Front matter

Kirj.

Z. Topelius

Suomensi

Helmi Setälä

Helsingissä, G. W. Edlund, 1897.

Fulminat, fulget, refulget.

SISÄLLYS:

Esipuhe. Ote kirjeestä, jonka Ukkolan lukkari, hyvin uskottu kanttori Pekka Grön, lähetti painattajalle.

EDELLINEN OSA.

1. Kuinka mestari Gervasius tuli kantamaan veroa Myllyrannan myllystä, ja mitä silloin tapahtui. 2. Mitä Myllyrannassa vielä tapahtui ja kuinka ritari Bo Knuutinpoika Ljungars tuli ratsain myllyyn. 3. Mitenkä ritari Bo Knuutinpoika vieraili Myllyrannassa, ja mitä Ursula rouva sai siellä aikaan. 4. Kuinka Taavi ja mestari Gervasius joutuivat pahaan pulaan, ja mitä Myllyrannan myllytuvassa vielä tapahtui. 5. Miten Ljungarsin lapset elelivät Myllyrannassa ja kuinka Beata Beata neiti tahtoi ajaa Birgerin varsalla. 6. Kuinka Beata, Birger ja Taavi ratsastivat Junkkarin nevalle. 7. Junkkarin lähteestä, ja kuinka Beata oli nippasilla valkoisen tytön kanssa. 8. Miten valkoinen tyttö opasti Ljungarsin lapset metsän halki ja mitä sillä aikaa myllyllä tapahtui. 9. Kuinka Taavi suoriutui Sten herran huoveista. 10. Miten Taavia otettiin vastaan Ljungarsin linnassa. 11. Ihmeellinen luku siitä, mitä Taaville vielä Ljungarsin linnassa tapahtui. 12. Kuinka Taavi palasi Myllyrantaan ja läksi vapauttamaan Ljungarsin lapsia. 13. Kuinka Ljungarsin lapset vietiin vankeuteen ja mitä siellä tapahtui. 14. Kuinka Sven menetteli, ja kuinka Taavi tapasi Marjanan Siverin mökillä. 15. Vieläkin Ljungarsin lasten pelastamisyrityksestä ja mitä silloin tapahtui. 16. Ljungarsin lasten paosta, kuinka heitä ajettiin takaa ja mihinkä he lopuksi joutuivat. 17. Kuinka Taavi pakeni Ljungarsin lasten kanssa Ulvilaan ja joutui sekä ystävien että vihamiesten pariin. 18. Kuinka Mestari Gervasius joutui riitaan anekauppiaan kanssa ja mitä sitten vielä tapahtui. 19. Pakolaiset saapuvat Naantaliin. 20. Kuinka Taavi ja Ljungarsin lapset esitettiin Naantalin abbedissalle. 21. Mitä pakolaisista päätettiin sekä kuinka luostari sai odottamattomia vieraita. 22. Kuinka piispa Arvid Kurki saapui Naantalin luostariin ja riitaantui ylikonfessorin kanssa. 23. Naantalin luostarin tarkastuksesta sekä ritari Lydik Klaunpojasta ja siitä tehtävästä, jonka hän sai piispa Arvid Kurjelta. 24. Salaisista asioista, joita luostarissa yön aikana saattoi tapahtua, sekä kuinka mestari Gervasius esti turmiollisen seikan ilmi tulemasta. 25. Suuresta rajuilmasta Olavinmessuna ja mitä silloin tapahtui. 26. Lydik ritarin ja Ingeborg neiden paosta sekä kuinka piispa ja haavoitettu ritari kohtasivat toisensa. 27. Bo herran kertomuksesta, Olavinmessusta Naantalissa, sekä mitä siellä vielä tapahtui piispa Arvidin vierailun aikana. 28. Piispasta, anekauppiaasta ja herra Bo Knuutinpoika Ljungarsista. 29. Miten Ursula rouva näki aaveita Ljungarsin linnassa. 30. Kuinka herra Sten Knuutinpoika saapui Ljungarsiin, sekä vieraasta ritarista, jonka vaakunassa oli punainen enkeli ja kotkanpää. 31. Sten Knuutinpojan ja ritari Lydik Klaunpoika Djeknen kaksintaistelusta, sekä odottamattomasta vieraasta, joka saapui paikalle. 32. Kuinka kaksintaistelu päättyi molempien ritarien välillä, sekä Ljungarsin suvun surullisesta kohtalosta. 33. Kuinka Arvid piispa tuli Ljungarsin linnaan ja määräsi sen asukkaiden kohtalot.

