STONE GATE, WORCESTER, MASSACHUSETTS. (continued 2)

Mutta oli miten oli, niin kuuluivat hänen sanansa. Ja hän ripusti torven pois, pani autonsa käyntiin ja kiidätti tänne lainvastaisen nopeasti. Hän marssi suoraan Sterryn luo hienon skotlantilaisen raivon ajamana ja erotti miehen virasta niin pontevasti ja täsmällisesti että vaunuvajan ikkuna tärähti sirpaleiksi.

Alkaen kello 11:sta tänä aamuna, jolloin Sterryn muuttokuorma ratisi portista ulos, on suloinen rauha vallinnut J.G.H:ssa. Eräs mies kylästä auttaa meitä niin kauan kuin toivehikkaina odotamme untemme voutia.

Suo anteeksi että olen häirinnyt sinua huolillamme. Sano Judylle että hän on minulle velkaa kirjeen eikä kuule minusta ennenkuin on maksanut velkansa.

Nöyrin palvelijasi S. MCBRIDE.

Rakas Judy!

Eilisessä kirjeessäni Jervisille unohdin toimittaa sinulle kiitoksemme kolmesta tina-ammeesta. Taivaansininen, jonka sivuilla on unikkoja, lisää erittäin loistavan värivivahduksen lastenkamariin. Minä niin pidän sellaisista lahjoista pikkulapsille, jotka ovat liian suuret nieltäviksi.

Sinua huvittanee kuulla että käsityöopetuksemme on hyvällä tolalla. Höyläpenkit asetetaan vanhaan pikkulastenkouluun, ja kunnes koulutalomme uusi osa valmistuu, kokoontuu pikkulastenkoulumme etuhallissa Miss Matthewsin mainion ehdotuksen mukaan.

Tyttöjen ompeluluokat ovat myöskin käynnissä. Punapyökin alla on penkkejä ympyrässä käsinompelijoita varten, kun taas isot tytöt pyörittävät kolmea ompelukonettamme. Niin pian kuin he saavuttavat jonkinlaista taitoa, ryhdymme kunniakkaaseen työhön, puettamaan uudestaan koko laitosta. Tiedän että pidät minua hitaana, mutta on totisesti aika työ valmistaa 180 uutta pukua. Ja tytöt antavat niille paljon suuremman arvon jos saavat tehdä ne itse.

Voin myöskin kertoa sinulle että terveydellinen tilamme on noussut korkealle tasolle. Tohtori MacRae on määrännyt voimisteluharjoituksia aamuin illoin ja maitolasin ja hippaleikin koulutuntien lomassa. Hän on myöskin ruvennut opettamaan lapsille terveysoppia ja on jakanut heidät pieniksi ryhmiksi, niin että he voivat tulla hänen kotiinsa, jossa hänellä on mallinukke, joka menee hajalle ja näyttää kaikki sotkuiset sisälmyksensä. Lapset osaavat nyt lasketella tieteellisiä totuuksia pienestä ruuansulatuksestaan yhtä sujuvasti kuin Hanhiäidin runoja. Me olemme totisesti tulossa niin älykkäiksi ettei meitä enää voisi tuntea. Ei voisi aavistaa että olemme orpoja kun kuulee meidän puhuvan, olemme aivan kuin Bostonin lapsia.

KELLO 2 I.P.

Oi Judy, sellainen onnettomuus! Muistatko että muutamia viikkoja sitten kerroin sijoittaneeni kiltin pikku tytön kilttiin perheeseen, johon toivoin hänen pääsevän ottolapseksi. Se oli hyvä kristillismielinen perhe, joka asui hauskassa maalaiskylässä, ja kasvatti-isä oli kirkossa diakonina. Hattie oli tuollainen lempeä, tottelevainen, naisellinen pieni otus, ja näytti kuin he olisivat pilkulleen sopineet yhteen. Hyvä ystävä, hänet tuotiin tänä aamuna takaisin koska hän oli varastanut. Häväistys häväistyksen jälkeen: hän oli varastanut ehtoollispikarin kirkosta!

Kesti puolen tuntia ennenkuin tytön nyyhkytysten ja heidän syytöstensä keskeltä sain selville totuuden. Näyttää siltä että kirkko, jossa he käyvät, on hyvin uudenaikainen ja hygieninen, niinkuin meidän tohtori, ja on ottanut käytäntöön yksityiset ehtoollispikarit. Pieni Hattie parka ei ollut koskaan elämässään kuullut ehtoollisesta; asia oli niin, että hän ei ollut tottunut käymään kirkossa, sillä sunnuntaikoulu oli aina riittänyt hänen yksinkertaisiin uskonnollisiin tarpeisiinsa. Mutta uudessa kodissaan hän kävi kumpaisessakin, ja eräänä päivänä hänen mieluisaksi yllätyksekseen kirkossa tarjottiin virvokkeita. Mutta hänet jätettiin ilman. Hän ei kuitenkaan sanonut siihen mitään; hän on tottunut jäämään ilman. Mutta kun he lähtivät kotiin, näki hän että pieni hopeapikari oli sattumalta jäänyt penkille, ja otaksuen että se oli muistoesine, jonka sai ottaa mukaansa jos tahtoi, hän pani sen taskuunsa.

Se tuli esille kaksi päivää myöhemmin hänen nukkekaappinsa kallisarvoisimpana koristeena. Hattie oli nähtävästi kauan sitten huomannut nukenastia-kaluston jossain lelukaupan ikkunassa ja oli siitä saakka uneksinut saavansa kerran oman kaluston. Ehtoollispikari ei ollut, ihan samaa, mutta se vastasi. Nyt jos perheellämme olisi ollut vähän vähemmän uskonnollista tunnetta ja vähän enemmän järkeä, he olisivat palauttaneet pikarin aivan pahentumatta, vieneet Hattien lähimpään lelukauppaan ja ostaneet hänelle vähän astioita. Mutta sen sijaan he sulloivat lapsen kaikkine kapistuksineen ensimäiseen mahdolliseen junaan ja työnsivät hänet sisään pääovestamme kuuluttaen suureen ääneen että hän on varas.

Voin ilokseni kertoa että annoin vihastuneelle diakoonille ja hänen vaimolleen niin perinpohjaisen läksytyksen että moista he eivät varmasti koskaan olleet kuulleet saarnatuolista. Lainasin pari voimakasta kohtaa Sandyn sanavarastosta ja lähetin heidät kotiin kerrassaan nöyryytettyinä. Mitä pikku Hattie-parkaan tulee, on hän taaskin täällä lähdettyään maailmalle niin korkein toivein. Tuollainen häpeällinen palautus takaisin orpokotiin vaikuttaa kauhean pahaa lapsen moraaliin, varsinkin kun hän ei tietänyt tehneensä rikosta. Hän saa siitä sen tunteen että maailma on täynnä salahautoja, eikä uskalla ottaa askeltakaan. Minun täytyy nyt ponnistaa kaikki voimani löytääkseni hänelle uudet vanhemmat, jotka eivät ole tulleet niin vanhoiksi ja vakaviksi ja hyviksi että ovat kokonaan unohtaneet oman lapsuutensa.

Sunnuntaina.

Unohdin kertoa että uusi voutimme on tullut, Turnfelt nimeltään, ja hänen vaimonsa on oikea sydänkäpy, keltatukkainen ja hymykuoppainen. Jos hän olisi orpo, sijoittaisin hänet ottolapseksi minuutissa. Emme saa jättää häntä käyttämättä. Minulla on kaunis suunnitelma: rakennuttaa voudin taloon pieni lisärakennus ja perustaa hänen herttaiseen hoitoonsa jonkinlainen hautomatarha, jonne voimme sijoittaa uudet kananpoikamme päästäksemme varmuuteen, että heissä ei ole mitään tarttuvaa ja poistaaksemme heistä mahdollisimman paljon pahuutta ennenkuin päästämme heidät valloilleen toisten täydellisten kananpoikiemme joukkoon.

Miltä tämä tuntuu sinusta? On välttämätöntä että laitoksessa, joka on niin täynnä melua ja liikettä ja hälinää kuin tämä, on jokin eristetty paikka, jonne voimme sijoittaa henkilökohtaista huolenpitoa vaativia tapauksia. Muutamilla lapsillamme on perityt hermot, ja heille määrätään hiljaista mietiskelyä joksikin aikaa. Eikö sanastoni ole ammattitaitoinen ja tieteellinen? Jokapäiväinen seurustelu tohtori Robin MacRaen kanssa on äärimmäisen kasvattavaa.

Näkisitpä vain porsaamme senjälkeen kun Turnfelt on tullut. Ne ovat niin puhtaat ja ruusunpunaiset ja luonnottomat että ne eivät enää tunne toisiansa ohikulkiessa.

Perunamaatamme ei myöskään voi tuntea. Se on jaettu nuoralla ja puikoilla ruutuihin kuin shakkilauta, ja joka lapsi on aidannut oman osansa. Siemenluettelot ovat ainoana luettavanamme.

Noah on juuri palannut kylästä, jonne hän pistäytyi hakemaan sunnuntaipäivän lehtiä joutohetkensä huviksi. Noah on hyvin sivistynyt ihminen, hän ei ainoastaan lue täysin hyvin, vaan käyttää kilpikonnankuori-sankaisia silmälaseja lukiessaan. Hän toi myöskin postitoimistosta kirjeen sinulta, kirjoitetun perjantai-iltana. Huomaan ikäväkseni ettet välitä "Gösta Berlingistä" eikä Jervis myöskään. Ainoa huomautus minkä voin tehdä: "Mikä loukkaava kirjallisen aistin puute Pendletonin perheessä!"

Tohtori MacRaen luona on vieraana eräs toinen lääkäri, hyvin surumielinen herra, joka johtaa yksityistä hermosairaalaa eikä usko että elämässä on mitään hyvää. Mutta minä uskon että pessimistinen maailmankatsomus lankee luonnostaan, jos joutuu syömään päivän kolme ateriaa pöydässä, joka on täynnä synkkämielisiä. Hän kulkee edestakaisin pitkin maailmaa etsien rappeutumisen merkkejä ja löytää niitä kaikkialta. Puolen tunnin keskustelun jälkeen odotin vain että hän pyytäisi katsoa kurkkuuni nähdäkseen onko minulla haljennut kitalaki. Sandyn maku ystävien valinnassa näyttää muistuttavan hänen kirjallista makuaan.

Siunatkoon, onpa tämä kirje!

Hyvästi! SALLIE.

Torstaina, toukokuun 2 p.

Rakas Judy!

Sellainen hämmennyttävä tapahtumain vilinä! Koko J.G.H:n henkeä salpaa. Olen sivumennen ratkaisemassa ongelmaa: mitä tehdä lapsille sillä aikaa kun puusepät ja lyijynvalajat ja muurarit ovat täällä. Tai pikemmin, kallis veljeni on ratkaissut sen minun puolestani.

Tänä iltapäivänä tarkastin liinavaatevarastoani ja tein sen häpeällisen keksinnön että meillä on lakanoita vain juuri sen verran että lapsille voi muuttaa joka toinen viikko, mikä näyttää olevan järkkymätön tapamme. Kun vielä olin keskellä talouspuuhiani avainkimppu vyöllä ja olin kuin keskiaikainen linnanrouva, kuka työnnetään sisään jollei Jimmie?

Koska minulla oli äärettömästi työtä, painoin vinon suudelman hänen nenälleen ja lähetin hänet katsomaan paikkaa kahden vanhimman poikaviikarini kanssa. He kokosivat kuusi ystävää ja järjestivät jalkapallopelin. Jimmie tuli takaisin lyötynä, mutta innoissaan ja suostui pitkittämään vierailunsa viikon loppuun saakka, vaikkakin tarjoamani päivällisen jälkeen hän päätti syödä seuraavat ateriansa hotellissa. Kun istuimme kahvinemme tulen ääressä, uskoin hänelle huoleni siitä mihin tipuseni pantaisiin siksi aikaa kuin heidän uusi hautomonsa on rakenteilla. Sinä tunnet Jimmien. Puolessa minuutissa oli hänen suunnitelmansa haahmoiteltu.

"Rakenna Adirondack-leiri tuolle pienelle tasangolle metsikön luo. Voit tehdä kolme avointa telttaa, jokaisessa kahdeksan makuulavaa, ja sijoittaa 24 vanhinta poikaa sinne kesäksi. Se ei sitten maksa kahta senttiä."

"Niinpä kyllä", huomautin minä, "mutta maksaa enemmän kuin kaksi senttiä palkata mies paimentamaan heitä."

"Täysin helppoa", sanoi Jimmie mahtavasti. "Minä kyllä löydän jonkun korkeakoulupojan, joka mielellään tulee loma-ajakseen pelkkää täysihoitoa vastaan, mutta silloin sinun täytyy antaa hänelle tukevampaa ruokaa kuin minulle tänä iltana."

Tohtori MaeRae pistäytyi sisään yhdeksän tienoilla käytyään sairaalan puolella. Meillä on ilmaantunut kolme hinkuyskätapausta, mutta kaikki ovat eristettyinä eikä uusia enää tule. Mistä nuo kolme sen saivat, on käsittämätöntä. Näyttää siltä että jokin pieni lintu kuljettaa hinkuyskää orpokoteihin.

Jimmie heti iski häneen saadakseen tukea leirisuunnitelmalleen, ja tohtori yhtyi häneen innokkaasti. He ottivat kynän ja paperia ja rupesivat laatimaan piirustuksia, ja ennenkuin ilta oli päättynyt, oli viimeinen naula paikoillaan. Mikään ei tyydyttänyt noita kahta miestä jolleivät he saaneet mennä puhelimeen kello kymmeneltä ja häivyttää erästä puuseppä parkaa unestaan. Hän ja hiukan rakennuspuita on tilattu huomisaamuksi kello 8.

Vapauduin miehistä vihdoin puoli yhdeltätoista, ja lähtiessään he vielä puhuivat kohtisuorista ja poikkihirsistä ja viemäreistä ja kattokaltevuudesta.

Jimmie ja kahvi ja kaikki nämä rakennuspuuhat kiihdyttivät minua siinä määrin että istahdin suoraa päätä kirjoittamaan kirjettä sinulle, mutta luulen että sinun luvallasi jätän enemmät yksityiskohdat toiseen aikaan.

Sinun alati SALLIE.

Lauantaina.

Paras Vihollinen!

Tahdotteko syödä päivällistä kanssamme seitsemältä tänä iltana? Tulee oikeat päivälliskutsut; me saamme jäätelöä.

Veljeni on löytänyt lupaavan nuoren miehen poikien paimeneksi. Ehkä tunnettekin hänet — Mr. Witherspoon, pankkivirkailija. Koetan johdattaa hänet orpokotipiireihin helposti ja asteettain, niin että älkää toki mainitko mielipuolisuutta tai kaatuvatautisuutta tai juomahimoa tai muita lempiaineitanne.

Hän on iloinen nuori seuraleijona ja tottunut hyvin valittuihin ruokiin. Luuletteko että koskaan voimme tehdä hänet onnelliseksi John Grier Homessa?

Ilmeisessä kiireessä teidän SALLIE MCBRIDE.

Sunnuntaina.

Rakas Judy!

Jimmie tuli takaisin perjantaiaamuna kello 8 ja tohtori neljännestä yli. He ja puuseppä ja uusi voutimme ja Noah ja kaksi hevostamme ja kahdeksan suurinta poikaamme ovat olleet työssä siitä saakka. Koskaan ei rakennustyö ole sujunut nopeammassa tahdissa. Soisin että minulla olisi kaksitoista Jimmie'ä paikalla, vaikka sanon kyllä että veljeni tekee työtä nopeammin jos isket kiinni häneen ennenkuin hänen intonsa ensimäinen kärki on tylsistynyt. Hänestä ei olisi paljonkaan hyötyä keskiaikaisen katedraalin siselöimisessä.

Lauantaiaamuna hän taas tuli ja hehkui erästä uutta ajatusta. Hän oli edellisenä iltana hotellissa tavannut erään ystävänsä, joka kuuluu hänen Kanadalaiseen Metsästysklubiinsa ja on kassanhoitajana ensimäisessä (ja ainoassa) Kansallispankissamme.

"Hän on hurjan mukava poika", sanoi Jimmie, "ja juuri se mies jota sinä tarvitset pitämään leiriä noiden tenavain kanssa ja iskemään heihin tapoja. Hän on halukas tulemaan, jos saa täysihoidon ja neljäkymmentä dollaria kuussa, sillä hän on kihloissa erään detroitilaisen tytön kanssa ja tahtoo säästää. Sanoin hänelle että ruoka on kehnoa, mutta jos hän nurkuu tarpeeksi, saatte luultavasti uuden kokin."

"Mikä hänen nimensä on?" kysyin minä varovalla mielenkiinnolla.

"Hänellä on perin korea nimi. Se on Percy de Forest Witherspoon."

Minä sain melkein hysteerisen kohtauksen. Kuvittele erästä Percy de Forest Witherspoonia paimentamassa noita kahtakymmentäneljää pikku villi-ihmistä!

Mutta sinä tunnet Jimmien kun hän on saanut jotain päähänsä. Hän oli jo kutsunut Mr. Witherspoonin päivälliselle luokseni lauantai-iltana ja tilannut ostereita ja kyyhkyspaistia ja jäätelöä kylän ruokakauppiaalta parantamaan vasikkaani. Asia päättyi niin että minä annoin hyvin muodolliset päivälliset, Miss Matthews ja Betsy ja tohtori kutsuvieraina.

Olin vähällä kutsua Hon. Cy'n ja Miss Snaithin. Aina siitä saakka kuin olen tuntenut nuo molemmat minusta on tuntunut että heidän välillään pitäisi olla jonkinlainen romaani. En ole koskaan nähnyt kahta ihmistä, jotka niin täydellisen hyvin sopisivat yhteen. Cyrus on leski ja hänellä on viisi lasta. Etkö luule että asiaa voitaisiin järjestää? Jos hänellä olisi vaimo, joka kiinnittäisi hänen huomionsa, hän ehkä hiukan kääntyisi pois meistä. Vapautuisin heistä molemmista yhdellä iskulla. Se on luettava tulevien parannustemme joukkoon.

No niin, meillä oli päivälliset. Ja illan kuluessa levottomuuteni kasvoi, ei siitä, kelpaisiko Percy meille, vaan siitä, kelpaisimmeko me Percylle. Jos hakisin läpi koko maailman, en mistään löytäisi nuorta miestä, joka paremmin olisi omiaan voittamaan nuo pojat puolelleen. Kun vain näkeekin hänet, tietää jo että hän tekee kaikki hyvin, ainakin pontevasti. Hänen kirjallista ja taiteellista kehitystään minä epäilen hiukan, mutta hän ratsastaa ja ampuu ja pelaa golfia ja jalkapalloa ja purjehtii. Hän nukkuu mielellään ulkoilmassa ja hän pitää pojista. Hän on aina halunnut tulla tuntemaan orpoja, sanoo usein lukeneensa heistä kirjoissa, mutta ei ole koskaan kohdannut sellaista kasvoista kasvoihin. Percy näyttää liian hyvältä ollakseen totta.

Ennenkuin he lähtivät, Jimmie ja tohtori penkoivat jostakin lyhdyn ja iltapuvuissaan johdattivat Mr. Witherspoonin kynnetyn pellon poikki katsomaan tulevaa asuntoansa.

Ja minkälaisen sunnuntain olemme viettäneet! Minun täytyi jyrkästi kieltää heidän rakennustyönsä. Nuo miehet olisivat olleet työssä täyden päivän, vähääkään välittämättä siitä vahingosta, mikä olisi tapahtunut 104:lle pienelle moraaliselle luonteelle. Nyt he ovat vain seisoskelleet ja katselleet noita telttoja ja pidelleet vasaroitaan ja ajatelleet mihin he löisivät ensimäisen naulan huomisaamuna. Mitä enemmän tutkin miehiä, sitä enemmän totean että he eivät ole mitään muuta kuin poikia, jotka ovat kasvaneet liian suuriksi saadaksensa korvilleen.

