KOLMAS NÄYTÖS.
Reading edition
(Katu Hämeenlinnassa. Iivari pohmeloissa, istuu eräällä porttikivellä).
IIVARI. Mikä päivä lienee tänään? Luulen, maanantai, ja huomenna on Esko vaimonensa kotona häistä, ja täältäpä pöhnää tuliais-kestiksi varrotaan, mutta hukkaan. Kaikki on juotu, niin nauriskuorman hinta kuin sekä kodon että kylän säntirahat, ei äyriä jälellä löydy. Tyhjä on kukkaro, mutta täynnä on pää täynnä myrkkyä ja kirousta!—Nyt perkele on irti ja helvetin porstuassa seison minä ja rautahaaruin kilinän kuulen sieltä kuumasta tuvasta. Uh! Tämä ompi ilkeätä! Sentähden kaik' katseleminen ja aatus pois, ja tahdonpa elää sen hyönteisen eloa, joka, tuskin syntynyt, poikia tekee ja kuolee, huolimatta, kuinka on talossa toimi. Maata silmäni katselkoon, katselkoon se tuota sannan-jyvää tuossa tuon toisen sannanjyvän vieressä!—Ken tulee? Hyvä enoni, Sakeri, juomatoverini tällä onnettomalla retkellä. Hän on paljon syypää siihen, että näin on nyt miehen laita. (Sakeri' tulee).
SAKERI. Kuinka jaksat poika ja mitä arvelet tässä?
IIVARI. Arvelenpa selvän miehen elon tässä mailmassa parhaaksi! Nyt koittaa mulle taase raittiuden päivä, mutta kauhistunpa nähdäkseni kaiken viheliäisyyteni tämän päivän täydessä valossa. Peijakas! Olis raittiuden liitto tässä, niin kohta pyhän lupauksen tekisin ja uutta uskallusta saisin, pukea taasen päälleni ihmishaamun!
SAKERI. Olin minäkin kerran jäsen raittiuden liitossa, mutta paninpa sisään apskeetin.
IIVARI. Olittepa kerran polisikin, mutta panitte myös sisään apskeetin!
SAKERI. Teinpä pienen, ihan viattoman sommauksen ja sen melkein ehdolla, koska ei miellyttänyt minua polisin virka.
IIVARI. Minä tiedän asian.
SAKERI. Sanoppas, mitä tiedät!
IIVARI. Te vaan vähän ryypiskelitte luvattomasti pois otettua viinaa sen miehen kanssa, joka viinan luvattomasti ottanut oli, ja jota junkkaria juuri teidän oli määrä kiinnisaattaa.
SAKERI. Niinpä tapahtui leppyisän sydämeni tähden! Taisinko kiristää kruunun hanskoilla häntä, joka mulle ystävällisesti ryypin tarjoi?
IIVARI. Ei kernaasti se, joka niin paljon ryypistä pitää!
SAKERI. En tehnyt sitä itse ryypin tähden, vaan sen ystävyyden, sen hyväntahdon tähden, jota hänen tarjomuksensa osoitti.
IIVARI. Yhden ryypin ainoastaan saitte?
SAKERI. Sainpa, että olin aika tellukassa, sain vielä täytetyn matin taskuunikin!
IIVARI. Mitä on se, että luvattomasti jotain pois-otetaan?
SAKERI. Varastamista!
IIVARI. Mikä on hän, joka jotain luvattomasti pois-ottaa?
SAKERI. Varas.
IIVARI. Mikä on hän, joka varkaan kanssa yhtä pitää?
SAKERI. Varas! Mutta tässä on perin toinen laita.
IIVARI. Yleinen totuus on tämä: joka varkaan kanssa yhtä pitää, hän on varas! Mutta teidän asianne, niinkuin sanoitte, on perin toista laatua; niinmuodoin näin: te varkaan kanssa yhtä piditte, sentähden ette ole varas!
SAKERI. Sinä nokkaviisas nallikka, tiedä, että olen enos, että lepää kiireelläni enemmän kuin viisikymmentä talvea, ja sinä tahdot toki tutkistella minua, tahdot minua varkaaksi soimata. Mikä hävyttömyys!
IIVARI. Eno! Olemmehan olleet tähän asti oikein hyvät ystävät, ja yhdessä juoneet kaikki rahani, ja yhdessä, kuin porsaat pahnoissa, kieriskelleet ylisniskoin krouvin nurkissa. Pitäiskö siis nyt meistä tuleman vihan veljet jonkun sopimattoman sanan kautta, pikaisuudessa sanottu?
SAKERI. Sinä olet suuri kanalja; mutta minä en koskaan rakenna eripuraisuutta.—Ystävät siis vielä eteenpäin!—Sano minulle vakaasti: käskikö isäs minua Eskon tuliais-pitoihin?
IIVARI. Sen teki hän, mutta äiti kielsi.
SAKERI. Hyvä! Minä tulen kanssas, ja vietämmepä iloista tuliais-juhlaa maakyläisessä majassanne siellä nummella!
IIVARI. Mutta jos äiti ajaa teidän maantielle?
SAKERI. Ole sinä surematta siitä! Me olemme veli ja sisar, ja vaikka riitelemmekin, vaikka tappelisimme kuin koira ja kissa, niin olemme kuitenkin veli ja sisar!—Minä tulen kanssas. Nyt riennämme matkalle vaan. Missä on hevoises?
IIVARI. Porvari Nyylunnin kartanolla seisoo se luukasa, ruskea nahka päällä.
SAKERI. Se seisoo kuitenkin vielä!
IIVARI. Seisoo ja liikahtaakin välillä, josta nähdään, että kurja elää. Peijakas! sydäntä nipistelee, katsella eläintä korvat lotkassa ja roikkuvalla alihuulellaan, jota ei ketun kauvan vartoa tarvitse.
SAKERI. Minä annan sille uutta vireyttä; heiniä ja kauroja sen saaman pitää!
IIVARI. Onko teillä rahaa?
SAKERI. Vähän taisin itselleni toimittaa tuhansilla vaiheilla ja koukuilla.
IIVARI. Sitten teemme ne tärkeimmät ostokset!
