IV

SUURI OPPI

1.

SUURI OPPI JOHDATUKSENA KUNGFUTSELAISEEN ELÄMÄNKATSOMUKSEEN[33]

Kungfutselaisista teoksista olemme valinneet Suuren Opin yleiskatsauksellisen esityksemme keskustaksi, koska sillä on useita edellytyksiä tähän.

Ensinnäkin se on hyvin suppea, pieni vihkonen vain, jonka lukeminen ei rasita ketään. Sitten se itse ilmaisee olevansa johdatus kungfutselaisuuteen. Kaikki tärkeimmät käsitteet tulevat tässä esiin. Edelleen on teos muodolliselta asultaan parhaita ja järjestelmällisimpiä.

Varsinainen teksti, jota yleisesti pidetään Kungfutsen itsensä kirjoittamana, on hyvin lyhyt, sisältäen vain 205 sanamerkkiä, mutta siinä on kosketeltu hyvin laajakantoisia kysymyksiä ja viehättävällä tavalla. Kymmenen lukua sisältävä selityskirja, jossa yksityiskohdittain tarkastellaan varsinaisen tekstin väitteitä, kulkee yleisesti Kungfutsen oppilaan Tsengtsen nimellä, mutta asiaa ei ole täysin todistettu. Teokseen liittyy sitäpaitsi klassillisen kirjallisuuden oikeaoppisen selittäjän Džu Hsi:n huomautuksia, ja eräs aukko on täytetty Džu Hsi:n opettajan Dengtse:n selityksillä. Suuressa Opissa on siis ainakin neljän miehen kynän jälkiä. Paitsi Džu Hsi:ta, joka eli noin 1700 vuotta Kungfutsen jälkeen, on moni muukin klassillista kirjallisuutta selittänyt, mutta nämä selitykset eivät käännöksessä tule suoranaisesti esille.

Kielen puolesta on Suuri Oppi kirjava. Siinä on lainauksia kaikkein vanhimmista teoksista, Historiakirjasta ja erittäinkin Laulujenkirjasta, siinä on Kungfutsen ja hänen aikansa tyyliä ja vihdoin 12:nnen vuosisadan kehittyneempiä kielinäytteitä. Sananlaskuja ja mietelauseita on teoksessamme runsaasti. Muutamia itse teoksessa mainitaan sananlaskuiksi, jotka siis Kungfutsen aikana elivät kansan suussa. Toiset mietelauseet ovat Suuresta Opista siirtyneet jokapäiväiseen käytäntöön.[34] Edellistä lajia ovat esim. seuraavat: "Isä ei ymmärrä poikansa pahuutta, eikä hän ymmärrä laihonsa hyvyyttä." "Yksi sana sotkee seikan, yksi mieskin määrää kansan (I Jen fen Szï, i Ren ting Kue)." Jälkimmäistä lajia ovat esim. "Esineillä on juuret ja latvat, asioilla on loppu ja alku." "Rikkaus kaunistaa huoneen, hyve kaunistaa ihmisen (Fu' ruen U' Tē ruen Šen)." "Hyve on juuri, rikkaus on latva."

Sitäpaitsi on teoksessamme paljon sananlaskun tapaisia suppeita mietelauseita, jotka kääntäessä kadottavat niin paljon mehustaan. Sellaisia ovat esim. I Šen fā Ts'ai, i Ts'ai fā Šen, jossa kummankin lauseen sanat ovat samoja, mutta sanojen järjestys vain erilainen. Lauseella on tahdottu kuvata rikkauksien oikeata käyttöä: toinen kohottaa omaa arvoaan tavarain oikean käytön kautta, toinen taas kohottaa rikkauttaan laskemalla omaa arvoaan. Lause "Väärin tullut tavara, väärin myöskin menee, pahoin puhutut sanat pahoina myöskin palaavat" on kiinaksi lausuttu hyvin lyhyesti ja sattuvasti. — I Džia Ren, i Kue hsing Ren; i Džia Rang, i Kue hsing Rang: "Yksi ainoa koti rakas, koko valtio hyverikas; yksi koti kohtelias, koko piirin tavat parhaat." Vielä näyte Suuren Opin proosasta: Šang lao Lao, ōr Ming hsing Hsiao; Šang džang Džang, ōr Ming hsing Ti. (Kun hallitsija pitää vanhoja vanhoina, niin kansassa herää vanhempien kuuliaisuus; kun hallitsija pitää iäkkäitä iäkkäinä, niin kansassa herää nuoremman veljen alistuva mieli.) Merkkien luku lauseessa vaihtelee 1-6. (On kokonaisia teoksia, joissa jok'ikinen lause on kolmi- tai nelimerkkinen.) Kielellisinä kaunistuskeinoina käytetään alku-, loppu- ja keskisointuja, 'tyhjien' ja 'täysien' sanojen taitehikasta vuorottelua, eripitkien lauseiden sääntöperäistä kertaamista, iskusanan säännöllistä uudistamista, vastakohtien tarkkaa järjestelyä j.n.e. Suuren Opin kieli on yleensä tyypillistä klassillisen kirjallisuuden kieltä, ainoastaan Mongtse on vielä taitehikkaampaa, mutta samalla helppotajuisempaa. Mongtsen kielen kauneus on sen suuripiirteisyydessä, kuvarikkaudessa, plastillisuudessa.

Suuri Oppi on, kuten kaikki Kungfutsen toimittamat teokset, ensi kädessä eetillistä sävyä. Lähtökohtana on valtakunnan hallitsemisen vaikea kysymys ja hallitsijan persoona. Erikoisen aiheen tällaisten kysymysten käsittelyyn antoi vanhan Džou-hallitsijasuvun (1122-255 e.Kr.) heikot hallitsijat, liittolaisvaltioiden keskinäinen kinastelu, ympärillä asuvien raakalaiskansojen alituiset hyökkäilemiset ja yleinen epävarma, jopa kurjakin valtiollinen ja yhteiskunnallinen tila. Sivistyneiden huomio on sitäpaitsi Kiinassa aina kääntynyt hallituskysymyksiin. Opinnot ovat aina tarkoittaneet ensi kädessä hallitusvirkoihin pääsyä.

Sekasortoiseen tilaan toivotaan apua entisten aikojen tarkastelusta. Kaukaisimpaan muinaisuuteen kääntyy profeetan katse neuvoa ja valaistusta hakien. Vanhojen aikojen ihailussaan lienee Kungfutse kuvannut nuo entiset kultaiset ajat ehkä liiankin hyviksi, kuten moralisoivassa esityksessä helposti tapahtuu. Kiinalaiset ovat kuuluja vanhanihailustaan ja -kunnioituksestaan, mutta Kungtutse on suurin konservatisti, oikea antikvaristi, ja kungfutselaisuuden lipun alla on vanhan ja vanhojen kunnioitus tehostetuimmassa muodossaan säilynyt.

Suuren Opin Selitysteoksessa on kuitenkin kosketeltu myöhäisempääkin aikaa, tullen lopulta aivan Kungfutsen edeltäjiin Lu-valtiossa (Šan Tung:issa). Esimerkkeinä käytetyt historialliset henkilöt ovat lähes kahden tuhannen vuoden ajalta ennen Kungfutsea. Kaikki tärkeimmät vanhan Kiinan merkkimiehet esiintyvät Suuressa Opissa: Ti Jao, Ti Šuen, Tā Y, Dž'eng T'ang, Uen Uang, U Uang, Džou Kung y.m.

Kirjan tarkoitus olisi otsikon mukaan kolminainen: 1) hallitsijan jaloimpien hyveiden huomatuiksi saattaminen, 2) senmukainen vaikutus kansaan ja 3) jatkuva eläytyminen parhaimpaan hyvään. Ensimmäinen ja viimeinen voidaan kuitenkin supistaa yhteen, hallitsijan itsekasvatukseen, joten Suuren Opin kaksi pääajatusta ovat 1) hallitsijan itsekasvatus ja 2) rakkaus kansaan. Nämä kaksi puolta tulevat selvästi esiin kiinalaisessa Suuren Opin Taulukossa.

Nämäkin ovat erottamattomassa yhteydessä keskenään, hallitsijan hyveellisyys näet vaatii häntä rakastamaan kansaa, niinkuin isä lapsiaan; häntähän sanotaankin 'kansan isäksi', ja isän hyve on Lempeys, Tzï. Hallitsijan hyve ei kuitenkaan ole Tzï, vaan Ren, joka rakkauden ohella sisältää oikeudenmukaisuuden. Hyveiden luettelossa olemme Ren-sanan kääntäneet 'Ihmisyys'-sanalla. Toiselta puolen kansa myöskin kunnioittaa ja seuraa hallitsijaansa, niinkuin lapsi isäänsä. Suuri Oppi todistelee, kuinka hallitsija voi viedä koko kansan mukanaan joko hyvään tai pahaan, ennen kaikkea antamansa esimerkin voimalla.

Kun hallitsija 'harjoittaa ja omistaa' kaikkia hyveitä, niin hänestä tulee se, mikä hänen pitääkin olla, Šeng, Täydellinen Viisaus, hyveiden ruumiillistunut ilmaus, koko kansan esikuva. Tämä 'sisäinen viisaus', ei ainoastaan pane omistajaansa alati 'kirkastumaan hyveissä', ja lakkaamatta 'pelolla ja vavistuksella' ponnistelemaan 'parhaimpaan hyvään', vaan se ilmaiseikse myöskin ulospäin todellisena 'kuninkuutena', Uang, rakkautena kansaan, johon hänen hyveellisyytensä ja esikuvansa vaikuttavat kerrassaan uudestiluovasti.

Kirjan johtava aate on siis yksin Hyve, Tē. "Ruhtinas pitäköön huolta hyveistänsä. Kun hänellä on hyveitä, on hänellä miehiä. Kun on miehiä, on myös maata. Kun on maata, on myös käyttövaroja." "Hyve on juuri, rikkaus latva." Hyve-sana, Tē, merkitsee 'suoraa sydäntä' ja (uudempi merkin muoto) 'suoran sydämen mukaista vaellusta'. Džu Hsi sanoo Suurta Oppia johdatukseksi siveysoppiin. Tämä moraalifilosofia ei kuitenkaan ole niin paljon filosofoivaa kuin käytännöllistä laatua. Voimakas eetillinen paatos on teokselle ominaista.

Hyveen harjoituksessa erotetaan seitsemän eri piiriä, jotka ovat ikäänkuin kehässä, sulkien toinen toisensa. Lueteltuina suurimmasta pienimpään ne ovat seuraavat: Suurisänmaa (T'ien Hsiā), valtio (Kue'), perhe (Dzia), yksilö (Šen, ruumis), tunne-elämä (Hsin, sydän), tahtoelämä (I, tarkoitus, ajatus) ja tietoelämä (Drï).

Isänmaan rauha riippuu yksityisvaltioiden hyvästä järjestyksestä; valtiot taas niiden kotien hyvistä tavoista; kodit yksityishenkilöiden, varsinkin perheen pään, itsekasvatuksesta; itsekasvatus edellyttää tunteiden ja halujen hillitsemistä, 'sydämen ojentamista'; sydämen ojentamiseen tarvitaan tahtoa ja valpasta ajatustensa vartioimista, varsinkin yksinäisyydessä; asiain olemukseen tunkeutuvat laajat tiedot auttavat parhaiten tahtoa oikealle tolalle; tietojen laajentaminen on ensi kädessä olevaisen älyllistä tarkastelua.

