PUMPULI.

Pumpuliksi nimitetään hieno ja silkkimäinen siemenen-kukka useissa Gossypium-suvun lajeissa, mitkä kuuluvat Malvojen heimoon (Malvaceae). Kaksi tavallisinta lajia ovat Pumpuli-pensas (Gossypium herbaceum) ja Pumpuli-puu (Gossypium arboreum). Edellinen, joka muutamissa maissa voi kasvaa kahden, kolmen kyynärän korkealle, antaa lumi-valkoisen taikka kellahtavan pumpulin. Mutta Pumpuli-puu nousee koko kahdeksan tai kymmenenkin kyynärän korkeaksi ja antaa erinomaisen hyvää pumpulia. Tätä hyödyllistä kasvia löytyy milloin mitäkin lajia kaikissa lämpimissä ja höystöisissä maissa sekä Vanhassa että Uudessa maailmassa: — Kiinassa, Itä-intiassa, Arapiassa ja Syriassa, melkein yli koko Afrikan, Kreikassa, eteläisessä Italiassa, Siciliassa ja Espanjassa, Brasiliassa, Kolumbiassa, Länsi-intiassa ja eteläisissä Yhdysvalloissa. Mutta enin pumpuli, mikä Euroopassa tarvitaan, on tähän asti tuotu viime-mainitusta seudusta, olletikkin Etelä-Karoliinasta, Georgiasta, Floridasta, Alabamasta ja Luisianasta eli Uus'Orleanista, ja on ollut viljelty Neekeri-orjilla.

Näissä maissa käypi viljelys seuraavalla tavalla. Aikaisin talvella, kun maa on jauhon-tapainen, ajetaan pelto pienellä auralla, joka kutsutaan härän-kieleksi, pitkiin riveihin eli kannaksiin, joiden väli on kaksi, mutta höystöisessä maassa kolmekin kyynärää. Touon-aian tultua, kynnetään matala vako pitkin kannaksen harjua, siihen sirotetaan siemen, ja päälle pohjataan ungalla. Parin viikon perästä tulevat taimet näkyviin; niitä perataan ja harvennetaan, niin että niiden väli on 8 tai 10 tuumaa. Aina tuon-tuostakin kynnetään kannasten eli rivien välit, niin että rikka-ruoho häviää ja taimet mullitetaan; — nämä vielä harvenetaan, kunnes jokainen varsi on 12:n tai 18:n tuuman päässä toisistansa. Kaikki tämä perkaus- ja holhoustoimi pidetään varsin tarpeellisena pumpuli-kasvin menestymiseksi. Pensas alkaa kukoistaa Kesäkuussa, ja sen perästä puhkee uusia kukkia yhtenään, kunnes hallan aika tulee. Jokainen kukka tarvitsee 70 päivää valmistuakseen siemeneksi. Siementen ympäri on hohkamainen verho, josta kasvaa pitkää untuvaa, ja kaikki on suljettu kuivaan koteloon, joka aukenee kolmella tai viidellä liuskalla. Kotelon auettua alkavat siemenet untuvineen varista maahan, ja nyt on tarpeellinen, että pumpuli aikanansa poimitaan, ennenkuin tuuli ja sade sen pilaa. Monta kuukautta siis, sitä myöden kuin hedelmät aukenevat, käydään aina poudan aikana kokoamassa puhjenneet villat. Nämä vedetään sormin, niin taitavasti että enin osa siemeniä sekä rikat ja roskat jäävät pois, mutta pumpuli-aine pannaan suuriin koppiin. Ne siemenet, jotka eivät ole erinneet, perataan pois eräällä veden käyttämällä koneella, jossa on kaksi vastoin-päin kääntyvää telaa eli valssia, niin vähällä välillä että ainoastaan tuo silkkimäinen tukka mahtuu siitä kulkemaan. Näin puhdistunut pumpuli piestään raipoilla ja pannaan pakkoihin, jotka koneellisella voimalla likistetään kokoon. Pakassa on lähes 20 Suomen leiviskää.

Jos yksinäinen pumpuli-karva katsellaan suurennus-lasilla, havaitaan se pitkäksi, usein vähän kiertyväksi pilliksi, jonka pinnassa näkyy pitkin päin käypiä viivoja sekä tuolla täällä tummat pilkut. Usein on pilli muodoltansa nauhamainen. Sen paksuus on vaihdellen 1/200 toi 1/250 tuumaa.

