KUVAILEVAISIA

Kaupunkiin lähtö.

(Kuvaus ylimaasta).

»Oi kuule kulta-Anni, Tuo joutuin konttini! Ja sinä pikku Matti, Käy juokse tuoppini!»

»Ja hyvästi nyt vaari, Ja väki kaikki, muu! Eläkää tervehinä, Jos vaikk'en jälleen tuu!»

»Ja hyvästi myös pirtti, Sa reikä-ruutuinen! — Kai kaupungista uudet Ma ehjät ostanen!»

Näin haasti Harjun-Antti Hän nosti sauvontaan, Ja verkallensa venhe Ulkousi rannastaan.

Ja lähti tervavenhe Nyt vettä liukumaan, Ja Anni keulass' soutaa, Mut Antti huopaa vaan…

On hiljaa kaikkialla, Niin tyyntä, tyyntä on, Ja airot vainen pienen Ne luovat aallokon…

Ei kuulu kuikan ääntä, Ei tiiran tirrantaa, Vain pieni rantaraukka Kivellään kaikertaa.

»Oi kuinka kumma ilta!» Tuo Anni huudahtaa — »Kas taivaan sinisilta Kuin järveen kuvastaa!»

»On niin, on niin, niin kyllä…» Myös Antti hymähtää. Ja käsi toinen huopaa, Ja toinen viilettää.

Ja salmen kautta hiljaa Se pursi puikkeloi, Vaan kaukaa korven takaa Käkösen kukku soi…

Näin tervavenhe vierii — On Oulu matkan pää — Ja Anni soutaa, soutaa, Mut Antti viilettää.

Koskella.

(Kuvaus tervavenheellä-laskusta).

Jo nieli venhon vinha vuo, Jo soljui puinen pursi, Ja kuohu-aallot hurjat nuo Sen keula alleen mursi!

Ja ympärillä pauhas, soi, Ja pärskyi, räiskyi, roiskui, Ja venhe ruski, viehkuroi. Ja aallon vaahto loiskui!

Mut vantterana laskumies Se seisoi paikallansa, Ja louhet väistätellä ties Hän kaikki melallansa.

Ja venhe syöksi allepäin, — Jäi taakse kosken pauhu, Ja katsannosta kunkin näin Nyt poistui pyhä kauhu…

Näin pursi painui hiljalleen Sen virran vaaluvoita, Ja kivet kirhoi ivoineen, Ja kuulti limakoita…

Vastatuulessa Oulunjärvellä.

Pyinä vinkuu vihtavaulut, Laanneet ovat lempilaulut — Poijat, poijat, soutakaa! Nyt on työ jo ankaraa.

Repäistä nyt kyllä saatte — Kov' on tuuli, soutakaatte! Tervatytöt soutakaa! Ponnistella koettakaa!

Anna aallon ärjähellä, Anna venhon värjähellä, Anna tuulen vinkua, Räpehien sinkun!

Souti ennen Pohjan poijat, Souti niinkuin hiiden noijat, Siispä poijat soutakaa! Airot syvään painakaa!

Syntymästä hautaan saakka Raskas onpi elon taakka, — Soutakaa te poijat vaan! Pankoon taivas tuuliaan!

Vaan ei auta huokaukset, Eikä vaivan valitukset — Tytöt, tytöt soutakaa! Väsyä ei kukaan saa!

Tervatytön laulu.

Katso näitä käsiä ja katso tätä pintaa! Kyllä tällä tytöllä on hevon lailla rintaa!

Täll' on kädet kipakat kuin Kiehimäen kosket, Punasemmat puolukkata ovat nämä posket.

Sievän tytön, soman tytön tästä olet saava, Sitten kun on soudettuna tämä sitkas aava.

Älä luule tervapoika että sua lemmin, Vaikka mulla posket kyllä paistaa tulisemmin.

Pysy, pysy ulompana, — kaikki tässä sepää — Yksinänsä tämä tyttö teljollansa lepää.

Katso miten tämä tyttö soutelee ja laulaa, Katseleepi rannikoita, joita aallot kaulaa!

Kuule kuinka ihanaa on tämän tytön laulu, — Laita sinä tervapoika uusi melan vaulu!

Kutti kutti, poika rukka, etpä jaksa soutaa, Tytön täytyy avustaa ja kyllä tyttö joutaa. —

Rinnatuksin tämä tyttö kullan kanssa jaksaa, — Airot vettä välkyttää ja vihtavaulut raksaa.

Souda souda, häijy kulta, souda rivakammin, Jotta juoksis tervapursi paljon kivakammin.

Anna sinä tämän tytön iloita ja laulaa, Äläkä sä lähentele tämän tytön kaulaa. —

Vuotahan sa Vaaran Risto! kunhan pääsen Ouluun, Uuden kullan otankin ja viivyn ensi jouluun.

Tämä tyttö kyllä tiesi haastatella heilaa — Oulunjärven aallokoissa kultilleen se seilaa.

Myötätuulessa Oulunjärvellä.

Purje päälle nostakaa! — ja pankaa jalka suoraan! Minä itse viiletän ja tartun purjenuoraan.

Anna Annin teljollansa levähtää ja maata! Tämä tuuli ei nyt taida hetikohta laata.

Tämä tuuli veteleepi Vaalan virran niskaan, Käyhän Risto melahan, niin minä vettä viskaan!

Levätkätte lempijoukko, levätä nyt joutaa, Rikeneen se riipasee, kun tuuli purtta soutaa.

Kelpaa pojan kellitellä, kun on myötätuuli, Vastassansa tutun tytön hymyilevä huuli!

Kerjäläispojan laulu.

Minä olen mieron lapsi, Mailman hylky, heitto. Ruokani on ruumenleipä Sekä koiran keitto.

Talosta mä taloon kuljen, Kukaan ei mua tunne — Sama mulle, minne kuljen — Kunhan jonnekunne!

Milloin kuolen, onnen heitto, Senpä Herra tiesi, Kinos mullen onpi — peitto, Tähdet — kotiliesi.

Rannalta löytynyt airo.

Kerran syksyn myrsky-yönä Seisoin järven rannalla, Katselin kuinka hurjat aallot Huppelehtivat sannalla.

Mieleni kävi niin mustaksi mulla, Ja silmäni harreili huolissaan: »Onkohan tuolla, onkohan tuolla Ketä nyt kulussa purressaan?»

Myrsky se laineita myllerti vainen, Ja tuuli se kuusissa kolkosti soi, Ja kaamea yö minun korviini tuolta Ikäänkuin ääniä hirveitä toi…

Aamulla sitten kun vaalasti päivä Ja rantahan astelin katselemaan: Airon ma löysin — ja palasen purtta — Ja aallot ne airoa liekutti vaan.

(Suomussalmella syksyllä 1896).