TOINEN NÄYTÖS.

(Paikka sama kuin ensimäisessä).

Ensimäinen kohtaus.

Simo vuoteella. Tiina. Sitten Heta.

TIINA (Itsekseen).

Mikä kummallinen tuska ja pelko minua vaivaa? Koko yön se vaivasi ja karkotti uneni, että usein kuulin isän valitukset ja äidin tuskaiset huokaukset. Tuntuu kuin olisin tehnyt suuren rikoksen. Ketä vastaan? Isäänikö? Ei; olenhan toteuttanut hänen suurimman toiveensa. Itsellenikö olen tehnyt väärin? En. Täytyihän minun. Olihan kartanon nuori parooni niin hyvä minulle, niin kaunis ja hieno. Sitten hän sanoi rakastavansa minua. Ja sitten —. En minä oikein ymmärrä tämän elämän menoa. — Olenko minä nyt kartanon nuoren paroonin morsian enkä enää Jannen. Voi! minua värisyttää ajatellessani Jannea. En koskaan uskalla katsoa hänen tummiin silmiinsä. En uskalla mennä hänen kanssaan Salojärvelle. Ja tuskinpa hän minusta huolisikaan. Kun ei hän enää koskaan tulisikaan tänne. Minä pelkään häntä. Häntä vastaan olenkin rikkonut. Voi minua! Olen ihan onneton! (Itkee).

HETA (Tulee).

Pitäisi järjestää tavaroita lähtöä varten, mutta siitä ei tule mitään valmista — ei minulta enempää kuin Tiinaltakaan. Tuossa hänkin vaan itkeskelee niinkuin itku jotain auttaisi. Mutta en minä sitä ihmettele. Itkettää tässä tahtoo vanhempaakin ihmistä. (Itkee ääneen). Parempi, että kuolisimme pois kaikin.

SIMO (Kääntyy vuoteella).

Älkää itkekö, hyvät sukulaiset, älkää liioin kuolemaa toivoko; se tulee kyllä aikanaan toivomattakin.

HETA.

Kyllä jo olisi aika. Ei tämä elämäkään tästä parane vaan pahenee, ja syntivelka yhä suurenee.

SIMO.

Ei olisi ihmiselle hyväksi kuolla tällaisessa ristiriitaisessa ja tuskallisessa olossa. Eihän tässä voisi rauhallisesti ajatella tulevaisuutta ja valmistautua autuaalliseen lähtöön. Ajallinen murhe, epäusko ja epäilys täyttää mielen, vieläpä toisinaan viha ja katkeruuskin tahtoo saada vallan sydämessä. Ja onneton se ihminen, joka sellaisessa mielentilassa elämästä eroaa. Sentähden toivokaamme, että saisimme rauhallisissa oloissa päivämme päättää, ja koettakaamme lujina kestää tämän päivän koettelemukset ja vaivat.

HETA.

On niissä kestämistäkin tarpeeksi asti. Paljon nähdään ja koetaan ennenkun iltaan ehditään. Häätäjät voivat tulla millä hetkellä tahansa, eikä vielä ole tiedossa huonetta, mihin mennään, kun tästä on lähdettävä.

TIINA (Hiljaa).

Suotta surette, vanhempani. Voisin poistaa huolenne — voisin, mutta en jaksa, en uskalla.

SIMO.

Huone olisi saatava mitä pikemmin.

HETA.

Mistä sen tässä kiireessä saa? Kun ei ole tullut ennen hankittua.

SIMO.

Emmehän osanneet aavistaa, että tästä niin äkkinäinen lähtö tulee.

HETA.

Emme uskoneet, vaikka sitä sanottiin.

SIMO.

Mahdottomalta tuo tuntui uskoakin.

HETA.

Peräti mahdottomalta. Mutta nyt sen uskomme — nyt kun on myöhäistä. Ei ole meikäläisillä, mihin päämme kallistamme.

SIMO.

Eikö mahtaisi jossain naapurissa saada asuinsijaa edes lyhemmäksi ajaksi. — Lähde sinä, Tiina, Mäkelästä tiedustamaan, saisiko siellä suojaa, ellei muissa huoneissa niin edes saunassa.

