VEGAN MATKA AASIAN JA EUROOPAN YMPÄRI. (continued 2)

Kun Vega lähestyi Beringin saaren uudis-asuntoa, souti yksi mies laivaa kohti ja tervehti, huutaen: "Onko se Nordenskiöld?" Ensimmäinen eurooppalainen sanoi retkikuntaa tervetulleeksi koillisen kulkuväylän löytämisen jälkeen. Mies oli suomalainen, Björkbodan tehtaalta Kemiöstä, jossa Nordenskiöld oli oleskellut paljo nuoruudessaan. Nyt oli hän amerikkalaisen yhtiön palveluksessa.

Hyljelajia, merikarhua, jota täällä pyydetään, on saarilla sadointuhansin, ja se on tunnettu omituisista tavoistansa. Kesällä nousee se maalle ja etsii paikkoja paritus-ajaksi. Koiraat tulevat ensiksi ja käyvät verisiä sotia maasta, jolloin kukin koettaa puolustaa sitä alaa, jonka se on ottanut omalle varallensa ja jonka ulkopuolelle se ei aja takaa voitettua vihollista. Taistelun jälkeen paneutuu voittaja maahan itsetyytyväisellä röhkinällä, heittäytyy seljälleen, kaapii itseään etujaloillansa ja vilvoittaa löyhyttelee leveillä takajaloillansa, niinkuin viukalla. Tämä tapa takajaloillansa löyhyttää, näyttää olevan merikarhuille hyvin rakas. Lämpimänä kesäpäivänä voipi näiden eläinten kokouspaikalla nähdä sadointuhansin semmoisia viuhkoja käymässä. Naaraitten ruvetessa tulemaan, ottavat ne koiraat, jotka ovat vallanneet likinnä rantaa olevat paikat, ne luoksensa, mutta heidän uidessaan uusia naaraita hakemaan, ryöstävät naapurit entiset. Kun vihdoin koko parituspaikka on täynnä, on vahvimmilla koirailla 12-15 naarasta ympärillänsä, heikoimmilla, jotka ovat saaneet tyytyä korkealla rannasta oleviin paikkoihin, vaan neljä viisi. Siellä viipyvät koiraat sitte kolme kuukautta ilman mitään ruokaa, jonka jälkeen he jättävät paikan naaraille ja poikasille.

Näitä hyljejoukkoja eivät erämiehet koskaan ahdista, vaan pyytävät nuorempia koiraksia, jotka eivät ole saaneet paikkaa siellä, vaan ovat nousseet läheisille saarille eivätkä parittele. Erämiehet ajavat niitä hiljallensa maalle päin, jonka jälkeen niiden joukossa olevat naarakset ja poikaset ajetaan takaisin rannalle ja muut tapetaan nuijilla.

Beringin saarelta ohjattiin matka Jokahamaan Jaapanissa, jossa ankkuri laskettiin syysk. 2 p. Matkalla iski ukkonen kovan sadevihurin aikana ankaralla välähdyksellä ja jyrinällä Vegan isoonmastoon, jonka yläpää musertui. Kaikki laivalla olevat tunsivat kovan pudistuksen, mutta onneksi ei sentään mitään vahinkoa tapahtunut.

Jokahamaan tultaessa olivat kaikki miehet terveitä ja laiva täydessä kunnossa. Kuitenkin antoi kapteini Palander siellä vuorata laivan vaskella, suojaksi kuumimpien seutujen merissä olevia laivamatoja vastaan, jotka kiintyvät laivanpohjaan ja turmelevat puuaineen.

Jaapanista kotia.

