PIMEÄN KAMMION KUNINGAS

I

Katu. Muutamia matkamiehiä ja kaupunginvartija.

Ensimmäinen mies

Hoi, mies!

Kaupunginvartija

Mitä haluatte?

Toinen mies

Mitä tietä meidän on kuljettava? Me emme tunne tätä seutua. Sano meille, mitä tietä meidän on mentävä, ole hyvä.

Kaupunginvartija

Minne olette menossa?

Kolmas mies

Siihen suureen juhlaan, joka tulee kohta vietettäväksi, tiedäthän? Mitä tietä meidän on kuljettava?

Kaupunginvartija

Tiet ovat täällä kaikki toistensa veroisia. Te tulette sinne, kuljittepa mitä tietä tahansa. Astukaa vain suoraan eteenpäin, niin osutte varmaan oikeaan.

Poistuu.

Ensimmäinen mies

Kuulkaahan, mitä tuo houkkio sanoo: »Te tulette sinne, kuljittepa mitä tietä tahansa!» Eikö niinmuodoin ole ihan mieletöntä, että on olemassa paljon teitä?

Toinen mies

Älä huoli panna sitä niin pahaksesi. Jokaisella maalla on oikeus järjestää omat asiansa niinkuin hyväksi näkee. Meidän maamme maantiet — niin, niistä tuskin kannattaa puhuakaan, ovathan ne vain kapeita kujia, raiteiden ja askel-urien muodostama labyrintti. Meidän kuninkaamme ei luota avoimiin valtateihin; hän on sitä mieltä, että tiet vain yllyttävät hänen alamaisiansa karkaamaan pois hänen valtakunnastaan. Täällä on asia aivan toisin: kukaan ei ole toisen tiellä, kukaan ei sinua moiti, jos menet minne mielit; ja sittenkään ei kukaan ajattelekaan poistua tästä kuningaskunnasta. Jos meidän maamme tiet olisivat tällaiset, niin se olisi jäänyt aivan pian autioksi.

Ensimmäinen mies

Parahin Džanardan, minä olen aina huomannut luonteessasi tuon suuren virheen.

Džanardan

Minkä virheen?

Ensimmäinen mies

Että haluat aina moitiskella omaa maatasi. Kuinka voitkaan otaksua, että avoimet valtatiet voivat olla jollekin maalle onneksi? Kuulehan, Kaundilja, tuossa on mies, joka tosiaankin uskoo vapaiden valtateiden olevan maan pelastuksena.

Kaundilja

Minun ei tarvinne uudelleen huomauttaa sinulle, Bhavadatta, että Džanardanille on siunautunut nimenomaisen nurinkurinen äly, joka varmaan johtaa hänet johonkin vaaraan eräänä kauniina päivänä. Jos kuningas saa kuulla arvoisasta ystävästämme, niin hänelle käynee vaikeaksi löytää henkilöä, joka suorittaa hautausmenot hänen kuoltuaan.

Bhavadatta

Pakostakin johtuu mieleen, että tässä maassa elämisen täytyy olla työlästä: näillä kaduilla kaipaa yksinäisyyden iloja — tämä alinomainen tungos ja hartiainhieronta vieraiden ihmisten kanssa herättää kylvyn kaipausta. Ja kukaan ei voi sanoa, millaista väkeä näillä julkisilla teillä kohtaa — uh!

Kaundilja

Džanardan se meidät houkutteli tähän mainioon maahan tulemaan! Meidän koko suvussamme ei ole ollut toista hänenlaistansa. Tunsithan isäni, tietenkin; hän oli suuri mies, hurskas mies, jos kukaan. Hän vietti koko elämänsä ympyränkehässä, jonka säde oli yhdeksänviidettä kyynärää ja joka oli piirretty mitä tarkimmin noudattaen pyhien kirjojemme määräyksiä, eikä poistunut päiväksikään siitä kehästä. Hänen kuolemansa jälkeen ilmaantui vakava vaikeus: kuinka voitaisiin hänen ruumiinsa polttaa yhdeksänviidettä kyynärän kehässä ja samalla talon ulkopuolella? Vihdoin ratkaisivat papit asian siten, ettei tosin ollut lupa ylittää pyhien kirjojen mainitsemaa lukua, mutta että oli ainoa keino suoriutua vaikeudesta sallimalla numeroiden vaihtaa paikkaa ja ottamalla 94 kyynärää 49:n asemesta. Vain siten me voimme hänen ruumiinsa polttaa talon ulkopuolella loukkaamatta pyhiä kirjoja. Se oli tarkkaa säännösten noudattamista, totisesti! Eipä olekaan meidän maamme tavallisimpia.

Bhavadatta

Ja sittenkin, vaikka Džanardan on kotoisin aivan samoilta seuduilta, hän pitää viisaana julistaa, että vapaat valtatiet ovat maalle edullisimmat.

Poistuvat.

Taatto saapuu poikajoukon keralla.

Taatto

Kuulkaahan, pojat, tänään me joudumme kilpasille rajun etelätuulen kanssa — emmekä aio joutua häviölle. Me laulamme, kunnes kaikki kadut ja tiet ovat hilpeätä lauluamme tulvillaan.

Laulu

Etelän uksi on auennut. Tule, kevät, tule! Sykähtele sydämeni tahtiin; tule, kevät, tule! Tule laulavin lehdin ja tuoreita kukkia tuoden; Tule huiluin ja metsien huokailuin! Heloviittasi hulmutkoon ahavaisilla teillä! Tule, kevät, tule!

Poistuvat.

Joukko kansalaisia saapuu.

Ensimmäinen kansalainen

Eipä voi kumminkaan olla toivomatta, että kuningas olisi suostunut näyttäytymään ainakin tänään. Onpa vahinko, kun elää hänen valtakunnassaan, mutta ei saa häntä nähdä ainoatakaan kertaa!

Toinen kansalainen

Kunpa vain tietäisit tämän salaisuuden todellisen tarkoituksen! Minä voisin sen sinulle sanoa, jos sinä osaisit pitää asian tietonasi.

Ensimmäinen kansalainen

Me asumme samassa kaupunginosassa, veikkoseni, mutta oletko milloinkaan kuullut minun jaarittelevan julki kenenkään salaisuutta? Mitä tulee siihen juttuun, että veljesi löysi aarteen kaivoa kaivaessaan — tiedäthän hyvinkin, minkätähden minun täytyi siitä puhua. Tiedäthän asian.

Toinen kansalainen

Epäilemättä. Ja juuri sen vuoksi, että sen tunnen, minä kysyn sinulta, osaatko vaieta, jos asian sinulle kerron. Ota huomioon, että voimme joutua kaikin tuhon omiksi, jos sen ilmaiset.

Kolmas kansalainen

Oletpa mukava mies, tosiaankin, Virupakša! Minkätähden tekeekään kovin mielesi toteuttaa tuho, joka toistaiseksi vain voi sattua? Kukapa ottaisikaan vastatakseen siitä, että pitää salaisuutesi ikänsä kaiken omana tietonansa?

Virupakša

Juttu sattui suistumaan niihin asioihin — mutta enpä siis sanokaan mitään. Ei ole tapanani turhia jaaritella. Te ryhdyitte itse pohtimaan sitä kysymystä, ettei kuningas milloinkaan näyttäydy, ja minä vain huomautin, ettei kuningas suotta aikojaan pysyttele piilossa.

Ensimmäinen kansalainen

Sano meille, minkätähden, Virupakša.

Virupakša

Miksipä en tuota sanoisi — olemmehan kaikki hyviä ystäviä, eikö totta? Eihän siis voi haitata. (Hiljaisin äänin.) Kuningas — on — ruma ja on senvuoksi päättänyt olla näyttäytymättä alamaisilleen.

Ensimmäinen kansalainen

Vai niin! Siinäkö vika! Aivan varmaan on niin laita. Olemme aina ihmetelleet… Saahan pelkkä kuninkaan näkeminen kaikkien maiden ihmiset vapisemaan pelosta kuin haavanlehdet; minkätähden ei meidän kuningastamme ole nähnyt yksikään kuolevainen? Kunhan hän astuisi vihdoin esiin vaikkapa vain tuomitakseen meidät kaikki hirsipuuhun, voisimme ainakin uskoa, ettei hän ole pelkkää petosta. Virupakšan selitys kuulostaa epäilemättä sangen todennäköiseltä.

Kolmas kansalainen

Ei ollenkaan — minä en usko hitustakaan.

Virupakša

Mitä, Višu, onko tarkoituksesi väittää minua valehtelijaksi?

Višu

Eipä juuri — mutta minä en voi hyväksyä sinun otaksumaasi. Suo anteeksi, minä en voi auttaa sitä, että näytän hieman karkealta ja kömpelöltä.

Virupakša

Eipä ihmekään, ettet usko minun sanojani — sinähän pidät itseäsi kyllin viisaana hylätäksesi vanhempiesi ja ylempiesi mielipiteet. Et olisi varmaankaan saanut oleskella tässä maassa kovin kauan, ellei kuningas pysyisi piilossa. Sinä et ole häpeällistä kerettiläistä parempi.

Višu

Sinä parhain oikeauskoisuuden tukipylväs! Etkö usko, että kuka muu kuningas tahansa olisi arvelematta leikannut sinulta kielen ja heittänyt sen koirien ruoaksi? Ja sinä julkeat sanoa, että meidän kuninkaamme on kauhistuttavan näköinen.

Virupakša

Kuulehan, Višu, etkö hillitse kieltäsi?

Višu

On aivan turhaa huomauttaa, kenen kieli tässä eniten kaipaa hillitsemistä.

Ensimmäinen kansalainen

Sst, hyvät ystävät… tästä ei hyvä seuraa… Näyttävätpä päättäneen saattaa minutkin vaaraan kerallansa. Minä en halua olla osallisena tässä kaikessa.

Poistuu.

Joukko miehiä, meluilevan riehakkuuden vallassa, hinaa mukanaan taattoa.

Toinen kansalainen

Kuulehan, taatto, eräs ajatus ei anna minulle tänään lepoa eikä rauhaa…

Taatto

Mikä ajatus?

Toinen kansalainen

Kaikki maat ovat tänä vuonna lähettäneet väkeänsä juhlaamme, mutta jokainen sanoo: »Kaikki on viehättävän kaunista — mutta missä on kuninkaanne?» ja me emme tiedä, mitä vastata. Siinä se suuri puutos, jonka jokainen meikäläinen pakostakin tuntee.

Taatto

»Puutos», sanot sinä! Onhan koko maamme kuningasta ihan tulvillaan, ja sinä nimität häntä puutokseksi! Onhan hän tehnyt meistä jokaisesta kruunatun kuninkaan!

Laulaa

Me olemme kaikki kuninkaita kuninkaamme kuningaskunnassa. Kuinka muuten voisimme toivoa sydämissämme hänet kohtaavamme! Me teemme mitä tahdomme, ja teemme kumminkin mitä hän tahtoo; Meitä ei sido kauhun kahle orjain valtiaan jalkoihin. Kuinka muuten voisimme toivoa sydämissämme hänet kohtaavamme! Meidän kuninkaamme kunnioittaa meitä kaikkia, niin kunnioittaen itseään. Mikään viheliäisyys ei voi meitä iäksi sulkea valheensa vankilaan. Kuinka muuten voisimme toivoa sydämissämme hänet kohtaavamme! Me raivaamme taistellen oman tiemme ja saavutamme vihdoin hänen tiensä. Yön pimeän kuilu ei meitä milloinkaan ahmaise. Kuinka muuten voisimme toivoa sydämissämme hänet kohtaavamme!

Kolmas kansalainen

Minä en voi tosiaankaan sietää niitä mielettömyyksiä, joita kuninkaastamme kerrotaan vain siitä syystä, ettei hän näyttäydy julkisuudessa.

Ensimmäinen kansalainen

Ajattelehan! Jokainen, joka loukkaa minua, voi tulla rangaistavaksi, mutta kukaan ei voi vaimentaa hylkiötä, joka rohkenee solvata kuningasta.

Taatto

Solvaus ei koske kuninkaaseen. Pelkkä henkäyksesi sammuttaa liekin, jonka lamppu lainaa auringolta, mutta vaikka koko maailma yrittäisi puhaltaa aurinkoa sammuksiin, sen säteilevä hohto säilyisi himmenemättömänä ja ennallansa.

Višvavasu ja Virupakša tulevat.

Višu

Tuossa on taatto! Kuulehan, tämä mies kertoo jokaiselle kohtaamallensa, että kuninkaamme pysyttelee piilossa rumuutensa vuoksi.

Taatto

Minkätähden siitä närkästyt, Višu? Hänen kuninkaansa täytyy olla ruma, sillä kuinkapa voisi Virupakšalla olla tuollaiset kasvot hänen valtakunnassaan? Hän muovaa kuninkaansa kuvastimessa nähdyn oman kuvansa mukaan.

Virupakša

Minä en mainitse mitään nimiä, taatto, mutta kukaan ihminen ei voine epäillä henkilöä, joka minulle uutisen uskoi.

Taatto

Kukapa voisi olla sinua itseäsi korkeampi arvovalta!

Virupakša

Mutta minä voisin esittää teille todisteita…

Ensimmäinen kansalainen

Tuon miehen röyhkeys on rajaton! Hän ei tyydy julkeasti levittämään inhoittavaa juorua, vaan tarjoutuu mittaamaan valheitansa hävyttömyydellään!

Toinen kansalainen

Miksi emme mittaa hänen koko pituuttansa tässä maan kamaralla?

Taatto

Ei kannata kiivastua, ystäväni! Miesparka varustautuu viettämään omaa juhlaansa laulamalla kuninkaansa rumuutta. Astele eteenpäin, Virupakša, sinä löydät varmaan paljon sellaista väkeä, joka mielellään sinua uskoo; ole onnellinen heidän seurassaan.

Poistuvat.

Vieraiden seurue saapuu takaisin.

Bhavadatta

Kuulehan, Kaundilja, mieleeni johtuu ajatus, ettei tällä kansalla olekaan kuningasta. Ovat jotenkin osanneet saattaa huhun kulkemaan.

Kaundilja

Olet luullakseni oikeassa. Tiedämmehän hyvin, että jokaisen maan korkein ja silmiinpistävin on kuningas, joka tietenkin näyttäytyy niin usein kuin suinkin voi.

Džanardan

Mutta näethän, millainen järjestys ja säntillisyys täällä vallitsee — kuinka sen selität, ellei kuningasta ole olemassa?

Bhavadatta

Siinäkö se viisaus, jonka olet saavuttanut elettyäsi kauan hallitsijan alamaisena! Olisiko kuningas välttämätön, jos maassa vallitsisi ilmankin järjestys ja sopusointu?

Dianardan

Kaikki nämä ihmiset ovat kokoontuneet tähän iloiseen juhlaan. Luuletko, että he kokoontuisivat samoin maassa, jossa anarkia vallitsee?

Bhavadatta

Sinä väistät asian ydintä, kuten ainakin, parahin Džanardan. Järjestys ja säntillisyys ovat eittämättömät, ja juhlailo on sekin selvä; sikäli ei ole mitään hankaluutta. Mutta missä on kuningas? Oletko hänet nähnyt? Kerro se meille.

Džanardan

Minä tahdon vain huomauttaa, että tiedätte oman kokemuksenne nojalla sekasortoa ja anarkiaa voivan ilmetä sielläkin, missä on kuningas; mutta mitä näemmekään täällä?

Kaundilja

Aina sinä kiertelet kaartelet. Minkätähden et voi vastata suoraan Bhavadattan kysymykseen. — Oletko nähnyt kuninkaan vai etkö ole häntä nähnyt? Oletko vai et?

Poistuvat. Saapuu mieskuoro laulaen.

Laulu

Armaani on aina sydämessäni, senvuoksi minä näen hänet kaikkialla. Hän asuu silmäterässäni, senvuoksi minä näen hänet kaikkialla. Minä vaelsin kauas kuulemaan hänen omia sanojansa, Ah, miksi vaelsin! Kun saavuin kotiin, kuulin ne omissa lauluissani. Ken etsii häntä kerjäläisenä ovelta ovelle kulkien! Tule povelleni ja näe hänen kasvonsa silmäini kyynelissä!

Kuninkaan sanansaattajoita ja henkivartijoita saapuu.

Ensimmäinen sanansaattaja

Pois tieltä! Väistykää kadulta, kaikki!

Ensimmäinen kansalainen

Oho, mies, mikä luuletkaan olevasi? Eipä liene kopea astuntasi synnynnäinen, ystäväiseni? — Minkätähden meidän pitää pois tieltä, arvoisa herra? Minkätähden meidän pitää väistyä? Olemmeko katukoiria, vai kuinka?

Toinen sanansaattaja

Kuninkaamme saapuu tätä tietä.

Toinen kansalainen

Kuningas? Mikä kuningas?

Ensimmäinen sanansaattaja

Meidän kuninkaamme, tämän maan kuningas.

Ensimmäinen kansalainen

Mitä, onko tuo veikko ihan mieletön? Eihän ole vielä kuultu, että kuninkaamme olisi lähtenyt ulos sallien noiden mylvijöiden tuloansa ilmoittaa?

Toinen sanansaattaja

Kuningas ei aio enää pysytellä piilossa alamaisiltansa. Hän tulee itse johtamaan juhlaa.

Toinen kansalainen

Onko niin laita, veliseni?

Toinen kansalainen

Ei ollenkaan. Hän on kylänvanhimpamme appiukon serkku eikä asu edes samalla puolella kylää kuin me.

Toinen sanansaattaja

Oikein! Hän tosiaankin muistuttaa epämääräisen appiukon seitsemättä serkkua, ja hänen älyssään tuntuu siinäkin olevan appisedän leima.

