Rosvoluola.

Metsämäki tien varrella, kaupungin ulkopuolella, ja kaupunki näkyy vähän matkan päässä. Vasemmalla on suuri kivi rosvoluolan ulkoseinänä. Katsoja tietää, että maantie käy oikean puolitse näyttämön seinän taitse.

Kaikki pojat, rosvoiksi pukeutuneina tekevät kivistä muuria rosvoluolan suulle. Rinaldo on vielä poissa.

Musta Joonas. Kas niin, rosvot, jo se saa riittää. Nyt levähdämme.

Mazarino. Mutta kapteeni käski meidän tehdä muurin valmiiksi, että rosvoluola olisi turvattu.

Musta Joonas. Kapteeniko? Mikä kapteeni hän on. Me olemme vapaita kansalaisia, eikä kellään ole täällä oikeutta käskeä meitä.

Kaarle Moor. Kyllä Rinaldo on meidän kapteenimme ja hän on säätänyt lakeja rosvojoukolle. Varo itseäsi, jos rupeat kapinoimaan lakeja vastaan.

Musta Joonas. Mitä lakia? Emme me suvaitse mitään sellaisia. Me teemme, mitä vain tahdomme. Me olemme rosvoja, pojat, ja sen tähden meillä on oikeus kapinoida. Eikö ole, sanokaa? Jokaisella on oikeus sanoa vapaasti ajatuksensa, mutta ken sanoo muuta kuin minä, hän saa selkäänsä.

Lassemaija. Niin, kyllä se on niin, kuin Forsberg sanoo.

Musta Joonas. En minä ole Forsberg, tolvana, vaan Musta Joonas. Sinä, Seger, olet Lassemaija sen tähden, että sinun oikeastaan pitäisi pitääkin hameita. Sinä, Kronfelt, olet Kaarle Moor sen tähden, että olet aatelismies, ja sinä, Boström, olet Mazarino sen tähden, että et ole aatelismies. Sinä, Anckarström, olet Gonzalov sen tähden, että joku nimihän sinullakin pitää olla, ja Friman olkoon vain Rinaldo Rinaldinina, koskapa hän ensin toi sen kirjan kouluun. Mutta minä se teille, pojat, annoin nimenne ja näytin teille tien kunnian kukkuloille, tänne Vasikkamäen rosvoluolaan. Sen tähden minun pitäisi ollakin teidän kapteeninne.

Kaarle Moor. Sinäkö, pelkuri jänis! Jos vielä uskallat sanallakaan narrata joukkoamme kapinaan kapteenin poissa ollessa, niin minä nuoralla vedän sinut tuonne kuusen latvaan variksen pesän tasalle.

Musta Joonas (peloissaan). No, no, enhän minä mitään sano. Minä sanon vain, että me olemme vapaita rosvoja, ja... (Kaarle Moor uhkaa häntä) enhän minä sano mitään, en.

Mazarino. Älkää nyt siinä riidelkö, vaan ennemmin laulakaamme uusi sankarilaulumme. (Kaikki laulavat.)

Rosvoliiton sankarilaulu.

Sävel: ”Kulnev.”

Nyt lähtään veikot retkellen! Maailma onkin urhojen. Edestä maineen, kunnian Me taistelemme ainian. Euklides jääköön ohjeineen, Kiel’oppi nurkkaan sääntöineen. Kornelius Nepos opettaa Jotakin parempaa.

Me Roomaan, Roomaan kuljemme, Me Cæsaria haemme. Ja Hannibalin lailla me Voitamme vastustajamme. Leonidas on meidän mies, Epaminondas elää ties, Ja Aleksander Suureksi Rinaldo kelpavi.

Kaarle Moor. Niin, taistella meidän täytyy, kumppanit, mutta ketä vastaan? Siinäpä se temppu onkin.

Gonzalov. On melkein liian pitkä matka astua tallustella Roomaan.

Mazarino (käy istumaan ja ottaa esiin voileivän). Minulle aina tulee nälkä tapellessa, ja sen tähden taitaa olla parempi syödä ensin vähän.