HETA.

Niin, Tiina lähtee sinne, ja minä alan kokoilla ja järjestää tavaroita matkaa varten. Mutta kuinka kuljetetaan sälyt kivistä, tokaista polkua myöten ja kuinka viedään sinua, sairasta miestä?

SIMO.

En ymmärrä.

HETA.

Kävellä et jaksa tukemallakaan, ja reki tärisee ja kolisee niin ettet siinä voi pysyä. Millä tavalla viemme sinua?

SIMO.

En ymmärrä, en ymmärrä.

HETA.

Ratsastaa et jaksa.

SIMO.

Enpä suinkaan.

HETA.

Oikari ehkä voisi kantaa sinut lähimpään torppaan.

SIMO.

Ei hänkään voi sitä tehdä virstamääriä, vaikka hän lyhyen matkan kantaa.

HETA.

Ei tule mitään koko elämästä, ei tässä olosta enempää kuin muuttamisestakaan. On tässä ristiä ja vastusta!

TIINA (Hiljaa).

Miksi kiusaan vanhempiani, kun kerta voin heidät päästää tuskista ja huolista.

SIMO.

Voi minua, jonka täytyy olla ristinä ja kuormana toisille! Ei olisi elämänne helppoa muutenkaan, ja minä saattamaton sairas teen sen vielä monin kerroin raskaammaksi. Paljon parempi olisi sekä minulle että teille, että olisin kuollut ennen tätä surun ja tuskan päivää. Mutta henki on itsepintaisesti pysytellyt raihnaisessa ruumiissa. Vaan ehkä se on ylhäältä tullut armo minulle opetukseksi ja teille koettelemukseksi. Kun vaan olisi voimia kestää — kun olisi voimia!

TIINA.

Älä sure isä; siihen ei ole syytä.

SIMO.

Eikö ole surun syytä, lapseni?

TIINA.

Ei, isä. Rauhassa voit ajatella tulevaista elämääsi. Minä ja äiti hoidamme sinua parhaan kykymme mukaan.

SIMO.

Kummallinen tyttö. Sinulla on kestävyyttä enemmän kuin meillä paljon kokeneilla vanhemmillasi.

HETA.

Mitä ajattelet, Tiina? Eikö tässä ole sijaa surulle? Pitäisi olla ja elää, tehdä ja touhuta, mutta eihän tässä osaa mitään yksi enempää kuin toinenkaan. Järjen tämä vie ihmiseltä. (Menee ulos).

SIMO.

Äitisi meni tekemään matka valmistuksia. Mene sinä, hyvä lapsi, Mäkelään tiedustamaan asuntoa. Ehkä jollain tavoin päästään sinne, kun tästä on lähdettävä.

TIINA.

Entä jos ei tästä lähdetäkään.

SIMO.

Mitä sanoit lapseni — etteikö tästä lähdetäkään?

TIINA.

Ei lähdetä. Nuori parooni kävi eilen illalla täällä ja lupasi estää häädön.

HETA (Tulee).

Nyt he tulevat. Riihimäellä on poliisikonstaapeli, kartanon työnjohtaja ja Tulokas tavarakuormineen.

TIINA.

Hyvä Jumala! Mitä se merkitsee?

HETA.

Kohta näet, mitä se merkitsee.

SIMO.

Auta, hyvä isä! Nyt on raskain hetki kestettävänä.

HETA.

Voi toki! Jospa Oikari olisi täällä!

Toinen kohtaus.

Entiset. Tulokas tulee. Sitten Poliisikonstaapeli ja Työnjohtaja.

TULOKAS.

Jokos ollaan valmiita matkalle? Vai ettekö aio lähteäkään? Tulette ehkä silmilleni niinkuin eilenkin. Nyt on sentään matkalla sellaiset miehet, ettei palata ennenkun on pirtti tyhjennetty ja toisen pojan tavaroita sijalle kannett. (Työnjohtaja ja Poliisikonstaapeli tulevat). Mutta missä on Oikari, se lurjus ja tappelija, joka täällä eilen vetelehti? Eikö hän piile jossain loukossa?

