KOLMAS NÄYTÖS.

Tapahtuu tasangolla Cirtan läheisyydessä keväällä v. 203 e.Kr.

Näyttämö:

Syphaxin loistava päällikköteltta, jonka taka-alalta käynti ulos, oikealta käynti teltan toiseen osaan. Vedettäessä taka-alan verhoa syrjään näkyy taustalta kappale tasankoa, kauvempana laajalti telttoja, kaukaisuudessa vuoria. Kirkas iltapäivän valaistus. Sophonisbe puettuna sotilasmaiseen pukuun käyskentelee levottomana. Helike seisoo vasemmalla seuraten katseillaan valtiattaren liikkeitä.

SOPHONISBE (kääntyy äkkiä oikealle taka-alalle, polvistuu katsomaan loistavassa korissa olevaa käärmettä, kavahtaa ylös taas äkkiä, kärsimättömästi):

Yhä sairas vain on papin käärme tuo. Elukka kuolla sais.

HELIKE:

Jos toivot niin, Miks sitten vaalit sitä kaikin tavoin?

SOPHONISBE (intomielisesti):

Mun täytyy, täytyy, aina vain mun täytyy! (Sairaalloisen kiihkeästi.) Kahlehtii usko mua, ett' tää käärme Jos kuolee pois, niin jotain suurenmoista Tapahtuu silloin. — Mutta käärmehyinen Tää pyhä on, se luonnon, kansanvoiman On perikuva, sitä vaalia Mun tulee, senhän täytyy kestää. (Hurmautuen) Mutta — Jos tummuis pyhät täplät sen, niin silloin Ei mun myös kestää tarvis elon taakkaa. (Syöksähtää jälleen korin luo) Mutt' turhaan, käärme paikallansa makaa, Ei toinnu, eikä sairaammaksi käy. Kuin itse välinpitämättömyys Se samein silmin tuijottaa — ja katso (Vetää syrjään teltan verhon) On samanlaista koko maailma! Sua eikö kuoleta tää autius? Ei merta nää, ei lähteen silmää. Rumaa Rumempaa seutua ei missään lie.

HELIKE:

Kuninkaan pyyntöjä miks et sa seuraa, Palatsiin lähde, missä kukkaan puut On juuri puhjenneet?

SOPHONISBE:

Ma tahdon nähdä, Kuink' kiirein kuningas taas pakenee. Sanoinhan jo, ma ihmeenmoista vuotan Tapahtuvaksi täällä. Sitäpaitsi: Mua täällä tahtoo pappi viipymään.

HELIKE:

Tät' tuskan taakkaa turhaan kannat: Rauhan Mielhaluin päättää kuningas, jos viittaat Vain sallivas sen. Rauhaan suostuthan!

SOPHONISBE:

Mi puhe! Tytär Karthagon ei petä Kuin orja taikka palkkasoturi — (Vihalla) Vai kiel'kö kätyrin näin kertaa toiveet, Joit' hautoo vihamies!

(Helike kääntyy loukkaantuneena poispäin. Sophonisbe rientää hänen luokseen katuvana.)

Voi, paha olen! Vai sairasko, en tiedä. Anteeks anna, Helike armas, sanat mielettömät.

HELIKE:

En kaunaa kanna. — Voimas arvioit Sa liian suureks', siks oot kärsimätön.

SOPHONISBE (tuskaisasti):

Helike, älä puhu noin, se särkee, Se lyö kuin tuomio. (Väsyneesti) Vain yhtä toivon: Sais sielun jäntereet jo katketa.

(Hetken hiljaisuus. Taka-alalta astuu sisään Syphax täysissä sotavarusteissa. Hän on noin 40 v. vanha, suurikokoinen mies, jonka kasvojen juonteet osoittavat intohimoista mieltä.)

SYPHAX (tulee kiireisesti):

Jo johtaa rosvoin jäljet tänne päin, Kaikk' enteet taiston temmellystä lupaa! Siks suostu tahtooni: jo lähde Cirtaan.

SOPHONISBE (kulkien omissa ajatuksissaan):

Nyt suurta syntyy. —

SYPHAX:

Niin, nyt suurta syntyy! Nuo rosvot ansaan johdan, yllätän. — Mutt' huoli levoton mua painais, jos Sa vaaraan tänne jäisit. Verminan Suo saattaa itses kaupunkiin.

SOPHONISBE (painavasti):

Ma jään. Sun varmuutes mua huolettaa. — Kaks kertaa Sait tappiota maistaa! Luku kolme On pyhä meidän uskon mukaan, varo, Ettei nyt kolmas kerta samaa toista Kuin kaksi ensimmäistä. Tänne jään! Ei enempää mult' auta pyydellä.

SYPHAX (barbaarin raivolla):

En sua jätä saaliiks ryöväreille! Ma raskaat kahleet kestän, vankilan Ja kuoleman. Saa nuolin tuhansin Mua pilkkalauluin saartaa vihamies, Jok' karttaa osumasta sydämeen, Ett' tuska pitkittyis. — Sen kaiken kestän. — Voi yks vain tappio mua kohdata: Jos sinun taipuvan nään vainolaiseen Tai häväistyksen uhriks joutuvan! — Käyn väijytystä valmistamaan. (Määräävästi) Sinut Palatsiin saattaa oitis Vermina.

