II. (continued 2)

Päätöksiä.

Nämä päätökset, Ateenan miehet, sisälsivät sanasta sanaan samaa, mitä ennen Aristonikos,[151] nyt taas Ktesiphon täällä ehdotti. Eikä Aiskhines myöskään itse vastustajana esiintynyt eikä kannattanut vastaesitystä. Silloin hän kuitenkin olisi voinut syyttää Demomelesta, joka tuota ehdotti, sekä Hypereidesta[152] paljoa suuremmalla syyllä kuin tätä (Ktesiphonia), jos hän muuten täyttä totta nyt minua syyttää. Minkä tähden? Sen tähden, että tuo voi vedota noihin ja oikeuksien päätöksiin sekä siihen, ettei hän syyttänyt heitä, vaikka he tekivät saman ehdotuksen kuin hän, eivätkä lait salli valittaa asiain johdosta, jotka laillista tietä ovat loppuun suoritetut, ja lisäksi vielä monesta syystä. Silloin olisi itse asia semmoisenaan päätetty, eikä edellämainittuja ennakkopäätöksiä olisi ollut sen hyväksi olemassa. Mutta silloin hän luuloni mukaan ei voinut niin toimia, kuten nyt, että hän syytää esiin vanhoilta ajoilta ja useista päätöksistä kokoon haalimiansa häväistysjuttuja, joita ei kukaan tänään tuntisi eikä voisi edeltäpäin aavistaa esitettävän, ja että hän on puhuvinaan jotakin tärkeää saatettuaan sekaisin asiain kehityskulun ja sovitettuaan tapahtumiin vääriä vaikuttimia oikeitten sijasta. Tämä ei silloin olisi ollut mahdollista, vaan kaikkien puheiden olisi pitänyt olla todenmukaisia, kun tositapahtumat olivat niin lähellä, joista jokainen teillä vielä oli hyvässä muistissa ja melkein tavoiteltavissa. Sen tähden hän on välttänyt tosiasioihin perustuvia tutkimuksia ja tullut tänne muka pannakseen toimeen, kuten minusta näyttää, puhekilpailun eikä minun valtiollisia toimiani koskevaa tarkastusta, ja niinpä asia koskeekin vain sanoja eikä valtion hyötyä.

Sitten hän viisastelee ja sanoo, ettei teidän tule ottaa huomioon tuota kotiperäistä mielipidettänne, joka teillä oli tänne tullessanne, vaan, niinkuin te tilinlaskua pitäessänne, vaikka luulettekin tilintekijällä rahoja olevan jäljellä, kuitenkin olette tyytyväisiä, jos laskut tasan päättyisivätkin tekemättä mitään ylijäämää, samoin tulee teidän nyt yhtyä siihen, mitä hänen puheestaan käy ilmi. Tarkatkaa edelleen, kuinka löyhää perusteiltaan kaikki näyttää olevan, mikä ei totuuden kanssa ole yhtäpitävää. Sillä juuri tuolla sukkelalla esimerkillään hän on myöntänyt, että teidän käsityksenne mukaan minä puhun isänmaan, hän Philippoksen puolesta. Hän näet ei koettaisi saada mielenmuutosta teissä aikaan, jos meistä ei olisi olemassa tuollaista käsitystä. Myöskin tulen helposti osoittamaan, että hän ajaa väärää asiaa vaatiessaan teidän muuttamaan mielipiteenne, en rahatilejä esittämällä (sillä tuollainen laskutapa ei voi tosiasioita ensinkään valaista), vaan lyhyesti muistoonne palauttamalla jokaisen seikan ja käyttämällä teitä, jotka itse kuulette asian, samalla sekä tuomareina että todistajina. Sillä minun valtiotaitonihan, jota tuo syyttää, on saanut aikaan, että theebalaiset, kuten kaikki luulivat, eivät hyökänneet maahamme Philippoksen kanssa, vaan yhdessä meidän kanssamme taistelivat, torjuakseen pois hänet; edelleen että sota ei raivonnut Attikassa, vaan viisisataa stadionia kaupungista Boiotian rajamailla, että merirosvot Euboian taholta meitä eivät ryöstäneet ja raastaneet, vaan Attika koko sota-ajan meren puolelta sai olla rauhassa; että Philippos ei anastanut Bysantionia eikä saanut valtaansa Hellespontosta, vaan bysantionilaiset taistelivat meidän kanssamme häntä vastaan. Onko tämä tosiolojen selostus sinusta siis verrattava laskutileihin? Vai onko se päinvastoin tarkastamatta kuitattava, ettei ikuisiksi ajoiksi pysyisi muistissa? Tämän ohessa en vielä sitä ota huomioon, että toiset saivat tutustua Philippoksen julmuuteen, joka kaikkialla oli nähtävissä, missä hän vain pääsi valtiaaksi, ja että te kaikeksi onneksenne olette saaneet nauttia Philippoksen ystävyydestä, jonka varjossa hän koetti toteuttaa myöskin muut vallanhimoiset hankkeensa. Mutta tämän syrjäytän.

Sitävastoin arkailematta julistan, että oikea ja parjaushaluton puhujan arvostelija ei tee tuollaisia syytöksiä, kuin mitä sinä nyt latelet, keksiessäsi kaikenlaisia esimerkkejä ja matkiessasi erityisiä puhetapoja ja ruumiinliikkeitä (sillä siitä tietysti, huomaathan, helleenein kohtalo suuresti riippuu, käytänkö tätä vai tuota sananpartta ja ojennanko käteni sinne vai tänne), vaan oikea arvostelija tahtoo tosiolojen mukaan päättää itse, mitä apukeinoja ja sotavoimia valtiolla silloin oli, kun minä ryhdyin asioihin käsiksi, ja mitä minä tultuani johtoasemaan sille lisäsin, ja mikä asema vastustajillamme silloin oli. Jos sotavoimia olisin vähentänyt, hän olisi voinut osoittaa vian olevan minun puolellani, jos taas niitä olisin lisännyt, hän ei olisi voinut parjata. Kun sinä olet tällaista selostusta karttanut, minä puolestani tulen asiaa valaisemaan. Te saatte myöskin nähdä, puhunko todenmukaisesti.

Kaupungin voimanlähteinä olivat silloin saaret, tosin eivät kaikki, vaan pienimmät. Sillä ei Khios eikä Rhodos eikä Kerkyra ollut puolellamme. Verotulot tekivät neljäkymmentäviisi talenttia ja nämä oli jo edeltäpäin kerätty. Raskasaseisia ja ratsumiehiä oli ainoastaan kotimaisia. Mutta se taas oli kaikista peloittavinta ja vihollisille erittäin suotuisaa, että noiden toimesta (Aiskhineen ja hänen kannattajainsa) kaikki naapurimme, megaralaiset, theebalaiset, euboialaiset, olivat tulleet pikemminkin vihollisiksemme kuin ystäviksemme. Tässä asemassa kaupunki silloin oli, eikä kukaan voi tätä perättömäksi väittää. Tarkastakaa toiselta puolen, miten Philippos, jota vastaan meidän piti taistella, oli asiansa järjestänyt. Ensiksikin hän itsevaltiaasti hallitsi asetovereitaan, mikä sota-asioissa on kaikista tärkeintä. Edelleen nuo olivat aina asestettuina. Toiseksi hänellä oli rahaa yltä kyllin ja hän voi vapaasti mielitekojaan tyydyttää, tarvitsematta edeltäpäin tehdä päätösehdotuksia ja julkisesti neuvotella sekä alistua panettelijain tuomittavaksi ja joutua syytteenalaiseksi lainvastaisesta menettelystä, eikä hän ollut tilivelvollinen kellekään toiselle, vaan oli kuin olikin itsevaltias johtaja ja herra kaikin puolin. Mitä sitten minulla oli, minulla, joka olin hänen vastustajansa (sitäkin sietää oikeudenmukaisesti harkita)? Ei mitään. Sillä ensiksikin te myönsitte noille hänen palkkalaisilleen vapaan puhevallan samoin kuin minullekin, mikä oli ainoa oikeuteni, ja aina kun nuo rähinällään minut voittivat (se tapahtui usein milloin mistäkin syystä), silloin tekin siis olitte toimineet vihollisten hyväksi. Mutta kaikesta tästä epäkohdasta huolimatta taivutin kuitenkin teidän liittolaisiksenne euboialaiset, akaialaiset, korinthilaiset, theebalaiset, megaralaiset, leukadilaiset sekä kerkyralaiset, joilta saatiin yhteensä 15,000 palkkasoturia ja 2,000 ratsumiestä omien sotavoimain lisäksi. Suoritettavan veroerän kohotin mitä suurimpaan määrään. Jos sinä, Aiskhines, taas puhut joko theebalaisten tai byzantionilaisten tai euboialaisten oikeutetuista vaatimuksista ja nyt väität, että kaikkien olisi pitänyt suorittaa samat maksut, niin ensiksikään et näy tietävän, että jo tätä ennen kaupunkimme varusti niistä helleenien puolesta taistelevista kolmisoutulaivoista, joita yhteensä oli 300, eikä se sen tähden luullut olevansa huonommassa asemassa kuin muutkaan eikä tahtonut tuomita neuvonantajiaan, ollen paheksumatta sitä, mikä oli tapahtunut (se olisikin ollut häpeällistä.) Päinvastoin se kiitti jumalaa siitä, että oli voinut suorittaa toista vertaa enemmän kuin muut kaikkien pelastukseksi, silloin kun yhteinen vaara uhkasi helleenejä. Edelleen teet näille huonon palveluksen parjatessasi minua. Sillä mitä varten siitä nyt puhut, mitä silloin olisi pitänyt tehdä, kuin itse puolestasi, vaikka olitkin kaupungissa ja neuvotteluissa läsnä, et mitään tuonsuuntaista ehdotusta tehnyt, jos se muuten olikaan mahdollista silloisissa oloissa, jolloin meidän vähemmän tuli noudattaa tahtoamme kuin yleisen tilanteen vaatimuksia. Sillä olihan tuo jo valmiina tekemään vastatarjouksia ja viipymättä vastaan ottamaan luotamme karkoitetut ja vielä lisäksi antamaan heille rahapalkintoja.