Kumbha

Ah, rakkaat ystävät, moni katkera murhe on vaivaista mieltäni vinoon vääntänyt, ennenkuin se on tällaisekseen ehtinyt. Tässä taanoin saapui eräs kuningas kaduille komeilemaan lähettäen edellänsä yhtä paljon arvonimiä kuin rumpuja, joiden pärrytys teki kaupungin sietämättömäksi olopaikaksi… Mitä kaikkea teinkään häntä palvellakseni ja hänelle kelvatakseni! Minä annoin hänelle lahjoja tuhlaten, seurasin häntä kuin kerjäläinen — ja vihdoin havaitsin, etteivät varani sietäneet sellaista suoneniskua. Mutta kuinka päättyikään tuo komeus ja majesteetti? Kun kansa aneli häneltä anteja ja lahjoja, hän ei löytänyt kalenterista yhtäkään hyväenteistä päivää, vaikka kaikki päivät olivat olleet hänen mielestään onnenpäiviä, kun meidän piti suorittaa verojamme!

Toinen sanansaattaja

Katsohan, tuolla hulmuaa hänen lippunsa.

Toinen kansalainen

Tosiaankin, siellä näkyy lippu.

Toinen sanansaattaja

Näetkö siinä punaisen kimšuk-kukanl!

Toinen kansalainen

Näen, näen, siinä on tosiaankin kimšuk! Onpa se hohtelevan tulipunainen kukka!

Ensimmäinen sanansaattaja

Kuinka onkaan? Uskotko nyt, mitä sanoin?

Toinen kansalainen

Enhän ole sanonut ollenkaan epäilleeni. Tuo Kumbha-veikko se koko hälinän aiheutti. Enhän ole virkkanut sanaakaan?

Ensimmäinen sanansaattaja

Vatsa hänellä näkyy olevan valtava, mutta ontto mies hän sittenkin lienee; tiedäthän, että tyhjä tynnyri kumisee kuuluvimmin.

Toinen sanansaattaja

Kuka hän on? Onko hän sukulaisianne?

Toinen sanansaattaja

Onko tarkoituksesi vihjailla, että meidän kuninkaamme on sellainen petturikuningas kuin sinun kuvailemasi?

Ensimmäinen sanansaattaja

Kuulehan, herra appisetä, minä luulen, että sinun on aika sanoa jäähyväiset anoppi tädillesi.

Kumbha

Älkää huoliko suuttua, hyvät herrat. Minä olen vaivainen olento — valitan vilpittömästi, hyvät herrat; minä teen mitä suinkin voin, kunhan suotte anteeksi. Mielelläni lähden, kuinka kauas tahansa, jos niin haluatte.

Toinen sanansaattaja

Hyvä. Tulkaahan nyt muodostamaan kunniakujannetta. Kuningas saapuu aivan kohta — me lähdemme tekemään hänelle tietä.

Menevät.

Toinen kansalainen

Parahin Kumbha, sinun kielesi on sinulle vielä kuolemaksi.

Kumbha

Ei kieleni, Madhav ystäväiseni, vaan kohtaloni. Valekuninkaan esiintyessä minä en virkkanut sanaakaan, mutta kompastuin sittenkin omiin jalkoihini, niinkuin ainakin se, joka viattomasti luottaa itseensä. Ja nyt, kun oikea kuningas kenties on saapunut, minun täytyy jaaritella suoranaista valtiopetosta. Se on minun kohtaloni, kelpo ystävä!

Madhav

Minun vakaumukseni on totella kuningasta nyt ja aina — yhdentekevää, onko hän oikea vai väärä. Mitä tiedämmekään kuninkaista, jotta voisimme käydä heitä arvostelemaan! Kuin kiviä pimeään heittelisi — on melkein varma siitä, että heitto osuu. Minä vain tottelen ja tunnustan — jos kuningas on oikea, sitä parempi; ellei, niin mitäpä se haittaa?

Kumbha

En olisi välittänyt minäkään, jos kivet olisivat pelkkiä kiviä. Mutta nepä ovatkin usein kalliita asioita: täällä, kuten muuallakin, mieletön tuhlaus syöksee meidät puutteeseen, ystäväni.

Madhav

Katsohan! Tuolla tulee kuningas! Tosiaankin, kuningas! Millainen ryhti, millaiset kasvot! Onko koskaan nähty sellaista kauneutta — lumivalkoinen, kermanhempeä! Mitä sanotkaan, Kumbha? Mitä arveletkaan?

Kumbha

Hän näyttää oikealta — niin, minun puolestani hän voi hyvinkin olla oikea kuningas.

Madhav

Hän näyttää olevan kuninkaaksi valettu ja muovattu, liian hieno ja herkkä tavalliseen päivän valkeuteen.

Kuningas» tulee.

Madhav

Menestys ja voitto seuratkoot sinua, kuningas! Me olemme seisoneet tässä varhaisesta aamusta j alkaen saadaksemme nähdä sinut. Älä unohda meitä, majesteetti, suosiotasi osoittaessasi.

Kumbha

Salaisuus syvenee. Minä lähden noutamaan taattoa.

Poistuu.

Eräs toinen miesjoukko saapuu.

Ensimmäinen mies

Kuningas, kuningas! Tulkaa, joutukaa, kuningas kulkee tätä tietä.

Toinen mies

Älä unohda minua, kuningas! Minä olen n Vivadžadatta, Kušalivastun Udajadattan pojanpoika. Minä riensin tänne kohta, kun sain kuulla sinun saapuvan — minä en seisahtunut kuuntelemaan mitä ihmiset sanoivat; kaikki minussa oleva alamaisuus kääntyi sinun puoleesi, hallitsijani, ja toi minut tänne.

Kolmas mies

Loruja! Minä tulin tänne aikaisemmin kuin sinä — ennen kukonlaulua. Missä olitkaan sinä silloin? Oi kuningas, minä olen Vikramasthalin Bhadrasena. Suvaitse pitää palvelijasi muistissasi!

Kuningas

Teidän uskollisuutenne ja alamaisuutenne ilahduttaa minua.

Vivadžadalla

Meillä on paljon valituksia ja syytöksiä sinulle esitettävinä; kenen puoleen olisimmekaan voineet kääntyä anomuksinemme, kun emme saaneet kokea sinun korkeata läsnäoloasi?

Kuningas

Kaikki valituksenne otetaan huomioon.

Poistuu.

Ensimmäinen mies

Ei auta jäädä jälkeen, pojat — kuningas kadottaa meidät näkyvistään, jos joudumme roskaväen joukkoon.

Toinen mies

Katsokaahan, mitä tuo hupsu Narottam tekee! Hän on tunkeutunut meidän kaikkien ohi ja viuhkoo nyt innokkaasti palmun lehdellä vilvoketta kuninkaalle!

Madhav

Tosiaankin! Sen miehen julkea uskaliaisuus kerrassaan salpaa henkeä.

Toinen mies

Meidän pitäisi suistaa hänet siitä pois — eihän sellainen mies ole sovelias seisomaan kuninkaan vieressä.

Madhav

Luuletko, ettei kuningas huomaa, mikä hän on miehiään? Hänen alamaisuutensa on ilmeisesti hieman liian korostettua ja suinpäistä.

Ensimmäinen mies

Joutavia! Kuningas ei kykene havaitsemaan teeskentelyä niinkuin meikäläinen — enpä ollenkaan ihmettelisi, vaikka tuon hupsun uupumaton viuhkominen hänet lumoisi.

Kumbha ja Taatto saapuvat.

Kumbha

Usko minua — hän kulki vast'ikään tätä katua.

Taatto

Onko se kuninkuuden pettämätön merkki?

Kumbha

Eipä suinkaan, hän ei kulkenut ohi kenenkään huomaamatta; ei ollut vain pari kolme, vaan satoja ja tuhansia henkilöitä kadun kummallakin puolella omin silmin häntä näkemässä.

Taatto

Sepä se juuri tekeekin koko jutun epäilyttäväksi. Milloin onkaan meidän kuninkaamme lähtenyt häikäisemään loistolla ja komeudella kansan silmiä? Hän ei pidä sellaista menoa ja melua maan läpi matkatessaan.

Kumbha

Mutta onhan hän voinut päättää niin menetellä tässä tärkeässä tilaisuudessa; sitä ei voi varmaan tietää.

Taatto

Voipa kyllä, aivan varmaan! Minun kuninkaani ei helli tuuliviirinmielialoja, ei mitään haaveellisuutta.

Kumbha

Mutta kuulehan, taatto, kunhan voisin hänet sinulle oikein kuvailla! Hän oli niin leppoinen, herkkä ja hieno kuin vahanukke! Häntä katsellessani teki mieleni suojella häntä auringolta, varjella häntä koko ruumiillani.

Taatto

Sinä houkkio, oletpa sinä suurenmoinen! pässinpää! Minun kuninkaaniko vahanukke, ja sinäkö häntä varjelemaan!

Kumbha

Vakavasti puhuen, taatto: hän on loistava jumala, kauneuden ihme hän on; koko tässä suuressa joukossa en näe yhtäkään toista hahmoa, joka vetäisi vertoja hänelle, hänen verrattomalle sulolleen.

Taatto

Jos minun kuninkaani päättäisi näyttäytyä, sinun silmäsi eivät häntä havaitsisi. Hän ei I erottuisi siten toisista — hän on eräs kansan joukosta, hän kulkee mielellään alhaisten keralla.

Kumbha

Mutta sanoinhan sinulle nähneeni hänen lippunsa!

Taatto

Minkä merkin näit hänen lipussaan?

Kumbha

Siihen oli kuvattu punainen kimšuk-kukka — heleä, hohteleva puna häikäisi näköni.

Taatto

Minun kuninkaani lippuun on kuvattu ukonvaaja ja lootuskukka.

Kumbha

Mutta kaikki sanovat kuninkaan ottavan osaa tähän juhlaan, kaikki.

Taatto

Epäilemättä onkin niin laita; mutta hänellä ei ole sanasaattajia, ei sotajoukkoa, ei saattuetta, ei soittokuntia eikä soihtuja seuranansa.

Kumbha

Niinmuodoin näyttää siltä, kuin ei kukaan voisi häntä tuntea hänen tuntemattomana kulkiessaan.

Taatto

On kenties olemassa muutamia harvoja, jotka voivat.

Kumbha

Entä miten on laita — suoko kuningas niille, jotka hänet tuntevat, kaikki, mitä he pyytävät?

Taatto

He eivät pyydä mitään milloinkaan. Kukaan pyytelijä ei milloinkaan tunne kuningasta. Suurempi pyytelijä näyttää pienemmän pyytelijän silmiin kuninkaalta. Voi sinua, houkkiota; sen miehen, joka tänään liikkui kadulla, purppuraan ja kultaan puettuna, sinulta pyydellen — hänet sinä olet toitottanut kuninkaaksesi!… Ah, tuolla tulee minun hullu ystäväni! Tulkaa, tulkaa, veikot! Me emme saa viettää päiväämme joutavissa kiistoissa ja jaaritteluissa — antautukaamme johonkin hulluun leikkiin, johonkin hurjaan huvitukseen!

Hullu ystävä tulee laulaen

Hymyilettekö, ystäväiseni? Nauratteko, veikkoseni? Minä kuljeskelen etsien kultaista hirveä! Niin, niin, minä näen näkynä sen kepeäsorkan, ja aina se minulta karkaa! Ah, se kiitää ja välkähtää kuin salama ja on jo tiessään, se metsien kesytön kulkija! Jos lähestyt häntä, niin hän häipyy pois, ja silmissäsi väikkyy vain usva ja tomu! Minä kuljen sittenkin etsien kultaista peuraani, vaikka en milloinkaan sitä saavuttane näillä saloilla! Ah, minä vaellan ja kuljen läpi metsien, yli kenttien ja nimettömien maiden niinkuin rauhaton maankiertäjä huolimatta milloinkaan kääntyä takaisin. Te kaikki tulette torille ostamaan ja palaatte kotiin runsaine saaliinenne; mutta minua ovat suudelleet rajut tuulet ja huimaavat huiput — ah, minä en tiedä, missä tai milloin! Minä olen luopunut kaikestani saavuttaakseni sen, mikä ei ole milloinkaan omakseni tullut! Ja te luulette minun valittavan ja itkevän sitä, minkä menetin! Nauru ja laulu sydämessäni minä olen jättänyt kaiken surun ja murheen kauas taakseni. Ah, minä kuljen ja vaellan läpi metsien, yli kenttien ja nimettömien maiden — huolimatta milloinkaan kääntyä takaisin maankiertäjän teiltä!

II

Pimeä kammio. Kuningatar Sudaršana. Hänen hovinaisensa Surangama.

Sudaršana

Valoa, valoa! Missä on valo? Eikö tässä kammiossa milloinkaan sytytetä lamppua?

Surangama

Kuningatar, kaikki muut huoneesi ovat valaistut — eikö sinun milloinkaan tee mielesi vetäytyä valosta tällaiseen pimeään kammioon?

Sudaršana

Mutta minkätähden pitääkään tämän huoneen olla pimeä?

Surangama

Koska et muuten tuntisi valoa enempää kuin pimeääkään.

Sudaršana

Tässä pimeässä suojassa asuen sinä olet alkanut puhua epäselvästi ja omituisesti — minä en ymmärrä sinua, Surangama. Mutta sanohan minulle, missä palatsin osassa tämä kammio sijaitsee. Minä en erota ovea, josta olemme tulleet, enkä sitäkään, josta pääsemme pois.

Surangama

Tämä kammio sijaitsee syvällä, maan sydämessä. Kuningas on rakennuttanut tämän kammion nimenomaan sinua varten.

Sudaršana

Eihän häneltä puutu huoneita — miksi: hänen pitikään rakentaa tämä pimeyden kammio nimenomaan minua varten?

Surangama

Sinä voit kohdata toisia valaistuissa suojissa; mutta ainoastaan tässä pimeässä huoneessa saat kohdata valtiaasi.

Sudaršana

Ei, ei — minä en voi elää vailla valoa — minulla ei ole lepoa eikä rauhaa tässä tukahduttavassa pimeydessä. Jos tuot valoa tähän suojaan, Surangama, niin annan sinulle tämän kaulakoristeeni.

Surangama

Asia ei ole minun vallittavissani, kuningattareni. Kuinka voisinkaan tuoda valoa paikkaan, jonka hän tahtoo pitää aina pimeänä!

Sudaršana

Merkillistä uskollisuutta! Mutta eikö olekin totta, että kuningas on rangaissut isääsi?

Surangama

On, se on totta. Isäni oli vallannut pelihimo. Kaikki maan nuoret miehet tapasivat kokoontua isäni luo — juomaan ja pelaamaan.

Sudaršana

Etkö tuntenut katkeraa ahdistusta, kun kuningas ajoi isäsi maanpakoon?

Surangama

Oh, minä jouduin ihan raivoihini. Minä olin häviön ja tuhon tiellä: kun tämä ura näytti minulta sulkeutuvan, minä tunsin jääväni vaille kaikkea apua, tukea ja suojaa. Minä raivosin kuin villi peto häkissään — kuinka tahdoinkaan raadella kaikki kappaleiksi voimattomassa vimmassani!

Sudaršana

Kuinka aloitkaan tuntea tällaista kiintymystä samaa kuningasta kohtaan?

Surangama

Kuinka voisinkaan sen sanoa? Ehkäpä voin uskoa ja luottaa häneen juuri sen vuoksi, että hän oli niin ankara, niin säälimätön!

Sudaršana

Milloin tämä mielialanmuutos sinussa tapahtui?

Surangama

Sitä en osaa sanoa — en tiedä itsekään. Tuli päivä, jolloin kapinoiva itseyteni tunnusti joutuneensa täydellisesti häviölle, ja silloin minun koko olemukseni kumartui nöyrän alistuneena maan tomuun. Ja silloin minä näin.. Minä näin, että hänen kauneutensa oli yhtä verraton kuin hänen peloittavuutensa. Niin minä pelastuin, vapahduin.

Sudaršana

Sano minulle, Surangama, minä rukoilen sinua, sano minulle, millainen kuningas on näöltänsä? Minä en ole häntä nähnyt ainoanakaan päivänä. Hän tulee luokseni pimeään ja jättää minut jälleen tähän pimeään huoneeseen. Minä olen tiedustellut monen monilta — mutta he vastaavat kaikki epämääräisesti ja hämärästi — minusta näyttää, että he kaikki jättävät jotakin sanomatta.

Surangama

Totta puhuen, kuningattareni, minä en voi sanoa, millainen hän on näöltään. Ei — hän ei ole kaunis siinä merkityksessä, jonka ihmiset tuolle sanalle antavat.

Sudaršana

Mitä sanotkaan? Hänkö ei kaunis!

Surangama

Ei, kuningattareni, hän ei ole kaunis. Jos sanoisi häntä kauniiksi, sanoisi hänestä aivan liian vähän.

Sudaršana

Tuollaisia ovat kaikki sinun sanasi — hämäriä, omituisia ja epämääräisiä. Minä en ymmärrä mitä tarkoitat.

Surangama

Ei, minä en tahdo nimittää häntä kauniiksi. Juuri siitä syystä, ettei hän ole kaunis, hän on ihana, ylevä, ihmeellinen!