(Poistuu)

SOPHONISBE (halveksien):

Barbaarin liehittelyn väkivallaks Ens raivo kääntää. — Notos pian tuokoon Astarten papin tänne.

(Helike poistuu oikealle. Sophonisbe astuu ajatuksissaan käärmeen korin luo. Tuijotettuaan tänne hetkisen nostaa äkkiä päänsä):

Elä, kuole — se mulle sama on, nyt asestaun!

(Rientää vasemmalle etualalle. Valitsee seinää vastaan nojalla olevista aseista, niitä valitessaan):

Vain mieskö kunnialla kuolla saa! En vihan taikka häväistyksen tulvaa Ma aio polvistuen vastaan ottaa, Kun saapuu voittaja — Kas, tää on kevyt!

(Ottaa pienehkön kilven. Vermina, kaunis, synkkä, kalpea, solakka nuorukainen astuu taka-alalle, Sophonisbe tempaa oikeaan käteensä heittokeihään, ylpeästi):

Jos isäs käskyn tulit täyttämään, Niin turhaan tulit, käskyä en seuraa. Aseissa olen, katso! Koetella Voin näitä prinssejäkin vastaan.

VERMINA (langeten polvilleen Sophonisben eteen, painaen kädellään sydäntään, epätoivon tuskalla):

Oikein! Tää rinta sua varten on. Sadasti Se katseistasi haavan sai. Nyt tarpeeks Lyö syvään soma heittokeihääs, tuskaan Niin viime lääke anna.

SOPHONISBE (kummastuen):

Mitä tää? Hiljainen prinssi painaa sydäntään Ja tuskaa vaikertaa. Tää tottako Vai leikkiä?

(Vermina nousee ylös).

VERMINA (surullisesti):

Jo vuoden olen ollut Sun lähelläsi. Hetki hetkeltä Käyn kalpeammaks. Sin' et huomaa vain, Niin itsekäs sa oot tai ylhä liiaks.

SOPHONISBE (osanotolla):

Voi Prinssi hyvä, uskoako voin Ett' hiljaisuus näin paljon kätkee. — Ah, Niin monet aatokset mua vaivaa, etten Ees surevaista ystävää ma huomaa. —

VERMINA (keskeyttäen, kiihkeästi):

Isääni et sä lemmi, tiedän sen! Jos tahdot vain, niin nostan kapinan Hän surman saa, ma sinut pelastan, Maan ääriin vien. Vain sano: tahdon sen!

SOPHONISBE (vakavasti):

Ei, ystävä, mua viettää toinen tie, Jot' astunut niin pitkän taipaleen Jo olen, että läsnä määränpää Nyt on. Et sinä, enkä minä kääntää Voi kohtaloita.

VERMINA:

Olet juhlallinen. En ymmärrä kuin yhden seikan: turha On elää mun.

(Kääntyy poispäin).

SANKHUNIATHAN (tulee kiireesti oikealta):

Mua kutsuit tyttärein?

SOPHONISBE:

Sun tahtos on kai, että leiriin jään, Vaikk' uhkais taistelu? (Sankhuniathan nyökkää myöntävästi) Se prinssille Myös sano. Hän mun saattais kaupunkiin.

SANKHUNIATHAN ( Verminalle):

Jumalten tahto on se, Karthago Sen vaatii, älköön kenkään estäkö Hänt' täyttämästä pyhää tehtäväänsä.

(Vermina kumartaa väsyneen välinpitämättömästi ja poistuu, Sankhuniathan kääntyy juhlallisesti Sophonisben puoleen).

Jäsentes voima nouskoon henkes myötä. Pyhyyden säteet niin sun täyttäkööt, Ett' armo, sääli, heikkous tai lempi Ei tahraa Herran esi-kartanoita! Tunnetko voimaa, joka kaiken muun Kuin yhden kuolettaa?

SOPHONISBE (kaksimielisesti hymyillen):

Ma tunnen voiman, jok' uumenistaan syöksee ihmevalon, Tää niin on kirkas, että soaistuna Ma hurmamielin siihen syöksyn.

SANKHUNIATHAN:

Yötä Hämärtää taivas, jolta Baalin silmä Kaukaisiin avaruuksiin painuu. Nousee Sua Didon silmä kohta valvomaan. Sen tuikintaan sa katsees kiinnä, niin Teroittuu silmäs oikein osumaan.

SOPHONISBE:

Teroittuu silmät nää nyt näkeviksi.

SANKHUNIATHAN:

Rukoile, valvo, tyttärein tää yö! Elissan ilmoitusta ano. Hän Vapahtaa sun tai sitoo: jos hän tahtoo, Vihollinen saa tappion ja surman. — Vain kiitoslaulun silloin vaatii hän. Mutt' uhrin raskaimman saat antaa, jos Tuo huomispäivä meille tappion. Keskellä voitonhuumaa voittajan Saat surmaan syöstä. (Terävästi) Ootko valmis?