Mutta jos minua syytetään hyvin suoritetuista toimenpiteistäni, mitä arvelunne mukaan nuo jumalattomat ihmiset silloin olisivat tehneet taikka sanoneet, jos minä kultavaa'alla olisin punninnut menoerät, ja kaupungit olisivat luopuneet ja menneet Philippoksen puolelle, ja tämä samalla olisi päässyt Euboian, Theeban ja Byzantionin valtiaaksi? Tietysti väitettäisiin, että heidät oli jätetty oman onnensa nojaan ja pois karkoitettu, vaikka ne olisivat tahtoneet meihin liittyä. Edelleen, että "Philippos byzantionilaisten avulla on päässyt Hellespontoksen hallitsijaksi ja samalla yksin määräämään helleenein viljan tuonnista, theebalaisten aiheuttama ankara, rajaseuduilla yltynyt sota on siirtynyt Attikaan, ja Euboian puolelta hyökkäävät merirosvot ovat tehneet meriliikkeen mahdottomaksi". Näin todellakin he puhuisivat ja paljon muuta tämän lisäksi. Oi, Ateenan miehet, väärä ilmiantaja on kelvoton, kelvoton aina sekä kauttaaltaan parjaus- ja moitteenhaluinen. Tuo hylkiö on luonteeltaan aivan kuin kettu, joka alusta pitäen ei koskaan ole tehnyt mitään kunniallista eikä jaloa, tuo perin surkuteltava apina ja maaseudun kiertelevä Oinomaos,[153] köykäiseksi punnittu puhuja. Sillä mitä hyötyä sinun hirveästä puhetaidostasi on ollut isänmaalle? Nytkö menneistä asioista tahdot meille puhua? Ikäänkuin lääkäri, käytyään sairaiden potilaidensa luona, ei ensinkään puhuttelisi heitä eikä neuvoisi, miten he taudistaan voisivat päästä, vaan seuraisi mukana, kun jollekulle vainajalle osoitettaisiin viimeistä kunniaa, ja hautakummulla lausuisi: "jos tuo ihminen olisi toisin menetellyt, hän ei olisi kuollut". Mieletön, vieläkö tahdot puhua? Niinpä tulette huomaamaan, etten minä ensinkään ollut syypää myöskään valtion onnettomuuteen, jonka johdosta sinun, katalan, pitäisi vaikeroida eikä rehennellä. Tarkatkaa seuraavaa. Mihin tahansa minut lähettilääksi valitsittekin, en missään joutunut alakynteen väitellessäni Philippoksen lähettiläiden kanssa enkä voitettuna lähtenyt tieheni, en Thessaliasta, en Ambrakiasta, en Illyriasta, en thraakialaisten kuninkaiden luota, enkä sanalla sanoen mistään muualtakaan, en lopuksi Theebastakaan, vaan siellä, missä hänen lähettiläänsä puheellani lyötiin, hän asevoimallaan hyökäten jälleen pääsi voitolle. (245 §) Tästä nyt syytät minua etkä häpeä pilkata muka tarmon puutetta sen miehen, jonka, kuten sinä vaadit, olisi pitänyt olla Philippoksen sotavoimiakin väkevämpi? Ja pelkästään sanojeni vaikutuksesta tämän tuli tapahtua? Enhän voinut hallita mitään muuta? En sotamiesten sydämiä, en taistelevien onnea enkä sotapäällikkyyttä, josta sinä vaadit minun tiliä tekemään. Niin nurjamielinen olet. Mutta puhujan tilivelvollisuutta tutkikaa tarkoin. Siitä en tahdo kieltäytyä. Mitä se sitten on? Tapahtumain alkusyyt ja seuraukset tulee tuntea, niitä edeltäpäin aavistaa ja muille edeltäpäin ilmoittaa. Juuri niin minä olen tehnyt. Edelleen myöskin jokaisen toimettomuus, vitkallisuus, tietämättömyys ja riidanhalu, mitkä kansalaisten väliset epäkohdat eivät ainoassakaan vapaassa valtiossa ole vältettävissä, on mitä vähimpään poistettava ja sen sijaan intoa viritettävä yksimielisyyteen, ystävyyteen ja velvollisuuden täyttämiseen. Tämänhän kaiken olen suorittanut, eikä siinä kukaan koskaan ole havaitseva mitään laiminlyöntiä puoleltani. (247 §) Jos siis joltakin kysyttäisiin, miten Philippos pääasiallisesti pääsi päämääränsä perille, kaikki vastaisivat: "sotajoukollaan sekä palkitsemalla ja lahjomalla valtiomiehiä". Minä puolestani en ole ollut sotavoimiemme komentaja enkä johtaja, joten siis en ensinkään ole tilivelvollinen tuohon alaan kuuluvista toimenpiteistä. Mutta milloin lahjain vastaanotto tai siitä kieltäyminen oli kyseessä, silloin minä Philippoksen olen voittanut. Sillä samoin kuin ostaja on voittanut sen, joka rahoja vastaanottaessaan hänen tarjouksensa on hyväksynyt, niin sekin, joka kauppaan ei ole suostunut eikä lahjoista välittänyt, on ostajan voittanut. Niinpä valtio, mikä minua koskee, on ollut voittamaton.

