VANHALLE PUOSULLE.

Harvoin kyhää kirjailija, Laula ei myös laulumies Miehistä meren päällä kulkevista. He heitti heidät unholaan.

Näillä säkeillä alkaa muuan laulu tuossa kellastuneessa vihkosessanne, johon nuorena jummannina olette kirjoitellut oppimianne merimieslauluja. Nuo nimettömät ja tuntemattomat runoilijat ovat aikoja sitten laskeneet kynän kädestään. Unhoittuneet ovat merimieslaulut, lakanneet kuulumasta nuo kaihomieliset sävelet, joita merimiesten tyttäret talvet pitkät lauleskelivat. Autioina ovat nyt satamat, joissa ennen kesäisin oli metsänään frekattiemme, parkkiemme ja skuunareittemme mastoja. Siitä merimiespolvesta, joka edusti Suomen laivaston viimeistä loistetta, on enää elossa jokunen iäkäs vanhus niinkuin Tekin odotellen viimeistä käskyä: »Vahti alas!»

Teidän muistollenne pyydän saada omistaa tämän vaatimattoman kuvaukseni Teitä ihaillen ja kunnioittaen Teuvo Pakkala.

Kokkola 9.3.1915.

HENKILÖT.

EEVA, | ELVIIRA, | merimiehen tytär. ANNA, | HILMA, puotineitsy. HEI LOTTA, ravintolan emäntä. JUNKKA, merikapteeni. KARIHAARA, matruusi. KARIHAARAN LESKI, edellisen äiti. LETTO, matruusi. NEITSY JANNE, nuori merimies. ONNEN HERRA, merikapteeni. PASANTERI, vanha merimies. PASANTERSKA, hänen vaimonsa. RAJALINSKA, kipparin leski. SIHVONEN, matruusi. VARJAKKA, perämies. ENSIMÄINEN MERIMIES. TOINEN MERIMIES. ERÄS MERIMIEHEN VAIMO. KALLE | HEIKKI | pikkupoikia. JUSSI | PAAVO, Rantalan huutolaispoika. VÄISÄS-AMAALIA. Merimiehiä, neitosia ja muuta väkeä.

Tapahtuu Pohjanmaan rantakaupungissa 1860-luvulla.