SOPHONISBE (kaksimielisesti):

Valmis Oon kuolemassa voittamaan.

SANKHUNIATHAN:

Myös itses, Sen heikkouden sa voitko lannistaa?

SOPHONISBE:

Juur' itseni, tuon heikon, matalan ma tuhoan.

SANKHUNIATHAN:

Sa uskot voittavas?

SOPHONISBE:

Ma tiedän voittavani.

SANKHUNIATHAN:

Jumalat Jumalten aseen johtakoot! — Sun rauhaan nyt jätän.

(Tekee siunaavan liikkeen, poistuu. Sophonisbe siirtyy oikealle taka-alalle, istuutuu, Helike tulee oikealta).

HELIKE:

Kuinka näytät väsyneeltä! Levolle käy! Sua saatan!

SOPHONISBE (väsyneesti):

Ystävä, Sen teen. — Tääll' on niin pimeä ja raskas! Valoa Notos tuokoon. Tule!

(Poistuvat oikealle. Notos tulee ja ryhtyy sytyttämään lamppuja).

HELIKE (palaa takaisin Notoksen vielä tehdessä työtään).

Aina Yht' rauhaisana teet sa työsi, Notos. Sinuun ei koske tappiot, ei voitot.

NOTOS (kuivasti):

En raivoo riemusta, en tuskasta, Kun oivallan ma petoin ulvonnan Ja karitsaisten lauhan määkinän Elukkain ääneks kummankin. — En nouse, En laske, koska vaakasuoraa viivaa Ma kuljen. —

HELIKE:

— Siis sa naurat ihmisparkaa, Jok' kärsii intohimoistansa —

NOTOS (Nauraa):

Ois sana liiaks intohimoinen —

HELIKE;

Sa lietkö koskaan riemun tuntenut Ja murheen niinkuin ihminen —

NOTOS:

Noit' tunsin kun ihminen en ollut vielä —

VERMINA (syöksähtää telttaan, kuuluu ratsujen töminää ja alkavan taistelun tuoksinaa):

Vaara Kuningatarta uhkaa — yllätys — Miss' on hän!

(Helike rientää oikealle, Sophonisbe tulee jo häntä vastaan).

SOPHONISBE:

Mitä tahdot, prinssi?

VERMINA:

Kuule! (Viittaa taakseen, josta kuuluu yhä selvemmin taistelun ryske) Tasangon ääret syöksee ratsumiestä. Hajalla leiri on — Sa kiirehdi — Vien turvaan sinut — — —

SOPHONISBE:

Mene, taistele! Niin teen myös minä.

(Rientää ottamaan kilven ja keihään).

VERMINA:

Turha taistella —

SOPHONISBE:

Sit' oivempaa. Saa kuolon tielle käydä!

VERMINA (katkerasti):

Se mulle helppo taito!

(Syöksyy ulos).

SOPHONISBE:

Notos, turvaan Helike saata! (Näiden poistuttua) Saavu surma!

(Sophonisbe aikoo syöksyä aseissaan ulos taistelemaan, mutta hänen avatessaan teltan verhoa näkyy koko leiri tulessa pimeätä taivasta vasten, taistelun ryske kuuluu, näkyy taistelijain haamuja. Silloin Sophonisbe voimattomana päästää verhon putoamaan ja peräytyy takaisin).

SOPHONISBE:

Näinkö On naisen osa heikko olla! Tuli Ja rauta verta juova näinkö lyö Mun voimattomaks, etten kuolla taida. Mun täytyy, täytyy. — Haa, jo tiedän: kyy! Kyy myrkkyinen mua kalvaa. — Manalaan Kai käydä yksin saan! (Syöksähtää käärmeen luo) Sun lumosilmäs Repäisen pois, sun pääsi murskaan. (Lyö keihäällä käärmeen kuoliaaksi, vapautuneena) Nyt Saan itseni ma olla. Näkijää Ei nyt, ei pappia, ei velvoitusta. Tuon kaiken huoahdan ma pois kuin unen. Suur' autuus näin on täytymästä laata, Suur' onni, ettei toivo rauhaa vie. — — Oi kultatukka prinssi, syy ei mun! Ma kuiskaan, kun ma kohta hautaannun Sun ratsus kavioihin.

(Astuu tyynesti taka-alalle, aikoen ulos; silloin kuuluu teltan takaa Masinissan ääni).

MASINISSA:

Kahleisiin Hän lyökää! (Uhkaavalla äänellä) Nyt näät hurmas surman, sitten Vain kuolemas.