SAKERI. Ei yhtään varaa ostoksiin, ei yhtään! Näillä rahoilla saamme vaan kaasia hevoiselle ja tuopin viinaa tiellä, jonka ostamme Puol'matkan krouvissa.
IIVARI. Kaikki hyvin, mutta minun ei kotiin lähtemistä!
SAKERI. Miksi haastelet lapsikkaita? Vikkelä mies itsensä suorittaa vaikeammastakin tempusta kuin tämä.
IIVARI. Mahdotonta tästä kiikistä päästä! Kuorman hinta on juotu, juotu on säntirahat, ja tässä toimessa olette te olleet minulle hyvin avulias!
SAKERI. Ja olenpa avulias vieläkin sua päästämään tästä pulasta!
IIVARI. Taidatteko saattaa minulle kymmenen riksiä?
SAKERI. En äyriäkään, siinä keinossa olen perin voimaton!
IIVARI. Ja ainoastaan tämä keino minun pelastaa taitaa!
SAKERI. Yksi toinen on jälellä vielä.—Kuule minua! Kotimatkalla ryöstit meidät ryövärit perin pohjin ja löit meitä pahoin, että täytyi meidän viipyä jonkun päivän jossain metsätorpassa ja parannella haavojamme, ja niitä lahjoja on, Jumalalle kiitos, molemmilla meillä tarpeeksi sekä päässä että kasvoilla.
IIVARI. Sanokaat: viinalle kiitos!
SAKERI. Mutta mitä meinaat tuumastani?
IIVARI. Epäilenpä, että uskovat tämän historian.
SAKERI. Muuta eivät taida, kuin ohjat vielä leikkaamme poikki, ja teemme veitsellä Ruskon reiteen pienen viilloksen, jonka sai hän kärhämässä, koska tappelimme ryövärten kanssa. Kaikki tämä tekee asian hyvin uskottavaksi, ja omat ruvettuneet arpemme lyövät viimein naulaa kantaan, ole varma siitä!—Se on sanottu, ja hyvin kaikki onnistuu. Vakaalla mielellä lähemme nyt matkaan kotoas kohden!
IIVARI. Olkoon menneeksi! Juoneen suostun, onnistukoon tahi ei. Hiiteen menköön kaikki!—Eno, kuinka saisimme korttelin viinaa?
SAKERI. Ei enään pisaraakaan, ennen Puol'matkan krouvia!
IIVARI. Riennetäänpä sitte. Huikeasti, Eno! Mitä huolin minä!
SAKERI. Me lähemme, mutta muista, että käytät itses siivosti tiellä matkustavia kohtaan. Sinulla on äitis kuraasi ja mielenlaatu; hyvä kuraasi, mutta eipä hänen leveitä hartioitansa, voimaa ei enemmin kuin kärpällä, ja vaaralliset ovat semmoisen miehen retket. Ei ketään, jota hän ei päällensä ärrytä, ei ketään, joka pelkäisi päällensä karata eikä ketään, jonka käsivartensa pitäisi matkan päässä; jaa, Iivari, sinun seuras on vaarallinen!
IIVARI. Lupaanhan olla siivo kaiken tien!
SAKERI. Ole aina niin; usko minua, se on sinulta viisaimmasti!—Heikko tekee kaarroksia, nielee monta karvasta marjaa, monta huutisanaa, mitaten aina herjaukset vähäväkisyytensä mukaan, ja niin hän pujoo läpi mailman ehjemmällä nahalla kuin jättiläs, joka voimaansa luotti.
IIVARI. Mutta kas kuin sappi karvastelee!
SAKERI. Heikolla sekä on että ei ole sappea. Hän vasta silloin sen katkeruuden tuntee, koska hän tietysti on herra mielensä ylitse ja silloin on hän perkele; eikä ihme, hän ottaa vahinkonsa takaisin.—Usko mitä sanon: heikkous on onni, kuin vaan oikein sitä lahjaa käyttelemme.
IIVARI. Onni suurempi vielä, jos voima ja tarkkuus yhtä seuraisit. Olisin vahva kuin kontio, siivo kuin lammas ja viisas ja varova kuin kettu, pensaston tulisilmäinen heilahäntä, niin koskematta kuin noidan vasama kulkisin halki tuhannet mailmat.
SAKERI. Niin monta hyvää ei kernaasti yhdelle jaeta; se on elon laki!—Mutta tielle nyt, ja olkoon siunaus kanssamme! Vähän pelkään, kuinka matkamme päättyy!
IIVARI. Saisimme vaan tytön korean rattaillemme!
SAKERI. Mitä vielä, sinä könsikkä! Kuin ei olisi meissä kahdessa jo kuormaa hevoiskaakillesi. Ei yhtään narssua rattaillemme, poikani, ei yhtään! Nyt menemme! (Menevät. Niko tulee vasemmalta, Eerikki oikealta).
NIKO. Terve, vanha toverini! Mitä uusia teidän kylästä?
EERIKKI. En tunne teitä!
NIKO. Vaikka yhdessä savikukkoja tehneet olemme varastelleet mäkimuijain kananpesiä ja niinkuin suokukot toinentoisemme tukkaa kiskoneet, tapelleet kuin aika pojat. Tunnenpa sinun, vanha kelmi.
EERIKKI. Kuka olen?
NIKO. Se suuri kanalja, Keihäskosken Eero!
EERIKKI. Kuka olet sitte sinä?
NIKO. Se vielä suurempi kanalja, Järvelän Niko, jos muistat häntä!
EERIKKI. No terve miestä!
NIKO. Tässä kopero, sinä mannermaan turvikko!
EERIKKI. Elä helkkonas likistä niin kovin!
NIKO. Nyt on maamyyrin kääppä merikravun saksissa. Jaa jaa, opetanpa miestä tuntemaan entisiä ystäviä.
EERIKKI. Ken peijakas olis tainnut nähdä Nikon muotoa tuon partavihon takaa?
NIKO. Tämä on vaan turha ripsu sen suhteen, jota pari vuotta sitten kannoin, ja joka ulettui aina polvilleni ales. Se naiset hulluiksi tehdä tahtoi; käydessäni kaupunkien kaduilla olipa heitä aina jälesssäni ääretön liuta, niinkuin lukematon lauma pientä kalaa, valaskalan pyörrevettä seuraa, koska meren jättiläs, kuin kumottu laiva, laineita kyntelee. Olipa se parta, ja katkerasti kadun vielä, että niin kevytmielisesti siitä erosin. Mutta mitä ei tehdä rahan tähden?