Tämän siis olin saanut aikaan ja lisäksi muuta samantapaista paljon muun ohella, jonka vuoksi tuo (Ktesiphon) oli oikeutettu tekemään minuun nähden puheenalaisen ehdotuksensa. Mitä aihetta te kaikki puolestanne olitte hänelle siihen antaneet, tulen heti sanomaan. Heti taistelun jälkeen keskellä kauhuja ja vaaroja kansa ensiksikin hyväksyi kaupungin pelastusta koskevat ehdotukseni, vaikka se oli nähnyt ja kuullut kaikki toimenpiteeni, kun taas toiselta puolen ei olisi ollut ihmeteltävää, jos rahvas ei olisi ymmärtänyt menettelyäni, ja kaikki, mitä kaupungin suojelukseksi olin tehnyt, vartiostojen sijoitus, suojakaivokset, muureihin myönnetyt varat, toteutui päätösehdotusteni mukaan. Toiseksi (249 §) kansa valitsi minut ennen muita hankkimaan viljaa. Kun sitten liittoutuneet, jotka tahtoivat minua vahingoittaa, olivat minua vastaan tehneet kanteensa, tilintekoa koskevat syytöksensä ja ilmiantonsa ynnä kaikkea muuta tuontapaista, alussa tosin eivät persoonallisesti, vaan toisten välityksellä, joten he itse siten luulivat pysyvänsä salassa, minä syystä kyllä pelastuin kaikista noista vaaroista ensiksikin jumalain avulla, toiseksi teidän ja muiden ateenalaisten avulla. (Tehän epäilemättä tiedätte ja muistatte, kuinka minut ensi aikoina joka päivä haastettiin oikeuteen ja miten he eivät jättäneet hyväkseen käyttämättä Sosikleen[154] ymmärtämättömyyttä, Philokrateen[155] panettelua, Diondaksen[156] ja Melantoksen[157] raivoa eivätkä mitään muutakaan keinoa.) (250 §) Tämä on totuus ja se on omiansa todistamaan valantehneiden tuomarein eduksi, jotka olivat valanvelvoituksesta tietoisia. Kun te siis vapautitte minut vastaani tehdyistä kanteista ettekä suoneet syyttäjille täyttä äänimäärää, päätitte samalla minun parhaiten toimivan valtion hyväksi. Suoriutuessani taas lainvastaisen menettelyn syytöksistä, olen osoittanut, että ehdotukseni ja puheeni ovat olleet lainmukaisia. Kun te hyväksyitte minun tilintekoni, olette myöntäneet minun oikein ja lahjomattomasti suorittaneen kaikki. Kun siis asianlaita oli tämä, millä nimellä Ktesiphonin sopii toimenpiteitäni todenmukaisesti mainita? Tietysti sillä nimellä, mitä niistä hänen huomionsa mukaan kansa, valantehneet tuomarit sekä järkähtämätön totuus käyttivät.

(251 §) "Niin tosiaankin", hän myöntää, "mutta onhan Kephalokselle se mainehikasta, ettei häntä koskaan ole syytetty valtiollisesta rikoksesta".[158] Se onkin jumalan tähden suuri onni! Mutta tokkopa sitä oikeastaan vikana on pidettävä, että minua usein on syytetty, mutta ei koskaan todistettu syypääksi vääryyteen? Kuitenkin, Ateenan miehet, mitä tuohon (Aiskhineeseen) tulee, voisi minun osakseni tulla sama maine kuin Kephaloksenkin. Sillä kirjallisesti hän ei koskaan minua ole syyttänyt eikä jatkanut syytöstään oikeudessa, joten sinunkin tulee myöntää, etten ole Kephalosta huonompi kansalainen.

(252 §) Kaikkialla täten hänen ymmärtämättömyytensä ja parjailunsa tulevat näkyviin, erittäin selvästi siinäkin, mitä hän onnesta on lausunut. Minä puolestani ylimalkaan pidän sitä ihmistä mielettömänä, joka toista soimaa hänen kohtalostaan. Sillä jos se, joka ennen muuta kehuu omia saavutuksiaan ja luulee olevansa onnellisimmassa asemassa, on tietämätön, kestääkö hänen onnensa iltaan saakka, miten siitä sitten voikaan puhua tai toista syyttää? Kun hän monen muun ohella myöskin tästä kerskailee, niin tarkatkaa, Ateenan miehet, ja harkitkaa, kuinka paljoa oikeammin ja inhimillisemmin minä puhun onnesta. Minä puolestani pidän valtion onnea oivallisena, ja huomaan myöskin dodonalaisen Zeuksen[159] sitä meille ennustavan; se kohtalo taas, joka nyt kaikkein ihmisten osaksi tulee, on kova ja kauhea. Sillä onhan jokainen helleeneistä tai barbaareista tähän aikaan saanut kärsiä suuria onnettomuuksia? Mutta minä pidän valtion hyvänä onnena sitä, että me olemme valinneet mainehikkaimman osan ja olemme niitä helleenejä paremmassa asemassa, jotka ovat arvelleet lakkaamatta voivansa onnellisina elää, jättäessään meidät kohtalollemme alttiiksi. Että meitäkin onnettomuudet ovat kohdanneet, eikä kaikki ole tapahtunut tahtomme mukaan, siinä arvelen kaupunkimme saaneen kokea kaikkien ihmisten kohtaloa, joka meidänkin päällemme on tullut. Mitä taas omakohtaisesti minun ja kaikkien meidän muiden onneen tulee, on mielestäni oikein, että sitä arvostellaan yksityisolojen puitteissa. Näin minä omasta mielestäni oikein ja todenmukaisesti arvostelen onnea koskevia olosuhteita ja, kuten luulen, teidänkin mielestänne. Hän taas puolestaan väittää, että minun yksityinen kohtaloni on enemmän vaikuttanut kuin valtion yhteinen onni, pieni ja vähäpätöinen enemmän kuin hyvä ja suuri. Miten tämä voisi olla mahdollista?

Jos sinä, Aiskhines, kuitenkin olet päättänyt kauttaaltaan tutkistella onneani, niin tarkastele ensin omaa osaasi, ja jos huomaat minun asemani olleen edullisemman, niin lakkaa parjaamasta sitä. Silmäilepä siis onneasi heti alusta pitäen. Älköön, jumalan nimessä, minua kukaan syyttäkö tylyydestä. Sillä minä pidän sitä mielettömänä, jos joku toista häpäisee hänen köyhyytensä takia, taikka ylpeilee sen johdosta että on rikkaudessa kasvatettu. Mutta tuon hylkiön häväistyksen ja panettelun tähden minun täytyy kajota myöskin sellaisiin seikkoihin; kuitenkin tulen niitä koskettelemaan, mikäli olosuhteet myöntävät, niin lieveästi kuin mahdollista.

Minulle, Aiskhines, pojasta pitäen oli mahdollista saada tarvittavaa kouluopetusta ja päästä sellaiseen taloudelliseen asemaan, ettei ollut pakko köyhyyden tähden ryhtyä mihinkään häpeälliseen tekoon. Jätettyäni taakseni poika-iän voin omaisuuteni mukaan toimia: kustantaa kuoroja, varustaa sotalaivan, suorittaa varallisuusasteikkoni määräämiä veroja, eikä minun tarvinnut jättää sikseen yksityistä eikä yleistä anteliaisuutta, vaan saatoin hyödyttää sekä valtiota että ystäviäni. Kun olin päättänyt antautua valtion palvelukseen, menettelin siten, että sain usein kunniaseppeleitä isänmaaltani ja useilta muilta helleeneiltä, ettekä tekään, minun vihamieheni, yrittäneet väittää, ettei valitsemani valtiollinen suunta olisi ollut kunniakas. (258 §) Tämmöinen kohtalo tuli minun osakseni eläessäni, ja vaikka voisin paljon muutakin sanoa siitä, en tuohon tahdo kajota, vaan koetan olla varuillani, etten loukkaisi ketään, jos ylpeilisin onnestani. Sinä taas, kunnianarvoinen mies, joka muita halveksit, silmäile sinäkin, millaista oma kohtalosi on ollut. Poikasena kasvoit suuressa köyhyydessä, lakkaamatta työskennellessäsi isäsi kanssa kouluhuoneustossa, hämmentäessäsi mustetta, pestessäsi sienellä penkkejä ja lakaistessasi luokkahuonetta, etkä ollut vapaa poika, (259 §) vaan palvelija. Mieheksi vartuttuasi sinä luit ääneen rukouslauselmia äitisi loihtimistoimituksissa sekä avustit muuten häntä; vyötit öisin vihittäviä hirvivasikan vuotaan, sekoitit juomauhreja, puhdistit ja hieroit ihmisiä savella ja liidellä ja noustuasi puhdistustyöstäsi käskit heidän sanomaan: "olen pahan välttänyt, paremman löytänyt", samalla ylpeillessäsi, ettei kukaan siten koskaan ole ulvonut, minkä minä puolestani uskon; sillä älkää luulko, ettei hän osaisi ihmeteltävän heleästi ulvoakin, hän, joka niin korkeassa äänilajissa huutaa. Päivin sinä johdit (260 §) sitten kumina- ja valkopoppeliseppeleillä verhottuja juhlakulkueita pitkin katuja, vaskenvärisiä käärmeitä pahoinpidellessäsi ja huiskiessasi niitä pääsi päällä huutaen: "Euoi, Saboi", ja siinä sivussa tanssien: "Hyes Attes, Attes Hyes". Samalla eukot sinua kutsuivat esilaulajakseen ja johtajakseen, murattiseppeleen- ja korinkantajakseen y.m. kunnianimillä, ja sinä sait palkaksesi leivoksia, rinkeleitä sekä tuoreita hunajakakkuja.[160] Voisihan joku tämän johdosta täydellä syyllä ylistellä itseänsä ja onneansa? Kun sinä kirjoittauduit kansalaisten luetteloon[161] — olkoonpa se sitten tapahtunut miten tahansa (tuohon en kajoa) — kun siihen kirjoittauduit, sinä valitsit itsellesi heti sangen hauskan toimen, alempien virkamiesten kirjurin ja palvelijan paikan. Erottuasi viimein siitä ja tehtyäsi kaikkea, mistä muita syytät, silloin et suinkaan elämälläsi tuottanut häpeää entiselle toiminnallesi, vaan tarjouduit palkkaa vastaan palvelemaan Simykasta ja Sokratesta, noita n.s. "syvästi ähkyviä" näyttelijöitä,[162] näyttelit kolmannen näyttelijän osaa ja varastit toisten hedelmämaista viikunoita, viinirypäleitä ja öljymarjoja, kuin mikäkin hedelmäinkaupustelija, ja sait sen johdosta enemmän iskuja kuin noissa näytelmätilaisuuksissa, joita te elämän ja kuoleman uhalla toimeen panitte. Sillä leppymätön ja katkera sota oli teidän ja katsojain välillä, ja näiltä saamasi lukemattomat iskut oikeuttavat sinut pilkaten sanomaan niitä kurjiksi, jotka eivät sellaisessa löylyssä ole olleet.[163] Mutta sivuutanpa sen, minkä köyhyys ehkä on aiheuttanut, ja käyn tarkastamaan sinun luonteesi ikäviä puolia. Ensiksikin sinä valitsit sellaisen valtiollisen suunnan, kun näet kerran päähäsi oli pälkähtänyt antautua sille alalle, että isänmaan onnen aikana elit omasta puolestasi kuin arka jänis, pelokkaana ja vapisten, aina odottaen kohtalon iskua pahoista töistäsi, joista olit tietoinen; mutta milloin toiset olivat epäonnistuneet, silloin sinä näyttäydyit rohkeaksi ennen muita. Mutta ken tuhansien kansalaisten kuoleman johdosta uhmailee, minkä rangaistuksen tämä elävien puolelta onkaan ansainnut? Paljon muuta hänestä minulla olisi sanottavaa, mutta jätän sen siksensä. Sillä en ole tarpeeksi häikäilemätön, mainitakseni kaikkea siivotonta ja ruokotonta, mitä hänen viakseen voisin osoittaa, vaan ainoastaan sitä, minkä kosketteleminen minulle itselle ei ole häpeäksi.