Eri pumpuleissa on eri karvan-mitta; sen mukaan eroitetaan pitkävillainen pumpuli ja lyhyt-villainen pumpuli. Tämä eroitus ei tule eri kasvin-lajeista, vaan ainoastaan erilaisesta ilma-alasta. Pitkä-villainen pumpuli (ranskaksi: cotons longue soie, englanniksi: sea-island cotton, s.o. meri-saaren pumpuli) on karvansa pituudelta vähän toista tuumaa, ja saadaan ainoastaan pitkin meren rannikkoa, Brasiliassa, Etelä-Karoliinassa, Georgiassa ja vähäisessä osassa Floridaa. Suolan-sekainen maa ja merestä nousevat suolaiset höyryt arvataan vaikuttavan tämän kalliin pitkä-karvaisuuden. Mutta senlaatuinen pumpuli on hyvin harvinainen ja käytetään ainoastaan hienoimpiin kankaisin. Vuonna 1858 vietiin Yhdys-valloista ulos enemmän kuin 1100 miljoonaa naulaa pumpulia, josta ei ollut pitkä-villaista kuin 12 miljoonaa naulaa. Lyhyt-villainen pumpuli (ranskaksi: cotons courte soie, englanniksi: Upland cotton, s.o. Sydän-maan pumpuli) käytetään tavallisiin ja karkeihin kankaisin.

Suomenkielinen nimitys Pumpuli on syntyperäänsä saksalaisesta sanasta Baum-wolle, joka oikeastaan merkitsee: puunvilla. Englantilainen nimitys: Cotton, samate kuin Ranskalainen: Coton, ja vielä liiemmin Espanjalainen: Al-godon, tulevat Arapialaisesta nimestä: Al koton; sillä Arapialaiset ensinnä toivat pumpulinviljelyksen ja kutomisen Eurooppaan.

Viime vuosi-sadan keski-paikoille asti oli pumpulin virka maailman teollisuudessa ja sivistyksessä vähä-pätöisempi; mutta siitä alkaen on sen vaikutus yhä karttunut. Lähettäkäämme hätäinen silmänluonti pumpulin historiaan.

Pumpuli-teollisuuden ensimäinen kätkyt on Itä-intia. Iki-vanhoista aioista oli tässä merkillisessä maassa, missä, kuten Straboni lausuu, "villa kasvoi puissa", asukasten tapana pukeutua pumpulisiin vaatteisin. Heidän kätevyytensä, malttavaisuutensa ja vuosisatojen harjoitus antoivat näille tuotteille suurenkin kelvollisuuden, vaikka valmistus-keinot olivat hankalia. Plinion kautta (Hist. nat. XIX 1.) tiedämme, että Egyptissä jo vanhastaan ko'ottiin eräs pensas, nimeltä gossypium, jonka hedelmässä kasvoi villaa; siitä muka tehtiin vaatteita, joita ainoastaan papit saivat kantaa. Tämä epäilemättä oli Gossypium herbaceum, joka Egyptissä, Syriassa, Persiassa ja Intiassa kasvaa itsestään. Mutta ainoastaan viime-mainittu maa näyttää harjoittaneen pumpuli-teollisuutta jossakin isommassa määrässä. Arriano, kirjassaan Punaisesta merestä, puhuu pumpuli-kankaista, joita Arapialainen kauppa toi Intiasta mainitun meren rannikoille. Intian kaupunki Masalia, nykyään Masulipatam, oli jo silloin mainio pumpuli-kudelmistaan, ja Intian musliinit tunnettiin Kreikanmaalla saakka, missä naiset niitä pitivät kalliina koristuksena.

Toinen pumpuli-teollisuuden kätkyt on Amerikka. Sitä harjoitettiin sekä saarissa että mannermaalla jo silloin, kun Eurooppalaiset ensin löysivät Uuden-maailman. Olletikin Mexikolaiset olivat hyvin kauas edistyneet pumpuli-kangasten valmistuksessa. Niinpä Fernando Cortez lähetti Kaarlo V:lle pumpuli-kudelmia, jotka olivat erinomaisen hienoja ja painetut monenlaisiin väriin. Muutamista Perulaisista haudoista on, muumioittujen ruumisten ympäriltä, löydetty pumpuli-kankaita, jotka hyvin paljon tulevat niiden sukuun, joita me nyky-aikana valmistelemme. Tiedämme myös, että pumpuli-pensas kasvoi siinä maan-osassa viljelemättä; sillä ne löytö-matkaajat, jotka ensin kävivät Missisipin rannoilla, näkivät sitä siellä kasvavan suuren paljouden.