JÄLKIMÄINEN OSA.

1. Kohtaus Kuusiston linnassa. 2. Katumuksentekiä. 3. Tervehdys herra Bo vainajalta. 4. Tarina Ljungarsin vaakunasta. 5. Valtiomies tukalina aikoina. 6. Kuinka ritari Wulf von Grewensdorp kertoi uutisia Tukholmasta. 7. Kahden nuoren neiden matka Kuusistosta Naantaliin. 8. Mitä saattaa tapahtua talvimatkalla Naantaliin. 9. Kuinka Birger Bonpoika päätti vierailla Ljungarsin linnassa. 10. Ursula rouvan hovipoika. 11. Jouluaatto Ljungarsin linnassa. 12. Kuinka Birger Ljungarsia houkuteltiin pettämään herraansa. 13. Arvid Kurki ja Hemming Gadd. 14. Kuinka kuningas Kristian Tyranni palkitsi Hemmig Gaddia. 15. Mitä sen jälkeen tapahtui Ljungarsin lapsille linnassa ja kuinka Ursula rouva kadotti taikakalunsa. 16. Kuinka Ljungarsin tyttö ennusti Ursula rouvan perikatoa. 17. Arvid piispasta ja herra Tuomas Wulflsta. 18. Kuinka Ljungarsin lapset seurasivat Arvid piispaa kuolemaan. 19. Juhannuspäivä Myllyrannassa. 20. Viimeinen Ljungars.

Esipuhe.

Toivoen että runoilia Z. Topeliuksen uusin taru suomalaisessakin asussansa saavuttaa suomenkielisen yleisön ja etupäässä Suomen nuorison suosion, pyydän saada huomauttaa, että kirjan alkupuoleen minulla on ollut käytettävänäni eräs käännösluonnos, mutta koska olen sitä suuressa määrin muutellut ja korjaellut, niin otan senkin osan omalle vastuulleni.

Suomentaja.

Ote kirjeestä, jonka Ukkolan lukkari, hyvin uskottu kanttori Pekka Grön, lähetti painattajalle. — — —

Siitä on nyt enemmän kuin 30 vuotta kulunut, kun lähetin Teille, hyvä herra, vanhan rosvojutun, jonka pitkää esipuhetta ja puuttuvaa loppua käypi vertaaminen suuripäiseen, mutta pyrstöttömään pelikaaniin. Te näitte silloin sen vaivan, hyvä herra, että painatitte tämän kertomuksen "Helsingfors Tidningar" nimiseen sanomalehteen, suureksi huviksi koulupojille, jotka olivat sotasilla, ja vanhoille mamseleille, jotka uneksivat kummituksista.

Syynä siihen, miksi nyt, hyvä herra, vaivaan Teitä tämän taikauskoisen jutun uudella painoksella on se, että olen löytänyt sen puhtaaksi kirjoitettuna, ilman esipuhetta, mutta kunnollisesti loppuun saatettuna, neiti Pantzarskiorta-vainajan sisarentyttären, neiti Leijomahnin luota, joka hyväntahtoisesti on päästänyt pelikaanin eheämmän-muotoisena räpyttelemään siipiään tämän maailman sinertävässä ilmassa.