Kaksikymmentä vuotta takaperin oli Jokahama vaan mitätöin kylä. Siihen asti eivät vierasten valtakuntien laivat saaneet poiketa Jaapaniin, mutta silloin avattiin muutamia satamia maailmankaupalle. Jokahama on sellainen kauppapaikka. Muinoisesta kylästä on tullut kukoistava kaupunki, jossa on 70,000 asukasta, sekä jaapanilaisia että eurooppalaisia rakennuksia, kauppapuoteja ja ravintoloita. Rautatie on rakennettu sieltä Jaapanin pääkaupunkiin Tokioon ja höyrylaivat kulkevat säännöllisesti Jokahamasta San Fransiskoon, Hongkongiin, Indiaan j.m.

Tiedon levittyä Vegan saapumisesta, tuli Nordenskiöldin luo joukoittain onnentoivotus-lähetyksiä, ja juhlasta juhlaan vietiin urheita purjehtijoita.

Jaapanissa oleskellessaan ja tuon tuostakin juhlissa käydessään oli Nordenskiöldillä hyvä tilaisuus tutkia tämän kummallisen maan kansaa ja sen tapoja.

Muun muassa kutsuttiin matkailijat päivällisille keisarin suvipalatsiin; eräs keisarillinen prinssi oli isännän sijaisena. Palatsi oli yksikerroksinen, ja puusta; sen rakennustapa oli jaapanilainen, mutta sisustus eurooppalainen, jotenkin sellainen kuin meillä varaakkaampien suvihuviloissa. Palatsin ympärillä oli puutarha, jota jaapanilaiset pitivät erittäin kauniina ja suurena. Oikeimmin se oli puisto pienennetyssä muodossa. Jaapanilaiset ovat näet taitavia kasvattamaan kääpiömäisiä puita ja pensaita ja sellaisia olivat puut siinäkin puistossa, ja tasaiset käytävät risteilivät siinä hyvin hoidettuja ruohokenttiä; siellä täällä päilyi pieni lampi tai kohisi vähäinen koski ja pieniä kivestä rakennettuja nukkisiltoja näkyi tuon tuostakin.

Eräänä päivänä kutsuttiin matkailijat keisarin luo, kun hovissa oli suuri vastaan-otto. Edeltäkäsin ilmoitettiin heille ett'eivät saisi kääntää selkäänsä keisarille ja että heidän tulisi kolmasti kumartaa, ensi kerran ovella, toisen kerran keskellä huonetta ja kolmannesti paikoilleen päästyään. Keisari luki ääneen puheen Jaapanin kielellä, tulkki käänsi sen sitte ranskaksi. Sen jälkeen luki Nordenskiöld ranskankielisen tervehdyksensä. Koko ajan seisoi keisari niin liikkumattomana, että olisi voinut luulla häntä vahakuvaksi, ell'ei hän itse olisi lukenut puhettaan.

Kerta kulki Nordenskiöld veneellä ylöspäin jokea, joka laskee mereen Tokion luona. Kun kulkuneuvot maassa ovat vielä hyvin alhaisella kannalla, on se joki lisähaaroineen tärkein yhdysväylä pääkaupungista sisämaahan. Silloinkin kulki joella joukoittain veneitä, joista toiset veivät kaupunkiin ravintoaineita, toiset taas toivat sieltä tavaroita. Joen rannoilla on taajassa ravintoloita ja teehuoneita. Useimmat niistä ovat vaan jaapanilaisia varten, eikä eurooppalaisia suvaita niissä, vaikka ne maksaisivat moninkertaisen hinnan. Syy siihen on se, että jaapanilaiset pitävät eurooppalaisten käytöstä hyvin raakana ja sivistymättömänä. Likaisin saappain kävelevät eurooppalaiset matoilla, syljeksivät lattialle j.m.s., sanovat he.

