TOINEN NÄYTÖS.

(Näyttämön ääriviivat samat kuin ensimmäisessä näytöksessä. Näyttämö on kuitenkin nyt ikävä ja harmaa, sillä kaiken elollisen ylitse on kuolema käynyt. Koristeet ovat jäljellä, mutta niillä ei ole loistoa, sillä mikään valaistus ei toimi. Kaikki tekee kylmän ja kolkon vaikutuksen. Lattialla on pieniä tuhkakasoja, tuhoutuneitten ihmisten jäännöksiä. — Edellisen näytöksen toiminnasta on kulunut kuusi tuntia.)

ENSIMMÄINEN KOHTAUS.

(Kaikki ilmalaivaan pelastuneet henkilöt, paitsi Granville, tulevat vähitellen sisälle, kaikki matkasta huomattavasti väsyneinä, paitsi Billy ja Helena, joista sitä ei niin huomaa.)

Billy (on tullut Helenan kanssa ensimmäisenä ja ryhtyy heti tarkastelemaan ympärilleen. Menee puhelimen luo ja koettaa antaa sillä merkkejä, mutta ei pääse minnekään. Sitten hän kiinnittää huomiota huoneen kylmyyteen, tekee sitä osoittavan merkin, ja katsoo Helenaan, joka näyttää ymmärtävän kaiken yhtä hyvin kuin hänkin. Sitten kiintyy hänen katseensa lattialla oleviin tuhkaläjiin. Osoittaa niitä Helenalle ja sanoo kuiskaten). Katso!

Rva Lumley-Gotham. Miksi koko talo on tyhjänä? Käskekää ottaa selvää asiasta!

Lumley-Gotham (hampaat kalisten). Kutsukaa tänne minun adjutanttini ja käskekää hänen tuoda minulle takki. Miksi minusta ei pidetä huolta?

de Puyster (häärien puhelimen luona). Hyväinen aika, minä en ole saanut yhtään sanomalehtien aamunumeroita.

Billy. Nähtävästi ei ole olemassa ketään. Kukaan ei vastaa puhelinmerkkeihin.

Sarita. Mutta mitä ihmettä me sitten teemme?

Arkkipiispa. Ettekö voi mennä lähettämään määräyksiä?

Billy. Mennä? Minne? Kenelle olisi määräyksiä lähetettävä?

Sarita. Huutakaa juoksupoikaa.

Reginald. Voittehan lähettää sähkösanoman.

Billy. On nähtävästi tapahtunut radiumiittiräjähdys, eikä ole jäljellä yhtään elävää olentoa, meitä lukuunottamatta.

Rva Lumley-G. Lähettäkää sitten sananviejä kaupunkiin.

Helena. Etkö ymmärrä, äiti, kaupungistakin ovat ihmiset tuhoutuneet.

Eloise. Kaikki työläisetkö?

Helena. Pelkään niin tapahtuneen.

Eloise. Mutta sehän on mahdotonta. Mitä me sitten teemme?

Sarita. Ei ole ketään, joka tarjoileisi meille.

Reginald. Ei ole mitään syötävää.

Arkkipiispa. Eikä siis ole keittäjiäkään.

Eloise. Sehän on järjetöntä. Olisimmeko me villien asemassa?

Rva Lumley-G. (joka on kovasti hermostunut, melkein parkaisten). Minä en suostu tällaiseen. Minä ilmoitan hallitukselle! (Kääntyen herra de Puysterin puoleen.) Herra Puyster, ettekö voi ilmoittaa tästä sanomalehdille?

de Puyster (tuskaantuneena). Minä koetan ilmoittaa. Kunpa vain saisin sanan toimistoon. Minä en ole saanut yhtään uutista aamunumeroihin.

Billy. Ettekö voi käsittää, ettei ole olemassa enää mitään sanomalehtiä.

de Puyster. Eikö mitään sanomalehtiä?

