VALLANKUMOUS. (continued 2)

Olkoon Rienzin kohtuullisuuden vaikuttanut hänen pelkkä isänmaallisuutensa tai ei, varmaa on, että hänen älynsä oli ainakin yhtä suuri kuin hänen hyveensä, eikä mikään kentiesi olisi lujemmin vahvistanut vallankumousta, kuin vikaarin, paavillisen vallan edustajan liittyminen siihen: se sai kerrassaan vahvistuksen itse paavilta, joka siten joutui vastuunalaiseksi vallankumouksesta, saamatta yksinoikeutta valtion hallintoon.

Kansan tervehtiessä Rienzin esitystä, kun sen huudot vielä täyttivät ilman, kun Raimond, hieman hämmästyneenä, koetti merkeillä ja eleillä osottaa sekä kiitollisuuttaan että mitättömyyttään, niin vastavalittu tribuuni, katsellessaan ympärilleen, huomasi useita, jotka siihen saakka olivat vaan uteliaisuudesta saapuvilla, ja jotka heidän säätynsä ja arvonsa takia oli suotavaa voittaa puolelleen yleisen innostuksen ensi puuskassa. Kun sitten Raimond oli lausunut muutamia kauniita lauseita — joissa ihastus tuosta tarjotusta kunniasta oli omituisena vastakohtana hänen hämmästyneelle mielelleen olla sekottamatta itseänsä tai paavia mihinkään kiusallisiin mahdollisuuksiin, — Rienzi viittasi kahdelle takana seisovalle kuuluttajalle, joista toinen astui esiin ja julisti — "että koska oli toivottavaa, että kaikki, jotka siihen saakka olivat olleet puolueettomia, nyt tunnustaisivat itsensä joko ystäviksi tahi vihollisiksi, niin heitä pyydetään vannomaan kuuliaisuutta laeille ja tunnustamaan buono stato."

Niin suuri oli yleinen innostus, ja niin suuresti se oli Rienzin puheista lisääntynyt ja jalostunut, että se tarttui välinpitämättömimpiinkin; eikä kukaan tahtonut näyttää toisista poikkeavalta, joten puolueettomimmat, jotka tiesivät että heitä enimmän silmällä pidettiin, olivat kiihkeämpiä alistumaan buono statoon. Ensimmäinen, joka astui lavan luokse valaa tekemään, oli signor di Raselli, Ninan isä. Toiset aateliset seurasivat hänen esimerkkiään.

Paavin vikaarin läsnäolo vaikutti ylimyksiin, kansan pelko taivutti itsekkäät, rohkaisevat huudot ja onnittelut kiihottivat turhamaisia. Adrianin ja Rienzin välinen tila tyhjeni. Nuori ylimys tunsi yhtäkkiä että tribuunin silmät kohtasivat hänet, hän tunsi että nuot silmät tutkistelivat ja kutsuivat häntä — hän punastui — hän hengästyi. Rienzin ylevä vaatimattomuus liikutti hänen sydäntänsä — melu — loisto — yleinen innostus hämmensivät — huumasivat hänet. — Hän kohotti silmänsä ja näki edessään tribuunin sisaren — rakkautensa immen! Hän epäröitsi — pysyi liikahtamatta, kunnes Raimond huomatessaan hänet ja totellen Rienzin kuiskausta, kekseliäästi huusi: — "Tilaa herra Adrian di Castellolle, eläköön Colonna! eläköön Colonna!" Paluu oli tukittu. Koneentapaisesti, ikäänkuin unessa, Adrian astui lavalle: ja tribuunin voittoriemun täydentämiseksi auringon viimeiset säteet näkivät Colonnain kukan — parhaimman ja uljaimman Rooman ylimyksistä — tunnustavan hänen arvonsa ja alistuvan hänen lakeihinsa.