Ravintolaan, jossa käy vaan jaapanilaisia, pääsee ainoastaan jonkun virkamiehen puoltosanalla. Sisään astuessa on jo portailla riisuminen saappaat jalasta, muuten joutuu heti vihoihin. Isäntä ja palvelijattaret tervehtivät tulijaa polvistumalla ja sitte ympäröi häntä melkein yhtä mittaa naurava, lörpöttelevä tyttöliuma. Matkustajien luo tuli eräs tyttö ja tarjosi heille polvillaan jaapanilaista teetä, pienissä, puolilleen täytetyissä kupissa. Sitte vietiin he vierashuoneihin, jotka olivat suuret ja häikäisevän puhtaat. Huonekaluja ei ollut nimeksikään, mutta lattioita peitti palmikoidut olkimatot. Seiniä oli koristettu jaapanilaisilla maalauksilla, painetuilla runoilla ja sananlaskuilla. Makuuvaatteina on paksu, lattialle levitettävä matto, ympyriäinen tyyny tai pehmeäksi päällystetty halonpätkä sekä pumpulilla sisustettu yönuttu. Palvelijattaret jakelevat heti tulijoille nelisnurkkaisia istuintyynyjä, jotka asetetaan kehään lattialle, puulaatikon ympärille. Laatikon yhdellä kulmalla on pieni tuliastia, toisella korkea savimalja, jonka pohjalla on vähä vettä. Tämä malja on sylki- ja tuhkakuppina polttaessa. Taas tuodaan teetä, piiput sytytetään ja puhe pannaan alkuun. Aterioidessa tuodaan kaikki ruokalajit samalla kertaa sisään, pienillä kiillotetuilla pöydillä, jotka ovat korttelia korkeat ja neliökyynärän pinnaltaan. Ruoka on kiillotetuissa puukupposissa ja suuhun se viedään pulikoilla, ilman veitsiä, kahvelia tai lusikoita. Aterian aikana ympäröi vieraita lukuisa joukko naispalvelijoita, jotka, istuen maassa, vilkkaasti pakinoivat heidän kanssaan, tuon tuostakin nauruun remahtaen. Aamuisin pesevät vieraat itsensä joko pihalla tai huoneen balkongilla.

Kerran matkusti Nordenskiöld sisämaahan päinkin. Tiet Jaapanissa ovat hyvin huonoja ja kapeita. Niitä pitkin kulkee myötänään pieniä kuormavaunuja, kantajia ja kuormitettuja hevosia ja härkiä; ei näe sentään ainoatakaan hevosta tai härkää ajopelien eteen valjastettuna. Karjanhoito on vähäarvoinen ja maata viljellään ainoastaan käsivoimilla. Alangot ovat erittäin hyvästi viljeltyjä, rinteet tasoitettuja ja vesijohtoja risteilee kaikkialla.

Nordenskiöld poikkesi muutamiin, tien varrella oleviin talonpoikaistaloihin ja aina ottivat omistajat hänet hyvin ystävällisesti vastaan. Tuliastia tuotiin esille, teetä ja namusia tarjottiin ja myötänään kumarrellen pidettiin vilkasta keskustelua vireillä. Rikasten ja talonpoikien asunnoilla on tuskin huomattavaa erotusta eikä kerjäläisiä edes näkynytkään.

Eräässä kylässä oli paljo ihmisiä koolla, katselemassa juuri tapahtuvaa kilpailua. Kaksi nuorta miestä, joilla oli pukimena ainoastaan kapea, lantioilla ja jalkainvälissä kulkeva vyö, painivat hiekkaan piirretyn syltä leveän kehyksen sisäpuolella. Sitä pidettiin voittajana, joka kaati vastustajansa tai työnsi hänet piirin ulkopuolelle. Erityinen kilpatuomari päätti, kumpi oli voittanut. Omituisin oli taistelun alku, kun painijat istuivat kykkysillään keskellä kehää, tiukasti tarkastaen toisiaan, odottaessaan tuomarin antamaa merkkiä, sillä yksi ainoa ryntäys voi siiloin ratkaista kilpailun. Tusinamäärä nuoria, vartevia miehiä otti osaa kilpaukseen; vuoron jälkeen astuivat he uhkaavasti huudahdellen piiriin, voimiaan koettamaan.