Billy. Kuka niitä painaisi?

de Puyster. Sen kanssa minulla ei ole mitään tekemistä. Minä olen Yleismaailmallisen Sanomalehtiliiton palveluksessa, ja olen sopimuksen mukaisesti sitoutunut hankkimaan uutisia, painettiinpa niitä tahi ei.

Billy. Ettekö te nyt vihdoinkin käsitä, te ja kaikki muut, ettei koko maapallolla ole enää ketään muita ihmisiä kuin me, ilmalaivan avulla pelastuneet. Kaikki muu elollinen elämä on nähtävästi sammunut. Minä lähden kuitenkin katsomaan, onko asiain tila todella sellainen kuin oletan. (Vaihtaa muutaman sanan Helenan kanssa ja menee sitten oikealle.)

TOINEN KOHTAUS.

Kaikki muut, paitsi Billy.

Rva Lumley-G. (retkahtaen voipuneena nojatuoliin). Antakaa minun sitten kuolla! (Eloise ja Reginald siirtyvät hoitelemaan ja lohduttamaan häntä.)

Helena (joka on saatellut isäänsä käsikoukusta ja asettanut hänet tuolille istumaan). Meidän täytyy saada jotakin juotavaa. (Katsoo ylihovimestari Tuttleen.) Tuttle, onko tässä lähellä jotakin sellaista?

Tuttle (on kohta sisään tultuaan asettunut huolettomaan asemaan loikomaan sohvalle. Hän vastaa veltosti ja huolettomasti). En tiedä, rouva hyvä.

Arkkipiispa. Eikö sen tietäminen kuulu teidän tehtäviinne?

Tuttle. Ei kuulu.

Helena. Menkää nyt kuitenkin etsimään. Näiden ihmisten täytyy saada apua.

Tuttle. Minä olen yhtä väsynyt kuin toisetkin.

(Nousee kuitenkin laiskasti ja menee ulos.)

KOLMAS KOHTAUS.

Edelliset, paitsi Tuttle.

(Hetkinen äänettömyyttä.)

Arkkipiispa (melkein kuiskaten). Sarita, maailmassa ei ole enää keittäjiä. (Vaihtavat katsetta Saritan kanssa.) Meidän on syötävä kylmää ruokaa… (Hetken vaiti.) Kenties me emme saa ensinkään ruokaa!

Sarita (huokaisten). Ei enää milloinkaan keitettyä viiriäistä.

Arkkipiispa (samoin). Ei koskaan enää hummerisalaattia. — Eikä enää milloinkaan sokeroituja munkkeja.

Eloise (myös surullisesti). Emme enää koskaan pääse teatteriin.

Reginald (kauhistuen). Herra Jumala! Eikö ole enää räätäleitäkään. Täytyykö minun nyt turvautua valmiina ostettuihin vaatteisiin? (Surkealla äänellä.) Ei ole ketään, joka painaisi minun runojani!

Sarita. Ole vaiti! Minä en voi enää sietää tätä.

Arkkipiispa. Kunpa saisin edes tilkkasen viiniä kuivaan suuhuni.

NELJÄS KOHTAUS.

Edelliset ja Tuttle.

Tuttle (tulee sylissään puolikymmentä samppanjapulloa). Minä löysin sentään jotakin. Tässä on, jos haluttaa.

Rva Lumley-G. (loukkaantuneena palvelijan suorasukaisuudesta). Tuttle!

Tuttle. Mitä nyt, pikku rouva? (Ojentaen hänelle pullon.) Panemmeko pullon puoliksi?

Reginald (rientäen ikäänkuin suojelemaan valtiatarta). Senkin roisto! Tämä on, tämä on… (hänen äänensä alenee, kun hän huomaa Tuttien katseen).

Tuttle (murahtaen). Suu kiinni, nulkki.

Arkkipiispa (arvokkaasti). Tuttle, te unohdatte asemanne.