Ensimmäinen asia on siis tunkeutua olevaisen ytimeen (Ke' U'). Tämä sisältää, ei vain olevaisen järkiperusteiden tutkimista, vaan myöskin kirjallisuuteen, historiaan ja ihmisluontoon tutustumista, kuten taulukosta käy ilmi. U' merkitsee olevaista yleensä; Ke': saavuttaa, rajoittaa, vaikuttaa, uudistaa; raja, kehä, malli, äly. Ke' U': älyllisesti tarkastella olevaista, eritellä, filosofoida. Tällaisen intellektuaalisen luonnontarkastelun, olevaisen olemukseen ja ytimeen tunkeutuvan silmäyksen, yhdessä ihmiselämän ja historian tuntemuksen kanssa, pitäisi vaikuttaa se ihme, että meissä syntyy hyvä tahto, puhdas ja vilpitön mieli. Tieto sellaisenaan ohjaa meitä hyvään.

Tärkeässä kohdin siis kungfutselaisuus ratkaisevasti asettuu intellektualismin kannalle. Tämän mukaan olisi viisaus suurin hyve. Sillä mitä viisaampia me olemme, sitä parempia me olemme myöskin. Mitä enemmän meillä on tietoja, sitä enemmän meillä on hyvää tahtoa. Mitä enemmän me niin hyvin yksityiskohdissaan kuin yleispiirteissään tunnemme sekä nykyisyyttä että menneisyyttä, sitä enemmän meillä on mahdollisuuksia menetellä oikein, ja sitä enemmän on takeita, että me myöskin tahdomme menetellä oikein. Ei ole suotta kiinalaisessa hyveiden taulukossa asetettu Viisautta keskustaan.

Tästä tiedon palvomisesta on ollut lyhyt matka tietäjien palvontaan. Tietomiehillä ja viisailla on puolittain jumalien asema Kiinassa. He ovat 'taivaisen järjestyksen' tuntijoita ja edustavat sitä maan päällä. Keisari on viisaista ensimmäinen, Šeng. Hän korkeanomakätisesti tutkii tohtoreita ja antaa joka kolmas vuosi yhdelle onnelliselle korkeimman mahdollisen oppiarvon, Džuang Yen. Kungfutse on viisautensa kautta kohonnut ruhtinasten rinnalle ja kaikkien oppineiden, vieläpä keisarienkin jumalaksi. Mutta jok'ikinen 'lukumies' (Tou Šu Ren eli Uen Szï) on hänkin jonkinlaisen palvonnan esineenä. Opettaja asetetaan viimeisenä arvovaltojen joukkoon, jossa neljä muuta ovat Taivas, Maa, Ruhtinas ja Vanhemmat. Tämä viisimerkkinen taulu asetetaan usein talon peräseinälle ja sen edessä toimitetaan palvontaa kuten epäjumalille konsanaan. Tien, Ti, Džyin, Ts'ing, Szï, nämä viisi arvovaltaa, ovat aito kungfutselainen kokoomus; taivas ja maa, perhe ja valtio, viisaus ja hyve on siinä kudottu erottamattomaksi kokonaisuudeksi, seikka, joka on niin ominaista kungfutselaisuudelle. Ei kuitenkaan vain opettajan nimi ole palvonnan esine, vaan opettaja itse tietysti myöskin saa oppilailtaan samanlaistak ohtelua. Polvilleen on oppilaan ollut langettava mestarinsa edessä, ja opettajalla on ollut oikeus menetellä oppilaansa kanssa niinkuin hän on tahtonut.

On pantava merkille, että Suuren Opin Selityskirjasta puuttuu juuri tämä tärkein kohta. Emme saa tietää, miten Kungfutsen oppilas ja aikalainen tämän luonnontarkastelun (Ke' U') on selittänyt, sillä vanhoista käsinkaiverretuista bambulaatoista ovat tätä asiaa käsittelevät liuskat ajan vieriessä ja vainojen ja hävitysten myrskyissä tyystin kadonneet. Arvaa sen, miten suurena vahinkona kiinalaiset tätä pitävät. Vajaa paikka on täytetty miehen selityksillä, joka eli yli puolitoista tuhatta vuotta myöhemmin.

Džu Hsi:n opettajan Dž'engtse:n mukaan on Ke' U' jatkuvaa vaarinottoa kaikista esiin tulevista asioista. Sen edellytyksenä on ihmisluonnon taipumus tiedoitsemiseen, ja toiselta puolen on kaikessa olevaisessa aina jotain järjellistä. Kuitenkin tämä järjellisen havaitseminen, joka tapahtuu siirtymällä tunnetusta tuntemattomaan ja läheisestä kaukaisempaan, vaatii pitkäaikaisia ponnistuksia; sitä ei saada valmiina lahjana. Mutta jos meillä on kärsivällisyyttä tarpeeksi, pyrkiäksemme aina vain eteenpäin, viimeiseen päätekohtaan saakka, niin eräänä kauniina päivänä teemme vihdoin tuon suuren löydön: Me havaitsemme omaavamme laajakantoisen ja läpikotaisen katsauksen koko maailmankaikkeuteen. Silloin on sielunelämämme sellaisenaan ja monine suhteineen olevaiseen, kaikki tyynni valaistua. Olevaisen muoto ja sisällys, ydin ja kuori, kaikki on selvää. Lopputulos on siis jonkinlainen intuitio, maailmankaikkeuden kokonaisnäkemys.

Kungfutsen aikoihin esitti Sokrates länsimailla samanlaisia väitteitä tiedon perustavasta merkityksestä siveelliselle elämälle. Samalla tavoin tahtoi hänkin 'synnyttää' horjumattomia siveellisiä käsitteitä ja niiden mukaista toimintaa pelkän tietokyvyn avulla.

Olisi odottanut, että siveellisen pyrkimyksen viimeinen rengas olisi yhdistetty henkimaailmaan, jumalaan, mutta siihen ei ole viittaustakaan varsinaisessa tekstissä, — ellei tahtoisi nähdä tuohon U'-sanaan sisältyvän myöskin henkiolentoja. Sitä emme tiedä, kun alkuperäinen selitys puuttuu. Joka tapauksessa olisi U'-hun sisältyvä jumala-aate hyvin panteististä laatua. Voinemme sanoa, että tässä taas tulee ilmi tuo Kungfutsen suuri pidättyväisyys uskonnollisiin kysymyksiin nähden. Varsinaisessa tekstissä ei esiinny sanaakaan jumalasta, tai edes jumalallisesta maailmanjärjestyksestä (T'ien Ming), ainoastaan Taivaan Poika (T'ien Tzï) mainitaan. Selityskirjassa esiintyy sen sijaan sekä Šang Ti että Tien Ming.

Kungfutse tahtoo uskollisesti pysyä siinä piirissä, minkä hän täysin tuntee. Ihmiselämän ja yhteiskuntajärjestyksen kuvaajana hän on omalla alallaan. Täytyy antaa tunnustusta Kungfutselle näiden asiain käsittelystä. Tuo yhteiskuntarakenteen kudos, joka Suuressa Opissa esiintyy, osoittaa toiselta puolen verrattain kehittyneitä oloja, toiselta puolen se todistaa kirjoittajansa taitavaa sommittelua.

Kaikkein tärkeimpiä puolia tässä sommittelussa on taito, millä koko rakenne on saatu niin tiiviiksi ja tukevaksi. Erityisesti on ihailtava sitä tapaa, millä yksityinen ja yleinen, käytännöllinen ja siveellinen, tieto ja hyve ovat toisiinsa liitetyt erottamattomaksi kokonaisuudeksi. Taivaan Pojasta alkaen aina alimpaan rahvaaseen asti on yksilöiden itsekasvatus (Siu Šen), haluihin, tahtoon ja tietoon nähden, selvästi perustuksena sekä yksityisen itsensä elämälle että perheelle, valtiolle ja koko isänmaalle. Tätä yhtä, itsekasvatusta, jok'ikinen pitäköön kaiken juurena.

Kun luonnontarkastelun kautta tietopiiri on täysin avartunut (Drï Drï), niin samalla on tahto tullut hyväksi (Dž'eng I) ja halut ja tunteet hallituiksi, niin, koko sydän on ojennettu (Dženg Hsin). Kun näin on ihminen kasvatettu (Siu Šen), niin samalla on saatu edellytykset hyvälle järjestykselle kodissa (Ts'i Džia) perustus valtion hyvälle hallitukselle (Drï Kue) ja taattu rauha Taivaan alla (P'ing T'ien Hsiā).

Suurisänmaan sisäinen rauha on siis kungfutselaisuuden korkein onni. Tässä taas tuo Yleismieli (Kung), jota edellä sanoimme kungfutselaisen etiikan olennaiseksi piirteeksi. Se ei kuitenkaan ulotu keltaisen heimon ulkopuolelle. Ei-kiinalaisiin suhtaudutaan kuten juutalaiset, kreikkalaiset ja roomalaiset barbaareihin. Mitään taivaista tai kuolemantakaista onnea ei myöskään tavoitella; maallinen paratiisi on silmämääränä, Kiina on oleva Taivaan valtakunta maan päällä, T'ien Hsiā.

Ei ole mikään sattuma, että Suuren Opin varsinaisen tekstin niin tärkeässä esityksessä johdonmukaisesti pidättäydytään kaikesta siitä, mitä me sanomme uskonnolliseksi. Suuri Oppi kuvastelee tarkoin Kungfutsen uskonnollista kantaa, jota olemme sanoneet eräänlaiseksi agnostisismiksi, tietämättömyytensä tunnustamiseksi yliaistillisiin kysymyksiin nähden. "Henkiä sopii palvella, mutta muuten on niistä pysyttävä loitolla", tämä kuvaa niin sattuvasti Kungfutsen kantaa.

Selityskirjan kanta uskonnollisiin kysymyksiin nähden ei ole niin puhtaasti pidättyväinen. Mainitsimme jo, että sekä Šang Ti että T'ien Ming tulevat siinä esille, mutta, — se otettakoon huomioon — ainoastaan lainauksina vanhimmista teoksista, Historiakirjasta ja Laulujenkirjasta. Edellisestä otettu lainaus kuuluu: Dž'eng T'ang (1766-1753 e.Kr.) "tarkkasi ja tutkisteli Taivaan selviä lakeja (T'ien ming Ming)". Vielä on toinenkin lainaus Historiakirjasta, jossa esiintyy Ming-sana (X, 11), jonka olemme kääntäneet 'kohtaloksi'. Laulujenkirjan lainaus puhuu Šang Ti:sta: "Niinkauankuin In-suku ei ollut kadottanut kansan suosiota, olivat sen (hallitsijat) Šang Ti:n vertaisia (X, 5)."

Järkähtämätöntä uskoa Kaitselmukseen (T'ien Ming), vieläpä Šang Ti:nkin korkeimpana jumalana, voimme pitää täysin kungfutselaisena, vaikka Kungfutse itse ei mielellään näistä asioista puhu. Hänkin kuitenkin otti uskollisesti osaa aikansa uskonnollisiin menoihin, vieläpä hän juuri suureksi osaksi ne järjestikin, ja hänen järjestystään yhä noudatetaan jumalanpalvelusmenoissa. Li oli Kungfutselle erittäin rakas, ehkäpä yhtä rakas kuin Tē:kin (hyve).