Sudaršana

En sinua oikein ymmärrä — vaikka mielelläni kuuntelenkin, kun hänestä puhut. Mutta minun täytyy joka tapauksessa saada nähdä hänet. En muista edes sitä päivää, jolloin meidät vihittiin. Äitini on minulle kertonut, että ennen häitä tuli viisas mies, joka sanoi: »Se, joka ottaa aviokseen tyttärenne, on vertoja vailla maan päällä.» Monet, monet kerrat minä olen pyytänyt häntä kuvailemaan hänen näköänsä, mutta hän vastailee vain epämääräisesti ja sanoo, ettei osaa kuvailla — sanoo itsekin nähneensä hänet vain verhon läpi, heikosti ja hämärästi. Mutta jos hän on ihmisistä parhain, kuinka voinkaan olla rauhallinen, vaikka en häntä näe?

Surangama

Etkö tunne heikkoa tuulenhenkeä?

Sudaršana

Tuulenhenkeä? Missä?

Surangama

Etkö tunne vienoa tuoksua?

Sudaršana

En, en tunne.

Surangama

Valtaovi on avautunut… hän tulee; kuninkaani saapuu.

Sudaršana

Kuinka havaitset hänen tulonsa?

Surangama

En osaa sanoa; tuntuu kuin kuulisin hänen askelensa omassa sydämessäni. Koska olen hänen palvelijattarenansa tässä pimeässä kammiossa, olen kehitellyt aistin — kykenen tietämään ja tuntemaan, vaikka en näe.

Sudaršana

Kunpa olisi minullakin se aisti, Surangama!

Surangama

Sinä saat sen, kuningattareni… se aisti herää kerran sinussa eloon. Ikävöidessäsi saada hänet nähdä sinä käyt rauhattomaksi, ja senvuoksi koko mielesi jännittyy ja käyristyy siihen suuntaan. Kun ehdit suoriutua tuosta kuumeisen levottomuuden tilasta, niin kaikki muuttuu aivan helpoksi.

Sudaršana

Mistä johtuukaan, että se on helppoa sinulle, joka olet palvelija, ja ylen vaikeata minulle, kuningattarelle?

Surangama

Juuri siitä syystä, että olen vain palvelija, minua ei petä mikään vaikeus. Kun hän ensimmäisenä päivänä jätti tämän huoneen minun hoiviini ja sanoi: »Surangama, pidä tämä huone aina valmiina minun varalleni; siinä on koko tehtäväsi», niin minä en sanonut, en ajatuksissanikaan: »Oi, salli minun suorittaa niiden työtä, jotka pitävät huolta toisten huoneiden valaisemisesta.» En; vaan kun suuntasin koko mieleni tehtävääni, minussa heräsi ja kasvoi voima, joka vastustusta kohtaamatta sai kaikki olemukseni osat valtoihinsa… Ah, tuossa hän tulee!… Hän seisoo oven ulkopuolella. Herrani! Kuninkaani!

Laulu ulkoa

Avaa ovesi. Minä olen odottamassa. Valon venhe on soutanut koitosta pimeään, sen retki on päättynyt, Ehtootähti loistaa. Oletko kukkasi kerännyt, palmikoinut hiuksesi; Onko ylläsi yötä varten valkoinen puku? Karja on palannut tarhaan ja lintu pesäänsä, Ja polkujen verkko häipyy yhteen pimeässä. Avaa ovesi. Minä olen odottamassa.

Surangama

Kuninkaani, kuka voisikaan pitää oviansa sinulta suljettuina? Ne eivät ole lukossa eivätkä salvassa — ne kimmahtavat auki, jos vain sormillasi niihin kosket. Etkö tahdo niihin koskea? Etkö astu sisään, ennenkuin lähden avaamaan?

Laulu

Jos henkäiset, niin harsoni väistyy pois, minun valtiaani! Kun uinahdan maan tomuun huutoasi kuulematta, vartoisitko, kunnes herään? Eivätkö vaunujesi pyörät saa maata vapisemaan? Etkö murra auki ovea ja käy kotiisi kutsumatta?

Mene siis, kuningatar, ja avaa hänelle ovi; hän ei muuten astu sisään.

Sudaršana

Minä en näe mitään selvästi pimeässä — en tiedä, missä ovet ovat. Sinä tunnet tämän huoneen — mene sinä ja avaa ovi minun puolestani.

Surangama avaa oven, kumartaa kuninkaalle ja poistuu. Kuningas pysyy näkymättömänä koko näytelmän ajan.

Sudaršana

Minkätähden et salli minun nähdä itseäsi valossa?

Kuningas

Haluat siis nähdä minut tuhansien olioiden keskellä kirkkaassa päivänvalossa! Miksi en voisi olla ainoa olio, jonka kykenet tuntemaan tässä pimeässä?

Sudaršana

Mutta minun täytyy nähdä sinut — minä ikävöin nähdä sinua.

Kuningas

Sinä et kykene kestämään minun näkemistä — se tuottaa sinulle vain tuskaa, polttavaa, sietämätöntä tuskaa.

Sudaršana

Kuinka voitkaan sanoa, etten kykene kestämään sinun näkemistä? Tunnenhan tässä pimeässäkin, kuinka viehättävä ja ihmeellinen sinä olet; minkätähden säikähtäisinkään sinua valossa? Mutta sanohan minulle, voitko nähdä minut pimeässä?

Kuningas

Voin.

Sudaršana

Mitä näetkään?

Kuningas

Minä näen, että äärettömien taivaiden pimeys, jonka rakkauteni voima on vihurina nostanut elämään ja olemiseen, on imenyt itseensä lukemattomien tähtien valon ja ruumiillistunut lihan ja veren hahmoon. Ja siinä hahmossa piilee ajatuksen ja pyrkimyksen aiooneja, rajattomien avaruuksien sanomattomia kaipauksia, aikojen valtameren lukemattomia lahjoja!

Sudaršana

Olenko minä niin ihmeellinen, niin kaunis? Kun kuulen sinun puhuvan, niin sydämeni a on tulvillaan iloa ja ylpeyttä. Mutta kuinka voinkaan uskoa ne ihmeelliset asiat, joista minulle kerrot? Minä en itse niitä löydä!

Kuningas

Sinun oma kuvastimesi ei niitä heijasta — se pienentää sinua, rajoittaa sinua, saa sinut näyttämään pieneltä ja mitättömältä. Mutta jos näkisit itsesi minun henkeni kuvastelemana, niin ilmenisit valtavan suurena! Minun sydämessäni sinä et enää ole tavallinen yksilö, jona itseäsi pidät — sinä olet totisesti minun toinen itseyteni.

Sudaršana

Oi, jospa osoittaisit minulle silmänräpäyksen ajan, kuinka sinun silmäsi näkevät! Eikö sinulle ole olemassa mitään pimeyttä? — Minua peloittaa, kun sitä ajattelen. Eikö tämä pimeys, joka on minulle todellinen ja väkevä kuin kuolema — eikö se ole sinulle mitään? Kuinka siis voikaan olla välillämme minkäänlaista yhteyttä tällaisessa paikassa? Ei, ei — se on mahdotonta; meidän välillämme on raja ja este; ei täällä, ei, ei tässä paikassa. Minä tahdon sinut löytää ja nähdä siellä, missä näen puita ja eläimiä, lintuja ja kiviä ja maan —

Kuningas

Hyvä, sinä voit yrittää minut löytää — mutta kukaan ei ole minua sinulle osoittava. Sinun tulee tuntea minut, jos voit, omin neuvoin. Ja vaikka joku lupautuisikin minut sinulle osoittamaan, kuinka voitkaan olla varma siitä, että hän puhuu totta?

Sudaršana

Minä olen sinut tunteva, olen tunteva sinut jälleen. Minä löydän sinut miljoonien joukosta. Minä en voi erehtyä.

Kuningas

Hyvä; niinpä nouse tänä yönä, kevään täysikuujuhlan aikana, palatsini korkeaan torniin ja yritä löytää minut — etsi minua omin silmin kansanjoukosta.

Sudaršana

Oletko siellä toisten joukossa?

Kuningas.

Minä näyttäydyn kerran toisensa jälkeen väkijoukon eri puolilla. Surangama!

Surangama tulee.

Surangama

Mitä käsket, valtiaani?

Kuningas

Tänä yönä on kevään täysikuujuhla.

Surangama

Mitä tulee minun tehdä tänä yönä?

Kuningas

Tämä on juhlapäivä eikä mikään työpäivä. Huvitarhat ovat täydessä kukassaan — sinä tulet ottamaan osaa minun juhlaani.

Surangama

Minä teen niinkuin tahdot, valtiaani.

Kuningas

Kuningatar tahtoo nähdä minut tänä yönä omin silmin.

Surangama

Missä pitää kuningattaren sinut nähdä?

Kuningas

Missä sävelet kaikuvat suloisimpina, missä ilma on kukkien tuoksua tulvillaan — huvilehdossa, joka on täynnä kuutamon hopeahohdetta ja pehmeätä hämärää.

Surangama

Mitä voikaan nähdä siellä, missä pimeys ja valo leikkivät piilosilla? Siellä on tuuli raju ja rauhaton, kaikki on karkeloa ja nopeata liikettä — eikö se hämmennä katsetta?

Kuningas

Kuningatar on utelias ja tahtoo minut löytää.

Surangama

Uteliaisuus on joutuva häpeään ja palaava kyynelsilmin!

Laulu

Ah, ne tahtovat lentää pois, nuo pälyilevät silmät, nuo metsien kesyttömät linnut! Mutta antautumisaika on tuleva ja taukoova on levoton lento, kun Loihtuisa laulu ne saavuttaa ja sinkoo sydämitse. Oi kesyttömät linnut, te kaipaatte korpimaita!

III

Huvitarhojen edustalla. Saapuu kuninkaita, Avanti, Košala, Kantši ja muita.

Avanti

Eikö tämän paikan kuningas ota meitä vastaan?

Kantši

Tässä maassa näyttää olevan käytännössä merkillinen hallitustapa. Kuningas viettää juhlaa metsässä, mihin alhaisin ja halvinkin väki voi helposti päästä!

Košala

Olisihan pitänyt olla erikoinen paikka valmiina meidän vastaanottoamme varten.

Kantši

Ellei hän ole sellaista paikkaa jo ennakolta varannut, pakotamme hänet sen meille rakentamaan.

Košala

Kaikki nämä seikat herättävät luonnollisen epäilyksen, ettei tällä kansalla olekaan kuningasta — näyttää siltä, kuin perätön huhu olisi johtanut meidät harhaan.

Avanti

Kuninkaan laita saattaa niin olla, mutta tämän paikan kuningatar, Sudaršana, ei suinkaan ole vain perätön huhu.

Košala

Vain hänen tähtensä minä viitsin tänne tullakaan. En ollenkaan välitä, vaikka jää näkemättä sellainen, joka ei milloinkaan näyttäydy, mutta olisihan typerä virhe, jos poistuisimme näkemättä häntä, joka on erinomaisessa määrässä vierailun arvoinen.

Kantši

On siis parasta, että teemme nimenomaisen suunnitelman.

Avanti

Suunnitelma on erinomainen asia niin kauan kuin ei ole itse siihen kietoutunut.

Kantši

Tuhat tulimmaista, mitä maan matosia tuolla parveileekaan? Hoi siellä! Keitä te olette?

Taatto ja pojat tulevat.

Taatto

Me olemme tyhjätaskujen hilpeä joukko.

Avanti

Esittely oli tarpeeton. Mutta suvainnette vetäytyä kauemmaksi ja jättää meidät rauhaan.

Taatto

Meitä ei vaivaa milloinkaan tilan puute; me voimme suoda teille niin avaran ankkuripaikan kuin haluatte. Se vähän, mikä meille riittää, ei ole milloinkaan kiistelevien puolueiden riidanesineenä. Eihän, ystäväiseni?

He laulavat. \

Laulu

Meillä ei ole mitään, ei mitään ole meillä! Me laulamme vain hei ralla laa! On toisilla muhkeat muurit ja talot Kultahiekalle rakennetut. Me portilla seisoen laulelemme Hei ralla laa. Varkaita kiertelee vaiheillamme, He ahnaita katseita meille suovat. Nurin käännetyin taskuin me laulamme vain Hei ralla laa. Jos Tuoni, tuttu noita, hiipii ovellemme, Niin teemme sille pitkän, pitkän nenän Ja laulelemme kuorossa korukiekauksin Hei ralla laa.

Kantši

Katsohan, Košala, keitä nuo tulijat lienevät! Pantomiimiko? Eräs on naamioitu kuninkaaksi.

Košala

Tämän paikan kuningas suvaitkoon kaikkea tätä hullutusta; me emme sitä suvaitsisi.

Avanti

Hän on kenties joku maalaispäällikkö. Saapuu jalkaväkivartiosto.

Kantši

Mistä maasta teidän kuninkaanne tulee?

Ensimmäinen sotilas

Hän on tämän maan kuningas. Hän ryhtyy johtamaan juhlallisuuksia.

Lähtevät eteenpäin.

Košala

Mitä! Tuleeko tämän maan kuningas ottamaan juhlaan osaa?

Avanti

Tosiaankin! Niinpä saamme palata nähtyämme ainoastaan hänet — eikä viehättävää kuningatarta.

Kantši

Luuletko tosiaankin tuon veikon puhuneen totta? Kuka tahansa voi esiintyä tämän kuninkaattoman maan kuninkaana. Etkö huomaa, että tuo mies on kuin kuninkaaksi puettu — aivan liian koristeltu?

Avanti

Mutta hän näyttää sievältä — hänessä on eräänlaista viehättävyyttä.

Kantši

Hän voi näyttää sinusta miellyttävältä, mutta jos silmäilet häntä tarkemmin, et varmaankaan voi erehtyä. Saatpa nähdä, kuinka hänet paljastan teidän kaikkien nähtenne.

Valekuningas saapuu.

»Kuningas»

Terve tuloa, ruhtinaat, kuningaskuntaamme! Toivon, että virkailijani ovat ottaneet teidät vastaan soveliaalla tavalla?

Kuninkaat (kohteliaisuutta teeskennellen)

Epäilemättä — vastaanotosta ei puuttunut mitään.

Kantši

Jos olisikin jotakin puutteellisuutta ilmennyt, niin sen on täysin korvannut meille tarjoutuva kunnia saada nähdä teidän majesteettianne.

»Kuningas»

Me emme näyttäydy suurelle yleisölle, mutta erinomainen kiintymyksenne ja uskollisuutenne on tehnyt meille iloksi olla salaamatta itseämme teiltä.

Kantši

Meidän on tosiaankin vaikea kantaa armollisen suosionne taakkaa, majesteetti.

»Kuningas»

Pelkäämme, ettemme voi täällä kauan viipyä.

Kantši

Sitä jo ajattelenkin; te ette näytä olevan sillä tuulella.

»Kuningas»

Jos kumminkin haluatte pyytää meiltä jotakin suosionosoitusta —

Kantši

Haluamme kyllä; mutta tekisi mielemme keskustella hieman rauhallisemmissa oloissa.

»Kuningas» (seuralaiselleen)

Vetäytykää hieman luotamme. (He väistyvät.) Nyt voitte arkailematta esittää toivomuksenne.

Kantši

Me emme suinkaan arkaile — pelkäämme vain, että te itse ehkä katsotte pidättyväisyyden välttämättömäksi.

»Kuningas»

En ollenkaan; siinä suhteessa voitte olla ihan huolettomat.

Kantši

Tule siis ja kunnioita meitä kumartamalla otsasi maahan jalkojemme eteen.

»Kuningas»

Palvelijani näyttävät jaelleen vastaanottoleirissä Varuni-henkiä liian anteliaasti.

Kantši

Väärä petturi, sinä itse olet saanut liian annoksen julkeuden henkeä. Sinun pääsi suutelee pian maan tomua.

»Kuningas»

Hyvät ruhtinaat, nämä pahat pilat eivät ole kuninkaille soveliaat.

Kantši

Miehet, jotka tekevät sinusta soveliasta pilaa, ovat aivan lähellä. Kenraali!

»Kuningas»

Riittää jo, minä rukoilen teitä. Huomaan selvästi, että olen velvollinen osoittamaan kunnioitusta teille kaikille. Pääni kumartuu itsestään — ei tarvita mitään ankaria toimenpiteitä sen taivuttamiseksi. Kumarran siis syvään teidän kaikkien edessä. Jos suvaitsette päästää minut menemään, en enää rasita teitä läsnäolollani.

Kantši

Minkätähden lähtisitkään? Me teemme sinut tämän paikan kuninkaaksi — johdamme pilamme soveliaaseen päätökseen. Onko sinulla kannatusta?

»Kuningas»

On. Kaikki, jotka näkevät minut kadulla, juoksevat jäljessäni. Aluksi, kun minulla oli vain vähän seuralaisia, kaikki silmäilivät minua epäluuloisesti, mutta nyt, joukon kasvaessa, heidän epäilyksensä hälvenevät. Joukko lumoutuu omasta lukuisuudestansa. Minun ei tarvitse enää tehdä mitään.

Kantši

Sepä mainiota! Tästä hetkestä lähtien me lupaamme kaikin sinua auttaa ja puolustaa. Mutta sinun pitää vuorostasi suorittaa meille eräs palvelus.

»Kuningas»

Teidän käskynne on minulle yhtä sitova ja pyhä kuin se kruunu, jonka laskette päähäni.

Kantši

Tänä hetkenä on ainoana halunamme saada nähdä kuningatar Sudaršana. Ota sinä asia huoleksesi.

»Kuningas»

Minä en suinkaan säästä vaivojani..

Kantši

Sinun vaivoihisi me emme voi paljoakaan luottaa — on parasta, kun noudatat yksinomaan meidän ohjeitamme. Mutta nyt voit mennä kuninkaan puutarhaan ja esiintyä juhlassa niin upeana ja mahtavana kuin suinkin osaat.

Lähtevät.

Taatto ja väkijoukko saapuvat.