EERIKKI. Mitä teit sinä rahan tähden?
NIKO. Myin soman partani hatun-töyhdöksi Turkin sulttaanille, ja sataan piastiin, mieletön, sen mennä annoin.
EERIKKI. Mutta toivothan sen kasvavan ja ehtivän saman mitan kerran vielä?
NIKO. Ei kasva se enään tätä pidemmäksi, sen kauppa pilasi; sillä lahja-kalua ei myydä saa, ja parta on pyhä lahja, jonka alku ja juuri on ylhäällä; korkeudesta sen kasvanto riippuu, päinvastoin esimerkiksi pilviä tuolla taivaan alla, joiden karttuminen riippuu siitä kohdasta, kuinka paljon sumua, josta pilvi syntyy, nousee alhaalta ylös. Ei, entistä partaani en takaisin enään saa; mutta lohdutanpa itsiäni toki sillä kunnialla, jossa hän nyt heiluu. Tiedäthän mua ahneeksi kunnialle, ja aatteles: miljoonittain päitä nyt kumartelee partaani, joka Turkin keisarin kiireellä keikkuu!
EERIKKI. Sano minulle vakaasti, oletko ollut sinä Turkin maalla?
NIKO. Sen pääkaupungissa hummannut olen kuukausia kolme, ja iloinen, peijakkaan iloinen oli se aika. Joka päivä siellä uhrijuhlaa vietettiin, ja siinäpä kaikkia yltäkyllin; siinä sianlihaa, peloittavan lihavaa, syötiin ja kalliita viiniä juotiin niin paljon kuin kutakin miellytti. Öisiltä taasen naisten kanssa tanssittiin ja kaikenlaista uisakkaa lyötiin, ja pulskeita ovat Turkin tytöt. Pää ja rinta on heillä aina peitossa, mutta rinnasta polviin ovat he ihan paljaat.
EERIKKI. Paljaat?
NIKO. Alastomat juuri; mutta polvista alespäin alkaa taasen mustat sukat, ja jaloissaan on heillä punaiset kengät.—Juuri niin, niin eletään Turkin maalla, eletään, kuin vuohet huhdassa; ja ikäväksi pisti sieltä seilata pois. Roomiin sieltä seilasimme, mannaa ja hunajaa lastina, ja tultuamme tähän mailman-kaupunkiin meitä kohtasi kova pauhina ja ryske. Tiedä, että vietettiin siellä paavin häitä, ja juuri täksi juhlaksi oli manna- ja hunajalastimme tilattu itäisiltä mailta. Sentähden olimmekin hyvin tervetultuja vieraita, paavi itse ja morsiamensa kiitit meitä sydämellisesti ja käskit meitä kaikella muotoa vaan pysäymään häihinsä. Otimmepa käskyn hyväksi ja hummasimmepa nytkin aika tavalla, kunnes viimein taasen tuli meille aika purjehtia pois. Täydessä tohussa jätimme Roomin ja kovin oli laivamme lastattu, synti-kuiteilla ja sideavaimilla. Kirjeet tuli meidän jättää Hispanian maahan, mutta avaimet viedä Englantiin. Niin teimme myös ja Englannista purjehdimme taasen pohjaan, sen napaan kivihiili-tervaa kaatamaan; sillä se on Englanti, joka maan akselin tervassa pitää. Laiva, jolla seilasimme, mailman hirvein oli; sen kromeli, tervaa täynnä, kuin puinen jättiläis-linna meressä uiskenteli ja maston kärjet pilviä piirsit.—Mutta onni kova meitä kohtasi toki. Jäävuorten keskellä pohjan synkeillä merillä eräs valas-kala, mailman hirvein, meitä tervehtimään kävi ja hännällänsä laivamme kyljen auki löi, jotta rupesimme vaipumaan, ja juuri tätä peto tavoittikin häntä-iskullansa, sillä vaipuessamme hän miehistä yhden toisensa perään nielasi, mutta pelastuinpa minä. Ylös mastoon kiipesin kuin orava—laiva oli herennyt vaipumasta, ehkä tervan tähden—huipun ehdin viimein ja pilvien rajalla istuin, sallimustani vartoen. Ja niin lähestyi mua musta ukon-pilvi, minä loiskasin sen niskaan, ja jyristen ja tulta iskein se minun Englannin kliituvuorille takaisin vei. Läksinpä sieltä kotimaahan taasen, ja tässä seison nyt!
EERIKKI. Mutta merimiestä, joka laivastansa karkaa, uhkaa kova rangaistus!
NIKO. Sen olen kärsinyt; kymmenen päivää vettä-leipää Turun linnassa söin.
EERIKKI. Se ei tyijä; kovemmat ovat asetukset siinä kohdassa!
NIKO. Mitä? Luulenpa, että olet tullut oikein lakimieheksi!
EERIKKI. Tunnenhan, mitä yleisesti lautamiehen tuntea tulee!
NIKO. Sinäkö lautamies? Suurin hulivili nuorna ollessamme, eikä maa-lappua omaa jalkamme alla sinulla enemmin kuin minullakaan!
EERIKKI. Ystäväni, siitä asti, koska erosimme, on elämäni kertomus lyhyesti tämä: Eräs tyttö, talon perillinen, korea ja nuori, taisi ihastua minuun, hurjapäähän. Niinpä tapahtui. Minä nain hänen, unohdin lasin, tein ja toimitin ja parhaaksi kääntyi kaikki. Arvoni pitäjässä eneni päiväpäivältä, ja lautamieheksi määrättiin poika viimein, josta, ymmärräthän, pöyhistyin kuin kalkkuuna-kukko!