(Sophonisbe peräytyy ja painautuu jäykkänä oikealle teltan verhoa vastaan. Masinissa syöksähtää sisään, jolloin näkyy tulipalo riehuvan tuimimmillään. Masinissa kantaa mustaa viittaansa, jonka vanne kiinnittää hänen päänsä yli, oikeassa kädessään on hänellä paljastettu miekka. Hän jää taustalle seisomaan uhkaavaan asentoonsa. Hetken liikkumattomuus. Äkkiä Sophonisbe tempautuu jäykkyydestään, polvistuu Masinissan eteen, taivuttaen ruumistaan taaksepäin ikäänkuin tarjoten rintansa Masinissan miekaniskulle. Jää suljetuin silmin odottamaan. Tähän näkyyn hurmautuu Masinissa. Koston ja uhman ilme hänen kasvoillaan vaihtuu vähitellen liikutuksen ärähtelyyn, hellyydeksi, anteeksiannoksi. — Miekka putoaa helähtäen maahan. Hän nostaa kiihkon, hurman vallassa Sophonisben syliinsä. Musta viitta valahtaa maahan. He syleilevät kauvan sanattomina. He katsovat ymmärtäen toistensa mielen).

MASINISSA (lempeästi):

Sua saavuin noutamaan.

SOPHONISBE (hellästi, painautuen jälleen Masinissan syliin):

Sua seuraa Sophonisbe.

MASINISSA:

Kunniaan!

SOPHONISBE:

Ja rauhaan lempeään —

MASINISSA:

Mua vuotitko?

SOPHONISBE:

Kuin viime hetken viime riemua. —

MASINISSA:

Surmanko kerallani näit?

SOPHONISBE:

Vain sun Ja sovituksen. —

MASINISSA:

Prinssin muistitko, Jok' kerran helmet itämaiden noutaa Sun Iupas otsalles.

SOPHONISBE:

Oi, muistin, muistin! — Ja itkin —

MASINISSA:

Miksi itkit? —

SOPHONISBE:

Onneni Ma muistin —

MASINISSA:

— Murheet pois nyt, armas! Voitto Ja lemmenjuhlat meitä vartovat!

SOPHONISBE:

Oi, entinen oot intomieli prinssi! - Miks synnyin minä alla koidon tähden, Mi valot, varjot liian jyrkkään jakaa.

MASINISSA:

Varjosta itse tulin, erämaasta. Kuningas Atlas ontoin silmin siellä Poikaansa katsoi. Mykistynein suin Isäini isä haastoi tarinansa. Medusan päästä synkeästä, joka Katseensa erämaasta hiiltävästä Otsalle kiinsi Atlas-kuninkaan, Sielusta paaden ikikylmän loi. Tuon äänettömän tuskan omaksein Ma tunsin. Kirosin: vain aava tyhjyys Hohotti vastaan kaiun samean. Mutt' nyt oi, armas! Nyt on huokaus Kuin helisevä laulu. Turvaisaks Nään Atlaan jäykistyneen sylin. Otsa Tuo uurteinen on eetterpuhdas nyt. — Oi, armas, sun on syy ja ansio — Mun kosto on ja anteeksantamus. Oi, enkö tietäis, kump' on onnen aamu!

SOPHONISBE (yhä epäillen):

Mutt' kauvan, kauvan elää daimonit syyt, soimat pimeästä kaivaen. — —

MASINISSA:

On daimoneita meri täynnänsä, Mutt' Afrodite kulkee yllä sen Orvokkituoksuin pahat valliten. Sa Afrodite liljankorkea — —

SOPHONISBE (yhä masentuneena):

En enää vallita ma tahdo, jaksa — — Syvyyksiin hämärtäyviin painuin jo.

MASINISSA (pettyneenä):

Miks epäilet näin kauvan, armas. — (Ylevästi) Tiedä: Tarjoilla ei voi armoa, vaan suoda Rukoilevalle. Vaikea ei lie Sun multa pyytää. Eihän armas? Sano!

SOPHONISBE:

Oi, ei! Sa näytä tie niin raskas käydä, Ett' aatos kuolon matkataakkanain Mua painaa, kun sun äänes kuulla saan Käyn ripeään, käyn ilomiellä. —

MASINISSA:

Helppo On olla miehen nyt näin voiton puolla! — On onni, elonaatos täyttö sen Meill', armas, yhteinen. Jos harhas vuoks Saat ikeen painamana käydä hetken, Käyt alla pyhän aatteen kieltämäs. Jos suur' on rankaisija, ylevää Sen eteen polvistua. Niinhän, armas?

SOPHONISBE (hurmautuneena):

Nyt valokaaret ihmekuvioita Luo helmaan seijaan sinen. Yllä, alla Sädehtii valo uusi — tuttu sentään. Tuoll' kiertää nuoruusseppel vetreä Rantoja taivaan. — Se on kaukana Mutt' aivan otsallain sen tunnen. Taas On kallis elämä.

MYRKKYRI (Astuu kuulumattomastl sisään, mutta kiireesti):

Oi valtias! Jos korpit Afrikan suot kylläisiksi, Niin kiirehdi: jo legionain tahti Ennustaa saaliin jakoa. (Kumartaen) Jo valmis — —

MASINISSA (keskeyttäen):

Mit' tehdään leirissä?

