JOHDANTO. (continued 3)

Olavi kuningas suuntasi laivastonsa pohjoista kohti rannikkoa pitkin ja kastoi kaiken kansan siellä, missä retkeili. Salpteen saavuttuaan hän aikoi lähteä vuonoon Raudia etsimään, mutta vuonoa pitkin pyyhälti ulospäin myrskysää ja kova tuuli, ja kuningas odotti siellä viikon verran, ja sama myrsky kävi vuonosta päin, mutta ulkopuolella oli navakka tuuli purjehtia pohjoiseen pitkin rannikkoa. Niin kuningas purjehti aina Åmdiin asti, ja siellä kaikki kansa alistui kristinuskoon. Sitten hän pyörsi jälleen etelää kohti. Mutta kun saavuttiin Salpteen, raivosi myrskysää ja ankara hyrsky pitkin vuonoa. Kuningas odotti siellä muutamia öitä, mutta sää pysyi samanlaisena. Silloin hän puhui Sigurd piispalle ja kysyi, saattoiko tämä keksiä mitään keinoa sitä vastaan. Piispa sanoi tahtovansa koettaa, antaisiko Jumala apuaan paholaisen vallan voittamiseksi.

Sigurd piispa otti nyt messupukunsa, kävi kuninkaanlaivan keulaan, käski sytyttää kynttilöitä ja kantoi esiin tuohuksia, asetti ristiinnaulitun kuvan keulaan, luki siellä evankelioita ja monta muuta rukousta ja pirskoitti vihkivettä yli koko laivan. Sitten hän kehoitti irroittamaan köydet ja soutamaan vuonoon. Kuningas käski silloin huutaa toisille laivoille, että kaikki soutaisivat hänen jälkeensä. Mutta kun airot alkoivat liikkua Kurjella, niin se eteni vuonoon, eivätkä ne, jotka soutivat, tunteneet vastassaan mitään tuulta; ja sellaiseksi jäi vanaveden ala, että siinä oli aivan tyyntä, mutta hyrsky vihmoi niin tiheänä molemmin puolin, ettei näkynyt tuntureita vuonon kummallakaan sivulla. Niin souti alus toisensa jälkeen tyvenessä, ja he kulkivat siten kaiken päivää ja seuraavan yön ja saapuivat hiukan ennen päivänkoittoa Godöhön. Mutta kun he joutuivat Raudin talon edustalle, kellui hänen suuri aluksensa rannassa. Olavi kuningas kävi heti taloon miehineen, ryntäsi siihen tupaan, missä Raud nukkui, ja hänen miehensä murtivat sen auki ja hyökkäsivät sisään. Silloin Raud joutui vangiksi ja sidottiin, mutta muista miehistä, jotka olivat sisällä, surmattiin muutamia ja toisia vangittiin. Sitten kuninkaan miehet kävivät siihen tupaan, missä Raudin alustalaiset nukkuivat; siellä muutamia surmattiin, toisia sidottiin, toisia piestiin.

Kuningas käski sitten tuoda Raudin eteensä ja kehoitti häntä alistumaan kasteeseen. "Silloin", sanoi kuningas, "en tahdo riistää sinulta omaisuuttasi, vaan rupean kernaammin ystäväksesi, jos taidat siivolla käyttäytyä".

Raud huusi vastaan sanoen, ettei hän koskaan usko Kristukseen, ja haastoi herjasanoja Jumalasta. Kuningas suuttui silloin ja sanoi, että Raud on saava surkean lopun. Sitten kuningas käski ottaa hänet ja sitoa selin salkoon, pistää puupalan hänen hampaittensa väliin ja siten avata suun. Sitten kuningas otatti kyykäärmeen ja pistätti sen hänen suuhunsa; mutta käärme ei tahtonut käydä suuhun, vaan kiemurteli pois, sillä Raud henki vastaan. Silloin kuningas käski ottaa väinönputken ja pistää sen Raudin suuhun, mutta toiset kertovat, että hän otti torvensa ja työnsi sen hänen suuhunsa; siihen tungettiin käärme ja hehkuva rautatanko pistettiin perään. Silloin käärme meni Raudin suuhun ja sitten kaulaan ja kaivoi itselleen tien siitä puhki; niin Raud heitti henkensä.

Olavi kuningas otti sitten ylettömän paljon kulta- ja hopeatavaraa ja muuta irtaimistoa, aseita ja kaikenlaisia kalleuksia; kuningas kastatti kaikki miehet, jotka olivat seuranneet Raudia, mutta ne, jotka eivät suostuneet, hän surmautti tai kidutti heitä. Sitten Olavi kuningas otti sen laivan, joka oli ollut Raudin, ja ohjasi sitä itse, sillä se oli paljoa suurempi ja komeampi alus kuin Kurki; keulassa oli louhikäärmeen pää, mutta perässä koukero ja pyrstö, ja se oli runsaasti silattu. Sitä purtta kuningas nimitti Käärmeeksi, sillä kun purje oli nostettu, niin se näytti louhikäärmeen siiviltä; tämä oli Norjan kaunein alus. Olavi kuningas teki koko sen vuonon kristityksi ja lähti sitten tiehensä etelään päin, ja sillä matkalla tapahtui paljon, niinkuin on kirjoitettu muistiin tarinain mukaan, että peikot ja maahiset ryhtyivät ottelemaan hänen miestensä ja toisinaan hänen itsensäkin kanssa. Mutta me tahdomme ennemmin kirjoittaa niistä tapahtumista, että Olavi kuningas saattoi Norjan kristityksi, tai niistä muista maista, jotka hän johdatti kristinuskoon. Olavi kuningas saapui samana syksynä sotajoukkoineen Trondhjemiin, ohjasi laivastonsa Nidarosiin ja asettui sinne talvimajoihin.

* * * * *

Nyt tahdon lähinnä kirjoituttaa tarinan Islannin miehistä.

Kun Olavi Trygvenpoika oli ollut kaksi talvea Norjan kuninkaana, oleskeli hänen luonaan muuan saksilainen pappi, nimeltään Tangbrand. Hän oli luonteeltaan väkivaltainen ja murhamies, mutta hyvä hengellinen ja ripeä toimissaan; hänen hillittömyytensä vuoksi ei kuningas kuitenkaan halunnut pitää häntä luonaan, vaan antoi hänelle toimeksi lähteä Islantiin kääntämään sitä maata kristinuskoon. Hän sai kauppalaivan ja saapui sillä Islantiin. Tangbrand julisti siellä kristinuskoa, ja hänen sanojaan seuraten moni päällikkö ja heidän väkensä antoivat kastaa itsensä, mutta siellä oli useita, jotka puhuivat häntä vastaan. Torvald Veile ja Veterlide runoilija sepittivät herjauslauluja Tangbrandista, mutta hän tappoi molemmat. Tangbrand viipyi Islannissa kolme talvea ja koitui kolmen miehen surmaksi, ennenkuin lähti pois.

Samana syksynä, jolloin Olavi kuningas palasi pohjan puolesta, niinkuin ennen on kirjoitettu, saapui Islannista Nidarosiin Kjartan; hänen äitinsä isä oli Egil Skallagriminpoika, jota on sanottu lupaavimmaksi niistä miehistä, jotka ovat syntyneet Islannissa. Hänen kerallaan oli monta muutakin päällikköä, ja nämä olivat kaikki pakanoita, niinkuin useat muutkin, toiset mahtavia, toiset eivät. Silloin saapui Islannista myöskin kelpo miehiä, jotka olivat saaneet kasteen Tangbrandilta. Olavi kuningas otti ilolla vastaan Gissur Valkean sekä tämän vävyn Hjalte Skjeggenpojan, jotka olivat kristittyjä, ja he viipyivät hänen luonaan. Mutta ne Islannin miehet, jotka omistivat laivoja ja olivat pakanoita, koettivat päästä purjehtimaan pois, niin pian kuin kuningas saapui kaupunkiin, sillä heille oli kerrottu, että kuningas pakotti kaikki miehet kristinuskoon; mutta sää oli epäsuotuisa ja ajoi heidät takaisin Nidar-saarelle. Nyt kerrottiin Olavi kuninkaalle, että siellä oli islantilaisia muutamilla aluksilla, kaikki pakanoita, ja he aikoivat karttaa kuningasta. Silloin hän lähetti heidän luokseen miehiä kieltäen heitä lähtemästä pois, mutta käski heitä asettumaan kaupungin rantaan; he tekivät niin, mutta eivät kantaneet mitään maihin laivoistaan.