Olen kauheasti huolestunut Mr. Witherspoonin ruokkimisesta. Hänellä näyttää olevan pelottavan terve ruokahalu, ja näyttää kuin hän ei voisi nielaista päivällistänsä muuten kuin iltapuvussa. Olen pannut Betsyn hakemaan kotoansa arkullisen iltapukuja, jotta yhteiskunnallinen arvomme pysyisi korkeana. Eräs seikka on suotuisa; hän syö päiväateriansa hotellissa, ja olen kuullut että päiväateriat siellä ovat hyvin ravitsevia.

Sano Jervisille että olen pahoillani kun hän ei ole mukana lyömässä nauloja leiriimme. Tuolla tulee Hon. Cy polkua tänne päin. Taivas pelastakoon meidät!

Aina onneton S. McB.

JOHN GRIER HOME, Toukokuun 8 p.

Rakas Judy!

Leirimme on valmis, tarmokas veljemme lähtenyt ja 24 poikaamme on viettänyt kaksi terveellistä yötä ulkona. Nuo kolme kaarnapeittoista telttaa lisäävät hauskan maalaisen piirteen pihamaahamme. Ne ovat samanlaisia kuin meidän telttamme Adirondacks'issa, kolmelta puolelta umpinaisia ja edestä avoimia, ja yksi on suurempi kuin muut, jotta siihen sopisi yksityinen paviljonki Mr. Percy Witherspoonille. Viereen rakennettu hytti, joka on vähemmän altis ilmoille, tarjoo äärettömän asianmukaisen tilaisuuden kylpyyn, siinä kun on hana seinässä ja kolme ruiskukannua. Joka teltassa on kylpymestari, joka seisoo tuolilla ja antaa suihkun jokaiselle pikku hytisijälle, joka astuu alle. Koska johtokunnan jäsenemme eivät tahdo antaa meille tarpeeksi kylpyammeita, saamme käyttää älyämme.

Nuo kolme telttaa ovat järjestyneet kolmeksi intiaaniheimoksi, ja joka heimolla on päällikkö, joka vastaa sen käyttäytymisestä. Mr. Witherspoon on kaikkien ylipäällikkö ja tohtori MaeRae lääkäri. He vihkivät leirinsä tiistai-iltana asianmukaisilla heimoseremonioilla, ja vaikka he kohteliaasti kutsuivat minut mukaan, arvasin että asia oli puhtaasti miehinen ja kieltäydyin, mutta lähetin virvokkeita — hyvin suosittu käänne. Betsy ja minä kävelimme illan kuluessa aina jalkapallokentälle asti ja näimme vilauksen heidän mässäyksistään. Urhot olivat kyykkysillään ympyrässä ison tulen ääressä, kukin koristettuna omalla viltillään ja hurjalla höyhenvyöllä. (Kanamme näyttävät hieman niukkapyrstöisiltä, mutta minä en ole tehnyt epämiellyttäviä kysymyksiä.) Tohtori, hartioillaan navajo-viitta, suoritti sotatanssia, Jimmien ja Mr. Witherspoonin lyödessä sotarumpua — kahta kuparikattilaamme, jotka nyt ovat iäksi kuhmuttuneet. Kuvittele Sandyä! Se on ensimäinen nuoruudenpilkahdus, minkä ikinä olen nähnyt tuossa miehessä.

Kello kymmenen jälkeen, kun urhot oli onnellisesti toimitettu yöpuulle, tulivat nuo kolme miestä sisään ja vaipuivat hervottomina kirjastoni mukaviin nojatuoleihin sen näköisinä kuin olisivat uhranneet itsensä armeliaisuuden suuren asian marttyyreiksi. Mutta he eivät pettäneet minua. He panivat toimeen koko tuon ilveilyn omaksi yksilölliseksi huvikseen.

Toistaiseksi Mr. Percy Witherspoon näyttää viihtyvän. Hän aterioi opettajakunnan pöydän yläpäässä Betsyn erityisen suojeluksen alaisena, ja minulle on kerrottu että hän lisää huomattavasti eloisuutta tuohon vakavaan seuraan. Olen koettanut vähän parantaa heidän ruokalistaansa, ja hän ottaa vastaan kaikki mitä hänelle annetaan täysin hyvällä ruokahalulla välittämättä siitä että sellaiset totunnaiset pikkuseikat kuin osterit ja peltopyyt ja pehmeäkuoriset ravut puuttuvat.

Ei näkynyt merkkiäkään yksityisestä oleskeluhuoneesta, jonka olisin voinut asettaa tuon nuoren miehen käytettäväksi, mutta hän on itse ratkaissut vaikeuden ehdottamalla siksi lääkärin laboratoriota. Niinpä hän viettää iltansa kirjoineen ja piippuineen lojuen mukavasti hammaslääkärin tuolissa. Ei monikaan seurapiirien mies olisi halukas viettämään iltansa noin viattomasti. Detroitilainen tyttö on onnellinen nuori olento.

Siunatkoon! Täysi autollinen ihmisiä on juuri saapunut katsomaan laitosta, eikä Betsy, joka tavallisesti on emäntänä, ole täällä. Minä lennän.

Addio! SALLIE.

Rakas Gordon!

Tämä ei ole kirje — en ole velkaa — se on kiitos 65 parista rullaluistimia.

Monet kiitokset.

S. McB.

Perjantaina.

Paras Vihollinen!

Kuulin että olen menettänyt käyntinne tänään, mutta Jane on tuonut perille terveisenne sekä Kasvatuksen geneettisen historian. Hän sanoo että tulette muutaman päivän päästä kuulemaan mielipiteeni kirjasta. Tuleeko siitä kirjallinen vai suullinen tutkinto?

Ja eikö mieleenne koskaan juolahda että tämä kehittämishomma on hieman yksipuolista? Minä usein tulen ajatelleeksi että tohtori Robin MacRaen henkinen minä myöskin voisi olla parempi jos se saisi hiukan uutta kiiltoa. Lupaan lukea kirjanne sillä ehdolla että luette yhden minun kirjoistani. Lähetän teille tässä Nukkedialogit ja kysyn mielipidettänne päivän tai parin kuluttua.

On työlästä tehdä Skotlannin presbyteeriläistä kevytmieliseksi, mutta sitkeys tekee ihmeitä.

S. McB.

Toukokuun 13 p.

Rakas, rakas Judy!

Puhu vielä Ohio-valtion joista! Keskellä Dutchess-Countya me elämme ainaisessa märkyydessä. Viisi päivää sadetta, ja tässä laitoksessa kaikki hullusti.

Pikkulapsissa on ollut kuristustautia, ja meidän on täytynyt valvoa öitä heidän kanssaan. Kokki on ilmoittanut eroavansa, ja seinäpapereissa on kuollut rotta. Kolme telttaamme vuotaa, ja varhaisena aamuhetkenä ensimäisen sadekuuron jälkeen tuli 24 ryvettynyttä pikku intiaania, kääriytyneinä märkiin sänkyvaatteisiin, värjöttäen ovelle ja pyysi päästä sisään. Siitä saakka on jokainen pyykkinuora, jokainen kaidepuu ollut täynnä märkiä ja haisevia vilttejä, jotka höyryävät mutta eivät ota kuivuakseen. Mr. Percy de Forest Witherspoon on palannut hotelliin odottamaan auringon ilmaantumista.

Kun on neljä päivää oltu sullottuina sisään ilman mitään sanottavaa ruumiinharjoitusta, puhkeaa lasten pahuus punaisiksi täpliksi, kuin tuhkarokko. Betsy ja minä olemme keksineet kaikki mahdolliset muodot toimeliasta ja viatonta ajanvietettä, jota suinkin voi suorittaa niin ahtaassa paikassa kuin tämä: olemme olleet sokkosilla ja piilosilla ja tyynysotasilla, voimistelleet ruokasalissa ja myyneet liinaa kouluhuoneessa. (Rikoimme kaksi ikkunaa.) Pojat ovat hypänneet harakkaa hallissa niin että talon kaikki muurilaasti on irronnut. Olemme siivonneet tarmokkaasti ja vimmatusti. Kaikki puuesineet on pesty ja lattiat kiillotettu, mutta kaikesta huolimatta meillä on vielä paljon tarmoa jäljellä ja hermomme ovat sillä asteella että tahtoisimme lyödä toisiamme nyrkillä.

Sadie Kate on käyttäytynyt kuin pieni piru — onko naispuolisia piruja? Jollei ole, on Sadie Kate perustanut lajin. Ja tänään oli Loretta Higginsillä — niin, minä en tiedä oliko se jonkinlainen kohtaus vai oliko se vain sisunpurkaus. Hän makasi lattialla ja ulvoi hyvän tunnin, ja kun joku koetti lähestyä häntä, hän pyöri ympäri kuin pieni tuulimylly ja puri ja potki.

Siihen aikaan kun tohtori tuli, oli hän jo koreasti uuvuttanut itsensä. Tohtori nosti hänet ylös ja kantoi raukean ja nääntyneen lapsen sänkyyn sairashuoneeseen, ja kun hän oli päässyt uneen, tuli tohtori kirjastooni ja pyysi nähdä pöytäkirjoja.

Loretta on kolmetoistavuotias; niinä kolmena vuotena, jotka hän on ollut täällä, on hänellä ollut viisi tällaista kohtausta, ja hän on saanut niistä hyvän ja kovan rangaistuksen. Lapsen esi-isäluettelo on seuraava: "Äiti kuollut juoppohulluuteen Bloomingdalen Köyhäintalossa. Isä tuntematon."

Tohtori tutki tuota sivua kauan ja kulmat rypyssä ja pudisti päätänsä.

"Kun perittävänä on tällaista, onko oikein rangaista lasta, jonka hermosto on pilalla?"

"Ei ikinä", sanoin minä lujasti. "Me korjaamme hänen pilaantuneen hermostonsa."

"Jos voimme."

"Me ruokimme häntä kalanmaksaöljyllä ja päivänpaisteella ja löydämme hyvän kiltin kasvattiäidin, joka säälii poloista pikku —"

Mutta sitten ääneni häipyi tyhjiin, kun kuvittelin Lorettan kasvoja, onttoja silmiä ja suurta nenää ja avonaista suuta ja leukaa, jota ei ole, ja kuituista tukkaa ja ulkonevia korvia. Kukaan kasvattiäiti koko maailmassa ei voisi pitää lapsesta, joka on tuon näköinen.

"Miksi, oi miksi", vaikeroin minä, "ei hyvä Jumala lähetä orpolapsia, joilla on siniset silmät ja kihara tukka ja hellä sydän? Voisin sijoittaa miljoonan sitä lajia hyviin koteihin, mutta kukaan ei tahdo Lorettaa."

"Minä pelkään ettei hyvällä Jumalalla ole mitään osuutta Lorettamme lähettämisessä tähän maailmaan. Paholainen se on, joka pitää huolta sellaisista."

Sandy parka! Hän on kauhea pessimisti ihmiskunnan tulevaisuuden suhteen, mutta sitä en ihmettele, kun viettää niin ilotonta elämää kuin hän. Hän näytti tänään siltä kuin olisi hänen oma hermostonsa pilalla. Hän oli rämpinyt sateessa viidestä saakka aamulla, jolloin hänet kutsuttiin erään sairaan lapsen luo. Panin hänet istumaan ja toimitin teetä, ja meillä oli hauska, hilpeä keskustelu juoppoudesta ja tylsämielisyydestä ja kaatuvataudista ja mielipuolisuudesta. Hän ei pidä juomarivanhemmista, mutta tuntee yhteenkuuluvaisuutta mielenvikaisten vanhempien kanssa.

Näin meidän kesken sanoen minä en usko hituistakaan perinnöllisyyteen, edellytettynä että vauvat otetaan pois ennenkuin heidän silmänsä aukeavat. Meillä on täällä aurinkoisin vesa mitä ikinä on nähty; hänen äitinsä ja Ruth-tätinsä ja Silas-enonsa kaikki kuolivat mielenvikaisina, mutta hän on rauhallinen ja kiihtymätön kuin lehmä.

Hyvästi, rakkaani. Ikävää ettei tämä ole hilpeämpi kirje, vaikka tällä hetkellä ei tapahdukaan mitään epämieluisaa. Kello on 11, ja olen juuri pistänyt pääni käytävään, ja kaikki on hiljaista paitsi että kaksi ikkunaluukkua paukkuu ja räystäät solisevat. Lupasin Janelle mennä nukkumaan kymmeneltä.

Hyvää yötä, ja onni olkoon teidän molempien kanssa!

SALLIE.

P.S. Kesken huoliani on yksi asia, josta saan olla kiitollinen: Hon. Cy on sairastunut pitkäaikaiseen keuhkokatarriin. Kiitollisuuden puuskassani lähetin hänelle kimpun orvokeita.

P.S. Meillä on kulkutautina silmäluomen tulehdus.

Toukokuun 16 p.

Hyvää huomenta, rakas Judy!

Kolme aurinkoista päivää, ja J.G.H. hymyilee. Olen saanut lähimmät huoleni kauniisti järjestymään. Nuo inhottavat viltit ovat vihdoinkin kuivuneet, ja leirimme on taas tehty asuttavaksi. Teltat on päällystetty laudoilla ja katto peitetty tervapaperilla. (Mr. Witherspoon sanoo niitä kanakopeiksi.) Kaivamme kivettyä ojaa, joka johtaa tulevat vedenpaisumukset tasangolta, jolla teltat sijaitsevat, alas maissipeltoon. Intiaanit ovat palanneet villi-elämäänsä ja heidän päällikkönsä on taas paikallaan.

Tohtori ja minä olemme ruvenneet mitä huolellisimmin pitämään silmällä Loretta Higginsin hermoja. Ajattelemme että tämä kasarmielämä ja sen alituinen liike ja hälinä on liian kiihdyttävää ja olemme päättäneet että paras keino on panna hänet täysihoitoon yksityisperheeseen, jossa hän saa paljon henkilökohtaista hoitoa.

Tohtori, joka aina keinon keksii, on löytänyt perheen. He asuvat aivan hänen lähellään ja ovat hyvin hauskaa väkeä; olen juuri palannut heidän luotaan. Mies on valurautamestari rautatehtaassa, ja vaimo hilpeä olento, joka hytkyy kauttaaltaan, kun nauraa. He asuvat enimmäkseen keittiössä, jotta vierashuone pysyisi siistinä, mutta se on niin hauska keittiö että mielelläni asuisin siinä itse. Hänellä on begonioita ruukussa ikkunalla ja hauska hyrräävä tiikerikissa niinimatolla uunin edessä. Hän leipoo lauantaisin — teeleipiä ja piparkakkuja ja torttuja. Ajattelen suorittaa jokaviikkoisen käyntini Lorettaa katsomassa lauantaiaamuisin kello 11. Nähtävästi minä tein yhtä edullisen vaikutuksen Mrs. Wilsoniin kuin hän minuun. Hän oli minun lähdettyäni uskonut tohtorille pitävänsä minusta koska olen ihan yhtä tavallinen kuin hän itse.

Loretta joutuu oppimaan kotiaskareita, saa oman pienen puutarhan ja tulee ennen kaikkea leikkimään ulkona päivänpaisteessa. Hänet pannaan aikaisin sänkyyn ja hän saa hyvää ravitsevaa ruokaa, ja he pitävät häntä hyvänä ja tekevät hänet onnelliseksi. Kaikki tämä kolmella dollarilla viikossa!

Miksi ei voitaisi löytää sata sellaista perhettä ja panna kaikki lapset täysihoitoon? Silloin tätä rakennusta voitaisiin käyttää tylsämielisten hoitolana, ja koska minä en tiedä tylsämielisistä mitään, voisin hyvällä omallatunnolla erota ja palata kotiin ja elää onnellisena lopun ikääni.

Ihan totta, Judy, minä alan säikähtää. Tämä orpokoti saa minut kokonaan, jos viivyn kyllin kauan. Alan niin kiintyä siihen etten osaa ajatella enkä puhua enkä uneksia mitään muuta. Sinä ja Jervis olette tuhonneet kaikki minun mahdollisuuteni.

Otaksutaan että vetäytyisin syrjään ja menisin naimisiin ja saisin perheen. Sellaisia kuin perheet nyt ovat, en voisi toivoa saavani muuta kuin enintään viisi tai kuusi lasta, ja kaikilla sama perinnöllisyys. Mutta hyvänen aika, sellainen perhe tuntuu täysin mitättömältä ja yksitoikkoiselta. Olette laitoksellistaneet minut.

Moittivana sinun SALLIE MCBRIDE.

P.S. Meillä on täällä eräs lapsi, jonka isä on lynchattu. On sekin kirpeä kohta ihmisen historiassa!

Tiistaina.

Rakkakin Judy!

Mitä on meidän tehtävä? Mamie Prout ei pidä luumuista. Tuollainen vastenmielisyys halpaa ja terveellistä ravintoainetta kohtaan on pelkkää kuvittelua, jota ei saisi suvaita hyvinhoidetun laitoksen asukkien kesken. Mamie on saatava pitämään luumuista. Niin sanoo kieliopin opettajamme, joka viettää päivällistunnin kanssamme ja pitää silmällä hoidokkiemme moraalia. Yhden tienoissa tänään hän marssitti Mamien kansliaani syytettynä siitä että tämä oli kieltäytynyt, ehdottomasti kieltäytynyt avaamasta suutansa ja panemasta luumua sisään. Lapsi istutettiin tuolille odottamaan rangaistusta minulta.

Nyt, niinkuin tiedät, minä en pidä banaaneista, ja olisi kauhean inhottavaa jos minut pakotettaisiin nielemään niitä. Minkätähden siis pakottaisin Mamie Proutia nielemään luumuja?

Koettaessani keksiä ratkaisua, joka näyttäisi ylläpitävän Miss Kellerin auktoriteettia, mutta samalla jättäisi takaportin Mamielle, minut kutsuttiin puhelimeen.

"Istu siinä kunnes tulen takaisin", sanoin minä, lähdin pois ja suljin oven.

Puhelimessa oli ystävällinen rouva, joka tahtoi viedä minut autollaan erään komitean kokoukseen. En ole vielä kertonut sinulle, että olen koettanut herättää paikkakunnalla mielenkiintoa meidän hyväksemme. Rikkaat tyhjäntoimittajat, jotka omistavat maatiloja ympäristössä, alkavat nyt lappautua pois kaupungista, ja koetan saada heidät apajaani ennenkuin liian monet puutarhajuhlat ja tenniskisat ovat vallanneet heidän mielensä kokonaan. Heistä ei koskaan ole ollut vähintäkään hyötyä laitokselle, ja minusta on jo aika herättää heitä toteamaan läheisyytemme.

Kun palasin teenjuonnin aikaan, väijyi minua eteisessä tohtori MacRae, joka pyysi eräitä tilastollisia tietoja kansliastamme. Avasin oven, ja siinä istui Mamie Prout tarkalleen samassa paikassa minne hänet oli jätetty neljä tuntia sitten.

"Mamie rakkahin!" huusin kauhuissani. "Ethän ole ollut tässä koko tätä aikaa?"

"Olen", vastasi Mamie, "täti käski minun odottaa kunnes tulee takaisin."

Tuo kärsivällinen pikku raukka oli ihan kallellaan väsymyksestä, mutta ei edes vikissyt.