MYRKKYRI:

Jos totta puhun, Siell' enimmäkseen tehdään kuolemaa.

MASINISSA:

Pois lörpötys! On Syphax kahleissa?

MYRKKYRI:

On, mutta saavuttaa voi korkeen iän — — Vast' yksi prinssi myrkyn joi ja kiitti Sit' aimo nautinnoksi. (Sophonisbe kääntyy kysyvästi myrkkyrin puoleen, tälle): Prinssiparka, Lähetti hieman lapsekkaan ja kainon Hän viime tervehdyksen: "Lemmen uhrit Viel' myrttilehtoloissa käyskellä Saa rauhaa vailla", niin hän lausuili.

SOPHONISBE (säälien):

Voi prinssiparka —

(Kääntyy mietteissään poispäin).

MASINISSA (epäluulon iskemänä):

Mikä aavistus! Tuon prinssin kuolo tarkkaan kerro!

MYRKKYRI:

Petyin, Pahasti petyin, valtias, tuo poika Joi myrkyn väärin mielin, siksi vain, Kun elämästä täysin siemauksin Ei voinut nauttia, hän kielsi sen, Kuin nainen kielletään, mi sattumalta On liian pyhä.

MASINISSA:

Mua ärsytät!

MYRKKYRI (kumartaen):

Oi, valtias, ma kuljin kenttää pitkin, Huulille kuolevain uutt' tenhojuomaa Kokeillen kaatelin. Niin tuskaisan Lähelläin kuulin vaikerruksen, joka Elosta irti tahtoi päästä, kysyin, Tahtoiko lääkettä. "Vain myrkkyä", Hän äänsi raivoisasti. Maassa makas Sadoittain aron koirain ruokaa. Hän Vain pyysi myrkkyä. Mutt' juodessaan Hän kuiski naisen nimeä.

MASINISSA (Kiihkeästi):

Min nimen?

MYRKKYRI:

Isänsä puolison. Siis pojan tuntein hän muutti majaa.

MASINISSA:

Myrkky valmiiks, mies, Vie Syphaxille. Päälläs vastaat, että On tarpeeks tuima annos. Nopeaan Takaisin tule. (Uhkaavasti) Kiire päättää on Tää leikki ennen roomalaisia.

(Orja poistuu nopeasti).

SOPHONISBE (langeten maahan):

Mua suojaa Roomalta! Tuolt' ahmarilta! Siell' lasisilmin uhkaa jäykkä Tiber, Keltainen mato mustan korpimaan! Sen pimennoissa ulvoo Marsin susi, Se veret siltä juo, ken uskaltaa Sen kansaa vastustella. — Pyhän tammen Vestaalit kaatavat kuin korren. Surmaa He salamerkein ihmisiä! Ketään He eivät lemmi. —

MASINISSA (halveksivasti):

Ketä lemmit sa?

SOPHONISBE:

Mit' tarkoitat? Mua auta Roomalta! Tuon kansan eessä vapisen. Mua auta!

MASINISSA (raivoisasti, suunniltaan):

Autanko varjoon myrttilehtojen, Luo prinssien?

SOPHONISBE (tuskalla):

Näin kuningasko lyö! Kuin harhaiskuin mustasukkapoika! Sit' tietä kosto eikä tuomio Voi oikein osua. — On syyni raskas, Mutt' yks vain syy mun sieluani syö. Sen vuoks jos ansaitun suot kuoleman, En valita: ma silloin unhon vettä Saan juoda hiljaa kiertäväistä. — Mutta Sua vannotan ma kautta kuolon hetken: Roomalta säästä! Ennen myrkky sulta Kuin kahle Scipiolta.

MASINISSA:

Ennen surma Kuin kahleet Rooman! Lupaan, vannon sen Edessä kuolon hetken ankaran, Jok' yksin lemmen tään voi päättää. (Vetää Sophonisben voimakkaasti luoksensa) Armas! Unohda raivo sana tuo, jok' äsken Viel' valituksist' erämaan toi kaiun. — —

SOPHONISBE (kavahtaen, koska alkaa kuulua yhä laajeneva marssin tahti):

Oi, kuule, kuule! — Legionain tahti Jo korvat huumaa. — Minut tahtovat Sinulta riistää!

MASINISSA (lohduttavasti):

Voiton seppeltä Ei voittajalta riistetä, se usko. — Sylissä yön viel' levätessä Cirtan Käy Galan poika linnaan isien. Hääsoihdut sytytetään oiti siellä! — Niin päivä, onnen päivä meille nousee, Me onnen maata saamme hallita. —

SOPHONISBE (jälleen valoisasti):

Ja onni meitä hallitsee.

MYRKKYRI:

Mi sääli —

MASINISSA:

Mit' tahdot?

MYRKKYRI:

Sääliä ja sadatusta. — Viel' elää Syphax. Myrkyn tarjotun Hän epäs.

MASINISSA:

Pelkuri!