Ensimmäinen kansalainen

Kuulehan, taatto, minun täytyy sanoa — niin, ja toistaa sanani viisisataa kertaa — että kuninkaamme on pelkkää petosta.

Taatto

Minkätähden vain viisisataa kertaa? Eihän ole mitään syytä moiseen sankarilliseen itsensä hillitsemiseen — voit sanoa viisituhatta kertaa, jos huvisi siitä suurenee.

Toinen kansalainen

Mutta ethän voi pitää kuollutta valhetta ikuisesti eleillä.

Taatto

Se on tehnyt minut eläväksi, ystäväiseni.

Kolmas kansalainen

Me julistamme koko maailmalle, että kuninkaamme on valhetta, että hän on pelkkä tyhjän varjo!

Ensimmäinen kansalainen

Me huudamme talojemme katoilta, ettei meillä ole kuningasta — tehköön hän mitä tahtoo, jos on olemassa!

Taatto

Hän ei tee mitään.

Toinen kansalainen

Minun poikani kuoli ennen aikojansa viidenkolmatta vuoden ikäisenä ankaraan seitsenpäiväiseen kuumeeseen. Olisiko minua voinut kohdata sellainen onnettomuus kunnollisen kuninkaan hallitessa?

Taatto

Sinulla on vielä kaksi poikaa; minä sitävastoin olen kadottanut viisi lastani toisen toisensa jälkeen.

Kolmas kansalainen

Mitä nyt arvelet?

Taatto

Mitä sitten? Tuleeko minun menettää kuninkaanikin, koska olen lapseni menettänyt? Älkää sentään luulko minua niin hupsuksi.

Ensimmäinen kansalainen

Onpa syytäkin kiistellä, onko kuningas olemassa vai eikö, kun ravinnon puutteessa kerrassaan kuolemme nälkään! Pelastaako kuningas meidät?

Taatto

Olet oikeassa, veikkoseni. Mutta miksi emme etsi ja löydä sitä kuningasta, jolle kaikki ravinto kuuluu? Sinä et varmaankaan häntä löydä, jos vain kotonasi valittelet.

Toinen kansalainen

Kuinka oikeamielinen onkaan kuninkaamme! Tuo Bhadrasen — tiedättehän, kuinka liikuttava hän on katsella kuninkaastaan puhuessaan — se itkumielinen idiootti! Hän on joutunut sellaiseen puutteeseen, että hänen talossaan asustavat yölepakotkin pitävät olosijaansa liian epämukavana.

Taatto

Entä minä? Minä uurastan uupumatta kuninkaani hyväksi yöt päivät, mutta en ole vielä saanut vaivojeni palkaksi äyrityistäkään.

Kolmas kansalainen

Mitä siitä sitten arvelet?

Taatto

Mitä arvelisinkaan? Maksaako kukaan ystävillensä? Menkää, ystäväni, ja kertokaa, jos haluatte, ettei kuningastamme ole olemassakaan. Sekin kuuluu tämän päivän juhlamenoihin.

IV

Kuninkaan palatsin torni. Sudaršana ja hänen ystävättärensä Rohini.

Sudaršana

Sinä voit erehtyä, Rohini, mutta minä en voi; enkö ole kuningatar? Tuon täytyy varmaan olla minun kuninkaani.

Rohini

Hän, joka on suonut sinulle niin korkean kunnian, varmaankin pian sinulle näyttäytyy.

Sudaršana

Hänen hahmonsa saa minut levottomaksi kuin häkkiin suljetun linnun. Yrititkö hyvinkin saada selville, kuka hän on?

Rohini

Yritin. Kaikki, joilta tiedustelin, sanoivat hänen olevan kuninkaan.

Sudaršana

Minkä maan kuningas hän on?

Rohini

Meidän maamme, tämän maan kuningas.

Sudaršana

Tiedätkö varmaan puhuvasi hänestä, jonka pään päällä on kukkasista tehty päivänvarjo?

Rohini

Tiedän; hänen lippuunsa on kuvattu kimtšu-kukka.

Sudaršana

Minä tietenkin tunsin hänet heti, mutta sinä epäilit.

Rohini

Me voimme erehtyä, valtiattareni, ja me pelkäämme suututtavamme sinua, jos olemme 'väärässä.

Sudaršana

Kunpa Surangama olisi täällä! Silloin ei olisi mitään epäilyksen sijaa.

Rohini

Pidätkö häntä älykkäämpänä kuin ketään meistä.

Sudaršana

Enpä niinkään, mutta hän tuntisi hänet heti.

Rohini

En usko, että tuntisi. Hän vain väittää tuntevansa. Kun hän väittää kuninkaan tuntevansa, ei kukaan voi hänen tietonsa pätevyyttä tutkia. Jos olisimme yhtä julkeat kuin hän, ei olisi meidänkään ollut vaikea kehuskella tuntevamme kuninkaan.

Sudaršana

Mutta hänpä ei kehuskele milloinkaan.

Rohini

Kaikki on pelkkää teeskentelyä, ja se menee usein pitemmälle kuin avoin kehuskelu. Hän osaa kaikki juonet, ja siitä syystä me emme ole koskaan voineet häntä sietää.

Sudaršana

Sanoitpa mitä tahansa, joka tapauksessa olisin mielelläni häneltä kysynyt, jos hän olisi ollut täällä.

Rohini

Olkoon menneeksi, kuningatar. Minä tuon hänet tänne. Hän on varmaan onnellinen, jos kuningatar välttämättä tarvitsee hänet tunteakseen kuninkaan.

Sudaršana

Ah, ei — ei senvuoksi — mutta minä kuulisin mielelläni kaiken maailman sanovan samaa.

Rohini

Eivätkö sitä sanokin kaikki ihmiset? Kuulehan vain, kuinka kansan riemuhuudot kaikuvat aina tänne korkeuteen asti!

Sudaršana

Niinpä tee mitä pyydän: laske nämä kukkaset lootuksen lehdelle ja vie ne hänelle.

Rohini

Entä mitä hänelle sanon, jos hän kysyy, kuka ne lähettää?

Sudaršana

Sinun ei tarvitse sanoa mitään — hän tietää sen ilmankin. Hän otaksui, etten häntä tuntisi; minä en voi päästää häntä menemään osoittamatta hänelle, että olen hänet tuntenut.

Rohini lähtee kukkasineen.

Sydämeni on pelkkää värinää ja levottomuutta tänä yönä; en ole milloinkaan ennen ollut tällaisessa tilassa. Täysikuun valkoinen hopeahohde peittää taivaan täyttäen sen reunoja myöten kuin viinin helmeilevä vaahto… Se valtaa minut kuin intohimoinen kaipaus, kuin kuohuva huumaus. Tänne, sinä siellä?

Eräs palvelijatar astuu luo.

Palvelijatar

Mitä käskette, majesteetti?

Sudaršana

Näetkö nuo iloiset pojat, jotka laulavat ja kulkevat mango-puiden reunustamia lehtokujia ja puistikoita? Kutsu heidät tänne, tuo heidät luokseni; minä haluan kuunnella heidän lauluansa.

Palvelijatar menee ja palaa poikien keralla.

Tulkaa, te nuoren kevään elävät edustajat, aloittakaa juhlakulunne! Minun sieluni ja ruumiini on pelkkää laulua ja soittoa tänä yönä — mutta sanoin kuvaamaton sävelmä välttelee kieltäni; laulakaa te se minun puolestani!

Laulu

Minun suruni on suloinen tänä keväisenä yönä. Minun tuskani soittaa lempeni kieliä ja laulaa hiljaa. Näkyjä luo minun kaipaava katseeni; ne häipyvät kuutamoon. Salometsien tuoksut ovat eksyneet unelmiini, Korviini saapuu sanoja ja kuiskeita, mistä saapuneekaan, Ja nilkkaini tiukuset värisevät ja soivat sydänsykkeeni tahtiin.

Sudaršana

Riittää, riittää, — minä en voi sietää enempää! Laulunne on täyttänyt silmäni kyynelillä…. Mielessäni elää haave, — ettei kaipaus voi milloinkaan saavuttaa esinettänsä — ettei sen tarvitse sitä milloinkaan saavuttaa. Mikä metsien lempeä erakko onkaan tuon laulun teille opettanut? Ah, kunpa silmäni saisivat nähdä hänet, jonka laulun korvani ovat kuulleet! Ah, kuinka toivonkaan — toivon voivani vaeltaa hurmioisena ja hellänä sydämen aarniometsässä! Rakkaat erakkolan pojat! Kuinka teidät palkitsen? Tämä kaulanauha on tehty vain jalokivistä, kovista kivistä —; sen kovuus teitä loukkaa — minulla ei ole mitään teidän kukkaseppeleihinne verrattavaa.

Pojat kumartavat ja poistuvat. Rohini tulee.

Sudaršana

Minä en ole menetellyt oikein — minä en ole menetellyt oikein, Rohini. Häpeän kysyä sinulta, mitä tapahtui. Olen vast'ikään oivaltanut, ettei mikään käsi todella voi tarjota kaikkein suurinta lahjaa. Mutta kerrohan minulle kaikki.

Rohini

Kun annoin kuninkaalle kukkaset, hän ei näyttänyt mitään ymmärtävän.

Sudaršana

Mitä sanotkaan? Hänkö ei ymmärtänyt —?

Rohini

Ei; istui vain kuin mikäkin nukke, sanaakaan virkkamatta. Luulenpa, ettei hän tahtonut osoittaa ymmärtämättömyyttänsä eikä niin ollen avannut suutansa.

Sudaršana

Häpeä minulle! Julkeuteni on saanut ansaitsemansa rangaistuksen. Minkätähden et tuonut kukkiani takaisin?

Rohini

Kuinkapa olisin voinut? Kantšin kuningas, erittäin älykäs mies, joka istui siinä hänen vieressään, käsitti kaikki aivan kohta, hymyili hieman ja virkkoi: »Korkea hallitsija, kuningatar Sudaršana lähettää teidän majesteetillenne terveisensä näiden kukkasten keralla — kukkasten, jotka kuuluvat lemmen jumalalle, Kevään ystävälle.» Kuningas näytti säpsähtävän hereille ja sanoi: »Tämä on koko minun kuninkaallisen loistoni kruunu tänä yönä.» Minä käännyin pois, ihan suunniltani, kun Kantšin kuningas samassa otti tämän jalokivikaulanauhan kuninkaalta ja virkkoi minulle: »Ystäväiseni, tämä kuninkaan koru tulee omaksesi korvaamaan sitä iloista onnea, jonka olet tuonut.»

Sudaršana

Mitä, pitikö Kantšin huomauttaa kuninkaalle kaikesta tuosta? Voi minua onnetonta, tämän yön juhla on avannut häpeän ovet edessäni selkoselälleen! Mitäpä muuta olisin voinut odottaakaan? Jätä minut, Rohini; minä tarvitsen ennen kaikkea yksinäisyyttä. (Rohini poistuu.) Ankara isku on murskannut ylpeyteni pirstoiksi tänään, mutta sittenkin… Minä en saa mielestäni häipymään tuota kaunista, kiehtovaa hahmoa! Minuun ei ole jäänyt yhtään ylpeyttä — minä olen voitettu, tuhottu, äärimmäisen avuton… En voi edes kääntyä pois hänestä. Kuinka palaakaan mieleeni yhä uudelleen sama halu — pyytää Rohinilta tuota kaulanauhaa. Mutta mitä hän ajattelisikaan! Rohini!

Rohini tulee.

Rohini

Mitä haluat?

Sudaršana

Minkä korvauksen ansaitset tänä päivänä suorittamistasi palveluksista?

Rohini

En mitään sinulta — mutta kuninkaalta minä sain palkan niinkuin pitikin.

Sudaršana

Se ei ole mikään vapaaehtoinen anti, vaan kiristetty korvaus. En tahtoisi nähdä sinun kaulallasi sellaista, mikä on annettu niin välinpitämättömästi. Riisu se — minä annan sinulle rannerenkaani, jos jätät sen tänne. Ota nämä rannerenkaat ja mene. (Rohini menee.) Jälleen häviö! Minun olisi pitänyt heittää pois tämä kaulanauha, — mutta minä en voinut! Se pistelee minua kuin okainen seppele — mutta minä en henno heittää sitä pois. Tämän siis juhlan jumala soi minulle tänä yönä — tämä häpeän ja alennuksen kaulanauhan.

V

Taatto lähellä huvimajan ovea. Joukko miehiä.

Taatto

Oletteko saaneet kylliksenne, ystäväni?

Ensimmäinen mies

Enemmänkin kuin riittämään asti, taatto. Katsohan, kuinka ovat punanneet minut yltä päältä. Jokainen on saanut osansa.

[Intian kevätjuhlan aikaan on tapana heittää toistensa päälle punaista jauhetta. Tässä näytelmässä punainen jauhe esiintyy lemmen intohimon vertauskuvana.]

Taatto

Tosiaanko? Ovatko kuninkaatkin saaneet punaista pölyä?

Toinen mies

Kukapa olisi päässyt heidän läheisyyteensä? He olivat kaikki turvassa aidatuilla alueillansa.

Taatto

Vai välttyivät teiltä! Ettekö saaneet heihin yhtään punaista? Teidän olisi pitänyt tunkeutua sinne väkisin.

Kolmas mies

Kuulehan, ukko kulta, heillä on oma erikoinen punansa. Heidän silmänsä ovat punaiset, samoin heidän henkivartijoittensa ja seuralaistensa turbaanit. Ja viimeksimainitut heiluttivat miekkojansa niin tuimasti, että jos olisimme uskaltautuneet vähänkin lähemmäksi, olisi piankin alkanut runsaana vuotaa perustava puna.

Taatto

Oikein, ystäväni — parasta on pitää heidät aina hieman loitolla. He ovat Maan maanpakolaiset — ja meidän asianamme on pitää huolta siitä, että he niinä pysyvät.

Kolmas mies

Minä lähden kotiin, taatto; puoliyö on jo ohi.

Poistuu.

Laulajajoukko tulee laulaen.

Laulu

Valkoiset ja mustat ovat aivan yhdenlaiset, Punaisiksi muuttuneet kuin jalkojemme puna, Punainen on nuttuni ja haaveet punaiset, Sydämeni värisee kuin punalootuskukka.

Taatto

Mainiota, ystäväni, erinomaista! Olette siis tosiaankin viettänyt hupaisia hetkiä!

Laulajat

Suurenmoisia! Kaikki oli punaista, punaista! Ainoastaan kuu taivaalla oli tottelematon — pysyi valkoisena.

Taatto

Se näyttää vain ulkoa niin viattomalta. Jos olisitte temmanneet pois sen valkoisen naamion, olisitte sen juonet havainneet. Minä olen nähnyt, millaisia punaisia värejä se on heitellyt maahan tänä yönä. Ja ajatelkaahan: pysyi kaiken aikaa valkeana ja värittömänä!

Laulu

Sinua, vain sinua varten, armaani! Minun mieletön sydämeni ei suostu tappioihin; Luuletko karkaavasi valkeana, kun minut peitit punaisella jauheella? Eikö värjää valkoista pukuasi sydänkukkani lentävä hurme!

»Kuningas» ja Kantši tulevat.

Kantši

Sinun tulee tarkoin noudattaa ohjeitani. Pidä huolta siitä, ettei tapahdu minkäänlaista virhettä.

»Kuningas»

Mitään virhettä ei ole tapahtuva.

Kantši

Kuningatar Sudaršanan asumus on…

»Kuningas»

Niin, herra, minä olen huomannut paikan hyvin.

Kantši

Sinun asianasi on vain sytyttää puutarhaan tuli ja sitten käyttää hyväksesi hälinää ja sekasortoa toteuttaaksesi aikeesi viipymättä.

»Kuningas»

Minä tottelen.

Kantši

Kuulehan, herra kruununtavoittelija, minun täytyy pakostakin ajatella, että meitä vaivaa turha pelko — tässä maassa ei tosiaankaan ole kuningasta.

»Kuningas»

Minun ainoana tarkoituksenani on vapahtaa tämä maa anarkiasta. Tavallinen ihminen ei voi elää ilman kuningasta, olipa hän oikea tai väärä! Anarkia on aina vaaran lähde.

Kantši

Hurskas kansan hyväntekijä, sinun ihmeellisen uhrautuvaisuutesi tulisi tosiaankin olla esikuvana meille kaikille. Minä aion itse tehdä kansalle tuon erinomaisen palveluksen.

Poistuvat.

VI

Rohini

Mitä tapahtuukaan? Minä en saa tästä kaikesta selkoa! (Puutarhureille.) Minne riennätte, te kaikki?

Ensimmäinen puutarhuri

Me lähdemme puutarhasta.

Rohini

Minne?

Toinen puutarhuri

Emme tiedä, minne — kuningas on meitä kutsunut.

Rohini

Mitä, onko kuningas tässä puutarhassa? Mikä kuningas teitä on kutsunut?

Ensimmäinen puutarhuri

Emme tiedä.

Toinen puutarhuri

Se kuningas, jota olemme palvelleet ikämme kaiken, tietenkin.

Rohini

Lähdettekö kaikin?

Ensimmäinen puutarhuri

Lähdemme kaikin — meidän on mentävä heti. Muuten voimme joutua ikävyyksiin.

Menevät.

Rohini

Minä en ymmärrä heidän puhettansa… Olen peloissani, He rientävät pois kuin villit eläimet, jotka pakenevat, ennenkuin virran pato murtuu veteen.

Košalan kuningas tulee.

Košala

Rohini, tiedätkö, minne kuninkaamme ja Kantši ovat menneet?

Rohini

He ovat jossakin täällä puutarhassa, mutta minä en tiedä, missä.

