VIII.
Reading edition
Pienempiä lauluja.
5.
Morse faurog.
Pastos paivva Kiufwresist' javrra Orre Iavvra Ios kaosa kirrakeid korngatzim Ia tiedadzim man oinæmam jaufre Orre javvra Ma tangast lomest lie sun lie Kaika taidæ mooraid dzim soopadzim Mak tæben saddesist oddasist Ia poaka taidæousid dzim karsadzim Makqvvodde roamaid poorid ronaid Kuliked palvvaid timsuttatim Mak kulkivvoasta Jaufræ Orre Jaiifræ; Ios mun tæckas dzim kirdadzim sææst vvorodzasææst Æ muste læ sææ dsiodgæ sææ maina taockao kirdadzim Æka læ Julgæ songiaga Julgæ, ækælæ siædza Fauron sietza, maan koimalusad Dzim norbadzim. Kalle ju læck kucka madzie vvordamadzie Morredabboit dadd paivvidad, linnasabboid Dadd salmi dadd liegæ sabboid vvaimodadd Ius kuckas sick patæridziek Tannagtied sarga dzien insadzim Mi os matta læda sabbo korrasabbo Nu ly paddæ soona paddæ, ia salvvam route salvvam Kæk dziabræisiste karrasistæ. Ia kæsæ myna, tæm aivvitæm punie poaka Tæmæ jardækitæmæ Parne miela Pisegga miela noara iorda kockes jordæ Ios taidæ poakaid læm kuldædæm Luidæm radda vværa radda Ouita lie miela oudas vvaldaman Nute tiedam poreponne oudastan man kauneman.
Tämä runoelma on painettu Joan. Schefferein Lapponiaan, Frankfurtissa 1673, sivulla 283. Oikokirjoitus on peräti virheellinen, jonka vuoksi monta sanaa ei saata laisinkaan ymmärtää, vallankin kun, kuten näkyy, suusanaisesti esiteltäissä useimpia tavuita on kerrottava. Tähän liitän siitä Utsjoen murteella käännöksen, jonka olen tehnyt enimmäkseen Aslak Laitin avulla. Schefferin ylimalkaan oikeaa latinalaista käännöstä rasittaa kuitenkin muutama virhe; vertaa tähän jotenkin tarkkaa käsitystä Herderin kirjassa: "Stimmen der völker in liedern," Upsalassa 1815, sivulla 107, yleiseen tuttu Kleist'in mukailemasta.
Nuo kolme tässä mainittua sorsa-lajia ovat: čoađki, telkkä, čuädńag metsä-hanhi ja čiksa, gen. čiuvssa vaalea- siipi-sorsa.
5 b).
Moárssi fauru.
Paittus päivvi kieurrat (karrasit) jaurrai, orri jaurrai, Jụös kilossa kierragī kōrnušim, Ja tieđāšim raon oainam jäurri, Man taṅas loamist lǟ, son lǟ (laǯǯa). Kaik (puok) tait muorait čuoppašim, Mak tappi säddik ođđasist Ja pụök tait oussīt kārsašim, Mak kuodde roamaid pōrid ronaid, Kuliked palvvaid — Mak kulkī vuösta jäurri, Orri jäurri. Juös mon tokkū kirtāšim vuoračas soajain (soajaisist, iness.), Ī must läk soadja, čoađkī soadja, tokkū kirtāšim, Ī(ge) läk juölggi, čuādńag juölggi, īge läk čiuvssa, Faurus čiuvssa (nom. čiksa), maina — nuorbašim. Källi jo läk kukka vuördamaš (vuördam), Morratabbuit päividad, lidnisabbuid, Tat čalbmi lǟ liäggas, čāppa vaimudad (vaibmut). Juös kukkas — pātarivčik, Tannaken (? almaken) farga jūvsašim, Mī matta lät karrasabbu (-subbu). Nu lä pātta, suodiia pātta ja ruövdi — Kǟk — karrasiste? Ja keässa mīn, oivīteme, Podnja puok jurdakīteme. Pardnī miella piägga miella. Nuora jurta kukkis jurta. Juös tait puokkait läm kuldalam, Luöitam rađi, vǟrri rađi Outa (Utsjoki; okta) lē miella audas valdaman, Nu tē tieđam puöribun oudastam mon kaunam.
Morsiamen kauneus.
Paista, päivä, kiikkahasti Orrijärven yli! Kuusten latvoihin mä kiipuaisin. Jos vain Orrijärven näkisin ja hänen Käyskelevän pitkin kanervikkoa. Kaikki oksat poijes otteleisin. Kaikki nuoret vasta vesovaiset, Kaikki vanhat pois mä leikkeleisin. Joissa puhkee vihertävät urvut. Kulkua mä pilven (seuroaisin), Kohti Orrijärveä mi kiitää. Varislinnun siivet jos vain oisi. Puuttuu siivet, sorsan siivet, sinne lentääkseni, Jalat myöskin, hanhen jalat, ihanaiset, Joilla hiljaan luokses asteleisin. Viikon kyllä olet vartoellut. Päivää monta, ihaninta päivääs, Silmäs ovat arnmaat, sydämmesi hellä. Vaikka kauaks mua pakeneisit. Sinut nopsaan sentään saavuttaisin. Vahvemmatpa mitkä olla voisi Kuni viritetyt jänteet, rautakahleet. Jotka kiinteästi (yhteen liittää)? Niinpä päitämmekin kietoo (lempi). Yhteen liittää kaikki aatoksemme. Pojan mieli vain on tuulen mieli, Mont' on nuorukaisen ajatusta. Niitä kaikkia jos kuulteleisin, Eksyisinpä polultani poies. Päätöksen mä tein, kun sitä seuraan. Tiedän parhain tiellä pysyväni.
6.
Kulnasatz.
Kulnasatz niraosam æugaos joao audas jordec skaode Nurte vvaota vvaolges skaode Abeide kockit laidi ede Fauruoghaoidhe sadiede Ælluo momiaiat kuckan kaigevvarri. Patzao buaorest kællueiaur tuuni Maode paoti millasan Kaiga vvaonaide vvaiedin Aogo niraome buaorebæst Nute aotzaon sargabæst Taide sun monia lii aigaomass Saraogaoin vvaolgatamass Ios iuao sarga aoinasim Kiuresam katzesim Kulnaasatz nirasam Katze aoinakaos tun su salm.
Schefferin Lapponia, sivu 282, missä myöskin on seuraava latinalainen käännös; vrt. Herderin "Stimmen der völker," s. 109. Tämä on Franzen'in tekemän tunnetun laulun: "Spring min snälla ren" alkuperä.
Kulnasatz, rangifer meus parvus, properandum nobis iterque porro faciendum, loca uliginosa vasta sunt, et cantiones nos deficiunt. Ne tamen tædiosus mihi palus kaige es, tibi palus kailvva dico vale. Multæ cogitationes animum meum subeunt, dum per paludem kaige vehor. Rangifer meus simus agiles levesque, sic citius absolvemus laborem, eoque veniemus, quo destinamus, ubi videbo amicam meam ambulantem. Kulnasatz rangifer meus prospice ac vide, utrum non cernas eam se lavantem.
Porolle.
Kulnasatz, poroseni, kiiruhtakaamme, Joutukaamme, rientäkäämme! Soita sulia edessä, Tulee loppu laulujenkin.
Siintää armas Kaiga-järvi, Jää hyvästi, Kaiga-järvi, Sykäyttävi sydäntä Kaiga-järvi kaunokainen.
Riennä riemulla, poroni, Juokse, kiidä joutuisasti, Jotta pääsemme perille, Tuolla työmme taukoavi.
Siellä kulkee kultaseni, Asuvi mun armahani, — Katso, poro, tarkastele, Näetkö kylpevän kultani.
7.
Påtso-jouikem.
Altan miesche rontja Viälka kiechten kulman sierken, Kraukjen mottjem riide puoiltum Tschautesta beijessä vuaren tschorrai nille.
Utsjoen murteella tämä olisi:
Poccu-juoigam.
Aldu miesi poacu Vuälgā kuövti kolma suärki, Rāppu motti sajist lādńa mǟcist. Ko pajas pǟssam lǟ, livvu son värri čokka ala.
Poro laulu.
Voahi, vasa, poro Vaeltaa kahtaa kolmee tietä, Mylvii moness' korviss' ja koivistoss', Noustua ylös, paneiksen (moata) vuaran harjun peällä.
Tämän laulun lauloi Gottlund'ille nuori lappalainen Anders Olaus, Ovikin tunturilta, Heden kirkkokunnasta Herjedal'in lääniä, joka isäntänsä ja hänen tyttärensä kanssa kävi Tukholmassa. Laulu on painettu Gottlund'in Otavassa II, siv. 220. Aslak Laitin avulla olen tähän pannut käännöksen Utsjoen lapin murteella; suomennos on Otavasta otettu.
8.
Jöijuhtahta uhtje maanai piijeln.
Korko graddnam, korko graddnam! Påtheh, påtheh — keseh, keseh Manav jaurai, Vuobtalabtjijn'! Vanah, vanah.
Utsjoen murteella:
Kotka skipparam, kotka skipparam! Poađi, poađi — keäsi, keäsi Māna jaurai Vuoktaläučīn! Vana, vana.
Laulu pienillen lapsillen.
Kusiainen kulta, kusiainen kulta, Tule, tule — vie, vie Lasta (lapsi) järveen Hiuks-ohjaksellaan! Viänä, viänä!
Tämän ja jälkimmäisen laulun on Gottlund saanut Petr. Læstadius'elta, joka oli kuullut Lappalaisten Arjeplogin ja Lykselin Lapissa niitä laulavan. Kaikissa minä olen noudattanut Gottlundin kirjoitustapaa. Otava II, 223.