Tuttle (räjähtäen nauruun). Asemani? Millainen on minun asemani?

Arkkipiispa (ihmeissään). Mitä… mitä te tarkoitatte?

Tuttle (yhä nauraen). Mitäkö minä tarkoitan? — Sinä olet komentanut minua aikasi, vanha veikko, mutta luuletko, että se nyt enää käy päinsä? Kukahan on nyt voiton puolella?

Rva Lumley-G. (nousten väsymyksestään huolimaita täyteen pituuteensa). Tuttle, tiedättekö, kenen talo tämä on?

Tuttle. Se on teidän, rouvaseni, mutta tuskinpa siitä on teille suurtakaan iloa.

Rva Lumley-G. Kiittämätön lurjus, minä erotan teidät palveluksestani.

Tuttle. So, so, arvoisa rouva. Minä en ole enää kovin kärkäs noudattamaan rouvan määräyksiä. (Kohottaa pullon huulilleen.)

Rva Lumley-G. Elukka, poistukaa heti talostani!

Tuttle (nauraen). Kuka voi ajaa minut ulos? Ehkä lähetätte hakemaan poliisia?

Rva Lumley-G. (miehelleen). Herra Lumley-Gotham, te olette tämän kodin päämies. Käskekää tuo mies pois.

Lumley-G. (loikoen nyt jollakin korokkeella). Rakkaani, ei minulla ole hänen kanssaan mitään riitaa.

Tuttle. Siinä kuulette. Sillä tavoin on minua puhuteltava. Tässä on sinulle, vanha veikko, kunnon naukku. (Ojentaa pullon L-G:lle, joka hetken kuluttua ottaa sen ja vie suulleen rva L-G:n katsellessa sitä toimitusta voimattoman kiukun vallassa.) Nyt ovat ohjakset minun käsissäni. (Liikkuu kuin voittaja toisten keskellä.) Minulla on viinikellarin avain. (Heiluttaa avainta.) Kaikki, jotka tahtovat olla mukana, seuratkoot minua!

VIIDES KOHTAUS.

Edelliset ja Granville.

Granville (astuu sisälle ja menee suoraapäätä Tuttlea vastaan). Tuttle, anna minulle tuo avain.

Tuttle. Mitä?

Granville. Anna avain minulle.

Tuttle (epäröi hetken, muita antaa sitten avaimen). Hyvä on, herra.

Granville. Mene nyt tiehesi! (Tuttle livahtaa ulos.)

KUUDES KOHTAUS.

Edelliset paitsi Tuttle.

(Kaikki kääntyvät Granvillen puoleen ikäänkuin odottaen häneltä pelastusta.)

Sarita. Oletteko saanut tietoonne jotakin uutta?

Granville. Uuttako? Kuka nyt voisi uutisia kertoa?

Sarita. Mutta täytyyhän toki jossakin olla ihmisiä.

Granville. Mahdollisesti, mutta miten me voisimme saada siitä tietoa?

Sarita Emmekö voi soittaa heille langattomalla?

Granville. Osaatteko käsitellä sellaista kojetta?

Sarita Minun purjeveneeni on rannalla telakassa. Ehkä voisimme käyttää sitä.

Granville. Kyllä, jos te vain osaatte hoitaa sitä.

Rva Lumley-G. Laupias taivas! Me emme siis todellakaan voi tehdä yhtään mitään.

Granville (hymyillen kuivasti). Niin, rouvaseni, siltä näyttää. Me olemme hävinneet pelin. Joku on lyönyt nurin koko shakkilaudan. (Kääntyy ja poistuu nopeasti huoneesta.)

SEITSEMÄS KOHTAUS.

Edelliset, paitsi Granville.

(Hetkisen vaitiolo. Kaikki ovat typertyneitä.)

Lumley-G. (surkeasti). Eikö kukaan voi toimittaa minulle viinaa ja soodaa?