Vertaile nyt, Aiskhines, meidän elämänvaiheitamme toisiinsa rehellisesti ja suopeasti! Kysy sitten näiltä, kummanko kohtalon kukin itselleen tahtoisi valita. Sinä avustit koulussa, minä kävin koulua. Sinä palvelit vihkiytymistilaisuuksissa, minä vihkiydyin. Sinä olit kirjurina, minä puhujana kansankokouksessa. Sinä esiinnyit näyttelijänä, minä katsojana. Sinä epäonnistuit, minä vihelsin. Sinä toimit valtiomiehenä vihollisten hyväksi, minä isänmaan. Sanalla sanoen, tänään minua arvostellaan, olenko seppeleen ansainnut, eikä kukaan päälleni kanna mitään rikosta; sinua taas pidetään vääränä ilmiantajana, ja ratkaistava on, saatko vielä tuota tointa harjoittaa, vai tuleeko sinun siitä lakata, kun sinulle ei anneta viidettä osaakaan äänimäärästä. Olethan siis eläessäsi saanut nauttia oivallista onnea, sinä, joka minun kohtaloani moitit.

Esitä vielä todistukset valtiolle suorittamistani raha-avustuksista. Näiden ohella lue minulle myöskin runosäkeet, joita sinä herjaat:

"Kidasta kuoleman mä tulin ja porteilta pimeyden."

"Tahtomattani, tietäös, onnettomuuksista ilmoitan".[164]

Niin, tuhon surkean sinulle kelvottomalle ennen muita jumalat tuottakoot ja sitten kaikki nämä läsnäolevat sinulle, kurjalle kansalaiselle ja näyttelijälle!

Lue todistukset.

Todistukset.

Minun suhteeni valtioon siis oli tällainen. Yksityiselämästäni taas vaikenen, vaikkapa kaikki ette tietäisikään, että olen ollut valmis palvelemaan, ollut ystävällinen ja tarvitseville avulias, enkä tahdo siitä puhua enkä todistusta esittää, en sitäkään, että olen muutamia vihollisistani vapauttanut, muutamia avustanut heidän tytärtensä naittamisessa, enkä muutakaan sentapaista mainitse. Sillä minä ajattelen seuraavaan tapaan. Minun mielestäni[169] se, joka on hyvää kokenut, muistaa tämän aina, ja se, joka on hyvää tehnyt, unohtaa sen, jos näet toisen tulee esiintyä rehellisen ihmisen tavoin, toisen taas miehenä, joka ei ole pikkumainen. Muistella omia hyviä töitään ja niistä puhua on melkein samaa kuin niitä parjata. Tällaista en tule tekemään, en houkutuksestakaan, vaan olen tyytyväinen, miten minua siinä arvosteltaneenkin.

(270 §) Tahdon näin ollen yksityiset oloni jättää sikseen ja vielä vähäsen teille puhua julkisesta toiminnastani. Jos sinä, Aiskhines, tämän auringon alla voit mainita ketään ihmistä, joko helleeneistä tai muukalaisista, joka ensin Philippoksen ja sitten Aleksanterin hallituksen aikana olisi ollut vahinkoa kärsimättä, mielelläni myönnän, joko minun kohtaloni eli onnettomuuteni, miten sinä sitä nimittänetkin, olleen syypään kaikkeen. Mutta jos useat niistäkin, jotka eivät koskaan minua ole nähneet eivätkä ääntäni kuulleet, ovat kärsineet lukuisia ja kauheita onnettomuuksia, eivätkä ainoastaan yksityiset henkilöt, vaan myöskin koko kaupungit ja kansakunnat, niin onhan paljoa oikeampaa ja todenmukaisempaa olettaa kaikkien ihmisten yhteisen kovan kohtalon sekä tapahtumain ankaran ja onnettoman juoksun aiheuttaneen tämän kaiken. Mutta tämän sinä nyt sivuutat ja syytät minua, joka valtiomiehenä johdin kansalaisten asioita, vaikka tiedät tuon moitteen osittain, joskaan ei kokonaan, kohtaavan kaikkia ja eniten sinua. Sillä jos minä yleensä yksinvaltaisesti olisin asiat johtanut, teillä toisilla puhujilla olisi aihetta syyttää minua. Mutta jos te kaikissa kansankokouksissa olitte läsnä, ja valtio julkisesti tahtoi harkita yhteishyvää koskevia asioita, ja jos neuvoni silloin kaikista näyttivät parhailta ja varsinkin sinusta (sillä hyväntahtoisuudesta sinä minulle et suonut toiveitteni toteutumista sekä kunniaa ja mainetta, jotka aina toimiani seurasivat, vaan sen tähden, että tosiseikat sinut yllättivät, ja oli selvää, ettei sinulla ollut mitään parempaa sanottavaa), niin teethän nyt aivan väärin ja jumalattomasti, jos noita tapahtumia soimaat? Ethän silloin voinut tätä parempaa esittää? Ainakin minusta kaikki muut ihmiset näyttävät pitävän varmoina järkähtämättöminä tosiseikkoina seuraavat esittämäni asiat. Jos joku tahallaan tekee vääryyttä, seuraa sitä viha ja rangaistus, mutta joka vastoin tahtoaan on erehtynyt, hän saa sen anteeksi rangaistusta kärsimättä. Ken taas vääryyttä tekemättä ja erehtymättä on antautunut ajamaan kaikkien mielestä hyödyllistä asiaa, onnistumatta siinä enemmän kuin kaikki muutkaan, onhan väärin häntä sen tähden parjata ja soimata, (275 §) vaan yhdessä hänen kanssaan tulee surra. Näin ollen kaikki tämä ei näytä olevan ainoastaan kirjoitettujen lakien mukaista, vaan itse luontokin kirjoittamattomine lakineen sekä inhimillisten tunteiden perustuksella on sen niin määrännyt. Mutta Aiskhines on raakuudessa ja parjaushalussa niin suuresti voittanut kaikki muut ihmiset, että hän syyttää minua siitä, jota hän itse on onnettomaksi sattumaksi sanonut.