Mitä syvemmälle Nordenskiöld tuli sisämaahan, sitä kauniimmaksi tulivat seudut. Toisinaan painui tie läpi raivaamattomien laaksojen, joissa rehevä kasvullisuus kokonaan kätki laakson pohjalla vaahtoovan, helmeilevän virran, toisinaan luikerteli se halki ruohoisten ahojen tai pitkin mäenrinteitä, joilla siellä täällä kasvava kastanja tai tammi nuokutteli lehviään. Kastanjoiden korjuuaika oli parhaillaan ja joka majan edustalla oli kastanjia kuivamassa, levitettynä paksuin kerroksin matoille auringonpaisteesen.

Monessa paikassa oli tie vaan vaivoin saatu raivatuksi jylhien, mustien kallioiden lomitse, syvien jyrkänteiden äyräille, joilla usein rehotti loistavin kasvullisuus. Mikään aitaus ei suojele matkustajaa syöksemästä noihin pohjattomiin kuiluihin tien syrjillä. Ylt'ympäri kohoo sekavassa kihermässä korkeita, monisärmäisiä vuorenhuippuja, ja syvällä laaksoissa pulppuaa kalliopuroja, joiden helmeilevät vedet paikkapaikoin kokoontuvat vähäisiksi järviksi. Tässä on matkustajan meneminen pöyristävän syvyyden yli pitkin heiluvaa, hajoomaisillaan olevata siltaa, tuolla näkee hän tiensä varrella vesisuihkun syöksevän alas kamoittavan korkealta. Kaikkialla on eloa ja liikettä, kaikkialla näkee vaan iloisia, ystävällisiä ihmisiä, eivätkä raa'at puheet tai työt hämmennä tätä hyvää vaikutusta, niinkuin Euroopassa usein tapahtuu.

Kun Nordenskiöld eräänä aamuna seisahtui muutaman ravintolan eteen, tapasi hän kartanolla tusinamäärän nuoria talonpoikaistyttöjä pukeutumistaan lopettamassa. He olivat, niinkuin kaikki jaapanilaiset talonpoikaistytöt, erittäin puhtautta rakastavia ja käytökseltään miellyttäviä ja viehättäviä. Kartanolla olevan vesijohdon luona pesivät he kasvonsa, järjestivät taidokkaasti kammatut hiuksensa, jotka jaapanilaisella tyynyllä hieman vaan olivat pörrööntyneet, ja puhdistivat häikäisevän valkeat hampaansa. Saipuan asemesta käyttivät he listinpussia ja hammasharjana oli heillä puupuikko, jonka toinen pää nakuttelemalla oli tehty notkeaksi kuin pehmeä harja tai suti; hammaspulveriksi oli survottu hienoksi simpsukan kuoria ja koralleja.

Nordenskiöld ja hänen toverinsa ottivat myös käsille matkakapineensa, jaapanilaisten tavan mukaan pestäkseen kasvonsa ja ajellakseen partansa kartanolla. Heti kokoontuivat tytöt heidän ympärilleen, nähdäkseen, miten eurooppalaiset tuossa työssä menettelevät, ja tarjoutuivat auttamaan. Muutamat työnsivät nauraen ja meluten kumoon toveriaan, juostessaan hakemaan vieraille, mitä ne pyysivät; yksi piteli partaharjaa, toinen saipuaa, kolmas peiliä j.n.e. Ympäri seisoi piirissä joukko vanhempia naisia, joiden mustatuista hampaista näkyi, että he olivat naimisissa; jaapanilaisen tavan mukaan mustaavat näet naiset hampaansa, jouduttuaan naimisiin. Syrjempänä seisoi kaiken-ikäisiä miehiä, ja niin oli katsojalla edessään palanen raikasta, iloista maaelämätä. Tuota iloista avomielisyyttä piisasi vielä sittekin, kun Nordenskiöld toverineen rupesi murkinoimaan kaikkien läsnä ollessa, ravintolan portailla. Silloinkin heitä piirittivät nuo avuliaat tytöt, jotka polvillaan lyykistelivät heidän ympärillään, yhtämittaa päät kumarassa, nauraen ja lörpötellen. Vaikka oli niin paljo yksinkertaista talonpoikaiskansaa koolla, ei kuullut ainoatakaan raakaa tai loukkaavata sanaa. Hieno seurustelutapa, joka Jaapanissa vallitsee sekä köyhien että rikkaiden kesken, mutta joka Euroopassa on hyvin harvinainen, tekeekin olon tämän iloisen, avosydämmisen, suoran ja ujostelemattoman kansan keskuudessa erittäin hauskaksi ja miellyttäväksi.