Rva Lumley-G. (vaitiolon jälkeen). Minua paleltaa niin hirveästi. Eikö kukaan voi antaa minulle shaalia?

Helena (mennen äitinsä luokse ja antaa hänelle huivin hartioiltaan). Kas tässä, äiti, ota tämä huivi. (Reginaldille.) Etkö voisi hakea jotakin äidin ylle?

Reginald. Minä en tiedä, missä mitäkin on.

Helena. Voithan mennä etsimään.

Eloise (hytisten kylmästä, kuten kaikki muutkin). Herra varjelkoon, miksi ei kukaan käännä lämpöjohtoa auki?

Sarita Minä luulen, ettei sitä ole enää lämmitetty.

Rva Lumley-G. Eikö enää lämmitetty? Mutta sehän on mieletöntä. Huhtikuun puolivälissä. Lähettäkää kutsumaan talon isännöitsijää. Kutsukaa… voi, minä unohdin.

Arkkipiispa. Onko täällä joku, joka tietää, miten lämpöjohtoa hoidetaan? (Vaitiolo, kaikki katselevat kysyvästi toisiaan.)

Rva Lumley-G. Me palellumme kuoliaiksi.

Helena. Meidän täytyy tehdä nuotio.

Eloise. Miten sytytetään nuotio?

Reginald. On löydettävä jotakin palavaa.

Arkkipiispa. Jotakin puusta tehtyä, luullakseni. (Alkaa tutkia erästä kullattua tuolia.) Onkohan tässä puuta. Eikös tuoleja joskus tehdä puusta?

Reginald. Minä luulen lukeneeni jotakin sellaista.

Helena. Tämä jakkara on puusta tehty. Lämmittäkää sillä.

Rva Lumley-G. (kauhuissaan). Mitä? Sehän on antiikkinen.

Eloise. Se on väärentämätön Ludvig XV:n aikuinen jakkara. Se maksaa kolmekymmentäseitsemäntuhatta dollaria.

Lumley-G. (melkein vihaisesti). Mitä se siihen kuuluu. Sytyttäkää se palamaan!

Reginald (vetäen jakkaran keskelle lattiaa). No niin, me sytytämme sen.

Helena. Sinun on ensin särettävä se.

Arkkipiispa (ikäänkuin halveksien runoilijan tyhmyyttä). Luonnollisesti. Menkää pois tieltä! (Tarttuu jakkaraan ja iskee sen voimakkaasti permantoon. Jakkara -pysyy ehyenä.)

Reginald. Ei niin! Te vedätte toiseen ja minä toiseen suuntaan. (Ponnistus on turhaa.) Ei tämä käy. Me tarvitsemme kirveen.

Helena. Mistä me sen otamme?

Reginald. Minulla on veitsi. Ehkä se auttaa? (Ottaa taskustaan pienen kynäveitsen.)

Arkkipiispa. Oletteko te hullu! Mutta ehkä se palaa tällaisenaankin, jos löydämme hyviä sytykkeitä.

Reginald (ottaen taskustaan jalokivillä varustetun tulitikkurasian). Tässä on tulitikkuja.

Arkkipiispa. Mutta meillä täytyy olla paperia. (Katselee ympärilleen.) Jotakin, joka palaa helposti.

Helena (viitaten erääseen seinäverhoon). Koettakaa, palaako tuo verho.

Rva Lumley-G. Mitä? Sehän on flaamilainen gobeliini. Sen arvo on kaksituhatta dollaria.

Lumley-G. Ei haittaa. Sytyttäkää se palamaan.

Reginald (riistää arkkipiispan avulla verhon seinältä, vie sen keskelle lattiaa aiottuun rovioon, raapaisee tikulla tulta, mutta verho ei syty. Raapii useamman tikun, mutta tulos on yhtä huono). Tämä ei kelpaa.

Sarita Mistähän se voi johtua?

