SISÄLLYS: (continued 2)

Xanthe kiiruhti käsi kädessä kihlattunsa kanssa edellä joukkoa, valmisti isäänsä helläsydämmisesti edeltäpäin siitä, mitä oli tapahtunut, kertoi, kuinka isä, hän ja vanha Semestre olivat tehneet väärin Phaonille, vei nuorukaisen hänen eteensä, vaipui liikutettuna alas hänen edessänsä, kun isä oli pannut hänen kätensä tytön kumppanin käteen ja huutanut vapisevalla äänellä:

"Rakas olet sinä aina ollut minulle, sinä mustatukka, ja Xanthe tahtoo sinua puolisoksensa. Niin olisi minullakin sitten poika! Te korkeat olymppilaiset, kuulkaatte, hyvä, vahva, ystävällinen poika. Nosta minua ylös. Kuinka terveeksi minä itseni tunnen! Enkö minä ole saanut sinun kanssasi kaksi vahvaa jalkaa ja käsivartta? Tänään saa tuo eukko vallan hyvin tulla! Silmänkääntäjä opetti minulle, kuinka tuon kanssa pitää menetellä."

Phaonin vahvoille olkapäille nojautuneena astui hän onnellisena hymyillen ulos, tervehti nuorta komeata veljensä poikaa sekä veljeänsä ja sanoi:

"Anna Phaonin asua Xanthen luona minun talossani, joka kyllä kohta on oleva hänen omansa, sillä minä olen heikko ja tarvitsen apua."

"Mielelläni, sydämmeni pohjasta mielelläni", huusi Protarchos, "ja kaikissa tapauksissa on se sillä lailla hyvä, sillä, sillä, — no kerranhan sen kuitenkin täytyy tulla ilmi, sillä minä, minä hullu harmaapää…"

"No?" kysyi Lysander, ja Semestre kaaritti kätensä kokoon näkinkengän tavoin ja pani sen korvan taa kuullaksensa paremmin.

"Minä, — katsokaa vaan minua, — minä Protarchos, Dionysioksen poika, en tule enään toimeen tuolla talossa yksinäni harvapuheisen pojan ja vanhan Iasonin kanssa ja sentähden olen minä, — kenties se on hulluutta, mutt'ei ainakaan rikos, — ja sentähden olen minä valinnut Messenestä uuden vaimon."

"Protarchos!" huusi sairas ja nosti hämmästyneenä kätensä; mutta Phaon nyykäytti isälle suostuvaisesti ja vaihtoi iloisen katseen kihlattunsa kanssa.

"Minun äitini nuoremman sisaren on hän valinnut", sanoi messeneläinen Leonax.

"Nuoremman, niin, ei kuitenkaan nuorimman", keskeytti Protarchos tätä puhetta. "Kolmen päivän perästä vietätte te häänne, lapset. Phaon hallitsee täällä sinun luonasi, Lysander, Xanthen kanssa, ja minä vanhassa talossa tuolla ylhäällä Praxillan kanssa. Kohta teidän naimisenne jälkeen menen minä Leonaxin kanssa Messeneen ja tuon minun pikku vaimoni tänne."

"Meilt' on jo kauan aikaa puuttunut emäntä ja minä siunaan sinun rohkeata päätöstäsi!" huusi Iason.

"Niin, urhoollinen olet sinä aina ollut", sanoi sairas.

"Tällä kertaa en kuitenkaan niin paljon, kuin se voisi näyttää", vastasi Protarchos hymyillen. "Praxilla on arvoisa leski ja hänelle ostin minä nuo rouvanpuvut Messenestä, joista sinä kyselit, Semestre."

"Hänelle?" mutisi eukko.

"Yksi on siellä sininenkin, joka on häntä kaunistava, koska hänellä on vaaleanruskeat hiukset, hienosti harmailla sekoitetut. Mutta hän on raitis, iloinen ja taitava kuni nuori ja on auttava Phaonia ja Xanthea uudessa talossa monella hyvällä neuvolla."

"Minä muutan Agrigentiin tyttäreni luo", sanoi Semestre päättäväisesti.

"Mene vaan", vastasi sairas ystävällisesti, "ja hoida itseäsi vanhoina päivinäsi säästöilläsi."

"Joita minun isäni", lisäsi Leonax, "suurentaa tuhannella drachmalla."

"Minun Alkiphronillani on sydän", huusi emännöitsijä.

"Minulta saat sinä yhtä paljon ja sinisen rouvanpuvun eron päivänä", sanoi Lysander.

* * * * *

Kohta Phaonin ja Xanthen häitten jäljestä muutti Semestre tyttärensä luo.

Rakennus meren rannalla oli uudistettu kauniiksi ja ilman riitaa, sillä maatila kuului nyt taas molemmille veljeksille yhteisesti, ja Xanthe löysi Praxillassa uuden, hyvän äidin.

Tuota marmorista leposijaa, jolla nuoren parin onni tuli päätetyksi, nimittivät rakkaudessa ja hyvässä sovussa vanhentuvan avioparin jälkeiset "kysymyksen penkiksi."