ELÄINKUNTA.

Saksan eläinkunnassa on vanhoja kotimaisia muotoja sekaantunut idästä, pohjoisesta ja kaakosta vaeltaneihin. Eläinkunta yleensä on paljon suuremmassa määrässä maidenvälistä kuin kasvisto, eläimet kun helpommin muuttavat majaa, vaeltaen maasta toiseen.

Suuri osa Saksan eläimistä on samoja, jotka esiintyvät myös Pohjois- ja Keski-Aasiassa. Mutta niistä ei monikaan ole levinnyt Saksanmaan länsirajaa kauemmaksi. Siitä syystä Saksanmaa on varsinkin luurankoisista lajirikkaampaa kuin sen läntiset naapurimaat, mutta köyhempää kuin Venäjä. Laululintujen luku on runsas, vesilintujen niinikään, maassa kun on runsaasti vesiä, sekä jokia, järviä että merenrantoja. Kalalajien runsauteen on syynä se seikka, että Saksanmaan joissa esiintyy sekä Atlantinmeren että Mustanmeren kaloja.

Mutta samoin kuin kasvisto, samoin eläinkuntakin viljelyksen nopean levenemisen johdosta köyhtyy. Alpeilla esiintyy karhu vielä silloin tällöin, kerran parissa vuosikymmenessä, milloin se lähtee Tirolin vuoristosta vaellukselle. Jo yhdeksännentoista vuosisadan toisella vuosikymmenellä se oli Saksanmaan alueella sukupuuttoon kuollut. — Nyt kohoo ääniä, jotka vaativat kontionkin rauhottamista luonnon muistomerkkinä. Ilves on hävinnyt, visenttiä ja vuorikaurista tavataan ainoastaan suojelluilla metsästysmailla, susi on tungettu itärajan taa, hirveä ja majavaa on vain siellä täällä suojeluspiireissä, kaurista ja saksanhirveä niinikään. Kotka ja korppikotka ovat kadonneet melkein koko Saksasta. Ja kalainkin luku on kaikkialla Saksanmaalla vähenemään päin, etenkin siellä, missä jokien vettä käytetään teollisuuteen. Varsinkin lohen ja forellin levenemisalueet ovat supistuneet, jota vastoin petokaloin luku ehkä on enentynyt.

Mutta toisessakin suhteessa on Saksanmaan nykyinen eläimistö kultuurin tuote. Samalla kun se on kultuurin kautta köyhtynyt, on se siitä myös rikastunut. Melkein kaikki nykyiset kotieläimet ovat joko ulkomaalaisia, taikka on niihin ainakin sekotettu ulkomaalaista verta. Vapaista eläimistä on ihminen joko tahallaan taikka vasten tahtoaan tuonut maahan kuusipeuran ja kaniinin, kotihiiren ja rotan, useita käärmeitä ja kaloja. Valitettavasti on ihmisen tahtomatta liikkeen mukana tullut maahan useita hyönteisiäkin; toisia on tullut sitä myöden, kuin ihminen on luontoa muuttanut niitten elinehtojen mukaiseksi. Metsäin harvennuttua on avoimille viljelysmaille muuttanut aroeläimiä ja jyvänsyöjiä häviävien metsäeläinten sijaan. Iso trappi, kuovi, useimmat leivot, kotivarpunen, viiriäinen ja pelinkanakin ovat arvatenkin siten maahan muuttaneet, muita mainitsematta. Toisia lintuja näyttää paraillaan muuttoa tekevän, kuten pieni trappi, arokana, mehiläissyöjä y.m., jotka silloin tällöin pistäytyvät idästä Saksan alueelle pesimään. Perhosista muutamat ehkä ovat saapuneet etelästä ja kaakosta vasta sen jälkeen, kuin metsät olivat harvenneet. Toiset eivät vielä ole päässeet Rheinistä, toiset eivät Elbestä yli. Kaloista on karppi ihmisen toimesta kotiutunut Saksanmaan vesissä. Semmoiset hyönteiset, jotka elävät maahan tuoduista viljelyskasveista, ovat melkein varmaan maahan tulleet vasta sen jälkeen kuin nämä kasvit itsekin. Lentosirkka on vasta muutamia vuosikymmeniä esiintynyt Rheinin rannoilla, ei kuitenkaan niin suuressa määrin, että se olisi sanottavaa vahinkoa tehnyt.