Eloise. Tyhmyrit! Eiväthän mitkään tämän talon taide-esineet pala. Ne on tehty tulenkestäviksi.

Reginald (neuvottoman vaitiolon jälkeen rientää arkkipiispan kimppuun ja riistää hänen viittansa). Onko tämä tulenkestävä?

Arkkipiispa (estellen). Ei saa, ei saa. Antakaa sen olla.

Rva Lumley-G. (komentaen). Luovuttakaa se heti hänelle! —

Reginald (heittää paitahihasilleen jääneen arkkipiispan viitan jakkaran päälle keskelle lattiaa, raapaisee tulta ja saa heikon liekin syttymään). S (Kaikki tunkeutuvat niin lähelle nuotiota, että ovat vähällä työntyä tuleen. Helena saa vaivoin heidät taivutetuiksi antamaan tilaa äidilleen ja isälleen. Hetken hiljaisuus.)

Rva Lumley-G. Minä olen kadottanut timanttivyöni. Se on varmaan jäänyt jonnekin ulos. Hyvänen aika, eikö joku menisi sitä etsimään?

Helena. Olkaa rauhassa, äiti. Ei sitä kukaan varasta, sillä eihän sillä nyt enää ole mitään arvoa.

Rva Lumley-G. Voi, voi sentään, en minä voi tottua tähän.

Sarita (lyhyen vaitiolon jälkeen). Siis rahallakaan ei ole mitään arvoa?

Arkkipiispa (huomaten). Eikä pankkeja ole enää olemassa!

Lumley-G. (hetken yleisen vaikenemisen perästä nousten innostuneena tulen äärestä). Minä olen vapaa! (Toisten kasvoilla hämmästys, aivan kuin he luulisivat ukon tulleen hulluksi.) Minä olen vapaa! Vapaa!

Rva Lumley-G. (yhä hämmästyksen vallassa). Mitä sinä sillä tarkoitat?

Lumley-G. (edelleen saman tunnelman lumoissa). Minä olen päässyt kaikesta… kaikesta… kaikesta!

Rva Lumley-G. Mistä kaikesta?

Lumley-G. Rahoistani! Minun ei tarvitse enää allekirjoittaa maksumääräyksiä. Minun ei tarvitse olla tekemisissä liikeasioiden kanssa.

Eloise. Isä, oletko sinä järjiltäsi?

Lumley-G. Se on totta… totta! Ihmiset eivät enää tule minua kiusaamaan. He eivät enää kirjoita minusta. He eivät heitä minua vastaan pommeja. Minä saan tehdä mitä tahdon ja olla onnellinen. (Vaipuu helpotuksesta nyyhkyttäen tuolille ja kuiskailee itsekseen.) Vapaa… vapaa…

Rva Lumley-G. Voi, voi, tämä on hirveätä!

Sarita (puuskahtaen). Tämä näyttää jonkun sosialistin huonolta pilalta.

Eloise. Tämä on kuin painajaisunta.

Sarita Tämä on konnantyö meidän yhteiskuntaluokkaamme vastaan. Nythän me emme ole paljon parempia kuin työväki.

Reginald. Olisi ainakin pitänyt jäädä enemmän palvelijoita jälelle.

KAHDEKSAS KOHTAUS.

Edelliset ja Granville.

Granville (on tullut oikealta whiskypullo kummassakin kädessään ja kuullut edellisen vuorosanan. Hän on juovuksissa). Vai niin, vai kaipaatte te palvelusväkeä. Minä tapasin juuri äsken Tuttlen. Hän on tulossa kädessään muuan teidän antiikkinen pertuskanne. (Jotkut läsnäolijoista päästävät kauhun huudon.) Roskaväki on lähtenyt liikkeelle. Vallankumouksen raivottaret ovat päässeet valloilleen. Punainen lippu liehuu kaduilla!