On selviä todisteita olemassa, että Kungfutse uskoi vaikeissa tilanteissa kohtalonsa kokonaan riippuvan Taivaasta ja että ihmiset eivät voineet tehdä hänelle mitään ilman Taivaan sallimusta. Tähän vakaumukseen hän on tullut siveellisen vaelluksensa perustuksella ja sen tehtävän tähden, jonka hän on ymmärtänyt omakseen. Sillä Taivas palkitsee ja siunaa hyvää, mutta rankaisee pahaa. "Hyvällä on hyvä palkka, pahalla on paha palkka": Šan jiu šan Pao, O jiu o Pao. Ja sekä palkinto että rankaisu saadaan tässä elämässä; osittain se tulee suoraan meidän osaksemme, osittain saavat meidän jälkeläisemme joko hyvää tai pahaa meidän tähtemme osakseen, — varsinkin pahaa, siinä tapauksessa, että me itse emme ole rangaistusta rikoksistamme kärsineet. Jälkeläisiin kohdistuvaa Taivaan palkintoa tai rangaistusta sanotaan nimellä Yen Pao, kaukainen palkanmakso. Asianomaiseen yksilöön kohdistuvaa kuolemantakaista palkintoa tai rangaistusta ei kungfutselaisuus tunne.

Jonkinlainen jumalanpelko, korkeamman maailmanjärjestyksen kunnioitus, on siis siveellisen vaelluksen perimmäisenä vaikuttimena. Viisauden korkein aste on tämän jumalallisen maailmankaitselmuksen ymmärtämistä ja hyve varsinaiselta olemukseltaan on sopusointuista vaellusta 'taivaisen järjestyksen' kanssa.

SUUREN OPIN TAULUKKO.

Tässä on kungfutselaisuuden perinnäiset perusopetukset. Joka seuraa tätä oppia, hänellä on myötäinen elämä ja rauhainen kuolema. Tämä taulukko on laadittu asetettavaksi työtuolin oikealle puolelle, muistutukseksi niinkuin vanhoilla oli apunaan kehoituspiirroksia vöissään ja pesumaljakoissaan. Sillä:

Taivainen järjestys on kehitetty Suuressa Opissa suurimpaan täydellisyyteensä. Tästä seuraa että: —

Sikäli kuin tähän oppiin syvennytään se tekee hyväksi yksityishenkilön: se antaa hänelle sisäisen viisauden. Ja: Sikäli kuin tätä oppia sovelletaan, se tekee hyväksi koko isänmaan: se opettaa ulkoista kuninkaallisuutta. Yleisinä ohjeina ovat seuraavat kaksi sääntöä: Puheissasi noudata taivaista järkeäsi!

Teoissasi mukaudu ihmisluonnon mukaan!

Motto: Taivaan Pojasta alkaen, aina kansanjoukkoihin asti, tätä yhtä, itsekasvatusta, jok'ikinen pitäköön kaiken juurena.

I. SISÄINEN VIISAUS: KIRKASTU HYVEISSÄ!

1. Olevaisen älyllinen tarkastelu.

Tutustu perusteellisesti klassillisiin kirjoihin ja historiaan. Tee tutkimuksia menneisyydestä ja nykyisyydestä. Opi tuntemaan ihmisluonto. Tutki kaiken olevaisen järkiperusteita!

2. Tiedon täydellistyttäminen.

Tee ero luonteen ja kohtalon suhteen. Pidä aina erillään oikeus ja etu. Ymmärrä mikä on oikea oppi. Hylkää harhakäsitykset!

3. Tahdon tekeminen hyväksi.

Älä petä itseäsi! Anna oikea arvo kunnioituksen ja pelon tunteille. Pidä silmällä alkuaiheita. Hoida huolella sydäntäsi!

4. Sydämen ojentaminen.

Pidä kiinni keskitiestä. Vaali oikeata mielialaa. Varo vääriä haluja. Kavahda kaikkea haitallista!

5. Itsekasvatus.

Varo puhetta ja käytöstäsi. Ilmaise oikea ylevyytesi. Opettele sävyisyyttä ja kunnioitusta. Omaa antaumusta ja uskollisuutta!

II. ULKOINEN KUNINKUUS: RAKASTA KANSAA!

6. Kodin kunnossapitäminen.

Kunnioitusta vanhemmille! Ystävyyttä vanhempien ja nuorempien veljien kesken. Muistuta miehen ja vaimon avuja. Valitse huolella ystäväsi. Erota tarkoin eri sukupuolet. Huolehdi sääntöjen noudattamisesta. Valvo kasvavan polven kasvatusta. Kavahda kaikkea puolueellisuutta. Elä sovussa sukulaisten kanssa. Ole ahkera ja säästäväinen!

7. Yksityisvaltion hyvä hallitus.

Tutustumista järjestöjen hoitoon! Yhtenäisyyttä politiikassa! Kunnioita Taivasta ja esi-isiä! Huomaa kykyjen erilaisuus. Rakasta kansaa! Tehosta kansanvalistustyötä. Huolehdi lain ja oikeuden käytöstä!

8. Isänmaan rauhoittaminen.

Sotataitoa tarvitaan! Oikeudenmukaisuutta palkinnoissa ja rankaisuissa. Laajasydämisyyttä lausunnoissa. Säästäväisyyttä valtiovarojen käytössä. Taitoa lakien laadinnassa!

Kaikessa muista kultaista sääntöä:

PYSÄHDY VASTA PARHAASSA HYVÄSSÄ!

* * * * *

Yksityisiä siveyssääntojä ei johdeta niin paljon kaitselmuksesta kuin yksilön suhteesta yhteiskuntaan ja maailmankaikkeuteen. Tämän ilmaisee niin selvästi nuo niin sanoaksemme kungfutselaisuuden kymmenen käskyä, joiden kautta yksilön suhde yhteiskuntaan on mitä tarkimmin määrätty. Nämä kymmenen käskyä johdetaan yhtä monesta erilaisesta yhteiskunnallisesta asemasta, jotka parittain yhdistetään toisiinsa ja näin saadaan Viisi Suhdetta, U Luen, jotka muistuttavat viittä perushyvettä (Viittä Vakiota, U Dz'ang). Nämä viisi suhdetta ovat:

Valtiollinen, Džyin Dž'eng, ruhtinas ja ministeri; isällinen, Fu Tzï, isä ja poika; veljellinen, Hsiung Ti, vanhempi ja nuorempi veli; aviollinen, Fu Fu, mies ja vaimo; ja toverillinen, P'ong Jiu, toveri ja ystävä.

P'ong ja Jiu-sanat kumpikin merkitsevät ystävää ja ystävyyttä; edellinen, P'ong, enemmän yhtäläisen elämäntehtävän aiheuttamaa toveruutta, jälkimmäinen, Jiu, sydämen sointujen synnyttämää tosiystävyyttä. Edellistä edustaa sanamerkki, joka on kokoonpantu kahdesta yhtäläisestä taivaan kappaleesta, kuusta. Jälkimmäiselle merkille kuvaavaa on, että siinä on 'vasemman käden' koukussa — vasen on kunniapuoli — joku 'lisä'. Tarkoin otettuna on tässä siis kaksi erilaista asemaa. Jokapäiväisessä puheessa ei kuitenkaan tehdä tätä eroa, vaan P'ong ja Jiu käytetään yhdessä merkitsemään ystävää.

Eri sukupuolten kesken ei voi olla ei P'ong- eikä Jiu-ystävyyttä. Tässä ei voi tulla kysymykseen mikään muu kuin Fu Fu, aviomies ja aviovaimo. Fu Fu ovat kaksi aivan erilaista sanamerkkiä sekä kokoonpanoltaan että sävelkoroltaan — edellisellä on tietysti korkeampi korko. Se on kokoonpantu samoista osista kuin Taivas (T'ien): 'yksi' ja 'suuri', — sovitus on vain hiukan toinen. Se merkitsee, paitsi aviomiestä, viisasta ja huomattavaa henkilöä, kansojen opettajaa (esim. K'ung Fu Tzï, Kungfutse), sekä myöskin työmiestä. Tässä sanamerkissä esiintyy henkisen ja ruumiillisen työn yhtäläinen korostus. — Jälkimmäinen Fu on yhdistys 'luudasta' ja eräästä toisesta sanasta, joka merkitsee naista yleensä. Miehen ja vaimon ero on siis näistä sanoista päättäen yhtä suuri kuin taivaan ja maan: toinen hipoo taivasta, toinen lakaisee maata.

Jos eri sukupuolten välinen suhde on suppeampi kuin länsimailla, — siitä ei voi puhua ennen hääpäivää, eikä yleensä muutoin kuin Fu Fu-suhteena; tässä on sivuutettu äidin suhde poikiinsakin —, niin oli ystävyyssuhde sen sijaan laaja, kuten näimme. Samaa on sanottava 'veljellisestä' suhteesta. Hsiung Ti on katsottava täydennykseksi isän ja pojan suhteelle, jonka jälkeen se välittömästi seuraakin. Miehen ja vaimon suhde on vasta kolmantena, tämä, jota me ehkä pitäisimme ensimmäisenä. 'Vanhempi ja nuorempi veli' edustavat, sanallisen merkityksensä ohessa, ylimalkaan ylempiä ja alempia, vanhoja ja nuoria. — Näidenkin sanamerkkien rakenne kuvaa selvästi niihin liittyvää ajatusta. 'Hsiung' tietää suuta ja syömäriä, kun taas 'Ti' on pakotettu jousensa kanssa syötävää hakemaan tai paimentolaisena itseään elättämään. Isän kuoltua siirtyy rajaton valta nuorempien veljien yli vanhimmalle veljelle, joka on tällöin astunut alamaisen lapsen asemasta perheen pään täysiin valtuuksiin. Nuorten alistuva vanhojen kunnioitus — siinä Ti:n yleinen sisällys, lähennellen siis Ksiao-käsitettä.

Niinkuin Hsiung Ti ulottuu perhepiirin ulkopuolelle, niin myöskin Fu Tzï, isä ja poika. Usein yhdistetään Fu, isä, vanhempaan veljeen, Hsiung; täten muodostunut Fu Hsiung merkitsee yleensä iäkkäitä ihmisiä, samoinkuin Fu Lao vanhoja. (Sanamerkki Fu on aivan erilainen kuin miehen ja vaimon Fu-merkit.) Tzï, poika, yhdistetään taas nuoremman veljen, Ti-sanan, kanssa merkitsemään nuorempaa kansaa ylimalkaan. Tzï-sanaa käytetään myöskin kunnioitusterminä suurmiehistä (esim. K'ung Fu Tzï eli K'ung Tzåi; Kungtse, Kungfutse).

'Ministeri' termissä Džyin Dž'en merkitsee yleensä virkamiehiä, joiden kanssa ruhtinas on suoranaisissa tekemisissä. Dž'en oli keisarivallan aikana kiinalaisten virkamiesten 'minä'. Alkumerkitykseltään se on sama kuin meikäläinen 'ministeri', s.o. palvelija. Korkeimmassa asemassa, koko yhteiskuntarakenteen huippuna ja koossapitäjänä, on Džyin eli Džyin Tzï. Sanamerkki Džyin jakautuu kahteen osaan, joista ylimmäinen merkitsee: 'hallita, ohjata; ohjaaja, tarkastaja'. Alempi osa merkitsee suuta ja puhetta. Ajatus on siis selvä: 'Käskyjä jakeleva suu, kaikkea hallitseva puhe'. Merkin äänneasukin on nähtävästi yhdistys sen molempien osien äänteistä: k'ou + in > Džyin.

Teorian mukaan tuli valtion päämiehen olla paras ihminen maailmassa. Sen vuoksi ei Džyin merkitse ainoastaan: 'päällikkö, hallitsija, suvereeni'; vaan myöskin: 'ihanne-ihminen, gentlemanni, yli-ihminen'. Hallitsijan arvonimestä on siis tullut jokapäiväinen kohteliaisuus- ja iskusana kansan keskuuteen. Kaikki eivät voi olla 'Taivaan Poikia', mutta kaikki voivat omata ruhtinaallisia avuja. Kaikilla on sama ruhtinaallinen ihanne.