Košala

Minä en tosiaankaan ymmärrä, mitä he aikovat. En ole menetellyt oikein, kun olen luottanut Kantšiin.

Poistuu.

Rohini

Mikä onkaan se pimeä asia, joka noita kuninkaita askarruttaa? Jotakin kamalaa on tapahtumassa. Joudunko minäkin osalliseksi siihen asiaan?

Avanti tulee.

Avanti

Tiedättekö, missä toiset ruhtinaat ovat, Rohini?

Rohini

On vaikea sanoa, missä kukin heistä on. Košalan kuningas meni tästä vast'ikään.

Avanti

Minä en ajattele Košalaa. Missä ovat teidän kuninkaanne ja Kantši?

Rohini

En ole nähnyt heitä pitkiin aikoihin.

Avanti

Kantši välttelee meitä alinomaa. Hän varmaankin aikoo pettää meidät kaikki. Enpä menetellyt viisaasti ruvetessani osalliseksi tähän sekamelskaan. Kuulehan, ystäväiseni, voitko ystävällisesti neuvoa minut pois tästä puutarhasta?

Rohini

Minä en tiedä mitään tietä.

Avanti

Eikö täällä ole sellaista miestä, joka voisi opastaa minut pois?

Rohini

Kaikki palvelijat ovat poistuneet puutarhasta.

Avanti

Minkätähden he ovat poistuneet?

Rohini

En oikein ymmärtänyt mitä he tarkoittivat. He sanoivat kuninkaan käskeneen heitä heti poistumaan puutarhasta.

Avanti

Kuninkaan? Minkä kuninkaan?

Rohini

He eivät osanneet tarkoin sanoa.

Avanti

Tuo ei kuulosta terveeltä. Minun täytyy löytää tie täältä pois, maksoi mitä maksoi. Minä en voi jäädä tänne hetkeksikään.

Poistuu kiireesti.

Rohini

Mistä löydänkään kuninkaan? Kun annoin hänelle kuningattaren lähettämät kukkaset, hän ei näyttänyt minusta paljoakaan välittävän; mutta siitä hetkestä lähtien hän on tuhlaten jakanut minulle lahjojansa. Tämä aiheeton anteliaisuus peloittaa minua sitäkin enemmän… Minne lentävätkään linnut tähän aikaan yöstä? Mikä on ne yht'äkkiä lentoon säikyttänyt? Eivät ne muuten tähän aikaan lennä, eivät tosiaankaan… Miksi juokseekaan kuningattaren kesy kauris tännepäin? Tšapata! Tšapata! Se ei edes kuule huutoani. Enpä ole milloinkaan nähnyt tällaista yötä! Taivaanranta alkaa yht'äkkiä punoittaa joka kulmalta kuin mielipuolen silmä! Aurinko näyttää tänä ajattomana aikana laskevan joka puolella yht'aikaa. Mikä kaikkivaltiaan mielettömyys tämä onkaan!… Voi, kuinka minua peloittaa!… Mistä löydänkään kuninkaan?

VII

Kuningattaren palatsin portilla

»Kuningas»

Mitä oletkaan tehnyt, Kantši?

Kantši

Minä aioin sytyttää tuleen ainoastaan tämän palatsinpuolisen osan puutarhaa. En voinut arvata tulen leviävän niin nopeasti joka suuntaan. Sanohan minulle heti, kuinka pääsen pois tästä puutarhasta.

»Kuningas»

Siitä asiasta en tiedä mitään sanoa. Ne jotka meidät tänne opastivat, ovat kaikki paenneet.

Kantši

Sinä olet tämän maan asukkaita, sinun täytyy se tietää.

»Kuningas»

Minä en ole milloinkaan ennen käynyt näissä sisemmissä kuninkaallisissa puutarhoissa.

Kantši

En tahdo kuulla mitään sellaista — sinun täytyy opastaa minut pois, muuten halkaisen sinut kahtia.

»Kuningas»

Sinä voit viedä minulta hengen, jos tahdot, mutta on kovin epäiltävää, löydätkö siten tien, joka johtaa sinut pois tästä puutarhasta.

Kantši

Minkätähden liikuitkaan väittäen olevasi tämän maan kuningas?

»Kuningas»

Minä en ole kuningas — minä en ole kuningas. (Heittäytyy maahan kädet ristissä.) Missä oletkaan, kuninkaani? Pelasta minut, ah, pelasta minut! Minä olen kapinoitsija — rankaise minua, mutta älä minua surmaa!

Kantši

Mitä hyödyttääkään huutaa ja kumarrella tyhjään ilmaan? Paljoa parempi on käyttää aika ulospääsyn etsimiseen.

»Kuningas»

Minä jään tähän makaamaan — en liikahda tuumaakaan. Tulipa mitä tahansa, minä en valita.

Kantši

Sellaiseen järjettömyyteen minun on mahdoton suostua. Jos minun täytyy joutua liekkien uhriksi, niin sinun tulee olla seurassani loppuun saakka.

Ääniä ulkopuolelta

Oi pelasta meidät, pelasta meidät, kuninkaamme! Tuli ympäröi meitä joka puolella!

Kantši

Nouse, houkkio, olemme menettäneet jo riittävästi aikaa.

Sudaršana (tulee)

Kuningas, oi kuninkaani! Pelasta minut, pelasta minut kuolemasta! Minä olen tulen saarroksessa.

»Kuningas»

Kuka on kuningas? Minä en ole kuningas.

Sudaršana

Etkö ole kuningas?

»Kuningas»

En, minä olen teeskentelijä, minä olen konna. (Viskaa kruununsa maahan.) Hajotkoon minun petokseni ja teeskentelyni maan tomuksi!

Lähtee Kantšin keralla.

Sudaršana

Hänkö ei ole kuningas! Polta siis minut, sinä tulen jumala, tuhoa minut tuhkaksi! Minä antaudun vapaaehtoisesti sinun käsiisi, sinä suuri puhdistaja; polta tuhkaksi minun häpeäni, minun haluni ja kaipaukseni.

Rohini (saapuu)

Kuningatar, minne menetkään. Kaikki sisäsuojasi ovat raivoavan tulen vallassa — älä sinne mene.

Sudaršana

Sinne juuri menen, noihin palaviin huoneisiin! Tämä tuli on polttava minut!

Menee palatsiin.

VIII

Pimeä kammio. Kuningas ja Sudaršana.

Kuningas

Älä pelkää — sinulla ei ole mitään pelon syytä. Tuli ei pääse tähän huoneeseen.

Sudaršana

Minä en pelkää — mutta ah, häpeä on seurannut minua kuin raivoisa tuli. Sen liekit ovat kärventäneet ja polttaneet kasvoni, silmäni, sydämeni, koko ruumiini.

Kuningas

Kestää vähän aikaa, ennenkuin siitä poltosta vapaudut.

Sudaršana

Tämä palo ei taukoa milloinkaan — se ei taukoa milloinkaan.

Kuningas

Älä ole epätoivoinen, kuningatar!

Sudaršana

Oi kuningas, minä en salaa sinulta mitään… Minulla on toisen kaulanauha kaulallani.

Kuningas

Sekin kaulanauha on minun — kuinkapa muuten hän olisi sen saanut? Hän on sen varastanut minun huoneestani.

Sudaršana

Mutta hän on sen minulle lahjoittanut; ja sittenkään en ole voinut heittää pois tätä korua! Kun tuli syöksyi pauhaten joka puolelta, minä ajattelin heittää kaulanauhan tuleen. Mutta ei, en voinutkaan sitä tehdä. Minun mielessäni oli kuiske: »Anna kaulanauhan olla kaulallani, kun kuolet»… Mikä onkaan tuo tuli, johon minä syöksyin niinkuin koiperhonen, joka ei kykene liekin loimua vastustamaan, minä, joka olin lähtenyt sinua näkemään? Millainen tuska tämä onkaan, millainen kuolonkamppailu! Tuli palaa yhä yhtä raivoisasti, mutta minä kuljen elävänä sen liekeissä!

Kuningas

Mutta olethan vihdoin nähnyt minut — sinun kaipauksesi on täyttynyt.

Sudaršana

Mutta etsinkö minä sinua tässä kamalassa kohtalossa? En tiedä mitä näin, mutta sydäntäni värähdyttelee vieläkin ankara pelko.

Kuningas

Mitä näitkään?

Sudaršana

Kauheata — oi, se oli kauheata! Tuskin uskallan sitä muistellakaan. Musta, musta — oi, sinä olet musta kuin ikuinen yö! Minä katselin sinua yhden ainoan kammottavan tuokion ajan. Tulen loimo sattui kasvoihisi — sinä olit kuin kaamea yö pyrstötähden tuodessa pelonkauhua näköpiiriimme — silloin minä suljin silmäni — en voinut katsella sinua kauemmin. Musta kuin uhkaava ukkospilvi, musta kuin rannaton meri, kun hämärikön kaamea punahohde väikähtelee sen kuohuvassa aallokossa!

Kuningas

Enkö ole sinulle jo ennen sanonut, ettei kukaan voi kestää minun näkemistä, ellei ole jo valmistautunut minua varten? Minun näkijäni tekee mieli paeta minua aina maailman loppuun asti. Olenhan sen kokenut lukemattomat kerrat. Senvuoksi tahdoin ilmaista itseni sinulle hitaasti, asteittain, enkä liian äkillisesti.

Sudaršana

Mutta sitten tuli synti ja tuhosi kaikki sinun toivosi — se mahdollisuuskin, että me kerran yhtyisimme, on nyt käynyt minulle mahdottomaksi ajatella.

Kuningas

Se tulee mahdolliseksi aikanaan, kuningattareni. Se sanomattoman kaamea mustuus, joka on tänään järkyttänyt sieluasi pelonkauhulla, on kerran oleva sinun lohtusi ja pelastuksesi. Mitä muuta varten minun rakkauteni olisikaan olemassa?

Sudaršana

Niin ei voi olla, se ei ole mahdollista. Mitä voikaan sinun rakkautesi yksinänsä? Minun rakkauteni on nyt kääntynyt pois sinusta. Kauneus on saanut minut loihtunsa valtoihin — tämä hurma, tämä huume ei minusta milloinkaan haihdu — se on häikäissyt ja tulehduttanut minun silmäni, se on luonut kultaisen tenhonsa uneenikin! Minä olen nyt sanonut sinulle kaikki — rankaise minua mielesi mukaan.

Kuningas

Rankaiseminen on jo alkanut.

Sudaršana

Mutta ellet, niin hylkää minut. Minä tahdon lähteä luotasi.

Kuningas

Sinulla on täydellisin vapaus tehdä niinkuin haluat.

Sudaršana

Minä en voi sietää sinun läsnäoloasi! Minun sydämeni on sinuun suuttunut. Minkätähden sinä — mutta mitä oletkaan minulle tehnyt?… Minkätähden oletkaan sellainen? Miksi onkaan minulle kerrottu, että olet kaunis ja viehättävä? Sinä olet musta, musta kuin yö — minä en voi milloinkaan, en milloinkaan sinuun suostua.

Minä olen nähnyt mitä rakastan — se on rieskanhieno, herkkä kuin širišan kukka, kaunis kuin perho.

Kuningas

Se on petollinen kuin kangastus, tyhjä kuin vedenkupla.

Sudaršana

Olkoon — mutta minä en voi viipyä vaiheillasi — en voi, en voi! Minun täytyy täältä paeta. Sinuun yhtyminen on mahdoton! Se voi olla ainoastaan väärä liitto — minun mieleni kääntyy pakostakin pois sinusta.

Kuningas

Etkö tahdo yhtään yrittääkään?

Sudaršana

Minä olen yrittänyt eilisestä lähtien — mutta mitä enemmän yritän, sitä enemmän sydämeni kapinoi. Jos jään sinun luoksesi, niin minua ahdistaa alinomaa se ajatus, etten ole puhdas, että olen petollinen ja uskoton.

Kuningas

Hyvä, niinpä voit paeta luotani niin kauas kuin mielesi tekee.

Sudaršana

Minun on mahdoton paeta sinun luotasi ja syynä on nimenomaan se, ettet estä minua lähtemästä. Minkätähden et minua pidätä, tartu minun hiuksiini ja sano: »Et saa lähteä»? Miksi et minua lyö? Ah, kunpa rankaisisit minua, iskisit minua, löisit minua väkivaltaisin käsin! Sinun vastustelematon vaikenemisesi saa minut hurjaksi — oi, minä en voi sitä kestää!

Kuningas

Minkätähden luulet minun todella vaikenevan? Kuinka tiedät, etten yritä sinua pidättää?

Sudaršana

Ei, ei! — Minä en voi tätä kestää — huuda minulle, käske minua ukkosäänin, pakota minua sanoin, jotka upottavat kaiken muun minun korviini kaikuvan — älä päästä minua menemään niin helposti, niin lempeästi!

Kuningas

Minä päästän sinut vapaaksi, mutta miksi sallisinkaan sinun tempautua irti itsestäni?

Sudaršana

Etkö salli? Niinpä minun täytyy lähteä!

Kuningas

Lähde!

Sudaršana

Niin ollen ei kukaan voi minua moittia. Sinä olisit voinut pidättää minut väkivalloin, mutta et pidättänyt! Sinä et minua estänyt — ja nyt minä lähden pois. Käske vartijoitasi estämään minua.

Kuningas

Kukaan ei astu tiellesi. Sinä voit lähteä yhtä vapaasti kuin myrskyn ajama pilvenlonka.

Sudaršana

Minä en kykene enempää vastustamaan — jokin minussa pakottaa minua eteenpäin — minä tempaudun irti ankkuristani! Minä kenties uppoan, mutta en palaa milloinkaan.

Syöksyy pois.

Surangama tulee laulaen.

Surangama

Mikä onkaan sinun tahtosi, joka lähettää minut kauas pois! Minä olen palaava takaisin sinun eteesi pitkiltä vaelluksiltani.

Sinun rakkautesi on olevinaan välinpitämätön — sinun hyväilevät kätesi työntävät minut pois — vetääkseen minut jälleen syliisi! Oi kuninkaani, mikä onkaan tämä leikki, jota sinä leikit koko kuningaskunnassasi?

Sudaršana (tullen takaisin)

Kuningas, oi kuningas!

Surangama

Hän on lähtenyt pois.

Sudaršana

Lähtenyt pois? Hyvä… niinpä hän on lopullisesti minut hylännyt! Minä olen tullut takaisin, mutta hän ei ole voinut odottaa minua, ei hetkeäkään! Hyvä, niinpä olen täysin vapaa. Käskikö hän sinua pidättämään minut, Surangama?

Surangama

Ei, hän ei virkkanut mitään.

Sudaršana

Minkätähden hän olisikaan mitään sanonut? Mitäpä hän minusta välittäisikään… Olen siis vapaa, täysin vapaa. Kuulehan, Surangama, minun teki mieleni kysyä kuninkaalta jotakin, mutta en voinut lausua kysymystäni hänen läsnäollessaan. Sano minulle, onko hän tuominnut vangit kuolemaan.

Surangama

Kuolemaan? Minun kuninkaani ei milloinkaan tuomitse kuolemaan.

Sudaršana

Mitä hän siis onkaan heille tehnyt?

Surangama

Hän on päästänyt heidät vapaiksi. Kantši on tunnustanut häviönsä ja palannut valtakuntaansa.

Sudaršana

Sepä suuri vapahdus!

Surangama

Yhtä ainoata sinulta pyydän, kuningattareni.

Sudaršana

Sinun ei tarvitse lausua pyyntöäsi sanoin, Surangama. Kaikki ne korut ja jalokivet, jotka kuningas on minulle antanut, minä luovutan sinulle — minä en ole enää niiden arvoinen.

Surangama

Ei, minä en niitä tahdo, kuningattareni. Minun herrani ei ole milloinkaan antanut koruja kannettavakseni — yksinkertainen koruttomuuteni on minulle kyllin hyvä. Hän ei ole antanut minulle mitään sellaista, minkä vuoksi voisin ihmisten nähden komeilla.

Sudaršana

Mitä siis minulta tahdot?

Surangama

Minä lähden kerallasi, kuningattareni.

Sudaršana

Harkitse mitä sanot; sinä tahdot jättää herrasi. Kuinka voitkaan sellaista pyytää!

Surangama

Minä en etäänny kauas hänestä — kun sinä lähdet pois, vailla vartijoita, hän on oleva luonasi, aivan lähellä sinua.

Sudaršana

Sinä puhut mielettömiä, lapseni. Minä olisin ottanut mukaani Rohinin, mutta hän ei halunnut lähteä. Mistä saatkaan riittävän rohkeuden, jotta tahdot lähteä kerallani?

Surangama

Minussa ei ole rohkeutta enempää kuin voimaakaan. Mutta minä lähden — rohkeus tulee itsestään, ja voima tulee sekin.

Sudaršana

Ei, minä en voi ottaa sinua mukaani; sinun läsnäolosi muistuttaa minulle alinomaa häpeääni, ja minä en sitä kestä.

Surangama

Minä olen ottanut kaiken hyväsi ja kaiken pahasi omakseni, oi kuningattareni; tahdotko yhä vielä kohdella minua kuin vierasta? Minun täytyy lähteä kerallasi.

IX

Kanja Kubdžan kuningas, Sudaršanan isä, ja hänen ministerinsä.

Kanja Kubdžan kuningas

Minä sain tietää kaikki jo ennen hänen tuloansa.

Ministeri

Ruhtinatar odottaa yksinään kaupunginportin edustalla virran rannalla. Lähetänkö väkeä toivottamaan hänet tervetulleeksi kotiin?

Kanja Kubdžan kuningas

Mitä! Hän on uskottomana lähtenyt miehensä luota — ja sinä ehdottelet, että julistamme hänen häpeänsä koko maailmalle panemalla toimeen julkisen näytännön häntä varten?