Arkkipiispa (joka samoin kuin muutkin on tuijottanut ihmeissään Granvilleen). Sir, minä luulen, että te olette juovuksissa. — Teidän hermonne eivät ole kestäneet tätä kauheata tapahtumaa.

Granville. Mitäs te, arkkipiispa, sanotte nyt Jumalastanne? Nukkuuko hän kenties ja näkee pahoja unia? Vai onko ehkä joku lyönyt häntä kyynärpäähän. Vai onko hänkin humalassa kuten minä?

Arkkipiispa. Herra Granville, tämä on pilkkaa!

Granville (nauraen). Viinikellarin ovi on auki. Olkaa hyvä ja nauttikaa tekin, niin saamme nähdä, mitä te sitten puhutte.

Rva Lumley-G. (arvokkaasti). Minä luulen todellakin, että te näin vaikean koettelemuksen hetkenä…

Granville. Mitä nyt, armollinen rouva? Alammeko tulla siveellisiksi? Olisiko meidän rakennettava kaikki entiselleen? Vastatkaa minulle, te uutterien muurahaisten veljet ja sisaret! (Odottaen vastausta, jota kuitenkaan ei tule.) Minun sieluni nousee siiville, (tutkii pullon leimaa)… Royal Irish Whiskeyn siiville. Katsokaa aurinkoja tuolla radoillaan! Katsokaa kiertotähtiä! Kuivuneina ja pimeinä ne ovat ainiaaksi unohdettuja. (Toiset kuuntelevat jäykistyneinä ja ymmärtämättä hänen puhettaan. 'Tarkastaa heidän säikähtyneitä kasvojaan ja puhkeaa nauruun.) Minun juhlassani on, näemmä, kokoelma kuolleita vieraita. — Kippis, rakkaat ystävät, tänään me ilveilemme jumalien kanssa! (Vie pullon huulilleen.)

Sarita Oh, tämä on kamalaa! Eikö teillä ole yhtään hävyn tunnetta?

Granville. Häpyäkö? Se oli pelin laki, mutta nyt on peli loppunut.

Sarita. Hyvä herra, te kyllä saatte jälkeenpäin hävetä.

Granville. Minä en milloinkaan uskonut peliin, mutta kun ei ollut muuta mahdollisuutta, niin minä pelasin. Minua huvitti pelata paremmin kuin toiset, katsella heidän ponnistelujansa, lukea heidän sielujensa liikkeitä ja hallita heidän naurettavia puuhiansa. Mutta nyt — missä ovat pelinappulat? Pelipöytä on lyöty nurin.

Helena (astuen Granvillen luo). Herra Granville, sallikaa minun ehdottaa, että te menisitte pois ja joisitte yksinänne, jollei teillä ole meille mitään parempaa sanottavaa.

Granville. Oo, minun neitseellinen vaimoni! (Tarttuu Helenaa ranteesta kiinni.) Tule kanssani tyhjentämään pullo!

(Helena astahtaa taaksepäin, mutta Granville pitää häntä kiinni ranteesta, jolloin heidän välilleen syntyy ottelu. Samassa tulee sisälle Billy.)

YHDEKSÄS KOHTAUS.

Edelliset ja Billy. Vähän myöhemmin Tuttle (huomaamatta pulloineen).

Billy (iloisena oikealta ovelta). Halloo!

Helena. Billy!

Granville (joka vähitellen toipuu hämmennyksestään, irroittaa Helenan käden ja ratkeaa taas nauruun). On sittenkin olemassa jotakin, jonka vuoksi kannattaa elää.

Billy. Mistä on kysymys' (Käsittää tilanteen.} Niinkö pian, Granville?

Helena. Oletko ollut kaupungissa?

Billy (nyökkää myöntävästi).

Kaikki (paitsi Granville kokoontuvat hänen ympärilleen ja kyselevät). Mitä te näitte? — Kertokaa! .

Billy. Samaa kuin täälläkin. En kerrassaan mitään.

Rva Lumley-G. Eikö yhtään ihmistä?