9.
Bijern-jöijuhtahta.
Puoltajam, puoltajani, Tjoddscheleh, tjoddscheleh (čuöǯǯeli)! Lasta lä stuores koh Snjeratscha pelje.
Karhun laulu.
Vuoren ukko, vuoren ukko, Nouse ylös, nouse ylös! Lehti on suuri kuin Hiiröisen korva.
Otava II, 224.
Nämä kuusi seuraavaa laulua ja kompaa olen pannut paperille tarkkaan Fjellnerin sanelun mukaan ja niistä kolme ensimmäistä enemmän kuin viisikymmentä vuotta vanhan käsikirjoituksen avulla. Kieli on virheellistä eikä Fjellner itsekään aina voinut selittää himmeitä lausetapoja; siksi ei toipuen kappale ole kylläksi selvä. Että ne sentään ovat kansallisia vanhoja muistoja, nähtävästi Norjan murteelle sepitettyjä, näkyy muun muassa siitä, ett'ei Fjellner voinut kääntää ensimmäisessä kappaleessa tavattavia sanoja: kuöktem aučam galka vāӡačit; hän nimittäin tunsi ainoastaan yhden sanan aučo acies, vaan ei norjalais-lappalaista avča, Utsjoen äuǯ laakso, joka vallan hyvin sopii seuraaviin riveihin. Minä liitän kuitenkin kappaleet tähän, ehkä jossain muualla tavataan selvempiä toisintoja.
10.
Lúondus vúole'.
Uijā, jaijā, jaijā, Tän mu šūgen gālimen (? gālim) Bīra vúomem vārem Sohka juölgakī koika. Kuöktem aučam galke vāӡačit, Kuoktem cācem galka kāli', Ēčen guit mu šūga dudńe cuöpcat, Datne neita uššat, Mon läm dat aine Marien pardne. Röute rauǯen sōlim galka juöhti, Kosse galk neite tatne tām čiddetit.
Kosijan luku.
Ah! Kauas mieleni mateli Vaarain taaksi, vuomain taaksi, Luoksi ventovierahien, Sukka-jalkojen jalojen. Kaksi laaksoa täytyy vaeltaa, Kaksi vettä täytyy kaalata, Vaan kuitenkin, tyttö kulta, Usko, impeni ihana, Sinuhun sydämmykseni Ihastui iki-ajaksi,
(Muist.)
1. tahi kuökten aučan cāce tavallisesti čāce
2. Oikeastaan: sukilla peitettyjen jalkojen, sentähden vierasta, koskei Lapin tytöillä ole mitään sukkia.
Maariaisen aino poika Sun on sulhosi omasi Lävistäiskö keihon kärki Rintoas rauta terävä, Silloin oikein oivaltaisit Sydämmeni kivut suuret, Mielituskani tukalat.
11.
Šūge kuötteja.
Mājem mun (mon) šūge nuppem (läm) kuöttetem Neiti olkē-virtī nalne, Ēčen neite tān mu šūgem oissu tuóstai (tuostut) Tūle ja tūle jerkelījen, (Oder jorgolījam) Šūgama postelem postīte. Taite jīčene čuoču (?) ālit Šärtta-tuorgite (oder tuorgait). Ihke dille datne neite Kikńel čalmen čuoratatte (čúorutasta), Ēčen dillegen mu oššalušše copcīte.
Kaipauksen kantaja.
Pitkät matkat kaipausta Vierasta ma kanniskelin Tyttösien hartioille (s.o. rakastin loitolta muita tyttöjä), Oma impiseni vainen Minun lempeni käsittää. Silloin tällöin, toisiltansa, Kääntyi lempeni takaisin. Hänpä oman karjaseni Vesakoita kaipailevi. Vaikka tyttö ken tahansa Itkusilmin harmentuisi, Sen sentään muistan aina.
(Muist.)
1. Fjellner selittää ihke — suoni, ehkä, vaikka; ruots. lap. kirjakielen ihke, ikke, ikkenes, quisquis, quicunque äännetään pohjoisissa murteissa ihkenes.
12.
Vārin.
Gobbiče biäggạ galga dudńen Daine lūdies beäggin šadde? Dihte orjela souđeđe biäggạ, Vuój dai duötteri nuörtte biäggạ?
Vuorilla.
Kumpiko tuuli, kultaseni, Mielellesi mieluisampi, Suloisampi, suotuisampi? Suviko suojainen, sumuinen, Vaiko tuuli tuntureilta, Vilpas pohjoinen vireä?
Tämän lyhykäisen laulun pani Fjellner nuoruudessaan paperille; se on pehmoisempaa Herjedal'in murretta.
13.
Vibe čūgaides rossut.
Voi, voi dai mänai ūdoldahkit! Jūbe laǯa (läǯǯa) ruöhkeran nōruc krahkam, Kouda sprahkam korru juolgai. Bāje hōbus pōtet, Ačen skānjasit dodne röude kieldagin, Monna väike gahpu' ńalmin beäni.
Emäkarhu herättää lapsiansa.
Ylös, lapseni aimoset! Hankea ja suksi hiihti, Lyly lunta lykkäeli. Kiireesti hän (metsämies) tulkoon tänne, Äännähdelköön rautajänne, Mulla kidan vaskihampaat!
Tämän laulun sai Fjellner Klummalta, eräältä lappalaiselta, 5 tai 6 peninkulmaa pohjaisemmasta Sorselea.
14.
Cuöihkan vúöle.
Nulčūdejē nuigūb dihčī: Meitē tōn kiesien pöttom parkā? — — Jụoigam mon. Meitē tōn jēš? — Gahpadam mon.
Sääsken laulu.
Sirkka sääskeltä kysyvi: "Mitä työtä teet suvella?" — "Laulelenpa lystikseni. Vaan mi työnä, toimenasi, Liekin, sirkkunen, sinulla?" — Hyppelenpä, harppailenpa, Lasken laulusi mukahan.
Nämä säkeet sai Fjellner Herjedalista, samallaisia sopivine nuottinensa tavataan myöskin Karesuannossa ja yli koko Lapin. — Sääskellä on monta nimeä: ruotsalaisessa kirjakielessa čuoik, äännetään enimmäkseen čụöihka tahi čúojak, etelämpänä nuigu tahi ńulčča.
15.
Orrivin vúöle.
Vaiba gaihka neita viesulīen, Ja vaiba gaihka pardne jabmaličen!
Oravan laulu.
Soisin neitojen suloisten, Aina impyisten elävän. Pojat poijes saisi mennä Manalan ikimajoille. (Syystä että he ampuvat oravia).
16.
Kumppi.
Utsjoelta, A. Laiti ilmoitti.
Kumppi tē jō, kumppi ī i! Ovtsi vụömi ǟtsi säipi Skalkku tē jo, tē jo ā ā!
Susi.
Hukka, hukka Yhdeksän metsän kautta, häntä reisien välissä, Juoksee, hoi, hoi.
Seuraavat viisi laulua antoi minulle suosiollisesti herra kauppaneuvos J.H. Grönlund Tukholmassa; hän oli kirjoittanut ne neljänkyminenenvuoden lopulla nuoren lappalaistytön sanelun mukaan. Hänen oikokirjoituksensa, joka on samallinen kuin ruotsalainen kirjakieli, on tässä säilytetty. Lukuisat sananlainaukset ruotsinkielestä ovat huomattavat.
17.
Surgo-vvuolle.
Surjatjab mon tab jellekes aldon gåsjab Tjuodtjote talle, kuldebt peljen tan tjåsko kåten sis.
Ih mo juolkin test ådtjo varret puorrin puorrist Jah viklatit tab tjuossis (smareib) påtsoit.
Kokte kalka tel te monno muorritit, jutte ebtesti vele åtdjo tab etjen aldo tiste puttjet? Ja kalka tan kukke seibe-aldon melken naln jelet etjen peiveh?
Nåh! jus le nimte muonetam, te ådtjob nan ai tuddet, Juhko ebtest veleh vejet varretit tan jellekes aldon mingesne.
Valitusvirsi.
Wilhelminan Lapista.
Ikävöiden itken porolehmiäni tuntureilla, Turhaan korvani kuultelee heitä tässä kolkossa kodassa.
Ei ole enää suotu mulle juoskennella Kukkuista ylös, toista kukkuista alas, Eikä nähdä valkopilkkuisia poroparviani.
Kuinka täällä viihtyisin, kuin menestyisin, Kun en enää poro-laumaani saa lypsää, Täytyy huiskuhäntäisien lehmäin maidot juoda?
Ah, jos niin on luotu, täytyy tyytyäni, Olla hyppimättä vaaroillani, vuorillani, poro-parven kanssa.
18.
Samin jelem.
Mon samen vaivan ja vandertekes ålmah Tan ädnam vaives kaidnoi nal,
Jukko kalkam vandertit kaik ädnamen pir, Ja nau kalka mo aike låptet.
Lappalaisen elämä.
Ma lappalainen vaivainen, ma vaeltaja mies, Tämän maan tukalaisella tiellä. Mun vaellella täytyy, mun täytyy kulkea Halki maailman, näin aikani kuluu.
19.
Wedde-Karin wuolle.
Surgosn' le mo vaimo, ja lenlak le mo vaimo Jukko erit valdain, mo jasketis vuoreb. Albmai mon vainotab, kusne monno kalkin kaudnotet, Ikka värald mo kaudnasje, surgokes ja vaivems.
Neitab mon valjib, mab man kerast udneb, Sodn mo vaimob adna, man kukkeb leb mon. Man kukke le varre pakkas, ja häggasne le, Tie mo vaimo puolla, surgosne mangemus aiken.
Läddats laulot avosne so para-peleb; Vall' kåsse luode erit valda so lakkamusen vänab, Tie so vaimo puolla, surgosne ja vaivesne.