Wattimeren eläimistö.

Samoin kuin Pohjanmeren rannalla kuollut luonto pitää puoliaan ihmistä ja hänen lannistamisyrityksiään vastaan, samoin eläväkin. Wattien eläinmaailma on säilynyt alkuperäisempänä, kuin missään muualla Saksassa. Tosin metsästäjiä siellä harhailee, käyttäen hyväkseen vuoksivesien lomaa. Mutta heidän aikansa on rajotettu, surma uhkaa jokaista, jonka meri yllättää vuoksen palattua. Nopeammin kuin kilparatsu hyökkää vuoksi vuoronkuivalle, ja pohjaa risteilevät notkot täyttyvät jo ennen kuin meri tuleekaan ja sulkevat myöhästyneeltä paluumatkan.

Kun watti on kuivilla, niin vilisee sillä kaikenlaisia eläimiä, varsinkin siivekkäitä, ravintoaan etsimässä. Illalla ja yöllä kuuluu varsinkin sateitten edellä ilmassa kurmitsain vikinä. Ne ovat kahlaajia; meren jättämät madot, simpukat ja äyriäiset ovat niitten ravinto. Muuan niistä kääntelee nokallaan kiviä nurin ja korjaa niitten alta piiloutuneet merieläimet. Ne ovat arkoja, erinomaisen vilkkaita lintuja, alati valmiina tappeluun, alati varuillaan. Pelotta käyvät ne kaikenlaisten rosvolintujen, varsinkin variksien ja lokkien kimppuun, säikäytellen ainakin kovalla kirkunallaan niitä, joille eivät voi mitään tehdä. Omituinen "sapelinoukka"-kahlaaja ei milloinkaan eroo suolavedestä. Watti on sen oikea koti. Se on saanut nimensä omituisesta sapelin tavoin ylöspäin kääntyneestä nokastaan. Luodeveden aikana se ikäänkuin sorsa uiskentelee watille jääneissä lätäköissä ja kuopii nokallaan ravintoa liejusta. Mutta vapaastikin uiskentelevia vesieläimiä se omituisella nokallaan pyydystää. Vielä mainittakoon watin kahlaajista harmaa haikara, joka matalista lätäköistä ja ojista löytää runsaasti ravintoa.

Watin kauneimpia ja tavallisimpiakin lintuja on tulihanhi, nimensä saanut tulipunaisesta rintajuovastaan. Tulihanhi pesii maakuoppiin, käyttäen usein kaniinien ja muitten nelijalkaisten reikiä, mutta myös ihmisen kaivamia. Näistä munat ja untuvat vähitellen varastetaan pois, — ei kuitenkaan kaikkia samalla haavaa, sillä muutoin lintu heittää koko munimisen. Tulihanhi on niin rohkea, että se pelkäämättä tekee pesänsä sekä ketun että mäyrän reikiin. Toisiakin hanhia watilla lentelee, vaikka ne pesivätkin suolattoman veden rannoilla. Näitä villihanhia pyydetään Syltin saarella siten, että maahan kaivetaan allikko, johon johdetaan suolatonta vettä. Allikosta kaivetaan kapenevia, pensasrantaisia ojia joka puolelle ja ojain päähän asetetaan rysä. Aljot hanhet uivat allikosta näihin rysiin, joissa niitä ruokitaan, ja niitten seurassa tulevat villihanhetkin satimeen joutuakseen.

