← Table of contents
Saloilta ja vesiltä

EERO JUHANI HEINÄKANGAS JA HÄNEN KARHUMAJANSA HÄMEESSÄ. (continued 2)

Reading edition

Kolmessa reessä ajaen seurasimme jälkiä metsätiellä. Renki Otto, joka oli sanoman kaupunkiin tuonut ja jonka useat metsästäjät tunsivat reippaaksi apulaiseksi jänisjahdeillamme, otettiin oppaaksi, sillä hän tunsi hyvin kaikki tänä talvena ajetut metsätiet tienoolla, johon mekin syksyn metsästyksien jälkeen olimme jossakin määrin perehtyneet. Lopulla löysimme paikan, jossa sudet olivat poikenneet tieltä niityn yli varemmin ajetulle, lumen peittämälle tielle. Luultavasti lepäsivätkin ne likitienoossa jollakin metsäisellä mäellä, vaan kuitenkin päätimme kahdessa eri joukossa ajaa vastakkaisille tahoille; saartaa joku suurempi piiri ja tavata toisemme kolmen virstan päässä paikalta Nautalammin rannalla olevassa mökissä. Erittäin huonoja teitä ja paksussa lumessa tallustaen saavuimme mainittuun mökkiin minkäänlaisia jälkiä tapaamatta, ja sudet olivat siis ympäri ajetun maapalstan sisäpuolella; mutta kierros oli ajon toimittamista varten liian avara. Päätettiin sen tähden, että yksi rekikunta ajaisi johonkin metsä-ajoon käytettyä, paraiksi ajokelvollista tietä myöten, joka meni keskeltä kierroksen halki, ja sitten yhtyisi toisiin sillä paikalla, jossa sudet olivat poikenneet tieltä ja ensimmäinen ajokierros aloitettu. Jälkiä löytämättä toimeenpantiin tämäkin; kierros oli nyt vähennetty puoleen ja sitä voitiin siis, vaikka se olikin jokseenkin iso, kaikissa tapauksissa käyttää ajon toimittamista varten. Äänestyksen kautta päätettiin kuitenkin, että seuran harjautunein ja taitavin suksimies Oton kanssa oman arvionsa mukaan vieläkin pienentäisi kierrosta ja samalla kertaa neuvoisi Ottoa, miten hänen tulisi asettaa ajoväki, jonka me sillä välin hankkisimme Paavolan ja Kappolan taloista, muutamien virstojen päässä Katumaanjärven rannalla.

Tässä tarkoituksessa lähtivät nyt kaikki kolme rekeä matkalle ja palasivat 15 miehen kanssa kierroksen lähtöpaikalle samaan aikaan kun reipas toverimme Oton kanssa hyväntuulen näköisinä ehättivät kokouspaikalle. Sudet olivat aivan likellä ja kierros ei ollut puoltakaan virstaa läpimitaten.

Vanhan tavan mukaan otti seuramme puheenjohtaja ylipäällikkyyden, neuvoi ajoväkeä ja antoi numerot ampujille. Eräällä ajoväkeen ai'otulla kiertävällä puutarhurilla ja tunnetulla salametsästäjällä oli yksipiippuinen kivääri ja hän pyysi päästä ampujain joukkoon. Vaikka useat metsästäjät puoleksi vastustivat, asetettiin hän kuitenkin ampujarivin oikealle sivulle. Miehen metsästäjänylpeys näytti tuosta epäluottamuksen lauseesta loukkautuvan ja hän kuului murahtavan jotakin siitä kuka tässä paras ampuja oli.

Hiljaa ja varoisesti toimitettiin metsämiesten ja ajoväen sijoitus pehmeässä lumessa. Metsästäjät seisoivat 80 à 100 askeleen päässä toisistaan. Kun ajo Oton antaman merkkihuudon jälkeen alkoi, ihmetteli jokainen kierroksen pienuutta. Kuitenkin seisoimme tovin aikaa jännityksellä turhaan odottaen sutten ilmestymistä. Vihdoinkin paukahti laukaus oikealla siivellä ja ajoväen huudot sillä puolen ilmoittivat susien sieltä yrittävän päästä ajon läpi. Kohta sen jälkeen tuli susi syvässä lumessa laukaten pyssymiehiä n:o 1 ja 2 kohden oikealla siivellä. Kaikki neljä laukausta jyrähti aivan perätysten, vaan tielle tultuaan juosta kuopasi susi kolme jalkaa likeltä n:o l:stä, joka ei vielä ennättänyt saada piippuihin uusia patroonia, ennen kuin peto muutamien askelein päässä hänen takanansa kaatui hengetönnä maahan.