NIKO. Sinulla on liian paljon järkeä kalkkuunaksi.—Siis tuli sinusta mies, ja, niinkuin tuntuu, oiva. Hyvin sinulle! Minä myös yhtä ja toista kokenut olen, olenpa monessa huhmarissa pehmitetty, josta kaikesta pitäisi seurauksen oleman: perään-aatus, mutta Jumal' tiesi toki, missä nahkani viimein naulitaan!—Kuitenkin, neuvot eivät ole kaikki vielä, se muuttumaton, vakaa aika mittailevi vielä sylihini ijäisestä langastansa, vielä nousee päivä toisen perään ja sydän raikkaasti rinnassa lyö; kaikki taitaa hyvin päättyy vielä! Seisonhan taasen isänmaani kamaralla, ja onneani kiitän tällä hinnalla päästyäni sen turvetta polkemaan vielä.
EERIKKI. Sitähän ihmettelen, ettäs pulasta itsesi niin helposti suoritit.
NIKO. Tämä on asia: Tuli minun kertoa oikeuden edessä retkistäni ja menoistani karkutiellä, ja kerroinpa tuomarille, ihan samoin kuin äsken sinulle, matkani merellä, ja tämä ilautti ankarasti koko oikeus-kuntaa, ja olenpa varma siitä, että juuri tämä juoni nahkani pelasti; sillä panipa tuomari esiin kaikenlaisia lievittäviä kohtia asiassani ja, niinkuin sanoin, kymmenen päivän vesileipään karkurin tuomitsi vaan.
EERIKKI. Nytpä taidat sanoa sitäkin leipää syöneekses, ja likistipä, luulen, nämät päivät vähän miehen kärsimystä.
NIKO. Ei yhtään hätää, Eero!
EERIKKI. Olethan harras tupakkimies!
NIKO. Siihenkin seikkaan neuvo pian keksittiin. Palanutta leivänkuorta rikki jauhettiin, siihen puoliksi tuhkaa sekaan, ja nuuska oli valmis, oiva vapsriikin nuuska. Talvista aikaa taasen ei ensinkään hätää sen, joka mälliä pureksii; joutuupa sisään haapanen halko, sen kimppuun kohta miehet niinkuin jänikset, ja pian on jokaisen poskessa aika märepala, ja käypä se laatuun tupakin puutteissa. Sanalla sanoen, koko elämä vesikoijussa käy laatuun, vaan että kaasi on joteskin tiukka. Olinpa valmis toki kärsimään enemmän, paljon enemmän päästäkseni kurjan tyttäreni luoksi, joka, niinkuin kuullut olen, on nyt suojaton, ilman äitiä ja isää.
EERIKKI. Olet siis kuullut vaimos kuolon?
NIKO. Albionin rannalla sanoman sain, muistelin, mitä tehnyt olin, ja kotimaahani kohta purjehdin.—Eerikki, sinä kaiketi tiedät, missä ja kuinka tyttöni nyt elää!
EERIKKI. Äitinsä kuoltua, perintönsä, niin huone kuin irtain tavara, myytiin huutokaupassa; suutari Topias, lähin naapuri, esimieheksensä joutui, ja haltuunsa otti hän sekä tyttärenne että tyttären rahat. Kuinka rahat ovat käytetyt, sitä ei tietä, mutta niinkuin orja on tyttö raiska saanut työtä tehdä suutarin huoneessa.
NIKO. Tulenpa kohta ja sun pelastan ja suutarin tilintekoon vedän. —Muistatko jotain kummallista jälkeensäätöstä siltä vanhalta korpraalilta, säätöstä joko tyttären tahi suutarin pojan hyödyksi, aina ken ensin heistä joutuisi naimisiin?
EERIKKI. Asian tiedän! Kaikki näyttää toki käyvän suutarin pojan hyväksi. Hän on nyt parhaillaan naimaretkellänsä, jonne vanhempansa kiivaasti joudutit häntä, estäin tytärtäsi saamasta Kristoa, eräs nuori seppä, oiva mies. He tiesit, kuinka toimitit.
NIKO. Sen tiesit; mutta kulta on multa. Sinä Kristos saat; naittajas on tässä. Sua himoon nähdä, Jaana-kynäsein.
EERIKKI. Seuraa minua, niin pääset kyydillä, mutta tiellä viivymme toki kaksi tahi kolme päivää. Asiaini tähden täytyy mun koukku tehdä!
NIKO. Suoraan kotokylää kohden koukkuja tekemättä!—Nyt, toverini, hyvästi!
EERIKKI. Pian taasen toinen toisemme kohdataan!
NIKO. Niiden tuttavien mäkien, kivien ja kantoin vaiheilla.—Hyvästi jää! (Menevät kumpanenkin eri haaralle).
VÄLIVERHO.
(Puol'matkan krouvi. Kummallakin sivulla vähäinen pöytä. Oikealla istuu Sakeri ja Iivari, viinaputelli ja lasit edessä; vasemmalla sivulla Niko olvihaarikan ääressä).
NIKO (itsekseen, juotuansa haarikasta). Saakelin väsyksissä vaan; mutta eihän ole merimiehen työ, mäkistä maantietä mittailla, tomussa ja pöllyssä.—Peijakas! kangistuuhan miehen kintut kuin ajetun jäniksen, enkäpä tiedä koska matkani päässä olen, ellen pääse jonkun maanmoukan reteliin. Mutta meneepä tähän haarikkaan viimeinen äyrini, ja sitten on puhdas hyvä.—Mutta hätää ei vielä, ei yhtään; aika neuvoja antaa. (Juo). Mitä narriahan lienevät nuo kaksi tuossa pöydän ääressä?
IIVARI. Aatelkaas perään, eno Sakeri, tänä ehtoona, juuri tänä ehtoona tulee Esko kotiin naimaretkeltänsä nuoren vaimonsa kanssa, mutta minä, jonka, niinkuin tiedätte, piti tuoman höystettä jälkihäihin, olen tässä kahdella tyhjällä kouralla. Kirkas tuli ja leimaus, eno Sakeri!
SAKERI. Kaikki käy hyvin, jos teemme niinkuin olen sanonut. Luota minuun vaan, Iivari poika! Kaikki käy hyvin! (Iivari ryyppää).
NIKO (itseks.) Suutari Topiaksen nuorempi poika ja Martan veli; nyt tunnen seuran!—Näyttää kuin ei olisi laitansa juuri niinkuin pitäis. (Krouvari tulee).