Lassemaija (ottaa esiin maitopullon). Niin, onpa oikein merkillistä, miten rosvoilla aina on nälkä ja jano.

Gonzalov. Hyvä Frans, annas minullekin pala.

Musta Joonas. Tuopas tänne maitoasi, Lassemaija. Rosvoilla on kaikki yhteistä, tiedän minä.

Mazarino (Gonzaloville). Tässä on sulle puoli voileivästä.

Lassemaija (Mustalle Joonaalle.) Minä en aio panna maitoani yhteiseksi kenenkään kanssa. Jos sinulla on nälkä, niin ryöstä itsellesi syötävää.

(Kerjäläispoika tulee hiljakseen.)

Kerjäläispoika. Hyvät, armeliaat herrat, antakaa minulle roponen rahaa tai pala leipää.

Musta Joonas (ottaen häneltä pussin.) Sinäpä tulit juuri paraiksi. Tiedä, että me olemme rosvoja.

Kerjäläispoika. Hyvä, armelias herra, älä tee minulle pahaa. Minä kerään ruokaa sokealle isälleni.

Mazarino. Anna, Joonas, pojan olla rauhassa.

Musta Joonas (kaataa pussista leipäpalaset). Mitä sinä lörpöttelet? Rosvo ottaa, mitä vain saa. Kas, tuollaisia leivänkuoria vain! Uskallatko sinä tarjota tuollaista hiiren ruokaa kunniallisille rosvoille, hä?

Kaarle Moor. Etkö anna olla pojan pussin rauhassa?

Lassemaija. Joonas on oikeassa. Mitäpä muuta varten me olisimme rosvoja.

Mazarino. Hyi, sitte minä en enää huoli olla rosvona teidän kanssanne.

Gonzalov. En minäkään. Mutta tuossapa tulee Rinaldo.

Rinaldo (rosvon puvussa, höyhentöyhtö hatussa). Mitä minä näen? Kuka minun väestäni uskaltaa ryöstää mitään kerjäläispojalta?

Kaarle Moor. Musta Joonas se sitä tekee. Jos sinä sitä sallit, kapteeni, en minä enää huoli olla rosvojoukon palveluksessa.

Musta Joonas (uhkamielisesti). Minä olen rosvo ja teen siis, mitä tahdon.

Rinaldo (ankarasti). Mitä sinä uskallat puhua, mies? Etkö kuullut meidän lakejamme? Etkö tiedä, että on kuoleman rangaistus köyhän tai turvattoman ryöstämisestä? Millaisia konnia minulla on palveluksessani? Mutta kyllä minä karsin pois sellaisen rikkaruohon. Polvillesi heti, sinä Musta Joonas!

Musta Joonas (polvillaan). Armoa, herra kapteeni, armoa!

Rinaldo. Nouse ylös. Tällä kertaa saat armon, mutta en minä enää huoli sinusta meidän joukkoomme. Anna heti pojalle takaisin, mitä olet häneltä ottanut, ja mene sitte matkoihisi.

MustaJoonas (kokoilee leipäpalaset.) Heti, herra kapteeni. (Mutisee itsekseen.) Maltahan, kyllä sen saat maksaa. Minä sanon maisterille... (Ääneen) Hyvästi, suuri Rinaldo – suuri herra Aleksander Suuri! (Menee.)

Rinaldo. Etkö jo joudu tiehesi... (Kerjäläispojalle) Älä ole pahoillasi. Tästä saat hopearahan, muuta minulla ei ole tällä kertaa. Mutta kuin tulen rikkaaksi, saat palata ja silloin saat lisää.

Kerjäläispoika. Kiitoksia, hyvä, armollinen herra rosvo. Miten isä nyt tulee iloiseksi! Ja miten nämä rosvot ovat hyväntahtoisia! (Menee.)

Rinaldo. Ei, pojat, me olemme ihmiskunnan vapauttajia. Meidän täytyy puolustaa, viattomia. Meidän pitää sotia kaikkea vääryyttä vastaan, kuin tapahtuu maailmassa.