Minun täytyy sanoa että Sandy oli kultainen. Hän otti tytön syliinsä ja kantoi hänet kirjastooni ja taputteli ja hyväili siksi kunnes hän taas hymyili. Jane toi ompelupöydän ja kattoi sen tulen ääreen, ja sillä aikaa kuin tohtori ja minä joimme teetä, söi Mamie illallisensa. Otaksun että eräitten kasvattajien mukaan nyt, kun hän oli läpeensä uupunut ja nälkäinen, olisi ollut psykologinen hetki suostuttaa hänet luumuihin. Mutta sinä saat mielihyväksesi kuulla etten tehnyt mitään sellaista ja että tohtori kerrankin kannatti epätieteellisiä periaatteitani. Mamie sai elämänsä ihmeellisimmän illallisen, jota kaunisti mansikkasyltti omasta yksityisruukustani ja piparkakut Sandyn taskuista. Lähetimme hänet toveriensa luo onnellisena ja virkistyneenä, mutta hänellä on vieläkin valitettava vastenmielisyys luumuihin.

Oletko koskaan nähnyt mitään hirvittävämpää kuin tuo sielua-musertava järjenvastainen tottelevaisuus, jota Mrs. Lippett niin innokkaasti kasvatti? Se on oikea orpokotilais-asenne elämän suhteen, ja tavalla tai toisella minun pitää musertaa se. Yritteliäisyys, vastuuntunne, uteliaisuus, kekseliäisyys, taistelunhenki — oi hyvänen aika! Soisin että tohtorilla olisi seerumia, jolla voisi istuttaa kaikki nämä hyveet orpolapsen vereen.

MYÖHEMMIN.

Soisin että tulisit takaisin New-Yorkiin. Olen valinnut sinut tämän laitoksen sanomalehtiasianajajaksi, ja tarvitsemme pari kukitetuinta kirjoitustasi juuri nyt. Täällä on seitsemän palleroista, jotka huutavat kasvattivanhempia, ja sinun asiasi on kirjoittaa heistä lehtiin.

Pikku Gertrude on kierosilmäinen, mutta herttainen ja helläsydäminen ja kiltti. Etkö voi kirjoittaa hänestä niin suostuttelevasti että joku rakastava perhe haluaa hänet vaikka hän ei olekaan kaunis? Hänen silmänsä voidaan leikata kun hän on vanhempi, mutta jos hänellä olisi kiero luonnonlaatu, ei mikään lääkäri maailmassa voisi sitä auttaa. Lapsi tietää että jotakin puuttuu, vaikka ei elämässään ole nähnyt elävää sukulaista. Hän kohottaa pyytävästi käsivarsiaan jokaista ohikulkijaa kohti. Pane kynääsi kaikki paatos mihin kykenet, niin saamme nähdä etkö löydä hänelle äitiä ja isää.

Ehkä voit saada jonkun New-Yorkin lehden ottamaan vastaan sunnuntai-alakerran, joka käsittelee useita erilaisia lapsia. Minä kyllä lähetän valokuvat. Muistatko kuinka paljon vastauksia tuo "Hymyilevän Joe'n" kuva hankki Sea Breeze'n ihmisille? Minä voin kyllä toimittaa yhtä vastustamattomia kuvia, sellaisia kuin Naurava Nellie ja Loruava Lou ja Potkiva Pekka, jos sinä vain lisäät kirjallisen aineksen.

Ja löydä hyvä ihminen sellaisia miekkosia, jotka eivät pelkää perinnöllisyyttä. Alkaa olla vähän väsyttävää, kun tässä joka lapsen tarvitsisi polveutua Virginian ensimäisistä perheistä.

Sinun, kuten tavallisesti SALLIE.

Perjantaina.

Rakas, rakas Judy!

Sellainen maanjäristys! Olen erottanut kokin ja emännöitsijän ja hienotunteisesti antanut kieliopin opettajamme ymmärtää, ettei hänen tarvitse tulla takaisin ensi vuonna. Mutta oi, jospa vain voisin erottaa Hon. Cy'n!

Minun täytyy kertoa sinulle mitä tapahtui tänä aamuna. Johtokunnan jäsenemme, joka on ollut vaarallisesti sairas, on nyt taas vaarallisesti terve, ja pistäytyi vierailulle kuin hyvä naapuri ainakin. Naskali asusti matolla kirjastoni lattialla hyveellisesti askarrellen rakennuspalikkain kanssa. Olen erottanut hänet toisista lastentarhan lapsista ja koetan Montessori-järjestelmää: oma matto eikä mitään hermojen häiriötä. Imartelin jo itseäni asian hyvästä edistyksestä; pojan sanavarasto on viime aikoina muuttunut miltei sievisteleväksi.

Puolen tuntia kestäneen epävakaisen vierailun jälkeen Hon. Cy nousi lähteäkseen. Kun ovi sulkeutui hänen jälkeensä (olen ainakin kiitollinen että lapsi odotti sitä), Naskali kohotti vetoavat ruskeat silmänsä omiini ja mutisi, tuttavallisesti hymyillen:

"Jeekatti, sill' on vasta saakurinmoinen naamataulu!"

Jos tiedät hyvän kristillismielisen perheen, jonne voisin sijoittaa herttaisen viisivuotiaan pojan, ole hyvä ja ilmoita heti allekirjoittaneelle.

S. MCBRIDE, John Grier Homen johtajatar.

Rakkaat Pendletonit!

En ole koskaan tuntenut teidän vertaisianne etanoita. Olette vasta juuri ehtineet Washingtoniin, ja täällä minä olen jo päiviä sitten pakannut matkalaukkuni, valmiina viettämään nuorentavan loppuviikon chez vous. Pitäkää nyt jo kiirettä! Olen riutunut tässä laitos-ilmakehässä niin kauan kuin ihmisen on mahdollista. Minä läähätän ja kuolen jollen saa vaihdosta.

Tukehtumisen partaalla teidän S. McB.

P.S. Pistäkää kortti Gordon Hallockille ja ilmoittakaa että olette siellä. Hän ihastuu saadessaan asettaa pääkaupungin ja itsensä käytettäviksenne. Minä tiedän että Jervis ei pidä hänestä, mutta Jervisin pitäisi voittaa perusteeton vastenmielisyytensä poliitikkoja kohtaan. Kuka tietää? Minä itse voin jonakin päivänä joutua keskelle politiikkaa.

Rakas Judy!

Saamme vastaanottaa mitä hämmästyttävimpiä lahjoja ystäviltämme ja hyväntekijöiltämme. Kuule tätä. Viime viikolla M. Wilton J. Leverett (kirjoitan suoraan hänen kortistaan) sattui autollaan ajamaan rikkinäisen pullon yli porttimme edustalla ja tuli katsomaan laitosta sillä aikaa kun hänen ajajansa korjasi pyörän. Betsy oli hänen oppaanaan. Hän innostui älykkäästi kaikesta näkemästään, varsinkin uusista leireistämme. Se on nähtävyys joka menee miehiin. Hän lopetti riisumalla päällystakkinsa ja pelaamalla jalkapalloa kahden intiaaniheimon kanssa. Puolentoista tunnin päästä hän äkkiä katsoi kelloansa, pyysi lasin vettä ja kumarsi hyvästiksi.

Olimme kokonaan unohtaneet kohtauksen tähän iltaan saakka, jolloin pikalähetti hilasi ovellemme lahjan John Grier Homelle Wilton J. Leverettin kemiallisesta laboratoriosta. Se oli tynnyri — tai ainakin iso nelikko — täynnä vihreätä suopaa!

Kerroinko sinulle että puutarhamme siemenet tulivat Washingtonista? Kohtelias lahja Gordon Hallockilta ja Yhdysvaltain Hallitukselta. Esimerkkinä siitä mitä entinen järjestelmä ei tehnyt, mainittakoon että Martin Schladerwitz, joka on viettänyt kolme vuotta tässä vale-maatalossa, ei parempaa tietänyt kuin että kaivoi kaksi jalkaa syvän kuopan ja hautasi salaatinsiemenensä siihen!

Oi, et voi kuvitella kuinka äärettömän monella alalla me tarvitsemme uudistusta, vaikka tietysti sinä jos kukaan voit sitä kuvitella. Vähitellen saan silmäni selkoselälleen, ja asiat, jotka minusta alussa näyttivät vain hullunkurisilta, nyt — oi hyvänen aika! Harhaluulot poistuvat. Kaikki hullunkurinen, joka tulee esiin, näyttää sulkevan sisäänsä pienen murhenäytelmän.

Juuri nyt kiinnitämme hyvin tarkkaa huomiota tapoihimme — ei orpokoti-tapoihin, vaan tanssikoulu-tapoihin. Suhtautumisessamme maailmaan ei tule olemaan mitään Uriah Heep'imäistä. Pikku tytöt niijaavat kun antavat kättä, ja pojat ottavat lakin päästä ja nousevat, kun joku naishenkilö seisoo, ja nostavat tuoleja pöytään. (Tommy Woolsey lykkäsi Sadie Katen eilen soppalautasen ääreen, hilpeydeksi kaikille katsojille paitsi Sadie Katelle, joka on itsenäinen nuori nainen eikä välitä miesväen turhista huomaavaisuuksista.) Alussa poikia halutti virnailla, mutta huomattuaan kuinka kohtelias on heidän sankarinsa Percy de Forest Witherspoon, he oivaltavat asemansa kuin pikku gentlemannit.

Naskali on vierailulla tänä aamuna. Viime puolen tunnin ajan, jolloin minä olen ahkerasti riipaissut kirjettä sinulle, on hän ollut majoitettuna ikkunakomeroon askarrellen hiljaa ja tuhottomasti värikynillään. Betsy, en passant, juuri pisti suukon hänen nenälleen. "Hyi hitto", sanoi Naskali, sävähti ruusunpunaiseksi ja pyyhkäisi hyväilyn pois osoittaen hienoa miehekästä välinpitämättömyyttä. Mutta minä huomaan että hän on palannut punavihreään maisemamaalaukseensa koroitetuin innoin ja yritellen viheltää. Me onnistumme vielä voittamaan tuon nuoren miehen sisun.

Tiistaina.

Tohtori on hyvin murisevalla tuulella tänään. Hän oli täällä juuri kun lapset marssivat päivälliselle, jolloin hänkin marssi saamaan näytteen heidän ruuastaan, ja voi taivas! paistetut perunat olivat kärventyneet liiaksi! Ja mimmoisen äläkän tuo mies nosti! Se oli ensimäinen kerta kun perunat olivat kärventyneet, ja sinä tiedät että sellaista väliin tapahtuu parhaissa kodeissa. Mutta Sandyn puhetavasta voisi päättää että kokki oli tahallaan kärventänyt ne minun määräysteni mukaan.

Niinkuin jo ennen olen sanonut, tulisin erinomaisesti toimeen ilman Sandyä.

Keskiviikkona.

Koska eilen oli ihmeen aurinkoinen päivä, päätimme Betsy ja minä kääntää selkämme velvollisuuksille ja ajoimme eräiden Betsyn ystävien hyvin erikoiseen kotiin, jossa joimme teetä italialaisessa puutarhassa. Naskali ja Sadie Kate olivat olleet niin kilttejä lapsia kaiken päivää että viime hetkessä pyysimme puhelimitse lupaa ottaa heidät mukaan.

"No se on tietty, tuokaa pikku kullat mukaan", kuului innostunut vastaus.

Mutta Naskalin ja Sadie Katen valinta oli erehdys. Meidän olisi pitänyt ottaa Mamie Prout, joka on antanut näytteen istumistaidostaan. Säästän sinulta vierailumme yksityiskohdat. Huippu saavutettiin, kun Naskali meni pyydystämään kultakaloja lammikon pohjasta. Isäntämme veti hänet ylös sätkivästä säärestä, ja lapsi palasi orpokotiin käärittynä saman herrasmiehen ruusunpunaiseen kylpyvaippaan.

Mitä ajattelet? Tohtori Robin MacRae, katumapäällä siksi että eilen oli niin keskitetyn epämiellyttävä, on juuri kutsunut Betsyn ja minut illalliselle oliivinvihreään taloonsa ensi sunnuntai-illaksi kello 7, katsomaan muutamia mikroskoopin valmisteita. Arvaan että kestitykseen kuuluu tulirokkoistutus, pari alkoholin turmelemaa kudosta ja tuberkelirauhanen. Nämä seuravelvollisuudet väsyttävät tohtoria äärettömästi, mutta hän toteaa että jos hän tahtoo vapaasti sovelluttaa teoriojansa tässä laitoksessa, hänen täytyy olla hieman kohtelias sen johtajattarelle.

Olen juuri lukenut läpi tämän kirjeen, ja minun täytyy myöntää että se hyppii kevyesti aiheesta toiseen. Mutta vaikka se kenties ei sisälläkään mitään suuriarvoisia uutisia, uskon sinun toteavan että sen kirjoittaminen on vienyt jokaisen joutilaan minuutin kolmen viime päivän aikana.

Tulisessa touhussa SALLIE MCBRIDE.

P.S. Eräs siunattu ihminen tuli tänne tänä aamuna ja sanoi tahtovansa ottaa lapsen kesäksi — sairaimman, heikoimman, tarvitsevimman mitä voin antaa hänelle. Hän oli juuri kadottanut miehensä ja tarvitsi vaikean tehtävän. Eikö se ole oikein todella liikuttavaa?

Lauantai-iltapäivänä.

Rakas Judy ja Jervis!

Veli Jimmie (kovin meissä on alkusointua!), monien kerjuukirjeitteni kannustamana, on vihdoinkin lähettänyt meille lahjan, mutta hän on itse valinnut sen.

Meillä on apina! Sen nimi on Java.

Lapset eivät enää kuule koulukellon soittoa. Sinä päivänä kun tuo otus tuli, marssi koko tämä laitos rivissä sen ohi ja puristi sen tassua. Sing parka on aivan poissa pelistä. Minun täytyy maksaa jos tahdon saada sen pestyksi.

Sadie Kate on kehittymässä yksityissihteerikseni. Minä panen hänet kirjoittamaan kiitoskirjeet orpokodin puolesta, ja hänen kirjallinen tyylinsä tapailee runsasta voittoa hyväntekijöiltämme. Hän joka kerta pyytää uutta lahjaa. Olen tähän asti uskonut että Kilcoynen perhe polveutuu Irlannin villistä lännestä, mutta alan nyt epäillä että heidän lähteensä oli lähempänä Blarney Castlea. Panen mukaan jäljennöksen kirjeestä, jonka hän lähetti Jimmielle, että itse voit nähdä kuinka suostutteleva kynä tällä nuorella ihmisellä on. Uskon ettei se ainakaan tässä tapauksessa tuota hänen ehdottamaansa hedelmää.

Rakas Mr Jimie!

Paljon kiitoksia siitä kiltistä apinasta jonka annoitte. Sen nimi on java koska se on lämmin saari meres se syntyi siinä korkeella pesäs niikuin lintu mutta suuremmas sano tohtori.

Ensi päivä kun se tuli niin joka poika ja tyttö puristi sen kättä ja sano päivää java sen käsi tuntu mukavalta se saa istua olkapäällä ja panna kädet kaulan jos tahtoo. Se pitää sukkelaa ääntä niinkuin kirois ja suuttu kun sitä vetää hännästä.

Me rakastame sitä niin ja teitä molempia.

Kun ensi kerran annatte lahjaa, antakaa elefantti. Nyt lopetan.

Kunnioittaen SADIE KATE KILCOYNE.

Percy de Forest Witherspoon on yhä uskollinen pienille seuraajillensa, vaikka minä siinä määrin pelkään hänen väsyvän että vaadin häntä ottamaan usein lomaa. Hän ei ainoastaan ole ollut uskollinen itse, vaan on tuonut rekryyttejä. Hänellä on laaja tuttavapiiri lähitienoolla, ja viime lauantaina hän toi mukanaan kaksi ystäväänsä, hauskoja poikia, jotka istuivat leiritulen ympärillä ja kertoivat metsästysjuttuja.

Toinen heistä oli juuri palannut matkalta maailman ympäri ja kertoi selkääkarmivia juttuja suurmetsästäjistä Sarawakissa, joka on ahdas punainen seutu Borneon huipulla. Pikku urhoni ihan huohottavat halusta kasvaa suuriksi ja päästä Sarawakiin sodan poluille, suurmetsästäjäin jäljille. Laitoksen jokaista tietosanakirjaa on katsottu eikä ole yhtäkään poikaa täällä, joka ei osaisi ulkoa Borneon historiaa, tapoja, ilmanalaa, kasvikuntaa ja sienikasvullisuutta. Soisin vain että Mr. Witherspoon toisi taloon ystäviä, jotka ovat harjoittaneet suurmetsästystä Englannissa, Ranskassa ja Saksassa. Nämä maat eivät tosin ole aivan yhtä chic kuin Sarawak, mutta hyödyllisempiä yleissivistykselle.

Meillä on uusi kokki, neljäs siitä kuin minun hallitukseni alkoi. En ole väsyttänyt teitä keittohuolillani, mutta laitokset eivät säästy niistä sen paremmin kuin perheetkään. Tämä viimeinen on neekerivaimo, suuri, lihava, hymyilevä, suklaanvärinen olento etelä-Karolinasta. Ja rieskaa ja hunajaa on meille vuotanut sitten hänen tulonsa! Hänen nimensä on — etpäs arvaa? SALLIE, jos suvaitset. Minä ehdotin että hän muuttaisi sen.

"Soo, missi, mutta mulla on ollut se nimi kauemmin kuin teillä enkä minä osaisi tottua vastaamaan kun te huudatte 'Mollie!' Sallie se juuri kuuluu mulle."

Sallie hän on ja Salliena pysyy, mutta eipä ainakaan tarvitse pelätä että kirjeemme sekaantuisivat, sillä hänen sukunimensä ei suinkaan ole niin plebeijimäinen kuin McBride. Se on Johnston-Washington, yhdistysviiva välissä.

Sunnuntaina.

Suosituin leikkimme viime aikoina on keksiä lempinimiä Sandylle. Hänen synkeä läheisyytensä on omiaan antamaan aihetta pilkkaan. Olemme juuri keksineet uuden sarjan. "Lordi Cockpen" on Percyn valinta.

Lordi Cockpen on suuri ja ylpeä mies: koko valtion asioita hoitaa hän ties.

Miss Snaith sanoo inhoten "tuo mies", ja Betsy nimittää häntä (takanapäin) "tohtori Kalanmaksaksi". Minun nykyinen suosikkini on "Macphairson Clon Glocketty Angus McClan." Mutta tosi runollisessa tunteessa Sadie Kate voittaa meidät kaikki. Hän on antanut tohtorille nimen "Mr. Kohta pian". En usko että tohtori on innostunut runoilemaan muuta kuin kerran elämässään, mutta tuon ainoan runon osaa joka lapsi tässä laitoksessa ulkoa.

Kohta pian jotakin hauskaa tapahtuu. Ole kiltti tyttö ja kauniisti avaa suu, Kalanmaksaöljys niele sä hymyten vaan ja piparkakku tulee ennenkuin arvaatkaan.

Juuri tänä iltana Betsy ja minä menemme hänen illalliskutsuihinsa, ja minä tunnustan että me iloisen kiihkeästi odotamme saada nähdä hänen synkän talonsa sisäpuolta. Hän ei koskaan puhu itsestään eikä entisyydestään eikä kenestäkään itsensä yhteydessä. Hän näyttää eristetyltä olennolta, joka seisoo jalustalla TIEDE, ilman ainoatakaan pilkettä tavallisista kiintymyksistä tai tunteista tai ihmisen heikkouksista, lukuunottamatta pahaa sisua. Betsy ja minä suorastaan pakahdumme haluumme saada tietää minkälainen menneisyys hänellä on takanaan, mutta kunhan vain pääsemme hänen talonsa sisäpuolelle, kertoo se oman tarinansa salapoliisinvaistoillemme. Niin kauan kuin ovea vartioi vihainen McGurk, näytti sisäänpääsy kerrassaan toivottomalta, mutta nyt, katso! Ovi on auennut itsestään.

Jatketaan. S. McB.

Maanantaina.

Rakas Judy!

Me olimme tohtorin kutsuissa eilen illalla, Betsy ja Mr. Witherspoon ja minä. Siitä sukeutui lopulta siedettävän hauska tilaisuus, vaikka minun täytyy sanoa että se alkoi raskain ennusmerkein.