Mutta lisäksi hän on itse esittävinään kaikki puheensa vilpittömästi ja hyväntahtoisesti, mutta minua hän käskee teidän varoa ja valvoa, etten pettäisi enkä kavaltaisi teitä, koska minä muka olen kauhea ihminen, keinottelija ja sofisti y.m., ikäänkuin kuulijat todellakin voisivat olla huomaamatta, millainen mies se puhuja itse on, joka ensin omat viat sälyttää toisen päälle. Minä näet tiedän teidän kaikkien tuntevan tämän ja olevan sitä mieltä, että tuo kaikki paljoa paremmin soveltuu häneen itseensä kuin minuun. Myöskin tiedän hyvin, että minun puhetaitoni — myönnettäköön se;[165] kuitenkin toiselta puolen ymmärrän kuulijain enimmäkseen määräävän, millä menestyksellä puhujat esiintyvät; sillä mikäli te osoitatte myötätuntoisuuttanne ja olette hyvänsuopeita itsekutakin kohtaan, sikäli puhujakin tuntee olevansa tehtävänsä tasalla. Jos siis minulla on tuontapaista kokemusta, tulette kaikki huomaamaan, että aina sekä yleisissä että yksityisissäkin asioissa olen esiintynyt teidän puolestanne enkä koskaan teitä vastaan; mutta tuon taito sitävastoin on näyttäytynyt ei ainoastaan vihollisten hyväksi, vaan myöskin kansalaisia vastaan pidetyssä puheessa, jos joku häntä on solvaissut tai muuten loukannut. Hän näet ei käytä puhelahjaansa oikein eikä valtiota hyödyttävällä tavalla. Sillä rehellisen ja kunnon kansalaisen ei sovi yhteishyvää valvomaan valituilta tuomareilta vaatia, että he tukisivat joko hänen kiihkoansa tai vihaansa tai muuta sentapaista, eikä hänen sovi tuossa tarkoituksessa tulla eteenne ja sallia varsinkaan sellaisen mielialan olemustaan vallita; mutta jos siihen on pakko, on oloja tyynesti ja sävyisästi arvosteltava. Milloin valtiomiehen ja puhujan sitten tulee intohimoisesti esiintyä? Silloin kun vaara uhkaa valtion yhteisetuja, kun kansa on tekemisissä vastustajainsa kanssa, vain siinä tapauksessa. Tämä juuri on ylevämielisen ja kunnon kansalaisen velvollisuus. Ettei hän koskaan minua ole vaatinut tilintekoon yleisestä eikä — lisään vielä — yksityisestäkään rikoksesta, koskipa se sitten valtiota tai häntä itseään, mutta että hän siitä huolimatta kuitenkin nyt on valittanut seppelöimistäni ja ylistystäni vastaan sekä tuhlannut siihen niin pitkiä puheita, kaikki tämä ei suinkaan todista lainkaan suopeutta, vaan yksityistä vihaa, kateutta ja pikkumaisuutta. Se taas, että hän on jättänyt siksensä taistelun minua itseäni vastaan, mutta syyttää tuota (Ktesiphonia), osoittaa suurinta kelvottomuutta. Sen tähden sinä minusta näytätkin, Aiskhines, panneen vireille koko tämän oikeudenkäynnin, antaaksesi jonkunlaisen näytteen puhe- ja esitystaidostasi etkä suinkaan aiheuttaaksesi minulle rangaistusta vääryydenteosta. Mutta eivät sanat suinkaan eikä äänen sointu tuota puhujalle kunniaa, vaan se, että hänellä on samat harrastukset kuin kansan enemmistöllä ja että hän vihaa ja rakastaa samoja henkilöitä kuin isänmaa. Kellä on tällainen mielenlaatu, hän kaikki sanottavansa sanoo hyvänsuopeudesta. Mutta joka palvelee niitä, joiden puolelta kaupunki aavistaa vaaran itseään uhkaavan, ei yhdessä kansansa kanssa seiso samalla pohjalla eikä hänellä myöskään ole samoja tulevaisuuden toiveita. Mutta huomaatko? Minähän harrastin kansan etuja enkä tavoitellut erityistä tai yksityistä päämäärää. Niinkö sinäkin? Vai miten? Sinä, joka heti taistelun jälkeen[166] lähettiläänä matkustit Philippoksen luo, joka oli syypää silloisiin isänmaan onnettomuuksiin, vaikka aina tätä ennen, kuten kaikki tietävät, olitkin kieltänyt olleesi missään tekemisissä hänen kanssaan. Kuka siis on valtion pettänyt? Tietysti se, joka toisin puhuu, toisin ajattelee? Ketäpä kuuluttaja suuremmalla syyllä kiroaisi? Tietysti tuollaista henkilöä? Sillä mistä suuremmasta rikoksesta puhujaa voitaisiinkaan syyttää kuin siitä, että hän toisin puhuu, toisin ajattelee? Sinuthan on huomattu tuollaiseksi. Siitä huolimatta kuitenkin kehtaat avata suusi ja uskallat katsoa näitä silmiin? Arveletko, että he eivät tunne, mikä miehiäsi olet? Vai luuletko kaikkien niin torkkuvan ja niin unohtaneen menettelysi, etteivät muistaisi sinun sodan kestäessä kansalle pitämiäsi puheita, jolloin vannomalla vannoit, ettei sinulla ollut mitään tekemistä Philippoksen kanssa, vaan että minä muka persoonallisen vihan takia sinua syytin sellaisesta, missä ei ollut perää. Mutta niin pian kuin sanoma taistelusta oli saapunut, unohdit heti entiset vakuutuksesi ja sen sijaan myönsit ja väitit olevasi hänen ystävänsä ja tuttavansa, vaikka todellisesti olit hänen palkkapalvelijansa. Sillä millä luonnollisella oikeudella tuo vaskirummun päristäjättären Glaukothean poika, Aiskhines, olisi Philippoksen seurustelukumppani tai ystävä tai tuttava? Sellaista aihetta minä en lainkaan huomaa, vaan tuon palkkaamana sinä ryhdyit turmelemaan kansalaistesi menestystä. Mutta vaikka sinä noin ilmeisesti kaikkien todistusten mukaan olet ollut kavaltaja ja vaikka tapahtumain johdosta itsekin olet tullut omaksi ilmiantajaksesi, sinä solvaiset ja moitit minua siitä, johon kaikki muut voisit huomata paremmin syypäiksi.

Paljon jaloa ja suurta, Aiskhines, valtio minun toimestani on päättänyt ja perille vienyt, jota se ei ole unohtanut. Todistuksena siitä olkoon myöskin seuraava. Kun kansa heti onnettomuuden jälkeen tahtoi jonkun puhumaan kaatuneiden muistoksi, se ei sinua valinnut, niin kaunisääninen kuin oletkin, vaikka olit ehdotettu, niinikään ei Demadesta, joka vasta oli rauhan solminnut, ei Hegemonia eikä ketään muutakaan teistä, vaan minut. Vaikka sinä sitten yhdessä Pythokleen[167] kanssa raa'alla ja hävittömällä tavalla esiinnyit, minkä Zeus ja muut jumalat antakoot anteeksi, ja syytitte ja parjasitte minua, kuten nytkin, niin sitä mieluummin kansa kuitenkin valitsi minut. Syyn tunnet hyvin; kuitenkin minäkin tahdon sen sinulle ilmoittaa. Kansalaisille näet oli kumpikin tunnettua, sekä minun hyväntahtoisuuteni ja tarmoni, millä tehtäväni suoritin, että myöskin teidän kelvottomuutenne. Sillä mitä te vannoen olitte kieltäneet onnellisissa oloissa, sen te myönsitte onnettomuuden kohdatessa valtiota. Näin ollen niitä, jotka yhteisten onnettomuuksien sattuessa pelkäämättä luulivat voivansa ilmaista todellisen mielenlaatunsa, jo entuudestaan pidettiin vihollisina, mutta nyt he ilmeisesti olivat sellaisia. Edelleen arvelitte olevan sopimatonta, että se, joka kaatuneiden kunniaksi puhui ja ylisti heidän urhoollisuuttaan, oli näiden vihollisten kanssa asunut saman katon alla ja syönyt samassa pöydässä. Eikä liioin sopinut, että se, joka helleenein onnettomuuksien johdosta murhaajain kanssa vietti ilojuhlia ja lauloi voittolauluja, tänne tultuaan nauttisi kunniaa: ei sopinut näyttelijän tavalla vain puhuen itkeä noiden miesten kohtaloa, vaan sydämessään piti tuntea surua. Tämän mielialan he itsessään ja minussa huomasivat, vaan eivät suinkaan teissä. Sen tähden he valitsivat minut eivätkä teitä. Eikä ainoastaan kansa näin tehnyt, vaan myöskin kaatuneiden isät ja veljet, jotka kansa silloin oli valinnut huolehtimaan hautajaismenoista, menettelivät samoin; kun heidän näet olisi pitänyt panna toimeen vainajain muistoksi suruateria jonkun kaatuneita lähimmän sukulaisen luona, niinkuin yleensä tapana oli, he toimittivat sen minun luonani. Ja syystä kyllä. Sillä vaikka sukuperänsä puolesta jokainen olikin vainajia läheisempi kuin minä, niin valtiolliseen mielenlaatuun nähden minä olin heille kaikille kuitenkin tutunomaisin. Sillä ken heidän pelastuksestansa ja onnestansa niin suuresti oli huolehtinut, hänhän syvimmin surikin heidän valitettavaa, ansaitsematonta kohtaloaan.