Ministeri

Tuleeko minun ryhtyä toimenpiteisiin, jotta hän voi sijoittua palatsiin asumaan?

Kanja Kubdžan kuningas

Sinä et tee mitään sellaista. Hän on omaehtoisesti luopunut kuningatar-asemastansa — täällä hänen täytyy tehdä palvelijattaren töitä, jos aikoo talooni jäädä.

Ministeri

Se on hänelle varmaan vaikeata ja katkeraa, teidän majesteettinne.

Kanja Kubdžan kuningas

Jos yritän varjella häntä kärsimyksistä, en ole kyllin arvokas olemaan hänen isänsä.

Ministeri

Minä järjestän kaikki niinkuin haluatte, teidän majesteettinne.

Kanja Kubdžan kuningas

Pidettäköön salassa, että hän on tyttäreni, muuten joudumme kaikin kamaliin vaikeuksiin.

Ministeri

Minkätähden pelkäätte sellaisen onnettomuuden uhkaavan, teidän majesteettinne?

Kanja Kubdžan kuningas

Harhaantuessaan pois oikealta tieltä nainen näyttää olevan kaikkein kamalimman onnettomuuden säiliö. Sinä et tiedä, kuinka kuolettavan pelon valtaan tyttäreni on minut saattanut — hän on tullut minun luokseni tuoden mukanansa ankaran vaaran uhkaa.

X

Palatsin sisäsuojissa. Sudaršana ja Surangama.

Sudaršana

Lähde luotani, Surangama! Minussa raivoaa kauhea viha — en voi sietää ketään — minä ihan hurjistun nähdessäni sinut kärsivällisenä ja alistuvaisena.

Surangama

Kenelle olet vihoissasi!

Sudaršana

En tiedä; minä tahtoisin nähdä kaikki hävitettynä ja tuhon ja turmion runtelemana! Minä jätin tuokiossa paikkani kuningattaren valtaistuimella. Menetinkö kaikkeni vain sen vuoksi, että pyyhkisin pölyä, hikoilisin ja raastaisin tässä inhoittavassa luolassa? Minkätähden eivät minun murheeni soihdut loimahda roihuamaan kaikkialla maailmassa? Minkätähden ei maa vapise ja järky? Eikö minun suistumiseni merkitse enempää kuin vaivaisen herneenkukan putoaminen? Eikö se ole pikemmin kuin hehkuva tähdenlento, jonka välke halkaisee taivaan?

Surangama

Valtava metsä kytee ja savuilee, ennenkuin syttyy palamaan; aika ei ole vielä tullut.

Sudaršana

Minä olen heittänyt kuningattaren kunnian ja maineen maan tomuun ja tuulten vietäväksi — mutta onko olemassa ainoatakaan ihmistä, joka tahtoo tulla tänne kohtaamaan lohdutonta sieluani? Minä olen yksin — oi, minä olen kauhistuttavasti yksinäinen!

Surangama

Sinä et ole yksin.

Sudaršana

Minä en salaa mitään sinulta, Surangama. Kun hän sytytti palatsin tuleen, en voinut olla hänelle vihainen. Minun sydämessäni väreili kaiken aikaa korkea sisäinen riemu. Millainen hämmästyttävä rikos! Kuinka loistelias pelkäämättömyys! Se rohkeus sai minut väkeväksi ja elähdytti mieltäni. Tämä hirmuinen ilo se sai minut kykeneväksi jättämään kaikki taakseni tuokiossa. Mutta onko tuo kaikki pelkkää kuvitelmaani? Minkätähden ei näy merkkiäkään hänen tulostansa?

Surangama

Hän, jota ajattelet, ei palatsia sytyttänyt — sen teki Kantšin kuningas.

Sudaršana

Hänkö pelkuri! Onko se mahdollista? Niin kaunis ja hurmaava, mutta vailla miehuutta! Olenko pettänyt itseni sellaisen arvottoman olennon vuoksi? Mikä häpeä minulle! Mutta kuulehan, Surangama, eikö sinun kuninkaasi olisi mielestäsi pitänyt tulla hakemaan minua takaisin? (Surangama on yhä vaiti.) Luuletko, että tekee kovin mieleni päästä takaisin? Ei milloinkaan! Vaikka kuningas olisi tosiaankin tullut, en olisi palannut. Hän ei kertaakaan kieltänyt minua lähtemästä, ja poistuessani olivat kaikki ovet selkoselällään! Ja se kivinen, pölyinen tie, jota astelin, — sekään ei välittänyt vähääkään siitä, että kuningatar kulki sitä pitkin. Se on kova ja tunteeton niinkuin sinun kuninkaasi: halvin kerjäläinen on sille samanveroinen kuin korkein valtiatar. Sinä vaikenet! Mutta minäpä sanon sinulle, että kuninkaasi käyttäytyy — halpamaisesti, karkeasti, häpeällisesti!

Surangama

Kaikki tietävät, että minun kuninkaani on jäykkä ja armoton — kukaan ei ole milloinkaan kyennyt häntä liikuttamaan.

Sudaršana

Minkätähden siis huudatkaan häntä öin päivin.

Surangama

Pysyköön hän aina jäykkänä ja järkkymättömänä kuin kallio — älkööt kyyneleni ja rukoukseni milloinkaan häntä liikuttako! Säilykööt surut aina omina suruinani — ja olkoon hänen kunniansa ja voittonsa ikuinen!

Sudaršana

Näetkö, Surangama! Idän puolen vainioilta näyttää kohoavan pölypilvi.

Surangama

Minä näen sen.

Sudaršana

Eikö se ole kuin sotavaunujen lippu?

Surangama

Tosiaankin, se on sotalippu.

Sudaršana

Hän siis tulee. Hän on vihdoinkin saapunut!

Surangama

Kuka tulee?

Sudaršana

Kuninkaamme — kukapa muu? Kuinka hän voisikaan elää ilman minua? Täytyy ihmetellä, kuinka hän on voinut tulla toimeen nämäkään päivät.

Surangama

Ei, ei, tuo ei voi olla kuningas.

Sudaršana

»Ei», niinpä kyllä! Ikäänkuin sinä kaikki tietäisit! Sinun kuninkaasi on ankara, kylmä, säälimätön, eikö totta? Katsotaanpa, kuinka kova hän voi olla. Minä tiesin alun pitäen, että hän tulisi — että hän välttämättä syöksyisi jälkeeni. Mutta muista, Surangama, etten minä ole kertaakaan kehoittanut häntä tulemaan. Saatpa nähdä, kuinka pakotan kuninkaasi tunnustamaan minulle häviönsä! Mene, Surangama, ja kerro minulle kaikki. (Surangama menee.) Lähdenkö, jos hän tulee ja kehoittaa minua palaamaan kerallansa? Enpä suinkaan! Minä en lähde! En milloinkaan!

Surangama tulee.

Surangama

Tulija ei ole kuninkaani, kuningatar.

Sudaršana

Ei ole kuningas? Oletko ihan varma? Mitä! Eikö hän olekaan vielä tullut?

Surangama

Ei, minun kuninkaani ei milloinkaan kohota niin paljon pölyä tullessaan. Kukaan ei voi tietää hänen tuloansa.

Sudaršana

Siellä siis tulee —

Surangama

Epäilemättä; hän tulee Kantšin kuninkaan keralla.

Sudaršana

Tiedätkö, mikä hänen nimensä on?

Surangama

Hänen nimensä on Suvarna.

Sudaršana

Hän se siis on. Minä ajattelin: »Minä lepään täällä poisheitettyjen rikkojen ja kuonan kaltaisena, johon kukaan ei viitsi koskeakaan.» Mutta sankarini tulee nyt minut vapauttamaan. Oletko tuntenut Suvarnan?

Surangama

Ollessani vielä isän kodissa, pelaajien luolassa —

Sudaršana

Ei, ei, en tahdo kuulla hänestä mitään sinulta. Hän on oma sankarini, ainoa pelastukseni. Minä opin hänet tuntemaan, vaikka et kerro hänestä tarinoita! Mutta huomaatko, kuinka siivo mies sinun kuninkaasi on! Hän ei huolinut tulla minua pelastamaan tästäkään alennuksesta. Kaiken tämän jälkeen sinä et voi minua soimata. Enhän olisi voinut odotella häntä täällä koko elämäni aikaa, orjan tavoin häpeällisesti raataen. Minä en tule milloinkaan niin nöyrän alistuvaiseksi kuin sinä.

XI

Leiri.

Kantši (Kanja Kubdžan sanansaattajalle)

Sano kuninkaallesi, ettei hänen tarvitse ottaa meitä vastaan nimenomaan vierainansa. Me olemme palaamassa valtakuntiimme, mutta viivähdämme tässä vapauttaaksemme kuningatar Sudaršanan siitä orjuudesta ja alennuksesta, johon hän on täällä tuomittu.

Sanansaattaja

Teidän korkeutenne suvainnee muistaa, että ruhtinatar on isänsä luona.

Kantši

Tytär voi jäädä isänsä kotiin vain kunnes menee naimisiin.

Sanansaattaja

Mutta hänen suhteensa isänsä perheeseen pysyy yhä ennallaan.

Kantši

Hän on nyt katkaissut kaikki sellaiset suhteet.

Sanansaattaja

Sellaisia suhteita, teidän korkeutenne, ei milloinkaan voida katkaista haudan tällä puolen; ne voivat jäädä toisinaan epämääräisiksi, mutta niitä ei käy koskaan täysin tuhoaminen.

Kantši

Jos kuningas päättää olla luovuttamatta tytärtänsä minulle suosiolla, niin meidän kšatrijain oikeamielisyyden lakikirja velvoittaa minut käyttämään väkivaltaa. Voit pitää tuota viimeisenä sananani.

Sanansaattaja

Suvaitkaa olla unohtamatta, teidän korkeutenne, että kuningastammekin velvoittaa sama laki. On turhaa edellyttää, että hän luovuttaa tyttärensä pelkkien uhkaustenne vuoksi.

Kantši

Sano kuninkaallesi, että olen odottanut sellaista vastausta.

Sanansaattaja lähtee.

Suvarna

Kantšin kuningas, minusta näyttää siltä, että uskallamme liian paljon.

Kantši

Mitäpä iloa olisi koko tästä seikkailusta, ellei olisi niin laita?

Suvarna

Ei tarvitse olla kovinkaan rohkea haastaakseen taisteluun Kanja Kubdžan — mutta…

Kantši

Jos »mutta» kerran alkaa sinua peloittaa, niin tuskin löydät tästä maailmasta kyllin turvallista loukkoa.

Eräs sotilas saapuu.

Sotilas

Teidän korkeutenne! Olen vastikään saanut tietää, että Košalan, Avantin ja Kalingan kuninkaat ovat sotajoukkoineen tulossa tännepäin.

Poistuu.

Kantši

Sitä juuri pelkäsinkin! Sudaršanan pakoa koskeva tieto on levinnyt kaikkialle — me joudumme yleiseen kahakkaan, ja lopulta kaikki epäilemättä haihtuu savuksi.

Suvarna

Nyt on kaikki turhaa, teidän korkeutenne. Nuo eivät ole hyviä uutisia. Uskon aivan varmaan, että hallitsijamme itse on salaa levittänyt tietoa kaikkialle.

Kantši

Miksi? Mitä hyötyä hänellä voi siitä olla?

Suvarna

Ahnaat repivät toisensa kappaleiksi yleisessä kateessa kahakassa — ja hän käyttää tilaisuutta hyväkseen vieden saaliin takaisin.

Kantši

Nyt selviää, minkätähden kuninkaanne ei milloinkaan näyttäydy. Hänen juonenansa on monistua joka taholla — pelko saa hänet näkymään kaikkialla. Mutta minä väitän vieläkin, että kuninkaanne on pelkkää petosta alusta loppuun asti.

Suvarna

Mutta suvaitsetteko, teidän korkeutenne, päästää minut menemään?

Kantši

Minä en voi laskea sinua menemään — minulla on sinusta hieman hyötyä tässä jutussa.

Sotilas tulee.

Teidän korkeutenne, edellisten lisäksi ovat saapuneet vielä Virat, Pantšal ja Vidarbha. He ovat leiriytyneet virran toiselle rannalle.

Poistuu.

Kantši

Aluksi meidän kaikkien tulee taistella yhdessä. Kunhan Kanja Kubdžasta on suoriuduttu, keksimme varmaan jonkin keinon päästäksemme tästä pulasta.

Suvarna

Minä pyydän teitä: älkää pakottako minua yhtymään suunnitelmiinne — olen onnellinen, jos jätätte minut oman onneni nojaan — olenhan halpa olento raukka — mikään ei voi —

Kantši

Kuulehan, sinä teeskentelijöiden kuningas, keinot ja välineet eivät ole milloinkaan kovin kunnioitettavia — tiet, portaat ja muut sellaiset kelpaavat ainoastaan jalkojemme tallattavaksi. Sinunlaistesi miesten käyttämisestä suunnitelmissa on se hyöty, ettei tarvitse pukea ylleen naamiota eikä teeskennellä. Pääministerini kanssa neuvotellessani sitävastoin menettelisin typerästi, jos käyttäisin varkaudesta puhuessani vähemmän arvokasta nimeä kuin »yleinen menestys». Minä lähden nyt siirtelemään ruhtinaita kuin šakkilaudan talonpoikia; peli ei varmaankaan voi jatkua, jos kaikki napelot tahtovat päästä liikkumaan kuninkaina!

XII

Palatsissa.

Sudaršana

Jatkuuko taistelu yhä vielä?

Surangama

Yhtä kiivaasti kuin ennenkin.

Sudaršana

Isäni tuli luokseni, ennenkuin lähti taisteluun, ja sanoi: »Sinä olet tullut pois erään kuninkaan luota, mutta olet vetänyt seitsemän kuningasta jäljessäsi; minun tekee mieleni leikata sinut seitsemäksi kappaleeksi ja jakaa ne ruhtinaitten kesken.» Kunpa hän olisi niin tehnyt! Surangama!

Surangama

Mitä?

Sudaršana

Olisiko nykyinen tilani voinut jättää kuninkaasi kylmäksi, jos hän kykenisi minut pelastamaan?

Surangama

Miksi kysytkään minulta, kuningattareni? Onko minulla valta vastata kuninkaani puolesta? Minä tiedän, että ymmärrykseni on hämärä, ja senvuoksi minä en milloinkaan uskalla häntä arvostella.

Sudaršana

Kutka ottavat osaa taisteluun?

Surangama

Kaikki seitsemän ruhtinasta.

Sudaršana

Eikö kukaan muu?

Surangama

Suvarna yritti paeta — salaa ennen taistelun alkua — mutta Kantši on säilytellyt häntä vangittuna leirissään.

Sudaršana

Ah, kunpa olisin kuollut jo aikoja sitten! Oi kuningas, minun kuninkaani, jos olisit tullut auttamaan isääni, sinun maineesi ei olisi siitä vähentynyt! Se olisi käynyt kirkkaammaksi ja korkeammaksi. Tiedätkö varmaan, Surangama, ettei hän ole tullut?

Surangama

Minä en tiedä mitään aivan varmaan.

Sudaršana

Tänne tultuani minä olen ollut toisinaan yht'äkkiä kuulevinani jonkun soittavan vinaa ikkunani alla.

Surangama

Ei ole suinkaan mahdoton se ajatus, että joku siellä harrastelee soitantoa.

Sudaršana

Minun ikkunani alla on taaja tiheikkö — joka kerta, kun soitantoa kuulen, yritän saada selville, kuka siellä on, mutta en erota selvästi mitään.

Surangama

Kenties lepää siellä joku vaeltaja puiden varjossa ja kaiuttaa soitintansa.

Sudaršana

Mahdollista kyllä, mutta mieleeni muistuu entinen ikkunani palatsissa. Minä tulin tavallisesti illalla, vaatetusta vaihdettuani, siihen ikkunani ääreen, ja silloin tulvi valottoman kohtauspaikkamme mustasta pimeydestä lauluja ja sävelmiä, jotka karkeloivat ja väreilivät loputtomina sarjoina ja tulvivana runsautena, ikäänkuin ehtymättömän suihkulähteen kiihkeä yltäkylläisyys!

Surangama

Oi sitä syvää ja suloista pimeyttä, sitä pohjatonta ja salaperäistä pimeyttä, jonka palvelijana minä olin!

Sudaršana

Minkätähden lähditkään kanssani siitä huoneesta?

Surangama

Sen vuoksi, että tiesin hänen meitä seuraavan ja vievän meidät takaisin.

Sudaršana

Ei, hän ei tule — hän on hylännyt meidät ainiaaksi. Ja miksipä ei olisikin?

Surangama

Jos hän voi meidät siten hylätä, niin me emme häntä tarvitse. Silloin hän ei ole meille olemassa, silloin tuo pimeä kammio on ihan tyhjä ja autio — mikään vina ei ole milloinkaan siellä säveliänsä helissyt — kukaan ei ole kutsunut sinua eikä minua siihen huoneeseen; silloin on kaikki ollut petosta ja pelkkää unta.

Ovenvartija tulee.

Sudaršana

Kuka sinä olet?

Ovenvartija

Minä olen tämän palatsin portinvartija.

Sudaršana

Sano minulle nopeasti, mitä sinulla on sanottavaa.

Ovenvartija

Kuninkaamme on joutunut vangiksi.

Sudaršana

Vangiksi! Oi maa-emo!

Pyörtyy.

XIII

Kantšin kuningas ja Suvarna.

Suvarna

Sanotte siis, ettei keskinäinen taistelu enää ole mitenkään välttämätön?