Akt kareb keresvuotest, tievas mon tunji vaddai Ikka aike ja värald tab leikem le Tat kalkah aremust kaik ädnamen mete, dauk mangemus nåres to kätai sis.
Falskes vänah leh mådde, kutteh leh monnon vänakvuoten jallo Tah lijen tall monnon pajelen vidnam Ja nau monnon keresvuoten låptam.
Laulu Wedde-kari'sta.
(Rukkais-laulu).
Murheinen on sydämmeni, raskas on mun sydämmeni, Rakkaani kun multa temmattihin. Taivaasen nyt toivon, jossa tavattaisiin taasen, Vaikka maailmassa olen murheinen ja kurja.
Neidon valitsin, mä häntä lemmin, Sydäntäni hän valtaa koko elinaikani. Niin kauan kuin lämmin vereni ja elämäni kestää, Sydäntäni polttaa murhe viime hetkeen saakka.
Iloisena lintu puolisoaan ylistää, Vaan kun luoti hänen ystävänsä syöstää, Silloin murhe, kaiho sydäntänsä polttaa.
Maljan täynnä lempeä mä sulle annoin, Mutta maailma ja aika kaatoivat sen tyhjäksi. Nyt se vuotaa pitkin maata ympäri, Viimein kai se joutuu käsiisi.
Mont' on petollista ystävätä, he Murtumahan saivat ystävyytemme. Meidän kummankin he voittivat, Saivat lemmen meiltä sorretuksi.
(Muist.)
Ruotsin niinkuin saksankin kielessä käytetään lausepartta: antaa jollekin kori (= antaa jollekin rukkaset), joka lauseparsi myöskin on joutunut lapin kieleen; wedde kare on juurista tehty kori.
20.
Biren wuolle.
Ålles radekum mon leb mannam, Kitob adne Jubmelam! Jukko le vaddam mijeb Tab aili tjaulekeb.
Die mije Biran kintsoit måljertebe Tsakke måka! Tsakke måka! Maitesjam puosotjebe, Vuojeb vai tsapteb?
Tsitsokeb, tat wadda Gvekt, kolin just en tjevaseb; Ikjain kollokats Deuram?
Tokko, tokko ålma tjasketi Tuollo puoldai.
Tjadnesete, tjadnesete Suongon nejtai riggit Attjasvet mon lutilet Varit vuomit.
Karhulaulu.
Tarkastellen olen astuskellut, (etsiessä karhua)[a] Ole kiitetty Jumalani, Joka olet meille suonut Virheettömän (tahi jalomielisen) karhun,
(Kun se on pyydetyksi saatu, laulellaan): Karhun jäsenet kun toisistaan me eroitamme[b] sekä pään,[c] Huutaa pää, huutaa pää, Hänet jos me voitetuksi saamme, Ajammeko häntä tahi kappaleiksi?[d]
Varpuisen[e] hän antaa (karhun tappaja) Lopettaaksensa kaksi, kolme pistosta. Etkö kuole kallis ukkoseni?
Pois, pois kiireesti nyt miehet rientäkää, Tämän metsätöyryn luokse.
Sitehenne, hihnanne, Sitokaamme[f] tyttö (emäkarhu) kiinni kahleilla, Että taas mä vuorille ja metsiin pääsisin.[g]
Edellä olevan laulun sain herra Grönlundilta Tukholmassa. Se on kotoisin Wilhelminan pitäjästä ja kertoo karhunpyyntiä. Katkonaiset säkeet ovat vaikeat ymmärtää, vaan kun herra pastori Joh. Mörtsell Malå'ssa antoi minulle suosiollisesti ruotsalaisen käännöksen selittävillä muistutuksilla, seuraan sitä ja liitän myöskin selitykset tähän;
[a] Kun löydetään karhun jäljet metsässä, tehdään kävelemällä ympyrä, jota yhä pienennetään, kunnes paikka löytyy, missä karhu lepää. Tätä sanotaan karhun kiertämiseksi.
[b] Eroittaa jäsenet. Ei ollut luvallista musertaa rikki ainoatakaan luunikamaa karhussa, vaan kaikki jäsenliitokset olivat veitsellä huolellisesti toisistaan irroitettavat. Juuri sitä merkitsee sana moljertet.
[c] Päätäkään ei saanut murskata, se oli kokonaan keitettävä.
[d] Ajaa karhu kotiin tahi paloittaa se metsässä veitsellä kappaleiksi.
[e] Varpuinen, sillä luultavasti tarkoitetaan nuolta, keihäänkärkeä tahi luotia.
[f] Sanalla suongot on eri paikoilla eri merkityksiä: 1) sitountua kosimisen kautta, 2) lävistää, 3) tehdä viiltämillä ryppyiseksi.
[g] luitelet — päästää. Että päästäisin taas vuorille joko sidotun emäkarhun tahi itseni.
Karhunpyyntiä, sen paloittamista ja keittämistä ovat lappalaiset pitäneet niin juhlallisina toimina, että sellaisissa toimissa oli puheltava kuvallisesti ja vertauksissa eikä mitään esinettä saanut mainita sen tavallisella nimellä. Karhun pyynti ja tappaminen kerrotaan mutkallisilla lausetavoilla. Kun yksinäinen lappalainen ampui karhun, antoi hän sen kotimatkalla pyssynlaukauksilla silloin tällöin ilmi. Kodon luona ampui hän viimeisen laukauksen, ryömi sisään takaovesta (poššu) kertoillen paljon voitostaan suuren eläimen yli, kuitenkin karhun tavallista nimeä mainitsematta. Kotiväki ymmärsi jo laukauksesta, mitä oli tapahtunut, nousivat ylös ja laskeusivat taas keinuvassa liikkeessä ja lauloivat lauluja. Vertaa mitä jo ennen karhun pyynnistä on sanottu.
21.
Suonga wuolle.
(Suonga Padne:) Sjesjala kust, nejta! tab tuostot Monnen keresvuoten algo? Jukko monnon ajtika, nau sjesjeli (vänote).
(Suonga Neita:) Påte puorist! jus le nau muonatam munji, Atte monno kalka taite palkait vadsit, Ja taite to jelleks sjuösja narkelit.
(Suonga Padne) Så tuostote telle mo maikit Monnon usjoteme puolkab. Ja, jus le nau muonam, Atte monno kalka aktain sjaddet.
(Suonga Neita) Ja, jus i ai nau sjadde; Så samma kätijkum Tuostote taite påstoit.
(Suonga Padne) Ja vuoidna kuit, kuktel mingelin Ai mijen keresvuoten räcko; Men usjotal' likan, nejtakuts!
Mah' munjin vukin sjesjalah, Ai rauoskotallet tal mo jelleks sjuosjeb.
(Suonga Neita) Adne takko pådn slektatjeh, Anje tan palen! Kåsse ai ådtjo usjotet, Mingellen.
Kosijan laulu.
Kosija, taijoten antimia: Suostutko, suloinen tyttö, Armas, lemmen alkeheksi? Otatko lahjan omaksi? Myöntyivät jo vanhempamme.
Tyttö: Terve, poikanen, tuloas, Jos on suotu, jos on luotu Minun teitäsi mitellä, Kaita poro-karjojasi.
Kosija: Lahjani ota omakses, Liiton merkiksi lujaksi, Jos on luotu, jos on suotu, Että yhtehen yhymme.
Tyttö: Jos ei yhtehen yhytä, Sitten sormilla samoilla Lahjat taas ota takaisin.
Kosija: Kuinka kauan kestänevi Meillä mielu lempi-aika? Arveles, ajatteleppa,
Tuletko, tyttö, avuksi Mulle karjan kaitsijaksi, Poro-parven paimeneksi!
Tyttö (ympärille seisoville): Teille kannan kiitokseni, Suku sulhoni, sulimmat, Kannan vielä silloin kerran Kun on häitä vietettävä.
22.
Tuonen touhki.
Šu Niilonpojan, erään vanhan Sorselen lappalaisen, kertomuksen mukaan.
"Vuóige, vuóige, dannạ olman Kuolmạsạči ńudim muora, Svačče, svaččes rehpen raigem. Tē pe ǟskan." — Tuonen touhki, Kuóllevuojelem muoračča, Puṅka, pörsaht skūnja raigem.
Erään toisinnon mukaan Grönlundin käsikirjoituksessa antaa v Düben, Lappland s. 346, seuraavan tekstin:
Vuoige, vuoige! Dauga ålmän Kuolmasan njudelem muoran, Svatje, svatje rehpen raigem. De pe eskan. — Duonen daske, Kuollevnojelem muoratja, Bahko bersaht skonjo raigem
Hupsu houkka.
Eräs Poro-Lappalainen tulee Kalastaja-Lappalaisen luoksi, jonka aseita ei koskaan ole nähnyt. Hän sanoo:
"Hoh, hoh! Onpa tuon ihmisen Turpa kovinkin pitkä, Kun sitä liikuttaa, pistäikse se kodan reppanan kautta ulos En oli ikinäni vielä nähnyt mokomaa!" — Hupsu houkka! Tarvoinpuuhan se on, Se loiskahduttelee, se läiskähdyttelee nuotan suulla.
23.
Kuökten aiken.
Kạllen aiken sodnu skille Soittaladda tīja paikin? — Kolmạn aiken.
Kạllen aiken pappo parge Tihpạrdạsta tīa paikin? — Kuökten aiken?
Kaks kertaa.
Sorselesta.
Kuinka monta kertaa kuuluu pyhäkello Teidän tienoilla? — Kolme kertaa.
Kuinka monta kertaa paukuttaa Pappi parka teidän tienoilla? Kaksi kertaa.