Luepa tuolle se kivikirjoitus, minkä kaupunki valtion puolesta päätti heidän muistokseen piirtää, jotta näkisit, Aiskhines, että nimenomaan tässäkin olet ollut ymmärtämätön ja jumalaton panettelija. Lue!

Kivikirjoitus. (Kaukana isänmaastaan nämä kohottivat taisteluun aseensa ja torjuivat vihollisten ylpeyden; mutta taistellessaan he eivät säilyttäneet henkeään, vaan valitsivat Hadeen voittonsa ja urhollisuutensa yhteiseksi palkintotuomariksi, puolustaessaan helleenejä, ettei heidän tarvitsisi iestä niskalleen sijoittaa eikä sietää kauheaa orjuuden taakkaa. Isänmaa kätkee helmaansa useimmat kaatuneitten luut, koska Zeus näin on kuolevaisille määrännyt. Ainoastaan jumalat ovat erehtymättömät ja saavuttavat päämääränsä; ihmisten ei ole suotu välttää kohtaloaan.)

Kuuletko, Aiskhines? (Tässähän juuri sanotaan) "jumalat ovat erehtymättömät ja saavuttavat päämääränsä". Ei valtiomiehestä, vaan jumalista riippuvaksi se on tehnyt taistelevien onnen. Miksi siis sinä, hylkiö, soimaat minua tästä ja latelet solvauksia, joita jumalat sinuun itseesi ja puoluelaisiisi kohdistakoot.

Paljon muun ohella, josta hän minua on syyttänyt ja parjannut, oi Ateenan miehet, olen sitä eniten ihmetellyt, ettei hän muistellessaan silloisia kaupungin onnettomuuksia osoittanut hyvänsuopealle ja rehelliselle kansalaiselle ominaista mielenlaatua, ei itkenyt eikä mielessään kärsinyt muutakaan sentapaista, vaan äänekkäästi ja iloisena huutaen täydestä kurkustaan hän luuli minua varmasti syyttävänsä, mutta itse asiassa todistikin itseänsä vastaan, ettei hänellä ollut mitään yhteistä muiden kanssa vaikeiden koettelemusten aikana. Kuitenkin sen, joka hänen tavallaan hoki huolehtivansa laeista ja valtiosäännöstä, olisi pitänyt, jos ei muuta, niin ainakin samaa surra ja samasta iloita kuin kansa eikä valtioasioista puhuessaan liittäytyä vihollisten puolelle. Näin sinä nyt selvästi olet menetellyt, hokiessasi, että minä olin syypää kaikkeen ja valtio minun vuokseni sortui onnettomuuksiin, vaikka te ette alkujaan minun hallitukseni ja politiikkani johdosta ryhtyneet helleenejä avustamaan. (293 §) Sillä jos teidän puoleltanne annettaisiin minulle se tunnustus, että te minun kehoituksestani aloitte vastustaa tuota helleenejä vastaan paisuvaa valtaa, te antaisitte minulle suuremman lahjan, kuin mitä kaikki muut ovat saaneet. Mutta enpä minä puolestani tätä tahdo väittää (tekisinkin väärin silloin teitä vastaan), ja toiselta puolen hyvin tiedänkin, ettette sitä myöntäisi. Jos tämä ei olisi niin paatunut, hän minuun suunnatun persoonallisen vihansa tähden ei loukkaisi ja alentaisi melkoisesti teidän kunniaanne.

Mutta miksi tätä moitin, vaikka hän minua syyttää ja parjaa muusta paljoa ilkeämmästä menettelystä? Sillä, kautta maan ja jumalien, ken minua Philippokselle muka osoittamistani harrastuksista syyttää, hän on valmis kaikkea väittämään. Kuitenkin, Herakleen ja kaikkien jumalain nimessä, jos pelkästään totuutta silmällä pidetään ja kaikki valheesta ja vihasta aiheutunut puhe jätetään syrjään ja rehellisesti tahdotaan tarkastaa, kutka ne oikeastaan olivat, jotka kaikkien mielestä täydellä syyllä olivat aiheuttaneet nuo onnettomuudet, niin samankaltaisia kuin tämä on joka kaupungissa nähtävissä, mutta ei minun kaltaisiani. Oli olemassa sellaisia, jotka Philippoksen vallan vielä heikkona ja kauttaaltaan pienenä ollessa oman voitonhimonsa tähden, huolimatta lukuisista varoituksista ja kehoituksista sekä parasta tarkoittavista neuvoistamme, heittivät alttiiksi yhteiset edut, pettäen ja turmellen kukin omat kansalaisensa, siksi kunnes olivat saaneet heidät orjiksi, kuten[168] thessalialaiset Daokhos, Kineas ja Thrasydaos; arkadialaiset Kerkidas, Hieronymos ja Eukampidas; argoslaiset Myrtis, Teledamos ja Mnaseas; eelisläiset Euxitheos, Kleotimos ja Aristarkhmos; messeenialaiset, jumalain vihaaman[169] Philiadeen pojat Neon ja Thrasylokhos; sikyoonilaiset Aristratos ja Epikhares; korinthilaiset Deinarkhos ja Demaretos; megaralaiset Ptoiodoros, Helixos ja Perilas; theebalaiset Timolas, Theogeiton ja Anemoitas; euboialaiset Hipparkhos, Kleitarkhos ja Sosistratos. Ei päivä riittäisi, luetellakseni kaikki petturit. Kaikki nämä, oi Ateenan miehet, ovat kukin omassa isänmaassaan aiheuttaneet samoja päätöksiä kuin nuo täällä meillä, nuo hylkiöt sekä imartelijat ja kirotut ihmiset, jotka kukin oman isänmaansa perinpohjin ovat tuhonneet ja sen vapauden ensin Philippokselle, sitten Aleksanterille kevytmielisesti alttiiksi jättäneet. Nuo ne henkilöt olivat, jotka onnellisuutta arvostelivat vatsan vaatimusten ja häpeällisten himojensa mukaan, jotka riistivät vapauden ja hävittivät itsenäisen, tyrannein mielivallasta riippumattoman olotilan, mikä oli muinaisten helleenein onnen päämääränä ja kulmakivenä.