POLIISIKONST.

Mitäpä hänestä. Kyllä me tehtävämme suoritamme.

TULOKAS.

Sen suoritamme kiireellä.

TYÖNJOHT.

Kuulkaat, Korpelan asukkaat. Teille on annettu varma tieto siitä, että teidän, kuvernöörin määräyksen mukaan, on ennen tätä päivää muutettava tavaroinenne pois näistä huoneista, että toinen torppari, joka kykenee suorittamaan veron, pääsee sijallenne. Te olette kumminkin niskotelleet kartanon paroonia ja lain määräyksiä vastaan, asuen yhä vieläkin tässä niinkuin kotonanne, ettei toinen, tämä Tulokas, ole päässyt tähän.

TULOKAS.

En ole päässyt vaikka surkeasti olisi tarvinnut päästä, kun kerta on kaupat tehty. Ylpeitä ja hävyttömiä vaan ovat täällä olleet. Eilenkin kun kävin katsomassa, sain kuulla vaikka mitä ja olisivat ehkä lyöneetkin kun olisivat uskaltaneet.

TYÖNJOHT.

Olette te erinomaisen uppiniskaista väkeä. Mitä tehtävää teillä tässä on, kun ette voi veroa suorittaa?

HETA.

Olemme sitäkin aikamme suorittaneet.

TULOKAS.

Niin, aikanne; ja nyt on tullut minun aikani.

HETA.

Ja kerran tulee sinun aikasi lähteä tästä yhtä köyhänä ja vihelijäisenä, kuin me nyt lähdemme. Kerran voimasi loppuvat, ja toinen nuorempi ja terveempi pyrkii sijallesi. Paina tämä mieleesi ja muista se minun sanakseni silloin, kun itse olet tässä asemassa.

TULOKAS.

Se on sen aikainen murhe. Ryhtykää vaan matkavalmistuksiin.

POLIISIKONST.

Niin, ryhtykää matkavalmistuksiin, sitä vaade kuvernöörin ja esimiesteni määräyksestä, oikeuden nimessä.

SIMO.

Lain ja oikeuden nimessä!

POLIISIKONST.

Lain ja oikeuden nimessä minä vaadin teidän heti tavaroinenne muuttamaan pois tästä.

TIINA.

Eihän se ole paroonin tahto.

TYÖNJOHT.

Paroonin käsky ja määräys.

TIINA.

Nuoren paroonin tahto se ei ole.

TYÖNJOHT.

Nuoren ja vanhan.

HETA.

Molemmat he ovat yhtäläisiä petoja.

TIINA (Itsekseen).

Nuoren paroonin tahto.

POLIISIKONST.

Älkää nyt alkako riidellä ja meluta, ei asia siitä parane. Tiedättehän, että minä olen oikeudenpalvelija, jota ei saa vastustaa tehtävissään.

HETA.

Onko tämä oikeuden palvelemista, että te tulette kuin pedot tänne korven kätköön ja karkotatte meidät talven tullessa pois mökistä, jonka olemme rakentaneet? Voi teitä ja teidän oikeuksianne.

SIMO.

Älä riitele heitä vastaan; ei päivämme siitä parane.

HETA.

En minä voi olla vaiti, minun täytyy sanoa totuus: Voi teitä ja teidän lakejanne ja oikeuksianne!

POLIISIKONST.

Se ei ole meidän asiamme. Tehtävämme on tyhjentää huone toisia tulijoita varten. Sentähden ryhdymme toimeen. Saatte auttaa meitä jos tahdotte.

TULOKAS.

Tämä sänkykö tästä ovipielestä ensimäiseksi viedään ulos?

TYÖNJOHT.

Se on ovea lähinnä.

HETA.

Menkää matkoihinne, julmurit! (Itkee). Voi, jos Oikari olisi täällä!

TULOKAS (Vetää sänkyä ovipielestä).

Vaikka olisi kymmenen Oikaria.

TIINA (Itsekseen).

Nuoren paroonin tahto.

Kolmas kohtaus.

Entiset. Oikari tulee.

OIKARI.