Euroopan maista on Espanja ensimäinen, johon pumpulin viljelys ja valmistus asetettiin Arapialaisten eli Maurien toimella, Abberaman III:nnen hallitessa, alkupuolella kymmenettä vuosi-sataa. Valencian aukeilla istutettiin ensimäiset pumpuli-kasvit; ne menestyivät hyvin, ja pumpuli-tehtaat Granadassa, Kordobassa ja Sevillassa tulivat pian varsin kuuluisiksi. Viime-mainitusta paikasta saatiin yhtä hienoja kankaita kuin Syriastakin. Sitä vastoin kesti kristityssä Euroopassa jonkun-lainen vastahakoisuus tälle teollisuudelle, minkä muka uskottomat olivat ensin alkaneet harjoittaa. Noin v. 1300 paikoilta tavataan Italiassa ensimäiset pumpulin-kutomiset. Tästä taas toivat Venetialaiset ja Genualaiset ensin pumpuli-pakkoja Englantiin. Mutta pumpulia ei Englannissa silloin muuksi käytetty kuin kynttilän-sydämmiksi. V. 1430 ottivat muutamat kankurit Chesterin ja Lankasterin maakunnissa sitä käyttääksensä karkeihin kankaisin. Vähitellen tämä teollisuus tästä karttui karttumistansa, varsinkin kun koneelliset valmistus-keinot keksittiin. Puute raaka-aineista, jota ei käynyt Englannissa viljeleminen, alkoi jo tulla tuntuvaksi, kun vihdoin Amerikan Yhdysvalloissa pumpulin viljelys yleni mahtavaksi elin-keinoksi ja täytti sekä Englannin että Ranskan tehtaiden tarpeet. Sitä ennen oli kehrättävä ja kudottava pumpuli tuotu Englantilaisesta Itä-Intiasta, Martinique'sta, Guadeloupe'sta, sekä Neapelista, Espanjasta ja eteläisestä Ranskastakin. Mutta Yhdysvaltain kasvattaman pumpulin paljous ja sen helppo hinta sysäsi pian muut tuote-paikat syrjälle.

Vaikka Amerikassa pumpuli oli vanhastaan tunnettu, sen elinkeinollinen viljelys ei ole aivan vanha. Muutamat siirtolaiset Fear-nokassa Floridan rannalla olivat ensimäiset, jotka siihen rupesivat. Tästä elin-keino levisi, ja tuote aljetttin viedä Eurooppaan kehrättäväksi ja kudottavaksi. Ensimäinen pumpuli-pakka tuotiin Amerikasta Englantiin v. 1569. Manchesterin pumpuli-teollisuus, joka nyt on suurin ei ainoastaan Englannissa vaan koko maailmassa, alkoi vuodesta 1641. V. 1678 kehrättiin tai kudottiin siinä kaupungissa jo 2 miljoonaa Suomen naulaa pumpulia. Kuitenkin tämä teollisuus ei edistynyt kuin vitkalleen, ennenkuin keksittiin uudet kehräys-koneet: jenny ja muuli-jenny, joista kohta tulemme puhumaan. Ranskassa alkoi pumpuli-teollisuus vasta lopulla 17:ttä vuosisataa, ja Amiens oli sen ensimäisiä pesiä. Nykyänsä sitä enimmästi harjoitetaan Myhlhaus'in ja Rouen'in seuduilla, ja Ranskalla on Englannin-jälkeinen sia pumpuliteollisuudessa. Ranskassa luetaan vuotinen valmistus-arvo noin 520 miljoonaksi Suomen markaksi, mutta Englannissa 1150 miljoonaksi markaksi. Muut maat Euroopassa eivät tule läheskään näiden verroille.