Lukemattomia lokkeja leijailee wattimeren päällä. Ne lentävät väsymättä kaiket päivää, usein kaiket yötäkin, silloin tällöin vain laskeutuen aalloille lepäämään. Paras lentäjä kaikista lokkilinnuista on kalatiira. Tavallisin Pohjanmeren lokeista on harmaa lokki, jota varsinkin ennen huviksi ammuttiin, vaikka se onkin ennemmin hyöty- kuin vahinkolintu. Tosin se syö silloin tällöin kalankin, mutta vielä paljon enemmän vahingollisia matoja ja äyriäisiä.

Talvellakin on wattimerellä vilkas elämänsä. Sinne saapuu silloin summalta Pohjolan vesilintuja ja kahlaajia, lumivalkoisia jäälokkeja, ruokkeja ja muita Jäämeren kesäasukkaita. Jäälautoilla istuskelee laumoittain kuoveja, rannikon läheisyydessä uiskentelee monenlaisia sorsia. Muitakin lintuja, jotka eivät oikeastaan wattiin kuulu, saapuu sinne pyydysretkille. Varikset tulevat tänne simpukoita pyydystämään, kohottaen niitä korkealle ilmaan ja pudotellen sieltä kiviin, jotta kuori aukeaa.

Luodeveden aikana naiset ja lapset etsivät watilta hiekkamatoja, joita käytetään täkynä. Verkoilla pyydystellään äyriäisiä. Ostereita taas merroilla, joita laivat vetävät perässään.

Helgolannin mutkassa risteilevät suuret kalastajalaivastot kesän talven, pyydystäen tuoretta kalaa. Nopeat höyryt sitä myöden kuljettavat maihin saaliin, suurkaupunkeihin lähetettäväksi. Lohta ja sampia saadaan joista, etenkin Rheinistä ja Elbestä, vaikkeivät ne olekaan täällä niin kookkaita kuin Pohjolan merissä ja joissa.

Muuttolinnut Helgolannilla.

Saksanmaan kautta kulkee useita muuttolintureittejä. Niiden omituisista suunnista on tahdottu päättää, että ne ovat lintujen säilyttämää ikivanhaa perimätietoa niiltä ajoilta, jolloin merenranta ja vesistöt kulkivat noiden suuntain seutuja. Varmaa on, että linnut mieluimmin seuraavat juuri meren ja maan rajaa.

Merkillisin on muuttolintutulva Helgolannissa, saari on lintujen suosituimpia lepoasemia matkalla. Sekä keväällä Pohjolaan mennessään että syksyllä palatessaan ne siellä poikkeavat. Kello kymmenen aikaan aamupäivällä on Helgoland silloin aivan mustanaan. Saarella vikisee äärettömät joukot västäräkkiä, kivitaskua, uunilintua, sinirintakerttua, sirkkua, kaikki saaren puutarhat ja vainiot ovat täpösen täynnään lintuja, niitä vilisee kallioitten juurellakin ja dyynillä pensaissa ja rantakauran seassa, etenkin kerttuja ja muita laululintuja.

Suurenmoisin on tämä luonnonilmiö majakan luona yöllä. Koko avaruus kohisee lukemattomien lentäjien läheisemmistä ja etäisemmistä äänistä. Ikäänkuin sankan lumisateen taajoja hiutaleita kiehuu ilma täynnään leivoja, kottaraisia, rastaita, seassaan kurmitsoita, rantaharakoita, töyhtöhyyppiä, rantakiitäjiä ja kuoveja. Lukemattomia tuhansia lentää majakkavalon ohi, mutta yhä uusia saapuu menneitten sijaan. Suunnattomia varisparviakin näyttäytyy täällä muuttoretkillään. Tätä ääretöntä lintutulvaa kestää kokonaisen syysyön ja usein montakin yötä peräkkäin. Siitä saa vähän käsitystä siitä, kuinka lukemattomia miljoneja lintuja muuttoaikana kulkee saaren ohi.

Lähteitä.

Geologinen puoli osaksi Kutzenin ja Steinecken ennen mainitun teoksen mukaan.

Kasvisto esitetty etupäässä mukaillen R.H. Francin teosta: Das Pflanzenleben Deutschlands.