Ajoväki tuli lopulta ampujariville ja nyt saimme tietää molempain sutten tulleen puutarhuri-nahjusta kohti, mutta tämäpä oli tuolla isoreikäisellä kiväärillään, jossa oli kaksi luotia, ampunutkin jo pitkän matkan päähän, vaikka sudet tulivat suorastaan häntä kohti. Laukauksien jälkeen meni uros oikeanpuolisen ajon läpi, vaan naaras heittäysi onneksi takaisin kierrokseen ja sai surmansa.

Puutteellisista ja kuluneista hampaista voimme päättää emäsuden jokseenkin vanhaksi. Sutten leposijalla oli nähty veripilkkuja lumessa, jotka juuri osoittivat kestävää kiiman aikaa. Hedelmällinen nainen oli siis jo alussa saatu rikotuksi; mutta urossusi ehkä arveli paetessaan: "Jos kadotankin yhden, niin onpa tuhat jälellä." Me ajattelimme: "Parempi onni ensi kerralla."

Me läksimme kaikki Paavolaan. Kansaa kokoontui ammutun suden ympärille ja kaikki ilmoittivat tyytyväisyyttään siitä että herrasväki oli saatu estetyksi asettumasta tienoolle. — Ajoväelle, joka tällä kertaa oli hyvin täyttänyt tehtävänsä, annettiin kiitoslauseita ja maksettiin hyvästi; Otto taas, joka toi sanan kaupunkiin ja asetti ajoväen, sai erityisen lahjan. Puutarhuri katosi samalla kuin susikin, jonka hän pelästytti kierroksesta.

Kello 5 olimme kaupungissa. Oli sunnuntai ja ihanan auringonlaskun aikana paljo kansaa liikkeellä, Vähää ennen ammuttu iso koirassusi oli vielä kettämättä ja molemmat asetettiin nyt rinnatusten kievarin kartanolle, jossa suuri väen paljous myöhään illalla katseli niitä.

Me metsästäjät vietimme kuten tavallisesti onnistuneen metsästyspäivän jälkeen illan yhdessä. Iloamme tapetusta naarassudesta häiritsi kuitenkin ajatus että uroon onnistui päästä pakoon. Kukaan ei olisi halunnut tänä iltana olla puutarhurin housuissa.

Pakoon päässyttä koirassutta päätettiin kaikella innolla ajaa takaa, ja kello 11 illalla matkusti kolme metsästäjää Heinäkankaan tien pohjoispuolella oleviin metsiin koettamaan ulvomalla vietellä sutta, jonka otaksuttiin ikävöivän rakasta puolisotaan. Ilma oli kolkko ja tuuli vinha, vaan kirkas kuutamo elvytti toiveita. Likellä Welssiä kuulusti kuin susi olisi vastannut, vaan tuulen tohina eksytti heitä. Vasta myöhemmin paluumatkalla kaupunkiin, havaitsivat he jälistä, että susi todellakin oli heidän ulvonnastaan lähestynyt ja pitkin erästä kujaa tullut isolle maantielle ja luultavasti nähnyt metsämiehet sekä sitten paennut idänpään metsiin.