Billy. Ei yhtään ainoata sielua.

Rva Lumley-G. Onko koko kaupunki autiona?

Billy. Kuin hautausmaa. Broadwaylla seisoo raitiovaunuja, autoja, moottoripyöriä, lentokoneita, mutta niissä ei ole yhtään ainoata ihmistä. Käytävillä on pieniä tuhkakasoja — niitä on myös myymälöissä ja raitiovaunuissa. Mutta ei kuulu minkäänlaista ääntä. Ei edes kärpästä ole elossa.

Sarita Oi, kuinka hirveätä!

Helena. Ovatko kaikki muut asiat kunnossa?

Billy. Ovat. Ruokaa, juomaa, vaatteita, kaikkea oli. Mutta teidän on itsenne mentävä niitä ottamaan.

Rva Lumley-G. Se on konnamaista!

Billy. Kuinka niin, rouva Iumley-Gotham? Mitä puuttuu? Tehän omistitte puolet maapalloa — ja nyt voitte saada toisenkin puolen. Nyt on koko maapallo teidän. Ottakaa se syliinne!

Helena (moittivasti). Billy!

Billy (hyväntuulisena). No, no, rakkaani. Minä en tahdo olla ilkeä. (Katsellen ympärilleen.) Onko teillä aavistustakaan siitä, mihin teidän on ryhdyttävä? (Hiljaisuus.) Nähtävästi ei. — Minä aavistan, että aiotte jatkaa elämistä, mikä luonnollisesti on yksinkertaisinta. Sentähden olen hankkinut teille vähän ruokaa.

Arkkipiispa (syöksyen Reginaldin kanssa Billyä kohti). Erinomaista!

Billy (pysähdyttäen heidät). Anteeksi, silmänräpäys. Minulla on ensin jotakin muuta sanomista. Me olemme nyt aloittaneet uuden elämänjärjestyksen, ymmärrättekö? Tänä aamuna alkoi vuosi 1. Pyhä omistusoikeus. on lakkautettu. Minä kehoitan teitä myöskin kiinnittämään huomiotanne siihen, että kaikki sovinnaiset tavat on poistettu. Herra Reginald Simpkinsillä on iltapuku yllään, vaikka nyt on aamu, ja hänen korkea-arvoisuutensa arkkipiispa esiintyy paitahihasillaan. Minä aion rikkoa myöskin muutamia sääntöjä. Kuten otaksun, tietävät kaikki, että minä olen pitänyt Helenasta jo vuosia sitten.

Helena. Mutta Billy…

Billy (keskeyttäen). Minä rakastin häntä jo ennen kuin hänet pakotettiin menemään naimisiin Granvillen kanssa. Te nimititte sitä »säätyavioliitoksi», ja te karkoititte minut pois uhaten riistää minulta hengen. Eilen illalla minä palasin, aikoen ottaa hänet mukaani teidän maailmastanne ja kaikista sen laeista välittämättä. Nyt on se maailma loppunut, ja myöskin kaikki sen lait ovat rauenneet. Sen vuoksi minä en enää aiokaan viedä häntä pois. Mutta pankaa mieleenne se seikka, että hänen nimensä on tästä hetkestä alkaen Helena Kingdon, eikä Helena Granville. (Ojentaen kätensä Helenalle.) Rakkaani! (Helena seisoo liikkumattomana, mutta sallii kätensä jäädä.) Tule! Me olemme rakastaneet toisiamme uskollisesti, ja me olemme odottaneet kauan. Rakastatko minua, Helena?

Helena (vakavasti). Kyllä, minä rakastan sinua.

Rva Lumley-G. (syöksähtäen esille ja kirkaisten kauhistuneena). Helena!

Billy. Minä valitan, rouva Lumley-Gotham, mutta tämä asia koskee vain Helenaa ja minua.

Granville. Nuori mies, minä luulisin, että se hieman koskee minuakin.