Sitten tuli mikonmessu; sitä kuningas antoi viettää suurellisesti ja laulatti messun juhlallisesti. Islantilaiset tulivat saapuville ja kuuntelivat kaunista laulua ja kellonsoittoa. Mutta kun he palasivat laivoilleen, kertoi kukin, mitä hän ajatteli kristittyjen menoista. Kjartan ylisti niitä, mutta useimmat muut moittivat. Mutta totta on, niinkuin sanotaan, että "monta on kuninkaalla korvaa": se kerrottiin kuninkaalle. Silloin hän lähetti heti samana päivänä erään miehen Kjartania noutamaan ja kutsutti hänet luokseen. Kjartan lähti muutamain miesten kera kuninkaan puheille; tämä otti hänet suopeasti vastaan. Kjartan oli miesten rotevimpia ja komeimpia ja taitava puheissaan. Mutta kun kuningas ja hän olivat haastelleet muutamia sanoja keskenään, kehoitti kuningas Kjartania ottamaan vastaan kristinuskon. Kjartan sanoo, ettei tahdo evätä sitä, jos saa kuninkaan ystävyyden. Kuningas lupaa hänelle täyden ystävyytensä, ja tästä he nyt sopivat keskenään. Seuraavana päivänä Kjartan kastettiin ja Bolle Torlakinpoika, hänen sukulaisensa, ja koko heidän seurueensa; Kjartan ja Bolle olivat kuninkaan kesteinä, niin kauan kuin kantoivat valkoisia vaatteita,[108] ja kuningas oli perin suopea heitä kohtaan.

Olavi kuningas asteli eräänä päivänä rantakujalla, mutta muutamia miehiä tuli häntä vastaan, ja se, joka etumaisena kulki, tervehti kuningasta. Kuningas tiedusteli tältä mieheltä hänen nimeään; hän nimitti itseään Halfrödiksi. Silloin kuningas virkkoi:

"Oletko runoilija?"

"Osaan runoja sepittää", tämä sanoo.

Sitten kuningas puhui: "Varmaankin otat vastaan kristinuskon ja rupeat sitten minun miehekseni?"

Hän vastaa: "Ehdon tahdon panna sille, että annan kastaa itseni, — jos sinä, kuningas, itse viet minut kastettavaksi; yhdeltäkään toiselta mieheltä en ota sitä vastaan."

"Sen teen", vastaa kuningas. Sitten Halfröd kastettiin, ja kuningas vei hänet kasteelle. Nyt kuningas kysyi Halfrödiltä:

"Tahdotko nyt ruveta minun miehekseni?"

Halfröd vastaa: "Olin ennen Haakon jaarlin miehiä; nyt en tahdo ruveta avuksi sinulle enkä kenellekään toiselle päällikölle, ellet lupaa, ettei minulle tapahdu sellaista, että karkoitat minut luotasi."

"Niin on minulle kerrottu, Halfröd", sanoo kuningas, "että sinä et ole niin viisas ja älykäs, ettei voi odottaa sinun tekevän sellaista, jota en millään muotoa siedä".

"Surmaa minut sitten", virkkaa Halfröd.

Kuningas haastoi: "Sinä olet juonikko-runoilija,[109] mutta minun mieheni sinun pitää nyt olla."

Halfröd vastaa: "Mitä annat, kuningas, minulle ristilahjaksi, jos minun pitää käyttää Juonikko-runoilijan nimeä?"

Kuningas antoi hänelle miekan, mutta se oli ilman huotraa. Kuningas sanoi: "Sepitä nyt runo miekasta ja anna 'miekan' soida joka säkeessä."

Halfröd lauloi:

Yksi on miekka, mi miehen miekkarikkaaksi muutti; miekkain mittelijälle miekkoja kosolta karttuu.

Ei miekan puutetta synny — vastaan ma kolmea miekkaa miekkain herra, jos huotran miekalleni ma saisin.

Silloin kuningas antoi hänelle huotran. Halfrödin runoista otamme tietoja ja todisteita siihen, mitä on kerrottu kuningas Olavi Trygvenpojasta.

Tänä samana syksynä saapui Tangbrand pappi Islannista Olavi kuninkaan luo ja kertoi, ettei hänen retkensä ollut onnistunut; hän sanoi, että islantilaiset olivat häntä herjanneet ja muutamat tahtoivat hänet surmata, ja arveli, ettei ollut odotettavissa sen maan rupeavan kristityksi. Olavi kuningas kiivastui ja vihastui niin silmittömästi, että kutsutti koolle kaikki islantilaiset, jotka olivat kaupungissa, ja sanoi sitten, että heidät surmattaisiin kaikki. Mutta Kjartan ja Gissur ja Hjalte sekä toiset, jotka olivat silloin ottaneet vastaan kristinuskon, kävivät hänen luokseen ja sanoivat:

"Et suinkaan sinä, kuningas, aio syödä sanaasi, sillä sinä sanot, ettei yksikään mies ole voinut tehdä niin paljoa saattaakseen sinut suuttumaan, ettet antaisi heille anteeksi, kun he suostuvat kastettaviksi ja luopuvat pakanuudesta. Nyt tahtovat kaikki Islannin miehet, jotka ovat täällä, kastattaa itsensä, mutta kyllä kai me keksimme keinon siihen, että kristinusko voittaa alaa Islannissa; täällä on monta mahtimiesten poikaa Islannista, ja heidän isänsä tukevat varmaankin hyvin sitä asiaa. Mutta Tangbrand käyttäytyi siellä, niinkuin täällä teidänkin luonanne, ylimielisesti ja surmasi miehiä, eikä sikäläinen kansa sietänyt sellaista."

Silloin kuningas kallisti korvansa näille puheille; nyt kastettiin kaikki islantilaiset, jotka olivat siellä. Sittemmin Olavi kuningas lähetti Islantiin Gissur Valkean ja Hjalte Skjeggenpojan saattamaan sen maan kristityksi ja antoi heille mukaan erään papin nimeltä Tormod ja muita hengellisiä, mutta pidätti luonaan panttivankeina neljä Islannin miestä, jotka olivat hänen mielestään mainioimpia. Ja niin kerrotaan Gissurin ja Hjalten matkasta, että he saapuivat Islantiin ennen altingia ja lähtivät käräjille, ja niillä käräjillä määrättiin kristinusko laiksi Islannissa, ja sinä kesänä kastettiin kaikki kansa.

Leiv, Puna-Eirikin poika, hänen joka ensimmäisenä asutti Grönlannin, oli eräänä kesänä saapunut Norjaan. Hän lähti Olavi kuninkaan luo ja otti vastaan kristinuskon. Sitten Olavi kuningas lähetti Leiv Eirikinpojan Grönlantiin levittämään oikeata oppia. Hän otti merellä laivamiehistön, joka ajelehti avutonna hylyllä, ja sitten hän löysi Viinimaan[110] ja saapui samana kesänä Grönlantiin asettuen Brattalidiin isänsä Eirikin luo. Sen jälkeen Leiviä sanottiin "onnekkaaksi", mutta hänen isänsä Eirik arveli, että ne kaksi seikkaa tasoittivat toisensa, että Leiv oli pelastanut laivamiehistön ja että hän oli toimittanut Grönlantiin "tuhontuojan", nimittäin papin.

* * * * *

Olavi kuningas oli joka suhteessa Norjan suurin urheilija niistä, joista on olemassa kertomuksia; hän oli väkevämpi ja kätevämpi kuin yksikään toinen, ja siitä on monta tarinaa kirjoitettu. Yksi on se, että hän nousi Smalsarhornille[111] ja kiinnitti kilpensä vuoren huipulle, ja toinen se, että hän auttoi henkivartijaansa, joka oli edellä kiivennyt vuorelle, niin ettei voinut päästä ylös eikä alas; mutta kuningas kävi hänen luokseen ja kantoi hänet kainalossaan alas tasangolle. Olavi kuningas astui airoja pitkin laidan ulkopuolitse, kun hänen miehensä soutivat Käärmettä, ja hän kisaili kolmella miekalla, niin että yksi oli aina ilmassa, ja hän sai aina kiinni kädensijasta. Hän iski yhtä voimakkaasti kummallakin kädellä ja lennätti kaksi keihästä samalla haavaa. Olavi kuningas oli miesten iloisimpia ja perin hilpeä, leppeä ja alentuvainen, erittäin kiivas kaikissa asioissa, hyvin antelias ja huomattava ympäristössään, muita urhoollisempi taistelussa, mutta sangen julma, kun oli vihoissaan, ja vihollisiaan hän kidutti kovin: muutamia hän poltatti tulessa, toisia jätti hurjien koirien revittäviksi, toisia käski silpoa tai heitätti alas korkeilta vuorilta. Näistä syistä hänen ystävänsä olivat hänelle hartaasti uskolliset, mutta viholliset häntä pelkäsivät; hänen menestyksensä oli suuri siitä syystä, että toiset noudattivat hänen tahtoaan rakkaudesta ja ystävyydestä, mutta toiset pelosta.

Haalogalannista palattuaan Olavi kuningas rakennutti Laden luona suuren laivan, joka oli paljoa isompi kuin toiset alukset, joita silloin oli maassa; ja siellä on vielä alustahirret, joten sen voi nähdä. Torberg Lovenlyöjä oli nimeltään se mies, joka oli laivan runkoseppänä; mutta siellä oli työssä myöskin monta muuta miestä, muutamat puita kaatamassa, toiset niitä veistämässä, toiset nauloja iskemässä, toiset hirsiä kuljettamassa. Kaikki tarpeet olivat tarkoin valitut. Laiva oli sekä pitkä että leveä ja suurista hirsistä, ja siinä oli korkeat laidat.