Jaapanin entiseen pääkaupunkiin, Kiotoon, pääsee Jokahamasta rautatietä myöten. Siellä on paljo vanhoja palatsia ja temppeliä sekä eräs kauneudestaan kuulu hautausmaa.

Temppelit ovat aina puusta, runsaasti veistoksilla ja kultauksilla koristetut. Monessa ei ole minkäänlaista jumalankuvaa tai muuta sentapaista koristusta, ja toiset ovat pieniä kuin kyyhkyislakat, jotta niitä tuskin huomaa keskellä leheviä puita, joita aina kasvaa temppelien ympärillä. Oven vastapäisellä seinällä on sellaisessa temppelissä reikäleikkauksilla kaunistettu kaappi, jossa jumalan hengen luullaan asuvan. Toiset temppelit ovat suurempia ja komeampia. Sitä paitse on yksinäisiä suuria pronssisia jumalankuvia, jotka kuvaavat Buddaa, lempeän ja vakavan näköisenä, istuvassa asennossa. Muutamat niistä ovat niin suuria että niiden sisusta on temppelinä, joissa taas on pienempiä jumalankuvia. Eräs sellainen suunnattoman suuri Buddan kuva on yli viidenkymmenen jalan korkuinen ja sen sieramesta voi kontata pään sisään.

Lokakuun 18 päivänä nosti Vega ankkurinsa, jatkaakseen kotimatkaa; marraskuun 2 päivänä saapui se Hongkongiin ja 17 Labuaniin Borneon saarella. Maan asukkaat, malaijit, asuvat rannikoilla, paalujen päälle rakennetuissa majoissa; veden nousuaikana loiskuvat aallot ympäri majoja, mutta luodeaikoina ovat ne kuivillaan. Sisälle mentäessä on kiipeeminen meren puolella olevia sylenpituisia tikapuita myöten. Muodoltaan ovat sellaiset majat jotenkin meidän nuottalatojemme kaltaisia, rakennetut bamburuovoista, jotka ratisevat ja taipuvat joka askeleella, jonka ottaa lattialla. Talouskaluina on ainoastaan ruohomattoja ja keittoastioita; tulta ei koskaan tehdä majoihin, sillä malaijit keittävät ruokansa ulkona. Luultavasti rakentavat malaijit asumuksensa vedelle, ollaksensa siellä paremmin turvatut lukemattomilta myrkyllisiltä matelijoilta, joita luikertelee lämpimissä maissa.

Pienellä höyryveneellään kulkivat matkailijamme erästä jokea ylöspäin sisämaahan. Aivan joen suulla oli kaksi kylää, joiden asukkaat uteliaasti tarkastelivat vieraita. Alastoin lapsiliuta juoksi joen vartta, kilpaa höyrylaivan kanssa, niin kauvan kuin mahdollista katsellakseen tuota tavatointa ilmiötä. Ylempänä oli kasvullisuus joen rannoilla joka paikassa niin rehevä, että oli tuiki mahdotointa nousta maalle; joka taholle levisi aarniometsä jylhänä, läpipääsemättömänä. Puut olivat oikeita jättiläisiä leveine, kiiltävine lehtineen. Muutamat kukoistivat parastaikaa, toisissa oli jo hedelmiä. Likinnä vettä kasvoi enimmästi viikunapuita, joiden taajat, veteen tunkeutuvat ilmajuuret paalutuksen tavoin kokosivat ympärilleen joen mutaa ja siten auttoivat rantoja yhä valloittamaan alaa vedeltä. Syvemmällä metsässä näkyi korkeita vaaleanviheriäisiä palmuja. Puissa kiipeili apinoita ja rannoilla loikoi parin kyynärän pituisia pieniä alligaatoria.