Kantši

Ei, älä huoli pelätä. Minä olen saanut ruhtinaat suostumaan siihen, että kuningattaren saa se, jonka kuningatar itse valitsee miehekseen, ja että toiset luopuvat kaikesta enemmästä kamppailusta.

Suvarna

Niinpä ette varmaankaan minua enää tarvitse, teidän korkeutenne, — pyydän siis teitä päästämään minut pois. Minä en kelpaa mihinkään, ja uhkaavan vaaran pelko on minut kerrassaan heikontanut ja tylsyttänyt älyni. Niinmuodoin teidän on varmaan vaikea käyttää minua mitenkään hyödyksenne.

Kantši

Sinun tulee istua minun varjostimeni pitelijänä.

Suvarna

Teidän palvelijanne suostuu kaikkeen; mutta mitä hyötyä siitä on teille itsellenne?

Kantši

Kuulehan, mies, minä huomaan, ettei heikkoon älyysi voi liittyä suurta kunnianhimoa. Sinä et ole vielä havainnut, kuinka suopeasti kuningatar sinua silmäilee. Hän ei tosin voine heittää morsiamen-seppelettä varjostimen pitelijän kaulaan kuninkaitten kokouksessa, mutta sittenkin tiedän, ettei hän kykene kääntämään mieltänsä pois sinusta. Niinpä tuleekin tuo seppele joka tapauksessa putoamaan minun kuninkaallisen varjostimeni varjoon.

Suvarna

Teidän korkeutenne, mielessänne on vaarallisia minua koskevia kuvitelmia. Minä pyydän teitä hartaasti olemaan kietomatta minua sellaisten kestämättömien mielikuvien verkkoon. Minä pyydän teidän korkeuttanne mitä hartaimmin päästämään minut vapaaksi.

Kantši

Kunhan olen saavuttanut tarkoitukseni, en hetkeksikään sinua enää pidätä. Kun päämäärä kerran on saavutettu, on turhaa sallia välineiden itseään rasittaa.

XIV

Sudaršana ja Surangama ikkunan luona.

Sudaršana

Täytyykö minun siis lähteä ruhtinaiden kokoukseen? Eikö ole mitään muuta keinoa isäni hengen pelastamiseksi?

Surangama

Kantšin kuningas on niin sanonut.

Sudaršana

Ovatko nuo sanat kuninkaan arvoiset? Kuulitko sen häneltä itseltään?

Surangama

En, hänen sanansaattajansa Suvarna toi sen tiedon.

Sudaršana

Voi minua, onnetonta!

Surangama

Hän veti esiin muutamia kuihtuneita kukkasia ja sanoi: »Sano kuningattarellesi, että mitä enemmän nämä kevätjuhlan muistot kuivuvat ja kuihtuvat, sitä tuoreempina ja kukoistavampina ne sydämessäni kasvavat.»

Sudaršana

Riittää! Älä kerro enempää. Älä minua enää kiduta.

Surangama

Katsohan! Tuolla istuvat ruhtinaat suuressa kokouksessaan. Tuo, jolla ei ole mitään muuta korua kuin kukkaseppele kruunussaan, on Kantšin kuningas. Ja se, joka hänen takanaan seisoen pitelee varjostinta hänen päänsä päällä, on Suvarna.

Sudaršana

Hänkö on Suvarna? Tiedätkö sen aivan varmasti?

Surangama

Tiedän, minä tunnen hänet hyvin.

Sudaršana

Onko mahdollista, että näin tuon miehen taanoin? Ei, ei — minä näin jotakin, missä valo ja pimeys, tuulenhenki ja tuoksu olivat sekaantuneet, valautuneet ja sulautuneet toisiinsa — ei, ei, se ei ole mahdollista; se ei ole hän.

Surangama

Mutta kaikki myöntävät, että hän näyttää erinomaisen kauniilta.

Sudaršana

Kuinka voikaan tuo kauneus minua tenhota? Ah, mitä teenkään, jotta silmäni puhdistuvat siitä saastutuksesta?

Surangama

Sinun tulee ne pestä siinä pohjattomassa pimeydessä.

Sudaršana

Mutta sanohan minulle, Surangama, minkätähden ihminen niin erehtyy.

Surangama

Erehdykset ovat vain oman tuhoutumisensa alkusoittoa.

Sanansaattaja (tulee)

Ruhtinatar, kuninkaat odottavat teitä salissa.

Poistuu.

Sudaršana

Tuo minulle harso, Surangama. (Surangama lähtee huoneesta.) Oi kuningas, minun ainoa kuninkaani! Sinä olet jättänyt minut yksin ja olet niin tehden menetellyt aivan oikein. Mutta etkö tahdo saada tietää sieluni syvintä totuutta? (Vetää tikarin povestansa.) Ruumiiseeni on tullut tahra — minä uhraan sen tänään permannon tomuun, kaikkien noiden ruhtinaiden edessä! Mutta kyennenkö sinulle milloinkaan sanomaan, etten tunne mitään uskottomuuden tahraa sydämeni salatuissa kammioissa? Se pimeä kammio, johon tulit minua kohtaamaan, on nyt kylmänä ja autiona povessani — mutta oi herrani, sen ovea ei ole avannut kukaan muu, siihen ei ole astunut kukaan muu kuin sinä, oi kuninkaani! Etkö tule enää milloinkaan sitä ovea avaamaan? Ellet, niin salli tulla kuoleman, sillä se on yhtä tumma kuin sinä ja sen kasvot ovat yhtä kauniit kuin sinun. Sinä se olet — sinä itse se olet, oi kuningas!

XV

Ruhtinaiden kokous.

Vidarbha

Mistä johtuukaan, ettei sinulla ole mitään koruja, Kantšin kuningas?

Kantši

Se johtuu siitä, etten toivo mitään. Korut vain tekisivät tappioni häpeän kaksinkertaiseksi.

Kalinga

Sinun varjostimen-pitelijäsi sensijaan näyttää somistautuneen perinpohjin — onhan hän pelkän kullan ja jalokiven peitossa.

Viral

Kantšin kuningas haluaa osoittaa ulkonaisen kauneuden ja suurenmoisuuden mitättömyyttä ja vähäarvoisuutta. Miehuudestaan ylpeillen hän on poistanut kaikki ulkonaiset koristeet jäsenistään.

Košala

Minä ymmärrän varsin hyvin hänen viekkautensa: hän yrittää osoittaa omaa arvoansa esiintymällä ankaran yksinkertaisessa asussa jalokivillä koristettujen ruhtinaiden joukossa.

Pantšala

Minä en voi ylistää hänen viisauttansa tässä asiassa. Kaikki tietävät, että naisen katseet ovat kuin koiperhoset: syöksyvät suin päin jalokivien ja kullan hohteluun.

Kalinga

Mutta kuinka kauan meidän pitääkään vielä odottaa?

Kantši

Älä käy kärsimättömäksi, Kalingan kuningas — viivytyksen hedelmät ovat hempeät.

Kalinga

Jos tietäisin varmaan hedelmän saavuttavani, voisin sen sietää. Mutta koska on kovin epäiltävää, että milloinkaan pääsen hedelmää maistamaan, himoitsen sanomattomasti saada hänet nähdä.

Kantši

Sinähän olet vielä nuori — sinun iälläsi rauenneet toiveet palaavat alinomaa luoksesi kuin julkea nainen; me sitävastoin olemme jo aikoja sitten jättäneet taaksemme sen vaiheen.

Košala

Kantši, etkö huomannut vast'ikään istuimesi vavahtavan? Onko kysymyksessä maanjäristys?

Kantši

Maanjäristys? En tiedä.

Vidarbha

Tai kenties on vielä jokin ruhtinas tulossa sotajoukkoineen.

Kalinga

Sinun otaksumasi on varsin todennäköinen, lukuunottamatta sitä seikkaa, että olisimme siinä tapauksessa asian jo kuulleet kuuluttajalta tai sanansaattajalta.

Vidarbha

Minä en voi pitää tuota erikoisen hyvänä enteenä.

Kantši

Kaikki näyttää pahaenteiseltä pelokkaan silmiin.

Vidarbha

Minä en pelkää mitään muuta kuin Kohtaloa, johon nähden rohkeus tai sankaruus on yhtä hyödytöntä kuin mieletöntäkin.

Pantšala

Kuulehan, Vidarbha, älä huoli himmentää tämän päivän onnellisia tapahtumia epämieluisilla ennusteluillasi.

Kantši

Minä en ota milloinkaan lukuun näkymätöntä, ennenkuin se on tullut nähdyksi.

Vidarbha

Mutta silloin voi jo olla liian myöhäistä mitään tehdä.

Pantšala

Emmekö ole kaikin käyneet asiaan erikoisen hyväenteisenä hetkenä?

Vidarbha

Luuletko varautuneesi kaikkia mahdollisia vaaroja vastaan käymällä asiaan hyväenteisenä hetkenä? Ikäänkuin —

Kantši

Sinun olisi parasta jättää »ikäänkuin»: vaikka se onkin oma luomuksemme, se usein osoittautuu tuhoksemme ja turmaksemme.

Kalinga

Eikö kuulu soitantoa jostakin ulkoa?

Pantšala

Epäilemättä siltä kuuluu.

Kantši

Niinpä kuningatar Sudaršana vihdoinkin lähestyy. (Hiljaa Suvarnalle.) Kuulehan, Suvarna, sinä et saa piiloutua taakseni pieneksi tekeytyen. Varjostinhan ihan vapisee kädessäsi!

Taatto tulee soturiksi puettuna.

Kalinga

Kuka tuo on? — Kuka olet?

Pantšala

Kuka tuo on, joka uskaltaa kutsumatta astua tähän saliin?

Virat

Hämmästyttävän häpeämätön! Estä miestä astumasta kauemmaksi, Kalinga.

Kalinga

Te olette kaikki minua vanhemmat — on soveliaampaa, että te sen teette.

Vidarbha

Kuunnelkaamme, mitä hänellä on sanottavana.

Taatto

Kuningas on saapunut.

Vidarbha (säpsähtäen)

Kuningas?

Pantšala

Mikä kuningas?

Kalinga

Mistä hän tulee?

Taatto

Minun kuninkaani!

Virat

Sinun kuninkaasi?

Kalinga

Kuka hän on?

Košala

Mitä tarkoitat?

Taatto

Te tiedätte kaikki ketä tarkoitan. Hän on tullut.

Vidarbha

Onko hän tullut?

Košala

Mitä hän aikoo?

Taatto

Hän on kutsunut teidät kaikki luoksensa.

Kantši

Kutsunut meidät, tosiaanko? Millaisin lauseparsin hän on suvainnut meidät kutsua?

Taatto

Te voitte käsittää hänen kutsunsa miten haluatte — kukaan ei teitä estä — hän on valmis tervehtimään teitä kaikin eri tavoin teidän erilaisten makujenne mukaisesti.

Virat

Entä kuka olet sinä?

Taatto

Minä olen eräs hänen kenraaleistaan.

Kantši

Kenraaleistaan? Valehtelet! Luuletko meitä peloittavasti? Kuvitteletko, etten näe valepukusi läpi? Me tunnemme kaikin sinut varsin hyvin — ja sinä paneudut »kenraaliksi» meidän nähtemme!

Taatto

Sinä olet tuntenut minut aivan oikein. Kukapa olisikaan niin arvoton kuin minä kuljettamaan kuninkaani käskyjä? Mutta sittenkin hän on antanut minulle nämä kenraalinvarusteet ja lähettänyt minut tänne; hän on valinnut minut suurempien kenraalien ja mahtavampien soturien seasta.

Kantši

Hyvä, me tulemme sopivan tilaisuuden sattuessa noudattamaan soveliaisuuden ja hyväntahtoisuuden vaatielmia — mutta nyt me olemme tärkeätä asiaa toimittamassa. Hänen on odotettava, kunnes tämä pieni toimitus on ohi.

Taatto

Kerran kutsuttuaan hän ei odota.

Košala

Minä tottelen hänen kutsuansa; minä lähden heti.

Vidarbha

Kantši, minä en voi suostua ehdotukseesi, että odottaisimme, kunnes olemme asiastamme suoriutuneet. Minä lähden.

Kalinga

Te olette minua vanhemmat — minä lähden kerallanne.

Pantšala

Katsohan taaksesi, Kantšin ruhtinas, sinun kuninkaallinen varjostimesi makaa permannon pölyssä; sinä et ole huomannut, kuinka varjostimen-pitelijäsi on hiipinyt tiehensä.

Kantši

Olkoon menneeksi, kenraali. Minäkin lähden — mutta en häntä kunnioittamaan. Minä lähden kohtaamaan häntä taistelukentällä.

Taatto

Sinä tulet kohtaamaan kuninkaani taistelukentällä; se ei olekaan mikään kehno paikka vastaanottoasi varten.

Viral

Kuulkaahan, ystävät, me kenties pakenemme kaikki kuviteltua kauhua — näyttää siltä, kuin Kantšin kuningas aikoisi saada siitä itselleen voiton.

Pantšala

Hedelmän ollessa ihan saatavissa saattaa olla pelkurimaista ja typerää poistua sitä poimimatta.

Kalinga

On parempi liittyä Kantšin kuninkaan seuraan. Hänellä on varmaan jokin määrätty suunnitelma ja tarkoitus, koska hän tekee ja uskaltaa ylen paljon.

XVI

Sudaršana ja Surangama.

Sudaršana

Taistelu on nyt päättynyt. Milloin tulee kuningas?

Surangama

En tiedä itsekään; minäkin odottelen häntä.

Sudaršana

Minä tunnen niin sykähtelevää iloa, Surangama, että poveeni koskee kipeästi. Mutta samalla olen kuolla häpeästä; kuinka voinkaan näyttää hänelle kasvoni?

Surangama

Mene hänen luoksensa äärimmäisen nöyränä ja alistuneena, niin kaikki häpeä häviää silmänräpäyksessä.

Sudaršana

Minun on tunnustaminen, että minua on kohdannut lopullinen nöyryytys koko elämäni ajaksi. Mutta ylpeys sai minut vaatimaan pitkät ajat suurinta osaa hänen rakkaudestaan. Kaikki sanoivat, että olin ihmeen kaunis ja viehättävä ja hyveellinen, kaikki sanoivat, että kuningas osoitti minulle rajatonta hyvyyttä — ja tuo tekee minulle vaikeaksi nöyryyttää sydäntäni hänen edessään.

Surangama

Se vaikeus on häviävä, kuningattareni.

Sudaršana

Niin, epäilemättä, se on häviävä — on tullut se päivä, jona minun tulee nöyrtyä koko maailman edessä. Mutta miksi ei kuningas tule noutamaan minua takaisin? Mitä hän vielä odottaakaan?

Surangama

Enkö ole sinulle sanonut, että kuninkaani on säälimätön ja ankara — erinomaisen ankara?

Sudaršana

Mene, Surangama, ja tuo minulle tietoja hänestä.

Surangama

Minä en tiedä, minne minun on mentävä saadakseni tietoja hänestä. Minä olen kehoittanut taattoa tulemaan; ehkäpä kuulemme hänestä jotakin, kun taatto saapuu.

Sudaršana

Voi kovaa kohtaloani! Olen joutunut sille asteelle, että täytyy kysellä toisilta tietoja kuninkaastani!

Taatto tulee.

Sudaršana

Minä olen kuullut, että olet kuninkaani ystävä; ota siis vastaan kunnioittava kumarrukseni ja suo minulle siunauksesi.

Taatto

Mitä teetkään, kuningatar? Minä en ota milloinkaan vastaan kunnioittavia kumarruksia. Minä suhtaudun kaikkiin vain toverillisesti.

Sudaršana

Hymyile siis minulle — kerro minulle hyviä uutisia. Sano, milloin kuningas tulee noutamaan minut takaisin.

Taatto

Kysymyksesi on vaikea vastattavaksi, totisesti! Minä tiedän tuskin mitään ystäväni aikeista. Taistelu on päättynyt, mutta kukaan ei osaa sanoa, minne hän on lähtenyt.

Sudaršana

Onko hän siis lähtenyt pois?

Taatto

Minä en näe täällä hänestä jälkeäkään.

Sudaršana

Onko hän mennyt? Ja nimitätkö sinä sellaista henkilöä ystäväksesi?

Taatto

Siitä syystä hän saa osakseen ihmisten soimauksia samoinkuin epäilyksiäkin. Mutta kuninkaani ei välitä siitä vähääkään.

Sudaršana

Onko hän lähtenyt pois? Voi kuinka julmaa, kuinka julmaa, kuinka julmaa! Hän on kuin kiveä, kova kuin timantti! Minä yritin liikuttaa häntä sydämelläni — poveni on raadeltu ja vuotaa verta — mutta en voinut liikuttaa häntä hitustakaan! Sano minulle, taatto, kuinka voit tulla toimeen sellaisen ystävän kanssa.

Taatto

Minä tunnen hänet nyt — olen oppinut hänet tuntemaan murheissani ja riemuissani — hän ei saa minua enää itkemään.

Sudaršana

Eikö hän salli minunkin oppia tuntemaan itseänsä?

Taatto

Epäilemättä hän sallii. Mikään muu ei häntä tyydytä.

Sudaršana

Hyvä; saanpa nähdä, kuinka säälimätön hän voi olla! Minä seison tässä ikkunanpielessä sanaakaan virkkamatta; minä en liikahda tuumaakaan, saanhan nähdä, eikö hän tule!

Taatto

Sinä olet vielä nuori — sinun kannattaa vielä häntä odotella; minulle, vanhalle miehelle, tuokion menettäminen merkitsee viikkoa. Minun täytyy lähteä häntä etsimään, onnistuinpa tai en.

Poistuu.