Mutta kun alukseen laadittiin ulkolaudoitusta, sai Torberg välttämättömän asian lähteä kotitaloonsa, ja siellä hän viipyi varsin kauan. Ja kun hän palasi, oli laiva jo valmiiksi veistetty. Kuningas lähti heti illalla ja Torberg hänen kerallaan katsomaan, kuinka alus oli tehty, ja silloin sanoi jokainen, ettei konsanaan ollut nähty niin suurta tai niin kaunista sotapurtta. Kuningas palasi sitten kaupunkiin. Mutta varhain seuraavana aamuna hän saapui jälleen laivalle ja Torberg hänen mukanaan; sinne olivat sepät tulleet aiemmin, ja kaikki seisoivat toimettomina. Kuningas kysyi, miksi he niin menettelivät. He vastasivat, että laiva oli hakattu pilalle, ja joku lienee käynyt keulasta takasillalle asti iskien partaaseen loven toisensa jälkeen. Kuningas astui silloin luo ja näki sen todeksi ja sanoi heti valalla vannoen, että se mies oli kuoleman oma, jos kuningas saisi tietää, kuka kateudesta oli vahingoittanut purtta; "mutta se, joka tämän voi minulle sanoa, saa suuren palkan". Silloin virkkaa Torberg:

"Minä saatan sanoa teille, kuningas, kuka on tehnyt tämän työn."

"En voikaan odottaa keneltäkään paremmin kuin sinulta", sanoo kuningas, "että hänen onnistuisi päästä selville siitä ja sanoa se minulle".

"Minä tahdon sanoa teille, kuningas", hän virkkaa, "kuka tämän on tehnyt — sen olen minä tehnyt".

Silloin kuningas lausuu: "Sitten sinun on sovitettava se niin, että se on yhtä hyvä kuin ennenkin; siitä riippuu sinun henkesi."

Tämän jälkeen Torberg kävi käsiksi ja hakkasi partaan niin, että kaikki lovet hävisivät. Kuningas sanoi silloin — ja kaikki muutkin — että laiva oli paljoa kauniimpi siltä laidalta, mistä Torberg oli hakannut; pyysipä nyt kuningas häntä tekemään niin molemmilla laidoilla ja kiitti häntä suuresti siitä. Niin Torbergista tuli laivan pääseppä, kunnes se oli täysin valmiina. Se oli sotapursi ja laadittu samantapaiseksi kuin Käärme, jonka kuningas oli tuonut mukanaan Haalogalannista; mutta uusi alus oli paljoa isompi ja kaikissa suhteissa huolellisemmin rakennettu. Tätä hän nimitti Suur-Käärmeeksi, mutta toista Pikku-Käärmeeksi. Suur-Käärmeessä oli neljäneljättä osastoa. Pää ja koukku olivat kauttaaltaan kullatut, ja partaat olivat yhtä korkeat kuin merialuksissa. Tämä on Norjan laivoista se, joka on ollut rakennettu parhaiten ja suurimmilla kustannuksilla.

* * * * *

Tanskan kuninkaalla Svein Kaksiparralla oli puolisona Gunhild, vendiläiskuninkaan Burislavin tytär. Mutta niinä vuosina, joista nyt on kerrottu, tapahtui, että kuningatar Gunhild sairastui ja kuoli,[112] ja vähää myöhemmin Svein kuningas sai puolisokseen Sigrid Ylpeän, Ruotsin kuninkaan Olavin äidin. Mutta Eirik jaarli Haakoninpoika ja hänen veljensä ja moni muu sukulainen olivat lähteneet Norjasta Olavi kuningasta pakoon, ja heidät oli otettu hyvin vastaan sekä Svitjodissa että Tanskassa. Eirik jaarli sai sitten vaimokseen Gydan, Svein kuninkaan tyttären, ja tämän sukulaisuuden vuoksi syntyi nyt suuri ystävyys Ruotsin ja Tanskan kuninkaiden sekä Eirik jaarlin kesken.

Vendiläiskuningas Burislav[113] valitti vävylleen Sigvalde jaarlille, että se sopimus oli rikottu, minkä jaarli oli laatinut kuningas Burislavin ja Svein kuninkaan kesken. Kuningas Burislavin oli määrä saada Tyre Haraldintytär, Svein kuninkaan sisar; mutta se avioliitto ei ollut edistynyt, sillä Tyre kieltäysi jyrkästi menemästä naimisiin pakanallisen ja vanhan miehen kanssa. Nyt kuningas Burislav sanoo jaarlille, että hän aikoo vaatia sopimusta täytettäväksi, ja pyytää jaarlia lähtemään Tanskaan ja tuomaan Tyre-kuningattaren hänen luokseen. Sigvalde jaarli ei kieltäytynyt siitä matkasta, vaan lähti Svein kuninkaan luo ja esitti tämän asian hänelle; puheillaan Sigvalde jaarli pääsi niin pitkälle, että Svein kuningas jätti sisarensa Tyren hänen haltuunsa; Tyren mukana seurasi muutamia naisia sekä hänen kasvatusisänsä, jonka nimi oli Åssur Agenpoika, mahtava mies, sekä muutamia muita miehiä. Kuningas ja jaarli sopivat siitä, että ne maatilat Vendinmaassa, mitkä kuningatar Gunhild oli omistanut, ne saisi nyt Tyre sekä sitä paitsi muita suuria maita huomenlahjaksi.

Tyre itki katkerasti ja lähti vastahakoisesti matkalle. Mutta kun hän ja jaarli olivat tulleet Vendinmaahan, valmisti kuningas Burislav häät ja sai kuningatar Tyren. Mutta niin kauan kuin tämä oli pakanain parissa, ei hän tahtonut ottaa vastaan ruokaa eikä juomaa heiltä, ja näin kävi seitsemänä yönä. Sitten tapahtui eräänä yönä, että kuningatar Tyre ja Åssur pakenivat pimeässä metsään. Lyhintä on sanoa heidän matkastaan, että he saapuivat Tanskaan; mutta Tyre ei uskalla millään muotoa jäädä sinne, koska tietää, että jos hänen veljensä Svein kuningas saa kuulla hänen olevan siellä, niin tämä lähettää hänet heti takaisin Vendinmaahan. Niin he kulkevat kaikkialla salassa, kunnes pääsevät Norjaan. Tyre ei keskeyttänyt matkaansa, ennenkuin he tulivat Olavi kuninkaan luo; tämä otti heidät suopeasti vastaan, ja heitä kohdeltiin siellä hyvin.

Tyre kertoo kuninkaalle kaiken tukalasta asemastaan ja pyytää häneltä neuvoa ja turvaa hänen valtakunnassaan. Tyre oli taitavasanainen nainen, ja kuningas mielistyi suuresti hänen puheeseensa; hän näki, että Tyre oli kaunis, ja hänen mieleensä johtuu, että tämä saattaa olla hyvä avioliitto; hän suuntaa puheen tähän ja kysyy, tahtooko Tyre mennä naimisiin hänen kanssaan. Mutta sellainen kuin tämän asema nyt oli, näytti hänestä vaikealta suoriutua siitä; ja toisaalta hän huomasi, kuinka edullinen avioliitto tämä oli, kun hän saisi niin kuuluisan kuninkaan, ja niin hän pyysi Olavia päättämään hänen puolestaan. Ja kun tästä oli puhuttu, sai Olavi kuningas Tyren. Nämä häät vietettiin syksyllä, kun kuningas oli palannut Haalogalannista. Olavi kuningas ja Tyre oleskelivat talven Nidarosissa.

Mutta keväällä Tyre kuningatar valitti usein Olavi kuninkaalle ja itki katkerasti sitä, että hänellä oli niin suuria maatiloja Vendinmaassa, mutta ei omaisuutta siinä maassa, niinkuin kuningattarille oli sopivaa. Väliin hän pyysi kaunein sanoin kuningasta hankkimaan hänen omaisuutensa ja sanoi kuningas Burislavin ja Olavi kuninkaan olevan niin hyviä ystäviä, että heti kun he toisensa tapaisivat, kuningas antaisi kyllä Olaville kaiken, mitä tämä pyytäisi. Mutta kun Olavi kuninkaan ystävät saivat kuulla tämän puheen, varoittivat kaikki häntä siitä matkasta.

Niin kerrotaan, että eräänä päivänä varhain keväällä kuningas asteli rantakujaa pitkin; mutta turulla häntä vastaan tuli muuan mies kantaen väinönputkia, jotka olivat merkillisen suuria siihen vuodenaikaan. Kuningas otti ison väinönputken käteensä ja kävi Tyre kuningattaren asuntoon. Tyre istui tuvassa itkien, kun hän astui sisään. Kuningas sanoi:

"Kas tässä tuon sinulle ison väinönputken."