Päivä päivältä seurattiin nyt jälkiä onnistumatta kuitenkaan kiertää petoa, joka myötäänsä oli liikkeellä, enimmiten maantiellä. Luultavasti etsi se vieläkin naarasta, sillä se palasi usein sen metsän läheistöön, jossa naaras ammuttiin. Aamulla maaliskuun 1 päivänä söi se strykniinillä myrkytetyn haaskan; mutta syönnin koko seuraus supistui muutamiin vähäpätöisiin oksennuksiin. 7:n päivän aamuna oli se syönyt itsestään kuolleen sian ja kaksi seuran jäsentä kiersi sen Aulangon metsässä kolme virstaa kaupungista. Viesti lähetettiin heti ja paljo metsämiehiä saapui kohta paikalle, vaan ajoväkeä sijoittaessa pelästyi susi ja pötki tiehensä. Moni metsästäjä oli ilman suksitta ja huppuroitseminen tuolla karulla kivikkomaalla kolmen jalan paksussa lumessa oli tällä kertaa erittäin vaikeaa. Pysyttiin kuitenkin päätöksessä saattaa loppuun tämä viimeinen sudenajo tienoolla ja pitkät matkat ajettiin petoa takaa Hauhon pitäjääsen, kunnes se 18 päivänä taas kierrettiin pohjoispuolella Aulangon järveä. Kutsumusta noudatti 9 metsämiestä ja 15 ajomiehen kanssa toimitettiin ajo. Susi tuli ampujarivin oikealle siivelle, haavoitettiin kahdella laukauksella ja verissään juoksi se sitten sivusmiesten ohitse. Tämä, joka seuraan kuulumattomana metsästäjäpukunsa nojassa oli saanut paikan ampujarivissä, tunnusti sittemmin suoraan, ett'ei hän ennen ollut ampunut muihin kuin maalitauluihin. Kymmenen jalan päästä ampui hän päin mäntyyn, ja lähti huutaen juoksemaan suden jälkeen, joka hiljalleen kahlata töpösteli paksussa lumessa eteenpäin.

Kuusi metsästäjää seurasi heti jälkiä, osaksi ajaen, osaksi hiihtäen, aina Vanajan ja Hauhon pitäjien väliselle rajalle ja palasi vasta pimeän tultua kaupunkiin, Seuraavana päivänä lähti kaksi metsästäjää liikkeelle jatkaen jälkien seuraamista siltä paikalta, johon ne eilen illalla oli jätetty. Joka paikassa, missä susi oli mennyt pois tieltä, yritettiin sitä kiertää, vaan vasta myöhään iltapäivällä onnistui se. Toinen metsästäjistä asettausi kierretyn metsän läpi tulevan tien suulle ja toinen hiljaa huudellen ajoi jälkiä myöten. Aivan oikein tulikin susi tietä myöten, vaan toinen latinki petti, toinen sattui takapuoleen, ja silloin pakeni hurttakin tietä pitkin jäälle. Kun me, metsästäjäin kaupunkiin palattua, saimme kuulla, mitä sinä päivänä oli tapahtunut, herätti tuo vielä entisten lisäksi tullut tapaturma sitä enemmän suuttumusta, kun pyssyn vähin olisi odottanut pettävän ollessaan arvossa pidetyn metsästäjän ja semmoisen ampujan käsissä, joka oli tunnettu hyvistä kivääreistään ja suuresta kätevyydestään. Lukossa se oli sentään vika ollut, ja se se oli onnettomuuden tuottanut.

Seuraavana päivänä satoi lunta, vaan kaksi metsästäjää matkusti kuitenkin tuon pitkän matkan eilispäivän tapaturman näyttämölle ja kolme penikulmaa kaupungista löysivät he vihdoinkin paikan, jossa susi oli poikennut tieltä. Kello 11 olivat he kiertäneet suden, vaan kierros oli liian iso ja he katsoivat tarvittavan paljo pyssymiehiä ajoon. Toinen matkusti sen tähden kaupunkiin lisäväkeä hakemaan ja toisen oli sillä aikaa hankkiminen lähimmistä taloista ajomäkeä. Kymmenen metsästäjää lähti heti jouduttavaa ravia ajamaan tuota kolmen peninkulman pituista matkaa kaupunkiin ja vähää ennen hämärää saapuivatkin he perille. Jälelle jäänyt pyssymies oli sillä välin hyväntahtoisuudessaan halunnut lohkaista kierrosta pienemmäksi, vaan tulikin sitä tehdessään sutta liian likelle ja säikäytti sen pois. Hyvin ärsytetyllä mielellä palasivat kaikki takaisin kaupunkiin lunta kovasti pyryyttäessä. Yksi metsästäjistä jäi paikalle ja koetti tuiskussa kauvan seurata jälkiä, mutta kohtasi lopulla semmoisen vaivan noissa keräytyneissä kinoksissa, että hädin tuskin pelasti itsensä erääseen torppaan.