Hänen talonsa sisäpuoli on kaikkea mitä ulkopuoli lupaa — en elämässäni ole nähnyt sellaista sisäkuvaa kuin tuon miehen ruokasali. Seinät ja matot ja verhot ovat raskasta tumman vihreätä. Musta marmorinen tulisija suojelee paria mustaa savuavaa hiiltä. Huonekalut ovat niin lähellä mustaa kuin huonekalut voivat olla. Koristuksina on kaksi teräspiirrosta kiiltävän mustissa kehyksissä — "Glenin itsevaltias" ja "Hirvi hädässä".

Me koetimme kaikin voimin olla iloisia ja säkenöiviä, mutta oli kuin olisimme syöneet illallista perhehaudassa. Mrs. McGurk mustassa alpakassa, musta silkkiesiliina edessä, astua tömisteli pöydän ympäri niin lujin askelin että hopea helisi ruokakaapin laatikoissa, ja kantoi pöytään kylmiä, raskaita syötäviä. Hänellä oli nenä pystyssä ja suupielet alaspäin. Hän ei ilmeisesti hyväksy herransa huvituksia ja tahtoo pelottaa kaikki vieraat ottamasta koskaan enää vastaan tohtorin kutsuja.

Sandy jotenkin hämärästi aavistaa että jokin on hullusti hänen talossaan, ja kirkastaakseen sitä vieraittensa kunniaksi hieman hän oli ostanut kukkia — tusinoittain kukkia —- verrattomia himmeänpunaisia Killarneyn ruusuja ja punaisia ja keltaisia tulpaaneja. McGurk oli sullonut ne kaikki yhteen niin tiukalle että ne mahtuisivat riikinkukonkeltaiseen maljakkoon ja paiskannut maljakon keskelle pöytää. Laite oli suuri kuin bushelin mitta. Betsy ja minä miltei unohdimme arvokkuutemme kun näimme tuon keskikoristeen, mutta tohtori näytti niin viattomasti iloitsevan, kun oli osannut hankkia kirkkaan kohdan ruokasaliinsa, että tukahutimme hilpeytemme ja onnittelimme häntä lämpimästi mainiosta väriyhtymästään.

Heti kun illallinen oli ohi, kiirehdimme helpottuneina hänen omaan osaansa taloa, jonne McGurkin vaikutus ei tunkeudu. Siivoamistarkoituksissa ei kukaan muu koskaan astu hänen kirjastoonsa, vastaanottohuoneeseensa eikä laboratorioonsa kuin Llewelyn, lyhyt, jäntevä, vääräsäärinen walesilainen, johon yhdistyy ainoalaatuisella tavalla kamarineidon ja autonkuljettajan ominaisuudet.

Kirjasto, vaikka ei suinkaan hauskin huone mitä olen nähnyt, ei sentään ole hullumpi ollakseen miehen talossa — kirjoja joka puolella katosta lattiaan, ja ylijäämät pinottuina lattialle ja pöydille ja kamiinihyllylle, puolen tusinaa upottavia nahkatuoleja ja matto tai pari sekä taaskin tulisija mustaa marmoria, mutta tällä kertaa siinä oli räiskyvä halkotuli. Koruesineinä hänellä on täytetty pelikaani ja kurki, jolla on sammakko suussa, ja pölkyllä istuva supieläin ja vernissattu metsästyskeihäs. Lievä jodoformin tuntu leijailee ilmassa.

Tohtori itse keitti kahvin ranskalaisella keittokoneella, ja me karkoitimme emännöitsijän mielestämme. Sandy todellakin teki parhaansa ollakseen huomaavainen isäntä, ja minun täytyy ilmoittaa että sanaa "mielipuolisuus" ei kertaakaan mainittu. Näyttää siltä että Sandy keveämpinä hetkinään on kalastaja; hän ja Percy alkoivat kilvan kertoa juttuja lohista ja taimenista, ja hän veti viimein esiin kalaperhos-laatikkonsa ja ritarillisesti esitti Betsylle ja minulle "hopeatohtorin" ja "Jack Scottin", joista tehdään hattuneuloja. Sitten keskustelu siirtyi Skotlannin nummille, ja hän kertoi kuinka hän kerran oli eksynyt ja vietti yön kanervikossa. Siitä ei ole epäilystä, Sandyn sydän on ylämailla.

Pelkään että Betsy ja minä olemme tehneet hänelle vääryyttä. Vaikka onkin vaikea luopua mielenkiintoisesta ajatuksesta, ei hän kenties loppujen lopulta ole tehnytkään rikosta. Kallistumme nyt uskomaan että hän on murtunut rakkaudessa.

On totisesti hirveätä että teen pilaa Sandy parasta, sillä huolimatta luonnonlaatunsa synkästä kalseudesta hän on pateettinen miestyyppi. Ajattele että täytyy tulla kotiin levottoman päiväkierroksen jälkeen syömään päivällistä tuossa hirveässä ruokasalissa!

Luuletko että siitä olisi hänelle mitään iloa jos lähettäisin taiteilijaseurani maalaamaan rivin kaniineja katon reunaan?

Rakkaat terveiset, kuten tavallisesti. SALLIE.

Rakas Judy!

Etkö ikinä tule takaisin New-Yorkiin? Pidä kiirettä, ole hyvä! Minä tarvitsen uuden hatun, ja olisin halukas ostamaan sen Fifth Avenuen varrelta, ei Water Streetin. Mrs. Gruby, meidän paras muotikauppiaamme, ei usko että on hyvä orjallisesti mukailla Parisin malleja, vaan luo itse omat tyylinsä. Mutta kolme vuotta sitten hän — suurena myönnytyksenä sovinnaisuudelle — teki kiertomatkan New-Yorkin kaupoissa ja luo vieläkin mallejansa tämän käynnin innoittamana.

Paitsi omaa hattuani täytyy minun myöskin ostaa 113 hattua lapsilleni, puhumattakaan kengistä ja olkahihnoista ja paidoista ja lettinauhoista ja sukista ja sukkanauhoista. On aika työ pitää säädyllisesti puettuna tuollainen pieni perhe kuin minun.

Saitko tuon kappalekirjeen jonka kirjoitin viime viikolla. Et suvainnut mainita sitä torstain kirjeessäsi, ja se oli sentään 17 sivua pitkä ja sen kirjoittaminen vei minulta päiviä.

Vilpittömästi sinun S. MCBRIDE.

P.S. Miksi et kerro mitään Gordonista? Oletko nähnyt häntä, ja mainitsiko hän minua? Juokseeko hän jonkun kauniin Etelän tytön perässä, joita Washington on niin täynnä? Sinä tiedät että minun täytyy kuulla. Miksi pitää sinun olla niin typerän vaitelias?

Tiistaina 4.27 i.p.

Rakas Judy!

Sähkösanomasi saapui tänne puhelimitse kaksi minuuttia sitten.

Kyllä, kiitos, minä saavun ilomielin torstaina 5.49. Äläkä tee mitään sitoumuksia siksi iltaa, sillä minä aion istua ylhäällä puoleen yöhön ja pakista John Grier-juttuja sinun ja puheenjohtajan kanssa.

Perjantain ja lauantain ja maanantain saan uhrata ostoksiin. Oi niin kyllä, sinä olet oikeassa; minä omistan jo enemmän vaatteita kuin kukaan häkkilintu tarvitsee, mutta kun kevät tulee, täytyy minun saada uudet höyhenet. Tähän aikaan käytän iltapukua joka ilta kuluttaakseni ne loppuun — ei, ei ihan niin, vaan saadakseni itseni uskomaan että vielä olen tavallinen tyttö huolimatta tästä eriskummallisesta elämästä, johon olet minut työntänyt.

Hon. Cy tapasi minut eilen verhottuna Niilinvihreään harsokankaaseen (Janen luomus, vaikka se näyttääkin parisilaiselta). Hän oli aivan ällistynyt kun kuuli etten ollut lähdössä tanssiaisiin. Minä kutsuin hänet jäämään ja syömään päivällistä kanssani, ja hän jäi! Me tulimme toimeen oikein hyvin! Hän avartuu päivällispöydässä. Ruoka näyttää sopivan hänelle hyvin.

Jos New-Yorkissa on nyt juuri menossa joku Bernard Shaw'n kappale, luulen että voisin varata pari tuntia lauantaina aamupäivänäytäntöön. G.B.S:n vuoropuhelu olisi niin elähyttävä vastakohta Hon. Cy'n puheille.

Ei kannata kirjoittaa enää, minä odotan ja puhun.

SALLIE.

P.S. Oi hyvä ihminen, juuri kun aloin tajuta miellyttävyyden väläyksiä Sandyssä, hän sai taas raivokohtauksen ja oli inhottava. Meillä täällä laitoksessa on ikävä kyllä viisi tuhkarokkotapausta, ja tuo mies käyttäytyy kuin jos Miss Snaith ja minä olisimme istuttaneet lapsiin tuhkarokkoa tuottaaksemme hänelle vaivaa. On monta päivää jolloin minä olisin halukas hyväksymään tohtorimme eronpyynnön.

Keskiviikkona.

Paras Vihollinen!

Lyhyt ja arvokas kirjelippusenne eilispäivältä on tässä. En ole koskaan tuntenut toista ihmistä, jonka kirjallinen tyyli olisi niin tarkalleen samanlaista kuin hänen puhuttu sanansa.

Ja te olisitte suuresti kiitollinen jos minä luopuisin mielettömästä tavastani sanoa teitä "Viholliseksi". Minä luovun mielettömästä tavastani sanoa teitä Viholliseksi juuri yhtä pian kuin te luovutte mielettömästä tavastanne suuttua ja torua ja morkata niin pian kun joku pikku asia menee hullusti.

Lähden täältä huomenna iltapäivällä viettääkseni neljä päivää New-Yorkissa.

Vilpittömästi teidän S. MCBRIDE.

PENDLETONILLA NEW-YORKISSA.

Paras Viholliseni!

Toivon että tämä kirje tapaa teidät ystävällisemmässä mielentilassa kuin olitte nähdessäni teidät viimeksi. Minä intomielisesti toistan että noiden kahden uuden tuhkarokkotapauksen puhkeaminen ei johtunut laitoksemme johtajattaren huolimattomuudesta, vaan pikemmin vanhanaikaisen talomme onnettomasta rakenteesta, joka ei myönnä riittävää eristystä tarttuvia tauteja poteville.

Koska ette suvainnut käydä talossa eilen aamulla ennen lähtöäni, en voinut sanoa mitään poissaoloni varalta. Senvuoksi kirjoitan ja pyydän teitä luomaan arvostelevan silmäyksen Mamie Proutiin. Hän on täynnä pieniä punaisia pilkkuja, jotka voivat olla tuhkarokkoa vaikka toivonkin että niin ei ole. Mamie pilkuttuu hyvin helposti.

Palaan vankilaelämääni ensi maanantaina kello 5.

Teidän S. MCBRIDE.

P.S. Uskon että annatte anteeksi kun sen sanon, mutta te ette ole sitä lajia tohtori, joita minä ihailen. Minä pidän pulleista ja pyöreistä ja hymyilevistä.

JOHN GRIER HOME, Kesäkuun 9 p.

Rakas Judy!

Te olette kauhea perhe herkän nuoren tytön nähtäväksi. Kuinka voitte odottaa että palaisin tyytyväisenä takaisin laitoselämään katseltuani tuollaisen kotoisen onnen ja rauhan perikuvaa, jota perhe Pendleton edustaa?

Koko paluumatkan junassa, sensijaan että olisin käyttänyt hyväkseni kahta romaania, neljää aikakauskirjaa ja yhtä suklaarasiaa, jotka miehesi ajattelevasti oli hankkinut, vietin aikani kertaamalla hengessä kaikki seurapiirini nuoret miehet nähdäkseni enkö voisi löytää ketään yhtä hauskaa kuin Jervis. Minä löysin! (Vähän hauskemmankin, luulisin.) Tästä päivästä saakka on hän merkitty uhri, tavoiteltu saalis.

Minusta on sietämätöntä jättää orpokoti kun olen siihen niin innostunut, mutta jollet halua siirtää sitä pääkaupunkiin, en näe muutakaan keinoa.

Juna myöhästyi kauheasti. Me istuimme ja tuprutimme eräässä vaihteessa sillä aikaa kun kaksi matkustajajunaa ja yksi tavarajuna syöksyi ohi. Luulin että meistä oli jotakin särkynyt ja saimme nyt paikkailla konettamme. Junankuljettaja oli tyynnyttävä, mutta harvasanainen.

Kello oli 7.30 kun ainoana matkustajana astuin junasta vähäpätöiselle asemallemme säkkipimeässä ja sateessa, ilman sateenvarjoa, ja tuo kallisarvoinen uusi hattu päässä. Ei mikään Turnfelt vastassani, ei edes vuokravaunuja. Tosin en ollut sähköttänyt tuloni täsmällistä hetkeä, mutta kuitenkin tunsin itseni miltei unohdetuksi. Olin jotenkin epämääräisesti kuvitellut että kaikki 113 olisi tuotu asemasillalle siroittelemaan kukkia ja laulamaan tervetuliaislauluja. Juuri kun selitin asemamiehelle että minä kyllä pitäisin silmällä hänen sähkölennätinkonettaan sen ajan kun hän juoksisi odotussaliin vastapäätä ja soittaisi minulle ajurin, pyörähti nurkan ympäri kaksi suurta vaunulyhtyä, jotka tähtäsivät suoraan minuun. Ne pysähtyivät 9 tuumaa ennen kuin ajoivat minut kumoon, ja kuulin Sandyn äänen sanovan:

"Hyvä, hyvä, Miss Sallie McBride! Minusta on jo aika teidän tulla takaisin ottamaan lapsinulikat käsistäni."

Tuo mies oli kolmasti tullut minua vastaan siltä varalta että juna johonkin aikaan saapuisi. Hän sulloi minut ja uuden hattuni ja laatikkoni ja kirjani ja suklaani vedenpitävän kuominsa alle, ja me ajaa räiskytimme pois. Ihan totta, minusta tuntui että tulin takaisin kotiin ja minä vallan surin sitä että minun koskaan pitää lähteä pois. Sillä hengessäni, näetkös, olin jo ottanut eron ja pakannut ja lähtenyt. Pelkkä ajatuskin ettei ole jossakin paikassa loppuikäänsä, panee elämän tuntumaan kauhean epävakaiselta. Siinä syy miksi koeavioliitoista ei koskaan voisi tulla mitään. Täytyy olla se tunne että on joutunut johonkin hommaan peruuttamattomasti ja loppuiäkseen, jotta oikein voisi iskeä siihen kiinni ja todella koko sielustaan koettaisi saada sen menestymään.

On hämmästyttävää kuinka paljon uutisia voi kerääntyä neljänä päivänä. Sandy ei suorastaan osannut puhua kyllin nopeasti kertoakseen minulle kaiken mitä tahdoin kuulla. Muiden samantapaisten uutisten mukana kuulin että Sadie Kate oli viettänyt kaksi päivää sairashuoneessa, ja oli hänen tautinsa tohtorin lausunnon mukaan puolen ruukkua karviaismarjasylttiä ja taivas tiesi kuinka monta piparkakkua. Hänen työnsä oli minun poissaollessani muutettu astiain pesuksi opettajakunnan ruokakomerossa, eikä hänen hauras hyveensä kestänyt nähdä niin paljon vierasperäisiä herkkuja rinnakkain.

Värillinen kokkimme Sallie ja värillinen miehemme Noah, josta on niin paljon hyötyä, ovat aloittaneet sodan elämästä ja kuolemasta. Alkuperäinen riita koski jotakin pientä sytytyskysymystä, johon lisäksi tuli sangollinen kuumaa vettä, jonka Sallie viskasi ikkunasta tähdäten tavattoman tarkasti ollakseen nainen. Voit nähdä mikä harvinainen luonne orpokodin johtajattaren tulee olla. Hänen tulee mahduttaa itseensä sekä pikkulasten hoitajan että poliisiviranomaisen ominaisuudet.

Tohtori oli kertonut vain puolet kun ehdimme kotiin, ja koska hän ei vielä ollut syönyt päivällistä siksi että kolmasti oli ollut minua vastassa, pyysin häntä suostumaan John Grierin vieraanvaraisuuteen. Aioin pyytää myös Betsyn ja Mr. Witherspoonin, jotta olisimme voineet pitää toimeenpanevan kokouksen ja järjestää kaikki laiminlyödyt työmme.

Sandy suostui imartelevan nopeasti. Hän syö mielellään päivällistä perhehaudan ulkopuolella.

Mutta sain kuulla että Betsy oli rientänyt kotiin tapaamaan vierailevaa isoisäänsä, ja että Percy pelasi bridgeä kylässä. Tuo nuori olento on niin harvoin ulkona iltaisin että olen iloinen kun hän joskus saa pienen hauskan vaihtelun.

Asia päättyi siis niin että tohtori ja minä söimme kahdenkesken kiireessä kyhätyn päivällisemme — kello oli silloin kohta 8, ja normaali päivällisaikamme on 6.30 — mutta tämä improvisoitu päivällinen oli sitä lajia etten usko Mrs. McGurkin koskaan tarjonneen hänelle sellaista. Sallie, joka tahtoi vakuuttaa minua verrattomuudestaan, teki ehdottoman etelämaisen parhaansa. Ja päivällisen jälkeen me joimme kahvia hauskassa sinisessä kirjastossani tulen ääressä, ja tuuli ulvoi ulkona ja ikkunaruudut jyskyttivät.

Meillä oli mitä sydämellisin ja viihtyisin ilta. Ensi kerran koko tuttavuutemme aikana kosketin uutta kieltä. Hänessä on todella jotakin puoleensavetävää, kun kerran tulee tuntemaan hänet. Mutta tutustuminen vaatii aikaa ja tahdikkuutta. Hän ei ole mikään vitsiniekka. En koskaan ole nähnyt noin ärsyttävän selittämätöntä ihmistä. Koko ajan kun puhun hänen kanssaan tuntuu minusta siltä kuin hänen suunsa suoran viivan ja puoliavoimien silmiensä takana olisi patoutunutta, kytevää tulta. Oletko varma että hän ei ole tehnyt rikosta? Hän onnistuu herättämään toisessa sen hurmaavan tunteen että hän on tehnyt.

Ja minun täytyy lisätä että Sandy ei ole niinkään huono puhuja kun hän kerran päästää itsensä valloilleen. Hänellä on kokonaisia nidoksia kielensä päässä.

"Vähän tietää vanha vaimo, joka istuu takkavalkeansa ääressä, mitä tuuli tekee Hurly-Burly-Swire'lla", huomautti hän, kun erikoisen vihainen tuulenpuuska viskoi sadetta ikkunaruutuja vastaan. Se kuuluu hyvältä, eikö totta? Minulla ei kuitenkaan ole vähintäkään aavistusta sen merkityksestä. Ja kuule tätä: kahvikuppien välissä (hän juo aivan liian paljon kahvia ollakseen järkevä lääkäri) hän sattumalta mainitsi sen uutisen, että hänen perheensä tunsi R.L.S:n perheen ja oli usein illalliskutsuissa Heriot Row'la n:o 17! Minä hoitelin häntä kaiken iltaa hyvin hartaasti oikeassa

Sä näitkö Shelleyn silmilläs, puhuiko suuri sulle

mielentilassa.

Kun aloitin tätä kirjettä, ei aikomukseni suinkaan ollut täyttää sitä kuvauksella Robin MacRaen vastakeksitystä viehätyksestä; tämä on vain jonkinlainen katuva itsepuolustus. Hän oli niin hauska ja toverillinen eilen illalla että kaiken päivää olen kulkenut tunnonvaivoissa ajatellessani kuinka armottomasti tein hänestä pilaa sinulle ja Jervisille. Minä en todellakaan tarkoita kaikkia niitä epäkohteliaisuuksia mitä sanoin. Noin kerran kuussa mies on herttainen ja mukautuva ja miellyttävä.