Tyre löi sen luotaan kädellään ja virkkoi:

"Suurempia lahjoja antoi Harald Gorminpoika, mutta vähemmän hän pelkäsikin lähteä maasta omaisuuttaan hakemaan, ja se osoittautui todeksi, kun hän saapui tänne Norjaan ja hävitti suurimman osan tätä maata ja valtasi kaiken veroineen ja maksuineen; mutta sinä et uskalla kulkea Tanskan kautta minun veljeni, Svein kuninkaan tähden."

Olavi kuningas hypähti pystyyn näistä sanoista ja huusi kuuluvasti ja vannoi valalla:

"Minä en milloinkaan pelkää sinun veljeäsi, Svein kuningasta, ja jos me toisemme tapaamme, silloin hänen on väistyminen."

Olavi kuningas kuulutti vähää myöhemmin käräjät kaupunkiin. Hän teki silloin tiettäväksi rahvaalle, että halusi saada kesäksi sotaväkeä ja määrätyn luvun sekä laivoja että miehiä joka fylkestä; hän sanoi, kuinka monta alusta halusi siitä vuonosta. Sitten hän lähettää viestejä sekä etelään että pohjaan ja kutsuttaa miehiä koolle. Olavi kuningas antaa nyt laskea vesille Suur-Käärmeen ja kaikki toiset laivat, sekä isot että pienet; itse hän ohjasi Suur-Käärmettä. Ja kun miehiä otettiin miehistöksi, toimitettiin valinta niin tarkoin, ettei Suur-Käärmeellä saanut olla ainoatakaan kuuttakymmentä vuotta vanhempaa tai kahtakymmentä nuorempaa; kaikki olivat erikoisesti valitut väkevyyden ja rohkeuden perusteella. Siihen otettiin ensinnä Olavi kuninkaan henkivartijat, sillä sellaisiksi valittiin sekä oman maan että ulkolaisista miehistä kaikki ne, jotka olivat voimakkaimpia ja urheimpia. Niin miehet puhuivat, että ne, jotka Suur-Käärmeeseen valittiin, olivat yhtä paljon yläpuolella kaikkia muita miehiä komeudessa, väkevyydessä ja uljuudessa, kuin Suur-Käärme kohosi toisia aluksia korkeammalle. Torkel Nevja, kuninkaan veli, ohjasi Pikku-Käärmettä, Torkel Dyrdel ja Jostein, kuninkaan veljet, saivat Kurjen, ja molemmilla aluksilla oli perin hyvä miehistö. Yksitoista suurpurtta Olavi kuningas vei Trondhjemistä ja sen lisäksi kaksikymmentuhtoisia sekä pienempiä aluksia.

Olavi kuningas purjehti laivastoineen etelään päin rannikkoa pitkin; silloin pyrki hänen luokseen useita ystäviä, niitä suurmiehiä, jotka olivat valmiit lähtemään retkelle kuninkaan kanssa. Ensimmäinen heistä oli hänen lankonsa Erling Skjalginpoika, ja hänellä oli suuri skeidinsä;[114] siinä oli kolmekymmentä osastoa, ja se oli hyvin varustettu. Tulivat kuninkaan luo myöskin hänen vävynsä Hyrning ja Torgeir, ja kumpikin ohjasi isoa laivaa. Moni muu mahtimies seurasi häntä; hänellä oli maasta lähtiessään kuusikymmentä suuralusta. Olavi kuningas purjehti etelään Tanskan ohi Juutinrauman kautta, ja tällä matkalla hän saapui Vendinmaahan, haluten tavata kuningas Burislavin, ja he kohtasivat toisensa. He puhuivat siitä omaisuudesta, jota Olavi vaati itselleen, ja kaikki keskustelut kävivät rauhallisesti, ja nyt järjestettiin täysin ne vaatimukset, mitkä Olavi kuningas arveli itsellään olevan siellä. Hän viipyi siellä kauan sinä kesänä ja tapasi useita ystäviään.

Kuningas Svein Kaksiparta oli silloin naimisissa Sigrid Ylpeän kanssa, niinkuin ennen on kirjoitettu. Sigrid oli Olavi kuninkaan suurin vihollinen ja piti syynä sitä, että tämä oli rikkonut sopimuksensa ja lyönyt häntä kasvoihin. Hän yllytti kovin Svein kuningasta ryhtymään taisteluun kuningas Olavi Trygvenpoikaa vastaan ja sanoi siinä olevan kyllin syytä Olavi kuningasta vastaan, että tämä oli nainut hänen sisarensa Tyren "ilman sinun suostumustasi, eivätkä sinun esi-isäsi olisi sellaista sietäneet". Moisia sanoja Sigrid kuningatar käytti usein ja pääsi puheillaan niin pitkälle, että Svein kuningas oli täysin halukas neuvottelemaan tästä. Ja varhain keväällä kuningas Svein lähetti miehiä Svitjodiin svealaisten Olavi kuninkaan, vävynsä, sekä Eirik jaarlin luo ja käski sanoa heille, että Norjan Olavi kuningas oli liikkeellä sotajoukkoineen aikoen kesällä lähteä Vendinmaahan. Sellainen viesti seurasi mukana, että svealaisten kuninkaan ja jaarlin pitäisi kerätä laivastonsa ja lähteä Svein kuningasta tapaamaan, ja sitten he ryhtyisivät kaikki yhdessä taistelemaan Olavi kuningasta vastaan. Mutta Svean kuningas ja Eirik jaarli olivat täysin valmiit tähän retkeen ja kokosivat suuren laivaston Sveanmaahan; sillä he lähtivät Tanskaan ja saapuivat sinne niihin aikoihin, jolloin kuningas Olavi Trygvenpoika oli purjehtinut itään. Svean kuningas ja Eirik jaarli kävivät Tanskan kuningasta kohtaamaan, ja heillä oli nyt yhteensä määrätön laivasto.

Annettuaan sotajoukolle käskyn kokoontua Svein kuningas lähetti Sigvalde jaarlin Vendinmaahan vakoilemaan kuningas Olavi Trygvenpojan retkeä ja sommittelemaan siten, että Svein kuningas ja toiset pääsisivät tapaamaan Olavi kuninkaan. Lähti nyt Sigvalde matkalle ja saapui Vendinmaahan, purjehti Jomsborgiin ja sitten kuningas Olavi Trygvenpojan luo. He olivat usein ystävällisissä puheissa keskenään, ja jaarli saavutti kuninkaan suosion mitä suurimmassa määrin; jaarlin puoliso Astrid, Burislav kuninkaan tytär, oli Olavi kuninkaan hyvä ystävä, enimmäkseen heidän entisen lankoutensa vuoksi, koska Olavi kuninkaalla oli ollut puolisona hänen sisarensa Geira. Sigvalde jaarli oli viisas ja neuvokas mies, ja jouduttuaan keskustelemaan Olavi kuninkaan kanssa hän viivästytti suuresti tämän paluuta Itämailta ja keksi siihen monta erilaista keinoa. Mutta Olavi kuninkaan miehet ilmaisivat olevansa varsin tyytymättömiä siihen ja halusivat suuresti päästä kotiin, koska he olivat lähtökunnossa ja tuuli puhalsi suotuisasti. Sigvalde jaarli sai Tanskasta salaviestin, että nyt olivat Tanskan ja Svean kuninkaat sekä Eirik jaarli saapuneet yhteen sekä aikoivat purjehtia itään päin Vendinmaan rannikolle ja olivat sopineet, että odottavat Olavi kuningasta sen saaren luona, jonka nimi on Svåld,[115] sekä että jaarli toimittaa niin, että he siellä tapaavat Olavi kuninkaan.

Silloin ennätti Vendinmaahan epävarma huhu, että Tanskan Svein kuninkaalla oli sotajoukko liikkeellä, ja pian alettiin puhua, että varmaankin hän aikoi kohdata Olavi kuninkaan. Mutta Sigvalde jaarli virkkaa kuninkaalle:

"Ei Svein kuninkaalla liene aikomusta antautua taistelemaan teitä vastaan pelkästään tanskalaisten sotajoukolla, teillä kun on niin suuri laivasto. Mutta jos teitä epäilyttää, että matkalla on vainoa odotettavissa, niin saatan teitä miehineni, ja ennen sitä kyllä pidettiin hyvänä tukena, kun jomsviikingit seurasivat päälliköitä; minä saatan sinua yhdellätoista hyvin varustetulla aluksella."

Kuningas otti tämän tarjouksen vastaan. Tuuli oli silloin lievä, mutta suotuisa; kuningas antoi irroittaa laivaston ja puhaltaa lähtömerkin. Kohottivat nyt miehet purjeensa, ja kaikki pikkualukset kulkivat nopeammin, ja he laskivat ulos merelle. Mutta jaarli purjehti lähellä kuninkaanlaivaa ja huusi sinne kehoittaen kuningasta seuraamaan hänen jälkiään: "Minä tiedän tarkoin", hän sanoo, "missä väylä on syvin saarten salmissa".