Suuren Opin mukaan (III, 3) on ruhtinaan hyve Ren. Se on sana, jolle ei löytyne aivan tarkkaa vastinetta länsimaisissa kielissä. Kun ruhtinas on koko kansan kaikkien jäsenten ihanne, niin tulee hänen omistaa kaikki mahdolliset ihmisavut. Hänestä hajautuvat kuin prismasta kaikki kymmenen siveyssädettä. Ren-sanaa voisimme tulkita sanoilla: Ihmisyys, humaanisuus, hyveherkkyys, oikeamielinen rakkaus. Laulujenkirjan lainauksesta (III, 3) näkyy, kuinka ruhtinaan tulee kyetä asettumaan kaikkiin elämänasemiin ja niissä toteuttaa kullekin ominaisia avuja. Ren, kuninkaallinen hyve, on yksi viidestä perushyveestä, vieläpä niistä ensimmäinen.

Kun sosiaalisessa elämässä tehdään näin tarkka ero ihmisen ja ihmisen kesken, niin se on omansa synnyttämään kullekin asemalle ominaisia paheita. Kiinan historia puhuu liiankin selvästi, miten rajattoman vallan tunto on vienyt hallitsijoita epäinhimillisiin tekoihin. Senvuoksi muistakoon hallitsija olevansa vain ihminen ja osoittautukoon elämässään inhimilliseksi. Suuret virkamiehet, sekä vanhana että uutena aikana, ovat usein valtansa nojalla eronneet keskushallituksesta, tuottaneet tuhoisia kapinoita, julistaneet erinäisiä osia valtakunnassa itsenäisiksi ja monin tavoin toimineet itsekkään etunsa laskuun. Sen vuoksi on heille tärkeintä kunnioitus ja uskollisuus esivaltaa kohtaan.

Virkamiehen, valtion palvelijan ('ministerin') hyve on Laulujenkirjan lainauksen mukaan (III, 3) kunnioitus (Džing). Yleisemmin esitetään kuitenkin Džung, lainkuuliaisuus, lojaalisuus, virkamiehen hyveeksi. Tämä Džung merkitsee kokoonpanoltaan 'keskellä olevaa sydäntä', miestä, jonka sydän on paikallaan. Džung ilmaisee uskollisuutta esivaltaa kohtaan ja isänmaallista mielialaa, vastakohtana yksityisharrastuksille ja oman edun etsinnälle.

Kiinalaiset isät, itsevaltiutensa tuntien, ovat usein todellisia tyranneja kodissaan. Kohteliaassa puheessa käytetään puhutellun isästä tavallisimmin termiä: 'Kunnioitettava Ankaruus (Ling Jen)', tai 'Kunnioitettava Arvokkuus (Ling Tsuen)'. Senvuoksi on tärkeätä huomauttaa heille, etteivät tyystin unohtaisi rakkautta. Isän varsinainen hyve (III, 3) on Tz'ï, 'lempeys, sydämellisyys, tunteenomainen rakkaus' — sana, jota kohteliaassa puheessa käytetään äidistä. Kun isät ovat luonnostaan enemmän kovia, niin ei ole pelkoa, että tässä ilmeneisi hemmottelevan rakkauden vaaraa. Hallitsijasta käytetty Ren ilmaisee, ettei hänen rakkautensa saa olla tunteiden, vaan järjen ohjaama.

Pojan hyve on Hsiao. Tämä on kiinan tärkeimpiä sanoja, kansallishyveiden harjoituksessa ehkä enimmän viljelty käsite, sama kuin raamatullisen neljännen käskyn sisällys. Hsiao on yhdistys merkeistä Lao ja Tzï; ylempi osa, Lao, on 'kunnianarvoisa, vanha' merkitykseltään. 'Poika, lapsi (Tzï) kunnianarvoisen vanhuksen jalkain juuressa', sen voi lukea merkin rakenteesta. Muuta merkitystä sillä ei olekaan kuin lapsenkunnioitus vanhempiaan — myöskin äitiä — kohtaan. Asia on tietysti sen arvoinen, että se on tarvinnut oman terminsä.

Kymmenes kungfutselaisista peruskirjoista, "Kunnioituksenkirja" (Hsiao Džing) kehittelee monipuolisesti oppia "Pyhä Julistus" koskettelee myöskin Hsiao-käsitettä. Siinä sanotaan m.m.: Vanhempien kunnioitus on oikeana oppina selviö taivaassa ja maassa; ihmiselämässä se on kaikkien hyveiden perustus ja juuri. Varsinainen vanhempien kunnioitus sisältää kaksi puolta: vanhempien mielen ilahduttamista ja huolenpitoa heidän ruumiillisesta hyvinvoinnistaan. Vanhemmat ovat kuin aurinko; niinkuin se keväällä synnyttää elämää ja syksyllä antaa sen sammua, niin on vanhemmillakin oikeus määrätä lastensa elämästä ja kuolemasta. Heidän tekonsa ovat yläpuolella lasten arvostelun. Hsiao Tao (Hsiao:n tie, oppi) vaatii pojalta koko ikänsä 'sokeaa' kuuliaisuutta isäänsä ja, tämän kuoltua, vanhempaa veljeään kohtaan. Eikä tämä kuuliaisuus ja kunnioitus kohdistu vain elävään isään tai veljeen, vaan myöskin kuolleisiin esi-isiin.

Riittäköön tämä Hsiao:sta. Vanhemman ja nuoremman veljen hyveitä ilmaisevat 'veljiä' merkitsevät sanat Hsiung ja Ti; niitä käytetään sekä verbeinä että substantiiveina. Jälkimmäinen kuitenkin äännetään T'i ilmaistessaan nuoremman veljen hyveellistä toimintaa. Hsiung vaatii vanhemmalta veljeltä sävyisyyttä, Ti nuoremmalta kuuliaisuutta, — suhde muistuttaen siis paljon isän ja pojan suhdetta. Kungfutsen Keskusteluissa (Luen Y) sanotaan: Poika käyttäytyköön kotona niinkuin Hsiao, ulkona niinkuin T'i vaatii: Ru' tsē Hsiao, ts'u' tsē Ti.

Miehen ja vaimon suhde sisältää samanlaisen hallitsemisen ja alistuvaisuuden piirteen kuin Hsiao. Teoria ei vaadi mieheltä ei rakkautta, ei hellyyttä, ei uskollisuutta, vaan ainoastaan kylmää oikeudenmukaisuutta. Vaimon hyve taas on myöntyväisyys ja kiintymys, eikä ainoastaan elävää, vaan kuolluttakin miestänsä kohtaan. Erittäin ansiokkaana pidetään elämänikuista leskeyttä miehen kuoltua. Tällaisille 'kunniallisille leskille' rakennetaan usein muistoksi komeita kivisiä kunniaportteja. Keisarien jalkavaimo on lähetetty herransa kuoltua palvelemaan tätä toisessa maailmassa.

Naisen aseman suuri alemmuus miehen rinnalla tulee ilmi myöskin moniavioisuudessa. Yksiavioisuus on näet enemmän välttämätön paha kuin tavoiteltava hyvä. Mies saa ottaa niin monta vaimoa kuin hän jaksaa elättää. Käytännössä on yksiavioisuus yleisintä ankaran olemassaolontaistelun vuoksi. Rikkailla ja korkeilla virkamiehillä on yleensä useampia vaimoja, joista kuitenkin vain yksi on varsinainen, virallinen puoliso. Haaremi on jumalan siunauksen merkki. Yksiavioisuudenkin kannalla sanoo teoria, että jos vaimo kuolee, voi saada uuden, mutta jos veli tai isä kuolee, on sitä mahdoton korvata. Senvuoksi liittyköön ihminen ikipäivikseen enemmän omaan sukuunsa kuin vaimoonsa!

Ystävyyssuhteessa on uskollisuus, Hsin, pääasia. Ystävän uskollisuus ei ole samaa kuin virkamiehen lojaalisuus. Jälkimmäisessä piti olla sydän paikallaan; ystävän uskollisuudessa luotetaan sanoihin, 'miehen sanoihin'. Luotettavuus, sanansapitäminen ja uskollisuus — siinä läheisemmän ja kaukaisemman ystävyyden tunnus. Hsin on viimeinen viidestä perushyveestä, kuten ruhtinaan hyve, Ren, oli ensimmäinen. Hsin merkitsee sitäpaitsi kirjettä, sanomaa ja sopimusta, siis kirjoitetunkin sanan luotettavuutta.

Ylläoleva kungfutselainen yhteiskuntajärjestys merkitään yhdellä ainoalla sanalla Luen (Len). Johdoltaan se merkitsee 'inhimillistä järjestystä'. Yleisesti käytetään seuraavia kaksoisnimityksiä: U Luen (Viisi L:iä), Luen Dž'ang (vakio L.), Ren Luen (ihmis-L.) vieläpä Tien Luen (taivainen järjestys).

Eduksi tälle järjestelmälle voisi merkitä sen tarkkapiirteisyyden ja lujuuden, voisimme lisätä myöskin selvyyden. Kunkin aseman velvollisuudet ovat kyllin selvästi määrätyt. Meistä näyttää tässä olevan liian suurta lainalaisuutta, mutta täytynee ehkä myöntää kuitenkin, että se on ollut paras mahdollinen aikanansa. Kun ei ole ollut vastaavaa sisäistä siveellistä voimaa, niin on siveyssäännöt sidottu ulkonaisiin asemiin ja tapoihin.

Nämä monenlaiset eri asemat yhteiskunnassa, joilla kullakin on omat oikeutensa ja velvollisuutensa, ovat tehneet miltei mahdottomaksi yhden ja yhtenäisen siveyssäännön velvoituksen kaikkia kohtaan. Šu, epäitsekkyys, on koetettu asettaa Suuressa Opissa yleiseksi perusohjeeksi. Sitä on selitetty niin sanotulla 'viivoittimen ja harpin opilla', jonka mukaan samaa periaatetta pitäisi järkähtämättä sovelluttaa kaikkiin suhteisiin (X, 2). Šu, jos sitä sovelletaan noihin viiteen eri suhteeseen, ei kuitenkaan poista noiden suhteiden perusolemusta, jyrkkää arvoasteen eroa. Paras hyve tällaisessa moninkertaisessa yhteiskuntarakennuksessa on Viisaus, joka kussakin eri asemassa osaa menetellä aseman vaatimusten mukaisesti.

Erikoisen huomattavaa tässä yhteiskuntarakennuksessa on tuo arvoasteiden jyrkkä erilaisuus. Se keskittyy Hsiao-käsitteeseen, isän ja pojan suhteeseen. Tasa-arvo on jotain perin vierasta kiinalaisten ajatustavalle. Alistuvaisuussuhde ei ilmene ainoastaan lapsen ja isän sekä alamaisen ja itsevaltiaan hallitsijan välillä, vaan se on sovitettu myöskin aviopuolisoiden, veljesten jopa ystävienkin keskinäisiin suhteisiin. Fu ts'ang, Fu sui: mies on määrääjä, nainen seuraaja, sanotaan aviopuolisoista; mies 'laulaa', nainen säestää. Vielä ihmeellisempää meistä on tuo jyrkkä erotuksenteko veljesten välillä. 'Veljeys' meikäläisessä tasa-arvon merkityksessä on niin vierasta kiinalaisille, ettei heillä ole edes veli-sanaa. Heillä on vain "vanhempi" ja 'nuorempi' veli.