Sudaršana

Minä en häntä tarvitse — minä en lähde häntä etsimään! Minä en kaipaa sinun kuningastasi, Surangama! Minkätähden hän taistelikaan ruhtinaita vastaan? Tapahtuiko se ollenkaan minun tähteni? Halusiko hän osoittaa sankaruuttansa ja voimaansa? Lähde täältä pois — minä en voi sietää sinua näkyvissäni. Hän on nöyryyttänyt minut maan tomuun eikä ole vieläkään tyytyväinen!

XVII

Joukko kansalaisia.

Ensimmäinen kansalainen

Me luulimme kokevamme hyvänkin huvin, kun tuli koolle niin paljon kuninkaita, mutta miten olikaan: koko asia sai sellaisen käänteen, ettei kukaan tiedä, mitä oikeastaan tapahtui!

Toinen kansalainen

Ettekö huomanneet, etteivät he päässeet minkäänlaiseen yksimielisyyteen? Kaikki epäilivät toisiansa.

Kolmas kansalainen

Kukaan ei noudattanut alkuperäistä suunnitelmaansa: toinen tahtoi hyökätä eteenpäin, toinen piti parempana peräytyä; toiset kääntyivät oikeaan, toiset hyökkäsivät vasempaan — kuinka voisikaan sellaista taisteluksi nimittää?

Ensimmäinen kansalainen

He eivät pitäneet ollenkaan silmällä todellista taistelua — pitivät vain kaikin silmällä toisiansa.

Toinen kansalainen

Jokainen ajatteli: »Minkätähden kuolisinkaan salliakseni toisten korjata sadon?»

Kolmas kansalainen

Teidän täytyy sentään kaikkien myöntää, että Kantši taisteli niinkuin sankari ainakin.

Ensimmäinen kansalainen

Häviölle jouduttuaankaan hän ei näyttänyt pitkiin aikoihin haluavan tunnustaa itseänsä voitetuksi.

Toinen kansalainen

Hänen rintansa lävisti vihdoin kuolettava heittoase.

Kolmas kansalainen

Mutta sitä ennen hän ei näyttänyt ollenkaan oivaltavan, että hänen oli väistyttävä joka askelella.

Ensimmäinen kansalainen

Toiset kuninkaat — niin, kukaan ei tiedä, minne he pakenivat jättäen Kantši paran yksinään taistelukentälle.

Toinen kansalainen

Minulle on kerrottu, ettei hän ole vielä kuollut.

Kolmas kansalainen

Ei, lääkärit ovat hänet pelastaneet — mutta hänellä on oleva häviönsä leima rinnassaan aina kuolemaansa asti.

Ensimmäinen kansalainen

Pakoon pyrkineistä kuninkaista ei ole yksikään päässyt karkuun; heidät on kaikki otettu vangeiksi. Mutta millainen tuomio heille lienee langetettu?

Toinen kansalainen

Minä olen kuullut, että he ovat joutuneet rangaistaviksi kaikki, lukuunottamatta Kantšia, jonka tuomari sijoitti oikealle puolellensa oikeuden valtaistuimelle laskien kruunun hänen päähänsä.

Kolmas kansalainen

Eipä ole kummempaa kuultu.

Toinen kansalainen

Sellainen oikeudenkäyttö tuntuu meistä suoraan sanoen haaveelliselta ja oikukkaalta.

Ensimmäinen kansalainen

Epäilemättä. Suurin rikollinen on tietenkin Kantšin kuningas; toisia ajoi toisinaan voitonhimo eteenpäin, toisinaan taas heitä peräännytti pelko.

Kolmas kansalainen

Millaista oikeudenkäyttöä tämä onkaan? kysyn minä. On kuin tiikeri pääsisi rankaisematta, mutta sen häntä leikattaisiin poikki.

Toinen kansalainen

Jos minä olisin tuomari, luuletteko, että Kantši voisi aivan hyvin tänä hetkenä? Hänestä ei olisi enää olemassa jälkeäkään.

Kolmas kansalainen

Ne ovat suuria ylituomareita, ystäväiseni, heidän aivonsa ovat toista maata kuin meidän.

Ensimmäinen kansalainen

Haluaisinpa tietää, onko heillä ollenkaan aivoja. He vain noudattavat omia mukavia päähänpistojansa, koska ei ole ketään ylempää, joka heille jotakin sanoisi.

Toinen kansalainen

Sanoittepa mitä tahansa, jos hallitusvalta olisi meidän käsissämme, olisimme epäilemättä hallinneet paremmin.

Kolmas kansalainen

Kukapa voisi sitä epäillä? Se on tietenkin itsestään selvää.

XVIII

Katu. Taatto ja Kantši.

Taatto

Mitä, sinäkö täällä, Kantšin ruhtinas!

Kantši

Sinun kuninkaasi on lähettänyt minut tielle.

Taatto

Se kuuluu hänen vakinaisiin tapoihinsa.

Kantši

Ja kukaan ei saa nähdä häntä vilahdukseltakaan.

Taatto

Sekin on hänen huvejansa.

Kantši

Mutta kuinka kauan hän minua näin vältteleekään? Kun en millään ehdolla suostunut tunnustamaan häntä kuninkaaksi, hän tuli äkkiä kuin hirvittävä rajusää — Jumala tiesi mistä — hajoittaen mieheni, hevoseni ja sotalippuni hurjaan pyörteeseen; mutta nyt, kun etsin kaikki maan ääret osoittaakseni hänelle nöyrää kunnioitustani, hän ei ole mistään löydettävissä.

Taatto

Olipa hän kuinka korkea hallitsija tahansa, hänen täytyy taipua sen tahtoon, joka alistuu. Mutta miksi olet ulkona yön aikaan, ruhtinas?

Kantši

Minua vaivaa yhä vielä salainen pelko, että ihmiset voivat nauraa nähdessään minun nöyrästi kunnioittavan kuningastanne ja tunnustavan itseni voitetuksi.

Taatto

Se on tosiaankin ihmisten tapa. Se, mikä saisi toiset heltymään kyyneliin, aiheuttaa heissä ainoastaan tyhjää naurua.

Kantši

Mutta olethan sinäkin kulkemassa, taatto.

Taatto

Minä olen iloisella pyhiinvaellusretkelläni kaiken-kadottamisen maahan.

Laulaa

Odotukseeni antautuneena minä halajan kaikkeni kadottaa. Tien vieressä varron, kunnes saapuu hän, joka vie minut avoimelle tielle. Hän, joka piilee ja näkee ja tietämättäsi sinua rakastaa. Minä olen antanut hänelle sydämeni salaisen rakkauden Ja odotukseeni antauneena minä halajan kaikkeni kadottaa.

XIX

Tie. Sudaršana ja Surangama.

Sudaršana

Millainen huojennus, Surangama, millainen vapaus! Häviöni on tuottanut minulle vapauden. Oi kuinka jäykkä olikaan ylpeyteni! Mikään ei kyennyt sitä liikuttamaan eikä lieventämään. Himmentynyttä henkeäni ei voitu mitenkään saada tajuamaan sitä selvää totuutta, ettei kuninkaan pitänyt tulla luokseni, vaan minun piti lähteä hänen luoksensa. Minä makasin koko viime yön pölyisellä permannolla ikkunan luona — makasin siellä lohduttomia tunteja ja itkin! Etelätuulet puhalsivat ja huusivat ja valittivat koko yön niinkuin sydäntäni kalvava tuska, ja kaiken keskeltä kuului tavantakaa yölinnun vihlova ääni »Puhu, nainen!» ulkoisen myllerryksen kaikuna!… Se oli pimeän yön avutonta valitusta, Surangama!

Surangama

Viime yön painostava ja alakuloinen tuntu näytti kestävän ikuiset ajat — oi kuinka kaamea ja synkeä olikaan yö!

Sudaršana

Mutta voitko uskoa — minusta tuntui siltä, kuin olisin kuullut vinan lempeiden sointujen virtaavan kaiken tuon hurjan melun ja myllerryksen läpi! Voiko hän soittaa niin suloisia ja herkkiä säveliä, hän, joka on julma ja kammottava? Maailma tuntee ainoastaan kelvottomuuteni ja häpeäni — mutta yksin minun oma sydämeni kykeni kuulemaan nuo sävelet, jotka kutsuivat minua autiossa ja valittavassa yössä. Kuulitko sinäkin, Surangama, sen vinan? Vai oliko se pelkkää unennäköäni?

Surangama

Juuri sen vinan soittoa kuullakseni minä olen aina sinun luonasi. Tuota soivaa kutsua, jonka tiesin kerran tulevan poistamaan kaikkia esteitä rakkauden tieltä, minä olen kaiken aikaa odottanut jännittäen kuuloani.

Sudaršana

Vihdoin hän lähetti minut maantielle — minä en voinut vastustaa hänen tahtoansa. Kun hänet löydän, sanon hänelle ensimmäisiksi sanoikseni: »Minä olen tullut vapaaehtoisesti — minä en ole odottanut sinun tuloasi.» Minä sanon: »Sinun tähtesi minä olen kulkenut vaikeat ja väsyttävät tiet, ja katkera ja lakkaamaton on ollut itkuni koko ajan.» Se ylpeys minussa ainakin on oleva, kun hänet kohtaan.

Surangama

Mutta sekään ylpeys ei ole kestävä. Hän tuli ennen sinua — kukapa muu olisikaan sinut tielle lähettänyt?

Sudaršana

Ehkäpä niin. Loukatun ylpeydentunnon minussa vielä eläessä minä en voinut olla ajattelematta, että hän oli iäksi minut jättänyt; mutta kun sitten sirotin arvokkuuteni ja ylpeyteni tuulten viedä ja lähdin tavallisille teille, niin minusta tuntui, että hänkin oli lähtenyt ulos. Minä olen ollut häntä löytämässä siitä hetkestä saakka, jolloin tulin tielle. Minä en pelkää enää mitään. Kaikki nämä kärsimykset, jotka olen kokenut hänen tähtensä, kaiken tämän katkeruus tuo hänet luokseni. Niin, hän on tullut — hän on tarttunut käteeni aivan samoin kuin pimeyden kammiossa, missä ruumiini hänen sitä koskettaessaan valtasi äkillinen väristys: nyt tunnen jälleen saman kosketuksen! Kuka sanoo, ettei hän ole täällä? — Etkö näe, Surangama, että hän on tullut, hiljaa ja salaa?… Kuka onkaan tuo tuolla? Katsohan, Surangama, tällä pimeällä tiellä on tähän öiseen aikaan kolmaskin kulkija.

Surangama

Minä näen, kuningattareni; hän on Kantšin kuningas.

Sudaršana

Kantšin kuningas!

Surangama

Älä pelkää, kuningattareni!

Sudaršana

Pelkää! Miksi pelkäisinkään? Pelon päivät ovat olleet ja iäksi menneet.

Kantši (tulee)

Kuningatar-maammo, minä näen teidät molemmat tällä tiellä! Minä kuljen samaa polkua kuin sinä. Älä pelkää minua, kuningatar!

Sudaršana

On hyvä, että me käymme yhdessä, Kantšin kuningas, vieretysten — on niinkuin olla pitääkin. Minä tulin sinun tiellesi lähtiessäni kotoani ja nyt minä kohtaan sinut jälleen paluumatkallani. Kukapa olisi voinut uneksiakaan, että tämä kohtauksemme oli niin hyväenteinen?

Kantši

Mutta eihän ole soveliasta, kuningatar-maammo, että kuljet tätä tietä jalkaisin. Sallitko että hankin sinulle vaunut?

Sudaršana

Ah, älä sano niin; minä en olisi milloinkaan enää onnellinen, ellen saisi kotiin palatessani polkea sen tien tomua, joka on vienyt minut pois kuninkaani luota. Minä pettäisin itseäni, jos nyt ajaisin vaunuissa.

Surangama

Sinäkin astelet nyt tomussa, kuningas; tällä tiellä ei ole milloinkaan liikkunut ketään vaunuin ja hevosin.

Sudaršana

Kuningattarena ollessani oli permantonani hopea ja kulta — nyt minun täytyy sovittaa syntymäni kova onni astelemalla tomussa ja paljaalla maan kamaralla. En olisi voinut aavistaakaan, että jokainen tämän päivän askel johtaa minut kuninkaani luo, maan ja tomun kuninkaan luo.

Surangama

Katsohan, kuningattareni, tuolla idässä näkyy aamun sarastus. Meidän ei tarvitse kävellä kauan. Minä näen jo kuninkaan palatsin kultaisten tornien huiput.

Taatto saapuu.

Taatto

Lapseni, päivä koittaa — vihdoinkin!

Sudaršana

Sinun siunauksesi on suonut onnea matkalleni, ja tässä minä olen vihdoinkin.

Taatto

Mutta näetkö, kuinka huono käytöstapa kuninkaallamme on? Hän ei ole lähettänyt vaunuja, ei soittokuntaa, ei mitään loisteliasta eikä suurenmoista.

Sudaršana

Ei mitään suurenmoista, niinkö sanot? Katsohan: koko taivas rusottaa ja purppuroi, ja ilma on tulvillaan kukkien tervetuliaistuoksuja.

Taatto

Niin, mutta kuinka säälimätön kuninkaamme lieneekin, emme kumminkaan saa yrittää kilpailla hänen kanssaan: minä en voi olla tuntematta tuskaa nähdessäni sinut tuossa tilassa, lapsukaiseni. Kuinka voisimmekaan sallia sinun astuvan kuninkaan palatsiin tuossa köyhässä ja rikkinäisessä asussa? Odotahan — minä riennän noutamaan sinulle kuningattarenvaatteesi.

Sudaršana

Oi ei, ei, ei! Hän on riisunut ne kuninkaalliset korut yltäni ikiajoiksi — hän on pukenut minut palvelijattaren pukuun kaiken maailman nähden: millainen vapahdus se onkaan ollut minulle! Minä olen nyt hänen palvelijattarensa enkä enää hänen kuningattarensa. Tänään minä kumarran kaikkia niitä, jotka voivat väittää olevansa jotenkin hänen sukuansa.

Taatto

Mutta vihamiehesi nauravat sinulle nyt; kuinka voitkaan sietää heidän pilkkansa?

Sudaršana

Olkoon heidän naurunsa ja pilkkansa iänikuinen — heittäkööt he minua tien pölyllä: se pöly on tänään oleva korujauhe, jolla itseni peitän, ennenkuin käyn herraani kohtaamaan.

Taatto

Kun on niin laita, emme sano enää mitään. Nyt me leikimme kevätjuhlamme viimeisen leikin — kiidättäköön vinha etelätuuli kukkien siitepölyn asemesta alhaisuuden tomua kaikkiin ilmansuuntiin! Me lähdemme herramme luo puettuina tomun vaatimattomaan harmaaseen. Ja me löydämme hänetkin kokonaan tomun peittämänä. Sillä luuletteko ihmisten häntä säästelevän? Hänkään ei voi välttää heidän likaisia ja pölyisiä käsiänsä eikä edes ajattele pyyhkiä saastaa pois vaatteistansa.

Kantši

Taatto, älä unohda minua tässä leikissäsi! Minäkin tahdon nähdä kuninkaallisen pukuni tahraantuvan siinä määrin, ettei sitä kukaan tunne.

Taatto

Se ei vaadi pitkää aikaa, veikkoseni. Nyt, kun olet ehtinyt näin kauas alaspäin — sinä vaihdat väriä aivan äkkiä. Katsohan kuningatartamme — hän suuttui itselleen ja luuli voivansa tuhota verrattoman kauneutensa heittämällä pois kaikki korunsa; mutta tuo kauneuden solvaus saikin sen hohtelemaan kymmenen kertaa kirkkaampana, ja nyt hän on koruttoman täydellisyytensä saavuttanut. Kuninkaastamme kerrotaan, että hän on aivan viaton kauneuteen — senvuoksi hän rakastaa kaikkea moninaista muotokauneutta, joka hohtelee kuin hänen rintansa koriste. Ja tämä kauneus on tänään riisunut huntunsa ja ylpeyden ja turhamaisuuden verhonsa! Mitä antaisinkaan, jos saisin kuulla sen ihmeellisen soitannon, joka on tänään täyttänyt kuninkaani palatsin!

Surangama

Katsokaa, aurinko nousee!

XX

Pimeä kammio.

Sudaršana

Herra, älä anna minulle takaisin sitä kunniaa, jonka kerran minulta otit! Minä olen palvelijatar sinun jalkojesi edessä — minä en etsi mitään muuta etuoikeutta kuin saada sinua palvella.

Kuningas

Kykenetkö nyt minut sietämään?

Sudaršana

Kykenen, aivan varmaan. Sinun näkeminen sai minut peräytymään, koska olin etsinyt sinua huvitarhasta ja kuningattaren-suojistani: niissä näyttää sinun halvin palvelijasikin sinua kauniimmalta. Tuo kaipauksen kuume on lähtenyt silmistäni ainiaaksi. Sinä et ole kaunis, herrani — sinä olet kaikkia vertailuja korkeammalla!

Kuningas

Se, mikä on minuun verrattavissa, on sinussa itsessäsi.

Sudaršana

Jos on niin laita, niin silloin sekin on verratonta. Sinun rakkautesi elää minussa — sinä kuvastut siinä rakkaudessa ja näet kasvosi heijastuksen minussa; mikään ei ole minun, se on kaikki sinun, oi herra!

Kuningas

Minä avaan tänään tämän pimeän kammion ovet — leikki loppuu tähän! Tule, tule nyt kerallani, tule ulos — valoon!

Sudaršana

Salli minun ennen lähtöäni kumartaa pimeyden herrani jalkoihin, säälimättömän, hirmuisen, verrattoman!