Niin jaarli purjehti edellä aluksineen — hänellä oli yksitoista laivaa — ja kuningas purjehti lähellä suuraluksineen — niitä oli myöskin yksitoista — mutta koko muu laivasto laski ulos merelle. Mutta Sigvalde jaarlin purjehtiessa Svåldiin souti muuan pursi häntä vastaan. Siitä ilmoitettiin jaarlille, että Tanskan kuninkaan laivasto oli satamassa aivan heidän edessään. Silloin jaarli antoi laskea purjeet, ja he soutivat saaren suojaan.

Tanskan Svein kuningas, Olavi svealaisten kuningas ja Eirik jaarli olivat siellä laivastoineen; silloin oli kaunis sää ja kirkas auringonpaiste. Kaikki päälliköt kävivät nyt saarelle suuren seurueen kera ja näkivät, että merellä purjehti yhdessä paljon laivoja. Ja nyt he huomaavat perin suuren ja komean aluksen purjehtivan; silloin virkkoivat molemmat kuninkaat: "Tämä on suuri ja harvinaisen kaunis laiva, tämä voi olla Suur-Käärme."

Eirik jaarli vastaa sanoen: "Ei ole tämä Suur-Käärme."

Ja niin oli, kuin hän sanoi. Sen purren omisti Gimsarin Eindride. Vähäistä myöhemmin he näkivät toisen laivan purjehtivan, ja se oli edellistä paljoa suurempi. Silloin puhui Svein kuningas: "Arkapa onkin Olavi Trygvenpoika; ei hän uskalla purjehtia pää-keulaisella purrella".[116]

Silloin sanoo Eirik jaarli: "Ei tämä ole kuninkaan laiva; tämän aluksen ja purjeen tunnen, sillä purje on juomuinen; sitä alusta ohjaa Erling Skjalginpoika. Antaa heidän purjehtia; parempi on meille, että tämä alus puuttuu Olavin laivastosta, kuin että se on siinä niin hyvin varustettuna."

Hetkistä myöhemmin he näkivät ja tunsivat Sigvalde jaarlin laivat, jotka kääntyivät sinne saarta kohti. Sitten he huomasivat kolmen aluksen purjehtivan, ja niistä yksi oli suuri. Silloin Svein kuningas puhui käskien heitä käymään aluksiinsa; hän sanoo, että siellä purjehtii Suuri-Käärme. Eirik jaarli lausuu:

"Heillä on monta muutakin suurta ja komeata alusta paitsi Suur-Käärme; odottakaamme vielä."

Silloin sanoivat useat miehet: "Ei tahdo Eirik jaarli nyt taistella ja kostaa isänsä surmaa. Tämä on suuri häpeä, niin että siitä puhutaan kautta kaikkien maiden, jos me odotamme täällä niin suurella laivastolla ja Olavi kuningas purjehtii merelle aivan meidän ohitsemme."

Mutta puheltuaan tästä tuokion he näkivät neljän aluksen purjehtivan, ja yksi niistä oli perin suuri ja kullalla koristettu. Nyt Svein kuningas nousi ja sanoi:

"Korkealla on Käärme kantava minua tänä iltana; sitä minä ohjaan itse."

Silloin huusi moni, että Käärme oli mahtavan suuri ja kaunis laiva, ja ihana työ oli teettää sellainen alus. Mutta Eirik jaarli virkkoi niin kovaa, että muutamat sen kuulivat:

"Vaikk'ei Olavi kuninkaalla olisikaan suurempaa alusta, niin ei Svein kuningas sittenkään saisi konsanaan sitä häneltä pelkästään Tanskan laivaston avulla."

Nyt väki kävi aluksiin ja irroitti köydet. Mutta päällikköjen puhuessa keskenään siitä, mitä nyt on kerrottu, he näkivät kolmen perin suuren laivan purjehtivan ja viimeisenä neljännen, ja se oli Suur-Käärme. Mutta niistä suurista aluksista, jotka olivat edellä purjehtineet ja joita he olivat luulleet Suur-Käärmeeksi, oli ensimmäinen Kurki ja viimeinen Pikku-Käärme. Suur-Käärmeen nähdessään kaikki arvasivat — eikä kukaan väittänyt vastaan — että siellä taisi Olavi Trygvenpoika purjehtia. He astuivat nyt laivoihin ja valmistausivat soutamaan vastaan. Sellainen oli sopimus päälliköiden, Svein kuninkaan, Olavi kuninkaan ja Eirik jaarlin kesken, että kukin heistä valtaisi kolmanneksen Norjaa, jos surmaisivat Olavi kuninkaan; mutta se päälliköistä, joka ensimmäisenä nousisi Käärmeeseen, saisi kaiken sen saaliin, mikä sieltä otettiin, ja jokainen saisi ne alukset, mitkä hän itse raivaisi puhtaiksi. Eirik jaarlilla oli varsin suuri partaniekka,[117] jota hän oli tottunut käyttämään viikinkiretkillä; siinä oli "partaa" ylinnä kummassakin keulassa, mutta alapuolella paksu rautalevy, joka oli yhtä leveä kuin "parta" ja ulottui aina vesirajaan asti.

Sigvalde Jaarlin ja hänen miehiensä soutaessa näkivät Torkel Dyrdel Kurjesta ja myöskin häntä seuraavien alusten perämiehet, että jaarli ohjasi laivansa saarta kohti. Silloin hekin laskivat purjeensa, sontivat heidän jälkeensä ja huusivat tiedustellen, miksi he niin tekivät. Jaarli sanoi tahtovansa odottaa Olavi kuningasta: "Näyttää siltä, että tässä on tappelu tulossa." He antoivat silloin alusten lipua, kunnes Torkel Nevja tuli Pikku-Käärmeelle ja hänen kerallaan kolme muuta purtta, ja sama uutinen kerrottiin heillekin. Nyt hekin laskivat purjeensa, antoivat laivainsa pysähtyä ja odottivat Olavi kuningasta.

Ja kun kuningas purjehti saarta kohti, souti koko vainolaislaivasto ulos salmeen heidän tielleen. Mutta sen nähdessään miehet pyysivät kuningasta purjehtimaan pois ja karttamaan taistelua niin suuren joukon kanssa. Olavi kuningas vastasi kaikuvasti seisoessaan peräsillalla:

"Laskekaa purje; eivät minun mieheni saa ajatella pakoa; taistelua en ole koskaan karttanut. Jumala päättäköön hengestäni, mutta pakoon en milloinkaan lähde." Ja niin tehtiin kuin kuningas käski.

Olavi kuningas toitotutti kaikki aluksensa kokoon. Kuninkaan pursi oli keskellä laivastoa, ja sen toisella puolella oli Pikku-Käärme, toisella Kurki. Mutta ryhtyessään liittämään laivoja toisiinsa miehet sitoivat yhteen Suur-Käärmeen ja Pikku-Käärmeen keulat. Kuningas huomasi tämän, hän huusi kuuluvasti ja käski asettaa ison aluksen kauemmaksi eteenpäin, ettei se jäisi takimmaiseksi kaikista laivoista. Silloin vastaa Puna-Hukka:

"Jos meidän on sovitettava Käärme niin paljoa edemmäksi kuin se on toisia aluksia pitempi, niin käy työ tänään ylen ankaraksi keulapartailla."

Kuningas virkkaa: "Enpä tietänyt, että minulla on keulamiesten joukossa hukka, jota jänistää".[118]

Hukka vastaa: "Älä käännä siellä sillalla selkääsi sen enempää kuin minä keulaa puolustaessani."

Kuninkaalla oli kädessään jousi, hän sovitti vasaman jänteeseen ja tähtäsi sen Hukkaa kohti. Tämä huusi silloin:

"Ammu toisaanne, kuningas, missä nuoliasi paremmin tarvitaan; minkä teen, sen teen sinun tähtesi."

Olavi kuningas seisoi Käärmeen sillalla ylempänä muita. Hänellä oli kultainen kilpi ja kullalla silattu kypärä, ja hänet erotti helposti muista miehistä; hänellä oli lyhyt punainen nuttu rautapaidan päällä. Mutta nähdessään, että vihollisjoukot jakaantuivat ja päälliköiden kohdalle kohotettiin viirejä, hän kysyi: "Kuka on sen joukon johtaja, joka on juuri meitä vastapäätä?"

Hänelle sanottiin, että siellä oli kuningas Svein Kaksiparta tanskalaisineen. Kuningas vastaa:

"Niitä raukkoja emme pelkää, ei ole tanskalaisissa miehuutta. Mutta ketä päällikköä seuraavat ne viirit, jotka liehuvat oikealla sivustalla?"

Hänelle sanottiin, että siellä on kuningas Olavi svealaisineen. Olavi kuningas virkkaa:

"Parempi olisi svealaisten istua kotosalla uhrikuppejaan nuolemassa kuin nousta Käärmeeseen teidän aseittenne tutkaimitse. Mutta ken omistaa nuo isot alukset, jotka ovat tuolla tanskalaisten alahangan puolella?"