(297 §) Tästä näin häpeällisestä ja ilkeästä salaliitosta tai oikeammin, suoraan puhuakseni, katalasta helleenein vapauden kavaltamisesta valtio on vapaa kaikkien ihmisten edessä minun valtiollisten toimenpiteideni johdosta, samoin kuin minäkin olen vapaa teidän edessänne. Vielä sitten kysyt, minkä ansion takia itselleni vaadin tuota kunnianosoitusta? Tiedä siis, että silloin kun kaikki valtiomiehet, sinusta lähtien, olivat ensin Philippoksen, sitte Aleksanterin lahjomat, silloin minua ei mikään voinut kiihoittaa eikä yllyttää, ei yleinen tilanne eivätkä houkuttelevat puheet ja suuret lupaukset, ei toivo eikä pelko rahtuakaan poikkeamaan siitä, mitä pidin isänmaalle oikeana ja edullisena; enkä koskaan teidän tavoin ole menetellyt, kuten vaaka, joka vajoo oman edun puolelle, vaan aina olen kaikissa neuvoissani noudattanut vain suoraa, rehellistä, lahjomatonta vakaumustani ja saatuani aikalaisteni kesken tärkeimpäin asiain johdon käsiini suoritin valtiomiehenä kaiken tämän puhtaasti ja rehellisesti. (299 §) Tästä syystä vaadin itselleni kunnianosoitusta. Tuon muurin rakennuksen, josta minua ivaat, ja juoksuhaudan arvelen ansaitsevan kylläkin kiitosta ja ylistystä, mikä on aivan luonnollista. Kuitenkin pidän tuota paljoa vähempiarvoisena valtiollista toimintaani. En kivillä enkä tilleillä ole kaupunkia varustanut enkä eniten sellaisista toimenpiteistäni ylpeile. Mutta jos tahdot muurin rakennustani rehellisesti tarkastella, tulet huomaamaan aseita, kaupunkeja ja paikkakuntia, satamia ja laivoja, vieläpä suuren määrän ratsuja ja miehiä niitä puolustamassa. Nämä minä varustin Attikan suojeluksen esimuuriksi, mikäli inhimillisesti käsittäen oli mahdollista; sillä muurilla minä varustin koko maan enkä ainoastaan Peiraieusta tai kaupungin ympäristöä. Myöskään Philippoksen tuumiin ja varustuksiin nähden minä en joutunut alakynteen — kaukana siitä, vaan liittolaisten sotapäällikköjen ja sotavoimien täytyi sallimuksen tieltä väistyä. Mitä todistuksia on tästä? Selviä ja ilmeisiä. Tarkatkaapa.

Mitä olisi hyvänsuopean kansalaisen silloin pitänyt tehdä, mitä valtiomiehen, joka kaikella huolella ja innolla nuhteettomasti tahtoi valtiota johtaa? Tietysti Attikan turvaksi varustaa meren puolelta Euboia esimuuriksi, maan puolelta Boiotia, ja taas Peloponneesokseen päin olevien paikkakuntain suojaksi miehittää siihen rajautuvat lähiseudut. Edelleen huolehtia, miten viljavarain tuonti kaikkialla meille turvallista tietä suoritettaisiin aina Peiraieukseen saakka? Niinikään toiselta puolen lähettää apuväkeä ja, suullisesti ja kirjallisesti ajamalla asiaa, koettaa säilyttää silloin ennestään hallussamme olevat paikat, Prokonnesos,[170] Kherronesos ja Tenedos, ja toiselta puolen huolehtia, miten olisi mahdollista hankkia uusia ystäviä ja asetovereita, kuten Byzantion, Abydos,[171] Euboia? Edelleen, miten vihollisilta riistettäisiin heidän suurimmat sotavoimansa ja kaupungille taas hankittaisiin puuttuvia varoja? Tämä kaikki saatiin aikaan minun ehdotuksistani ja valtiotaidollani. Jos näitä neuvojani, oi Ateenan miehet, ilman kateutta tahdotaan tarkastella, käy selville, että ne myöskin oikein ja perin nuhteettomasti pantiin toimeen, ja ettei minun puoleltani yhtään tilaisuutta mennyt ohitse, jota en olisi tuntenut tai hyväkseni käyttänyt, laiminlyömättä mitään, mikä vain yhden miehen voimissa ja päätettävissä oli. Jos taas jonkun jumaluusolennon tai sallimuksen voima tai sotapäällikköjen taitamattomuus tai niiden kelvottomuus, jotka teidän kaupunkinne kavaltivat, tai kaikki nuo tekijät yhdessä saivat aikaan turmiota koko valtiossa, kunnes se sortui, mitä vääryyttä Demosthenes silloin teki? Jos jokaisessa helleenein kaupungissa olisi ollut yksikään henkilö, jolla olisi ollut sama asema kuin minulla täällä meillä, jos Thessaliassa ja Arkadiassa olisi ollut ainoakaan minun mielipiteitäni kannattava mies, niin ei yhdenkään helleenin tuolla eikä tällä puolen Thermopylaita olisi tarvinnut kärsiä nykyisiä onnettomuuksia, vaan kaikki olisivat voineet vapaina, itsenäisinä sekä aivan huolettomina turvallisesti ja onnellisesti asua omassa isänmaassaan, ja näistä niin suurista ja hyvistä eduista he olisivat teille ja muille ateenalaisille voineet olla kiitollisia minun valtiotaitoni johdosta. Jotta tietäisitte, etteivät minun sanani läheskään kykene kuvaamaan tositoimiani, koska esityksessäni olen tahtonut karttaa mahdollista vastenmielisyyttä kuulijain puolelta, ota ja lue minulle ja muille julki ehdotuksieni mukaan tehty apujoukkojen luettelo.

Apujoukkojen luettelo.

Tällaiset toimenpiteet soveltuvat kelvolliselle ja kunnon kansalaiselle, ja jos ne olisivat onnistuneet, olisimme epäilemättä kaikkein mielestä tulleet varsin mahtaviksi, ja täydellä syyllä; mutta vaikka toisin kävikin, on meillä ainakin se lohdutus, että hyvä maine on pelastunut eikä kukaan voi kaupunkia ja sen politiikkaa moittia, vaan täytyy pahoitella kohtaloa, joka niin oli sallinut asiain päättyä. Eipä hänen, jumalan tähden, olisi kaupungin etuja pitänyt alttiiksi jättää eikä myydä itseänsä vastustajille ja isänmaan hyödyn sijasta tehdä vihollisille palveluksia, hänen ei olisi pitänyt panetella sitä, joka oli päättänyt sekä suullisesti että kirjallisesti tehdä ja toteuttaa isänmaan arvoa vastaavia ehdotuksia, ei muistella ja mielessään hautoa sitä, jos joku persoonallisesti joten kuten häntä ehkä oli loukannut, eikä väärin ja kostonhimoisesti vetäytyä syrjään, kuten sinä usein teet. Epäilemättä on kuitenkin joskus paikallaan, oikein ja suorastaan valtiolle hyödyllistäkin vetäytyä syrjään, niinkuin useat kansalaiset teistä empimättä tekevät. Mutta tämä ei nauti sellaista lepoa — kaukana siitä, vaan vetäytyen valtiollisesta toiminnasta syrjään, milloin hänelle hyväksi näyttää (ja se tapahtuu usein), hän vartoo, kunnes olette kyllästyneet tavallisesti esiintyvään puhujaan tai jotakin onnettomuutta tai muuta ikävyyttä (paljohan sellaista sattuu ihmisten kesken) on tapahtunut. Silloin, tällaisessa tilaisuudessa hän äkkiä, kuten tuulenpuuska, lepotilastaan syöksyy esiin ja siinä tuokiossa hän silloin puhuu kuuluvasti, sulloo yhteen ja syytää ulos selvästi ja henkeään vetämättä sellaisia sanoja ja puhetapoja,[172] jotka eivät lainkaan hyödytä eivätkä hyvää vaikuta, vaan päinvastoin vahingoittavat jokaista kansalaista ja tuottavat häpeää yhteiskunnalle. Varmaankin, Aiskhines, tällaisesta harrastuksesta ja huolehtimisesta, jos se olisi rehellisestä ja isänmaan etuja silmällä pitävästä sydämestä lähtenyttä, olisi koitunut jaloja ja kauniita sekä kaikille hyödyllisiä tuloksia: kaupunkien liittosopimuksia, uusia apulähteitä, kaupan kehittämistä, hyödyllisten lakien säätämistä ja julkisten vihollisten vastustuskeinoja. Sillä entisinä aikoina kaikkea tätä tutkittiin, ja myöskin lähinnä kulunut aika on antanut monta esiintymistilaisuutta kelvollisille ja kunnon miehille, joiden joukossa sinua ei tavata, ei ensimmäisenä miehenä, ei toisena, ei kolmantena, ei viidentenä, ei kuudentena, sanalla sanoen ei lainkaan missään, ei ainakaan silloin kun isänmaalle onni oli suopea. Sillä minkä aseliiton kaupunki on solminnut sinun toimestasi? Mitä avustusta se on saavuttanut, mitä luottamusta tai mainetta? Minkä lähetystoimen, minkä palveluksen sinä olet suorittanut, joka olisi lisännyt kaupungin kunniaa? Mitkä kotimaiset tai mitkä yleiskreikkalaiset tai muukalaiset asiat sinun johdollasi onnellisesti on perille viety? Mitä sotalaivoja, mitä ampumakoneita, mitä laivaveistämöitä, mitä muurin rakennuksia, mitä ratsuväkeä sinä olet saanut aikaan? Mitä sinä yleensä olet edistänyt? (312 §) Mikä yleishyödyllinen enemmän varakkaita kuin vähävaraisiakaan koskeva raha-asiallinen helpotus sinun toimestasi on toteutettu valtion puolelta. Ei mikään. Mutta, hyvä ystäväni, vaikka oletkin kaikesta tästä aivan osaton, olethan toki osoittanut hyväntahtoisuutta ja uhrautuvaisuutta? Missä? Milloin? Sinä kelvottomin kaikista ihmisistä, sinähän et silloinkaan esiintynyt, jolloin kaikki, jotka vain kerran olivat äänensä puhujalavalta kohottaneet, ponnistelivat yhteisen pelastuksen puolesta, sinä et mitään antanut, et silloinkaan, — vaikka et suinkaan ole vähävarainen, kun hiljakkoin Aristonikos,[173] saadakseen kansalaisoikeutensa takaisin, pani toimeen yleisen rahankeräyksen. Mitenpä tuo olisi ollutkaan mahdollista? Olithan lankomieheltäsi Philomokselta perinyt rahaa enemmän kuin viisi talenttia ja summoriain esimieheltä[174] saanut kahden talentin suuruisen rahalahjan, vahingoittaaksesi laivanvarustusta koskevaa lakiehdotustani.[175] (313 §) Mutta tämän tahdon syrjäyttää, jotta siirtymättä asiasta toiseen itse pääsisin erilleni puheenalaisista seikoista. Myöskin edellisestä selviää, että sinä et ollut mitään antamatta köyhyyden vuoksi, vaan sen tähden, että varoit toimia niitä vastaan, joiden asiaa kauttaaltaan ajoit. Missä sinä siis olet ollut elinvoimainen, milloin loistelias? Silloin, kun piti esiintyä näitä[176] vastaan, sinä olit kaikista kaunopuheliain, muistiltasi paras ja oivallisin näyttelijä, tuo traagillinen Theokrines.[177]

