Note 147 — KOLMAS LUKU. Kansallinen eli Fennomaanein aikakausi. (continued 2)
Reading edition
Henrik August Reinholm oli syntynyt 21 p. Maalisk. 1819 Raumalla, jossa isä eli maaviskaalina. Tuli ylioppilaaksi 1837 ja filosofian kandidaatiksi 1844 sekä maisteriksi 1847, vihittiin papiksi 1854 ja saavutti tohtorin-arvon 1857. Palveli Viaporin luterilaisen seurakunnan pappina vuodesta 1856 kuolemaansa asti 15 p. Kesäk. 1883. Oli Suomen monipuolisin muinaismuistojen keräilijä. Runojen kerääjänä oli hän aikanansa ainoa, joka pani myös niiden löytöpaikat tarkoin muistiin; sillä ei ainoastaan Lönnrot ja Europaeus, vaan myös tiedemiehet semmoiset kuin Castrén ja Ahlqvist olivat tämän tärkeän seikan milt'ei kokonaan laiminlyöneet. Tutkijana ei Reinholm ollut yhtä etevä ja vielä lisäksi hitaanlainen valmista aikaan saamaan. Hänen suomenkielisistä julkaisuistaan mainittakoon: Suomen kansan laulantoja I, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kustantama 1849, Suomalaisia kasvunimejä 1850 vuoden Suomi-kirjassa, sekä ruotsinkielisistä väitöskirja Om finska folkens fordna hedniska slägt- och dopnamn (Suomalaisten kansojen muinaisista pakanallisista suku- ja ristimänimistä) 1853. Julkaisematta jääneistä kokoelmista, joita on sata paksua kääryä Muinaismuisto-yhdistyksen hallussa, on huomattavin Ilokas, Suomen kansan ajanviettoja vuodelta 1851.