"Ne omistaa jaarli Eirik Haakoninpoika", hänelle ilmoitetaan. Silloin vastaa Olavi kuningas:

"Hänellä saattaa kyllä olla omasta mielestään hyvät syyt käydä meitä vastaan, ja siltä joukolta meillä on odotettavissa tuima taistelu; ne ovat Norjan miehiä niinkuin mekin."

Sitten kuninkaat jakautuivat soutamaan vastustajainsa kimppuun. Svein kuningas suuntasi laivansa Suur-Käärmettä kohti, mutta Ruotsin Olavi kuningas siirtyi ulommaksi ja käänsi keulansa Olavi Trygvenpojan laidimmaisia laivoja päin; ja toisella sivustalla oli Eirik jaarli. Nyt syttyi ankara ottelu. Sigvalde jaarli soudatti aluksensa toisten taakse eikä antautunut taisteluun.

Tämä taistelu oli tuiki tuima ja verinen. Suur-Käärmeen, Pikku-Käärmeen ja Kurjen keulamiehet heittivät ankkureita ja iskuhakoja Svein kuninkaan aluksiin ja voivat näin ahdistella niitä ylhäältä päin. He puhdistivat miehistä kaikki purret, jotka saivat pidätetyiksi lähettyvillään, mutta Svein kuningas ja ne, joiden henki säilyi, pakenivat toisiin laivoihin, ja sitten he siirtyivät aseiden ulottuman ulkopuolelle. Tämän joukon kävi, niinkuin kuningas Olavi Trygvenpoika oli arvannut.

Silloin svealaisten Olavi kuningas siirtyi tilalle, mutta niin pian kuin he saapuivat suuralusten lähelle, heidän kävi edellisten tavoin: he menettivät paljon väkeä ja muutamia laivoja ja poistuivat sitten loitommalle. Mutta Eirik jaarli laski purtensa Olavi kuninkaan äärimmäisen aluksen laitaan, puhdisti sen miehistä ja katkoi heti siteet; sitten hän siirtyi sen viereen, joka oli lähinnä, ja taisteli, kunnes sekin oli tyhjennetty. Nyt miehet alkoivat juosta pienemmistä pursista suuraluksiin, mutta jaarli katkoi jokaisen laivan siteet, kun se oli raivattu puhtaaksi, ja tanskalaiset sekä svealaiset siirtyivät silloin lentoaseiden ulottumiin ja työntyivät joka taholta Olavi kuninkaan aluksia kohti. Eirik jaarli sovitti aina purtensa pitkin laivaa ja taisteli lyömäasein, mutta koska hänen aluksellaan kaatui miehiä, nousi tilalle toisia, tanskalaisia ja svealaisia. Näin laulaa Haldor:

Miekkain tuimien kulku Käärmettä kohti siirtyi; helskyvin kultakeihäin urhot taisteli kauan.

Taiston tuoksinassa työntyi häntä vastaan miehiä Ruotsin ja Tanska kalvankantajoita.

Eirik jaarli oli aluksensa eturuumassa, ja sinne oli pystytetty kilpilinna. Siellä taisteltiin lyömäasein ja pistettiin keihäin ja sinkautettiin kaikkea, mikä aseeksi kelpasi; mutta muutamat ampuivat jousilla tai lennättivät aseita käsin. Niin ankara aseryöppy kävi Käärmeen yli, että tuskin saattoi suojella itseään kilvellä; niin tiheään lensi vasamia ja keihäitä, sillä joka taholta työntyi sotapursia Käärmeen ympärille. Olavi kuninkaan miehet olivat nyt niin raivoissaan, että hyppäsivät laivan partaalle yltääkseen vihollisiin miekaniskuin ja surmatakseen heidät, sillä useat eivät olleet laskeneet niin lähelle Käärmettä, että olisivat joutuneet mukaan lyömäleikkiin. Mutta moni Olavin miehistä vierähti silloin mereen, he kun luulivat taistelevansa tasaisella tantereella, ja niin he vaipuivat varusteissaan syvyyteen. Näin kertoo Halfröd:

Käärmeheltä hautaan haavoittuneet vaipui; väistyä mieli ei tehnyt, iskivät viime hetkeen.

Vaikka kuningas kallis purttaan ohjaisi vielä, urhoja moisia Käärme kaipaisi kulkiessaan.

Einar Tambeskjelve oli Käärmeen peräpuolella; hän käytteli jousta ja ampui purevampia vasamia kuin yksikään toinen. Einar tavoitteli Eirik jaarlia ja osasi peräsimen varteen jaarlin pään kohdalle ja nuoli tunkeutui puuhun aina liitossiteeseen asti. Jaarli katsahti siihen ja kysyi, tiesivätkö miehet, kuka sen ampui. Mutta samassa tuli toinen nuoli niin lähelle jaarlia, että se lensi hänen käsivartensa ja kyljen lomitse, ja painui niin syvälle päälautaan,[119] että kärki työntyi pitkälle ulos. Silloin jaarli virkkoi eräälle miehelle, jota toiset nimittävät Finniksi, mutta toiset sanovat lappalaiseksi — hän oli maanmainio jousenkäyttäjä —:

"Ammuppas tuo kookas mies tuolta peräpuolelta!" Finn ampui, ja vasama osui keskelle Einarin kaarta samassa tuokiossa, kuin hän jännitti sitä kolmatta kertaa. Silloin jousi karahti kahdeksi kappaleeksi. Olavi kuningas kysyi:

"Mikä siellä niin helähtäen murtui?" "Norja sinun kädestäsi, kuningas!" vastaa Einar. "Niin suuri ei tappio vielä liene", sanoo kuningas; "ota minun jouseni ja ammu sillä". — Ja hän heitti aseen Einarille. Einar otti jousen ja jännitti sen heti niin, että nuoli kävi liian lyhyeksi kaarelle, ja huudahti: "Liian hento, liian hento — on ruhtinaan kaari!" Hän heitti jousen takaisin, mutta tarttui kilpeen ja miekkaan ja taisteli edelleen.

Kuningas Olavi Trygvenpoika seisoi Käärmeen sillalla ja ampui tiheään, toisinaan jousta, toisinaan keihästä käytellen, ja näitä hän lennätti aina kaksi samalla haavaa. Hän katsahti purteensa ja havaitsi miestensä heiluttavan kalpojaan ja iskevän tiheään ja siten, että ne purivat huonosti. Silloin hän huusi kaikuvasti:

"Heilutatteko miekkojanne veltosti, koska ne eivät näy purevan teidän käsissänne?"

Muuan mies vastasi: "Miekkamme ovat käyneet tylsiksi ja pahasti loville."

Silloin kuningas astui keularuumaan ja avasi isäntäpenkin arkun; hän otti sieltä joukon teräviä miekkoja ja antoi ne miehille. Mutta kun hän työnsi arkkuun oikean kätensä, näkivät miehet, että haarniskan hihasta vuoti verta; kukaan ei tiedä, miltä kohtaa hän oli haavoittunut.

Parhaiten ja tuhoisimmin taistelivat Käärmeellä eturuuman miehet ja keulanvartijat; sillä siellä oli valiojoukko ja korkeimmat laidat. Mutta kun väkeä ensin kaatui keskilaivalla ja miehiä seisoi harvassa maston ympärillä, koetti Eirik jaarli nousta alukseen ja pääsikin Käärmeeseen itse viidentenätoista. Silloin Hyrning, Olavi kuninkaan vävy, kävi häntä vastaan seurueineen, ja siellä sukeusi mitä tuimin ottelu ja se päättyi siten, että jaarli peräytyi takaisin laivaansa. Mutta niistä miehistä, jotka olivat häntä seuranneet, kaatui muutamia ja toiset olivat haavoittuneet. Siitä kertoo Tord Kolbeininpoika:

Taisteli kypäräpäiset teljoilla hurmeisilla. Kauniin maineen sai, ken herraansa suojasi miekoin; tunturin kaartuva katto[120] murtua saakoon ennen kuin Hyrning unhoon joutuu.

Nyt sukeusi taas mitä tuimin taistelu, ja siinä kaatui paljon väkeä Käärmeellä. Mutta kun miehistö, jonka oli määrä puolustaa Käärmettä, hupeni hupenemistaan, koetti Eirik jaarli toistamiseen nousta alukseen, ja jälleen hän kohtasi kovaa vastarintaa. Kun Käärmeen keulavartijat näkivät tämän, siirtyivät he peräpuolelle, kääntyivät jaarlia vastaan ja ahdistivat häntä voimakkaasti. Mutta kun Käärmeellä oli nyt kaatunut niin paljon väkeä, että partaat olivat monin paikoin tyhjinä, ryhtyivät jaarlin miehet kapuamaan usealta taholta. Silloin kaikki ne, jotka vielä olivat Käärmeen turvana, pyrkivät aluksen peräpuolelle, missä kuningas oleskeli.