Hsiao on tämän alistuvaisuuden ja kuuliaisuuden symbooli. Edellä huomautimme, kuinka hallitsijaa ja hallitusvirkamiehiä sanotaan kansan isäksi. Hsiao-käsite on lähinnä lainattu osoittamaan alamaisten suhdetta hallitsijaan ja kansan suhdetta virkamiehiin. Edellä huomautimme myös, kuinka vanhemman ja nuoremman veljen suhde on lähellä isän ja pojan suhdetta. Ti on Hsiao-sanan lähin sukulainen. Usein ne yhdistetäänkin: Hsiao Ti: lapsen kuuliaisuus ja veljen alistuvaisuus. Sama kunnioittava kuuliaisuus ilmenee aviopuolisoidenkin suhteissa. Vaimon kuuliaisuus, Šuen, yhdistetään niinikään Hsiao-käsitteeseen: Hsiao Šuen; pojan Hsiao ja vaimon Suen ovat mitä läheisimpiä käsitteitä. Šuen on niin lähellä Hsiao-käsitettä, että edellisen katsotaan suorastaan sisältyvän jälkimmäiseen sekä Ti-käsitteeseen, joten Šuen voidaan vaurioitta yleisluettelosta jättää poiskin.

Viidestä suhteesta saadaan siis neljä hyvettä, jotka säännöllisesti esitetään seuraavassa järjestyksessä: Hsiao, Ti, Džung, Hsin: Lapsen kunnioittava kuuliaisuus, nuoremman veljen alistuvaisuus, virkamiehen lainkuuliaisuus ja ystävän uskollisuus. Hsiao on korotettu ensimmäiselle sijalle. Hsin, viimeinen viidestä perushyveestä, esiintyy tässäkin ryhmässä.

Viisi Luen:iä on Kiinan kastilaitos. Huolimatta sen suurista eduista se on ollut, yhdessä uskonnollisen Fung Sui-järjestelmän kanssa suurimpia esteitä edistyksen tiellä. Se on sitonut liian kireästi kaiken nuorekkaan yritteliäisyyden iänikuisiin sääntöihin ja tapoihin. Kaikki sukupolvet kaukaisesta kanta-isästä alkaen ovat olleet painamassa tietoisen teorian voimalla omaa leimaansk nousevaan polveen. Tuhansin tavoin on nuorista kynitty pois kaikki omaperäisyys ja itsenäinen ajattelu. — Mitä kärsimyksiä kätkeytyykään usein kiinalaisiin koteihin, joissa neljän polven kaikki lukuisat jäsenet elävät saman katon alla ja saman kassan varassa! Kun poika tuo vaimonsa tähän pesään, on yksi kuluttaja tullut lisää, eikä sitä katsota ilomielin. Raatakoon hän siis ruokansa edestä! Usein tulee miniän asema niin tukalaksi, että hän epätoivoisena itse päivänsä päättää. Jalkojen sitominen on vain yksi puoli yleisestä kurjasta kuvasta.

Kauan on kungfutselaisuus kannattanut Kiinan kansan elämää. Neljännen käskyn siunaus on runsain määrin tullut sen osaksi. Alempien kuuliaisuuden ja ylempien velvollisuuksien terottaminen on kantanut kaikista puutteista huolimatta myöskin hyviä hedelmiä. Voimakas yhteenkuuluvaisuuden tunne on kehittynyt verrattain pitkälle. Se on saanut kauniin ilmaisun sananlaskussa: T'ien Hsiā i Džia: 'Koko valtakunta on yksi ainoa koti.' Isänmaanrakkaus on juurtunut syvään, vaikka vastaavaa sanaa ei kiinankielessä olekaan. Äsken ilmaantuneen länsimaista isänmaanrakkautta vastaavan Ai Kue:n asemasta on käytetty Ai Ming, tai Ts'ing Ming rakkaus kansaan, mutta sitäkin vain hallitsevissa piireissä. Sydänjuuret ovat liitetyt oman suvun kautta enemmän omaan 'tummatukkaan kansaan' kuin yhteiseen maakamaraan. Esi-isien hautojen kautta on kotoinen maaperäkin tullut kalliiksi.

Mutta uudet, monessa suhteessa kungfutselaisuudelle perin vastakkaiset aatteet ovat saaneet vähitellen viime aikoina suurtakin kantavuutta Kiinassa. Sekä puhutun että kirjoitetun sanan kautta on julistettu ja saarnattu uutta elämänkatsomusta kiinalaisille. Lähetystyön kautta on koko Kiina avautunut länsimaisille vaikutteille. Ulkomailla, varsinkin Japanissa ja Amerikassa tuhatlukuisina opiskelleet kiinalaiset nuorukaiset ovat tuoneet uutta viiniä vanhoihin leileihin. Monet valtiolliset nöyryytykset ulkovaltojen edessä keisarikunnan viimeisinä aikoina ovat kiirehtineet vanhan Kiinan kääntymistä itsestänsä ulospäin.

Huomataan, kuinka Kiinan muurien ulkopuolella, jossa luultiin olevan vain pelkkiä barbaareja, on sittekin jotain muutakin, on jotain yhtä hyvää kuin 'Keskusvaltakunnassakin', ehkäpä jotain parempaakin, on ainakin sotataitoa ja murha-aseita, on 'tulilaivoja' ja 'tulivaunuja', kaukökirjoitusta ja kaukopuhelua, on siistejä kaupunkeja ja koteja, on koneita ja muuta korskaa. Keisarinkin, itse Taivaan Pojan, täytyy tunnustaa tällä kaikella jotain arvoa olevan. Kun hän ei voi lähteä opintomatkalle ulkomaille, antaa hän palatsiinsa laittaa pienoiskoossa kaikki nuo keksinnöt, itse niiden kelpoisuutta koetellakseen.[35] Sen ohessa hän ostaa kaikki 'ulkomaan oppia' käsittelevät kiinankieliset kirjat, niiden joukossa Raamatunkin.

Tulos tästä kaikesta on selvä. Jättiläinen herää. Huomaa kauan nukkuneensa, huomaa pikku peikkojen kimppuunsa käyvän, huomaa olevansa pahemmassa kuin pulassa niiden käsissä. Vanha vakainen valtakunta kuohuu ja kiehuu, on käymistilassa ylhäältä alas asti. Taivaan Poika viskaa pois pyhyytensä, tunnustaa kansansa ja oman avuttomuutensa, tahtoo sisäisen uudistuksen tietä rohkeasti lähteä uusille urille koko kansansa kanssa, kääntää silmänsä laskevan auringon maahan ja pitää länsimaita kaikessa esikuvinaan.

Silloin seuraa julistus toista.[36] Nopeassa tempossa annetaan mitä laajakantoisimpia hallitusmääräyksiä kaikilla mahdollisilla aloilla. Voi sinua, jättiläinen, jo riehut liikaa! Katso vain, etteivät noin äkkinäiset otteet sinua kumoon kaada!

Nuorekas aines iloitsee tästä 'edistyksestä'; suuria toiveita on taivas täynnä. Mutta vanha kungfutselainen katsoo vakavana ja totisena tätä lasten leikkiä. Jo kuohahtaa kuuma veri. Esi-isien iänikuinen muisto velvoittaa pelastamaan vielä viimeisellä hetkellä mustapään kansan ulkomaisista houreista. Nyt on tullut toiminnan aika! Isänmaa kutsuu! Pois kaikki vieras tästä maasta! Pois ulkomaan oppi ja ulkomaalaiset! Pois kaikki tyynni nuo valkoiset paholaiset!

Tarmokas nainen, vanha leskikeisarinna, saadaan tämän puuhan etupäähän. Palatsissa pannaan vallankaappaus toimeen. Suunta muuttuu. Täydellä tarmolla nostaa vanha Kiina vielä viimeisen kerran keltaista lohikäärmelippua. Käärme purskauttaa suustaan kristittyjen vainon vuolaat virrat. Ikäänkuin uutta elonvoimaa saaneena kiemurtelee peto henkensä edestä.[37]

Mutta pian päättyy tämä surullinen näytelmä. Entistään alemma painetaan kungfutselaisen ylpeys. Vuosituhansien kerskaukset pyyhkäistään pois armottomalla kädellä. Taivaan Pojan sijainen saa lähteä pakoon.

Hänen palatsinsa poltetaan ja itse Taivaan Temppeli muutetaan vihollisjoukkojen temmellyspaikaksi[38] — luontokappaleiden tallattavaksi, kerrassaan hevostalliksi, pyhä paikka, johon vain valitut kuolevaiset saivat edes katsahtaa. Se oli nöyryytys sellainen, jonka vertaisia on ollut vain harvoja, pyhän pilkkaa, joka sattui kungfutselaisen elinhermoon.

Tästä alennustilasta ei kungfutselaisuus ole jaksanut enää nousta. Sen voimat olivat murretut ainaiseksi. Kungfutselainen saa ruveta maksamaan korvauksia tuhotöistä, joita hän kansallisen ja uskonnollisen innostuksen huumeessa teki.

Uusi viini yhä kuohuu. Jo on murrettu varsinainen siveellinen vastustus. Vielä on kuitenkin jäljellä ulkonaiset vanhat muodot. Vielä istuu Taivaan Poika istuimellaan. Vielä liehuu keltainen lippu. Vielä kiemurtelee vanha käärme. Puhkaiseeko viini leilit, vai onko vanha nahka pehminnyt kyllin paljon peräänantaakseen? Siinä kysymys, jonka uteliaina teemme.

Ulkonaisesti näyttää rauhalliselta. Elämä palautuu entisiin uomiinsa. Mutta syvällä kansan sielussa on käymisliike täydessä vauhdissa. Se saa uutta virikettä, kun harmi ja viha saadaan kohdistaa vierasperäistä hallitushuonetta kohtaan. Aito kansallinen innostus valtaa mielet taas, kohdistuakseen nytkin ulkomaalaisiin, mutta ei valkoisiin, vaan tumman-keltaisiin. Mandžut, mandžut on nyt ajettava maasta pois! Niissähän se perusvika piileekin. Nyt me sen vasta ymmärrämme! Kun vain nämä on karkoitettu, niin silloin on kaikki hyvin.

Nuori Kiina, Uusi Kiina, on nyt ohjaksissa. Sen aika on nyt tullut. Tarmokkaalla ja verrattain taitavallakin kädellä käydään asioihin käsiksi. Ei näitä uudistusmiehiä sido kungfutselaiset kahleet, ei säännöt kuuliaisuudesta keisaria, vanhoja tai esi-isiä kohtaan. Kansan paras on sydämellä. Ja se vaatii heitä ryhtymään rohkeaan tekoon. Tietoisesti puuhataan, hengen uhalla, hautaa vanhalle hallitukselle ja vanhoille opeille ylimalkaan.

Hedelmä on kypsä. Aika on tullut. Jo ennen sovittua päivää, erään sattuman johdosta, ryhdytään tosityöhön. Valkoinen lippu kohoaa milloin missäkin osassa maata. Lipun keskelle on piirretty suuri Han-merkki -varsinaisen kiinalaisen nimi. Kuin kulovalkea leviää uusi valta. Verrattain verettömästi päästään ensimmäisen ottelun ohi uusiin oloihin. Viini on särkenyt vanhat leilit.

Tasavalta, tasa-arvo, veljeys ja vapaus! Mitä tämä on! Uusia ajatuksia, uusia sanoja! Liian uutta, liian suurta yhdellä kerralla käsitettäväksi! Kiinalaisille kävi niinkuin muillekin kuolevaisille: he juopuivat uuden viinin vaikutuksesta. Juopunutko lie, vanha Kiina, vai jälkikohmelossa — emme tiedä tarkoin.