Naskali on juuri ollut vierailulla, ja sen aikana hän hukkasi kolme tuumanpituista sammakonpoikaa. Sadie Kate löysi yhden niistä kirjakaapin alta, mutta toiset kaksi hyppäsivät pois, ja minä niin pelkään että ne ovat paenneet sänkyni turviin! Minä soisin että hiiriä ja sisiliskoja ja sammakoita ei olisi niin helppo kuljettaa. Ei koskaan voi tietää mitä piilee täysin kunnialliselta näyttävän lapsen taskussa.

Vierailuni Casa Pendletonissa oli kaunoinen. Älä unohda lupaustasi kutsua minut pian taas.

Sinun kuten aina SALLIE.

P.S. Unohdin parin vaaleansinisiä tohveleita sängyn alle. Oletko kiltti ja pyydät Maryä käärimään ne pakettiin ja lähettämään minulle? Ja pidä kiinni hänen kädestään kun hän kirjoittaa osoitteen. Hän luki nimeni osoitekorteista "Mackbird".

Tiistaina.

Paras vihollinen!

Niinkuin kerroin, jätin New-Yorkissa paikanvälitystoimistoon ilmoituksen saadakseni tottuneen lastenhoitajan.

Palvelukseen halutaan: Lastenhoitaja, omaava niin suuren sylin, että siihen sopii 17 vauvaa samalla kertaa.

Hän tuli tänään, ja tällainen on sen naisen hieno vartalo, jonka sain!

Emme voi estää yhtäkään vauvaa luisumasta alas hänen polveltaan, jollemme kiinnitä sitä lujasti hakaneuloilla.

Olkaa hyvä ja antakaa aikakauslehti Sadie Katelle. Luen sen tänä iltana ja palautan huomenna.

Onko koskaan ollut kiltimpää ja tottelevaisempaa oppilasta kuin

S. MCBRIDE?

Torstaina.

Rakas Judy!

Olen viettänyt kolme viime päivää ahkerasti panemalla alkuun kaikkia noita viimeisiä uudistuksia, joita suunnittelimme New-Yorkissa. Sinun sanasi on laki. Yleinen teeleipäruukku on hankittu.

On myöskin tilattu 80 leikkikalulaatikkoa. Se on mainio ajatus; joka lapsella oma laatikko, jonne hän saa koota aarteensa. Personallisen pikku omaisuuden hoitaminen auttaa heitä kehittymään kansalaisiksi, joilla on vastuuntunnetta. Minun olisi pitänyt ajatella sitä itse, mutta jostakin syystä se ei ole juolahtanut mieleeni. Judy parka! Sinulla on heidän pienten sydäntensä ikävästä sisäinen tietoisuus, johon minä en koskaan pääse, en kaikella sillä myötätunnolla, johon suinkin kykenen.

Me teemme parhaamme saadaksemme tämän laitoksen tulemaan toimeen niin harvoilla häiritsevillä säännöillä kuin mahdollista, mutta näiden leikkikalulaatikkojen suhteen on yksi pykälä, jossa minä aion olla luja. Lapset eivät saa pitää niissä hiiriä eikä sammakoita eikä onkimatoja.

En osaa sanoa kuinka iloinen olen siitä että Betsyn palkka koroitetaan ja että saamme pitää hänet kokonaan. Mutta Hon. Cy Wykoff valittaa tuota askelta. Hän on tehnyt tiedusteluita ja saanut selville että Betsyn omaiset täysin kykenisivät pitämään hänestä huolta ilman mitään palkkaa.

"Ette tekään anna lakimiehen neuvojanne ilmaiseksi", sanon minä. "Miksi hänen pitäisi antaa tottuneita palveluksiaan ilmaiseksi?"

"Tämä on armeliaisuustyötä."

"Siis työstä, jonka tekee omaksi hyödykseen, pitäisi saada maksua, mutta työstä, joka tehdään yleiseksi hyväksi, ei pitäisi saada maksua?" "Lorua", sanoo Hon. Cy. "Hän on nainen, ja hänen perheensä tulisi pitää huolta hänestä."

Tämä avasi väittelynäköaloja, joihin en huolinut ryhtyä Hon. Cy'n kanssa, ja niinpä kysyin oliko hänestä mukavampaa laittaa oikea ruohokenttä vai heinäniitty rinteelle, joka vie alas portille. Hän pitää siitä että häneltä kysytään neuvoa, ja minä ravitsen tätä hänen haluansa niin paljon kuin voin kaikilla toisarvoisilla pikkuseikoilla. Sinä näet että seuraan Sandyn ovelaa neuvoa: "Johtokunnan jäsenet ovat kuin viulunkieliä: heitä ei saa vääntää liian kireälle. Pidä mies hyvällä tuulella, mutta kulje omaa tietäsi." Oi, tämän orpokodin taktiikka opettaa minua! Minusta tulisi ihmeteltävä poliitikon vaimo.

Torstai-iltana.

Sinua huvittanee kuulla että olen toistaiseksi sijoittanut Naskalin kahden hurmaavan vanhanpiian luo, jotka jo kauan ovat hoippuneet lapsenoton partaalla. He vihdoin tulivat viime viikolla ja sanoivat haluavansa koettaa jotakin lasta kuukauden ajan nähdäkseen miltä tuntuisi.

He tahtoivat tietysti kauniin, punaiseen ja valkeaan puetun korukapineen, joka polveutui suoraan Mayflowerista. Minä sanoin heille että kuka tahansa voi kasvattaa Mayflowerin tyttären seuraelämän koristeeksi, mutta oikea urotyö on kasvattaa italialaisen posetiivisoittajan ja irlantilaisen pesijävaimon poika. Ja minä tarjosin Naskalia. Tuo Naskalin napolilainen perinnöllisyys, taiteellisesti puhuen, voi vielä tuottaa loistavan sekoituksen, jos oikea ympäristö vain pääsee tukahuttamaan kaikki rikkaruohot.

Ehdotin sitä heille kuin urheilun kannalta, ja he ryhtyivät leikkiin. He ovat suostuneet ottamaan hänet kuukaudeksi ja keskittämään hänen parantamisekseen kaikki säästyneen voimansa vuodet, jotta hänestä tulisi sopiva kasvatti johonkin siveelliseen perheeseen. Heillä on molemmilla huumorin lahjaa ja toimeenpaneva luonne, muuten en olisi ikinä uskaltanut ehdottaa tällaista. Ja minä uskon todellakin että tämä tulee olemaan ainoa keino kesyttää nuorta tulensyöjäämme. He antavat hänelle ne hyväilyt ja sen rakkauden ja huomion, joita hän ei ole saanut väärinkäytetyssä pikku elämässään.

He asuvat viehättävässä vanhassa talossa, jossa on italialainen puutarha ja huonekaluja, joita on valittu ympäri koko maailman. Näyttää ihan pyhyyden loukkaukselta päästää tuo hävittävä lapsi valloilleen tuollaiseen aarrekokoelmaan. Mutta hän ei ole särkenyt täällä mitään yli kuukauteen, ja minä uskon että italialainen hänessä vastaa kaikkeen tuohon kauneuteen.

Minä sanoin heille ennakolta ettei heidän pidä kauhistua mitään julkeuksia, joita saattaisi pujahtaa hänen sieviltä pikkulapsen huuliltaan.

Hän lähti eilen illalla hyvin hienossa autossa, ja luuletko etten ollut iloinen sanoessani hyvästi pahamaineiselle nuorukaisellemme! Hän on vaatinut juuri puolet tarmostani.

Perjantaina.

Kaulakoriste saapui tänä aamuna. Monet kiitokset, mutta sinun ei todellakaan olisi pitänyt antaa minulle uutta; eihän emäntää voi panna vastuuseen kaikesta mitä huolimaton vieras kadottaa hänen talossaan. Se on aivan liian kaunis minun vitjaani. Aion lävistää nenäni ceylonilaiseen tapaan ja kantaa uutta jalokiveäni niin että se todella näkyy.

Minun täytyy kertoa sinulle että Percyllä on tekeillä hyvää, rakentavaa työtä tässä laitoksessa. Hän on perustanut John Grier Pankin, ja on laatinut kaikki yksityiskohdat hyvin ammatinomaisella ja liikemiesmäisellä tavalla, joka on kokonaan käsittämätön minun ei-matemaattiselle mielelleni. Kaikki vanhemmat lapset omistavat kunnollisesti painetun pankkiosoituskirjan, ja heille kaikille on maksettava viisi dollaria viikossa palveluksistaan, kuten koulunkäynnistä ja talousaskareista. Sitten he maksavat laitokselle (pankkiosoituksella) täysihoidostaan ja vaatteistaan, mihin heidän viisi dollariansa menee. Se näyttää noidutulta renkaalta, mutta se on todella hyvin kasvattavaa; he oppivat ymmärtämään rahan arvon ennenkuin viskaamme heidät ulos voitonhimoiseen maailmaan. Ne jotka ovat erikoisen hyviä läksyissään tai töissään, saavat ylimääräisiä palkintoja. Päätäni särkee kun ajattelen kirjanpitoa, mutta Percy huiskaisee sen syrjään pelkkänä pikkuasiana. Sen saavat parhaat laskijamme suorittaa ja siinä harjaantua luottamustoimiin. Jos Jervis kuulee joistakin pankkiviroista, anna minun tietää; minulla on ensi vuonna tähän aikaan tarjolla harjaantunut pankinjohtaja, kassanhoitaja ja maksujenlaskija.

Lauantaina.

Tohtorimme ei pidä siitä että sanon häntä "Viholliseksi". Se loukkaa jotenkin hänen tunteitaan tai arvokkuuttaan, mutta koska minä olen itsepintainen hänen vaatimuksistaan huolimatta, on hän vihdoinkin kostanut keksimällä minulle pilkkanimen. Hän on antanut minulle nimen "Miss Sally Lunn" [Sally Lunn = eräänlainen teeleipä. Suom. muist.] ja hehkuu ylpeydestä suoritettuaan moisen mielikuvituksen lennon.

Hän ja minä olemme keksineet uuden ajanvietteen: hän puhuu Skotlantia ja minä vastaan irlanniksi. Keskustelumme sujuu tähän suuntaan:

"Ehtoopäivää, tohtori. Kuinka on terveys tänään?"

"Oikein hyvin, oikein hyvin. Ja kuinka lapset jaksavat?"

"Oikein hyvin kaikki tyyni."

"Sepä hauska kuulla. Tämä kevätilma koskee ihmisiin. Liikkuu paljon sairautta, tiemmä."

"Taivaan kiitos ettei se ole pysähtynyt tänne! Mutta painakaa puuta, tohtori, ja olkaa kuin kotonanne. Eikö saisi olla kuppi teetä?"

"Vielä vai, nainen! En minä tahtoisi vaivata, mutta kuppi kuumaa ei olisi pahitteeksi."

"Kas niin! Ei siitä ole vaivaa ollenkaan."

Sinun mielestäsi tämä kenties ei ole kovin pyörryttävä sukellus kevytmielisyyteen, mutta minä vakuutan sinulle että ihmiselle, joka on niin arvokas kuin Sandy, se on suoranaista mässäystä. Mies on ollut taivaallisen hyvällä tuulella siitä saakka kun tulin takaisin; ei ainoatakaan pahaa sanaa. Alan uskoa että kenties voin muuttaa hänet uudeksi niinkuin Naskalin.

Tämä kirje mahtaa olla pitkä sinustakin; olen kirjoittanut sitä pala palalta kolme päivää, aina kun satuin kulkemaan kirjoituspöytäni ohi.

Sinun kuten aina. SALLIE.

P.S. Minä en sitten paljoakaan perusta sinun kiitetystä hiusvoiteestasi. Joko ei apteekkari sekoittanut sitä oikein tai ei Jane käyttänyt sitä varovasti. Se tarttui tyynyyn tänä aamuna.

JOHN GRIER HOME, Lauantaina.

Paras Gordon!

Kirjeesi torstaipäivältä on tässä, ja äärimmäisen typerä on se minun mielestäni. Tietysti minä en koeta karkoittaa sinua luotani helposti; se ei ole minun tapani. Jos ollenkaan karkoitan sinut, tapahtuu se äkkiä ja kauhealla romahduksella. Mutta minä rehellisesti en huomannut että siitä oli jo kolme viikkoa kun viimeksi kirjoitin. Anna anteeksi!

Saanpa minäkin, hyvä herra, vetää sinut tilille. Sinä olit New Yorkissa viime viikolla etkä vain tullut katsomaan meitä. Luulit että me emme saisi tietää siitä — mutta me kuulimme — ja loukkaannuimme.

Tahdotko tietää ääriviivat päiväni töistä? Kirjoittanut kuukausikertomuksen johtokunnan kokoukseen. Ottanut vastaan tilit. Tarjonnut päiväaterian Valtion Apukomitean asiamiehelle. Tarkastanut lasten ruokalistat kymmeneksi päiväksi. Sanellut viisi kirjettä perheille, joilla on meidän lapsiamme. Käynyt katsomassa pientä heikkomielistä Loretta Higginsiä (anna anteeksi tämä viittaus; minä tiedän että sinä et soisi minun mainitsevan heikkomielisiä), joka on hoidettavana hyvässä hauskassa perheessä ja oppii tekemään työtä. Tullut takaisin teelle ja neuvotellut tohtorin kanssa erään keuhkotautisen lapsen lähettämisestä parantolaan. Lukenut artikkelin, jossa puolustetaan mökkejä ja vastustetaan keskitys-järjestelmää turvattomien lasten kasvatuksessa. (Me tarvitsemme mökkejä! Soisin että lähettäisit meille muutamia joululahjaksi.) Ja nyt kello 9 aloitan unisena kirjettä sinulle. Tunnetko monta nuorta seurapiirien tyttöä, jotka voisivat viitata niin hyödylliseen päivään kuin tämä?

Ai, minä unohdin mainita että varastin 10 minuuttia tileistäni tänä aamuna ottaakseni vastaan uuden kokin. Sallie Washington-Johnstonillamme, jonka keittämä ruoka olisi kelvannut enkeleille, oli hirmuinen, hirmuinen sisu, ja hän piti kauhun vallassa Noah-parkaa, yli-oivallista lämmitysmiestämme, siinä määrin että tämä pyysi eroa. Emme voi olla ilman Noahia. Hän on hyödyllisempi laitoksessa kuin itse johtajatar, ja niinpä Sallie Washington-Johnstonia ei ole enää.

Kun kysyin uuden kokin nimeä, vastasi hän: "Minun nimi on Suzanne Estelle, mutta minun ystävät sanovat minua Pulu." Pulu keitti päivällisen tänään, mutta minun täytyy sanoa että häneltä puuttuu Sallien hieno aisti. Olen kauheasti pettynyt kun sinä et käynyt talossa Sallien aikana. Olisit vienyt mukanasi korkean käsityksen taloudenhoidostani.

* * * * *

Unisuus voitti tuossa kohden, ja nyt on kaksi päivää kulunut.

Laiminlyöty Gordon parka! Mieleeni on juuri juolahtanut ettet ole saanut kiitoksia muovailusavesta, joka tuli kaksi viikkoa sitten, ja se oli niin tavattoman älykäs lahja että minun olisi pitänyt sähköttää kiitokseni. Kun avasin laatikon ja näin kaiken tuon hauskan sotkuisen saviaineen, istuin siihen paikkaan ja loin kuvapatsaan Singaporesta. Lapset rakastavat sitä, ja on kovin hyvä kun heidän kasvatuksensa käsityö-puolta rohkaistaan.

Tutkittuani huolellisesti Amerikan historiaa olen päättänyt että mikään ei ole niin suuriarvoista tulevalle presidentille kuin varhainen, ehdoton ja pakollinen kotiaskareitten suoritus.

Senvuoksi olen jakanut tämän laitoksen jokapäiväisen työn sataan osastoon, ja lapset vuorottelevat viikottain läpi outojen töitten sarjan. Tietysti he tekevät kaikki huonosti, sillä juuri kun he rupeavat oppimaan, he siirtyvät johonkin uuteen. Meille olisi äärettömän paljon helpompaa seurata Mrs. Lippettin epämoraalista tapaa ja tuomita joka lapsi elinkautisesti hyvinopittuun totunnaistyöhön, mutta kun kiusaus ahdistaa minua, palautan mieleeni Florence Hentyn kaamean kuvan, hänen, joka kiillotti tämän laitoksen messinkisiä ovenripoja seitsemän vuotta — ja minä työnnän lapset ankarasti eteenpäin. Minä suutun aina kun ajattelen Mrs. Lippettiä. Hänellä on aivan sama näkökanta kuin Tammany-puolueen valtiomiehellä — ei vähintäkään tunnetta yhteiskunnan palvelemisesta; hänen ainoa mielenkiintonsa John Grier Homea kohtaan oli että hän sai siitä elatuksensa.

Keskiviikkona.

Minkä uuden oppimisenhaaran luulet minun ottaneen orpokotiini? Pöytätavat!

En koskaan ole aavistanut että olisi niin vaivalloista opettaa lapsille kuinka pitää syödä ja juoda. Heidän lempitapansa on panna suu kupin laitaan ja latkia maitonsa kuin kissanpojat. Hyvät tavat eivät ole vain keikarimaisia koristeita niinkuin Mrs. Lippettin hallitus näyttää uskoneen; ne merkitsevät itsekuria ja toisten ajattelemista, ja lasteni pitää oppia niitä.

Tuo nainen ei koskaan antanut lasten puhua ateriain aikana, ja minulla on ollut ihan kauhea työ ennenkuin olen saanut heistä mitään keskustelua irti paitsi pelästynyttä kuiskailua. Niinpä olen määrännyt tavaksi että koko henkilökunta, minä itse mukana, istumme heidän kanssaan pöydässä ja johdamme puhetta hauskoihin ja opettaviin suuntiin. Olen myöskin perustanut pienen, hyvin tarkan harjoituspöydän, jossa pikku kultamme vuorotellen saavat olla viikon ajan ankarassa opissa. Mieltäylentävä pöytäkeskustelumme sujuu tähän tapaan:

"Niin, Tom, Napoleon Bonaparte oli hyvin suuri mies — käsivarret pois pöydältä. Hän omasi aivan pelottavan kyvyn keskittää mielensä mihin tahtoi; ja sillä tavoin sitä saa aikaan — älä kurkoita, Susan, pyydä kohteliaasti leipää, niin Carrie antaa sinulle. — Mutta hän oli esimerkki siitä tosiseikasta että kun itsekkäästi ajattelee vain omaa elämäänsä eikä toisten, joutuu lopulta turmioon — Tom! Pidä suusi kiinni kun puret — ja Waterloon taistelun jälkeen — jätä Sadien torttu rauhaan — hänen kukistumisensa oli sitä suurempi kun — Sadie Kate, sinä saat nousta pöydästä. Aivan yhdentekevää mitä hän teki. Vaikka kuinka ärsytettäisiin, ei hieno nainen saa lyödä herrasmiestä."

* * * * *

On kulunut kaksi päivää lisää; tämä on samanlainen nivelikäs kirje kuin ne joita kirjoitan Judylle. Et ainakaan, hyvä mies, voi valittaa etten ole ajatellut sinua tällä viikolla! Tiedän että sinä vihaat tätä ainaista orpokotipakinaa, mutta minä en voi sitä auttaa, se on ainoa minkä tiedän. Minulla ei ole viittä minuuttia päivässä sanomalehtien lukuun. Suuri ulkomaailma on pudonnut pois. Kaikki mielenkiintoni on tämän pienen rauta-aitauksen sisällä.

Olen tätä nykyä S. MCBRIDE, John Grier Homen Johtajatar.

Torstaina.

Paras Vihollinen!