Jumaliste! Mikä meno täällä on? (Tiina kiljahtaa. Tulokas peräytyy seuralaistensa taakse). Ei yhtään esinettä viedä ulos mökistä niinkauan kun minä jaksan heilua.

TULOKAS.

Kiinni tuo mies! Hän on koko peto.

TYÖNJOHT.

Kiinni mies ja köysiin! (Tarttuu Oikariin. Oikari viskaa hänet ulos. Tulokas syöksee ulos).

POLIISIKONST.

Hiljaa, mies, lain ja oikeuden nimessä; muuten minä ammun! (Ottaa esiin revolverin. Oikari lyö sen lattiaan hänen kädestään ja viskaa hänet ulos — astuu ylpeästi keskilattialla).

TIINA.

Janne, aiotko tappaa minut? (Piiloutuu pöydän taakse).

HETA.

Herra varjele! Mikä Tiinan on tullut?

SIMO (Kohottaa päätään).

Mikä sinun on, lapseni?

OIKARI.

Tiina, tule luokseni!

TIINA.

Mene pois, Janne! Minä pelkään sinua. En ole morsiamesi. En lähde kanssasi Salojärvelle.

OIKARI.

Tiina, rakas lapsi, miksi pelkäät minua?

HETA.

Oletko sairas, Tiina?

TIINA.

Sairas olen, päätäni polttaa ja sydänalaani viiltelee.

HETA.

Voi toki sinua, Tiina! Koeta nyt puhua mikä sinun on?

TIINA.

Se ei ole nuoren paroonin tahto.

HETA.

Mitä hän puhuu nuoresta paroonista? Simo, tiedätkö sinä, mitä Tiinalle on tapahtunut?

SIMO.

En tiedä. Äsken hän kertoi, että nuori parooni kävi eilen illalla täällä ja lupasi estää häädön.

TIINA.

Hän oli niin hyvä minulle ja niin kaunis ja hieno.

OIKARI.

Mielipuoli! (Seisoo liikkumatta).

SIMO (Yrittää nousta).

Armahtakoon meitä taivas! Lapseltamme on sammunut järjen valo!

HETA.

Voi surkeus suuri! Senkö nyt vielä piti tapahtuman, että kurjuuden mitta täytetyksi tulisi!

TIINA.

Älkää valittako! Nuoren paroonin morsian olen. Hänen kerällään menen Suoniityn mäkeen. Kiilloiksi sain koko Korpelan torpan. Tässä isääni hoidan, eikä kukaan uskalla häätää meitä pois — ei kukaan, kuulitteko! (Nauraa).

OIKARI.

Kirous ja kuolema!

HETA.

Voi minun päiviäni! Lapseni on joutunut viettelijän käsiin.

TIINA.

Kavala käärme! Paljon lupasit, etkä mitään täyttänyt. Häätäjät tulivat kumminkin.

OIKARI.

Kurja! Hän on myynyt järkensä kaikkensa!

HETA.

Alatko sinäkin tuomita häntä?

SIMO.

Syy on viettelijän.

HETA.

Syy on nuoren paroonin, joka petollisilla lupauksilla on vietellyt taitamattoman lapsen.

OIKARI.

Syy on mielipuolen. Joka on järjen saanut, pitäköön järkensä. Suurin syy on teidän vaivaisten välittäjäin, jotka ikänne olette ryömineet loassa armoa kerjäten, teidän, jotka pelkäätte elämää ja kuolemaa. Teidän valitustenne vaimentamiseksi hän on myynyt itsensä, myynyt pilkkahinnasta velaksi, jota ei maksettu. Olette kaikin alentuneet pöyhkien pilkaksi. — Kärsikää pilkka! Kärsikää elämän- ja kuolemanpelon tuottamat tuskat! Kärsikää ja valittakaa! Ja tehköön valitus vaivanne tuhat kertaa raskaimmiksi! Minä en kärsi enkä valita kanssanne. — Hyvästi, raukat! Tukehtuu täällä mies. Metsässä on raitista ja vapaata.

(Aikoo lähteä).

TIINA (Heittäytyy Oikarin jalkoihin ja pitelee kiinni hänestä).