Malaijit elävät köyhästi ja tukalissa oloissa. Kummassakin joen suussa olevassa kylässä, joita myöhemmin käytiin katsomassa, vallitsi suurin kurjuus. Lattiat olivat harvat ja likaiset ja kaikki aterioiden jäännökset viskattiin sen rakoloista veteen. Asukkailla ei näkynyt olevan muuta omaisuutta kuin mitä niin näin päällään kantoivat, s.o. pieni vaatekaikale vyötäröillä riippumassa. Veneinä oli heillä koverrettuja puunrunkoja.

Asukkaista näkivät he likemmin ainoastaan kaksi keski-ikäistä miestä. Naiset ja lapset juoksivat, vieraat nähdessään, suin päin kylän syrjäisimpään majaan, jonne telkeytyivät, silloin tällöin tirkistellen arkoina ja peloissaan eräästä aukosta; lapset parkuivat koko ajan mitä surkeimmalla nuotilla.

Joulukuun 15 päivänä laskettiin ankkuri Point de Gallen luona Ceilonin saarella. Siellä kävivät he katsomassa noita kuuluisia jalokivien huuhtomalaitoksia. Tavallisimmin ovat jalokivet siellä sellaisilla paikoilla joissa virtoja ennen on kulkenut, murtaen ja huuhtoen mukanaan osan hiekkakerrosta. Jalokivien etsijä kaivaa kuopan maahan ja kokoo siihen tuon savella sekoitetun hiekan. Sitä huuhdotaan sitte vasuissa, kunnes savi on eronnut, jonka jälkeen timantit poimitaan. Toisinaan on saalis erittäin runsas, toisinaan aivan mitätöin. Hyvästi ansaittuaan elävät huuhtojat ilossa ja humussa, kunnes kaikki on tuhlattu.

Ceilonin varsinaiset asukkaat ovat singalilaisia, kauniita, melkein mustaihoisia ihmisiä. Lapset, jotka käyvät aivan alasti, kantavat käsivarsissaan metallisia rannerenkaita ja lantioillaan metalliketjua, joista etupuolelle riippuu kulta- tai hopealevy. Täysikasvuisten pukuna on vyötäröille kiedottu vaate, sen lisäksi käyttävät naiset ohutta puuvillaröijyä. Pitkää tukkaansa pitävät sekä miehet että naiset koossa kammalla, joka kiinnitetään poikkipuolin pään päälle.

Työmiesten majat ovat hyvin pieniä, tiilistä kyhättyjä ja olkikattoisia sekä enemmän pidettäviä jonkunlaisina suojina sadetta ja auringonpaistetta vastaan, kuin todellisina huoneina. Varakkaammat singalilaiset asuvat tilavissa, melkein avonaisissa, uutimilla eri osiin jaetuissa verannoissa. Temppelit ovat puisia ja perin mitättömännäköisiä. Papit ja temppelinpalvelijat asuvat likellä temppeliä jotenkin likaisissa ja siivottomissa huoneuksissa. Ilman-ala on lämmin ja kostea, ja öisin näkee loistavia tulikärpäsiä lentelemässä. Kasvullisuus on erittäin rehevä ja komea. Tuuheita palmuja ja ryytikasvia tapaa kaikkialla.

Ceilonin sisäosa on laadultaan vuorimaata. Korkeita vuorenhuippuja kohoo taivasta kohti ja niiden välillä on penikulmittain vuorilaaksoja. Rannikon rikkaat metsät ovat sieltä pois raivatut ja sen sijaan kasvaa joka paikassa kukkuloilla ja laaksoissa kahvipensaita. Vasta ylempänä vuorilla alkavat aarniometsät jälleen.