MYRKKYRI:

Ei pelkuri, Vaan lemmenhoukka. Myrkkypikarin Hän varmoin käsin huulilleen jo vei. Mutt' tahtoi kuulla sitten viimeisen Viel' viestin puolisoltaan. — Valtias, On nainen sotasaalis, niinkuin maat Ja mannut, konnut nautakarjoinensa — ma kumarsin. Mutt' hän löi maljan maahan, Hän maata polki, kädet iski tukkaan Ja kiljui, karjui vaahtosuin ja itki Taas vapisten kuin menehtyvä lapsi. Suden ja leijonan ja karitsan Hän hahmoon astui vuorottain. Ma häntä Taas ihmishahmoon vuottaissani uutta Sekoitin myrkkymaljaa. Mutta — —

SOPHONISBE:

Orjain kiel' lavertelias ei huvita Mua nyt. Jos sallit, valtias, ma poistun.

MASINISSA (johdettuaan Sophonisben oikealle, kääntyy suuttuneena myrkkyrin puoleen):

Et ammattias tunne, moukka! Missä On tikarisi. (Viittaa menemään) Nopeaan.

MYRKKYRI (kumartaa):

Niin, mutta — Juur' aioin mainita, ett' tärkin työn Tään esti Gaius Lelius.

MASINISSA (tyrmistyneenä):

Sa sanot — Prefekti siellä jo! (Epätietoisena) Hae Prokles tänne. (Yksin) Ken hedelmät saa korjata (Istuutuu) Hm —

Rooma Vai minä? Jättiläinen, vuorten herra, Vai nuori peto varjoss' aavikon (Prokles saapuu.) Prefekti estänyt on tuomioni! Min neuvon annat?

PROKLES:

Myönny, voita aikaa. Sua sitoo sopimukses.

MASINISSA:

Hän jos vaatii Myös Sophonisben Roomaan?

PROKLES: Äreä On vanhus tää, mutt' lempeä. Sa ano Ett' lykkäis ratkaisun hän Scipiolle.

GAIUS LELIUS (ärtyneenä tullen suoraan Masinissan eteen):

Massylein maassa sana onko luja Ja liittokirja, sit' en tiedä. Mutta Sopimus kuului, muista, liittolainen: Jokainen valtias, mi vaihteluihin Kukistuu sotaonnen, tuomitaan Lain roomalaisen mukaan.

MASINISSA:

Tunne en Ma tapojanne tarkoin. Meill' on tapa: On lyöty lyöjän saalis. Mutta nyt On Syphax vallassas. Hän Roomalle Siis kuuluu.

GAIUS LELIUS (tyynemmin):

Saa myös asiataan puoltaa Nyt Syphax puolisonsa kuullen.

MASINISSA (vavahtaen, äkkiä kuohahtaen): Mitä!

Hänt' älköön häväistäkö kuulusteluin! On uhri valtiatar Sophonisbe, Ei syyllinen. — Sun legionas kaikki Ei oikeutta riitä polkemaan. Hän avioni on, sen kautta kuolon Juur' äskein vannoin, sen mä täytän myös Tän' yönä vielä maailmalle näytän. Hääsoihdut ennen aurinkoa syttyy, Vaikk' Cirtan linnan ois ne sytykkeitä. En tästä vääjää. —

GAIUS LELIUS:

Tapa myös on kansain, ett' taisto alkaa soihtuin heitännällä. Kaikk' kansat tietää, ettei leikkiä Oo Rooman tielle heittää soihtuja.

(Käy istumaan vasemmalla sijaitsevalle katosistuimelle).

PROKLES:

Jos lausua saan arveluni: Tämä Ei lainkaan valtaseikka. Sielun syyt Ne jotta jaksais sovittaa, siit' taiston nyt alkavat he sieluissansa. — Tästä Ei vaaraa valtioille. — Urhous Numidian ja lempi lapsia On saman aavikon. Jos myönnät toisen, Myös toisen tulta hoida taitavasti.

GAIUS LELIUS:

Pyhäksi tehtäväkseen katsonut On nainen tuo — niin kuulin — Scipion Ja Rooman tuhon. Silloin tuomio Ei väistä kiharoita naisenkaan.

SOPHONISBE (astuu Heliken seuraamana oikealta ylväänä ryhdiltään. Prokles vaihtaa muutaman sanan Heliken kanssa. Leliukselle):

Täss' seison. Tuomitse! Nää suortuvat Sa kaulavantein kytke, roomalainen. Tarpeian kalliolta rotkoon syökse, Tai orjaks saata kansas kehnoimmalle! En kiellä kansaani, en aiettani, Ett' Karthagon ma tahdoin pelastaa.

(Syphax tuodaan kahleissa).

GAIUS LELIUS (on noussut vaistomaisesti seisoalleen):

Puhettas, ruhtinatar, vakavaa, ma kuulen kunnioittain.

SOPHONISBE (viehkeästi):

Puhettani Jos arvostat, miks syytät tekojani, Joist' on tää puhe heikko kajastus?