"Aika on vain virta, jossa minä kalastelen." Eikö sillä lauseella ole filosoofinen, vapautunut, Kaikkeuden-Herramainen sointi? Sen on sanonut Thoreau, jota minä tätä nykyä ahkerasti luen. Niinkuin näette, olen kapinassa teidän kirjallisuuttanne vastaan ja olen palannut omaani. Kaksi viime iltaa olen omistanut Walden'ille, kirjalle, joka on mahdollisimman kaukana turvattomien lasten ongelmasta.

Oletteko koskaan lukenut vanhaa Henry David Thoreau'ta? Teidän todellakin pitäisi lukea, luulen että löytäisitte hänestä sukulaissielun. Kuulkaa tätä: "Seuraelämä on yleensä liian halpahintaista. Me tapaamme toisemme hyvin lyhyitten väliaikojen perästä eikä meillä ole ollut aikaa saada mitään uutta arvoa toistemme silmissä. Olisi parempi, jos olisi vain yksi asunto joka neljännespeninkulmalla, niinkuin siinä missä minä asun." Hän on mahtanut olla hauska, avomielinen mies ja hyvä naapuri! Minusta hän jotenkin muistuttaa Sandyä.

Tämä kaikki kertoakseni teille että meillä on vieraana eräs majoitus-asiamies. Hän aikoo sijoittaa neljä kananpoikaamme, ja yksi niistä on Thomas Kehoe. Mitä arvelette? Pitääkö meidän uskaltaa? Paikka, jota hän ajattelee pojalle on eräs maatila, joka sijaitsee kieltolaki-osassa Connecticutia ja jossa hän saa tehdä kovaa työtä täysihoidostaan ja asua maanviljelijän perheessä. Se kuuluu aivan sopivalta, emmekä voi pitää poikaa täällä aina. Kerran hänet kuitenkin on päästettävä ulos maailmaan, joka on täynnä viinaa.

Olen pahoillani kun riistän teidät pois tuosta hauskasta kirjastanne Dementia Praecox, mutta olisin kovin kiitollinen jos pistäytyisitte tänne ennen kahdeksaa neuvottelemassa asiamiehen kanssa.

Olen kuten tavallisesti S. MCBRIDE.

Kesäkuun 17 p.

Rakas Judy!

Betsy on tehnyt mitä tunnottomimman kepposen eräälle kasvattia hakevalle herrasväelle. He ovat matkustaneet Ohiosta kiertomatkavaunuillaan sekä katsellakseen seutuja että poimiakseen tyttären. He näyttävät olevan johtavia henkilöitä kaupungissaan, jonka nimeä en tällä hetkellä muista, mutta se on hyvin merkitsevä kaupunki. Siinä on sähkövalo ja kaasu, ja Mr. Johtava Henkilö on niiden molempien ylitarkastajana. Pelkällä kädenliikkeellä hän voisi syöstä tuon koko kaupungin pimeyteen, mutta onneksi hän on hyvä mies, joka ei tahtoisi tehdä mitään niin julmaa, ei edes vaikka häntä ei uudelleen valittaisi pormestariksi. Hän asuu tiilitalossa, jossa on liuskakatto ja kaksi tornia, ja pihalla on saksanhirvi ja suihkukaivo ja koko joukko kauniita, varjoisia puita. (Hänellä oli valokuva taskussaan.) He ovat kilttejä, anteliaita, hyväsydämisiä, hymyileviä ihmisiä ja hieman lihavia; näet siis kuinka mainiot vanhemmat heistä tulisi.

No niin, meillä oli tarkalleen heidän unelmiensa tytär, mutta kun he tulivat ilmoittamatta, oli hän puettuna flanelliseen yöpaitaan, ja hänen kasvonsa olivat likaiset. He silmäilivät Caroline'a, eikä hän tehnyt heihin mitään vaikutusta, mutta he kiittivät meitä kohteliaasti ja lupasivat pitää hänet mielessään. He tahtoivat käydä New Yorkin Orpokodissa ennenkuin tekisivät ratkaisunsa. Me tiesimme hyvin että jos he näkisivät tuon erinomaisen lapsikokoelman, ei pikku Caroline parkamme enää tulisi kysymykseen.

Silloin Betsy tuli väliin. Hän pyysi heitä ystävällisesti sinä iltapäivänä kotiinsa teetä juomaan ja katsomaan erästä pikku suojattiamme joka oli siellä hänen pienen veljentyttärensä vieraana. Mr. ja Mrs. Johtava Henkilö eivät tunne juuri ketään täällä idässä eivätkä ole saaneet kutsuja, joita pitäisivät arvonsa mukaisina, joten he ihan viattomasti iloitsivat pienen seuravaihtelun mahdollisuudesta. Heti kun he olivat vetäytyneet hotelliin päiväaterialle, kutsui Betsy autonsa ja lennätti Caroline-vauvan kotiinsa. Hän puki Carolinen pienen veljentyttärensä parhaaseen vaaleanpunaiseen ja valkeaan koruommeltuun pukuun, lainasi irlantilaisen pitsimyssyn, vaaleanpunaiset sukat ja valkoiset kengät ja asetti hänet sievästi vihreälle ruohokentälle tuuhean pyökkipuun alle. Valkea-esiliinainen hoitajatar (niinikään lainattu pikku veljentyttäreltä) tyrkytti hänelle leipää ja maitoa ja koreita, värikkäitä leikkikaluja. Kun vastaiset vanhemmat saapuivat, Caroline, täynnänsä ruokaa ja tyytymystä, tervehti heitä ilon kuherruksella. Siinä hetkessä kun heidän silmänsä sattuivat häneen, he ihastuivat ja halusivat hänet omakseen. Heidän huomaamatonta mieltään ei pimentänyt ainoakaan epäluulo, että tämä suloinen ruusunnuppu olisi tuo aamullinen lapsi. Nyt, kun harvat muodollisuudet on toimitettu, näyttää todella siltä että Caroline-vauva saa asua tornissa ja kasvaa johtavaksi henkilöksi.

Minun täytyy todellakin, ilman enempiä viivyttelyitä, käydä käsiksi tuohon polttavaan kysymykseen tyttöjemme uusista puvuista.

Korkeasti kunnioittaen, Arvoisan Rouvan nöyrin ja tottelevaisin palvelija SALLY MCBRIDE.

Kesäkuun 19 p.

Rakkakin Judy!

Kuule kaikkein suurinta uudistusta, sitä joka riemastuttaa sydäntäsi!

EI SINIRUUTUISIA PUMPULIPUKUJA ENÄÄ!

Aavistaen että tämä ylimysmielinen kartanoympäristö voi sisältää arvokasta ravintoa orpokodillemme, olen viime aikoina liikkunut kylän seurapiireissä, ja eräillä aamiaiskutsuilla eilen kaivoin esiin kauniin ja ihastuttavan lesken, joka käyttää miellyttäviä, väljiä pukuja, jotka hän piirtää itse. Hän uskoi minulle, että hänestä olisi ollut kovin hauskaa ruveta ompelijaksi, jos hän vain olisi syntynyt neula suussa eikä kultalusikka. Hän sanoo ettei hän koskaan voi nähdä kaunista, huonosti puettua tyttöä ilman että tekisi mieli ottaa häntä kädestä ja pukea hänet uudelleen. Oletko koskaan kuullut mitään niin verrattoman sopivaa? Niin pian kun hän avasi huulensa, oli hän merkitty ihminen.

"Voin näyttää teille 59 huonosti puettua tyttöä", sanoin minä hänelle, "ja te saatte nyt luvan tulla kanssani ja suunnitella heille uudet puvut ja tehdä heistä kauniita."

Hän vastusteli, mutta turhaan. Minä talutin hänet autolle, työnsin sisään ja mumisin "John Grier Home" kuljettajalle. Ensimäinen asukas, joka osui silmiimme, oli Sadie Kate, joka arvatenkin oli juuri taputellut nekkuruukkua; ja loukkaava näky hän oli esteettis-mieliselle ihmiselle. Tahmeuden lisäksi oli toinen sukka syltyssä, esiliina napitettu ristiin ja toinen lettinauha hukassa. Mutta — kuten aina — täysin huoletonna hän irvisti meille iloiset tervetuliaiset ja tarjosi vieraalle rouvalle tahmean käpälän.

"No", sanoin minä voitonriemuisena, "nyt näette kuinka kipeästi tarvitsemme teitä. Mitä voitte tehdä jotta Sadie Katestä tulee kaunis?" "Peskää hänet", sanoi Mrs. Livermoore.

Sadie Kate marssitettiin minun kylpyhuoneeseeni. Kun hankaaminen oli päättynyt ja tukka kiristetty lettiin ja sukka palautettu säädyllisen korkealle, toin hänet uuteen tarkastukseen — hän oli nyt täysin normaali pieni orpo. Mrs. Livermoore käänteli häntä puoleen ja toiseen ja tutki häntä kauan ja vakavasti.

Sadie Kate on luonnostaan kaunotar, villi, tumma, mustalaismainen pikku velho; hän on kuin tuoreeltaan tuotu Connemaran tuulisilta nummilta. Mutta voi, me olemme onnistuneet ryöstämään hänen synnynnäisen oikeutensa tällä kauhealla laitos-univormulla!

Katseltuaan ääneti viisi minuuttia Mrs. Livermoore nosti silmänsä minuun.

"Kyllä, rakas ystävä, te tarvitsette minua."

Ja me laadimme suunnitelmat siinä paikassa. Hän asettuu johtamaan PUKU-komiteaamme. Hän valitsee avukseen kolme ystävää, ja he ja kaksi tusinaa parasta ompelijaa tyttöjemme joukosta ja käsityönopettajamme ja viisi ompelukonetta ryhtyvät muuttamaan tämän laitoksen ulkoasua. Ja armeliaisuus on kokonaan meidän puolellamme. Me annamme Mrs. Livermoorelle sen ammatin, jonka Sallimus ryösti häneltä. Eikö ollut mainiota että löysin hänet? Heräsin tänään aamun koitteessa ja pöyhistelin!

Paljon muita uutisia — voisin siirtyä seuraavaan jaksoon — mutta aion lähettää tämän kirjeen Mr. Witherspoonin mukana, joka — hyvin korkeassa kauluksessa ja iltapuvuista mustimmassa — on lähdössä maalaisklubin latotanssiaisiin. Käskin häntä ottamaan mukaansa hauskimman tytön, jonka kanssa hän tanssii, ja tuomaan hänet satujenkertojaksi lapsillemme.

Eikö ole kauheata mikä laskeva ihminen minusta on tulossa? Koko ajan kun puhun jonkun kanssa, ajattelen: "Mitä hyötyä voi sinusta olla orpokodilleni?"

On vakavasti pelättävissä että nykyinen johtajatar niin innostuu hommaansa ettei tahdo koskaan erota. Kuvittelen häntä väliin valkotukkaisena vanhana naisena, jota rullatuolissa kuljetetaan ympäri rakennusta, mutta joka vielä itsepintaisesti johtaa neljättä sukupolveaan orpoja.

Päästä hänet pois sitä ennen!

Sinun SALLIE.

Perjantaina.

Rakas Judy!

Eilen aamulla, ilman pienintäkään varoitusta, pysähtyivät aseman vuokravaunut ovellemme ja viskasivat portaille kaksi miestä, kaksi pientä poikaa, tyttölapsen, keinuhevosen ja Teddykarhun ja ajoivat sitten pois.

Miehet olivat taiteilijoita, ja pienokaiset olivat kolmannen taiteilijan lapsia, joka oli kuollut kolme viikkoa sitten. He olivat tuoneet pienokaiset meille, koska heidän mielestään "John Grier" kuului niin jykevältä ja kunnioitettavalta eikä miltään julkiselta laitokselta. Heidän epäkäytännölliseen mieleensä ei ollut kertaakaan juolahtanut että tarvittiin joitakin muodollisuuksia, kun lapsi sijoitettiin turvakotiin.

Minä selitin että me olemme täynnä, mutta he näyttivät niin hämmentyvän ja pelästyvän että pyysin heitä istumaan siksi aikaa kun sanoisin heille mitä heidän on tehtävä. Pienokaiset lähetettiin lastenkamariin saamaan leipää ja maitoa sillä aikaa kuin minä kuuntelin heidän tarinaansa. Noiden taiteilijain kertomuksessa oli kohtalokkaan kaunokirjallinen tuntu, tai ehkä sen teki tuon tyttölapsen naurun sointi, mutta oli miten oli, ennenkuin he olivat lopettaneet, olivat lapset meidän.

En ole koskaan nähnyt aurinkoisempaa olentoa kuin tuo pieni Allegra (emme usein saa niin hienoja nimiä eikä niin hienoja lapsia). Hän on kolmivuotias, lepertelee lystikästä lapsenkieltä ja pulppuilee naurua. Murhenäytelmä, jonka hän juuri on läpäissyt, ei ole hipaissutkaan häneen. Mutta Don ja Clifford, kaksi tanakkaa viisi- ja seitsenvuotiasta pikku miestä, ovat jo suurisilmäisiä ja pelästyneitä elämän kovuudesta.

Heidän äitinsä oli lastentarhan opettajatar, joka meni naimisiin taiteilijan kanssa, jolla oli pääomana innostus ja muutamia maalipötkyjä. Hänen ystävänsä sanoivat että hänellä oli lahjoja, mutta tietysti hänen täytyi viskata ne pois maksaakseen maitokauppiaan. He asuivat summittaisesti vanhassa vinossa ateljeessa, keittivät varjostimien takana, ja lapset nukkuivat hyllyillä.

Mutta tässä kaikessa näyttää olleen hyvin onnellinen puoli — paljon rakkautta ja monta ystävää, kaikki enemmän tai vähemmän köyhiä, mutta taiteellisia ja sukulaissieluja ja ylevämielisiä. Nuo hienot ja kiltit pikku pojat osoittavat että heidän kasvatuksessaan on ollut sellainen kausi. Heissä on jokin ilme, joka tulee aina puuttumaan monelta lapseltani, huolimatta kaikista hyvistä tavoista, joita voin ammentaa heihin.

Äiti kuoli sairaalassa muutamia päiviä jälkeen Allegran syntymän, ja isä kamppaili eteenpäin kaksi vuotta, piti huolta poikueestaan ja maalasi kuin hullu — ilmoituksia, mitä vain — pitääkseen heitä katon alla.

Hän kuoli St. Vincentissa kolme viikkoa sitten — liikarasitukseen, suruun, keuhkotulehdukseen. Hänen ystävänsä ottivat huostaansa lapset, myivät ateljeen kalustosta kaiken mikä oli säästynyt panttilaitokselta, maksoivat velat ja rupesivat hakemaan parasta mahdollista orpokotia. Ja — taivas heitä auttakoon — he löysivät meidät!

No niin, minä pidätin taiteilijat päiväaterialla — he olivat miellyttäviä olentoja pehmeissä hatuissa ja Windsor-kaulahuiveissa ja näyttivät itse aika kuluneilta — ja lähetin heidät sitten takaisin New Yorkiin luvaten kiinnittää äidillisimmän huomioni pikku perheeseen.

Täällä he siis ovat nyt, yksi pikku olio lastenkamarissa, kaksi lastentarha-huoneessa, neljä suurta pakkalaatikkoa täynnä tauluja kellarissa ja varastohuoneessa matkalaukku, joka sisältää heidän isänsä ja äitinsä kirjeet. Ja ilme heidän kasvoillaan, tuo käsinkoskematon henkinen jokin, siinä heidän perintönsä.

En voi saada heitä mielestäni. Koko pitkän yön suunnittelin heidän tulevaisuuttaan. Pojat ovat helpot, he ovat jo päässeet korkeakoulusta Mr. Pendletonin avulla, ja etenevät kunniallisella liikeuralla. Mutta Allegrasta en tiedä mitään, en voi keksiä mitä toivoisin tuolle lapselle. Luonnollisinta olisi tietysti toivoa jokaiselle herttaiselle pikku tytölle, että ilmaantuisi kaksi kilttiä kasvatusvanhempaa korvaamaan oikeita vanhempia, jotka kohtalo on häneltä riistänyt, mutta tässä tapauksessa olisi julmaa ryöstää hänet veljiltä. Heidän rakkautensa vauvaa kohtaan on vihlova. He, näetkös, ovat kasvattaneet hänet. En kuule heidän koskaan nauravan paitsi jos Allegra on tehnyt jotain lystikästä. Poloiset pikku miehet kaipaavat isäänsä hirveästi. Eilen illalla tapasin Donin, viisivuotiaan, nyyhkyttämässä pikku vuoteessaan, koska ei voinut sanoa hyvää yötä isälle.

Mutta Allegra on uskollinen nimelleen, onnellisin kolmivuotias nuori neiti mitä koskaan olen nähnyt. Isä parka hoiti hänet hyvin, ja tämä pikku kiittämätön on jo unohtanut menettäneensä isän.

Mitä voin tehdä näille pienokaisille? Minä ajattelen ja ajattelen ja ajattelen heitä. En voi sijoittaa heitä muualle, ja tuntuu liian hirveältä kasvattaa heitä täällä, sillä niin hyviä kuin meistä tuleekin kun olemme ehtineet tulla uudistetuiksi, olemme sentään vain laitos, ja asukkimme ovat juuri vain pieniä hautomakonepoikasia. He eivät saa sitä personallista, touhuavaa hoitoa, jonka vain vanha kana voi antaa.

On paljon mielenkiintoisia uutisia, jotka olisin voinut kertoa sinulle, mutta uusi pikku perheeni on karkoittanut kaiken.

Lapsista on kyllä iloa, mutta ei niin vähän huolta.

Sinun alati SALLIE.

P.S. Älä unohda että tulet vieraakseni ensi viikolla.

P.S.II. Tohtori, joka tavallisesti on niin tieteellinen ja tunteeton, on rakastunut Allegraan. Hän ei edes vilkaissut tämän rauhasiin; hän yksinkertaisesti nosti lapsen käsivarsilleen ja syleili häntä. Oi, se tyttö on pikku noita! Mitä hänestä pitää tulla?

Kesäkuun 22 p.

Rakkakin Judy!

Saan ilmoittaa ettei sinun enää tarvitse olla huolissasi palokalustomme riittämättömyydestä. Tohtori ja Mr. Witherspoon ovat kiinnittäneet vakavimman huomionsa asiaan, eikä mikään tähän saakka keksitty leikki ole osoittautunut niin hauskaksi ja hävittäväksi kuin koehälyytyksemme.

Kaikki lapset vetäytyvät sänkyyn ja vaipuvat valppaaseen uneen. Palokello soi. He hyppäävät pystyyn, pistävät kengät jalkaan, sieppaavat päällimmäisen viltin sängystä ja käärivät sen kuvitellun yöpaitansa päälle, asettuvat riviin ja marssivat halliin ja portaisiin.

Seitsemäntoista pikku palleroamme lastenkamarissa on kukin yhden intiaanin hoidossa, ja heidät kannetaan käärössä ulos riemusta kirkuvina. Toiset intiaanit, niin kauan kuin ei tarvitse pelätä katon putoamista, antautuvat pelastustyöhön. Ensimäisessä hälyytystilaisuudessa — Percyn toimiessa johtajana — sullottiin kahdentoista vaatelaatikon sisällys lakanoihin ja viskattiin ulos ikkunasta. Minä ehdin käyttämään diktaattorivaltaani juuri ennenkuin tyynyt ja patjat seurasivat samaa tietä. Meiltä meni tunteja vaatteitten paikoilleenpanossa, sillävälin kuin Percy ja tohtori, joiden mielenkiinto oli kokonaan hävinnyt, astelivat leiriin piippuineen.

Tulevat hälyytyksemme saavat olla yhtä vivahdusta vähemmän todenmukaisia. Minulla on kuitenkin ilo mainita sinulle, että palopäällikkö Witherspoonin kykenevällä johdolla tyhjensimme rakennuksen 6 minuutissa 28 sekunnissa.

