YLIOPPILASAJOILTA (continued 2)

Perjantaina 5 p:nä klo 12 oli siis juhlasali täynnä akateemista yleisöä, ja jännityksellä siinä odotettiin mitä tuleman piti. Säännöllisen neljänneksen kuluttua sijaiskansleri ja professorit astuivat sisään. Paroni von Kothen oli juhlapuvussa ja näytti mahtavan juhlalliselta asettuessaan samaan paikkaan, josta hän 18 p:nä huhtik. oli pitänyt puheensa. Nyt hänellä oli keisarin allekirjoittama käskykirje, jonka hän luki kaikkien kuultavaksi. Kirje on täydellisenä julaistu ajan sanomalehdissä, mutta mainitsen tässä ainoastaan pääsisällyksen:

H. K. M:ttinsa oli professori Nordqvistin asunnon ulkopuolella tapahtuneista epäjärjestyksistä ja väkivaltaisista melskeistä lausunut erinomaisen tyytymättömyytensä sekä katsoen siihen, että mainittu sivistymätön ja rohkea julkeus, paitsi sitä että se soti lakia ja hyvää järjestystä vastaan, laadultaan oli vihollinen mielenosotus henkilöä vastaan, jonka toimen hallitus on hyväksynyt, tahtonut armossa määrätä, että, jollei 24 tunnin kuluessa tämän tiedoksi tultua kaikkia niitä ylioppilaita, jotka olivat osallisia mainitussa mielenosotuksessa, nimeltään ilmoteta ansaittuun rangaistukseen saatettaviksi, yliopisto viipymättä suljettakoon toistaiseksi ja siihen asti, kunnes siitä toisin määrätään.

Julkiluettuansa käskykirjeen Kothen kehotti syyllisiä omin ehdoin ilmottamaan itsensä. Ilmotus oli tehtävä tiedekuntien dekaaneille ja tuli ylioppilasten sitä varten tiedekunnittain kokoontua lukusaleihin, joissa asia oli suoritettava saman päivän kuluessa, ennen klo 9 illalla!

Ei ollut enää arvelemisen sijaa. Yliopiston portaat olivat koko päivän täynnä ylioppilaita ja muutakin yleisöä. Kaikki oli liikkeellä. Z. Topeliuksen kuultiin lausuvan: "Kun miekka heiluu yllämme, niin täytyy tänne tulla, vaikkei olekaan mitään tekemistä." Syyllisiksi ilmottautui yhteensä 170 miestä.

Lauantaina 6 p:nä klo 9 a.p. alkoi kurinpitokomissionin työ. Ilmottautuneet kutsuttiin osakunnittani komissionin eteen ja jokaista tutkittiin erikseen. — Klo 6 i.p. oli tuomio julkaistava. Jo varhain ennen tätä määräaikaa alkoi yliopistoon tulvata väkeä. Ensin täyttyivät portaat, sitte kokoontui kansaa yliopiston edustalle, niin että lopulta tuhansia käsittävä ihmispaljous oli koossa. Tunnelma vaati ylioppilaita laulamaan, ja koko isänmaallisten laulujen ohjelmisto tyhjennettiin, sillä kauan saatiin odottaa. Laulajille milloin taputettiin käsiä, milloin hurrattiin. Siinä oli elämää!

Vasta klo 8 kurinpitokomissionin tuomio julkilausuttiin: 92 ylioppilasta, jotka olivat olleet mukana sekä valmistavissa kokouksissa että mielenosotuksessa, tuomittiin 5 kuukauden karkotukseen, 49, jotka olivat olleet osallisina joko ainoastaan valmistavissa kokouksissa taikka ainoastaan mielenosotuksessa, 4 kuukauden karkotukseen; muut 29, joiden syyllisyys oli vähemmäksi havaittu, tuomittiin saamaan muistutuksen sopimattomasta käytöksestä.

Laulaen Porilaisten marssia koko ylioppilasten joukko sitte kulki Aleksanterinkatua pitkin talolleen. Kansan paljous kun heitä seurasi, oli katu aivan mustanaan väkeä, enimmäkseen yhteiskunnan ylemmistä luokista, ja kulku muistutti enemmän riemusaattoa kuin muuta. Ylioppilastalon edustalla kansanjoukot hajosivat. Noin 300 ylioppilaan sanottiin viettäneen iltansa Kaivohuoneella, ja oli siellä — niinkuin tavallista siihen aikaan — väkevillä juomilla ollut suuri merkitys ilon ja innostuksen nousuun nähden.

Toukokuun 13 p:nä ilmotettiin tuomituille, että kansleri oli vahvistanut tuomion ja samalla määrännyt karkotusajan laskettavaksi syyskuun 1 p:stä, mikä tietysti suuressa määrässä enensi rangaistuksen ankaruutta.

Koska tässä kertomuksessa erityinen huomio on kiinnitetty pohjalaiseen osakuntaan, kannattanee mainita, että osakunta tuona levottomana lauantaina, jolloin mielenosotusjuttu ratkaistiin, aamupäivällä saattoi erästä toveria, nimeltä Reis, Oulusta, hänen viimeiseen lepokammioonsa. Vainajan omaisista seisoi haudan partaalla yksi ainoa, se nimittäin, jonka suru oli katkerin, vanha äiti.

Yrjö Koskisen erojaisjuhlan päiväksi määrättiin sittemmin toukokuun 10:s, mutta jäi se kuitenkin viettämättä. Syynä oli suuri perhesuru, joka häntä näinä päivinä kohtasi. Kaksi hänen nuorinta poikaansa kuoli kurkkumätään, ja kolmas sairasti edelleen samaa tautia. Kun lapset 8 p:nä klo 6 i.p. haudattiin, pohjalaiset osottaakseen myötätuntoansa yhtyivät surusaattoon; mutta isä oli niin masentunut, että hän ei jaksanut noudattaa kutsumusta juhlaan, vaan lähti ajaksi yksinäisyyteen maalle.