RAASEPORIN RISTINA.
Reading edition
1.
"Seis, seis, ken linnahan pyrkii, jo tullut on sydänyö?"
"Karl kuningas Knuutinpoika, se linnanporttihin lyö!"
Ja nostosilta se vinkui ja tulijaistorvet soi, ja huovien tuessa Kaarlo nyt pihalle haparoi…
Taas tuliko Dantsigista vai Riiasta kuka sen ties, hän palasi Suomeen aina, oli syntyä Suomen mies!
Hän kolmasti kruunua kantoi kuin lyijystä ollut se ois, mut Kristerin pojat ja piispat sen kolmasti ottivat pois.
Niin kaukana häämöitti onni ja kruunu ja Tukholmi —, mut Abrami Raaseporin herra häntä portailla tervehti.
Tulisoihtujen varjoon hän kulki ja tuijotti pimeään, näki tornissa valkoisen hunnun ja kultaisen kiehkurapään.
Nuor Ristina tornissa istui ja lempeän katsehen loi, se kulkijakuningas nuortui ja sen katsehen hetteistä joi.
2.
Oi, Ristina, oi, Ristina, näin ihanata unta, oli tähdistä mulla kruunu ja pilvissä valtakunta ja sua minä katselin kuin päivän koittoa, ma kuulin kaukaa huminaa ja harpun soittoa!
Ja yli taivaan sinisen sä kätes mulle annoit, ja lentäessä tähtien sä nuoren lempesi vannoit, ma kumarruin sun ylitses ja kruunu luisti pois ja sinkui avaruuteen kuin usvaa vain se ois.
Ei ole mulla kruunua, oi, Ristinani nuori, se oli katinkultainen ja kiiltävä valekuori, ma olen laho tammi vaan ja syksy siinä soi, sun sinisilmäs lämpö sen taas lemmen lehtiin loi.
Ei ole mulla nuoruutta, en taida kukkaiskieltä, ma olen mieron kuningas ja täynnä mieron mieltä, mut mitä mull' on uskoa, se sinun uskos lie, oi, Ristina, oi Ristina, älä uskoani vie!
3.
Hän houraili sairasvuoteellaan: "Ota, knaappini, valjakkovaunu, tuo piispa tänne, älä mustaa tuo, vaan valkea piispa Maunu!
Vai niin! Joko piispa kuollut on, no tuo sinä pappi nuori, jolla verta vielä on suonissaan ja rinta kuin tulivuori.
Älä itke, ihana Ristina, vaikka Kalman kuningas saapuu! Hoi, knaappi, varo sa pappia, hän tikarin kätkee kaapuun!…
Miks, Ristina, silmäs niin kaukana on ja miksi on kuopalla posket, miks valkoinen kätesi vapisee, kun, onneton, otsaani kosket?
Mene pois, mene pois, sinä kavallat mun kuin muutkin petti mun aina —! Ei, ei, älä ota sitä kättäsi pois, kuin haahkan untu se painaa! —
Niin hyvä, niin hyvä taas olla on, sinä olet kuin karitsa kaino, sun kanssasi polttoni pakenee ja pahojen henkien vaino.
Hoi, knaappi! Kas pappi! No, terve mies! Ota käteesi juomasarvi ja häitäni juo! Miss' soittajat lie ja morsiusneitojen parvi!"
Ja pappi se puhui hiljakseen kuin suvinen iltatuuli, kun lehdossa uninen suhina käy; sitä kuningas viihtyen kuuli.
Hänen sielunsa silmä kirkastui ja hän nautti Herran viinin —, hän katseli Ristinan silmihin ja kädestä piti hän kiinni.
Sitä lujasti puristi hän rinnalleen ja Herraa lemmestä kiitti, joka seuraa Tuonelan usvien taa ja täällä jo sydämet liitti…
(Larin Kyösti).