IIVARI. Mitä sanot, krouvari, sinä hyväntahtoinen ihminen, niin avulias kaikkia vastaan; mutta saatpa palkkas viimeisenä päivänä sinäkin, täyden palkkas saat, sillä sinä pientä janoovata lähimmäistäs täällä juottanut olet!
KROUVARI. Hi hi hi! sinä veitikka!—Mutta onpa minulla teille jotain ilmoitettavaa.
IIVARI. Mitä? Eikö ole kaikki maksettu?
KROUVARI. Kaikki maksettu!
IIVARI. No, mitä mutiset sitten?
KROUVARI. Mutisenpa, että jos tahtoisi nyt onni, niin taitaispa hän antaa meille aika potkauksen!
IIVARI. Jos hän potkaisis sinun helvettiin, niin olispa se meille kaikille onni suuri!
SAKERI. Nyt olet päissäs, Iivari!
IIVARI. Siitä kiitän krouvaria, sitä Pelssepuupin tullimiestä!
SAKERI. Kitas kiinni, poika!
KROUVARI. Ei, hyvä vieras; sanavalta on tässä kaikilla ja lupa leikin-laskuun! Ei mitään vaaraa, vieraani, ei yhtään!
SAKERI. Haastelittepa jotain onnen potkauksesta, mikä oli tarkoituksenne?
KROUVARI. Asia on tämä: niinkuin kerrotaan, on näillä seuduilla ihan äskettäin nähty se suuri varas, joka eräältä ulkomaan kreiviltä varasti niin äärettömän summan, ja jonka kiinniottajalle luvattiin seitsemän sataa riksiä.
SAKERI. Milliseksi kertoivat miehen muodon?
KROUVARI. Keritty, tumpuri tukka, pieni piikkiparta, ja musta pilkku lähellä vasenta sierainta!
IIVARI. Niinkuin naulaan!
SAKERI. Sama mies!
KROUVARI. Pitäkäämme tarkka vahti; hän ehkä astuu huoneeseni pianki. Ja jos saisimme pojan kiinni, niin eikö olisi se onnen potkaus?
SAKERI. Aika potkaus!
IIVARI. Joutuisi hän kynsiini vaan, niin nuoriin panisin miehen kohta, istuttaisin hänen koreasti rattailleni ja riemuten kotoa kohden karsisin rahakuormallani, ja sitten nimismiehelle hänen kanssaan!
NIKO (itseks.) Tuhat tulimmaista! Johtuupa mieleeni kuje, saakelin lystikäs, ja taitaa minulle vielä antaa ilmatteeksi kyydin kotia, jos se vaan onnistuu.—Koettaa kelpaa! Päin tuuleen vaan, Niko, ja ole yhtä sukkela kuin ennenkin!—Krouvari auttakoon minua juonessa. (Krouvarille). Kuulkaatpa, isäntä!
KROUVARI. Kernaasti.
NIKO (mennen erillensä krouvarin kanssa). Luullakseni, ette tunne minua?
KROUVARI. Näen teidän ensi kerran!
NIKO. Erehdys, isäntäni. Monta kannua olemme yhdessä tyhjentäneet!
KROUVARI. Sitä en muista. Sanokaa nimenne.
NIKO. Jos tempaisitte pois tämän parran, niin luulenpa, että löytäisitte sen takaa entisen Järvelän Nikon kasvot.
KROUVARI. No koira vieköön! (Kättelevät).
NIKO. Mutta hiljaa, isäntä!—Minulla on mielessä vikkelä, viaton juoni, johon pyydän teidän apuanne! Nyt käymme porstuakamariinne, ja minun ajaessani tätä partaani, te keritsette tukkani ja annatte päälleni toisen takin ja hatun. Leukapäähäni jätän piikkiparran ja teen pienen, mustan pilkun nenäni viereen, ja se suuri varas on valmis. Minä astun taasen sisään, nuot tuossa ottavat minun kiinni, ja sitokoot minun nuoriinki, se ei tee mitään, mutta kotia pääsen vapaalla kyydillä. Ja aatelkaas: se nauru ja riemumeteli sitten kaikelle tälle!
KROUVARI. Tuo taitaa olla saakelin vikkelätä, mutta katso, ettei saata se sinua pitempiin kiusauksiin. Taidatko kohta ja varmaan toteennäyttää kuka olet?
NIKO. Kuinka hyväänsä, mutta enpä ylen-anna tätä juonta jonkun pienen kiusauksen tähden, ja toiseksi, niin varkauden tapahtuessa istuin minä Turun linnassa, söin vettä-leipää ja Turkuun tulin suoraan Engelsmannin laivalta.
KROUVARI. Hyvä! Me käymme käsiin!
NIKO. Malta! (Korkeammalla äänellä). Mitä olen velkaa?
KROUVARI. Kuusi kopekkaa, hyvä vieras!
NIKO (maksaa). Nyt hyvästi!
KROUVARI. Onnea matkalle! (Niko menee).
IIVARI. Mielisinpä tietää, mikä partaleiju tuo oli!
KROUVARI. Jos oikein muistan, niin on hän merimies. (Katsellen ulos akkunasta). Sille näyttää käymisensä myös.
IIVARI. Hän näytti minusta kuin kelpaisi hänelle toisen miehen koni.
KROUVARI. Minä luulen hänen kunnialliseksi mieheksi. (Menee).
SAKERI. Mutta nyt lähemme, poikani!
IIVARI. Mitä kohden?
SAKERI. Kotoa kohden, tiedäthän!
IIVARI. Ei koskaan!
SAKERI. Mitä sanoit?
IIVARI. Ei koskaan, eno Sakeri, ei koskaan kotoa kohden!
SAKERI. Mihen sitten?
IIVARI. Hirteen!
SAKERI. Poika, pidä suusi, sanon minä, semmoisista puheista!—Hei! olethan vielä nurrumielissä, vaikkas olet jo kumonnut usean ryypin!
IIVARI. Kaikki on nyt entistä toisin, kaikki edestakaisin, nurinniskoin, niinkuin Jaakkolan muorin tallukka. Ei askelta, ei hiiren tolaakaan enään menneitten päiväin muotoista. Ennen, nieltyäni kaksi, kolme ryyppiä, olinpa iloinen ja kielevä kuin pääsky, mutta nyt, vaikka kauhalla kitaani kaataisin, niin harmaiksi käyvät silmäni vaan, ja entisen suloisen liehauksen sijaan tunnen nyt ainoastaan tuommoisen humajavan sekamelskan päässäni, ja mieli on aina musta kuin viinapannun kylki.