Eräällä toisinnolla on tässäkin: kolman kolme kerta.
24.
Castrén'in käsikirjoitus.
Pallas olmuk ciurvuk Fastes jenai sjurvuk Jenait adnibetet mijn paikkiin Eppet galga ollu laukiid jottet Tai fjelluid pagjel. Adnam tæirik forga Kalkit tijn sait roggat Ja mætsi pädok tolvot tijn Ko tii riemabettet Miin kotinämek uvsait läkkotet. 10 Tiktet orrot kidda Amas olmai viesok Mi läp tam adnam assek Tii läpped ramsjas arrok Kibbel ädnam vadjolädjek. Vasse mist lä tijn ala-ttet Tii kaikkobet-ttet ja pidgibet Miin pivdo sajamek. Orrop utsan katvuin Tiin pivtoi titi 20 Tiist lä ädnak suola maanak Miist lä ollo orrom sajit. Mon dat aigom vulget jottilet Tii maita vulget jottilet Nubbe sadjai ko sii poattebetat Vuogases ketke kuorast Nokkastet kalkabettet Te monje oidnom Ko tii läppet oaddemen Firrek kelkek mo oudast 30 Ruttak goddek mo mangest. Ället likko oudal Ko dak ketket Kuskek tīn niiga (pro niikkui) Likket talle kätsastet. — — — Mon läm jo ollo koddijt puktam ja pidjam julkit kidda Eige sii koasta äneb jottet Tiin oudast eriti. Valdet vedset stuoras ketke 40 ja velges ketke Guotsak puktujek tijn lusadek Radjebettet tij tait ereti. — — — Anep joukko mii läp oinam Jo tak toppuk mijn Jubmeli lut Huodduit rudait Kollijt ja silbait Son adda taiki jetsäidi Mii läp su palvalam aive Eike tak lä takkam sunje 50 Maidengen puurejtes Mii sjokkip sunje (sjokkip) Kodde tjorvijt (sjorviit) ja guoktsa tavtiit Ja son tait kousi Mii taal taitep Ibmelämek ala sullat Ko son miin padjel-kätsa Ja valdet eriti tjorvitämek Mii läp tu vuittam Guovtsa puitiguoim 60 Ja godde puitiguoim. — — — Kukkas mannap mii eriti Ja otsop altsemek sjega Ibmel Te mii gaunop valias (ja arvos) Ibmel Ko mii mattep su palvelet Ko mii mattep su kuduettet Assop tai ja kätsop Muttim ketke altsimek Tast orrop onekes aike Ja nokkap taal kätselet 70 Maggar paikke tat lä Jus mii tam made fidnip Ko mii puktik tast altsenak Ibmel raakkadet. Nokkop onekes aige Te tak kalle poattek Tasa miin lusa Te valdop ketkiit kiedaitassamek Ko mii oinep dam poattemen laakku Te mii pidjap tabba taujiin 80 Ja vuorga nuolain patsop Jes kuttek mait son happet Ja vuidup altsemek taal pivdo saji.
Utsjoen murteella:
Pallas olbmuk čirguk, Fastīs jienain čurvuk. Jienait adnībättit mīn paikkīn, Äppit kalga olin laukīt jottīt Tai fiellui padjil. Ǟdnam tiurrīk farga Kelgik tīn säjīt (čelmīt?) roggat, Ja mǟtsi peäduk tolvuk tIn, Ko tī riebmabättit Mīn kōđītǟmik uvsait läkkut (lǟkkutit). 10 Tiktit orrut kidda, Amas olmai, viesuit (viesuk), Mi läp tām ǟdnam ässik, Tī läppit ramsjas orruk, Kibbel ǟdnam vadjolädjik. Vašši mīst lä tīn ala, Ti kaikkupättit ja piđgipättit Min pivddu sadjāmek. Orrup utsan kālvuin Tīn pivtui tītti. 20 Tīst lä ǟdnak suola mānak, Mīst lä ollu orrum sajīk. Mon tāl aiguin vuölgīt jottīt, Ti maita vụölgīt jottīt Nuppī sadjai ko tī poattīpättīt Vuogās keäđgi kuorāst, Nokkastit kalgapättet, Te mon oáinam, Ko tī läppit óađđīmin. Fīrrik keäđgik mu oudast, 30 Ruttik koddīk mu mangīst. Allīt likku oudal, Ko tak keäđgik Kuskik tīu njäigga, Likkit tälli keäčastit. — — — Mon läm jo ollu koddīt puktam Ja piddjam jūlkīt kidda, Äige sī koasta ǟnip jottit Tin oudast ēriti. Valdit ? stuorrās keäđki 40 Ja vilgis keäđki. Kuoučak puktujik tīn lusađek, Rādjapättit tī tait ēriti. — — — Eänip joaukku mī läp oáidnam Ja tak tōppuk mīn Ibmīli lut Hụöđđuit, ruđait, Kollīt ja silpait, Son adda tait jiečaiđi. Mī läp su päiväiäni äivi, Īge tat läk takkam sudńi 50 Maidīgen pūrīdis. Mi čokkip sudńi Koddī čōrvīt ja kuouča täutīt, Ja son tait? Mī tāl taitip (täidip) Ibmīlǟmik ala suttat, Ko son mīn paddjil käčča, Ja valdīp ēriti čōrvītǟmik. Mī läp su vụöittam Kuouča puitiguin 60 Ja koddī puitīguin. — — — Kukkas mannap mī ēriti. Ja otsāp ältsimek šiega Ibmil, Te mī kaudnap valljas Ibmil, Ko mī mättip su palvalit, Ko mī mättip su kudniattit. Assup tai ja kaččup (keäččup) Muttom keäđki ältsimek (älcisǟmik) Tast orrup oánikis aiki (äiki) Ja nokkap tai kaččalit, 70 Maggar paikki tat lǟ, Jụös mī tam mađi fidnip, Ko mī puktip tast ältsimik (ältsiǟmik) Ibmil rākkađit. Nokkup oanikis aiki (äiki), Te tak kelli pōttik Tasa mīn lusa. Te valdup keäđkit kieđaidassamek (kieđaidassasǟmik), Ko mī oáidnip tam póattimin lakka, Te mī pidjap čāppa taukīn (täukīn) 80 Ja vụörggu ńuolain pāčip (pǟčip), Jieš kuttik mait son happit (häppit). Ja vụöitup ältsimek tāl pivddu saji.
Suomennos.
Pahat ihmiset poraavat, Rumalla äänellä huutavat. Ääntä pidätte meidän paikassa, Ette pääse monta askelta kulkemaan Näitten lautojen yli. Maan turilaat pian Teidän paikkanne (? silmänne) kaivavat, Ja metsän pedot vievät teidät, Kun te rupeette Meidän kotaimme ovia aukomaan. 10 Anna, outo mies, Huoneiden olla kiinni, Me olemme tämän maan asujamia, Te olette ? olijat, ? maan vaeltajat. Viha meillä on teitä vastaan: Te revitte ja hajotatte Meidän pyytö-paikkamme. Meillä on vähä tavaraa Teidän pyytönne tähden. 20 Teillä on paljo varastettuja lapsia, Meillä on paljo asunto-paikkoja. Minä nyt aion lähteä kulkemaan. Lähtekää tekin kulkemaan Toiseen paikkaan. Kuin te tulette Sopivan kiven vierehen, Nukahtakaatte. Niin minä näen, Kuin te olette nukkumassa, Kivien vierevän edeltäni, 30 Peurain juoksevan jäljessäni. Älkäät liikkuko ennen, Kuin ne kivet Koskevat teihin, Liikkukaa silloin katsahtamaan. Minä olen jo paljon peuroja tuonut Ja sitonut jalat kiinni, Eikä he pääse enää juoksemaan Teidän edestänne pois. Ottakaa ? iso kivi 40 Ja valkoinen kivi. Karhuja tuodaan teidän luoksenne, Korjatkaatte (tappakaatte) ne pois. — — — Suuremman joukon olemme nähneet Ja ne ottavat meidän jumaloiltamme: Luonnon tuotteita, rahoja. Kultaa ja hopeaa. Hän antaa niitä muille; Me olemme häntä palvelleet juur', Eikä se ole tuonut hänelle 50 Mitään hyötyä. Me kokoamme Peuran sarvia ja karhun luita, Ja hän niitä ? Nyt me taidamme Jumalallemme suuttua, Kun hän meitä ylenkatsoo; Ja otamme pois sarvemme. Me olemme häntä voidelleet Karhun silavalla 60 Ja peuran silavalla. — — — Kauas menemme pois Ja etsimme itsellemme hyvää jumalaa. Niin me löydämme viljavan jumalan. Kun osaamme häntä palvella, Kun osaamme häntä kunnioittaa. Asukaamme siis ja katsokaamme Joku kivi itsellemme. Siinä olemme vähän aikaa Ja nukumme nyt koitteeksi, 70 Mimmoinen paikka se on, Saatammeko siihen itsellemme Jumalaa pystyttää. Nukkukaamme vähän aikaa, Niin ne kyllä tulevat Sinne meidän luoksemme, Niin ottakaamme kivet kätehen. Kun näemme heidän tulevan liki, Niin tähtäämme kauniilla joutsella Ja luu-nuolella ammumme, 80 Itsekukin, mitä suinkin ehtii. Ja voitamme itsellemme näin pyytöpaikan.
Kolme seuraavaa laulua paltaasta, lohesta ja sudesta on J. Fellman Utsjoella 1819—1833 ollessaan muistiin kirjoittanut.
25.
Palda juoigam.
Pǟltls vụäddja Mǟra podńīmielt, Ja son lǟ tiurās kuälli Stuörls ja kieurra. Ko vuggī toppi. Illạ su vǟddja Vǟkka (? kieuras) olmai Vadnasī keässīt.