Koko katoamaton T'ien Luen on luhistunut, kruunu on poissa, Taivaan Poika on poissa. Prisma on rikki. Miten nyt eri värit erotetaan? Mistä nyt löydetään Ren Ren, inhimillinen ihminen? Džyin Tzï:iä ei ole. Kelle nyt Dž'en uskollisuutta osoittaa? Kaikkivaltiaalle kansalle? Orjasta on tullut isäntä, alamaisesta hallitsija. Joka ennen jäljitellen katsoi Džyin Tzï:iä (ruhtinasta) ja piti häntä ihanteenaan, saa nyt tositeossa olla ruhtinas itse. Hsiung ja Ti ovat kumpikin kaatuneet yhden yhteisen veljeyden tieltä. 'Saman kohdun lapsi', T'ung Pao, on keksitty veljeä merkitsemään. Ja nyt on 400,000,000 saman kohdun lasta! Fu Fu:ta ei ole. Uen-ming džie Huen, — valistunut avioliitto, on sen sijassa. Fu Tzï on kärsinyt korvaamattomia kolauksia ja P'ong Jiu on kadottanut pyhyydestään.

Sanalla sanoen: Kaatunut, kaatunut on se komea rakennus! Voi sinua, tuhatvuotinen toivo ja tuki, koko kansan kannatin, kuinka niin äkkiä sentään saatoit luhistua!

Ja sen lankeemus oli suuri. Oppijärjestelmä, jonka varassa neljäsosa ihmiskuntaa oli elänyt neljä tuhatta vuotta — kaatunut kuitenkin! Kaatunut niin pahasti, että vain vaivoin saadaan enää raunioista pelastetuksi siihen sisältynyt iäti arvokas aines.

Mikä muu kuin kristillinen siveysoppi ja Jeesuksen julistama Jumalan valtakunta voi täyttää ammottavat aukot?

2.

KUNGFUTSEN TEKSTI

Džu Hsi:n alkulause.

Opettajani Di'eng Tzï sanoi: "Suuri oppi on Kungfutsen jälkeen jättämä kirja, Hyveiden Alkeisopas.[39] Niin paljon kuin nyt voimme ymmärtää (nähdä) vanhojen opintojen järjestystä, niin se perustuu yksinomaan tämän kirjasen säilymiseen, sekä (Kungfutsen) 'Keskustelujen' ja 'Mongtsen', joka on myöhäisempiä. Opiskelija aloittakoon ehdottomasti tällä [teoksella], siten hän ehkä välttyy erehdyksiltä."

1. Suuren opin tie [on tämä]: Kirkastu kirkkaissa hyveissä! Rakasta kansaa! Lepää [vasta] parhaassa hyvässä![40]

2. Kun on käsittänyt lepopaikan, silloin on suunta selvä. Kun on suunta selvä, silloin voi olla mieli varma. Kun on mieli varma, silloin voi saada rauhan. Kun on saatu rauha, silloin voi hartaasti mietiskellä. Kun voi hartaasti mietiskellä, silloin voi saavuttaa [tavoittamansa].

3. Esineillä on juuret ja latvat. Asioilla on loppu ja alku. Joka ymmärtää, mikä on ensimmäistä, mikä viimeistä, hän on tielle tulemassa.

4. Vanhat [ruhtinaat], jotka tahtoivat kirkastaa kirkkaita hyveitä [koko] Taivaan alla, hallitsivat ensin oman valtionsa hyvin.

Voidakseen hallita oman valtionsa hyvin, he ensin järjestivät kotinsa kuntoon.

Voidakseen järjestää kotinsa kuntoon, he ensin kasvattivat itseänsä.

Voidakseen kasvattaa itseänsä, he ensin ojensivat sydämensä.

Voidakseen ojentaa sydämensä, he ensin tekivät tahtonsa hyväksi.

Voidakseen tehdä tahtonsa hyväksi, he ensin täydellistyttivät tietoansa.

Tiedon täydellistyttäminen on olevaisen älyllistä tarkastelemista.

5. Olevainen on älyllisesti tarkasteltu, — silloin on tieto täydellistynyt.

Tieto on täydellistynyt, — silloin on tahto tullut hyväksi.

Tahto on tullut hyväksi, — silloin on sydän ojennettu.

Sydän on ojennettu, — silloin on ihminen kasvatettu.

Ihminen on kasvatettu, — silloin on koti saatu kuntoon.

Koti on saatu kuntoon, — silloin on valtio hallittu hyvin.

Valtio on hallittu hyvin, — silloin on rauha Taivaan alla.

6. Taivaan Pojasta'[41] alkaen aina kansanjoukkoihin asti, tätä yhtä, itsekasvatusta, jok'ikinen pitäköön [kaiken] juurena.

7. [Olettakaamme, että] tämä juuri on sekaisin ja latva on järjestyksessä, — moista ei saata olla. [Olettakaamme, että] tästä tärkeimmästä vähät välitettäisiin ja vähemmän tärkeistä (kodista ja valtiosta) pidettäisiin hyvää huolta, — moista ei vielä ole tapahtunut.

Diu Hsi:n jälkihuomautus.

Ylläoleva klassillinen teksti on K'ung Tzï:n (Kungfutse) lausuma ja hänen oppilaansa Tseng Tzi:n kertoma. Tämän selitysten kymmenen lukua ovat Tseng Tzi:n ajatuksia ja hänen oppilaidensa kirjoittamia. Vanhoissa teoksissa on ollut paljon sekavuutta kirjoituslaattojen järjestykseen nähden. Nyttemmin olen ne, Di'eng Tzï:n päätelmien mukaan ja omien uudistettujen tutkimusteni perustuksella, järjestänyt seuraavassa esiintyvällä tavalla.

3.

SELITYSKIRJA

I LUKU.

1. [Eräs Historiakirjan luku, nimeltään] K'ang Kao ('Ohjeita K'ang:ille'), kertoo, [että U Uang ('Sotaisa Kuningas'), asettaessaan veljensä K'ang:in Uei-valtion herttuaksi lausui tälle]: '[Isäsi Uen Uang ('Kirjallisuus Kuningas')] kykeni kirkastumaan hyveissänsä.'[42]

2. [Historiakirjan luku, jonka nimi on] Tai Džiā, kertoo, [että pääministeri I In lausui Tai Džiā-kuninkaalle]: ['Isoisäsi Dz'eng Tang] tarkkasi ja tutkisteli Taivaan kirkkaita kohtaloita.'[43]

3. [Historiakirjan luku, jonka nimi on] Ti Tien ('Hallitsijan Lakikirja') kertoo [jumalaisesta Jao:sta]: 'Hän kykeni kirkastumaan korkeissa hyveissä.'[44]

4. Kaikki nämä [viittaukset osoittavat, kuinka nuo ruhtinaat hyveitään kehittämällä] tekivät itsensä kirkastuneiksi.

Ylläoleva selityskirjan ensimmäinen luku selittää 'kirkkaissa hyveissä kirkastumista' (Ming ming Te'). — Džu Hsi.

II LUKU.

1. [Kuningas] Dž'eng Tang:in pesumaljaan oli kaiverrettu: 'Jos voit päivän [yhdenkin] elää uutena miehenä, silloin on uudistuttava päivittäin; yhä vain on uudistuttava päivittäin'.[45]

2. K'ang Kao:ssa sanotaan: 'Innosta kansaa itsensä uudistukseen!'

3. Laulujenkirjassa[46] (III. 1) sanotaan: 'Vaikka Džou[47] on vanha valtio, on sen kohtalo kuitenkin uusi.'

4. Ei siis ole olemassa mitään [hyvää] missä ihanneihminen (Džyin Tzï, ruhtinas) ei ponnistaisi viimeiseen saakka.

Ylläoleva selityskirjan toinen luku selittää 'kansan uudistamista' (Hsin Min).[48] — Džu Hsi.

III LUKU.

1. Laulujenkirjassa (IV. 38) sanotaan: 'Kuninkaan peltoja[49] tuhannen Li:tä, kaikki tyynni kansan asuntomaata.'

2. Laulujenkirjassa (II. 76) sanotaan: 'Keltainen visertäjälintu (Oriolus) lepää korkean vuoren komerossa.' — Tzï (Kungfutse) sanoi [tästä:] "Keltainen lintu tietää lepopaikkansa. Voiko ajatella, että ihminen ei vetäisi linnulle vertaa?"

3. Laulujenkirjassa (III. 1) sanotaan: "Ylevän kuninkaallinen Uen Uang! Oi tuota lakkaamatonta ja loisteliasta levähdyspaikan kunnioitusta!" Toimien ihmisten ruhtinaana, hän lepää jalomielisyydessä (Ren); toimien ihmisten virkailijana, hän lepää harrasmielisyydessä (Džin); toimien ihmisten lapsena, hän lepää lapsenkunnioituksessa (Hsiao); toimien ihmisten isänä, hän lepää hellämielisyydessä (Tz'ï); suhteissansa kansalaisiin, hän lepää uskollisuudessa (Hsin).[50]

4. Laulujenkirjassa (I. 55) sanotaan: "Katso tuota Ts'ï-virran[51] mutkapaikkaa! Mikä vihreän bambumetsän viehkeys! [Siellä] on valistunut ruhtinas [myös] Uei-valtion (U-herttua). [Hän toimii] niinkuin leikkaisi, niinkuin viilaisi (norsunluuta); niinkuin hioisi, niinkuin kiilloittaisi [jalokiveä]. Kuinka hän onkaan arvokas ja vakava! Kuinka hän onkaan ylevä ja juhlallinen! Kun [meillä] on [tällainen] valistunut ruhtinas, niin häntä ei voida koskaan unohtaa."

Lauselma 'niinkuin leikkaisi, niinkuin viilaisi [norsunluuta]' [merkitsee] periaatteiden (tie) opinnoita. Lauselma 'niinkuin hioisi, niinkuin kiilloittaisi [jalokiveä]' [merkitsee] itsekasvatustyötä. Lauselma 'kuinka hän onkaan arvokas ja vakava!' [merkitsee] varovaista ja kunnioittavaa. Lauselma 'kuinka hän onkaan ylevä ja juhlallinen!' [merkitsee] kunnioitettavaa käytöstapaa. Lauselma 'kun [meillä] on [tällainen] valistunut ruhtinas, niin häntä ei voida koskaan unohtaa', [merkitsee,] että kun periaatteet (tie) ovat täydelliset ja hyveet parhaista parhaat, niin kansa ei voi sellaista unohtaa.

5. Laulujenkirjassa (IV. 4) sanotaan: "Todellakin! Entisiä kuninkaita (Uen Uang ja U Uang) ei unohdeta." Todelliset ruhtinaat (Džyin Tzï) ihannoivat heidän ihailemaansa ja rakastavat heidän rakastamaansa. Yhteinen kansa (pikkusielut)[52] iloitsee heidän ilojaan ja pitää etuinaan heidän etujaan. Täten siis [nuo entiset kuninkaat, vaikkakin he] ovat väistyneet pois, eivät ole [kuitenkaan] unohdetut.

Ylläoleva selityskirjan kolmas luku selittää 'lepäämistä parhaassa hyvässä' (Drï y drï Šan). — Džu Hsi.

IV LUKU

Tzï (Kungfutse) sanoi: 'Tuomarin tehtävissä[53] olen minä kuin muutkin. Se mikä on tarpeellista, on riita-asiain tekeminen tarpeettomiksi.'

Verukkeita ei ole otettava varteen; suuren kammon saa kansa silloin. Tämä on 'juuren käsittämistä'.

Ylläoleva selityskirjan neljäs luku selittää juuria ja latvoja'. (P'en Mō.) — Džu Hsi.

V LUKU.