SAKERI. Hiiteen kaikki mielen mustuus, me ruoritamme itsemme tästä retkestä kuin enkelit. Asiat käyvät hyvin, peijakkaan hyvin, eikä yhtään syytä päätä kallistella!
IIVARI. Kaikki hyvin, jos toimitatte minulle kymmenen riksiä!
SAKERI. Ennen taidan kääntää auringon juoksun, kuin saada sinulle kokoon kymmenen riksiä!
IIVARI. Mutta juuri sen summan tekee sekä kuorman hinta että kylän säntirahat yhteiseen, jotka me yhdessä olemme juoneet kaikki viimeiseen äyriin!—Pitihän minun ostaa Leenan-Kallelle kruutia ja haulia linturahoillansa, Anna-muorille naulan nuuskaa munien edestä, Ali-talon Maija-rukalle naula kahveeta—ja puoli sokeria, ja virolais-ukko Hanssulle kaksi naulaa tupakkia ja kolme ryssän-limppua, ja monta muuta säntiä vielä. Herra armahda minua! Minä olen hukassa!
SAKERI. Kaikki ottivat ryövärit, kaikki!
IIVARI. Se konsti ei kestä. Kerrottaisi minulle tämänkaltainen historia, niin uumoisinpa kohta toista ja arvaisin pian asian oikean laadun; ja tiedänhän löytyvän muita yhtä viisaita kuin minäkin. Ei, tämä vale ei pelasta meitä. Hummaustamme Hämeenlinnassa, jonka niin moni todistaa taitaa, ei voida salata, ei millään voimalla; se tulee tietyksi!
SAKERI. Mutta malta, että silloin on jo ajan vileä käsi ehtinyt tulla väliin, asia jymisee heikeesti kuin kaukainen ukonilma, ja siksi on kentiesi uusia neuvoja keksitty paranteeksi kaikelle; mutta jos me nyt kohta sanoisimme alastoman totuuden, niin tiedä, että paukkuu, ja karttakaamme vasamaa!
IIVARI. Se vasama on tervapamppu.
SAKERI. Mutta siitä ei yhtään pelkoa, jos vaan oikein käytämme sukkelan neuvoni!
IIVARI. Huono neuvo! He ehkä tietävät jo kaikki.
SAKERI. Mahdotonta.—Tielle nyt vaan, poikani!
IIVARI. Ei!—Kymmenen riksiä tänne!
SAKERI. Sitä en taida!
IIVARI. Teidän täytyy, en päästä teitä muutoin. Te tähän hävitykseen mun narranneet olette, teiltä tulkoon apu myös!—Kymmenen riksiä, eno!
SAKERI. Sula mahdottomuus! Ota niskani ennen!
IIVARI. Olkoon menneeksi! Niska maksakoon kaikki; juuri niin aattelen minäkin, ja nyt seuraamme minun neuvoani, nyt lähemme koreasti hirteen molemmat, yhdessä menemme, seuraa teemme aina kuolemaan asti!
SAKERI. Vaiti, Iivari, vaiti!
IIVARI. Sittenpä vaikenemme ja nukumme makeasti, ja suokoon Jumal', että taidamme molemmat riippua samassa puussa; sentähden mennään nyt ja etsitään joku väärä-oksainen, järeä, kaikin tavoin sopiva mänty. Itse työssä, työssä viimeisessä, lupaan auttaa teitä, miestä vanhaa, ja sitten vasta pidän huolta itsestäni, ja enpä tarvitse apua minä, taidanpa silpoa kuin tikka.—Nyt mennään, eno!
SAKERI. Poika!
IIVARI. Te luulette mun lyövän leikkiä, että kuuluu puheeni hieman niin. Nojah! taidanpa leikitä keskellä kuolon kurimusta, taidan nauraa Manalaista vasten partaa; sillä niin on luontoni. Mutta onpa aikeeni vakaa, järkähtämättömän vakaa. Kuoloon menen! Tunnin päästä mua taittaan polttopuuna pistää kattilan alle.—Mustaan kuoloon. Mutta ensin pitää teidän saaman hyvin ansaittu osanne! (Uhaten Sakeria). Tämän nyrkin nimessä! Te olette ollut minulle perkele, kiusaava pimeyden enkeli!
SAKERI (käyden pelästyen ovea kohden). Älä, Iivari, älä! Minä huudan krouvarin avuksi! (Niko, tukka keritty, piikkiparta leualla, pieni pilkku lähellä vasempaa sierainta ja toinen hattu ja takki päällä, astuu sisään. Sakeri katselee häntä suurilla silmillä).
SAKERI (itsekseen). Se on hän!
IIVARI (itsekseen). Seittemän sataa riksiä, jos vaan onnistuu!
SAKERI (itsekseen). Mailmani rupeaa valkenemaan!
IIVARI. Siinä on minulle pelastuksen kallio! (Sakeri ja Iivari tekevät tärkeitä viittauksia toinen toisellensa. Iivari asettaa itsensä ovelle).
NIKO. Onko talossa viinaa?
SAKERI. Sepä kysymys. Tämä on krouvi, iloinen krouvi. (Itseks.) Hikoonpa ankarasti. Jos nyt vaan kaikki kävis hyvin!
NIKO. Missä ovat tämän huoneen haltiat?
SAKERI. Krouvari tulee kohta; olkaa hyvä ja vartokaa!
NIKO. Aikani on tärkki!
SAKERI. Ei niin, ettette hetkeä levätä jouda.—(Itseks.) Se on hän!
NIKO. Meillä on kaunis ilma!
SAKERI (itseks.) Ko'okas mies. Minä tulen kovin levottomaksi! (Ääneensä). Se käy laatuun, se ilma!
IIVARI (itseksensä ovella). Onnetar, sua rukoilen, näytä mulle etupuoles kerran vielä, hetken aikaa sen loistaa anna! Näytä edes pieni vilaus, minä rukoilen!—Kaikki käy hyvin!
SAKERI. Suokaat anteeksi: mistä kaukaa on vieras?