Paltaan laulu.
Pallas uipi Meren pohjaa myöden. Ja hän on kallis kala Suuri ja väkevä. Kun onkeen tarttuu, Tuskin häntä voipi Väkevä mies Veneesen vetää.
26.
Luossa juoigam.
Luossa vụäddja Čǟci podnīmielt, Tat kieuras kụälli Ja tiurās kuälli, Mī manna juäs livči Čađa ǟdnam tǟdnu. Tē oppīt son manna Kitta keäčai, Ja čāpput nu sakka Ja dē šadda nu, Atti ī ämbu Porage šat, Ī hǟđistke. Ja macca sōn Fast vụälas, Kost lǟ poattam, Ǟpi viđuđagasist, Kost lǟ manga (? ollu) luosak. Ja fast šadda Sǟmma šälgad Mo oudal läi. Ko āppasist fest poatta, Ko sildīt oáǯǯū porrat, Tē fast pụäïddu Ja šadda sǟmalākai, Mo oudal läi.
Lohen laulu.
Lohi uipi Veden pohjaa myöden, Se väkevä kala Ja kallis kala. Joka menee. Vaikka olisi Teno läpi maan. Niin menee hän menemistään Latvaan asti, Ja mustuu niin kovin, Ja muuttuu niin, Ett'ei enää Syökkään, Ei hädässäkään. Ja hän palaa Taas alas, Josta on tullut Meren avaruudesta, Jossa on monta lohta. Ja taas tulee Yhtä valkeaksi, Kuin ennen oli. Kun merestä vasta tulee, Kun silliä saapi syödä, Niin taas lihoo Ja tulee samanlaiseksi, Kuin ennen oli.
27.
Kumppi juoigas.
Vuoi vuoi vuoi la la la lu lu lu, Fam fam fam, huo huo huo; Tälli son nu lätti ko kallan. Huō luiō huō Vuoā vuoā vuoā: Tälli son nu lätti ko potsu porra. Te go kärga te lättiskoatta: Vuoā. Te go keärga nu lättimist te ńolkit Vuömī mield. Ja rieban fast tait kumppi Luottait kuorāt ja porra Ja saji mield manna. Te go kärga porramist, Te ńolkīt ēri fast Ja de lättiškoatta: Uvǟ uvǟ uvǟ. Te lǟ su nuattas, Ko lǟ kallanam porramist; Te lǟ su kīttalus, Ko vuovdas tievvam lǟ Passī vieljas vaivist.
Nālla mait kuorāt Sämmalākkai kumppi luottait Jallavuođastis jallasit. Ńālast mast čalmīk lǟ paskik, Ńālbmi kaľľi ja porra maita sämmalākkai; Te ńolkast songi ēri, Ja de koarju. Ja sust lǟ säibi keäčči čappad, Ja kuotsa, tastko son sakka lučču. Fälli maita lǟ muttum vašalaš Mī riuvsak(īt) tolkīt porhaidatta, Sisa takkā ja tē son kodda Ja tē porra ja tē kirdil Ja lätti: pir pir pir. —
Kudńu loddi (Idjaloddi) muttuin vašalaš Uca fụödduči alt, Mī keäđki loamī vuölt lätti: Tsir tsir tsir. Tat lǟ koddi-sāppanīt, Mait kudńu loddi Kaӡӡu ǟdnam alt, Ja hängu soákki sūrkīđi Ja lätti (jiädnad) jieš soákki kēčīn; Mast lǟ čalmik jorbas.
Koasskim maita muttum vašalaš, Mī toappū mīsīt labbait ńoammilīt Ja čǟci-loddi čiukait maita, Ja kirtaš jieš ja lätti: Harm harm harm.
Kätki maita lǟ tat, Mī kuärra kumppi luötait; Son lǟ nut kuotsa ja čappat. Ja poattam pormm sattjai, Täuda vuovtas ja mälga väӡӡit Te go kalbma tāčča ja te jussu Ja lättiškoatta; irrū, irrū.
Hukan laulu.
Voi, voi, la la lu lu, Fam fam, huo huo: Näin hän silloin laulaa, kun on ravittu, Huoo huoo, vuoaa, vuoaa: Silloin hän näin ääntää, kun syö poroa Kun kerkeää, rupee laulamaan: Vuoaa. Kun kerkeää, niin lähtee juoksemaan Metsiä myöden. Sitten kettu noita suden Jälkiä seuraa ja syöpi. Ja sijaa myöden menee. Kun kerkiää syömästä. Niin juoksee pois taas Ja rupee laulamaan: Uvää. Se on hänen nuottinsa, Kun on kylläksi syönyt; Se on hänen kiitoksensa. Kun onttonsa (mahansa) on täynnä Pyhän veljen vaivasta.
Naali myös seuraa Samalla lailla suden jälkiä, Tyhmyydessänsä tyhmästi. Naalilla, jolla silmät on pienet. Suu leveä; hän syöpi myös samalla lailla; Sitten juoksee hänkin pois, Ja sitten panee maata. Hänellä on hännän pää musta. Ja pahalta hän haisee, sillä hän kovin sontii.
Haukka myös on muuan vihollinen Joka riekon höyheniä tuiskuttaa (hajoittaa). Iskee kiinni ja tappaa, Syöpi, ja sitten lähtee lentämään Ääntäen: pir pir pir.
Yölintu muuan vihollinen Pienelle eläimille. Joka kivien lomassa ääntää: tsir tsir tsir. Sopulihiirihin, Niihinpä yölintu Iskee kiinni maan päällä. Ja ripustaa ne koivun oksihin. Ja huutaa itse koivun latvassa; Sillä on silmät pyöreät.
Kotka myös on yksi vihollinen. Joka viepi poro-vasikoita, karitsoja, jäneksiä. Ja vesilinnun poikia myöskin. Lentelee itse ja ääntelee: Harm, harm, harm.
Ahma myös on semmoinen, Joka seuraa suden jälkiä; Hän haisee kovin pahalta ja on musta. Tultuansa haaskan luokse, Täyttää mahansa ja lähtee kävelemään. Niinkuin kylmettynyt Norjalainen. Ja sitten se pieree Ja rupee ääntelemään irruu, irruu.
28.
Vaimučam päkas.
J. Fellman Utsjoella muistoon kirjoittanut.
Outas ton jođak, Maṅas tu jurdagak: Konnas lä pācam, Konnas lä pācam Mu moarssi? Kokkas lä joaudam Vaimučam pākas!
Sydämmeni palava.
Edespäin sinä kuljet, Ta'appäin sinun ajatuksesi. Kuhunka on jäänyt, Kuhunka on jäänyt Morsiameni? Kauas on joutunut Sydämmeni palava!
29.
Kaskias raukki juoigam.
Torajas stuorra noaiddi, Torajas tat kuiluin noaiddi. Kutti toalvui valľji mīn ǟdnamist. Ja sǟtti midjidī nǟlki ńalbmai, Atti (etti) mīst ī läk piebmu, Īge mikkigen vaľľjīt, Ja toalvui puok mīn valľji, Ja sǟtti kitteli ǟdnamī, Ja kitteli mīn valľji puok. Ǟpke oäǯǯu kūlīt čǟcīn. 10 Ǟpke kottīt vuvtīn. Ǟpke maidigen vaľľjīt; Kuörūs lǟ tuoddarak, Kuörūs lǟ vuövtīk, Kuörūs lǟ čạcīk. Nạuris olmai sǟtti Mīja (mīn) ńalbmai nälki, Ja te läi tagkar nạuris olmai, Kutti sǟtti puok valľji Mīja (mīn) ǟdnamist ēriti. 20
— — —
Īgo läk tat olmai šaddam, Šaddam vela ǟdnami, Kutti pukta fast ruöktut Valľji mīn (mīja) ǟdnami? — Jope tat pukta Ibmil fast valľji ruöktut pukta, Sikki čǟcīn etti ǟdnamīn. Kītti läkkus ǟdnam haldai, Kīttu ǟdnam šaddadädjai. Ja haldai kīttu läkkus 30 Ǟdnag tufat kārti, Ko Ibmil lä ārmu takkam, Atti (etti) pūttī fast valľji ruöktut. Kudni ja cāppa kīttu läkkus Tudńi, čāppa Ibmil, Ki čācai ja ädnamī Puktik valľji fast ruöktut. Väikki näuris olmai Toalvui kelli valľji, Nu čāppa Ibmil 40 Toalvui fast ruöktut. Šiega Ibmili läkkus kīttu Ǟdnag tufat kärdtai, Kutti mu valľji toalvui. Näuris olmai tam tagai, Sikki čǟcist etti ǟdnamist, Ki valľji toalvui ēriti. Torajas tat pahas näuris olmai, Kutti valľji mīn ǟdnamist toalvui Ja nälki midjidi pūtti, 50 Torajas tat kuinkas (kullum) olmai, Te sǟtti midjidi nälki. Te česki mu jabman (jamas), Toaivui mu jabmam lämin. Fal imbe mon telligen jabmam, Muttu mon viesum telligen (ǟlam tetitken). Im mon jābmam, Mon viesost läm telligen, Ibmilist mon velagen viesutam. Ibmilist lǟ mu ällim, 60 Ibmilist mon viesutam, Väikki toaivui tat näuris olmai, Etti mou jābmam lädjim; Ja mu vǟlti ja česki čācai, Pälkisti mu jokī. Haugga fast mu vǟlti. Ja haugga mu ńielai. Tälli mon lädjim ribri vuält (vuoivas). Haugga vaiti suodjalussas, Ja pijai mu ribris vuällai, 70 Tanni mon viessum jagi pirra. Muttu te pijai sitta (fast) Tat näuris olmai firmīđis čǟccai, Ja son vǟlti mu pajas, Ja te pēssim viesušit (assat vistīst), Ja ellim kolbma jagi viesūsist. Ja tē mennim ustukäidnui (koddipiudui), Oǯǯum vaišīt tobpen (fuäđđuit). Tego ustu käinust pōttim koattai, Te česki tat nauris olmai mu jabman (jamas). 80 Ja te tagai munji ārkku, Ja pijai mu ārku sisa, Tobpi mon orrum tästu, Ārkusist kolbma jagi. Ja sitta (tast mangil) vulki Kirkku ǟduami mu toalvut. Ja kaik (puok) sī pōtti, Pappa maita tasa läi (poattam). Te tedjim: allit mu vuolkāt, Im mou läk velä jābmani, 90 Vaikki jābmim lǟ munji toaaivutuvvum. Te puok olbmuk celkki. Ja pappage tajai: Männi viessu (älli) olbmu Ārku sisä la pidjam? Mon tedjim: im läk jābmam, Vaikki mon läm toaivutuvvum jäbmin. Näuris olmai illuši, Mu jäbmam lamin, Muttu vaikki son toaivui, 100 Etti mon livčim jäbmam, Nut im mon läm jäbmam, Muttu mon ǟlam velä tālgen, Velä tālgen, velä tālgen.
