AAPISKIRJA.

Oli mies, joka oli kirjoittanut muutamia uusia runoja aapiskirjaan, nimittäin kaksi säettä joka kirjaimen osalle, niinkuin vanhassakin aapiskirjassa. Hänen mielestään piti saada jotakin uutta, vanhat runot olivat niin kuluneet, ja hän nyt aina piti niin paljon omistaan. Uusi aapiskirja oli vastaiseksi ainoastaan kirjoitettu, ja se oli asetettu vanhan painetun rinnalle suureen kirjakaappiin, missä säilytettiin niin monta oppinutta kirjaa ja hauskaa kirjaa, mutta vanha aapiskirja kerta kaikkiaan ei halunnut olla uuden naapurina ja sentähden se oli hypännyt alas hyllyltä ja samalla sysäissyt uutta, niin että sekin makasi permannolla, jopa kaikki irtonaiset lehdet levällään, pitkin huonetta. Vanha aapiskirja käänsi ylöspäin ensimäisen sivunsa, ja se on siinä tärkein: siinä seisovat kaikki kirjaimet, suuret ja pienet. Tällä lehdellä on kaikki, mistä muut kirjat elävät: aakkoset, kirjaimet, ne, jotka kuitenkin hallitsevat maailmassa. Kauhea valta niillä on! Riippuu ainoastaan siitä, miten ne komennetaan seisomaan. Ne voivat antaa elämää, tappaa, tuottaa iloa ja surua. Asetettuina yksikseen ne eivät merkitse mitään, mutta asetettuina riviin — niin, jos hyvä Jumala antaisi niiden ilmaista hänen ajatuksiaan, niin me tulisimme tietämään enemmän kuin jaksaisimme kantaa, me kumartuisimme syvään, mutta kirjaimet jaksaisivat sen kantaa.

Siinä ne nyt olivat ulospäin käännettyinä ja kukko isossa A:ssa loisti sinisin, punaisin ja vihrein höyhenin. Hän pöyhisteli, sillä hän tiesi, mitä kirjaimet merkitsivät, ja hän oli niiden joukossa ainoa elävä olento.

Kun vanha aapiskirja putosi lattialle, räpytteli hän siipiään, pyrähti lentoon ja asettui kirjakaapin nurkalle, siloitti siinä nokallaan sulkiaan ja lauloi niin että raikui. Jokainen kirja kaapissa, joka yöt päivät seisoi ikäänkuin horroksissa, kun ei se ollut käytännössä, kuuli tuon torventoitahduksen — ja sitten puhui kukko äänekkäästi vääryydestä, mikä oli tehty kunnianarvoiselle vanhalle aapiskirjalle.

— Kaiken pitää nyt olla uutta, olla toisenlaista! sanoi hän. — Kaiken pitää niin edistyä! Lapset ovat niin viisaat, että he nyt osaavat lukea, ennenkuin he tuntevat kirjaimia. "Niiden täytyy saada hiukkasen uutta!" sanoi se mies, joka kirjoitti ne uudet aapis-runot, jotka makaavat hajallaan tuolla lattialla. Minä tunnen ne! Enemmän kuin kymmenen kertaa olen kuullut hänen lukevan ne itselleen! Hän nautti siitä sanomattomasti. Ei, toista ovat minun runoni, ne hyvät vanhat, joissa on Xanthus, siihen kuuluvine kuvineen. Niiden hyväksi minä tahdon taistella, niiden hyväksi minä tahdon laulaa! Jokainen kirja kaapissa tuntee ne hyvin. Nyt minä luen ne vastakirjoitetut, luen ne aivan levollisesti. Olkaamme sitten yksimieliset siitä, etteivät ne kelpaa!

A.

Nous' Aurinko Aamun taivaalle vasta, mut ei noussut, se kukon kiekunasta.

— Minäpä heti saan kuulla raakuuksia! sanoi kukko. — Mutta olenpahan hyvässä seurassa, auringon seurassa! Eteenpäin!

B.

On Brahma vanha jumala, mut Hänt' ei meillä palvella.

— Tuo runo on minusta erinomaisen typerä! sanoi kukko. — Mutta luenpa eteenpäin!

C.

Columbus takaa ulapan hän löysi uuden maailman.

D.

Nuor David vaihtoi aikoinaan hän paimensauvan valtikkaan.

E.