Kaarle Moor. Se on oikein, kapteeni. Neuvo vain meille, ketä vastaan saisimme taistella.

Rinaldo. Kyllä minä neuvon. Tuolla maantietä myöten ajaa eräs hirmuvaltias.

Mazarino. Haa, hirmuvaltias! Onpa hauska nähdä kerran sekin!

Lassemaija. Onko se jättiläinen? Eihän vain liene jättiläinen?

Gonzalov. Tai turkkilainen? Ihmissyöjä?

Rinaldo. Ei, talonpoika se vain on, tyly ja häijy mies. Hän vie lanttuja kaupunkiin ja piiskaa hevostaan armottomasti. Äläpäs lyö hevostasi tuolla tavalla, sanoin minä; – sillä nähkääs, pojat, kyllä minäkin osaan sivaltaa, milloin tarvitaan, mutta lyödä sellaista laihaa ja uupunutta konia, joka tuskin jaksaa nostella jalkojaan, se on minusta hirmuvaltaisuutta. Arvatkaapa, mitä hän vastasi. Mitä se sinuun koskee? sanoi hän. Se on minun hevoseni, ja koska hän on ruvennut hevoseksi, niin hevonen sen pitää ollakin. Miksipä hän on ruvennut hevoseksi?

Kaarle Moor. Se on konnamaista. Häntä pitää rangaista rikoksestaan ihmiskuntaa kohtaan.

Rinaldo. Niin minäkin ajattelen. Tulkaa, pojat. Hänellä on iso ruoska, ja kyllä hän pitää puoliansa. Mutta sitä kunniakkaampi on sitte voittomme.

Gonzalov. Niin, tulkaa, ryöstäkäämme hänen lanttunsa. Meillä ei olekaan mitään ruokaa.

Lassemaija. Kyllä minä osaltani syön lanttuja.

Rinaldo. Kas, tuossa hän juuri ajaa ohitse. Tulkaa, pojat. (Rosvot marssivat pois taistelujärjestyksessä, laulaen ensimmäistä värssyä sankarilaulusta.)

(Musta Joonas hiipii esiin kiven takaa.)

Musta Joonas. Olipa hyvä, että jäin tänne kivien taa piiloon ja kuulin kaikki tyyni. Taitavat ruveta ryöstämään talonpoikaa. Se heille käy kalliiksi. Nimismiehen asunnolle ei täältä ole pitkä matka. Minä juoksen sinne ja kerron hänelle, mitä he aikovat. Sitte minä menen ja kerron maisterille kaikki tyyni. Minä sanon, että he olivat äkeissään arestista ja että minä yksin olin maisterin puolella. Saavat sitte nähdä, mitä siitä tulee, että ajoivat minut pois seurastaan. Kuulehan! (Melua kuuluu tieltä.) Tuossa he jo palaavat. Minun pitää vielä vähän kuunnella, mitä he puhuvat. (Peittäytyy kiven taa.)

(Toiset pojat palaavat, kantaen lanttuja ja taluttaen talonpoikaa, jonka silmät on sidottu nenäliinalla ja kädet köytetty seljän taa.)

Rinaldo. Oikein, pojat, minä olen hyvin tyytyväinen teihin. Saimme tosin muutamia aimo sivalluksia, mutta me voitimme, vihollinen on vankina ja koko hänen leirinsä valloitettuna. Sotaneuvottelu nyt: mitä teemme vangille?

Lassemaija. Hirtetään, se on minun neuvoni.

Kaarle Moor. Ole sinä vaiti, Lassemaija, sinä menit ojaan piiloon siksi aikaa, kuin me muut hyökkäsimme viholliseen käsiksi. Me päästämme hänet vapaaksi, neuvon minä.

Gonzalov. Vähän selkäänsä tarvitsisi hän kuitenkin. Hän löi minua piiskan varrella pitkin selkää.

Mazarino. Vastaa, vanki: tahdotko selkääsi vai menetkö ennemmin hirteen?