1. Tämä on 'juuren käsittämistä' (Drï Pen).

2. Tämä on 'tiedon täydellisyyttä' (Drï-drï Drï).

Ylläoleva selityskirjan viides luku sisälsi selityksiä 'olevaisen älylliseen tarkasteluun' ja 'tiedon täydellistyttämiseen', mutta se on nyt joutunut hukkaan. Paikan täytteeksi olen uskaltanut ottaa Dž'eng Tzï:n seuraavat ajatukset: —[54]

"Se että 'olevaisen älyllisessä tarkastelussa tieto täydellistyy', on siinä, että, tahtoessamme täydellistyttää tietoamme, meidän tulee kaikkeen olevaiseen nähden pohjautua sen perussyihin (Li). Sillä ei ole ihmissydäntä, joka ei tajunnassaan (Ling, sielu) omaisi ymmärrystä, eikä Taivaan alla olevaisessa ole mitään, missä ei olisi järkeä (Li).[55] Mutta niin kauan kuin perussyitä ei ole täysin ymmärretty, ei tietokaan voi olla täydellistä. Sentähden tämä Suuri Oppi (Oppi suuria, aikuisia varten), heti opetusaineensa alussa, kehoittaa vakavasti opiskelijaa, ettei hän laiminlöisi käyttää jo tuntemiansa perusteita (Li) kaikkeen olevaiseen nähden Taivaan alla ja pyrkiä yhä pitemmälle, kunnes hän on vihdoin päässyt äärimmäiseen päätekohtaan.

"Kun näin on ponnisteltu pitkän aikaa, niin eräänä aamuna huomaa kaiken yhdellä haavaa oivaltavansa läpikotaisin. Silloin on kaiken olevaisen muoto ja olemus, ydin ja kuori, kaikki tyynni käsitetty (saavutettu). Ja meidän sydämemme, sekä omassa kokonaisuudessaan että monissa suhteissaan muihin olioihin, on kaikessa täysin valaistu (kirkastunut). — Tämä on 'olevaisen älyllistä tarkastelemista' (Kē U'). Tämä on 'tiedon täydellisyyttä' (Drï-drï Drï)." — Džu Hsi.

VI LUKU.

1. Mitä tulee 'tahdon hyväksitekemiseen', niin [siinä] ei saa sallia itsepetosta, [aivan] niinkuin me vihaamme pahoja hajuja ja rakastamme kauniita värejä. Tätä sanotaan itsetyydytyksen iloksi. Senvuoksi ihanne-ihmisen (Džyin Tzï:n) tulee tarkoin valvoa yksinäisiä hetkiään.

2. Kun pikkusielu (Hsiao Ren) saa joutilaan hetken, niin hän tekee pahaa; ei ole sitä, mihin ei hän menisi. Kun hän näkee ihanne-ihmisen, niin hän peitteleikse; hän peittää pahuuttaan ja ilmituopi hyvyyttään. [Ihanne]-ihminen näkee [hänet] itsensä kuin katsoisi keuhkot ja maksat. Mitäpä hyötyä oli siis [siitä?] Tästä sanotaan: 'Mitä on todella mielessä, kuvastuu ulos muodossa.'[56] Senvuoksi ihanne-ihmisen tulee tarkoin valvoa yksinäisiä hetkiään.

3. Tsengtse[57] sanoi: 'Mitä kymmenen silmää tarkastelee, mitä kymmenen kättä viittoelee, — eikö sitä pitäisi kavahtaa?'

4. [Niinkuin] rikkaus kaunistaa huoneen, [niin] hyve kaunistaa ihmisen; sydän laajenee, ruumis reipastuu. Senvuoksi ihanne-ihmisen tulee tehdä tahtonsa hyväksi.

Ylläoleva selityskirjan kuudes luku selittää 'tahdon tekemistä hyväksi' (Dž'eng I). — Džu Hsi.

VII LUKU.

1. Mitä tulee siihen, että itsekasvatus on sydämen ojentamista, niin [jos] ihmisellä on vihaa ja vimmaa, — ei hän pääse oikeaan; [jos] on pelkoa ja parkua, — ei hän pääse oikeaan; [jos] on haluja ja iloja, — ei hän pääse oikeaan; [jos] on suruja ja murheita, — ei hän pääse oikeaan.

2. Jos sydän ei ole läsnä, niin katsotaan eikä nähdä, kuullaan eikä huomata, syödään eikä tiedetä makua.

3. Tästä sanotaan: 'Itsekasvatus on sydämen ojentamista'.

Ylläoleva selityskirjan seitsemäs iuku selittää 'sydämen ojentamista' (Dženg Hsin) ja 'itsekasvatusta' (Siu Šen, ruumiin sivistämistä). — Džu Hsi.

VIII LUKU.

1. Mitä tulee siihen, että kodin kunnossapito on ihmisen itsensä kasvatusta, niin ihmisten hellyys ja rakkaus, se on puolueellista; heidän halveksumisensa ja vihansa, se on puolueellista; heidän pelkonsa ja kunnioituksensa, se on puolueellista; heidän surunsa ja säälinsä, — se on puolueellista; heidän ylpeytensä ja ylenkatseensa, — se on puolueellista. Senvuoksi niitä, jotka rakastamassaan huomaavat pahaa ja vihaamassaan huomaavat kaunista, — niitä on vähän Taivaan alla.

2. Senvuoksi onkin sananparsi, [joka sanoo:] 'Mies ei ymmärrä poikansa pahuutta, eikä hän ymmärrä laihonsa hyvyyttä.'[58]

3. Tästä sanotaan: 'Jos ihmistä itseään ei kasvateta, niin mahdoton on saada kotia kuntoon.'

Ylläoleva selityskirjan kahdeksas luku selittää 'itsekasvatusta' ja 'kodin kunnossapitoa' (Ts'i Džia). — Džu Hsi.

IX LUKU.

1. Mitä tulee siihen, että valtion hyvää hallitusta varten tulee ensin saada kodit kuntoon, niin [olettakaamme, että] joku ei voi opettaa perhettään, mutta voi opettaa muita ihmisiä, — moista ei ole. Senvuoksi ihanne-ihminen (ruhtinas), menemättä kotinsa ulkopuolelle, antaa hyvää opetusta [koko] valtiolle. Hänen kodissaan on lapsenkunnioitus, — sillä tulee palvella ruhtinasta; on nuoremman veljen ohje, — sillä tulee palvella ylempiään; on [isällinen] rakkaus, — sillä tulee ohjata kansanjoukkoja.

2. 'Puheessa K'ang:ille' sanotaan: '[Toimi] niinkuin hoivaisit hentoa lasta!' [Jos äiti] todella sydämestään haluaa täyttää [pienokaisensa pyyteitä], niin, vaikkakaan ei aivan oikeaan osuisi, ei kuitenkaan kauaksi jää. Ei ole ollut [neitoa], joka olisi opetellut lapsenhoitoa voidakseen mennä miehelään.'[59]

3. Jos yksi koti on jalomielinen (Ren), niin koko valtiossa herää jalomielisyys; jos yksi koti on kohtelias (Rang), niin koko valtiossa herää kohteliaisuus; jos Yksi Mies on himokas ja hurja, niin koko valtio kapinoipi, — sellainen on vaikutusten voima. Tästä sanotaan: 'Yksi sana turmelee asian, Yksi Mies[60] vahvistaa valtion.'

4. Hallitsijat Jao ja Šuen ohjasivat isänmaata (Taivaan alus) jalomielisyydellä, — ja kansa seurasi heitä. Hallitsijat Džie ja Džou[61] ohjasivat isänmaata julmuudella (Pao), — ja kansa seurasi heitä. Heidän hallitusmääräyksensä sotivat yksityishalujen kanssa, — eikä kansa niitä seurannut. Mitä [hyvää] siis ruhtinaassa itsessään on, vain sitä hän voi toivoa muissa olevan. Mistä [pahasta] hän itse on vapaaksi päässyt, vain sitä hän voi toivoa muilta myöskin. [Olettakaamme, että] sitä, mikä olentomme syvimmissä kätköissä on [meille kallista], ei oteta huomioon muihin nähden (Šu), ja kuitenkin voidaan opettaa muita, — moista ei vielä ole tapahtunut.

5. Valtion hyvä hallitus on siis kotien kunnossapitämistä.

6. Laulujenkirjassa (I. 6) sanotaan: "Tuossa on päärynäpuu, hieno ja viehkeä! Sen lehdistö on komea ja muhkea! Tämä neito on menossa miehelään; hän kohtelee oikein kotiväkeänsä." Joka voi oikein kohdella kotiväkeänsä, hän voi myös opettaa kansalaisia.

7. Laulujenkirjassa (II. 19) sanotaan: 'Oikein kohdellaan vanhempia veljiä, oikein kohdellaan nuorempia veljiä.'[62] Joka voi oikein kohdella vanhempia veljiä ja oikein kohdella nuorempia veljiä, hän voi myös opettaa kansalaisia.'

8. Laulujenkirjassa (I. 152) sanotaan: 'Tämä käytös on ilman virheitä, ojentaa valtion neljä kulmaa.'[63] Kun hän (hallitsija) isänä, poikana, vanhempana ja nuorempana veljenä on täydellinen esikuva, — silloin kansa pitää häntä esikuvanansa.

9. Tästä sanotaan: 'Valtion hyvä hallitus on kodin kunnossapitämistä.'

Ylläoleva selityskirjan yhdeksäs luku selittää 'kotien kunnossapitämistä' ja 'ja valtion hyvää hallitusta' (Drï Kue') — Džu Hsi.

X LUKU.

I. Mitä tulee siihen, että isänmaan (Taivaan alus) rauhoittaminen on sen yksityisvaltioiden hyvää hallitsemista, niin, kun hallitsija (Ylimmäinen) kohtelee vanhempiaan vanhempina, niin kansassa herää vanhempien kunnioitusta; kun hallitsija kohtelee iäkkäitä iäkkäinä, niin kansassa herää nuoremman veljen alistuvaa mieltä; kun hallitsija kohtelee säälien orpoja ja turvattomia, niin ei kansa tee toisin siinäkään. Ruhtinaalla (Džyin Tzï) on siis [tässä] tie (periaate), [varma] kuin viivoitin ja harppi.

2. Mitä hän vihaa ylemmissään, sitä älköön osoittako alemmilleen. Mitä hän vihaa alemmissaan, sillä älköön palvelko ylempiään. Mitä hän vihaa edessään olevissa, siinä älköön menkö takana olevia pitemmälle. Mitä hän vihaa takana olevissa, siinä älköön seuratko edessä olevia. Mitä hän vihaa oikealla, sitä älköön tarjotko vasemmalle. Mitä hän vihaa vasemmalla, sitä älköön tarjotko oikealle. — Tätä sanotaan viivoittimen ja harpin tieksi.

3. Laulujenkirjassa (II. 17) sanotaan: 'Kuinka meidän onkaan iloittava ruhtinaistamme, kansan vanhemmista (isä ja äiti).' Kun [ruhtinaat] rakastavat sitä mitä kansa rakastaa, ja kun [he] vihaavat sitä, mitä kansa vihaa, niin silloin heitä sanotaan: 'Kansan isä ja äiti'.

4. Laulujenkirjassa (II. 37) sanotaan: "Korkea ja jyrkkä on Etelän vuori jylhine kivilohkareineen! Ylevän ylevä on suuri opettajamme In![64] Koko kansa katsoo Teihin." — Niiden, joilla on valtion valvonta, ei sovi olla leväperäisiä. Jos he poikkeavat harhateille, ovat he koko isänmaan häpeä.[65]

5. Laulujenkirjassa (III. l) sanotaan.[66] "Niinkauankuin In-hallitsijasuku ei ollut kadottanut kansanjoukkojen suosiota, olivat [sen] ruhtinaat Jumalan (Šang Ti) vertaisia.[67] Otettakoon In-suvusta vakava varoitus. Ylhäistä asemaa ei [turvata] helposti." — Kun hallitsija periaatteillaan (Tao, tie) saavuttaa kansanjoukot, niin saavuttaa hän [samalla] valtiovallan; kun hän menettää kansanjoukot, menettää hän [samalla] valtiovallan.