Tuolla Allegra-vauvalla on keijukaisverta suonissa. Koskaan ei ole tämä laitos pitänyt suojissaan moista lasta, lukuunottamatta erästä, josta Jervis ja minä tiedämme. Hän on täydellisesti pannut valtansa alle tohtorin. Sensijaan että tämä tekisi käyntejään kuten vakava lääkäri ainakin, hän tulee kirjastooni käsi kädessä Allegran kanssa ja puolen tuntia yhteen menoon ryömii matolla ja on olevinaan hevonen, ja tyttötenava istuu hänen selässään ja potkii.

Tiedätkö, minä aion panna ilmoituksen lehtiin:

Luonteet uudistetaan nopeasti.

S. MCBRIDE.

Sandy pistäytyi tänne pari iltaa sitten saadakseen vähän jutella Betsyn ja minun kanssani, ja hän oli säädytön. Hän sanoi kolme sukkeluutta ja istuutui pianon ääreen ja lauloi vanhoja skotlantilaisia lauluja, "Mun lempeni puna, punaruusu on" ja "Tule viittani turviin", ja "Kuka ikkunasta katsoo?", jotka eivät olleet mitenkään kasvattavia, ja sitten hän tanssi muutamia askeleita.

Minä istuin ja tuiotin kätteni työhön, sillä totta on että minä sen kaiken olen tehnyt kevytmielisellä esimerkilläni ja lainaamillani kirjoilla ja toimittamalla hänelle niin kevyttä seuraa kuin Jimmien ja Percyn ja Gordon Hallockin. Jos vielä saan työskennellä pari kuukautta lisää, teen hänestä oikean ihmisen. Hän on jättänyt pois purppuranpunaiset kravatit ja minun tahdikkaasta ehdotuksestani valinnut harmaan puvun. Et voi aavistaa kuinka se pukee häntä. Hänestä tulee oikein hienon näköinen niin pian kun saan hänet lakkaamaan kantamasta pulleita esineitä taskuissaan.

Hyvästi, ja muista että odotamme sinua perjantaina.

SALLIE.

P.S. Tässä on Allegran valokuva, Mr. Witherspoonin ottama. Eikö hän ole kullanmuru? Hänen nykyiset pukunsa eivät koroita hänen kauneuttaan, mutta parin viikon kuluttua hän saa siirtyä neilikanpunaiseen kolttupukuun.

Keskiviikkona, kesäkuun 24 p., kello 10 a.p.

MRS. JERVIS PENDLETON,

Hyvä rouva!

Kirjeesi on tässä, joka ilmoittaa ettet niinkuin lupasit voi tulla luokseni perjantaina, koska miehelläsi on liikeasioita, jotka pidättävät hänet kaupungissa. Mitä hölynpölyä se on? Onko tultu siihen ettet voi jättää häntä kahdeksi päiväksi?

Minä en antanut 113 vauvan estää käyntiäni sinun luonasi, enkä näe mitään syytä miksi antaisit yhden miehen estää sinun käyntisi minun luonani. Tulen Berkshiren pikajunalle vastaan perjantaina niinkuin sovittu oli.

S. MCBRIDE.

Kesäkuun 30 p.

Rakkakin Judy!

Hyvin pikainen oli käynti, jonka meille soit, mutta kaikista pienistä suosioista olemme kiitollisia. Olen kauhean iloinen, kun olit niin ihastunut nähdessäsi mihin suuntaan asiat käyvät, enkä jaksa odottaa kunnes Jervis ja arkkitehti tulevat ja aloittavat perinpohjaisen repimisen.

Tiedätkö, minulla oli niin kummallinen tunne koko ajan kun olit täällä. Minä en saa näyttämään todelta että sinä, rakas, ihmeellinen Judyni, olet ihan totta kasvanut tässä laitoksessa ja tiedät katkeralta sisäpuolelta mitä nämä pikku pallerot tarvitsevat. Lapsuutesi murhenäytelmä täyttää väliin mieleni sellaisella vihalla että tahtoisin kääriä hihani ylös ja taistella koko maailmaa vastaan ja pakottaa sitä muuttumaan sopivammaksi paikaksi lasten elää. Nuo skotlantilais-irlantilaiset esi-isäni näyttävät jättäneen perinnöksi pelottavan määrän sotaisuutta luonteeseeni.

Jos olisit pannut minut uudenaikaiseen orpokotiin somine, siisteine, terveellisine mökkeineen, jossa kaikki sujuu eteenpäin hyvässä järjestyksessä, en olisi voinut sietää sen täydellisen kellolaitoksen yksitoikkoisuutta. Se vain saa minut jäämään, kun näen niin monta seikkaa, jotka huutavat tekijää. Väliin, minun täytyy tunnustaa, herään aamulla ja kuuntelen näitä laitos-ääniä ja haistan tätä laitos-ilmaa ja ikävöin onnellista, huoletonta elämää, joka oikeuden mukaan kuuluu minulle.

Sinä, rakas velho, lumosit minut, ja minä tulin, mutta usein yön hetkinä lumouksesi ohenee, ja minä alan päiväni mielessä palava päätös karata pois John Grier Homesta. Mutta minä lykkään lähdön aamiaisen jälkeen. Ja kun tulen käytävään, juoksee yksi tuollainen pallero minua vastaan ja pistää lämpimän, ryppyisen pikku nyrkin ujosti käteeni ja katsoo minuun suurilla vauvan silmillään mykästi pyytäen hiukan hyväilyä, ja minä tempaan hänet syliini ja likistän häntä, ja sitten, kun katson tämän vauvan olan yli toisia hyljättyjä pikku olentoja, tahtoisin ottaa kaikki 113 syliini ja rakastaa heidät onnellisiksi. Tällainen työ lasten parissa on jotenkin hypnoottista. Rimpuilit miten paljon tahansa, se saa sinut lopuksi.

Käyntisi näyttää jättäneen minut lavean filosofoivaan mielentilaan, mutta itse asiassa minulla on pari uutistakin, jotka voin viedä perille. Uudet puvut edistyvät, ja voi kuinka kultaiset niistä tulee! Mrs. Livermoore oli ihastunut noihin erivärisiin pumpulikangaspakkoihin, jotka lähetit — näkisitpä työhuoneemme, jossa kaikki on hujan hajan — ja kun ajattelen kuuttakymmentä pikku tyttöä, jotka aurinkoisina päivinä hyppelevät ruohokentällämme punaisissa ja sinisissä ja keltaisissa ja lavendelinvärisissä puvuissa, tuntuu minusta että meillä pitäisi olla varasto noettuja silmälaseja tarjottavana katselijoille. Luonnollisesti tiedät että muutamat noista loistavista valmisteista ovat hyvin haalistuvia ja epäkäytännöllisiä, mutta Mrs. Livermoore on yhtä paha kuin sinä —- hän ei suostu vaihtamaan. Hän on valmis tekemään toisen ja kolmannen vaatekerran, jos tarvitaan. ALAS SlNIRUUTUINEN PUMPULIKANGAS!

Olen iloinen että pidit tohtorista. Tietysti me pidätämme itsellemme oikeuden sanoa hänestä mitä haluamme, mutta tunteitamme loukkaisi kauheasti, jos joku toinen tekisi pilaa hänestä.

Hän ja minä vielä valvomme toistemme lukuja. Viime viikolla hän toi Herbert Spencerin Synteettisen Filosofian systeemin silmäiltäväkseni, ja minä otin sen kiitollisena vastaan tarjoten hänelle siitä hyvästä Marie Bashkirtseffin Päiväkirjan. Muistatko kuinka me korkeakoulussa rikastutimme jokapäiväistä puhettamme lainoilla Marie'sta? No niin, Sandy vei hänet kotiin ja luki huolellisesti ja ajatellen.

"Niin", myönsi hän tänään tullessaan antamaan lausuntonsa, "se on todenmukainen kertomus eräänlaisesta sairaalloisesta, itsekkäästä personallisuudesta, jonkalaisia onnettomuudeksi kyllä on olemassa, mutta en voi ymmärtää miksi te luette sitä, sillä Jumalan kiitos, Sally Lunn, teillä ja Bash'illa ei ole mitään yhteistä."

Näin lähelle kohteliaisuutta ei hän koskaan ennen ole tullut, ja olen äärettömästi mielissäni. Mitä Marie parkaan tulee, sanoo hän "Bash", koska ei osaa lausua hänen nimeään ja halveksii liian suuresti yrittääkseen.

Meillä on täällä eräs lapsi, erään kuorotytön tytär, itserakas, itsekäs, turhamainen, teennäinen, sairaalloinen, valehteleva pieni naikkonen, mutta hänellä on silmäripset! Sandy on saanut mitä kiihkeimmän vastenmielisyyden tuohon lapseen, ja luettuaan Marie-paran päiväkirjan hän on keksinyt uuden paljonsanovan adjektiivin ilmaistakseen kaikki tytön harmilliset ominaisuudet. Hän sanoo että tyttö on bashimainen, ja hylkää hänet.

Hyvästi, ja tule taas!

SALLIE.

P.S. Lapsissani ilmenee hämmennyttävää taipumusta ottamaan ulos kaikki pankkitalletuksensa ja ostamaan makeisia.

Tiistai-iltana.

Rakas Judy!

Mitä luulet Sandyn tehneen nyt? Hän on lähtenyt pienelle huvimatkalle tuohon hermotautisairaalaan, jonka pää-hermosairas kävi täällä noin kuukausi sitten. Oletko koskaan nähnyt tuon miehen kaltaista? Hän on mielisairasten lumoissa eikä voi jättää heitä rauhaan.

Kun lähtöhetkenä kysyin häneltä neuvoja lääkkeitten suhteen, sanoi hän:

"Ruokkikaa vilustunutta ja pitäkää vatsatautista nälässä älkääkä uskoko tohtoreita."

Tämän neuvon ja muutaman kalanmaksaöljypullon varassa meidät on jätetty omiin hoteisiimme. Tunnen itseni hyvin vapaaksi ja seikkailuhaluiseksi. Ehkä sinun on paras rientää tänne taas, sillä ei ole tietoa mitä iloisia mullistuksia minä voin panna toimeen, kun olen irti Sandyn hillitsevästä vaikutuksesta.

S.

JOHN GRIER HOME, Perjantaina.

Paras Vihollinen!

Täällä minä olen köytettynä mastoon sillä aikaa kuin te liehutte pitkin maaseutua huvitellen mielisairaitten kanssa. Ja minä kun juuri luulin kauniisti parantaneeni teidät sairaalloisesta harrastuksestanne hermotautisiin! Se on suuri pettymys. Te olitte viime aikoina jo melkein inhimillinen.

Saanko kysyä kuinka kauan aiotte viipyä poissa? Saitte luvan kahdeksi päiväksi ja olette jo viipynyt neljä. Charlie Martin putosi eilen kirsikkapuusta ja sai päänsä puhki, ja meidän oli pakko kutsua tänne vieras lääkäri. Viisi pistoa. Potilas voi hyvin. Mutta me emme tahtoisi olla riippuvaisia vieraasta. En puhuisi sanaakaan jos olisitte poissa laillisesta syystä, mutta te tiedätte varsin hyvin että kun viikon ajan olette seurustellut raskasmielisten kanssa, tulette kotiin niin hirveän synkkyyden tilassa, kuolemaan saakka varmana että ihmiskunta menee päin hongikkoon, ja minun niskoilleni lankee raskas urakka saada teidät taas säädyllisen hilpeäksi.

Jättäkää mielisairaat harhojensa valtaan ja palatkaa John Grier Homeen, joka tarvitsee teitä.

Nöyrin palvelijanne, toivoen parastanne S. McB.

P.S. Ettekö ihaile runollista loppua? Se on lainattu Robert Burnsiltä, jonka teoksia uutterasti luen ollakseni kohtelias eräälle skotlantilaiselle ystävälleni.

Heinäkuun 6 p.

Rakas Judy!

Tohtori poika se vielä on poissa. Ei sanaakaan; hävinnyt avaruuteen vain. En tiedä aikooko hän palata koskaan, mutta me näytämme tulevan mainiosti toimeen ilman häntä.

Söin eilen päiväateriaa noiden kahden kiltin neidin luona, jotka ovat ottaneet Naskalimme sydämelleen. Nuori mies näytti hyvin kotiutuneelta. Hän otti minua kädestä ja tuli näyttämään puutarhaa kuin isäntä ainakin, lahjoittaen minulle valitsemani sinikellon. Päiväaterialla englantilainen hovimestari nosti hänet tuoliin ja sitoi hänen leukalappunsa yhtä hienosti kuin jos olisi palvellut täysiveristä prinssiä. Hovimestari on hiljan tullut Durhamin earlin talosta, Naskali eräästä kellarista Houston-kadun varrella. Se oli hyvin ylentävä näky.

Emäntäni kestitsivät minua perästäpäin otteilla pöytäkeskusteluistaan kahden viime viikon aikana (ihmettelen ettei hovimestari ole pyytänyt eroa; hän näytti kunnianarvoiselta mieheltä). Jollei tästä mitään muuta tulisikaan, on Naskali ainakin varustanut heidät hullunkurisilla jutuilla heidän loppuiäkseen. Vieläpä toinen heistä ajattelee kirjoittaa kirjan. "Ainakin", sanoi hän pyyhkien hysteerisiä kyyneliä silmistään, "olemme eläneet".

Hon. Cy pistäytyi luonamme 6.30 eilen illalla ja tapasi minut iltapuvussa, lähdössä päivällisille Mrs. Livermooren taloon. Hän huomautti lempeästi että Mrs. Lippett ei pyrkinyt olemaan mikään seuraelämän johtaja, vaan säästi tarmonsa työhön. Sinä tiedät että minä en ole kostonhimoinen, mutta en koskaan voi nähdä tuota miestä toivomatta että hän olisi ankkalammikon pohjassa tukevasti ankkuroituna kallioon. Muuten hän nousisi pinnalle ja kelluisi.

Singapore tervehtii sinua kunnioittaen ja on hyvin iloinen kun et voi nähdä sitä sellaisena miltä se nyt näyttää. Häpeällinen onnettomuus on turmellut sen kauneuden. Joku paha lapsi — ja minä en usko että se on poika — on kerinnyt tuon elukkaparan turkin aivan pilkulliseksi, niin että se nyt muistuttaa koinsyömää shakkilautaa. Kukaan ei voi aavistaa kuka sen on tehnyt. Sadie Kate on hyvin kärkäs käyttämään saksia, mutta hän on myöskin kärkäs olemaan muualla! Sinä aikana jolloin leikkaaminen otaksuttavasti tapahtui, istui Sadie Kate tuolilla kouluhuoneen nurkassa kasvot seinään päin, niinkuin 28 lasta voi todistaa. Oli miten oli, Sadie Katen jokapäiväiseksi velvollisuudeksi on tullut noiden pilkkujen hoitaminen hiusvoiteellasi.

Olen, kuten tavallista, SALLIE.

P.S. Tämä on uusin muotokuva Hon. Cy'sta, piirretty luonnon mukaan. Mies on eräissä suhteissa kiehtova puhuja: hän tekee eleitä nenällään.

Torstai-iltana.

Rakas Judy!

Sandy on tullut takaisin kymmenpäiväisen poissaolon jälkeen — ei mitään selitystä — ja vaipunut syvään raskasmielisyyteen. Hän ei siedä ystävällisiä ponnistuksiamme saada hänet vähän paremmalle tuulelle eikä tahdo olla missään tekemisissä meidän kenenkään kanssa paitsi Allegra-vauvan. Hän otti tytön taloonsa illalliselle tänä iltana eikä tuonut häntä takaisin ennen puolta kahdeksaa, mikä on aivan sopimaton hetki kolmivuotiaalle nuorelle naiselle. En tiedä mitä tehdä tohtorillemme, hän tulee käsittämättömämmäksi päivä päivältä.

Mutta Percy taas, hän on avomielinen, luottavainen nuori mies. Hän on juuri ollut päivällisillä luonani (hän on hyvin täsmällinen kaikissa seura-asioissa), ja koko keskustelumme oli omistettu detroitilaiselle tytölle. Percy on yksin ja tahtoo puhua hänestä, ja voi kuinka ihmeellisiä hän kertoo! Toivon että Miss Detroit on kaiken tämän kauniin hellyyden arvoinen, mutta minua pelottaa. Percy otti liivinsä sisimmistä kätköistä nahkakotelon ja käärien kunnioittavasti auki kaksinkertaisen hopeapaperin näytti minulle viheliäisen pienen olennon valokuvan — pelkkää silmää ja korvarengasta ja hiuskiehkuraa. Koetin parhaani mukaan näyttää onnittelevalta, mutta sydämeni sulkeutui säälistä poika paran tulevaisuutta kohtaan.

Eikö ole hullua että hauskimmat miehet usein valitsevat pahimmat vaimot, ja hauskimmat naiset pahimmat miehet? Otaksun että juuri heidän hauskuutensa tekee heidät sokeiksi ja epäluulottomiksi.

Tiedätkö, mielenkiintoisin harrastus maailmassa on tutkia luonteita. Luulen että minut oli aiottu kirjailijaksi, ihmiset niin pitävät minua lumoissaan — kunnes tunnen heidät läpi. Percy ja tohtori ovat mitä viehättävin vastakohta. Voit joka hetki tarkalleen tietää mitä tuo miellyttävä nuori mies ajattelee; hän on kirjoitettu kuin aapiskirja suurin kirjaimin ja yksitavuisin sanoin. Mutta tohtori! Hän voisi yhtä hyvin olla kirjoitettu kiinankielellä mitä luettavuuteen tulee. Kuulee puhuttavan ihmisistä, joilla on kaksoisluonne; hyvä, Sandyllä on kolminkertainen. Tavallisesti hän on tieteellinen ja kova kuin graniitti, mutta silloin tällöin epäilen että hän onkin kerrassaan tunteellinen ihminen virallisen kuorensa alla. Päiväkausia yhteen menoon hän saattaa olla kärsivällinen ja kiltti ja avulias, ja minä alan pitää hänestä, mutta sitten ilman mitään varoitusta kesytön raju mies puhkeaa esiin hänen sisimmistä syvyyksistään, ja — oi taivas! olento on mahdoton. Epäilen aina että hän joskus entisyydessä on kärsinyt kauhean kolauksen ja että hän vielä hautoo sen muistoa. Koko ajan kun hän puhuu, on toisella se epämukava tunne että hän jossain mielensä takasopukoissa ajattelee jotakin muuta. Mutta tämä on ehkä vain minun romanttinen tulkintani tavattoman pahasta sisusta. Joka tapauksessa hän panee ihmisen ymmälle.

Olemme koko viikon odottaneet kaunista tuulista iltapäivää, ja nyt se on tullut. Lapseni saavat iloita "leijapäivästä" — lehtinen Jaappania. Kaikki kylliksi suuret pojat ja suurin osa tyttöjä ovat hajaantuneina yli "Knowltopin" (se on tuo korkea, kallioinen lammaslaidun, joka yhtyy maihimme idässä) ja lennättävät omiatekemiään paperileijoja.

Minulla oli kauhea työ luvan maanittelemisessa äreältä vanhalta herralta, joka omistaa tilan. Hän ei pidä orpolapsista, sanoo hän, ja jos hän kerran antaa niille jalansijan maillansa, tulee niistä ikuinen vitsaus. Kun kuulee hänen puhuvan, luulisi että orpolapset ovat vaarallinen laji kovakuoriaisia.

Mutta puolen tunnin suostuttelun jälkeen hän muristen luovutti lammaslaitumensa kahdeksi tunniksi sillä ehdolla ettemme jalallamme astu lehmälaitumelle aidan toisella puolella ja lähdemme kotiin heti kun aikamme on täysi. Lehmälaitumensa pyhyyden turvaksi on Mr. Knowltop lähettänyt puutarhurinsa ja autonkuljettajansa ja kaksi tallipoikaa vartioimaan sen rajoja niin kauan kun leijaleikkiä kestää. Lapset ovat siellä vielä, ja heille on ihmeellinen seikkailu juosta noilla tuulisilla kukkuloilla ja takertua toistensa leijanyöreihin. Kun he tulevat hengästyneinä kotiin, odottaa heitä yllätys piparkakkujen ja marjamehun muodossa.