Kolbjörn tallimestari nousi sillalle kuninkaan viereen; he olivat varsin samanlaisissa puvuissa ja varusteissa. Kolbjörn oli hyvin roteva ja kaunis mies. Nyt syntyi taas mitä kiivain ottelu eturuumassa. Mutta siitä syystä, että niin moni jaarlin miehistä, kuin alukseen mahtui, oli noussut Käärmeeseen ja hänen purtensa saartivat sen joka taholta ja väkeä oli niukalti vastustamassa niin suurta joukkoa, kaatuivat useimmat ennenpitkää, vaikka olivatkin sekä voimakkaita että urhoollisia miehiä. Mutta Olavi kuningas ja Kolbjörn hyppäsivät silloin mereen, kumpikin omalle puolelleen. Jaarlin miehet olivat soutaneet pikkuveneitä ympärille ja surmasivat ne, jotka syöksyivät mereen, ja kun itse kuningas heittäytyi alas sillalta, niin he halusivat saada hänet vangiksi viedäkseen Eirik jaarlin luo. Mutta Olavi kuningas kohotti kilven suojakseen ja sukelsi alas syvyyteen. Kolbjörn sitävastoin työnsi kilven alleen ja suojeli itseään siten keihäiltä, joita lennätettiin alempana olevista aluksista; ja hän putosi mereen siten, että kilpi jäi hänen alleen, eikä hän niin ollen vaipunut syvyyteen kyllin nopeasti, vaan joutui vangiksi ja nostettiin erääseen purteen. Miehet luulivat häntä kuninkaaksi ja veivät hänet Eirik jaarlin luo; mutta kun jaarli huomasi, että hän oli Kolbjörn eikä Olavi kuningas, sai Kolbjörn armon. Mutta tällöin kaikki ne, jotka vielä olivat hengissä Olavi kuninkaan miehistä, heittäytyivät mereen Käärmeestä, ja Halfröd kertoo, että Torkel Nevja, kuninkaan veli, hyppäsi viimeisenä mereen:

Sai urhea Torketel nähdä Kurjen ja kummankin Käärmeen kelluvan tyhjinä (pelkoa ei taistossa tuntenut hän); kantaja käsirengasten, taiston kestäjä, silloin merehen syöksyi, uiden turvaan pyrki hän myös.

Ennen on kerrottu, että Sigvalde jaarli saapui Olavi kuninkaan seurassa Vendinmaahan; jaarlilla oli kymmenen alusta sekä lisäksi yhdestoista, jossa Astrid ruhtinattarella, Sigvalde jaarlin puolisolla, oli väkensä. Kun Olavi kuningas oli heittäytynyt mereen, kohotti koko sotajoukko voitonhuudon, ja silloin jaarli antoi miestensä työntää airot veteen ja souti taisteluun. Mutta se vendiläispursi, jossa Astridin miehet olivat, souti takaisin Vendinmaata kohti, ja siitä sai heti moni aiheen kertoa, että Olavi kuningas oli veden alla riisunut yltään rautapaidan ja sukeltanut pois suuralusten lähettyviltä ja sitten uinut vendiläispurteen, ja Astridin miehet olivat vieneet hänet maihin. Ja siitä ovat muutamat sitten sepittäneet monta tarinaa Olavi kuninkaan retkistä. Mutta olipa tämän asian laita mikä hyvänsä, sen koommin ei Olavi kuningas enää saanut valtakuntaa Norjassa.

Eirik jaarli Haakoninpoika sai voitossa Suur-Käärmeen ja paljon saalista ja ohjasi Suur-Käärmeen taistelusta. Sitten Tanskan Svein kuningas ja Olavi svealaisten kuningas sekä Eirik jaarli jakoivat Norjan valtakunnan keskenään. Mutta Eirik jaarlin veli Svein Haakoninpoika, joka oli kihlannut Holmfridin, Svean kuninkaan tyttären, sai jaarlikunnan Olavi Svealaiselta. Svein jaarli oli komein mies, mitä milloinkaan on nähty. Eirik jaarli ja Svein jaarli antoivat kumpikin kastaa itsensä ja ottivat oikean uskon; mutta niin kauan kuin he hallitsivat Norjaa, antoivat he jokaisen tehdä uskonasioissa niinkuin halusi, mutta vanhat lait he pitivät tarkoin voimassa ja samaten kaikki maan tavat, ja he olivat suosittuja miehiä ja hyviä hallitsijoita. Eirik jaarlilla oli veljeksistä eniten sananvaltaa kaikessa hallinnossa.

Viiteselitykset:

[1] Lähteinä Maailmanhistoria; P.A. Munch, Det norske Folks Historie, I osa; Salmonsens, Konversationslexikon.

[2] Haakon kuningas ja Skule herttua lienevät useille lukijoille tutut Ibsenin "Kuninkaanalut" näytelmästä.

[3] Aasat olivat muinais-skandinaavilaisten mahtavin jumalsuku, joka tarujen mukaan oli peräisin Tanais- l. Don-joen itäpuolella olevasta maasta, Aaselannista. Heidän päämiehensä oli Oden, sittemmin pohjoismaisen mytologian pääjumala.

[4] Norjan eteläisimmän osan keskinen alue.

[5] Fylke: oikeastaan maakunta, joka muodosti sotilaallisessa ja hallinnollisessa suhteessa valtakunnan alaosaston; tässä se tarkoittaa usein pikkukuninkaan hallitsemaa aluetta.

[6] Tässä kappaleessa esiintyvät tiedot ovat saadut osittain Ynglinge-tarinasta, osittain Halvdan Mustan tarinasta.

[7] Drammen-joen varsilla Randsfjord-järven eteläpuolella (nyk. Kristiansamtissa).

[8] Raivopää = berserk. Näistä annetaan seuraava selitys Ynglinge-tarinassa: "Oden saattoi tehdä niin, että taistelussa hänen vihollisensa tulivat sokeiksi tai kuuroiksi tai aroiksi, mutta heidän aseensa eivät purreet sen paremmin kuin sauvat; mutta hänen omat miehensä ryntäsivät haarniskoitta ja olivat hulluja kuin koirat tai sudet, purivat kilpiinsä ja olivat väkeviä kuin karhut tai härät; he surmasivat ihmisiä, mutta heihin ei pystynyt rauta eikä tuli."

[9] Mjösen-järven itäpuolella.

[10] Tähän päättyvä osa on Halvdan Mustan tarinasta; seuraava muodostaa pääosan Snorren Harald Kaunotukan tarinaa.

[11] Henkivartio vastaa tässä useimmiten hird-nimitystä; tämän jäsenet olivat läheisessä persoonallisessa suhteessa päällikköönsä.

[12] Hardangerin ja Bergenin seudut.

[13] Nyk. Folden-vuonon ympäristö.

[14] Nyk. Kristianian-vuonon seudut sekä lähin rannikko Skagerrakin itäpuolella.

[15] Kattegatin lahti Norjan ja Ruotsin rajalla.

[16] Sigurd Ring oli mahtava pohjoismainen kuningas 8:nnen vuosisadan puolivälissä.

[17] Norjan ja Ruotsin välinen metsäseutu, nyk. Kongsvingerin tienoilla.

[18] Gööta-joki.

[19] Nyk. Eidsfjordin ja Storfjordin välillä.

[20] Hafsfjord, lähellä nykyistä Stavangeria.

[21] Hjaltland, nykyiset Shetlannin saaret.

[22] Orkn-saaret = Orkney-saaret; Suder-saaret = nykyiset Hebridit.

[23] Möre, Trondhjemin-vuonon suupuolelta etelään.

[24] Gange-Rolv = Rolv Jalkamies.

[25] Itämailla tarkoitetaan Venäjää, varsinkin nykyisiä Itämerenmaakuntia.

[26] Valland, Ranska, varsinkin sen pohjoisosa.

[27] Snorren mukaan oli Gange-Rolv siis norjalainen, mutta myöhempi historiantutkimus on huomannut tämän epäiltäväksi ja arvellut Normandian valloittajat pikemmin tanskalaisiksi. Vrt. Henrik Schück y.m.: "Svenska folkets historia", edellinen osa, siv. 179.

[28] Vilhelm Valloittaja.

[29] Nykyinen Tofte Gudbrandin-laaksossa.

[30] Nykyinen North-Ronaldsey, koillisin Orkney-saarista.

[31] Tässä markalla tarkoitetaan painoa.

[32] Alkujaan kihlakuntansa talonpoikien perinnöllinen johtaja; Harald Kaunotukan ajoista kuninkaan henkivartion (hirdin) jäsen ja kuninkaan jaarlin alainen.

[33] Nykyinen Sönd- ja Nordfjord Keski-Norjassa.

[34] Sakslanti = Pohjois-Saksa.

[35] Bretlanti = Wales ja muut Englannin länsiosat.

[36] Norjan pohjoisin rannikko, alkaen jotensakin Tromsön kaupungin tienoilta.

[37] Vienanmeren rantamaat ja Vienanjoen suupuoli.

[38] Haalogalanti eli Helgeland, Norjan rannikko pohjoisen napapiirin vaiheilta Finmarkiin asti.

[39] Tröndit, Trondhjemin tienoon l. Tröndelagenin asukkaita.

[40] Björn oli Harald Kaunotukan ja Öistein jaarlin tyttären Svanhildin poika; hänen veljensä oli Olav.