NIKO. Naantaalista!
SAKERI. Mihin kulkee tie?
NIKO. Naantaaliin!
SAKERI. Kotomatkalla siis!
NIKO. Kotomatkalla Käkisalmen kaupungista!
SAKERI. Arvattavasti ovat hyvin tärkeät asiat teitä pakoittaneet tälle matkalle?
NIKO. Kuolihan multa täti siellä, ja luulin saavani periä ämmän, mutta, saakeli soikoon! tulenpa takaisin tyhjempänä kuin mentyäni. Miehensä sukulaiset veivät kaikki ja minun haukkuivat he hyvän omaksi; sillä kaikkialla, hyvät ystävät, vääryys parastansa koettaa!
SAKERI. Kohtaloonne surkettelen. Ja käynyt olette kaiken tien?
NIKO. Käynyt kuin Jerusalemin suutari!
SAKERI. Ei konttia selässä eikä nyttyä kädessä?
NIKO. Köyhä saatana, köyhä saatana!
SAKERI (itseks.) Ei yhtään epäilystä enään! (Häristää nyrkkiinsä, varoittaen Iivarille. Ääneensä). Lait ja oikeudet ovat kiivaat, hyvä naapuri; näyttäkää minulle passinne!
NIKO. Mitä huolimme passista; olemmehan Suomalaisia kaikki!
SAKERI. Tosin haastat kieltämme, mutta ken taitaa vaan siitä sua vannoa Suomalaiseksi? Ja luulenpa havaitsevani niinkuin jotain vierasta murrosta puheesi laadussa.—Näytäppäs minulle passis, mies! (Niko katsahtelee levottomasti ympärillensä). Passi!
NIKO. Sinä et taida sitä lukea!
SAKERI. Taidan, jos se vaan on äitimme kieltä!
NIKO. Se on ruotsia!
SAKERI. Näytä se kuitenkin! (Niko juoksee ovea kohden, Iivari ja Sakeri karkaavat päällensä. Sakeri huutaa).
IIVARI. Seis, mies! (Kaikki kolme yhdessä kimpussa kiertoilevat rynnistellen ympäri teateria).
SAKERI. Pidä kiinni kuin kuolema, Iivari, pidä kiinni! (Krouvari tulee). Köysi tänne, krouvari! Jumalan tähden, köyttä ja nuoraa tänne!
KROUVARI. Paikalla paikalla! Elkäät laskekaa häntä! (Menee).
SAKERI. Iske häneen kyntesi, Iivari! Elä hellitä, elä hellitä!
IIVARI. En hellitä; en, vaikka lapani lähtis kylkiluita myöten. (Aina tuimempi temmellys).
SAKERI (valittavalla äänellä). Hän pääsee meiltä karkuun, karkuun hän meiltä pääsee. Rientäkäät apuun meitä kaikki ihmiset! (Krouvari tulee nuoran kanssa).
KROUVARI. So, so, hiljaa, junkkari! (Ottelus pysäytyy). Sinä hukkaan ponnistelet, mies parka!—Käpäleet koreasti tänne vaan!
IIVARI. Antakaas nuora minulle! (Sitoo Nikon kädet nuoriin).
KROUVARI. Vain niin, tässäkö on nyt lintumme, ja niin pahasti takerrettuna paulaan? Ahaa, sinä veitikka! (Itseks.) Peijakas! kuinka hän taitaa pitää vakavan suun!
NIKO. Elä sido niin kovasti!
KROUVARI. Eläpäs sentään kiristä pahoin kurjan saatanan käsiä!
SAKERI. Niin kuitenkin, että istuvat kiinni, kiinni kuin kruuvi-penkissä!—Haa, onpa mies kädessämme kuitenkin ja seittemän sataa riksiä!
IIVARI. Seittemän sataa riksiä! (Niko tekee äkkinäisen rynnistyksen tavoittaen ovea kohden, Sakeri huutaa; kaikki karkaavat päällensä estäen pakonsa).
IIVARI. Ei juuri niin, poikani!
SAKERI. Siivosti vaan! Saatpa muutoin korvillesi!
NIKO. Noh, olenpa siivo, siivo kuin lammas!—Olkoon menneeksi ja tulkoon mitä tuleman pitää! Suru ja murhe ei luontooni kuulu.
SAKERI. Mielisitkö sanoa meille nimes?
NIKO. Nimi seisoo passissa!
SAKERI. Missä on passis?
NIKO. Povitaskussani!
SAKERI (ottaa taskusta passin). Hyvä hyvä! Tämä tulee sulle kalliiksi passiksi; sillä hyvin tietysti on se oma kättes työ.—Se pistetään talteen! (Panee passin omaan taskuunsa).
NIKO. Mutta mitä aivotte nyt parhaakseni?
IIVARI. Panen sinun koreasti rattaille ja kyyditän kotiani ja siitä saatan sinun meidän pitäjän vallesmannin haltuun!
NIKO. Minkävuoksi hänen haltuunsa?
IIVARI. Miksi kysyt syytä, jonka tiesit ennen kuin me?
NIKO. En tiedä syytä; viaton olen kuin taivaan tähti!
KROUVARI. Ha ha ha!
SAKERI (itsekseen). Hävytön vintiö mieheksi. Tahdonpa hieman ilveillä kanssaan. (Ääneensä). Minä kysyn sinulta, mies: tunnetko yhtään ulkomaan rikasta herraa?
NIKO. Monta!
SAKERI. Tässä Suomessa?
NIKO. Monta!
SAKERI. Niin niin! Mutta yhdeltä varastettiin ankara rahasumma, ja sentähden kysyn sinulta nyt jos tunnet yhtään suurta, suurta lurjusta?
NIKO. Yhden tunnen parhaasta sortista, ja hän ehkä hoitaa sitä kadonnutta rahasummaa!
SAKERI. Miehen muoto?
NIKO. Pää on kiireeltä otsaan niinkuin kapin paljastama, alipuolella otsaa kaksi pientä, punaista silmää killistelee, ja oikean alla on parhaillaan joku keltasininen koristus; muutoin on kasvoillansa nauriin haamu ja viinan karva. Se on miehen muoto, ja, sen takaan, suurimman lurjuksen muoto maapallon päällä!
