SUNNUNTAI.
Väinö Hämeen-Anttila translation
Omasta puolestani tiesin turhaksi odottaa lupaa kirkossakäymiseen, enkä siis pyytänytkään. Olin sitäkin välinpitämättömämpi, koska luvan saadessanikin olisi naapuristossa asuvain, kärsimyksiäni halveksineiden vallassäätyisten näkeminen tuottanut minulle suurta kaihoa ja surua; ja oli mahdotonta, että mitkään herra Petersin saarnaamat elämänohjeet olisivat ylentäneet mieltäni. Niinpä antauduinkin yksityiseen hartauteeni.
Herra Williams tuli eilen ja tänään, kuten tavallista, ja otti kirjeeni; mutta kun ei meillä ollut siihen mitään hyvää tilaisuutta, vältimme toistemme puhuttelemista ja pysyttelimme loitolla. Olin vain huolissani, ettei minulla ollut avainta; sillä siinä tapauksessa en olisi hukannut hetkeäkään.
Rukouksissa ollessani rouva Jewkes tuli luokseni ja pyysi minua veisaamaan hänelle virren, kuten hän usein arkipäivinä oli vaivannut minua laulamaan spinetin säestyksellä; mutta minä kieltäydyin siitä, koska olin niin alakuloisena, että tuskin voin puhua; enkä halunnut itseänikään puhuteltavan. Mutta hänen lähdettyään tulin ajatelleeksi, että 137. virsi oli jokseenkin liikuttava, etsin sen ja otin vapaudekseni mukailla sitä omaan asemaani soveltuvammaksi. Toivottavasti en siinä syntiä tehnyt; ja näin minä sen muutin:
Kun kaitsemana vartijain B:n kartanossa vietin mä päivät pitkät murheissaan ja yksinäni mietin, niin muisteluunpa ystäväin jo sydän miltei murtui, kun heidän luotaan loitos jäin, — ja tuskaan mieli turtui. Ja sortajatar juonikas ivaksi ilkkui sille: "Hei, reipastaudu, laulappas nyt ilosävelille!" — "Voi!" lausuin, "kuinka raskahan sydämmein lauluun saisin, tai häijyn synnin saartaman ma sielun soinnuttaisin? Jos aatoksissanikin vain sais paha hetken voiton, niin saakoot sormet sitten ain' unohtaa sulosoiton, — ja kielein olkoon ainiaan lukittu laulelusta, jos iloan ma, kunnes saan ylistää pelastusta." Oi, peri, Kaikkivaltias, tään kärsimyksen hinta niilt' uhmaajilta kunnias, jotk' uhkaa kallehinta; sa muista rouva Jewkesin kovuutta paatunutta, kun vehkein, väittein viekkahin hän vainoo puhtautta! Niin, itse vihdoin häpeään kukistuu kiusaajani, ja onneen pääsee pysyvään, ken auttaa vaarassani; hänelle koituu siunaus, ken kaataa turmatelkeet, se häijynkin on kirvoitus, kun päättyy pahan elkeet.