Billy. Granville, te olette juovuksissa. Teidän on oltava selvä voidaksenne keskustella tällaisesta asiasta.

Granville. Niin, minä ymmärrän kyllä, poikaseni, että tämä voi kuulostaa hiukan teatterimaiselta, mutta oletteko tullut ajatelleeksi, että tämä teko voi maksaa henkenne?

Billy (katsellen pitkään Graavilleen ja naurahtaen). Oletteko kokonaan unohtanut, että asiat ovat eilisillasta suuresti muuttuneet?

Granville. Mitä te tarkoitatte? ..

Billy. Eilen illalla tarvitsi teidän vain viitata kädellänne saadaksenne minut pois tieltänne. Mutta jos te nyt tahdotte ottaa minulta hengen, niin on teidän tehtävä se itse. Omin käsin on teidän suoritettava alhainen, raaka murha. Se on kamala tehtävä, sen kai ymmärrätte?

Helena. Billy, olkaamme järkeviä…

Billy. Järkeviäkö, rakkaani? Tietysti! Granville on gentlemanni. Hän tuntee tarkoin kaikki juonittelun säännöt. Siitähän hän on tullut kuuluisaksi. Ehkä me suoritamme kaksintaistelun. Eikö se ole hienoa? (Kääntyen koko seuran puoleen.) Olkaa niin ystävällisiä ja painakaa mieleenne tämä tosiasia: tästä hetkestä lähtien on Helena minun vaimoni. Me olemme kuherruskuukauttamme varten valinneet hääkerroksen Yhdyshotellista, joka sijaitsee Broadvaylla 34:nnen ja 42:n kadun välillä. Tukkukauppaosakeyhtiön tavaratalo on aivan lähellä. Sitä me luonnollisesti kaikki tulemme pitämään suuressa arvossa. Me emme Helenan kanssa halua mitenkään olla toisten tiellä. Me jätämme kaikki muut kaupunginosat teidän haltuunne. Toiselta puolen emme myöskään halua olla ylpeitä, vaan tahdomme mielellämme kaikin tavoin auttaa onnettomuustovereitamme. Mutta kaikkien, jotka kuuluvat meidän seurapiiriimme, on ymmärrettävä, että vanha oikeus viettää loiselämää on lakkautettu ja että jokaisen on suoritettava osansa työstä. — Niin, tässä olikin kaikki, mitä minulla oli sanottavaa. Sen verran vain lisään, että huvipalatsin tallista löydätte yllin kyllin autoja ja että säilykkeitä on saatavana myymälöistä palatsin lähistöllä. (Tarttuu Helenan käteen.) Tule, Helena, oma vaimoni!

(Seurueen kesken syntyy hämmennystä ja sohinaa.)

Rva Lumley-G. (ennenkuin Helena ja Billy ovat ehtineet poistua). Tämä on hirvittävä rikos säädyllisyyttä ja hyviä tapoja vastaan… mutta… mutta kuinka te voittekaan ajatella perustaa perheen ilman anoppimuoria?

Lumley-G. Niin, ja ilman appiukkoa? Minä tulen mukaan.

Arkkipiispa. Kirkon apu on tarpeellinen kaikissa vaiheissa. Minä liityn seuraan.

de Puyster. Mitenkä voisi ajatellakaan elämää ilman sanomalehdistöä? Sallikaa minun tarjota palvelustani.

Billy. Minusta näyttää, että kaikki ovat halukkaita lähtemään meidän mukaamme.

Kaikki (paitsi Tuttle, vilkkaasti). Tietysti! Kuinkas muuten? Me lähdemme kaikki.

Tuttle (joka koko ajan on loikonut sohvalla, viljellyt pulloja ja juopunut). Menkää hiiden kattilaan. Minä en lähde mihinkään. Minä olen nyt kapitalisti… maailman valtias… Minä hallitsen…

Väliverho,