Olen kuullut kerrottavan, että neiti Pantzarskiorta oli aikoinansa suuresti ihaillut englantilaista romaaninkirjoittajaa Walter Scottia, jonka monia kirjoja viisikymmentä vuotta sitten luettiin enemmän kuin mitään muuta koko luomakunnassa. Kertomatavasta, seikkailuista ja kummituksista päättäen neiti Pantzarskiorta on kynäillyt tämän kertomuksensa englantilaisen mallin mukaan, mitenkä onnistuneesti, sen jätän sanomatta, mutta eihän ole mikään häpeä räätälille, jos hän leikkaa hännystakin tai nutun paraiden mallien mukaan, mitkä hänen aikanansa ovat muodissa, joskin niitä 30 vuotta myöhemmin pidetään perin vanhanmuotisina.

Olen jo ennenkin tuonut esiin muutamia syitä, joiden nojalla arvelen kertomuksen perustuvan seudun kansantaruihin. Meidän pitäjässä on eräs talo, nimeltä "Junkkari", jonka paikalla muinoin kuului olleen linna, ja sen takamailla on vieläkin kolea korpi, "Junkkarin neva", jolla ruotsalaisissa maakirjoissa on nimenä "Ljungars skog". Sitä paitsi kuuluu siellä olevan lähde, "Junkkarin lähde", missä aina viime aikoihin asti on harjoitettu paljon pakanallista taikauskoa, rahakolikolta uhrattu ynnä muita taikatemppuja tehty. Vieläpä kuuluu täällä entisinä aikoina asuneen ylhäinen suku, jota taru nimittää "Junkkareiksi", mutta että nimi vain on suomalaisen ääntämisen mukaan muodostettu "Ljungare" tai "Ljungars", sen minä päätän siitä, että mainitun "Junkkarin nevan" kohdalla joki muodostaa kosken, jota sanotaan "Leimauskoskeksi". Siellä on vieläkin nähtävänä suuri, kammottava kallio, jonka ukonnuoli on halkaissut kahtia huipusta juureen asti; tässä kallioisessa metsäseudussa näet ukonilmoja sattuukin paljoa useammasti ja ne raivoavat täällä rajummasti, kuin muissa osissa maata.

Ukkolan kirkossa kuuluu olleen vanha aatelinen vaakunakilpi, jonka keskeen oli maalattu valkoinen tyttö ukonvasama kädessä, sekä sen alla oli latinainen kirjoitus. Ja näyttää siltä, kuin taru Ljungarsin aaveesta olisi tästä kuvasta saanut alkunsa.

Olkoon sen laita miten tahansa, niin minun yksinkertainen mielipiteeni on se, että syynä siihen taikauskoisuuteen, joka on tavattavana neiti Pantzarskiortan kertomuksessa, on siinä kuvatun ajan puoleksi pakanallinen käsitystapa, samoin kuin meidän aikanamme kansa käyttää munkin ja nunnan nimiä paholaisen nimityksinä. Mutta luulenpa, että vanhan ja uuden uskon murrosaika on kyllin merkillinen, että siitä kannattaa lukea painettunakin, varsinkin kun samaan aikaan tässä maassa tapahtui siirros järjestyksettömästä väkivallasta lakiin ja oikeuteen. Ja koskei tätä aikaa, minun tietääkseni, ole missään kuvattu niin sanoakseni arkipuvussaan, semmoisena kuin se jokapäiväisessä olossaan eli ja oli, vaan ainoastaan historian juhlapuvussa, niin saatte, hyvä herra, itse päättää, onko tällä tarun tekeleellä minkäänlaista arvoa. Lopuksi pyydän Teitä, hyvä herra, lisäämään että Tanskan kansa kaikkina aikoina on ollut rehellinen, uskollinen ja urhea kansa, jonka kanssa suomalaiset ovat tulleet hyvinä naapureina toimeen, jos kohta tanskalaisen nimi yhteen aikaan täällä merkitsikin vihollista, ei kuitenkaan kansan, vaan kuninkaitten tähden.

Luopuen siitä hullunkurisesta nimimerkistä, jonka suojaan nuorena poikanulikkana ollessani kätkin vähäpätöisen henkilöni, kirjoitan nyt nimeni niinkuin se on:

Teidän nöyrin palvelianne, Pekka Gran, cantor loci.

Ukkolassa 4 p. maalisk. 1896.