Siitä pumpulin paljoudesta, mikä maailmassa kasvatetaan, on tehty arvion-mukainen lasku, joka osoittaa, että v. 1858 kasvoi noin 4550 miljoonaa Suomen naulaa. Kun pumpuli-pakkaan menee lähes 20 leiviskää eli 400 naulaa, syntyy tästä enemmän kuin 11 miljoonaa pakkaa. Tästä tuote-summasta luopuu eri maiden osiksi seuraavat määrät:

Yhdysvallat tuottavat 1385,000,000 naulaa.

Brasilia 78,000,000 "

Muut Etelä-Amerikan maat 22,000,000 "

Itä-Intia 1036,000,000 "

Kiina ja Siami 1755,000,000 "

Persia ja Turkestan 120,000,000 "

Egypti 69,375,000 "

Algeria 425,000 "

Sierra-Leone 100,000 "

Muu Afrika 70,000,000 "

Välimeren seudut Euroopassa 14,100,000 "

yhteensä 4550,000,000 naulaa.

On laskettu lukua, että koko tämä vuotinen saalis riittäisi ympäröitsemään maa-palloa päivän-tasaajan kohdalla semmoisella pumpuli-vyöllä, jonka leveys olisi puolen-toista kyynärää ja paksuus puolen kyynärää. Kuinka vahvasti pumpulin-viljelys Amerikan Yhdys-valloissa on viimeisinäkin vuosikymmeninä karttunut, näemme siitä, että saalis v. 1830 oli ainoastaan 400 miljoonaa naulaa, mutta 1859 viidettä vertaa eli 1840 miljoonaa naulaa. Kaikesta pumpulista, mikä Englannin tehtaissa kehrätään, on 85 % ollut Yhdys-valloista tuotua. Meidän on muistaminen, että koko tämä pumpulin paljous on kasvatettu Neekeri-orjilla, ja että pumpulin-viljelys on juuri etevin syy, minkä tähden eteläiset valtiot eivät suostu vapauttamaan orjiansa. Se sota, mikä sittemmin on syttynyt pohjoisten ja eteläisten valtain välillä, tulee nähtävästi paljon muuttamaan pumpuli-viljelyksen seikat ja suhteet. Euroopassa kärsitty pumpuli-pula synnyttää synnyttämistään uusia viljelys-paikkoja pitkin Aasian, Afrikan ja Australian rannikoita, ja kun kerran vapaa työ tulee kasvattamaan Euroopan pumpuli-tarpeet, on myös, toivoaksemme, orjuus Amerikassa kadottanut viimeisen tukensa.

Nykyänsä ovat kaikissa sivistyneissä maissa pumpuliset vaatteet levinneet kaikkiin säätyihin. Syy on näiden vaatteiden keli-hinta, joka isommaksi osaksi tulee koneellisesta valmistuksesta. Niin kauan kuin meidänkin maassa pumpuli kehrättiin ainoastaan tavallisessa rukissa, kului yhdeltä ihmiseltä viikon päivät kartatessa ja kehrätessä naulan pumpulia. Vasta 1820-luvulla aljettiin Suomessa ostaa koneella tehtyä niinkutsuttua "Engelskan lankaa". Samaseen aikaan syntyi Tampereella Suomen ensimäinen pumpuli-tehdas. V. 1860 oli niitä maassamme 4 kappaletta, joiden työväen paljous oli 2300 henkeä ja valmistus-arvo noin 2,700,000 markkaa.

Jos lähdemme silmäilemään itse kehräys-taiteen historiaa, havaitsemme, että alkupuolella viime vuosisataa rukkikin vielä oli Suomessa tuntematon. Silloin kehrättiin ainoastaan värttänällä eli kehrävarrella, jota vielä nykyiset vanhat muistavat nähneensä. Vanhanaikainen kehrääjä, joka istui jossakin korkealla, esim. pirtin halko-orsilla, hiersi kehrävartta pitkin reittänsä semmoisella voimalla, että se siitä pyöri kappaleen aikaa, laskeutuen laattia kohden ja samassa punoen langaksi tuota kehrääjän hyppysistä lähtevää lapetta. Juuri kun värttänä oli lakata kieppimästä, temmattiin se takaisin ylös, lanka kerittiin sen ympäri ja temppu alkoi uudelleen. Värttänän rinnalla oli rukki jo suuri edistys-askel. Kuitenkin on vasta kehräys-kone tehnyt vaatteet meille niin halpahintaisiksi ja hyviksi, kuin nykyänsä ovat.