GAIUS LELIUS (epäröivän lempeästi):

Sa mistä saitkaan sanat solmikkaat, Joit' ei voi miekoin gordilaisin lyödä.

SOPHONISBE (yhä viehkeämpänä):

Miks nyt et sallis luona lempeni (Kääntyy Masinissan puoleen) Tään jälleen löydetyn mun viivähtää?

MASINISSA:

Suo Scipion tää seikka ratkaista.

SYPHAX (on ajan synkkänä tuijottanut ja temponut käsikahleitaan):

Totuutta oivaa puhui myrkkyri. On nainen kaunein kotielukoista. —

MASINISSA (uhkaavasti):

Ei vaivas solvauksin lievity!

SYPHAX:

Sukoilus varmaan lievittyy, kun lisään, Ett' teeskelyin hän silloin kuumimmin Mua hurmasi, kun punoi juoniansa Hän sinun päätäs vasten. — Riemastunut Pääkallostas hän varmaan enemp' oisi Kuin kaikist' aartehista itämaiden!

MASINISSA (synkistyy näistä sanoista, mutta pudistaa kuin laskeutuvan taakan harteiltaan ja puhuu ylpeästi):

Mies sanoin keihästää, kuin tylsyy teräs. Se kumma kuulkaa.

SYPHAX:

Kätkee parhain kalpa, Kun herkee suosimasta jumalat. — Löit minut. Mutta kostaa poikani Taas tekos kerran! — Sinut raihnaus Kun ränstyiseksi syö, kun sameaks Käy silmäs, että mieltä etovainen Hämärä sielus myrkyttää ja turtaa. Kun ahnein koukkusormin hamuat Kuin sokko kruunuas ja valtikkaas, Ja elon likajätteet, ruumenetkin Sa tuhat kertaa koetat märehtiä, Kun elämä on sulle rakkaimmillaan Juur' siks, ett' kaikki tutajavaks käy Pait valtas röyhkä. Silloin Vermina, Mun poikani ja Siggan kuningas, Lyö puoltajas ja autiuden luo Kamoittavaisen ympärilles.

MASINISSA (kylmästi):

Poikas on kuollut haavoihin ja myrkkyyn.

SYPHAX:

Raivo! (Painaa ohimoltaan) Vie hurmehuurus pään ja sielun multa. Se mitätöntä, mutta koston veit! Sylissäs viini huuruinen, sa sielun Suvusta viime tilkkaan veit. — Sa kaunis, Sa oman heimoäidin kantamoinen Käs'varrellasi hervonneella maljan Sait myrkkyisen viel' kantaa. — Sääli. — Raivo! Nää seikat sentään rajoja on vailla, Muu kaikki mittoihin ja määriin mahtuu.—

(Jää tuijottamaan).

MADAURA (tulee kiireesti, Masinissalle):

Lopussa takaa-ajo, valtias. Pääs pakoon Bucar pienin joukoin Cirtaan. Mutt' ilman taistelua portit avaa, Jos valtiaansa saa hän kahlittuna Tai vainajana nähdä. Ehdon tään Hän ilmoitti. Myös sopukohtelun Hän pyytää.

GAIUS LELIUS:

Päättää nyt on aika siis Tää sananvaihto.

PROKLES:

Voiton yhteisen Nimeen ma pyydän selvää myöntymystäs, Päämies, ett' oikeutensa valtiaani Saa loukkaamatta pitää, oikeutensa, Min takaa ikivehmas luonnonmahti, Jot' tukee nuoruus, urhous ja vala.

GAIUS LELIUS:

Sulavan puhees kierrot, kreikkalainen, Omille mietteilleni radat avaa. — Sun sanas, valtiatar, mun jo voitti. Urhoollisuutes, Masinissa, puoltaa Toivettas vankoin sanoin. Cirtaan siis Ja juhlaan! Kaikki oitis matkaan valmiiks.

(Poistuu kiireesti, vartijat ryhtyvät viemään pois Syphaxia).

SYPHAX:

Iloitkaa, narrit! Käsin kahlituin Viel' avaan portit teille. Riemumiellä! Hääloimuihinne hukkuu Cirta, niinkuin Jo hukkui Siggan linna.

MASINISSA:

Madaura, leiri hajalle! Ja Cirtaan! Isäini linnaan! Heimoin hajajoukot Luon kansaks, valtakunnaks. Kuka silloin Mua uhkaa! Prokles, sinun työsi alkaa. Tääll' aavat kentät näät ja vuorten harjat. Sa joonilaisin pylvästöin ja kuvin Korista ne. Olympos tänne siirrä. Ma paimenet ja rosvot kylväjiksi Vakaiksi teen. Sa tieto heille anna. (Leikkiä laskien) Helike kaino, turhaa ei sun hymys — Mutt' liian vähän. Nauru heleä Sun osas tästä lähtien ja — Prokles.

SOPHONISBE (riemusta kärsimättömänä, leikillä):

Työn kaikki tuhlaat. Mitä mulle jää?

