KYMMENES LUKU

Niinkuin unessa kauniissa vierii nyt suutarin kotona aika — sellainen se on sovun ja rauhan ja rakkauden taika — matami lihoo ja lempeämmäksi muuttuu, harvoin hän miestänsä nyt enää mistään neuvomaan puuttuu.

Joskus jollekin hyvälle vieraalle Iita voi lukea julki, millaisin tuntein, millaisin runollisin mielin suutarimestari kerran suoraan kuoleman sylihin kulki. Siimeon kuuntelee syrjästä, sanoen hiljaa: »Annahan olla.» Mut vieras kuuntelee suutarin joutsenlaulua suurella nautinnolla.

Niinpä ei vaatimaton olis Siimeonin sijassa monikaan toinen, hänen mainettansa jos kultailis sankarin sädekehä moinen. Simo ei kehu, ja — jos joku Imatran laskuhun puheen vain vääntää — kainosti, ylpeilemättäpä suutarimestari kohta sen toiseen tarinahan kääntää.

Iita on ommellut pyyhinten peitinliinoja kaksi, itselleen toisen ja toisen Simolle, joka käy päivä päivältä hänelle yhä vain rakkaammaksi. »Hyvän ja iloisen tulee ihmisen olla!». Sanat nuo ovat Siimeonin liinassa koukerokauniit ja kehystetyt kukkasin sorein. »Ah, untako vainen on elo tää?» tuo kysymys Iitan liinassa seisoo kirjaimin korein.

On suutarimestari vaatimaton ihan varmaan, mut joskus, kun kylillä tietää hän olevan matamin, Iitansa armaan, käsin vapisevaisin hän matamin laatikon avaa ja runoa, sinisellä silkkinauhalla vyötettyä hän hartaalla äänellä tavaa.

Ja mieleen hänelle tulevat muistot ajalta tuolta, jolloinka sydän oli täynnänsä rakkauden tuskaa ja huolta, ajalta, joka oli kyllä niin paha, ettei se muuttua vois pahemmaksi, mut kuitenkin ajalta, joka teki hänet, tavallisen suutarimestarin suorastaan runoilijaksi.

Jos tahtonet nähdä tuon suutarimestarin mainion runoelmanäytteen, niin saammepa siitäkin parille sivulle sievän täytteen:

Suutari Mestari Siimeon Lestin syntymästä ja Sankarillisesta Elämästä; Oma käsi:

1. Synnyin ja kasvoin onnellisena Lapsuus riemuista rikas, kunnes oppihin viisitoista vuotisena.

2. Opissa Tuhannet sain vaivat ja vastukset koittaa Ahkeruus ilomme on ja Kovan Onnen Voittaa.

3. Olin jo mestariks Oppinut, Toisia Suutariks koulinnut, Vaan syttyi suuri se Rakkauten tuli Ja siinä se sytän paloi ja suli.

4. Maailma oli kaunis kuin Luojan Yrtti tarha Elämä hymyili Saavutin neitosen Parhaan.

5. Rakkauten surut ne minutkin saivat viinahan villiytymään Sekä myös elämään onnettomaan Kokonaan kyllästymään.

6. Ah miksi olit sää petollinen Vaikka minä olin Sulle Uskollinen??

7. Imatra koski kuohu pää Ylitse käynyttä ei ole sen Viihtymykseen laulaa tää Mieleni murheellisen

8. Sinne Unholan Satamaan aloin jo onneton halajaan Sinne kulkuni johti Lumo Laineita kohti.

9. Rauhan Sytän jo kohtaa. Hyvästi Iitani Rakas? Hyvästi Elämä. Hyvästi Kaikki.

10. Kunnioittaen Suutarimestari Siimeon Lesti. Oma käsi.

Sellainen se on suutari Siimeon Lestin laatima runo. Eipä vain jokainen suutari sellaista runoa kokohon puno. Mut mitäs — muutenkin Siimeon Lestin ja tavallisen suutarin välillä suuri on ero: suutari hyväkään ei ole muuta kuin suutari, Simo on nero.

Niinkuin unessa kauniissa vierii nyt suutarin kotona aika — sellainen se on sovun ja rauhan ja rakkauden taika — tänään jos syntyy riita, se huomenna päättyvä on sovinnolla, Simo kun lukee vain sanat: »Hyvän ja iloisen tulee ihmisen olla!»