Talonpoika. Perhana teidät sitokoon, pojan veitikat. Ettekö yhtään häpeä? Hyi, hyökätä ihmisten päälle maantiellä ja sitoa minut, Matti Matinpoika Leppäkoski, vaikka olen kuudennus ja kylänvanhin, ja viemässä kaupunkiin ihan omatekoisia talvilanttujani! Mitä olette te, kaalimadot, tehneet minun lantuilleni?

Mazarino. Tahdotko selkääsi vai menetkö hirteen?

Talonpoika. Minä teidät hirtän, minä, kunhan vain pääsen nimismiehen luo, te pannukakun popsijat, puuromyyrät, lemmon livekalat!

Rinaldo. Vaiti, vanki, äläkä ärsytä meitä. Sinua on rangaistu syystä kyllä, kun löit hevostasi kuin mikähän pahin julmuri. Mutta nyt olet vankina ja aseetonna; saat mennä nyt, olet vapaa. Emme me sodi voitettuja vihollisia vastaan. Mene nimismiehesi luo ja sano hänelle, että Rinaldo Rinaldini, ihmiskunnan vapauttaja, käy sotaa ainoastaan väkivaltaa ja vääryyttä vastaan. Kaarle Moor, taluta vanki maantielle ja anna hänelle takaisin kärrinsä, mutta hevonen päästä vapaaksi, menemään mihin tahtoo.

Talonpoika (pois vietäessä.) Ahti teidät liistaroikoon, te kirjatoukat, sylttykoivet, nahkiaiset, vaapukkamadot, kotihiiret, leivospedot...

Kaarle Moor (vetäen häntä pois.) Etkö lähde jo?

Talonpoika (ponnistellen vastaan.) ...te herasilmät, variksenvarpaat, jänönkäpälät, ruusuntulimmaiset, perunannuput (näyttämön ulkopuolelta, kunnes ei enää kuulu), omenankuorijat, pöllöprinssit, lippujunkkarit, töhrystäjät, murjaanit...

Rinaldo. Murjaanit! Hah hah, mies parka antaa meille nimen joka lantusta, kuin häneltä otimme. Ripustakaa hänen piiskansa voiton merkiksi rosvoluolan suulle. Tulkaa, pojat, meidän pitää olla valmiit kestämään piiritystä. Vahvistakaamme luolaa joka taholta. Onneksi meillä nyt on kylliksi muonaa. (Menevät rosvoluolaan.)

Musta Joonas (hiipii esiin ja juoksee pois näyttämön poikki). Onneksi minulla nyt on aika joukko kertomista!

(Kaikki tytöt tulevat mustalaispuvussa ja korit kädessä, laulaen:)

Mustalaistyttöjen laulu.

(Sävel: ”On mennyt aika vielä.”)

Nyt lähtekäämme lehtoon, Siell’ on niin vilpoinen; Varjoiseen viitakehtoon, Siimekseen koivujen. On mätäs istuimemme, Ja lähde peilimme, Ja pilvi purjehemme, Täht’ aurinkoisemme.

Iloisna vaellamme Vihreessä lehdossa. Meill’ onhan kotinamme Avara maailma. Keveesti kiiruhdamme, Olemme riemuiset. On linnut veikkoinamme, Siskoina kukkaset.

Preciosa. Hyvä, hyvä, reippaat mustalaistyttöseni. Nyt lepäämme vähän aikaa tällä romantillisella Vasikkamäellä. (Käyvät istumaan.)

Kanonada (Mogrebinalle). Hyvä Roosa, anna minulle vähän marjoistasi; minua niin väsyttää ja minulla on niin nälkä.

Mogrebina. En minä löytänyt muuta kuin kaksi vanhaa kurtistunutta karpaloa, mutta tässä saat nekin. Muuten minä sanon sinulle, Fanny, että minun nimeni ei nyt ole Roosa, vaan Mogrebina.

Kanonada. Niin, tosiaankin. Sinä olet Murrebina ja minä olen Kanonada. Puh!

Esmeralda. Sinä, Lotta, olet Tintomara...

Tintomara. Hyi, en minä huoli sellaisesta nimestä.