Joulukuun 22 päivänä läksi Vega Ceilonista ja saapui Aadeniin, Punaisen meren suulle, tammik. 7 päivänä. Indianmerellä vietettiin joulujuhlaa hiljaisesti. Mutta uudenvuoden-iltana aukesi salongin ovi ja sisään astui tschuktschi-joukko nahkapukimissaan ja lausui selvällä Ruotsin kielellä ystävällisen tervehdyksen pohjan jäillä asuvilta ystäviltä, lisäten siihen muutamia vielä muistissa säilyneitä sanoja Pitlekailta. Vegan matruusit olivat keksineet tämän sukkelan huvituksen. Mutta kuuma oli tschuktschi-parkojen nahoissaan päiväntasaajan lämpimässä ilmassa.

Aadenin luona tervehdittiin Vegaa kanuunanlaukauksilla ja eräs siellä oleskeleva itaalialainen sotalaiva nosti mastoonsa ruotsalaisen lipun. Saman laivan upseerit pitivät sitte iloisen juhlan Vegan uroille. Bab-el-Mandebin salmen ja Punaisen meren kautta tultiin sitte Suezin kanavan suulle, jossa ankkuroittiin tammikuun 28 päivänä. Matkaa jatkettiin sitte kanavaa myöten sen Välimeren puoleiselle suulle, Port Saidin luo, ja sieltä Välimeren halki Napoliin, jossa oli tehty suuria valmistuksia matkueen vastaan-ottamiseksi. Messiinan salmessa ankkuroitsi Vega, ja Nordenskiöld meni itse itaalialaisen luutnantin Boven kera maalle, lähettääkseen sähkösanoman Vegan saapumisesta Eurooppaan. Yö tuli ennenkuin he pääsivät maalle, ja pilkkoisen pimeässä saivat he tunkeutua läpi pensaiden ja viidakkojen, kunnes tulivat rautatielle, jota myöten kävelivät läheisimmälle asemalle. Siellä heitä heti ympäröi joukko karsasmielisiä rata- ja rannikkovahtia, jotka pitivät heitä salakuljettajina; onneksi eivät vahdit olleet havainneet heitä, heidän pensastoissa kömpiessään, sillä varmaan olisivat he heti ampuneet. Epäluulot hälvenivät kuitenkin pian ja matkustajia kohdeltiin silloin suurimmalla kunnioituksella. Se oli viimeinen seikkailu matkalla.

Helmikuun 14 päivänä saapui Vega Napoliin ja siitä alkaen oli kotimatka vaan yhtämittaista riemukulkua. Napolissa, Lissabonissa, Lontoossa ja Pariisissa, joissa viimeksimainituissa pääkaupungeissa käytiin Vegan ollessa Falmouthissa, Köpenhavnissa ja viimeksi Tukholmassa oli matkueelle valmistettu sydämmellisiä, suurenmoisia kunnian-osotuksia. Huhtikuun 24 päivänä laski Vega ankkurinsa Tukholman satamassa, ja jättiyritys, laadultaan historiassa ainoa, oli onnistunut.

Mitä lähemmäksi Tukholmaa Vega tuli, matkallansa Ruotsin saariston läpi, sitä enemmän lisääntyi höyrylaivoja, jotka täpötäynnä ihmisiä olivat lähteneet Vegaa vastaan-ottamaan ja sitte seurasivat sitä kahdessa pitkässä rivissä satamaan. Satama lukemattomine aluksineen ja veneineen, kaupunki ja erittäinkin uljas kuninkaallinen linna olivat loistavilla ilotulituksilla mitä komeimmasti kaunistetut ja lukemattomat ihmisjoukot tervehtivät kaikuvilla hurraahuudoilla rauhallisia sankareita, jotka, pitkän matkansa päätettyään, taas ensi kerran laskivat jalkansa ruotsalaiselle mantereelle.