Se kone, joka on vaikuttanut niin suuren muutoksen kaikkien säätyin jokapäiväisessä olossa, ansaitsee erinäistä tarkastusta. Ensimäinen toimi koneellisessa kehräyksessä on venyttää ja likistää yhteen ne pumpuli-karvat, joista langan pitää syntymän, niin että ne vähitellen yhtyvät tasaiseksi nauhamaiseksi lappeeksi. Tämä tapahtuu käsi-kehräyksessä meikein huomaamatta, sormien painaessa ja silittäessä hahtuvaa. Koneellisesti se käy sillä tavoin, että kartattu pumpuli monituisesti kulkee kieriväin telain välitse, jotka liikkuvat eri nopeudella. Näin syntynyt lape kerääntyy rullaan ja on nyt valmis kehrättäväksi.

Vasta viime vuosisadan keskipaikoilla keksi eräs köyhä Englantilainen kaiteentekijä, nimeltä Highs, ensimäisen kehräys-koneen, jonka hän nimitti tyttärensä nimellä: Jenny. Tässä koneessa oli iso joukko kehräpäitä, jotka kaikki kulkivat yhteisellä liike-voimalla ja valmistivat lankansa tuosta lappeeksi sovitetusta pumpulista. Mutta tällä tavoin ei kuitenkaan saatu niin hienoa, tasaista ja tukevaa lankaa, että se olisi loimeksi kelvannut. Silloin Rikhard Arkwright, parran-ajaja Prestonissa Englannin-maalla, keksi koneen, joka muutti koko kehräys-taiteen uudelle kannalle. Valmis nauhamainen pumpuli-lape pantiin kulkemaan useiden parittain olevain telojen välitse, josta aliset olivat juovikkaat, yliset sileät, ja kukin jälkimäinen pari kieri suuremmalla nopeudella kuin edellisensä. Tällä lailla täytyi lappeen venyä venymistään niin pieneksi kuin lanka aiottiin, ja samassa se punottiin erinäisellä kieputuksella. On sovelias sivu-mennen mainita, että Arkwright keksinnöllään ansaitsi itselleen äärettömän rikkauden. Mutta vasta Samuel Crampton, joka sovitti yhteen jenny-koneen ja Arkwrightin telat keksi sillä tavoin nykyisen kehräys-koneen, joka siitä syystä sai nimen: muuli-jenny eli sekasukuinen jenny. Seuraavan sivun kuva voipi antaa käsityksen tämän koneen rakennuksesta.

R, R, R ovat rullat, joiden päällä pumpuli-lappeet ovat kerittynä, kulkien tästä tela-parien T välitse kehräpäähän I. Rattaat A A kulkevat pikkuista rauta-tietä eteen päin, venyttävät langan kulkiessaan ja palaavat taas saman tien. Ratasten liikunto panee samassa liikkeelle hiulun H, joka, niinkuin tavallisessa rukissa, pyörittää kehrän K ja koko kehräpään K I. Telat T ovat nuo Arkwright'in keksimät, jotka kierivät eri nopeudella ja sillä tavoin pienentävät lappeen langaksi, samassa kuin kehräpää I sen punoo punomistaan. Kun rattaat alkavat eteen päin kulkea, nostaa pidäke P langan korkealle ja estää sen kerääntymästä kehräpäähän; silloin lanka venyessänsä kiertyy. Mutta kun rattaat ovat päässeet matkansa päähän ja alkavat takaperin kulkea, niin pidäke laskeutuu; lanka silloin kerääntyy kehräpäähän, ja ohjake O sovittaa sen kulkua, niin että kehräpäässä syntyy huin eli käämin muotoinen terä. Tämä rattaiden liikunto edes-takaisin toimittaa siis koko kehräyksen, joka telojen avulla tarkemmin tasoitetaan. Olemme tässä vain osoittaneet, kuinka yksi kehräpää liikkuu ja vaikuttaa. Mutta kahdet rattaat, jotka kahden puolen liikkuvat rinnatusten ja molemmat varsin yhtä tasaa, panevat kerrallaan noin sata-määrän kehräpäitä käymään. Tämä se ihmeteltävä muuli-jenny on, joka niin silmin-nähtävällä tavalla on edistänyt ihmiskunnan rikkautta ja ruumiillista toimeentuloa.