Tämän jälkeen ei voitu enää tuon niin innokkaasti ajetun ja viidellä latingilla ammutun suden jälkiä löytää, vaikka monta päivää ahkerasti tiedusteltiin, ja kaikki jäivät nyt siihen luuloon, että se niistä kolmesta laukauksesta, jotka nähtävästi olivat siihen sattuneet, vihdoin oli kuollut ja lumimyrsky yöllä maaliskuun 19 ja 20 päiväin välillä sen sitten haudannut paksuihin kinoksiin.

* * * * *

Kysymykseen, miten metsästykset Hollolassa olivat onnistuneet, ilmoitti lukashein isäntä, että maaliskuun ajalla oli kierretty monta kettua, jotka osaksi hän itse osaksi myöskin lukashit olivat ampuneet. Neljä vanhaa sutta oli monena vuonna oleskellut niillä tienoin, missä Iitin, Nastolan ja Orimattilan pitäjät yhtyvät. Tammikuulla 1882 oli yksi emä ammuttu ja sittemmin oli ainoastaan kaksi sutta tiettömissä. Eräs suutari Perheniemen kylästä on vuosittain ottanut pennut niiden pesästä, vaan niin kuin näyttää tahallaan säästäneen vanhemmat. Hän oli kahtena viimeisenä vuonna kantanut 1,200 markkaa palkkioina ja olisi kai vieläkin halunnut jatkaa sitä menoa. Kolmen viikon ajalla toimeenpanivat lukashit metsästyksiä noita kahta sutta tappaakseen. Monen onnistumattoman yrityksen jälkeen onnistui Iivana Pakljan vihdoin kiertää ne ja kaataa molemmat kahdella laukauksella. Uros tuli edellä ja sai ensi laukauksen rintapäähänsä, vaan jatkoi matkaansa, Iivanalla oli tarpeeksi mielenmalttia, niin että hän, ollen vakuutettuna pedon haavan kuolettavaisuudesta, ampui toisen laukauksen naaraasen, joka jäikin paikalle. Uroon löysi hän muutamien satojen sylien päässä kuolleena. Se oli suurin, minkä Iivana koskaan oli nähnyt. Peto painoi 121 naulaa ja pituus kuonosta hännän nenään oli 6 jalkaa.

* * * * *

Sitten kun sudenajot täksi talveksi olivat lopullisesti päätetyt, kutsuivat kaupunkilaiset huhtikuun keskivaiheilla kaikki osanottajat pitoihin. Tahdottiin siten osoittaa myötätuntoa sitkeälle työlle ja muutenkin metsästysseurain seurattavalle tavalle, jolla paikkakunnan metsästäjät olivat toimineet hyvän asian, susien hävittämisen, vuoksi.

Luotettavaa lukua ei vielä voi saada siitä miten monta sutta tänä talvena on tapettu; mutta mikäli sanomalehdistä on saatu tietää, on innokkaita ajoja toimeenpantu yli koko maan, ja luultavasti ei ennen koskaan ole niin paljo susia yhtenä talvena kaadettu. Sopii toivoa, ett'ei tämä innostus tule jäähtymään. Tieto siitä tavasta, miten petoja kierretään, tulee, kun se nyt kerran on toteutunut meillä, aina yhä enenemään. Jos maanmiehet kerran itse yleisesti ja todenteolla ryhtyvät asiaan, niin ei monta vuosikymmentä viipyne, ennen kuin maa on kokonaan vapaa siitä veron rasituksesta, jonka hukat tähän asti ovat sieltä perineet, eikä maine Suomessa tapahtuneista, kauhistavista lapsenryöstöistä enää kierrä ympäri maailmaa.

Explore with AITake your curiosity a little further.

Reading settings