MASINISSA (onnesta loistaen):

Papitar lieden kirkkaimman. Yö pyhä, Mi suortuvillas kuivaat hikihelmet. Hereilläs aamutähti, joka yksin Zeun linnun katsot silmäterihin Häikäistymättä. Sinun silmistäs Säteet ne meille toistuu. Tytär taivaan Saat maata rakastaa! Viel' ihmeempääkö Halaat sa tehdä?

SOPHONISBE (kyyneltyen):

Suuri valtiaani, Helike, Prokles! Lempeet kyynelet Nyt vuotten takaa mua tervehtivät.

(Ojentaa kaikille käsiään)

PROKLES:

Ma Heliken kun noudan, noutaa hän Myös Sophonisben, niinkuin sanoinkin.

SOPHONISBE:

Oi, tulkaa! Näin käs'varsin armain suojaa Te suokaa. Nyt on hyvä olla. Tuntuu Kuin alle hurmaavaisen kukkavuoren Ma hukkuisin, ja elo huimautuisi Pyörryttäväiseen onneen. (Hetken vaiettuaan, iloisena) Naurakaa Nyt toki tätä hupsun soperrusta.

HELIKE (vilkkaasti):

Minun on nauru virkani.

SOPHONISBE:

Oi, naura! Sit' en ma enää koskaan häiri. Armas Helike! Oi!

(Naiset syleilevät).

HELIKE (poistuessaan Sophonisben keralla):

Yö tämä riemuitaan!

SOPHONISBE:

Tää kaunis yö, tää kuudanyö — —

MASINISSA (pukien viitan ylleen, Prokleelle):

Tää teltta Kiireesti käske tyhjentämään.

(Poistuvat. Tulee orjia ja sotilaita).

NOTOS (ryhtyy kokoilemaan aseita ja muita esineitä):

Matkaan — Vai matkaan taas, nää pattijalkakonit, Piiskaansa nuollen, jonka nimenä Lie maineenjano, oikeus ja valta, Vai mikä lie. — Vai matkaan. Mihin? Ehkä Ylimmän piiskurinsa luo, mi lyö Verille nahan isällisin käsin Ja hyvä on — kuin sana todistaa.

(On koonnut kainaloonsa keihäitä ja vasempaan käteensä ottanut miekan, aikoo poistua. Vastaan tulevat Marsyas ja Teutates).

TEUTATES:

Tuoss' oiva miekka, katso, Marsyas!

MARSYAS:

Ei mieli tee —

(Ottaa loput keihäistä ja vie pois).

TEUTATES (Notokselle, yhä miekkaa tarkastellen):

Miehellä nuiva mieli.

NOTOS:

Särkyikö huilu?

TEUTATES:

Veli kaatui.

MYRKKYRI (tulee äkkiä):

Pojat! Ratsuille herrat nous. Kas tässä kelmit!

(Lyö viinikannun pöytään).

TEUTATES:

Ei ryypätä me Niilin rutaa, mies.

MYRKKYRI:

Herroille myrkkysekasotkut! Meille Ens' maisti manalasta vain. Pien' naukku (Juo) Kas niin! (Ojentaa Teutateelle) Mies kurkistapas pohjaan. Onko, — häh — rutaa taikka mutaa. (Teutateelle) Tulisuus, Aurinko, kosteus ja herkkyys, voima Kiimassa siellä velloo. (Ottaa maljan Teutateelta, juo ja ojentaa Notokselle). Imettäjäs Juo malja. Hei, mies! Nännin jätettyäs Liet tyhjää haukkonut kuin kala maalla. (Notos ottaa kannun, mutta viivyttelee) No, mies! Jo rukoiletko jumalia — Varkaita, karjan näpistelijöitä — Tyrrheeniläiset rosvot, kentaurit Ja panit vastaas irvistävät. Kas, Nuo irvinaamat höröttävät tälle Röhöttävälle maailmalle — Juo!

NOTOS:

Mielisti veli, mutta uumoilen ett' ihmiskarvan jälleen vetäis niskaan — Tää viininjumala. Näät, nyljin sen Jo tuonaan pois.

MYRKKYRI:

Ho — hoo. No hetken sentään Voi ihmissutten ulvonnassa juoda Ja ulvoa. Kas, pian kukkuroillaan On viime ryyppy. Ylen yleinen Kuin petos näät on, veli, myrkkyköynnös. Se kielten kärkeväin ja punahuulten himottuin kautta rypäleitään tarjoo. Se hehkuu koskettaissa käden kättäs. Katseista varjokkaista uhkuu se — sylistä naisen ryöhää pohjasakka. Kateus, röyhkä valta, köyry orja Vieressä uurnan häärää apureina. Viel' luonnon umpimähkäisyys ja raakuus Sen ihmist' ivaavaiset muotopuolet, Siin aidattu tuo viinamaa on musta, Jost' täyden viime ryyppys juot, jos et lie Elukka lajias. — Mutt' toistaiseksi Latkimme iapsekasta lientä tätä He, juo!

NOTOS:

No maljas, myrkkyri!

Esirippu.