Esmeralda. Pidä sinä vain se, Tintoseni, niin jätämme pois tuon rumemman loppupuolen. Viktoria Seger on Terzerola, se kuuluu siltä kuin pih, pah, puh! Minä olen Esmeralda ja minulla pitäisi olla muassa vuohi. Minä olisin ottanutkin mukaan vanhan tallipässimme, mutta se on niin pahan halukas päkkäämään.

Tinto. Sofia Kronfelt on Preciosa. Hänen pitää ruveta meidän apetissaksemme.

Preciosa. Ei, ei apetissaksi...

Esmeralda. No, miksi meidän sitte pitää sanoa sinua? Eihän sovi sinua kuitenkaan sanoa kapteeniksi eikä kapteenittareksi.

Preciosa. Ei, ei se sovikaan, ei lainkaan. Olkoon sitte apetissa. No, lapset, mitä nyt teemme?

Kanonada. Minun luullakseni me lähdemme takaisin kotiin. Minulla on niin nälkä.

Tinto. Ja minua niin pelottaa täällä salolla. Varmaankin täällä asuskelee rosvoja.

Esmeralda. Sepä olisi hauskaa, jos saisimme nähdä rosvoja! Ja jos ne sitte ryöstäisivät meidät ja veisivät pois! Sitähän usein tapahtuu mustalaistytöille.

Mogrebina. Ei, nyt minä en enää uskalla olla täällä. Ne varmaan tappaisivat meidät ja paistaisivat meidän sydämmemme hehkuvilla hiilillä, kuten sadussa kerrotaan...

Kanonada. Ja haukkaisivat meiltä pois nimettömän sormen, ja sitte lennettäisiin suuren vesikorvon taa.

Esmeralda. Älä tuollaisia usko. He veisivät meidät kultalinnaan metsään. Siellä Preciosa korotettaisiin kuningattareksi, ja me muut pääsisimme prinsessoiksi.

Preciosa. Ja kuivaneiden karpaloiden sijasta me söisimme kultaomenia hopeatalrikeilta. Sitte me katsoisimme heiltä kättä... Mutta tuossa tulee jokin olento...

Terzerola. Täällä on olentoja metsässä!

(Kerjäläistyttö tulee hitaasti.)

Kerjäläistyttö. Hyvät, armeliaat pikku neitiset ja mamselit, antakaa minulle vähä rahaa, minä olen menossa kaupunkiin ostamaan itselleni katkismusta.

Preciosa. Tules tänne. Etkö katsota kättäsi?

Tyttö. En, minä tahtoisin vain rahaa.

Preciosa. Me olemme mustalaistyttöjä ja sen tähden meidän pitää saada katsoa kättäsi ja ennustaa sinulle. Kas niin, anna nyt kätesi, se maksaa vain yhden kultakolikon.

Tyttö. Hyvä, armelias neiti, ei minulla ole yhtäkään kolikkoa.

Preciosa. Samapa se, kyllä minä köyhille teen sen maksuttakin. Katsotaanpas... Tässä on suuri viiva ja se piilottuu pienien keskeen. Se merkitsee, että sinä olet prinsessa, vaikka nyt oletkin kerjäläisen valepuvussa.

Tyttö. Olenko minä prinsessa?

Esmeralda. Niin, hyvä lapsi, tietysti sinä olet se. Etkö kuullut, että Preciosa niin sanoi?

Preciosa. Ja tuo pitkä, pitkä viiva merkitsee, että prinssi tai kuningas rakastaa sinua ja kerran tekee sinut kuningattareksi...

Tinto. Niin, ehkäpä keisarinnaksikin.

Tyttö. Tuleeko minusta keisarinna? No, silloinpa tädin silmät suurenevat. Tuossapa täti tuleekin.

Talonpoikais-mummo (tulee). Siinä sinä vetelehdit, laiska tyttö, etkä riennä kaupunkiin! Onko sinulla aikaa siinä seisoa laiskottelemassa keskellä päivää?

Tyttö. Täti, täti, nuo sanovat, että minä olen prinsessa!