Älä yksin mene, Janne! Ota minut mukaasi! Yhdessä menemme synkimmän salon helmaan, havumajan laitamme ja siinä yhdessä asumme. Sinä metsiä kuljet ja minä vartioitsen majaamme käärmeiltä. Yhdessä pieksemme nuorta paroonia, jos hän joskus tulee sinne, tarjoo minulle hienon, valkosen kätensä ja yrittää pahaa tehdä.

OIKARI.

Kirottu! (Riuhtasee itsensä irti ja menee ulos).

TIINA (Nousee lattialta).

Janne, Janne, odota, minä tulen!

HETA (Rientää Tiinaa pitelemään).

Rauhotu, hyvä lapsi! Et sinä mene hänen kanssaan. (Vetää Tiinan mukanaan penkille).

Neljäs kohtaus.

Entiset. Tulokas, Poliisikonstaapeli ja Työnjohtaja tulevat.

TULOKAS.

Koko peto on ihmiseksi tuo Oikari.

POLIISIKONST.

Kiinni olisi sietänyt ottaa ja panna köysiin, mokoma raivopää.

TIINA.

Ulos, roistot, vertajanoovat kissa-ilvekset! Teillä ei ole täällä mitään tekemistä. Jumala ja nuori parooni on meidän puolellamme. Päästäkää minut! Antakaa minun mennä tappelemaan noita petoja vastaan! (Ponnistelee päästäkseen).

HETA.

Katsokaa ja kauhistukaa tekonne julmuutta. Järjen olette riistäneet lapseltamme.

POLIISIKONST.

Tokko tuolla lienee koskaan ollutkaan järkeä.

HETA.

Lapsi on ollut viisas koko ikänsä, sen voi todistaa jokainen, joka on nähnyt hänet ennen tätä päivää. Te ja teidän parooninne olette vieneet häneltä järjen.

TYÖNJOHT.

Millä voitte todistaa puheenne, jos parooni ja me vaadimme teidät edesvastuuseen solvauksesta? Tyttö on hullu, sen kuulemme ja näemme. Mutta minun ymmärtääkseni hänen hulluutensa syynä on Oikari, tuo villitty, joka oli vähällä tehdä meidät kaikki hulluksi.

POLIISIKONST.

Aivan samoin minä ajattelen ja sillä tavalla puhun, jos asia joskus tulee oikeudessa käsiteltäväksi. Tyttö pelkäsi Oikaria niin, että hän piiloutui pöydän taakse, kun Oikari tuli huoneeseen elämöimään.

TULOKAS.

Pelkäsi, että Oikari tappaa hänet. Totta tuo sitten oli joskus luvannut sen tehdä.

HETA.

Olette te pirullisia ihmisiä! Selvän asian vääräksi väännätte ja rikkaan kanssa köyhää sorratte.

TIINA.

Sorratte ja vainootte. (Riistäytyy irti, ottaa loukosta halon ja aikoo lyödä Tulokasta. Tulokas saa halon pois hänen käsistään ja pitelee häntä takaapäin vyötäisistä. Tiina kirkuu).

HETA (Rientää välittämään).

Tappaako aiot sen mielipuolen lapsen!

TYÖNJOHT. (Työntää Hetan pois).

Pitele vaan, Tulokas. Ei suinkaan raivohullua ihmistä valloilleen lasketa, että saamme tehtävämme suorittaa.

POLIISIKONST.

Tehtävämme on suoritettava kiireellä.

TIINA (Ponnistellen).

Auttakaa, hyvät ihmiset!

TULOKAS.

Potki mitäs potkit; kyllä minä takaan että pysyt.

HETA.

Älä rääkkää sitä lasta!

TIINA.

Auta, Janne! Päästä minua nuoren paroonin käsistä! (Puree Tulokkaan käteen, irrottautuu ja ryntää ulos).

TULOKAS.

Nyt hän lemmon vietävä puri niinkuin susi. Ihan verihaavan repäisi käteeni.

HETA (Lähtee ulos).

Tiina, lapsi raukka, älä mene!

TULOKAS.

