Front matter (continued 2)

Vaan kun morsian, sulhanen ja Martti mestari aivan kummastuneena ja hämillään katselivat toisiansa, sanoi vanha herra von Spangenberg:

"No, pitäneehän minun auttaa teidät selville. Tämä on poikani Konrad ja tässä on hänen herttainen rouvansa, Roosa nimeltään, kuten morsiankin. Muistattehan, Martti mestari, tuonnoisen keskustelumme. Kun minä kysyin, ettekö antaisi Roosaanne minunkaan pojalleni, niin oli siihen kyllä erityinen syynsä. Poikani oli aivan hullusti rakastunut teidän Roosaanne, hän sai minut luopumaan kaikista säätyeroitusluuloistani ja rupeamaan puhemieheksi. Mutta kun hänelle kerroin, millä tavoin te minut karkoititte, pujahti hän aivan mielettömästi teidän taloonne tynnyriseppänä, voittaaksensa Roosan suosion ja vaikka ryöstämällä saada hänet sitte omaksensa. No! — te teitte hänet tuolla kelpo lyönnillänne terveeksi! Kiitos teille siitä, etenkin kun hän on löytänyt ylhäisen neiden, todellakin sen Roosan, joka hänen mielessään oikeastaan olikin jo alusta alkaen".

Rouva oli sillä välin suloisen lempeästi tervehtinyt morsianta ja pannut hänelle kaulaan kalliit helmet häälahjaksi.

"Katsos, hyvä Roosa", sanoi hän sitte ottaen aivan kuivaneen kukkaistertun kukoistavien kukkien seasta rinnaltaan, "katso, tässä ovat ne kukat, jotka sinä kerran annoit Konradilleni voittopalkinnoksi; uskollisesti säilytti hän niitä siihen asti, kun hän minut näki, silloin tuli hän sinulle uskottomaksi ja lahjoitti ne minulle; älä sentähden ole vihoissasi!"

Tumma puna kasvoillansa ja silmät ujosti maata kohti käännettyinä, sanoi Roosa: "ah, hyvä rouva, kuinka voittekaan niin puhua, kuinka olisikaan Konrad, aatelinen nuorukainen, voinut rakastaa minua, halpaa tyttöä. Te ainoastaan olitte hänen mielessänsä, ja kun minunkin nimeni on Roosa ja olen jotenkin teidän näköisenne, kosi hän minua, kuitenkin teitä tarkoittaen".

Toista kertaa oli hääjoukko kirkkoon lähtemässä, kun sisään astui nuorukainen, puettuna Italialaisten tavoin aivan mustaan samettinuttuun, kaulassa korea pitsikaulus ja kalliit kultaiset vitjat.

"Ah, Reinhold, rakas Reinholdini", huudahti Fredrik, syösten nuorukaisen syliin. Morsian ja Martti mestarikin riemuitsivat: "Reinhold, uljas Reinholdimme on tullut".

"Enkö sitä sinulle sanonut", virkkoi Reinhold, "rakas ystäväni, että kaikki vielä voisi käydä sinulle aivan hyvin? — Anna minunkin olla vieraana häissäsi, kaukaa olen tullut sitä varten, ja ikuiseksi muistoksi ripusta huoneesesi tämä taulu, jonka olen sinua varten maalannut". Samassa huusi hän jotakin ulos ovesta ja kaksi palvelijaa toi suuren kultakehyksisen kuvan, joka esitti Martti mestaria työhuoneessaan Reinholdin Fredrikin ja Konradin kanssa, miten he suurta tynnyriä valmistelevat ja Roosa astuu juuri sisään. Kaikki kummastelivat taideteoksen luonnollisuutta ja väriloistoa.

"No", sanoi Fredrik hymyillen, "tämä on varmaankin sinun näyteteoksesi tynnyriseppänä, minun on tuolla ulkona kuistissa, vaan kohta hankin minä toisenkin".

"Minä tiedän kaikki", sanoi Reinhold, "ja toivotan sinulle onnea. Pysy vaan oman taiteesi palveluksessa, joka sietää suuremman perheenkin, kuin minun ammattini!" —

Hääpöydässä istui Fredrik molempain Roosain keskessä, hänen vastassansa taas Martti mestari Konradin ja Reinholdin välillä. Herra Paumgartner täytti Fredrikin maljan piripinnaksi jalolla viinillä ja joi Martti mestarin ja hänen uljasten kisälliensä terveydeksi. Sitten kiersi malja ympäri, ensin herra Henrik von Spangenbergille ja hänen perästään kaikille mestareille järjestänsä, miten he pöydässä istuivat. Kaikki joivat Martti mestarin ja hänen reippaiden kisälliensä muistoksi.