← Table of contents
Suomalaisen kirjallisuuden vaiheet

Note 168 — KOLMAS LUKU. Kansallinen eli Fennomaanein aikakausi. (continued 3)

Reading edition

Tässä yhteydessä sopinee mainita, että samana vuonna, 1852, ilmestyi ensimmäinen muun kielen oppikirja suomeksi. Se oli Juhana Vilhelm Murman'in Harjoittava ruotsinkielen-oppi alkaville. Murman oli syntynyt 12 p. Tammik. 1830 Haukiputaalla, tullut ylioppilaaksi 1852 ja vihitty papiksi 1857. Oltuaan pappina ja opettajana monessa paikoin Suomessa, siirtyi v. 1868 Inkeriin, jossa kuoli Keltun ja Rääpyvän seurakuntain kirkkoherrana 31 p. Tammik. 1892. On kirjailijana liikkunut hyvin erilaisilla aloilla ja aikoinansa ollut erinomaisen tuottelias. Hänen huomattavin teoksensa on Setän opetuksia, ensimmäinen vihko sielutieteessä 1856, toinen sielunviljelyksestä 1860, jotka nekin ovat laatuaan esikoisia kirjallisuudessamme. Yhdessä Pekka Aschan'in kanssa on hän myös toimittanut oppikirjan Eläintiede suomalaisille alkeiskouluille 1866. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran lähettiläänä on hän ollut kahdella tutkimusmatkalla Pohjanmaalla, v. 1854 kansanrunoja ja v. 1862 historiallisia muistoja keräämässä. Edellisen retken tuloksista on hän julkaissut saman vuoden Suomi-kirjassa ensimmäisen laveamman esityksen Suomalaisten muinaisista taikatavoista ja -tempuista ruotsiksi: Några upplysningar om Finnarnes fordna vidskepliga bruk och trollkonster, sekä suomeksi Kertomuksen jälkimmäisestä tiedustusmatkasta Pohjanperällä, niin-ikään Suomi-kirjassa 1865. Inkerissä hän on vielä painattanut Selityksen häätavoista Inkerinmaan Suomalaisissa seurakunnissa, 1872. Mainitun ruotsin kieliopin jälkeen seurasivat Juhana Gabriel Geitlin'in latinan ja saksan kieliopit 1858 ja 1861, Kustaa Cannelin'in kreikkalainen ja Vilhelm Flomam'in ranskalainen kielioppi 1863, suomennos Mattias Akianderin venäjän kielioppia 1864 sekä viimein Romulus Maunu Oppman'in englannin kielioppi 1867.

Explore with AITake your curiosity a little further.

Reading settings