Mummo (äkäisesti). Mitä sinä loruat?

Esmeralda. Niin, Preciosa, meidän apetissamme, sanoi, että hän on prinsessa, vaikka hän nyt on kerjäläistytön valepuvussa.

Mogrebina. Niin, ettekö ole lukenut Cendrillonia?

Tyttö. Ja kun kuningas rakastaa minua, tekee hän minut keisarinnaksi.

Mummo. Mitä nyt vielä? Keisarinnaksiko?

Kanonada. Niin, kyllä sellaista on ennenkin nähty.

Preciosa. Antakaapas tänne kätenne, hyvä mummo, niin minä ennustan teillekin.

Mummo. Tämäpä hullua. Te muka olette olevinanne tattarilaisia, arvaan minä. Tuollaisia mieronkiertäjiä! Moista häijyä joukkiota! Ne juuri keväällä varastivat minun paraan kanani. Ja yksi siitä joukkiosta sai mustassa patsaassa selkäänsä kaksi viikkoa sitte. Ja tekö olisitte sellaisia tattarilaisia, te? (Tytöt katsovat peloissaan toinen toiseensa).

Terzerola. No, hyvä mummo, mehän vain olemme olevinamme...

Tinto. Niin, näet tehän, se on vain leikkiä.

Mummo. Kaunista leikkiä tosiaankin! Eikö herraslapsilla ole mitään muuta tekemistä kuin pukeutua mustalaisiksi ja mieronkiertäjiksi ja uskotella köyhäin lapsille sellaisia hullutuksia prinsessoista ja keisarinnoista? Tiedättekö, mitä minä sanoisin teille, jos olisin teidän äitinne?

Preciosa (uhkamielisesti). Kyllä, että te olette yksinkertainen vanha mummo, joka ette yhtään ymmärrä romantillisuutta...

Mummo. Eipäs, vaan minä sanoisin: kas niin, pian takaisin kotiinne, ja sitte kouluun, te laiskat, tyhmät lapset! Lukekaa läksyjänne ja ommelkaa ompeluksianne, niin teistä tulee ihmisiä, älkääkä juoksennelko pitkin maanteitä ilvehtimässä sellaista, joka voisi tuottaa nimismiehen vastuksiksenne ja raudat käsiinne ja jalkoihinne. Niin minä sanoisin. Ja hyvästi nyt. Tule pois Stiina. (He menevät.)

(Tytöt istuvat vähän aikaa hämillään ja vaiti.)

Tinto. Nimismies! mutta sehän on hirmuista!

Kanonada. Raudat! Se on kauheata!

Mogrebina. Ei, minä lähden kotiin isän ja äidin luo.

Terzerola. Minä myös.

Tinto ja Kanonada. Me lähdemme myös.

Esmeralda. Mitä sinä arvelet, Preciosa?

Preciosa. No, voitteko ollakin niin tyhmiä, että annatte itseänne yksinkertaisen mummon säikyttää.

Kaikki muut. Ei, me lähdemme kotiin. Nyt heti.

(Täll’ aikaa tulee rosvojoukko heidän taaksensa ja asettuu vartioimaan kaikkia poismenoteitä.)

Rinaldo. Kuka siellä? Täältä ei kukaan pääse pois.

Kaikki tytöt (peittäen käsillään kasvonsa.) Rosvoja! rosvoja!

Rinaldo. Kuka uskaltaa passitta ja tunnussanatta tulla peljättävän Rinaldo Rinaldinin alueelle Apenniinein vuoristoon?

Tytöt (kasvot peitossa.) Armoa, armoa, herra rosvo! Emme me koskaan enää toiste tule. Lähtekäämme nyt kotiin isän ja äidin luo!

Rinaldo. Kaarle Moor, Gonzalov, Mazarino, Lassemaija, vartioikaa vankeja ja katsokaa, ett’ ei kukaan pääse pois! Sotaoikeus tuomitsee heidät.

(Näytös päättyy siten, että mustalaistytöt laskeutuvat polvilleen ja rosvot uhkaavat aseillaan heitä. Esirippu laskeutuu)