IIVARI. Enon kuva. Minä julmistun. Mitään lurjuksen elkeä ei ole laki vielä koskaan tainnut oikein saada Sakerin päähän. Minä julmistun enoni puolesta!
SAKERI (Nikolle). Sanoitko mun varkaaksi?
NIKO. Sanoinko sun varkaaksi?
SAKERI. Kysynpä sinulta: sanoitko mun varkaaksi?
NIKO. Kysynpä sinulta: sanoinko sun varkaaksi?
SAKERI. Sen teit, päävaras!
NIKO. Se todista, ja todista myös että olen päävaras!
IIVARI (itseks.) Enemmin tätä lajia, enemmin!
SAKERI (itseks.) Ryökäle!
IIVARI. Eno, me teemme tamppua tuosta häpeemättömästä miehestä!
SAKERI. Ei, Iivari! Miksi olisimme lapsekkaita ja saattaisimme tuhon narrin puheista?—Mutta onpa hän hieman vikkeläkin. Hi hi hi! Totisesti, hieman, ja saakoon hän ryypin siitä! Yksi ryyppi, krouvari, yksi ryyppi miehelle! (Krouvari kaataa Nikon suuhun ryypin). Jokainen neron merkki, vaikka pieni kuin saivar, pitää oikeutensa saaman; ei auta! Ja sukkeluuspa tämäkin, ehkä joteskin laiha. Noh, se taitaa kuitenkin ansaita ryypin!—Iivari! Onpa aika lähteä, ja riemuten nyt lähemme; kotiasi, sen tiedän, nyt halaat päästä, ja äsken vielä pelkäsit lähestyä sitä! Vilauksessa kaikki muuttui.
IIVARI. Äsken köyhä niinkuin rotta, nyt seittemän sadan riksin mies! Pelkäisinkö kotoa nyt, vaikka olisin hävittänyt kymmenen kertaa enemmän?
SAKERI. Me tulemme sinne kuin herrat!
IIVARI. He ottavat mun vastaan kuin patruunan!
SAKERI. Hyvin kaikki!—Mutta rientäkäämme!
KROUVARI (itseks.) Mielinpä vähän lisätä tämän leikin hulluutta. (Ääneensä). Suokaat anteeksi; mutta malttakaat: mies otettiin kiinni minun huoneessani, ja itse kiinniottamisessa teitä autoin myös; pyydänpä sentähden tulla osalliseksi luvatun palkinnon kolmannesta osasta.
IIVARI. Huuti, krouvari!
SAKERI. Tydy viiteen riksiin!
KROUVARI. Naapurini, muistakaat, mikä on oikeus ja kohtuus! Minä pyydän kolmatta osaa, enkä ansaitsematta.
IIVARI. Mene hiiteen, krouvari! Tahdotko pilata onneni, sinä saatana keskellä sinisiä liekkiä?
SAKERI. Hiljaa hänen huoneessansa! (Erittäin Iivarille). Annas kuin minä kuittaan hänen! (Menee krouvarin kanssa sivulle). Neljän silmän välillä taittaan sanoa ja tehdä mitä hyväänsä. Sen tiedätte?— Kuulkaatpas: Minä olen mies, joka on kappaleiksi purrut hävyn pään ja varoiksi parkinnut selkänahkani tuuman paksuksi, ja taidan siis tehdä ihmeitä, jos tarvitaan.—Uskokaa, mitä sanon, ja kuulkaatpa vielä: jos ette kohta luovu kaikista vaatimuksistanne tämän vangitun miehen kautta, niin tuleen huoneenne leimahtaman pitää joku pimeä syksy-yö, olkaat varma siitä.—Minä olen vimmatuilta kohtauksilta kiusattu mies!
KROUVARI (pelästyvinään). Suokaat anteiksi, jos olin nenäkäs! Minä rukoilen!
SAKERI. Sinä et ensinkään tahdo sekautua tähän asiaan?
KROUVARI. En äyriäkään pyydä!
SAKERI. Kuule, Iivari, mitä hän ilmoittaa!
KROUVARI. En äyriäkään pyydä!
IIVARI. Se on häneltä viisaimmin tehty.
SAKERI.. Nyt on meitä vaan kaksi osamiestä!
IIVARI. Kaksi! Kutka ovat he?
SAKERI. Minä ja sinä, tietysti. Kuin veljekset me jakaamme palkintosumman; kolme sataa viisikymmentä kummalleki tulee.
IIVARI. Minä julmistun uudestaan!
SAKERI. Sinä juonikas nallikka, emmekö häntä yhdessä ottaneet kiinni?
IIVARI. Minäpä hänen hallitsin ja minun hevoiseni ja rattaani saattaa hänen kruunun korjuun!
SAKERI. Enkö auttanut sinua miten jaksoin?
IIVARI. Sentähden langetkoon teille viisikymmentä.
SAKERI. Puoli kummalleki, poika, puoli kummalleki.
IIVARI (käy Sakerin kaulukseen ja uhkaa häntä veitsellä). Kannu verta!
SAKERI. Iivari!
IIVARI. Tuli ja leimaus! Nyt en takaa, mitä veitsi tekee.
SAKERI (polvillansa). Minä rukoilen sinua, rukoilen.
IIVARI. Kannu verta! jos mielitte mutkistella.
SAKERI. Minä sataan tydyn.
IIVARI. Viiteenkymmeneen.
SAKERI. Olkoon menneeksi!
IIVARI. Hyvä! Nyt taidamme taasen jatkaa tiemme yhdessä.
SAKERI (itsekseen). Nielköön sinun perkel' kerran, sinä peikkoin sikiö! —Mutta lain kautta kuitenkin sinulta osani vaadin.
IIVARI. Käy rattailleni, varas!
NIKO. Minä seuraan teitä, mutta muistakaat, että olen sidottu ja saakeli teidän ottaa jos pahoin kanssani menettelette.
IIVARI. Kuin kuningasta sinua kuljetan; sillä olethan kallis aarteeni.
KROUVARI. Katsokaat vaan, ettei pääse hän teiltä karkuun. Aatelkaas: seittemän sataa riksiä!
SAKERI. Seittemän sataa riksiä!
IIVARI. Seittemän sataa riksiä! (Menevät).