Nuo säälittävät pikku vesat vanhoine kasvoineen! On vaikea tehtävä saada ne nuoriksi, mutta minä uskon suorittavani sen. Ja on todella hauskaa tehdä jotakin positiivista hyvän vuoksi tässä maailmassa. Jollen kovasti taistele vastaan, toteutuu aikomuksesi tehdä minusta hyödyllinen ihminen. Worcesterin seuraelämän kiihoittimet tuntuvat minusta aika laimeilta verrattuina siihen anastavaan mielenkiintoon, jonka aiheuttaa 113 elävää, lämmintä, kiemurtelevaa pikku orpoa.

Rakkahin tervehdys! SALLIE.

P.S. Minä luulen, ollakseni täsmällinen, että tänä iltapäivänä omistan 107 lasta.

Rakas Judy!

Koska nyt on sunnuntai ja kaunis kukkiva päivä, ja lämmin tuuli puhaltaa, istuin ikkunassa, polvillani avoinna Hermoston terveys (Sandyn viimeisin ravinnonlisä henkeni tarpeisiin) ja katseeni maisemassa ulkona. "Taivaan kiitos", ajattelin, "että tämä laitos on sijoitettu niin vallitsevaksi että ainakin voimme katsella ulos yli rautamuurin, joka sulkee meidät sisäänsä."

Tunsin itseni hyvin häkkiinsuljetuksi ja vangituksi ja orvoksi, ja päätin että oma hermostoni vaatii raitista ilmaa ja liikuntoa ja seikkailua. Suoraan edessäni oli tuon tien valkea nauha, joka sukeltaa laaksoon ja nousee kukkuloille toisella puolella. Aina tulostani saakka olen ikävöinyt seurata sitä huipuille ja nähdä mitä on noiden kukkulain takana. Judy parka! Lyön vetoa että sama kaipaus täytti sinun lapsuutesi. Jos joku minun pikku tipusistani joskus seisoo ikkunan ääressä ja katsoo laakson yli kukkuloille ja kysyy: "Mitä niiden takana on?" soitan heti autoasemalle.

Mutta tänään kaikki tipuni hurskaasti hoitivat pieniä sielujaan ja minä yksin vaelsin kaipuu sydämessä. Vaihdoin silkkisen sunnuntaipukuni kotikutoiseen ja suunnittelin sillävälin keinoa miten päästä noiden kukkulain huipulle.

Sitten menin puhelimeen ja pyysin julkeasti 505.

"Hyvää iltapäivää, Mrs. McGurk", sanoin hyvin lempeästi. "Saanko puhutella tohtori MacRae'ta?"

"Odottakaa", vastasi hän hyvin lyhyesti.

"Ehtoopäivää, tohtori", sanoin minä. "Sattuuko teillä olemaan mitään kuolevia potilaita, jotka asuvat tuolla kukkulain huipulla?"

"Ei ole, Jumalan kiitos."

"Sepä vahinko", sanoin minä pettyneenä. "Ja mitä itse teette tänään?"

"Minä luen Lajien syntyä."

"Sulkekaa se kirja, ei se sovi sunnuntaina. Ja sanokaa nyt, onko autonne voiteessa ja valmis lähtemään?"

"Se on käytettävänänne. Tahdotteko että vien muutamia orpoja ajelulle?"

"Vain yhden, joka potee hermostusta. Se on saanut päähänsä että sen pitää päästä kukkulain huipulle."

"Autoni on suuri kiipeäjä. Neljännestunnissa —"

"Odottakaa!" sanoin minä. "Ottakaa mukaanne paistinpannu, joka on sopivan kokoinen kahdelle hengelle. Minun keittiössäni ei ole mitään pienempää kuin kärrynpyörä. Ja kysykää Mrs. McGurkilta voitteko olla poissa illalliselta."

Sitten minä pakkasin koriin kappaleen silavaa ja muutamia munia ja sämpylöitä ja piparkakkuja ja kuumaa kahvia termospullossa, ja odotin portailla, kun Sandy hurautti näkyviin autoineen ja paistinpannuineen.

Meillä oli todellakin hauska seikkailu, ja hän iloitsi karkaamisen tunteesta ihan yhtä paljon kuin minä. En kertaakaan antanut hänen mainita mielenvikaisuutta. Panin hänen katsomaan avaroita niittyjä ja tasalatvaisten pajujen viivaa, jonka takana kukkulat aaltoilivat, ja hengittämään ilmaa ja kuuntelemaan varisten vaakumista ja lehmänkellojen kalkatusta ja joen solinaa. Ja me puhelimme — oi, miljoonista asioista, jotka ovat kaukana orpokodistamme. Panin hänet heittämään pois sen ajatuksen että hän on tiedemies ja kuvittelemaan olevansa poika. Tuskin sitä uskoisi, mutta hän onnistui —- enemmän tai vähemmän. Hän todellakin teki yhden tai pari oikein poikamaista kepposta. Sandy ei ole vielä neljääkymmentä, ja hyvänen aika, onhan se liian varhaista täysikasvuisuutta!

Me leiriydyimme jyrkänteelle, joka hallitsi näköalaa, kokosimme risuja, teimme tulen ja laitoimme maailman hauskimman illallisen — joku palanut risu oli räiskähtänyt paistettuihin muniin, mutta hiilet ovat terveellisiä. Sitten kun Sandy oli polttanut piippunsa ja "aurinko laski tavanmukaiseen länteensä", me kokosimme tavarat ja palasimme kotiin.

Hän sanoo että se oli hauskin iltapäivä mitä hänellä vuosikausiin on ollut, poloinen harhaanviety tieteen mies, ja minä uskonkin että se on totta. Hänen oliivinvihreä kotinsa on niin epäkodikas ja kolkko ja innostamaton etten ihmettele jos hän hukuttaa huolensa kirjoihin. Niin pian kuin löydän hauskan, kodikkaan emännöitsijän, joka on valmis astumaan toimeen, aion ruveta vehkeilemään Maggie McGurkia vastaan, vaikka aavistankin että häntä on vielä vaikeampi saada nostamaan ankkurinsa kuin Sterryä.

Ole hyvä äläkä vedä sitä johtopäätöstä että alan sopimattomasti kiinnittää mieltäni pahantuuliseen tohtoriimme, sillä niin ei ole. Asia on vain se että hän viettää niin ilotonta elämää että väliin tahtoisin taputtaa häntä päähän ja pyytää häntä vähän reipastumaan; maailma on täynnä päivänpaistetta ja osa siitä on häntäkin varten; aivan samoin kuin tahtoisin lohduttaa sataa ja seitsemää orpoani, niin paljon eikä enempää.

Olen varma että minulla oli joku oikea uutinen kerrottavana, mutta se on täydellisesti kadonnut päästäni. Raittiin ilman suhina on tehnyt minut uniseksi. Kello on puoli kymmenen, ja toivotan sinulle hyvää yötä.

S.

P.S. Gordon Hallock on haihtunut ohueksi ilmaksi. Ei sanaakaan kolmeen viikkoon, ei makeisia eikä täytettyjä eläimiä eikä minkäänlaisia elonmerkkejä. Mitä ihmettä luulet tapahtuneen tuolle huomaavaiselle nuorelle miehelle?

Heinäkuun 13 p.

Rakkakin Judy!

Kuule iloista sanomaa!

Koska tämä on Naskalin kuukauden 31 päivä, soitin hänen molemmille suojelijattarilleen, kuten sovittu oli, järjestääkseni hänen paluunsa. Minut kohtasi suuttunut kielto. Pitäisikö heidän antaa pois herttainen pieni tulivuorensa juuri kun ovat saamaisillaan sen olemaan sylkemättä tulta? He aivan vimmastuivat kun saatoin tehdä moisen kiittämättömän vaatimuksen. Naskali oli suostunut heidän kutsuunsa viettää kesän heillä.

Pukujen neulominen jatkuu yhä; kuulisit vain kuinka ompelukoneet hyrisevät ja kielet käyvät neulomahuoneessa. Pelästyneinkin, apaattisin, hengettömin pikku orpomme virkistyy ja saa mielenkiinnon elämään, kun kuulee että hän tulee omistamaan kolme täysin yksityistä omaa pukua, joista jokainen eri väriä, hänen itsensä valitsemaa. Ja sinun pitäisi nähdä kuinka se edistää heidän ompelutaitoaan; pienistä kymmenvuotiaistakin puhkeaa ompelijattaria. Soisin keksiväni yhtä tehoisan keinon saada heidät innostumaan ruuanlaittoon. Mutta keittiömme on äärimmäisen epäkasvattava; ymmärrät missä määrin kahlitsee innostusta, kun täytyy keittää pari kappaa perunoita kerrallaan.

Luultavasti olet kuullut minun mainitsevan että mielelläni jakaisin tipuseni kymmeneen sievään pikku perheeseen, jokaisessa hauska kodikas perheenäiti. Jos meillä vain olisi kymmenen somaa mökkiä minne panna heidät, ja niissä kukkia puutarhassa ja kaniineja ja kissanpoikia ja koiranpentuja ja kananpoikia takapihalla, silloin olisimme täysin näytettäväksi kelpaava laitos eikä meidän tarvitsisi hävetä kun nuo hyväntekeväisyys-asiantuntijat tulevat tarkastamaan meitä.

Torstaina.

Aloitin tämän kirjeen kolme päivää sitten, jouduin kesken kaiken puhumaan mahtavan ihmisystävän kanssa (50 pilettiä sirkukseen), enkä ole senjälkeen ehtinyt tarttua kynääni. Betsy on ollut Philadelphiassa kolme päivää, morsiustyttönä erään viheliäisen serkun häissä. Toivon ettei useampi jäsen hänen perheestään aio mennä naimisiin; se järkyttää J.G.H:ta kauheasti.

Ollessaan siellä hän urkki erästä perhettä, joka on pyytänyt kasvattia. Tietysti meillä ei ole oikeata urkkimisjärjestelmää, mutta väliin kun joku perhe putoaa suoraan syliimme, me mielellämme panemme asian toimeen. Tavallisesti me olemme yhteistyössä Valtion Apukomitean kanssa. Heillä on koko joukko tottuneita asiamiehiä, jotka matkustavat ympäri maata ja ovat kosketuksissa perheitten kanssa, jotka haluavat ottaa lapsia, ja orpokotien, joilla on niitä annettavina. Koska he ovat halukkaat tekemään työtä hyväksemme, ei hyödyttäisi vähääkään meidän käydä kaupustelemassa vauvojamme. Ja minä tahdon sijoittaa niin monta kuin mahdollista, sillä minä uskon lujasti että yksityiskoti on lapselle paras, edellytettynä tietysti että olemme hyvin tarkkoja valitsemiemme kotien luonteesta. Minä en vaadi rikkaita kasvattivanhempia, mutta minä vaadin kilttejä, rakastavia, älykkäitä vanhempia. Tällä kertaa luulen että Betsy on saanut onkeensa oikean perheitten helmen. Lapsi ei ole vielä annettu eikä paperit allekirjoitetut, ja tietysti vaara pyörii aina että kalamme voi tehdä äkillisen nykäyksen ja maiskahtaa takaisin veteen.

Kysy Jervisiltä onko hän koskaan kuullut philadelphialaisesta J.F. Bretlandista. Hän näyttää liikkuvan rahamiesten piireissä. Ensi kerran kuulin hänestä kirjeessä, joka oli osoitettu "John Grier Homen Johtajalle, Hyvä Herra" — se oli lyhyt, konekirjoitettu, asiallinen kirje hirveän asialliselta lakimieheltä, joka sanoo että hänen vaimonsa on päättänyt ottaa kasvatiksi miellyttävän näköisen ja terveen tyttölapsen, ikä 2-3 vuotta. Lapsen tulee olla orpo ja amerikkalaista syntyperää, perinnöllisyydeltään moitteeton ja ilman asiaansekaantuvia sukulaisia. Olisiko minulla tarjolla tällainen ja voisinko auttaa asiassa? Kunnioittaen J.F. Bretland.

Lähempiä tietoja varten hän mainitsi nimen "Bradstreet". Oletko koskaan kuullut mitään niin hassua? Voisi luulla että hän aikoo avata talletustilin lastenkamarissa ja lähettää tilauksen meidän taimiluettelomme mukaan.

Aloimme tavalliset tiedustelumme lähettämällä kyselykaavakkeen eräälle pappismiehelle Germantowniin, jossa J.F.B. asuu.

Onko hänellä omaisuutta? Maksaako hän laskunsa? Onko hän hyvä eläimille? Käykö hän kirkossa? Riiteleekö hän vaimonsa kanssa? Ja monta muuta nenäkästä kysymystä.

Saimme ilmeisesti käsiimme pappismiehen, jolla on huumorin lahjaa. Sensijaan että olisi vastannut tunnollisen seikkaperäisesti hän kirjoitti ylhäältä alas poikki kaavakkeen: "Soisin että he ottaisivat minut kasvatikseen."

Tämä näytti lupaavalta, joten B. Kindred ystävällisesti kiidätti Germantowniin heti kun vihkiäisaamiainen oli ohi. Hänessä on kehittymässä mitä hämmästyttävin salapoliisin vaisto. Lyhyen seurakäynnin aikana hän osaa pöydistä ja tuoleista lukea perheen koko moraalisen historian.

Hän palasi Germantovmista täynnänsä innostavia yksityiskohtia.

Mr. J.F. Bretland on rikas ja vaikutusvaltainen kansalainen, jota ystävät sydämestään rakastavat ja viholliset (virkaheitot apulaiset, jotka eivät epäröi sanoa että hän on kova mies) syvästi vihaavat. Hän on hieman epävakainen kirkonkäynnissään, mutta vaimo näyttää säännölliseltä, ja hän antaa rahaa.

Vaimo on ihastuttava, hyväsydäminen, sivistynyt säätyläisnainen, joka juuri on päässyt parantolasta koko vuoden kestäneen heikkohermoisuuden jälkeen. Lääkäri sanoo että hän tarvitsee jotakin voimakasta mielenkiintoa elämään, ja neuvoo ottamaan kasvatin. Rouva olisi aina tahtonut kasvattia, mutta hänen kova miehensä on itsepintaisesti kieltänyt. Mutta lopulta, kuten aina, lempeä, hellittämätön vaimo on päässyt voitolle ja kovan miehen on ollut pakko myöntyä. Vaikka omasta puolestaan olisikin mieluummin ottanut pojan, Mr. Bretland luopui luontaisesta halustaan ja kirjoitti, kuten yllä on kerrottu, tuon tavanmukaisen pyynnön — pyysi sinisilmäistä tyttöä.

Mrs. Bretland, joka lujasti oli päättänyt ottaa lapsen, on lukenut kirjallisuutta jo vuosikausia, eikä mitään pikkuseikkoja ole lasten ruokinnassa, joita hän ei tuntisi. Hänellä on valmiina aurinkoinen lastenkamari, joka viettää lounaaseen. Ja kaappi täynnä salavihkaa hankittuja nukkeja! Hän on itse ommellut niille vaatteet — hän näytti ne Betsylle tulvillaan ylpeyttä — joten ymmärrät että tyttö on välttämätön.

Hän oli juuri kuullut oivallisesta englantilaisesta hoitajattaresta, jonka hän voisi saada, mutta hän ei ole aivan varma eikö olisi parempi ottaa heti aluksi ranskalainen hoitajatar, niin että lapsi voisi oppia kielen ennenkuin äänijänteet jäykistyvät. Hän myöskin innostui äärettömästi kuullessaan että Betsy on käynyt korkeakoulun. Hän ei voinut päättää lähettäisikö vauvan korkeakouluun vai eikö. Mikä oli Betsyn rehellinen mielipide? Jos lapsi olisi Betsyn oma tytär, lähettäisikö Betsy hänet korkeakouluun?

Kaikki tämä olisi hullunkurista jollei se olisi niin pateettista, mutta minä en todellakaan saa mielestäni tuon yksinäisen naisparan kuvaa, joka ompelee nukenvaatteita tuntemattomalle tytölle, jota ei edes varmaan tietänyt saavansa. Hän kadotti omat vauvansa vuosia sitten, tai oikeammin hänellä ei koskaan ollut niitä, ne eivät eläneet ollenkaan.

Ymmärrät mikä hyvä koti tästä tulisi. Suuri määrä rakkautta odottaa tuota pikku tipua, ja se on parempi kuin kaikki rikkaus mikä tässä tapauksessa seuraa mukana.

Mutta nyt on pulmallisinta löytää lapsi, ja se ei ole helppoa, herrasväki J.F. Bretland kun on niin kovin nimenomainen vaatimuksissaan. Minulla olisi sopiva poikalapsi annettavana heille, mutta tuo kaapillinen nukkeja tekee että hän on mahdoton. Pikku Florence ei kelpaa — yksi itsepintainen sukulainen elossa. Minulla on suuri valikoima muukalaisia, joilla on sulavat ruskeat silmät — eivät kelpaa ollenkaan, Mrs. Bretland on vaalea, ja tyttären pitää olla hänen näköisensä. Minulla on monta herttaista pikku otusta, joiden syntyperä on epämääräinen, mutta Bretlandit tahtovat kuusi sukupolvea kirkossakäyviä esivanhempia ja kuvernöörin ylimpänä huippuna. Minulla on myöskin kultainen pieni kiharapäinen tyttö (ja kiharat käyvät yhä harvinaisemmiksi), mutta hän on avioton lapsi. Ja se näyttää olevan ylipääsemätön este kasvattivanhempien silmissä, vaikka itse asiassa se ei tee pienintäkään eroa lapsessa. Hän ei kuitenkaan käy laatuun; Bretlandit pitävät jyrkästi kiinni vihkimätodistuksesta.

On vain yksi ainoa lapsi sadan ja seitsemän joukosta, joka tuntuu sopivalta. Pikku Sophiemme isä ja äiti saivat surmansa rautatieonnettomuudessa, ja ainoa syy miksi hänkin ei kuollut oli se että he juuri olivat jättäneet hänet sairaalaan, jotta jokin paise leikattaisiin hänen kaulastaan. Hän on hyvää tavallista amerikkalaista syntyperää, nuhteetonta ja mielenkiinnotonta joka tavalla. Hän on väritön, sisuton, vinkuva pieni olento. Tohtori on ammentanut hänet täyteen rakasta kalanmaksaöljyään ja pinaattiansa, mutta ei voi saada häneen hilpeyttä.

Henkilökohtainen rakkaus ja huolenpito näyttää kuitenkin saavan ihmeitä aikaan laitoslapsissa, ja hänestä saattaa puhjeta jotakin harvinaista ja kaunista oltuaan parikin kuukautta istutettuna uuteen maaperään. Niinpä eilen kirjoitin hehkuvan kuvauksen hänen tahrattomasta perhehistoriastaan J.F. Bretlandille ja tarjouduin saattamaan hänet Germantowniin.

Tänä aamuna sain sähkösanoman J.F.B:ltä. Ei sinne päinkään! Hän ei aio ostaa tytärtä näkemättä sitä ensin. Hän tulee henkilökohtaisesti tarkastamaan lasta ensi keskiviikkona kello 3.

Voi hyvänen aika, jos hän ei pidäkään lapsesta! Me käytämme nyt kaiken tarmomme koroittaaksemme tuon lapsen kauneutta — niinkuin pennun, joka aiotaan viedä koiranäyttelyyn. Olisiko sinusta hirvittävän suuri synti, jos punaisin hänen poskiaan aavistuksen verran? Hän on liian nuori ottamaan sen tavakseen.

Taivas, minkälainen kirje! Miljoona sivua kirjoitettuna yhteen hengenvetoon. Voit nähdä missä sydämeni on. Olen yhtä kiihtynyt Sophien sijoittamisesta ulos elämään kuin jos hän olisi oma rakkahin tyttäreni.