[41] Kristianian-vuonon länsipuolinen alue; siinä sijaitsi Norjan vanhin kaupunki Tunsberg, nykyinen Tönsberg.

[42] Nykyinen Selven, Trondhjemin-vuonon eteläpuolella.

[43] Halvdan Musta oli Harald Kaunotukan ja Trondhjemin jaarlin Haakon Grjotgardinpojan tyttären Aasan poikia.

[44] Sigurd oli isänsä Haakon Grjotgardinpojan kuoltua saanut tämän jaarlinarvon; hän oli Harald kuninkaan lanko.

[45] Nykyinen Helleren, lounaaseen Bergenistä.

[46] Muinaisengl. Aethelstan, Englannin kuninkaana 924-940.

[47] Molemmat paikat nykyisen Haugasundin lähellä pohjoiseen Stavangerista. Paikalle on 1872 pystytetty Harald Kaunotukan muistopatsas, johon on liitetty yllämainittu paasi, 3,54 m:n pituinen ja 1,25 m:n levyinen.

[48] Harald kuninkaan ja Öistein jaarlin tyttären Svanhildin poika.

[49] Harald Kaunotukan ja Aasa Haakonintyttären poika.

[50] Trygve oli edellämainitun Olavi Haraldinpojan poika. Gudrödin isä oli Björn Kauppi, Harald kuninkaan poika, joka oli saanut surmansa taistellessaan Eirik Verikirvestä vastaan.

[51] Hird, jonka jäsenet olivat läheisessä persoonallisessa suhteessa johtajaansa.

[52] Sellainen lähetettiin sanansaattajan mukana todisteeksi luotettavuudesta (kuten myöhemmin kirje).

[53] Northumberland,

[54] Nykyinen York.

[55] Lodbrokinpojat olivat sen tanskalaisjoukon päälliköitä, joka saapui Englantiin 865 ja valloitti Yorkin. Näistä Halvdan tuli kymmentä vuotta myöhemmin Northumberlandin kuninkaaksi, mutta 880 omat miehet karkoittivat hänet. Northumberlandin valloittivat englantilaiset takaisin 926.

[56] Eadmund, Englannin kuninkaana 940-946.

[57] Tämä kuningas hallitsi 9:nnen vuosisadan alkupuolella.

[58] Njård oli tuulen valtias sekä aaltojen ja tulen hillitsijä, lisäksi perin rikas ja antelias.

[59] Fröi oli sateen ja päivänpaisteen sekä vuodentulon herra.

[60] Runotaidon jumala; Bragen malja = vainajain muistomalja.

[61] Näistä molemmista kausista kertoo Snorre esipuheessaan seuraavaa: "Ensimmäistä kautta sanotaan polttokaudeksi; silloin oli poltettava kaikki kuolleet miehet ja pystytettävä heille muistokiviä… Mutta sen jälkeen kuin Dan Ylpeä, Tanskan kuningas, oli teettänyt itselleen hautakummun ja määrännyt, että hänet oli kuoltuaan kannettava siihen kuninkaanpuvussa ja sotisovassa ratsuineen ja satuloineen ja muine tavaroineen, tekivät useat hänen miehistään samoin, ja siitä sai alkunsa kumpukausi Tanskassa."

[62] Tor oli sodanjumala, jolla oli aseena m.m. vasara.

[63] Nykyinen Karmö Stavangerin pohjoispuolella.

[64] Vendel, nykyinen Vendsyssel Jyllannissa; Agder, Norjan etelärannikolla.

[65] Nordfjordin luona.

[66] Edellisen säkeistön "merisankari" ja Harald tarkoittavat Harald Eirikinpoikaa.

[67] Gåndul ja Skågul, kaksi valkyyriaa l. sodan hengetärtä. — Yngven suku sai nimensä Yngvestä l. Fröistä, jonka isä Njård oli Odenin kuoltua saanut vallan svealaisten keskuudessa; myöskin käytettiin Ynglinga-nimeä.

[68] Ryygit, Rogalannin asukkaat; pohjolan miehet tässä Haalogalannin miehet; taanat, tanskalaiset.

[69] Sikling, taruhistoriallinen tanskalainen kuningassuku, tässä kuningas. — Taivaisen vaatteet = haarniskat.

[70] Dåglingit = kuninkaat.

[71] Hermod, Odenin poika, sotaisan sankariuden olennoima; Brage, runouden jumala.

[72] Fenre- l. Fenris-hukka, häijyn Lokin poika, jonka jumalat viekkaudella saivat kahleisiin; pääsee maailman lopussa vapaaksi ja koituu turmioksi Odenillekin.

[73] Håld = vapaatilallinen.

[74] Meriratsu = laiva.

[75] Oslo-vuono l. nykyinen Kristianian-vuono.

[76] Odenin vaimo = maa.

[77] Venäjä; nimitys johtui maan lukuisista kaupungeista.

[78] Novgorodin kaupunki.

[79] Limfjordin suulla.

[80] Ne, jotka jäivät noudattamatta sotakutsua tai saapuivat väärälle paikalle tai väärään aikaan, saivat suorittaa sakkoja.

[81] Bornholm.

[82] Nykyinen Pohjois-Saksa itäisestä Holsteinista Itä-Preussiin.

[83] Burislav = Boleslaw. Burislavilla ei tässä ole ymmärrettävä Puolan Boleslaw I:tä (992-1025), vaan hänen isäänsä Miescoa eli Mieczyslawia (964-992).

[84] Flanderi.

[85] Vandræde-skald.

[86] Valkeren = Walcheren-saari; flemingit = flaamilaiset.

[87] Scilly-saaret.

[88] Gardariikin asukas.

[89] Gyda oli Olavi Kvaranin tytär, ei sisar; Olavi Kvara kuoli iäkkäänä miehenä 980.

[90] Jomsborg eli Jom (Jumne) oli linnoitettu kaupunki Wollinsaaren itärannalla Oder-joen suulla; tarun mukaan sen perusti Harald Sinihammas 960:n vaiheilla.

[91] Edelred, Englannin kuningas 978-1016.

[92] Nykyinen Hareidland Söndmöressä.

[93] Puolitoista sataa = 180.

[94] Vastaa tässä 26,7 grammaa.

[95] Venäläinen nimi — Vsevolod.

[96] Tästä pojasta tuli myöhemmin Norjan kuningas Olavi Pyhä. Jäljempänä Snorre kertoo, että Olavi kastettiin kristityksi Olavi Trygvenpojan toimesta, mutta siinä hän erehtyy, sillä Olavi kääntyi kristinuskoon vasta varttuneena, Normandiassa ollessaan.

[97] Eteläisessä Hordalannissa.

[98] Trondhjemin-vuonon suulla.

[99] Nyk. Munkkisaari Kid-joen suun edustalla, Trondhjemin kaupungin ulkopuolella.

[100] Nykyinen Kastelgården Göta-joen pohjoisen haaran varrella.

[101] Olavi piti silloisten kristittyjen tavoin Odenia pahana haltiana.

[102] Frostan käräjät pidettiin samannimisellä niemellä Trondhjemin-vuonon varrella.

[103] Vainovasamassa oli köysi tai vitsasrengas riippumassa toisesta päästä, ja se kutsui kaikki miehet aseistettuina käräjille.

[104] Nyk. Tjöttö Helgelannin Alstahaugin eteläpuolella (65° 50').

[105] Salten-vuono.

[106] Nyk. Vaagan Lofotein Vaagössä.

[107] Viikinkialuksessa eli draakissa oli kappaleen päässä keulasta n.s. krapperummet, jonka soututuhdot jakoivat useihin osiin.

[108] Valkoisia l. kastevaatteita käytettiin viikon päivät kasteen jälkeen.

[109] Norjan kielellä vandræde-skald, s.o. runoilija, jonka kanssa on vaikea tulla toimeen.

[110] Pohjois-Amerikassa, mahdollisesti Nova Scotia.

[111] Bremangerlandin Hornelenissa Nordfjordin edustalla

[112] Tämä ei pidä paikkaansa; Svein kuningas hylkäsi Gunhildin ja lähetti hänet kotiinsa Vendinmaahan, mistä hänen poikansa toivat hänet Sveinin kuoleman jälkeen takaisin Tanskaan.

[113] Puolan Boleslaw I (992-1025). Vrt. viite 83.

[114] Jonkinlainen iso meripursi, jossa ei ollut "päätä" keulassa.

[115] Svåld ei ole saari, vaan satama ja joensuulahti hiukan länteen Rügenistä.

[116] Katso "skeidin" selitystä 114.

[117] Partaniekaksi (barde) sanottiin laivaa sen vuoksi, että niitä emäpuun osia, jotka työntyivät etu- ja peräkeulan yläpuolelle, nimitettiin sen parraksi.

[118] Norjan kielessä sanaleikki "baade röd og ræd" = sekä punainen että arka.

[119] Lauta, joka sijaitsee perämiehen pään takana hänen istuessaan ohjaamassa.

[120] Taivaan laki.