II (continued 2)

"Ettekö te ole professori Challenger?"

"Kyllä, herra, se on nimeni."

"Sitten en käsitä, kuinka voitte sanoa, ettei ole mitään vaaraa. Minä tarkoitan teidän omaa kirjettänne, joka julkaistiin tämänaamuisessa Lontoon Timesissä."

Nyt oli Challengerin vuoro näyttää hämmästyneeltä.

"Tämänaamuisessa?" toisti hän. "Tänä aamuna ei ole julkaistu Lontoon Timesiä."

"Varmasti on, herra", sanoi amerikkalainen maltillisesti. "Teidän täytyy myöntää, että Lontoon Times on jokapäiväinen sanomalehti." Hän veti esiin taskustaan sanomalehden. "Tässä on se kirje, jota tarkoitan."

Challenger hihitti ja hieroi käsiään.

"Jopa alan käsittää", sanoi hän. "Te siis luitte tämän kirjeen tänä aamuna?"

"Kyllä, herra."

"Ja tulitte heti haastattelemaan minua?"

"Juuri niin."

"Huomasitteko mitään epätavallista matkallanne tänne?"

"Totta puhuakseni, näyttivät kansalaisenne vilkkaammilta ja yleensä inhimillisemmiltä kuin ennen. Matkatavarani vastaanottaja alkoi kertoa minulle hullunkurista juttua, ja se on minulle uusi kokemus tässä maassa."

"Eikö mitään muuta?"

"Ei, herra, ainakaan mikäli muistan."

"No, mihin aikaan läksitte Lontoosta?"

Amerikkalainen hymyili.

"Minä tulin tänne haastattelemaan teitä, herra professori, mutta minusta tuntuu kuin nyt toistuisi vanha pulma: 'Onko neekeri kalassa vai kala neekerissä?' Te kysytte enemmän kuin minä."

"Se sattuu kiinnittämään mieltäni. Muistatteko tuntimäärän."

"Kyllä. Kello oli puoli yksi."

"Ja te saavuitte?"

"Neljänneksen yli kahden?"

"Ja otitte ajurin?"

"Niin tein."

"Kuinka pitkän matkan luulette olevan asemalle?"

"No, ehkä lähes kaksi mailia."

"Kuinka kauan siis ajoitte rattailla?"

"Noin puoli tuntia, kun hengenahdistusta poteva hevonen oli aisoissa."

"Nyt pitäisi kellon siis olla kolme?"

"Niin, tai hiukkasen yli."

"Katsokaa kelloanne!"

Amerikkalainen teki niin ja tuijotti sitten meihin hämmästyneenä.

"Totisesti!" huudahti hän. "Veto on loppunut. Se hevonen on rikkonut kaikki ennätykset. Aurinko on jokseenkin alhaalla, kun nyt sitä katselen. Niin, tässä on jotakin, mitä en ymmärrä."

"Muistatteko kokeneenne mitään merkillistä, kun tulitte mäkeä ylös?"

"Kyllä, kerran minua nukutti kovasti. Silloin aioin sanoa jotakin ajajalle, mutta hän ei näkynyt kuulevan. Kaiketi oli kuumuus syynä siihen, että minua äkkiä pyörrytti. Siinä kaikki."

"Niin on koko ihmissuvun laita", sanoi Challenger minulle. "Heitä on kaikkia pyönyttänyt. Kukaan ei vielä käsitä, mitä on tapahtunut. Jokainen jatkaa keskeytynyttä työtään, niinkuin Austin on käynyt käsiksi letkuun tai toinen pelaa edelleen golfia. Sanomalehtenne toimittaja, Malone, jatkaa lehtensä julkaisemista ja kummastuu aika lailla, kun huomaa, että yksi numero puuttuu. Niin, nuori ystäväni", lisäsi hän amerikkalaiselle reportterille iloisuuden äkillisessä puuskassa, "teistä on ehkä mielenkiintoista tietää, että maailma on turvallisesti uinut sen myrkyllisen virran läpi, joka ryöppyää Golf-virran tavoin eetterivaltameressä. Tahtonette myöskin omaksi mukavuudeksenne panna vastaisen varalta merkille, ettei tänään ole perjantai, elokuun seitsemäskolmatta, vaan lauantai, kahdeksaskolmatta päivä ja että te olette istunut vaunuissanne tunnotonna kahdeksankolmatta tuntia Rotherfieldin mäen rinteellä."