Aha mu pạrdni teikki poađaši, Mon im vǟji tǟbpi lät! Te pạrdni tallan pōđi, Ja kirtti tegu čukča. Nubpik livči poattam Ja vuóššiam pārni čukčan, 110 Muttu pạrdni tajai: Juös mon livčim vuššum valsarina (?), Im mon livči jābmam. Ja poádńa sutai sagka, Ja pạrdni manai mubpi olmučin. Poadńa celki: Pardnam, menni poađak Taina hǟmīn mu lusa? Pạrdni tajai: Juös ton vašuk, 120 Juös mon läm tu vašastallam (vašastattam), Te mon vuölkam Fast kirddīt käidnui. Pardni vūlki kirddīt käidnusis, Te poádńa čoađki hǟmist Kirdi (kirdili) pārni maṅṅai, Ja viečai pạrdnis ruöktut, Ja te soai seivuiga ǟdnamī. Ačči: Ȧli póadi lotti kovain mu oudī. 130 Pạrdni: Im mon, aččam, tiettam tam, Etti livčik mu vuoššam. Ja tegu soai tanne (tām) hālaiga, Te suttaiga soai kaskanǟska, Ja šattai rīddu. Ja go soai toaruiga kaskanǟska, Pạrdni čokkai(-ni) muorra oáksai. Ja te tajai tobpin: Jogo (juögo) ton, aččam, muiji läk vaššam? 140 Tegu ton läk muuji nu sagka vaššam, Te im mon änip poađi tu lusad. Im poađi änip tu lusad (lusa). Ạčči: Mī tu saji täuta, Pardnam, ko vuölkak? Pạrdni; Täudus kulti sītta (ikkinassi), Im mon änip poađi, Im koássige, 150 Im almi vuölt Mon änip poađi tu lusat.
Te tat kullasa (pǟkkalm) noaiti pạrdni, Te gu kirti, te vūlki Te ạčči pǟci ēriti. Te poádńa suttai nubpi poadńai, Te näuris olmai Sǟtti valľjik (vạlľjīt) puok tokku, Äpke mī oáǯǯu kuäli čǟcīn, Äpke lottit vūmīn, 160 Äpke mānnaksan (mangelāgaš) valľji.
Kaskias raukan laulu.
Torajas suuri noita, Torajas se kuuluisa noita. Joka vei viljan (metsän- ja veden-annin) pois meidän maasta Ja saatti meille nälkää suuhun, Ett'ei meillä ole ruokaa. Eikä mitään viljaa (metsän- ja veden-antia). Hän vei kaikki meidän viljamme Ja saatti Kittilin maahan,¹ ¹Seutu pohjaisessa Suomessa. Kittiliin meidän viljamme kaikki. Emmekä saa kaloja vesistä, 10 Emmekä peuroja metsistä, Emmekä mitään viljaa: Tyhjät ovat tunturit, Tyhjät ovat metsät, Tyhjät ovat vedet. Huono mies saatti Meidän suuhumme nälkää, Ja oli niin paha mies, Että saatti kaiken viljan Meidän maastamme poijes. 20
Eikös ole se mies syntynyt, Syntynyt vielä maan päälle, Joka tuopi takaisin Viljan meidän maahan? Jopa se tuopi, Jumala taas viljan tuopi takaisin Sekä vesiin että maahan (metsiin); Kiitos olkoon maan haltialle, Kiitos maan kasvattajalle (luojalle) Ja haltialle kiitos olkoon 30 Monta tuhatta kertaa. Kun Jumala on armon tehnyt, Että toi jälleen viljaa takaisin. Kunnia ja kaunis kiitos olkoon Sinulle, kaunis Jumala, Joka veteen ja maahan Toit viljaa jälleen takaisin. Vaikka paha mies Vei kyllä viljan, Niin kaunis Jumala 40 Toi jälleen takaisin. Hyvälle Jumalalle olkoon kiitos, Moneen tuhanteen kertaan, Joka minun viljani toi. Paha mies sen teki, Joka vesistä sekä maasta Viljan vei poijes. Torajas se paha kelvotoin mies, Joka viljan meidän maastamme vei Ja nälkää meille toi, 50 Torajas se kuuluisa mies, Hän saatti meille nälkää, Hän löi minut kuoliaaksi, Toivoi mua kuolleheksi. Vaan enpä minä sittenkään kuollut, Mutta minä elän sittenkin (vieläkin), En minä kuollut, Minä elossa olen sittenkin (kumminkin), Jumalassa minä vieläkin elän. Jumalassa on minun elämäni, 60 Jumalassa minä asun, Vaikka toivoi se paha mies, Että minä kuollut olisin; Minut otti ja nakkasi veteen, Heitti minut jokeen. Hauki sitten minun otti Ja hauki minun nieli, Vaan minä olin maksan alla. Hauki otti suojelukseensa Ja pani minun maksansa alle, 70 Jossa minä asuin vuoden umpeen. Mutta sitten pani Tuo paha mies verkkonsa veteen, Ja hän otti minun ylös, Ja niin pääsin asumaan huoneessa, Ja elin kolme vuotta huoneessa. Sitten menin ? Sain ? siellä. Sittenkuin ? tulin kotiin, Niin löi tuo paha mies minun kuoliaaksi. 80 Sitten teki minulle ruumiin-arkun Ja pani minut arkkuun, Jossa minä sitten olin Arkussa kolme vuotta. Ja sitten lähti (rupesi) Kirkkomaahan minut viemään, Ja kaikki he tulivat. Pappi myös siinä oli. Niin sanoin; älkäät minua ruvetko viemään, En minä vielä ole kuollut, 90 Vaikka kuolemaa on minulle toivotettu. Niin kaikki ihmiset sanoivat, Ja pappi myöskin sanoi: Miksi elävä ihminen Arkkuun on pantu? Minä sanoin; en ole kuollut, Vaikka mua on toivottu kuolleeksi. Paha mies iloitsi, Että olin kuollehena; Mutta vaikka hän toivoi, 100 Että minä olisin kuollut, Minä en ollut kuollut, Mutta minä elän vielä sittenkin, Vielä sittenkin, vielä sittenkin.
Ah, jospa poikani tänne tulisi, Minä en voi täällä olla! Niin poika kohta tuli Ja lensi niinkuin metso. Toiset (muut) olisivat tulleet Ja keittäneet pojan metsona, 110 Mutta poika sanoi: Jos minut olisi keitetty? (Niin) minä en olisi kuollut. Ja mies (isä) suuttui kovin Ja poika muuttui toiseks' ihmiseksi.
Mies (isä) sanoi: Poikani, minkätähden tulet Tässä muodossa minun tyköni?
Poika sanoi: Jos sinä vihaat (minua). 120 Jos minä olen sinua suututtanut. Niin minä lähden Jälleen lentämään tieheni. Poika lähti lentäoiääu tiehensä, Niin mies (isä) sotkan hahmossa Lensi pojan perään, Ja toi poikansa takaisin, Ja niin he molemmat istuivat maahan.
Isä: Älä tule linnun hahmossa minun eteeni. 130
Poika; En minä, isäni, tiennyt sitä, Että olisit minun keittänyt. Ja kun he näin puhuivat, Niin suuttuivat he toisillensa, Ja syntyi riita. Ja kun he tappelivat keskenänsä, (Niin) poika istui puun oksalle. Ja niin hän sanoi siellä: Joko sinä, isäni, minulle olet vihastunut? 140 Kun sinä olet minulle niin kovin vihastunut. Niin en minä enään tule sinun luoksesi. En tule enään sinun luoksesi.
Isä: Mikäs täyttää sinun siasi. Poikani kun lähdet?
Poika: Täyttäköön kuka tahansa. En minä enään tule, En koskaan. 150 En taivaan alla Minä enään tule sinun luoksesi. Niin se kuulnisa Noidan poika, Kun lensi, niin lähti; Niin isä jäi yksin. Niin mies (isä) suuttui toiselle miehelle. Ja paha mies Saatti viljat (metsän- ja veden-annit) kaikki sinne: Emmekä me saa kaloja vesistä, Emmekä peuroja metsistä, 160 Emmekä minkäänlaista otusta.
Seuraava laulu, josta vaan otan otteita, koska sen 160 säkeessä ei ole mitään erittäin merkillistä, tarkoittaa Fellmanin tuuman mukaan taistelua uudis-asukasten, jotka tahtoivat anastaa maalohkoa, ja vanhan omistajan, noidan, välillä. Pakanalliset käsitteet ovat kuten edellisessä laulussa vielä kokonaan vallalla. Jokaisella todellisella noidalla täytyy ainakin olla se voima, että voi muuttautua eläinhaamuun.