6. Ruhtinas pitäköön siis ennen kaikkea huolta [omista] hyveistänsä. Kun hänellä on hyveitä, on myös miehiä. Kun on miehiä, on myös maata. Kun on maata, on myös aarteita. Kun on aarteita, on myös käyttövaroja.

7. Hyve on juuri, rikkaus on latva.[68]

8. Hyljätty juuri, vaalittu latva — riistävä ruhtinas, ryöstävä kansa.[69]

9. Kun siis aarteita kootaan, niin kansa hajautuu. Kun: aarteita hajotetaan niin kansa kokoutuu.[70]

10. Samaten pahoin puhutut sanat pahoina myöskin palaavat; väärin tullut tavara väärin myöskin menee.[71]

11. 'Puheessa K'ang:ille'[72] sanotaan: "Taivaan määräämä arvoasema ei ole aina aivan varma. Hyvä Tie se antaa [arvovallan], väärä [polku] vie sen pois."

12. Ts'u-[valtion][73] Kirjassa (Ts'u Šu) sanotaan: "Ts'u-valtiossa ei pidetä [maaperän tuotteita] kalleuksina. [Siellä] pidetään ainoastaan hyvettä (Šan) kalleutena."

13. (Džin-vaition[74] Uen-herttuan eno) Džiu Fan lausui: "Tämä maanpakolaisemme (Uen) ei pidä [takaisinpääsyä valtaan] kallisarvoisena. Jalomielisyyttä vanhempiaan kohtaan hän pitää kallisarvoisena."

14. Historiakirjan Ts'in Š-ï-[nimisessä kappaleessa] sanoo [Ts'in-valtion[75] herttua Mu]. "Olkoon minulla vaikkapa yksi ainoa suora ja rehellinen ministeri, ilman muita kykyjä kuin yksinkertainen uskollinen sydän; ja jos hän on kyllin laajasydäminen, niin että hän pitää muiden kykyjä ikäänkuin ominaan; ja, [missä ikänä] tapaa neron (Jen) tai viisaan (Šeng), iloitsee siitä sydämessään enemmän kuin suun sanat ilmituovat, osoittautuen todella kykeneväksi näitä suvaitsemaan [ja käyttämään,] — sellainen ministeri voi suojella poikani, pojanpoikani ja tummatukan kansan, ja hänestä voidaan toivoa todellista hyötyä. — [Mutta jos hän,] huomatessaan kykyjä, kadehtii ja vihaa näitä, ja, nähdessään neroja ja viisaita, vastustaa heitä ja estää heidän menestymistään, osoittautuen todella kykenemättömäksi heitä suvaitsemaan [ja käyttämään], — [sellainen ministeri] ei voi suojella poikiani, pojanpoikiani, eikä tummatukkaa kansaani; ja eikö hän olekin todellinen turmion lähde?"

15. Ainoastaan jalomielinen henkilö (Ren Ren) kykenee karkoittamaan hänet ympärillä oleviin barbaarimaihin,[76] eikä asu hänen kanssaan samassa Keskusvaltiossa.[77] Tästä sanotaan: 'Vain jalomielinen henkilö osaa rakastaa ihmisiä, ja osaa vihata ihmisiä.'

16. Kun näkee hyverikkaan henkilön (Hsien), eikä voi häntä käyttää; tai kun käyttää, mutta ei kyllin aikaiseen, — on tämä (kykyjen) halveksimista. Kun näkee konnan (ei-hyvän), eikä voi häntä siirtää pois; tai kun siirtää hänet pois, mutta ei kyllin kauas, — on tämä paha virhe.

17. Kun rakastaa sitä mitä ihmiset vihaavat, ja kun vihaa sitä mitä ihmiset rakastavat, sanotaan sitä ihmisten luonnollisten tunteiden törkeäksi loukkaamiseksi. Onnettomuutta saa ehdottomasti osakseen siitä.

18. Ruhtinaalla on siis suuri tie. Hänen on omattava antaumusta (Džung) ja uskollisuutta (Hsin) menestyäkseen [tällä tiellä]. Ylpeys ja ylimielisyys eksyttää [tieltä].

19. Varallisuuden kartuttamiseksi on myöskin suuri tie: — Tuottajia olkoon paljon ja kuluttajia vähän; olkoon tehoisuutta tuotannossa ja säästäväisyyttä käytössä. Näin menetellen on varoja aina yllin kyllin.

20. Se, jolla on jalomielisyyttä (Ren) kohottaa omaa itseänsä (ruumis) varoen [oikealla] hoidolla. Väärä [valtiotaloudenhoitaja] (ei-Ren) kohottaa varallisuutta oman itsensä kustannuksella.

21. Milloinkaan ei ole tapahtunut, että tuo Ylin harrastaisi jalomielisyyttä, eivätkä alemmat harrastaisi oikeutta (I). Milloinkaan ei ole tapahtunut, että kansa harrastaisi oikeutta, eikä ruhtinaan asioita ajettaisi loppuun. Milloinkaan ei ole tapahtunut, että varastot olisivat rikkautta täynnä, eivätkä ne tulisi ruhtinaan käsiin.

22. Mong Hsien Tzï sanoi: ["Virkamies,] jolla on vaunut ja hevoset, ei kaitse kanoja eikä porsaita. [Toinen,] joka leikkaa [uhri-]jäitä, ei paimenna lehmiä eikä lampaita. [Kolmas,] jolla on sata vaunua, ei tarvitse [enää] verotulojen kokoilijaa. Jos sitä tarvitaan, niin mieluummin olkoon tämä virkamies varas".[78] — Tästä sanotaan: "Rikkaus ei ole valtion voitto. Valtion voitto on vanhurskaus (I)".[79]

23. Jos valtion tai perheen päämies korostaa varojen käyttöarvoa, joutuu hän varmasti pikkusielujen holhouksen alle. Jos tällaiselle pikkusielulle — luullen häntä hyväksikin — uskotaan valtion tai perheen [tärkeitä] toimia, niin seuraa siitä rinnan [Taivaan] tuhoa ja [ihmisten] ilkeyttä. Ja vaikka [sittemmin] saataisiinkin kunnon mies [hänen paikalleen], ei [tällä] olisi keinoja enää. Tästä sanotaan: "Rikkaus ei ole valtion voitto. Valtion voitto on vanhurskaus."

Ylläoleva selityskirjan kymmenes luku selittää 'valtion hyvää hallitusta' ja 'isänmaan rauhoittamista' (P'ing Tien Hsiā).

Selityksiä on kaikkiaan kymmenen lukua. Ensimmäiset neljä lukua käsittelevät yleispiirteittäin [teoksen] johtavia ajatuksia ja niiden merkitystä. Jälkimmäiset kuusi lukua käsittelevät yksityiskohdittain teoksen ala-asteikkoa. Viides luku valaisee hyvän käsittämisen tärkeyttä. Kuudennessa luvussa on esitetty hyvä [tahto] ihmisen [varsinaisena] perustuksena. Opintojen alkuaikoina on [näihin kahteen lukuun] kiinnitettävä mitä suurinta huomiota. Opiskelija älköön niiden yksinkertaisuuden vuoksi halveksiko niitä. — Džu Hsi.

4.

KIINALAISEN AJATTELUN LUONNE.

Koettaessamme eritellä kungfutselaiselta kannalta kiinalaiselle ajattelulle olennaisia piirteitä kiintyy huomiomme ensi kädessä seuraaviin seikkoihin:

1. Käytöllisyys. Intialainen metafysiikka on kiinalaisille vierasta. Käytännölliset tarkoitusperät ovat määränneet ajattelua ja sen muotoja. Kiinalainen filosofia, varsinkin vanhimpana aikana, on kauttaaltaan praktillista. Džu Hsi:n aikakaudella, 12:lla vuosis. j.Kr., on syvemmän mietiskelyn oireita — nähtävästi intialaista vaikutusta. Kaikkein mieluisinta ajatustyötä ovat kiinalaiselle antaneet siveys- ja valtio-opit. Näiden kiinteä yhteenkutominen lienee kungfutselaisuuden korkein saavutus.

2. Vanhoillisuus on kiinalaisille erikoinen ajatustottumus. Kungfutse itse on siinä suurin mestari. Hän varoi mitään uutta esittävänsä. Iänikuisista kätköistä hän kaivoi esiin ja valikoi sen mikä sitten on tullut ainoaksi oikeaksi ohjeeksi opetukselle ja elämälle. Minkä harmaan muinaisuuden miehet ovat hyväksi huomanneet ja mikä sitten on saanut Kungfutselta hyväksymisen — siitä ei enää voida kiistellä. Vanhojen arvojen uudelleen arvioiminen oli jotain käsittämätöntä vuosisatamme alkuun saakka. Henkinen elämä on yleensä ollut samanlaista kuin länsimailla keskiaikainen skolastiikka.

3. Muodollisuus. Ajattelu on liikkunut sovinnaisissa kaavoissa. Omituinen jäykkyys ilmenee ajatusmuodoissa. Lukuja käytetään koneellisesti. Kolme ja viisi ovat erittäin suosittuja suureita. Puhutaan kolmesta valosta — auringosta, kuusta ja tähdistä; kolmesta kyvystä — taivaasta, maasta ja ihmisestä. Samoin puhutaan kolmimerkkisistä kirjoista ja kolmikätisistä ihmisistä. 'Viitosia' on vieläkin enemmän. Olemme tutustuneet viiteen kaanoniin, viiteen hyveeseen, viiteen suhteeseen ja viiteen vuoreen. Huomasimme myös viisi korkeinta arvovaltaa — taivas, maa, ruhtinas, vanhemmat ja opettaja. Edelleen puhutaan viidestä perusaineesta — metallista, puusta, vedestä, tulesta ja maasta; näitä vastaa viisi taivaankappaletta, joilla ovat nimet: metallitähti, puutähti, vesitähti, tulitähti ja maatähti — Venus, Jupiter, Merkurius, Mars ja Saturnus. Värejä on viisi: vihreä, keltainen, punainen, valkoinen ja musta. Erilaisia makuaistimuksia on samoin viisi: makea, hapan, katkera, kirpeä ja suolainen. Viisi aistimusten välittäjää ovat: korva, silmä, suu, nenä ja — sydän. Viisi on ihmisellä sisäisiäkin elimiä: sydän, keuhkot, maksa, munuaiset ja — vatsa. Ilmansuunnista on viisi tärkeintä: pohjoinen, etelä, itä, länsi ja — keskus. Musiikissa on viisi perussäveltä ja ihmisolennolla on viisi ominaisuutta: muoto, käsityskyky, tajunta, toiminta ja tieto. Viisi rangaistusta ovat: piiskaaminen, kepittäminen, karkoitus paikkakunnalta määräajaksi, karkoitus elämäniäksi ja — kuolema. Kuolleita surraan viiden asteikon mukaan: vanhempia ja aviomiestä 27 kuukautta, esivanhempia samoin 27 kuukautta, veljiä ja sisaria 9 kuukautta, setiä ja tätejä 5 kuukautta, etäisempiä sukulaisia 3 kuukautta. Mutta onni on myöskin viisikertainen: pitkä ikä, rikkaus, terveys, hyveenrakkaus (!) ja rauhainen kuolema.