Turkanen kun pakottaa! Pitäisi jotain käärettä saada.

TYÖNJOHT.

Ihmisen purema on kipeä ja vaarallinen. Tuosta saat käärettä. (Antaa nenäliinansa Tulokkaalle).

POLIISIKONST.

Jonkun joukosta täytyy lähteä ottamaan kiinni se mielipuoli, ettei hän pääse vahingoittamaan toisia eikä itseään.

TYÖNJOHT.

Mene sinä, Tulokas.

TULOKAS.

Enkä mene enää hänen pureskeltavakseen.

TYÖNJOHT.

Minä lähden; jääkää te suorittamaan tehtävänne. (Menee).

POLIISIKONST.

Nyt alamme tyhjentää huonetta.

TULOKAS.

Se on tehtävä suurella kiireellä, että tänään vielä saadaan minun tavarani sisälle. Tämä sänkyhän ensin viedään ulos.

POLIISIKONST.

Tämä ensin ja sitten kaikki järjestään. (Vievät ulos kaikki huonekalut, jälelle jää ainoastaan se sänky, jossa Simo lepää päästäen toisinaan pidätetyn, valittavan huokauksen. Tulevat. Työnjohtaja tulee raastaen Tiinaa, joka ponnistelee vastaan).

HETA (Tulee jäljessä).

Älkää repikö sitä lasta.

TYÖNJOHT.

En revi, siivosti pitelen, sen näkevät toisetkin.

TULOKAS.

Näemme sen ja voimme vaadittaessa todistaa.

POLIISIKONST.

Siivosti ja varovasti.

HETA (Astuttuaan huoneeseen).

Voi tätä hävityksen kauhistusta! Tyhjä on pirtti, kuoleva sairas enää loukossa viruu ja onneton mielipuoli on lapseni. (Kaatuu tainnoksiin).

POLIISIKONST.

Tulokas, tuo vettä; akka näkyy menneen tainnoksiin.

TULOKAS.

Lieneekö tuo tainnoksissa; minä luulen, että hänellä on vaan pirut mielessä. (Menee).

TIINA (Ponnistelee työnjohtajan pidellessä, huomaa Hetan).

Joko kuolit, äiti? Kuka sinun tappoi — kruununmiehetkö? (Alkaa itkeä ja valittaa).

TULOKAS (Tuo kipolla vettä).

Tässä on vettä jos tätä tarvitaan. (Poliisikonstaapeli kaataa vettä Hetan päähän ja niskaan. Heta virkoo, nousee istumaan ja katselee ympärilleen, heittäytyy lattiaan ja itkee).

TYÖNJOHT.

Nouskaa tekemään tehtäviänne, emäntä. Tottapa teillä on tiedossa huone, mihin menette, ja ellei ole niin tiedustelkaa. Toimeen vaan nopeasti ja matkalle.

POLIISIKONST.

Meidän täytyy ottaa se hullu tyttö huostaamme.

TYÖNJOHT.

Hän on varmaankin vietävä vaivaistalolle. Ja siellä, ellei missään muualla, saa tuo sairaskin asunnon. Täällä on hevonen, valjastettakoon se heti reen eteen, sairas ukko viedään rekeen, ryysyjä ympärille ja köysillä kiinni, ettei hän putoa reestä kivisellä polulla.

TIINA.

Älkää koskeko sairaaseen, joka kuolinvuoteellaan makaa. Minä tahdon hoitaa häntä kuolemaansa asti. Nuori parooni on niin hyvä ja armollinen. Polku on kivinen. Reki tärähtelee — kaatuu. Auttakaa! Isä, isä!

SIMO (Nousee vuoteelta).

Pedot! Tulkaa ja puhkaiskaa silmäni, ettei tarvitsisi nähdä tätä helvetillistä vaivaa; tehkää kuuroksi korvani, etten kuulisi vaivattujen valitushuutoja; kiskokaa tuskien tuliraudoilla kärvennetty sydän rinnastani; surmatkaa kiduttamatta vaimoni ja lapseni! Rypekää, uikaa syyttömästi vainottujen veressä!

Loppu.