Juuri tähän voin lopettaa kertomukseni. Kuten luultavasti huomaatte, on se vain täydellisempi ja seikkaperäisempi toisinto siitä selostuksesta, joka ilmestyi Daily Gazetten maanantainumerossa, ja joka on yleisesti myönnetty kaikkien aikojen suurimmaksi saavutukseksi sanomalehtimiehen toimessa, niin että sen ansiosta lehteä myytiin kolme ja puoli miljoonaa kappaletta. Minä säilytän pyhäkköni seinällä kehyksessä sen suurenmoisia otsakkeita:

MAAILMA KAHDEKSANKOLMATTA TUNTIA HORROKSISSA

ENNENKUULUMATTOMIA KOKEMUKSIA

CHALLENGER NÄYTTÄNYT OLEVANSA OIKEASSA

KIRJEENVAIHTAJAMME PELASTUU

MIELTÄKIEHTOVA KERTOMUS

HAPPIHUONE

KAMMOTTAVA AUTOMATKA

KUOLLUT LONTOO

PUUTTUVAN SIVUN KORVAAMINEN

PALJON TULIPALOJA JA IHMISHUKKAA

UUDISTUUKO SE?

Tämän mahtavan luettelon alla oli yhdeksän ja puolen palstan pituinen kertomus, joka oli ensimmäinen, viimeinen ja ainoa selostus kiertotähtemme historiasta yhdeltä pitkältä päivältä, mikäli yksi huomioiden tekijä voi sitä esittää. Challenger ja Summerlee ovat käsitelleet asiaa yhteisessä tieteellisessä kirjoitelmassa, mutta minulle yksin jäi yleistajuisen selostuksen laatiminen. Voinpa tosiaan laulaa: "Herra, nyt sinä lasket palvelijasi rauhaan menemään." Eihän sanomalehtimies koskaan enää voi kohota niin korkealle!

Mutta en tahdo kuitenkaan lopettaa kertomustani mahtipontisilla otsakkeilla ja omalla riemuvoitollani. Sallitaanko minun sensijaan lainata ne kaunopuheiset rivit, joilla suurin päivälehti päätti asiaa koskevan, ihailtavan pääkirjoituksensa, sillä siihen sopisi jokaisen ajattelevan ihmisen tutustua.

"Kuluneen lauseparren mukaan", lausui Times, "meidän ihmissukumme on heikko meitä ympäröivien rajattomien, salaperäisten voimien edessä. Vanhan ajan profeetoilta ja oman aikamme filosofeilta on meille tullut sama sanoma ja varoitus. Mutta kaikkien usein toistettujen totuuksien lailla se on ajan mittaan menettänyt jotakin tärkeydestään ja pätevyydestään. Tarvittiin opetus, todellinen kokemus, osoittamaan sen merkitys. Tästä terveellisestä, mutta kauhistavasta koetuksesta olemme juuri päässeet; ajatus on yhä huumaantuneena iskun äkillisyydestä, ja sieluamme on kurittanut oman rajoituksemme ja voimattomuutemme tunto. Maailma on maksanut kauhistavan hinnan tästä opetuksesta. Vielä emme ole saaneet täydellistä kertomusta kaikista onnettomuuksista, mutta New Yorkin, Orleansin ja Brightonin palaminen tuhaksi on itsessään suurimpia murhenäytelmiä rotumme historiassa. Kun selostus rautatieonnettomuuksista ja haaksirikoista on täydennetty, tarjoaa se kauheata luettavaa, vaikka on todistuksia, että verrattomasti useimmissa tapauksissa junien kuljettajien ja laivojen koneenkäyttäjien onnistui pysähdyttää koneet, ennenkuin sortuivat myrkyn vaikutuksesta. Mutta niin suunnaton kuin aineellinen vahinko onkin sekä ihmishenkiin että omaisuuteen nähden, ei kuitenkaan se asia ole tänään etualalla ajatuksissamme. Kaiken sen voi unohtaa. Mutta se, mitä ei unohdeta ja mikä edelleen valtaa ja minkä pitäisi vallata mielikuvituksemme, on tämä maailmankaikkeuden mahdollisuuksien paljastuminen, tämä tietämättömän itsetyytyväisyytemme hävittäminen, tämä osoitus siitä, kuinka ahdas aineellisen olemassaolomme tie on ja mitä kuiluja voi olla sen kummallakin puolella. Juhlallisuuden ja nöyryyden tunne on kaikkien tämänpäiväisten mielenliikutustemme pohjana. Olkoot ne siinä perustana, jolle vakavampi ja nöyrempi sukukunta voi rakentaa arvokkaamman pyhätön."