30.
Suola.
Ibmilam lǟ tāl vāӡšǟmin. Mon läm valldam ǟdnam šattuit Rǟsit, mūrjit, čoággam läm, Muorait keđkīl adnam läm; Im läk valldam orruōmīt, Ǟdnam šattuit ain läm valldam. Olmus vāӡi mu lusa, Cēlki mu suolan lǟmin.
Noaiddi.
Ik ton touta ǟdnam lǟgi, Ikkos tieđi mu lǟmin. Kǟča šattuit ja vạltti vāra, Vuätti muorain mǟrkait, Rǟsit maita kǟča nubpi lākkai.
Suola.
Kīppes läk ton olmai, Lǟkko don olmai olmuš? Tego läk ton Ibmil, Toṅko läk rǟsi takkam, Toṅko läk maita muorait takkam? Ikkos läk ton ädnam kudna. Tiurrin jotlak nutko moṅge Rǟsik ại läk tu, Muorak, käđkik maita ại läk mīn, Isil läge ominaf . Puärri lä maita mī puärri la, Moṅge tieđam maita lǟmin tuge, Čạppis noaiti, ǟdnam alt. Oru toṅge sajistat Ani rǟsītat, mait ton šaddatäčak.
Noaiddi.
Suola, noaiddi rosatǟba, Maṅgimusta mātkuštǟba, Jogait, jäurrīt jottalǟba, Muorait, keđkīt koučatǟba. Poárrasīn lǟ juigujuvvum Moaiti fidnu (noiduđak) abmasīta. Aiggi poatta, ạiggi manna, Noaitik läk kivssīđạdjik, Kāstatis rīkait kāttastallik, Fastis mǟnniđǟsikuin vaibatạddik, Aikilạssi orruk javutaga; Jiednađalla maita jenadam ạiki. Läge, läge toṅke lagapustat. Tokku manna toppipoatta Ī noaiddi puvti maidin (maidigen) takkat Póagustuvvu faṅgavuođa tilist Suormak orruk ńualgga roakkutkätta. — Läge, läge isit ton, Suola, läk ton herran pǟssam Tai mūrjī, kēđkī, rǟsī ala; Ani, ani jiečat ēriti; Kost ton poadak, toppi (tokku) manak. Läm, läm mon tū pạdjeli Manam, manam, vāltam, pijam, Suppim ja taučastam ta ēriti.
Suola.
Te ton nogak tuššin, noaiddi pạrggi.
Waras.
Jumalani on nyt kävelemässä. Minä olen ottanat maan hedelmiä, Ruohoja, marjoja koonnat olen. Kiviä pitänyt olen; En ole ottanut muitten tavaroita. Maan hedelmiä aina olen ottanut. Ihminen kävi minun laokseni. Sanoi minun varkaan olevan.
Noita.
Et sinä tunne maan laatua. Etkös tiedä minua olevan. Katso kasvit ja ota vaari. Havaitse puissä merkit, Raohoja myöskin katso toisella tavalla.
Waras.
Mikäs olet sinä ihminen. Oletko sinä miehen kaltainen? Vai oletko sinä Jamala, Sinäkös olet ruohoin tekijä, Sinäkös olet myös puitten tekijä? Etkös sinä ole maan tuhkaa? Turilaana kuljet sinä niinkuin minäkin; Ruohot ei ole sinun. Puut, kivet myöskään ei ole meidän, Ole isäntä omiesi. Hyvä on myös mikä hyvä on, Minä myös tiedän sinun löytyvän, Musta Noita, maan päällä. Ole sinäkin alallasi. Pidä ruohosi, joita sinä olet kasvattanut.
Kun noita on lausunut toivonsa saada rauhassa asua alueellansa, ja vielä on uhannut olevansa noita, jota itse tautikin tottelee, pitää hänelle varas pitkän puheen. Hän sanoo muun muassa: noita raukka, tee heikot heikommiksi, äläkä minua. Oravan hahmossa voin puissa hyppelehtiä, etkä sinä voi minua tappa. Minä kaadan puun ylitsesi, ja sinä noita joudut vankeuteen, sillaikaa kun minä varas, tulen ruohon ja puiden hallitsijaksi. Mies parha, älä itse tee itseäs jumalaksi maan päällä, sinua esitallään runoissa vääränä jumalana. Sinä pidät minua varkaana, varas on saattava sinun, noita, savuun (?). Runo jatkun sitte seuraavilla, hyvin muodostuneilla värssyillä:
Waras, Noita taistelevat, Viimeiseksi matkustavat. Jokia, järviä kulkevat. Puita, kiviä kiipeevät. Vanhat ovat laulaneet Noidan työt oudoille. Aika tulee, aika menee, Noidat ovat kiusaajia. Kastamatonta valtakuntaa solmeavat, Rumilla töillänsä väsyttelevät. Ajallansa ovat vaiti; Ääntelee myös ääntelemisen ajalla. Ole, ole sinäkin lähempänäsi. Sinne menee, sieltä tulee. Ei Noita voi mitään tehdä. Nauretaan vankeuden tilassa, Sormet ovat suorana sujumatta.
Varas huutaa pilkaten hänelle: nyt ottakoon hän ruo- hon, puut ja tähdet haltuunsa, koska hän on sanonut olevansa omistaja; mutta varas vastaa:
Ole, ole isäntänä sinä, Waras, olet sinä herraksi pääsnyt Näitten puitten, kivien, ruohojen yli; Pysy, pysy itse poissa! Mistä sinä tulet, sinne sinä menet. — — — —— — — — — — — — — Olen, olen minä sinun ylitses (korkiampi), Menen, menen, otan, panen, Heitän ja puristan (nutistan) sinut poijes.
Waras.
Sitten sinä loput (raukeat) turhaan. Noita parka.
31.
Noaidi kovdas.
Täin leǯǯik šuongatam, Ko kottīt júovsatam läk, Toluš vuorrasak, Ādjak omikasak. Tē kukkin kottīt sī Tām kaisai keäsūtäddji Ja pōtti čǟskukak. Vei spirtta čāppukak. Tas leǯǯik ruoukatain Ja kottīt kiđđutam, Olbmak mielknstallam. Pissū jedne paulckain. Tast pǟčči stnoraklt Ja ronuit puoitaklt, Tast puitīd vušši nai Ja mārfit täkki mait.
Noitarumpu.
Tätä lienevät soittaneet, Kuin peuroja juoksuttivat, Entiset urohot. Äijä vainajat. Kaukaa he peuroja Tänne kukkulalle vedättivät, Ja tuli valkosia, Tuli piki-mustiakin. Tässä lienevät ammuneet. Peurat purskunehet. Miehet kumartuneet. Pyssyn ääni paukkunut. Tässä ampuivat he suuret Naaras-peurat lihavat, Tässä läskiä keittivät Ja makkaroitakin tekivät.
Viiteselitykset:
[1] J.A. Friis, Lappiske sprogprøver En samling af lappiske eventyr, ordaprog og gaader, med ordbog. Christiania 1856.
[2] Scheffer, Lapponia. Francofurti 1673, s. 282.
[3] J.A. Sjögren, Aufzeichnungen über die Gemeinden in Kemi-Lappmark. Gesam. Schriften I, 189.
[4] Linder kertoo, että Fjellner oman lauseensa mukaan on kuullut tätä tarinaa lausuttavan runomittaisessa puvussa, jopa vielä kolmella, Herjedal'in, Sorselen ja Jukkasjärven, murteella, s.o, Ruotsin Lapin perimmäisissä ja keskimmäisissä osissa.
[5] Vrt. von Düben, om Lappland s. 322, muist. 2.
[6] A. Erman'in Archiv für Wiss. kunde von Russland, XIII, 4.
[7] v. Düben, s. 329.
[8] Mörtsell'in tiedonannon mukaan tavataan tämä muoto ÅseIissä ja etelämpänä, tavallisemman namma sanan sijassa.
[9] Friis'in kirjassa kuuluu tämä rivi: påres Patto tjalmeh gal jilladek, vanhan Paton silmät kieriävät.
[10] Friis, Lappiske eventyr og folkesagn s. IX. Vrt. v. Düben, Lappland, s. 339.
[11] Ks. v. Düben, Lappland siv. 336.
[12] Pehr HögstrOm, Beskrifning öfver de till Sveriges krona lydande Lapmarker. Tukholmassa 1747, siv. 184.
[13] P. Laestadius, Journal II. Tukholmassa 1833, siv. 462—468.
[14] Högström, Beskrifniog, s. 59.
[15] Laestadius, Journal II, s. 482 seurr.
[16] Friis, Eventyr, s. 110—131.
[17] Friis, Eventyr, s. 1—13. Vrt. Sprogprøver, s. 6, 47, 54.
[18] Scheffer, Lapponia, siv. 282—284.
[19] v. Düben, Lapplaud, s. 318.
[20] Katso venäläistä sanomalehteä "Golos" N:o 301, marraskuun 12 p. 1874,
[21] Fosterländskt Albutn. III. Helsingfors 1847, s. 65—69.