Käy Elefantti raskaast' aina, vaikkeivät huolet häntä paina.

F.

Jos tytön nimi Fanny on, niin pojan taasen Filemon,

G.

Maan pyörivän ties Galilei, mut ennen uskottu sit' ei.

H.

Siks turhaan moni Hurraa soi, kun kieltä hillitä ei voi.

— Kuinka lapsi nyt voi käsittää tätä? sanoi kukko. — Tosin kansilehdellä kyllä seisoo: "Aapiskirja sekä suuria että pieniä varten", mutta suurilla on muutakin tekemistä kuin lukea aapis-runoja, ja pienet eivät voi sitä ymmärtää. Kaikella on rajansa. Eteenpäin!

I.

On Ilves metsän elukka, mut hänt' ei usein tavata.

J.

Oli Jaakop poika Iisakin ja Joosef poika Jaakopin.

K.

Vaikk Kello aina käy ja lyö, niin ympärill' on mykkä yö.

— Tuo nyt on olevinaan niin syvää, sanoi kukko, mutta minä vain en pääse sen pohjaan.

L.

Ei Lornettia oo Leijonilla, mutt' usein salongin keikarilla.

M.

Maa yhteinen on äitimme ja häneen kerran palaamme.

— Tuo on suorastaan raakaa! sanoi kukko.

N.

On Neekeri musta ja mustaks' jää, vaikk' kuin sitä hankaa ja silittää.

O.

Voi ihmisen Otsaan mahtua mit' ei tavata maassa, ei taivaassa.

P.

Voi Pesukarhu pestä ja pesiä, niin ettei siinä mikään kesiä.

Q.

On Quantum sana latinaa. Se kuinka, paljon tarkoittaa.

R.

Voi paljon hyvää tehdä Raha, mut usein sitä seuraa paha.

S.

Siit' älä pöyhkeäks paisu juuri, jos Sikalaumas onkin suuri.

— Sallitteko minun nyt kiekua, sanoi kukko, — kysyy voimia lukea niin paljon! Täytyy vetää henkeä! ja sitten se lauloi niin että rämähti kuin messinkitorvesta, ja sitä oli hyvin hauska kuunnella — kukon mielestä. — Eteenpäin!

T.

Satu Tanskanmaasta kerrotaan: sit' ei hylkää Luoja milloinkaan.

— Tuo nyt tulee monen mielestä olemaan niin kaunista! sanoi kukko, — mutta ei minun mielestäni. Minä en näe siinä mitään kaunista. Eteenpäin!

U.

Mies vanhaksi jos elää vaan, hänt' Ukoks pian hoetaan.

V.

Työkaluks on luotu Viikate, ei lyömä-aseeks kelpaa se.

X.

— Tässä ei hän ole voinut löytää mitään uutta!

On kullakin risti kannettavansa ja Sokrateell' oli Xantippansa.

— Hänen täytyi kuin täytyikin ottaa Xantippa. Xanthus nyt kerta kaikkiaan on parempi.

Y.

Eli Ygrasil-puun alla jumalat —, niin vanhat sadut kertovat.

— Nyt pääsemme pian loppuun! sanoi kukko, — se on aina lohdutus. Eteenpäin!

Z.

Sana. Zefyri tietää länsituulia, joka kylmää ja jäätää poskea, huulta.

Ä.

Voi äännähdellä eläinkin, mut ihmis-ääni ihanin!

Ö.

Mik' oksa paras? — Et hoksaa. Muista kyyhkyn Öljypuun oksaa!

— Siihen se päättyi, mutta emme silti ole siitä päässeet. Nyt se painetaan. Ja sitten sitä luetaan, sitä tarjotaan arvokkaiden vanhojen kirjainvärssyjen tilalle minun kirjassani! Mitä sanoo seurakunta, oppineet ja oppimattomat, yksityiset ja kootut teokset? Mitä sanoo kirjakaappi? Minä olen puhunut — nyt voivat toiset toimia!

Ja kirjat jäivät paikoilleen ja kaappi jäi paikoilleen, mutta kukko lensi taas takaisin suureen A-kirjaimeensa ja katseli ylpeänä ympärilleen.

— Minä puhuin hyvin, minä lauloin hyvin —! Siinä ei uusi aapiskirja pysty kilpailemaan kanssani! Se kuolee varmaan! Se onkin kuollut! Sillä ei ole kukkoa!