Sitten olet muistellut ennen eläneitä kunnon kansalaisia ja jalosti siinä teet. Kuitenkaan ei ole oikein, Ateenan miehet, että hän käyttää hyväkseen ennakolta teidän hyvänsuopeuttanne kaatuneita kohtaan, arvostelee ja heihin vertaa minua, teidän aikalaistanne. Sillä tietäähän jokainen, että kaikkia eläviä enemmän tai vähemmän kadehditaan, mutta kuolleita ei enää kukaan heidän vihollisistaankaan vihaa? Vaikka asianlaita on tämä, minua kuitenkin arvostellaan ja tarkastellaan niiden mukaan, jotka ennen minua ovat eläneet. Eihän toki. Sillä se ei ole oikein eikä kohtuullista, Aiskhines, vaan sinun tulee verrata minua itseesi ja mihin toiseen tahansa vielä elävistä kätyreistäsi. Tarkkaa myöskin seuraavaa. Kumpi on kaupungille mainehikkaampaa ja parempaa, käyttääkö ennen eläneiden suurenmoisia hyviä töitä (sillä kukapa niiden suuruuden voisi määritellä) välikappaleena nykyjään elävien ihmisten toimien halventamiseksi ja tahraamiseksi, vai jakaako kaikille, jotka uskollisesti jotakin suurta saavat aikaan, heille tuleva kunnia ja suosio? Vieläpä uskaltaisin väittää, että minun valtiollisella toiminnallani ja politiikallani, jos sitä joku tahtoisi tarkastella, on yhdenkaltaisia ja samoja päämääriä kuin noilla silloin eläneillä ylistetyillä miehillä, sinulla taas samoja kuin niillä, jotka silloin heitä panettelivat. Sillä selvää on, että myöskin noina aikoina semmoisia oli olemassa, jotka pilkaten aikalaisiansa ylistivät ennen eläneitä, mikä kauttaaltaan oli kelvotonta ja sinun tapaistasi menettelyä. Tämän jälkeen sanot, etten minä ensinkään ole noiden kaltainen. Sinäkö sitten heidän kaltaisensa, Aiskhines, tai veljesi[178] tai joku muu puhujista? Minä puolestani väitän, ettei kukaan teistä (ole heidän kaltaisensa). Päinvastoin sinä, kunnian mies, puhutellakseni sinua kerran siten, vertaile eläviä eläviin ja heidän aikalaisiinsa, niin kuin aina on tapana menetellä kaikkien muidenkin suhteen, esim. mitä runoilijoihin, tanssijoihin ja kilpataistelijoihin tulee. Philamnon[179] ei seppelöimättä lähtenyt Olympiasta tiehensä, sen tähden että hän oli heikompi karystolaista Glaukosta,[180] vaan hän seppelöitiin ja julistettiin voittajaksi, koska hän taisteli paraiten niistä, jotka kilpailivat hänen kanssaan. Niinpä sinäkin vertaa minua nykyjään eläviin puhujiin, itseesi ja keneen toiseen tahansa. En ketään väisty. Silloin kun kaupungin tuli valita se, mikä sille oli edullisinta, ja kaikki yleensä kilpailivat isänmaanrakkaudesta, näyttäydyin minä paraiten puhuvan, ja kaikki suoritettiin päätös- ja lakiehdotusteni sekä lähetystöjeni mukaan, teikäläisistä sitävastoin ei kukaan koskaan esiintynyt, paitsi jos oli tarpeen solvaista näitä. Kun sitten se tapahtui, mitä ei koskaan olisi pitänyt tapahtua, eikä enää välitetty valtiomiehistä, vaan niistä, jotka käskyjä alttiisti noudattivat ja olivat valmiit palkasta pettämään isänmaan asian sekä imartelemaan muukalaista, silloin sinä, samoin kuin jokainen näistä, olit asemassasi suurenmoisena ja loisteliaana hevosenelättäjänä,[181] minä sitävastoin olin voimaton, sen myönnän, mutta hyvänsuopeampi näille[182] kuin te. Kaksi ominaisuutta, oi Ateenan miehet, tulee kunnon kansalaisella olla (sillä siten sallittaneen minun itsestäni moitteettomasti sanoa): hänen tulee onnellisissa oloissa isänmaalle säilyttää mainehikas ja etevä asema ja kaikessa toiminnassaan alati rakkautensa sitä kohtaan. Sillä tämän määrää luonnollinen taipumus, isänmaan mahtavuus ja voima taas on muusta riippuvainen. Helposti tulette huomaamaan, että minä tälle rakkaudelle aina olen ollut uskollinen. Tarkatkaa itse! En silloinkaan koskaan luopunut rakkaudestani teihin, kun minut vaadittiin viholliselle jätettäväksi,[183] kun minut tahdottiin haastaa amphiktyonein[184] oikeuteen ja milloin uhkauksilla, milloin lupauksilla koetettiin saada taipumaan ja kun nuo kirotut vastaani yllytettiin kuin villipedot. Sillä heti alun pitäen olin valtiollisessa toiminnassani valinnut suoran ja rehellisen tien, nim. edistää ja kartuttaa isänmaan kunniaa, mahtavuutta ja mainetta sekä elää ainoastaan niiden hyväksi. Enkä minä iloitse ja riemuitse muukalaisten onnesta enkä touhua torilla ilmoitellen tuota ilosanomaa kättä puristamalla niille, joiden luulen siitä edelleen kertovan sinne,[185] samoin kuin en myöskään kauhuissani, valittaen ja allapäin kuule kerrottavan valtion menestyksestä. Näin nuo jumalattomat kaupungista tekevät pilkkaa, ikäänkuin eivät itseänsä samalla pilkkaisi, sekä luovat katseensa ulospäin, kun he helleenein onnettomuuksissa iloitsevat ja riemuitsevat muukalaisten onnesta ja pitävät tätä omana voittonaan, jonka ainaista säilyttämistä muka on valvottava. (324 §) Älköön siis yksikään teistä, kaikki te hyvät jumalat, tähän suostuko, vaan päinvastoin lahjoittakaa myöskin näille parempaa mielenlaatua ja ymmärrystä; mutta jos he ovat parantumattomia, hävittäkää heidät sukupuuttoon perinpohjin niin mailla kuin merillä ja suokaa meidän muiden mitä pikimmin vapautua uhkaavista kauhuista ja turvallisesti päästä nauttimaan onnellista tulevaisuutta![186]