[22] Liitän tähän Scheffer'in Lapponialta siv 233-242 kaikki ne lappalaiset värssyt, mitkä kuuluvat siinä kerrottuun karhurunoon. Ensimäkien on tuo mainittu: kittulis pourra, kittulis ii skada, soubbi jälla Zaiiti. Karhua kotiin vietäessä lauletaan matkalla: ii paha ta ti paha talki pharanis, älköön hän waikuttako pahaa ilmaa. Kotiin tullessa pyydetään naisia: läibi ja tuoli susco pureske-lemaan lepänkuoria. Kotaan tultua, laulavat naiset: kittulis pouro toukoris, ja ne kaksi lappalaista, jotka tuovat lihaa naisten kotaan: olmai potti Suerigis landi, Polandi, Engelandi, Frankichis, miehiä tuli Ruotsista j.n.e naiset toistavat sen ja lisäävät: kalka koubsis laigit touti tiadnat, me sidomme jaloillenne punaisia rihmoja. Silmät ummessa kokevat sitten naiset nuolilla ampua karhun nahkaan. Tätä tähdätessään he laulavat: batt olmai kutti Suerigulandi etc. potti, kalka vuocki, nuolilla ammumme häntä, joka on tullut Ruotsista j.n.e. Kolmen päivän kuluttua täytyy miesten juosta valkean ympäri ja sitten ulos. Tässä laulavat naiset: todna kalka kaino oggio, olet saava kauhallisen tuhkaä jaloillesi. -Laulu on kielen puolesta varsin vaillinainen.
[23] Ks. Två berättelser om Lapparnes omvändelse. Tukholmassa 1773, s. 15.
[24] Friis, mytologi, s. 160.
[25] Petrus Bång, Priscorum Sveogothorum ecclesia Aboæ 1675. (Vert. J. Krohn, Suomenkielinen runollisuus Ruotsinvallan aikana. Helsingissä, 1862, s. 68). Sittemmin on sen myöskin Mohrhof v. 1682 teoksessaan "Unterricht von der Teutschen sprache und poesie" julkaissut. Tuderus sanoo kyllä selvin sanoin, että Lappalainen, ammuttuansa ja tuotuansa kylään karhun, kunnioittaa häntä tällä runolla; mutta päällekirjoitus tekee sen suomalaiseksi. Poistaakseni kaiken epäilyksen liitän tähän molemmat katkelmat, vieritysten. Pertos pitää varmaankin olla peitteess'; radej on lainattu ruotsista.
Tuderus'en teoksessa: Bång'in teoksessa:
Mälsen dyris voitetu MeƷän dyris voitettu Tuo meil tanta tärfventä Tuo meil täyttä terveyttä, Aitaa vastan salhitie Aitta vastan saalihita Tuo tuhatta tulesaya Tuo tuhatta tullesassa Sata sata salihiri, Saata sata saalihixi. Julki Tulin Jumalista Julki tulin Jumalista Kansa Salin iloisesta Cansa saalin iloisesta, Jocailman ihmet vaivat Joka ilman, ihmet, vaivat Annon andoirahan radej Annon andoi, rahan radei. Cosca tulen kotihin Cosca tulen kotihin Kolmeyotä inlon pidän Colme yötä ilon pidän. Läpä Laxot rewret varat Ilos tulin, ilos lähdin Aja paha edällänsä Läpi laxo, vuoret, vaarat, Bertas tali vielä pentos Aja paha edellänsä. Cunnioitan sua jätistänsä Pertos tuli Päivän tulo. Vuosi vicadell salihisi Päivä tule vielä pertos Ethän urihok Oiken virret Cunnioitan sua jälistänsä Sitä vast viel tonsti tulla. Vuosi vuodell saalihixi. Etten onhoids Ochton virren Sitä vast viel toisti tulen.
[26] v. Düben, Lappland, s. 338.
[27] A.K. Ahlqvist, Suomalainen runous-oppi kielelliseltä kannalta. Helsingissä 1863, s. 1-32.
[28] v. Düben, Lappland, s. 338.
[29] Noaidi kovdas on muista hyvin eroava. Jos siihen löytyisi säveltä, saattaisi sitä ehkä pitää neljäjalkaisena runomittana.
[30] Friis, Sprogprøver s. 88, eventyr s. 16. Kielinäytteissä supistaa hän nuo kaksi ensimäistä riviä yhdeksi, mutta saduissa eroittaa hän ne toinen toisestaan.
[31] Friis, Sprogprøver s. 34.
[32] A. Sjögren, Die Syrjänen. Gesam. Schriften. I, s. 440, 441.
[33] Vrt. v. Düben, Lappland, s. 321.
[34] Olaus Magnus, Historia de Gentibus Septentrionalibus. Romae 1555. Cap. VIII lib. IV, s 141: Neque haec gens sine gaudio moerore commixto, quasi heremi cultrix remanere videtur. Instruit enim alacria convivia citharoedis accitis, ut convivantes hilariores effecti, excitentur ad saltum: quem vehementius citharoedo sonante ducentes, veterumque heroum ac gigantum praeclara gesta patrio rhytmate et carmine canentes, in gemitus et alta suspiria, hinc luctus et lachrymas ac ululatum resoluti, dimisso ordine in terram ruunt.
[35] Scheffer, Lapponia. Francofurti 1673, s. 292.
[36] Lappalaisia satuja ja runoja "Golos" lehden numerossa 301 vuodelta 1874.
[37] Sjögren, Gesam. Schriften. I 440.
[38] J. Wolkov, Metsästäjän havaintoja Wologdan läänissä, venäjän kielellä Wologdan läänin sanomissa v. 1854 N:o 51.
[39] Kt. Ponov, Syrjane i syrjanskij Kraj, in Trudy Etnografitsheskago Otdval. Kv. 8, v Moskva 1874, s. 55—57.
[40] Katso syrjäniläisiä arvoituksia ja lauluja, W. Ardascheff'ilta, venäjäksi Wologdan läänin sanomalehdessä 1859 num.
[41] P. Cassaumov, Gramatika Syrjanskago jazyka, s. 141.
[42] Fosterländskt Album nimisessä aikakauskirjassa, 3 vihk. Helsingissä 1847, s. 56—60. Siinä löytyy vielä kaksi muutakin syrjäniläistä runoja, jotka ovat otetut Helsingfors Morgonblad'ista vuodelta 1841 N:o 59. Nämä julkaisi alkuansa prov. Nadeshdin Utpennja zaapja (Aamunkoi) nimisessä kalenterissa, Pietarissa 1839, venäjänkielisinä, erään alkukielisen kirjoituksen mukaan, jonka hän itse Syrjänin kesken oli tehnyt. Ensimäisen runon nimi oli: Komi nyff-sotad berd-kyff, Syrjäniläisen morsiamen valitus-runo; toisen: Berd-kyff vok-ly, valitusruno veljelle.
[43] Kirjallinen kuukauslehti vuosilta 1873 ja 1874.
[44] Kirjallinen kuukauslehti 1874, s. 101.
[45] Aug. Ahlqvist, Versuch einer Mokscba-Mordwinischen grammatik, s. IX, Ensimäiset kolme ovat otetut eräästä Pietarin asiatillisessa museossa löytyvästä käsikirjoituksesta.
[46] Sama, s. 133.
[47] Nyelvtudományi Kōzlemények v. 1866.
[48] Nyeltud. Kōzl. 5, s. 111.
[49] Sama, s. 88.
[50] Suomen Kansan Satuja ja tarinoita. Helsinki 1852, s. 10.
[51] Sama, s. 885
[52] H. Neus, Ehstnische Volkslieder. Reval 1850. s. 4.
[53] Joh:s Tornaeus, Beskrifniug öfver Torneå och Kemi lappmarker, kirjoitettu jo v. 1672, mutta julkaistu vasta v. 1772 Tukholmassa.
[54] M.A. Castrén, Nordiska resor och forskningar. I. Helsingissä 1852, s. 14 seurr.
[55] Friis, En sommar i Finnmarken, ryska Lappland och Nordkarelen. Tukholmassa, 1872, s. 63.
[56]. A. Andelin, Kertomus Utsjoen pitäjästä, Suomi 1858, s. 199.
[57] Castrén l. c. s. 15.
[58] Friis, Lappiske eventyr, 34.
[59] l. c. 145.
[60] Vrt. suomalaista satua Hiiden laivasta. Suomen kansan Satuja ja tarinoita. I, s. 37. Samallaisia käsityksiä on Samojedilaisillakin. Edda-lauluissa tapaamme monta senkaltaista: vihollisia olentoja, päivän säteiltä saavutettuina, muuttuvat kiviksi, impiä tulee joutsenhaahmossa taikka lentää ilmassa, vrt. Helgakvidha, Vauhindarkvidha j.m.
[61] l. c. 152, 159.
[62] Kalevala 34, 70.
[63] O. Donner, Kalevipoeg jumalaistarulliselta kannalta. Suomi 1868s. 158.
[64] Friia, Eventyr, s. 45.
[65] Caatrén, Samojediska sagor, hänen ulosantamissansa: Ethnolögiska föreläsningar. Helsingissä v. 1857, s. 183, 186.
[66] Suomen kansan Satuja ja Tarinoita. Helsingissä 1852, s. 8.
[67] Friis, Everntyr, s. 27.
[68] Suomen Kansan Satuja.
[69] Castrén, Samojediska sagor, s. 183.
[70] A. Ahlqvist, M. Mordwin gram., s. 109.
[71] P. Högström, Beskrifning öfvcr de till Sveriges krona lydande lappmarker. Tukholmassa 1746, s. 167, 199.
[72] Ponov, Syrjane i Syrjanskij Kraj, s. 17.
[73] Cattrén, Finsk mytologi. Helsingissä 1853, s. 18.
[74] Vert. Donner, Vergl. wörterbuch der finnisch-ugrischen sprachen. Helsingissä 1874, s. 107.
[75] Ponov, l. c. s. 18.
[76] G. Castrén, l. c. 316.
[77] D. Petrovskij, Votjaka Kazanskoja gubernia. Luonnontutkijain yhtiön toimituksissa Kazan'issa. IV. 1.
[78] Ponov, l. c.
[79] Kuukausleliti 1873, s. 141.
[80] P. Högström, Beskrifning, s. 181.