← Table of contents
Suuren hiljaisuuden miehiä

Note 8 — Ihmisen heikkous.

Reading edition

Tähän on Voltaire liittänyt huomautuksiaan. »Ei ole perää siinä, ettemme hitustakaan ajattele nykyisyyttä», hän sanoo, »mehän ajattelemme sitä tutkiessamme luontoa ja suorittaessamme kaikkia elämän tehtäviä; yhtä paljon me ajattelemme myös tulevaisuutta. Kiittäkäämme luonnon luojaa, joka on antanut meille lakkaamatta tulevaisuuteen viittaavan vaiston. Ihmisen kalleimpia aarteita on toivo, joka lieventää suruamme ja kuvailee tulevia ilojamme nykyisten ilojemme taustaa vasten. Sillä jos ihmiset olisivat niin onnettomia, etteivät tekisi työtä muuta kuin nykyhetken hyväksi, eivät kylväisi, rakentaisi, istuttaisi, eivätkä pitäisi mistään huolta, puuttuisi tällaisen turhan leikin pyörteessä kaikkea. Onko Pascalin kaltainen henki voinut joutua niin ylimalkaisen lauselman orjaksi kuin tämä on? Luonto on järjestänyt niin, että jokainen ihminen riemuitsee nykyisyydestä, elättäessään itseään, synnyttäessään lapsia, kuunnellessaan suloisia säveleitä, käyttäessään ajatus- ja tunnekykyään ja että hän, lähtökohtanaan nämä tehtävät ja niiden keskellä ollen, ajattelee tulevaa päivää, jota ilman hän nääntyisi nykyhetken kurjuuteen. Ainoastaan lapset ja hullut ajattelevat vain nykyisyyttä, pitäisikö meidän olla heidän kaltaisiaan?»

Explore with AITake your curiosity a little further.

Reading settings