ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

(Kuoro esiintyy.)

KUORO. Tulinen tänne runotar, mi nousis Kirkkaimpiin innostuksen ilmoihin! Kuningaskunta näyttämöksi, prinssit Siin' esiintyjiksi, ja kuninkaat Näytelmän uhka-uljaan katsojiksi! Silloinpa Henrik urho luonnossaan Ilmaantuis Marsina, ja kantapäillä, Kuin kahlekoirat, nälkä, tuli, miekka Rukoilis työtä. Anteeks, arvo seura, Ett' arkihenki mieto rohkenee Lavalla tällä halvall' esitellä Suurtyötä mointa! Laaja Ranskan maa Mahtuisko tähän korsuun? Voisko tähän Puusoikkoon sulloa ne kypäritkään, Jotk' Agincourtiss' ilmaa säikäytti! Anteeksi! Pieni käyrä numerohan Voi tietää miljoonaa; siis suokaa meidän, Tuon suuren luvun nollain, vaikutella Kuvitusvoimahanne. Olettakaa, Nää seinät että kehykseensä sulkee Kaks mahtivaltaa, kaksi naapurusta, Jotk', otsa korkealla, toistaan uhkaa Molemmin puolin syvää, kaitaa merta. Puutteemme täydentäkää mielessänne, Tuhansiks ositelkaa joka mies Ja valmiiks ajatelkaa sotajoukot Kun puhe ratsuist' on, niin kuvitelkaa, Ett' uljain kavioin ne maata polkee. Kuninkaat mielessänne koristelkaa, Heit' ees taa kuljetelkaa ohi aikain, Ja hiekkalasin juoksuun supistakaa Vuosjakson työt. Mun, kuoron, täss' on toimi Esittää teille tapausten loimi. Proloogina nyt pyydän kiltiks teitä Ja suopeasti tuomitsemaan meitä.

(Poistuu.)

Ensimmäinen kohtaus.

Lontoo. Eteishuone kuninkaanlinnassa.

(Canterburyn arkkipiispa ja Elyn piispa tulevat.)

CANTERBURY. Niin, tietäkää, mylord, taas esillä On sama lakiehdotus, jok' oli Kuningasvainaan yhdentenätoista Hallintovuonna vasten tahtoamme Lähellä päästä voimaan, jos ei hurja, Levoton aika sit' ois tyhjäks tehnyt.

ELY. Mut miten nyt se torjutaan, mylord?

CANTERBURY. Sit' ajatella sietää. Jos se voittaa, Niin menee paras, osa tiloistamme: Maat maalliset, jotk' ovat hurskaat miehet Kirkolle testamentanneet, ne kaikki Meilt' otetaan; kuninkaan loistoks niillä Viistoista kreiviä voi muka pitää Ja viisitoistasataa ritaria, Kuustuhat kaksisataa kantapoikaa; Viel' avuks sairaille ja iäkkäille, Raukoille, joilt' on ruumiin tarmo mennyt, Satasen pulskaa vaivaistaloa, Ja siihen lisäks tuhat puntaa vuosin Kuninkaan kassaan: se on ehdotus.

ELY. Sep' aimo kulaus!

CANTERBURY. Kalkit juo ja kaikki.

ELY. Mut miten sitä estää?

CANTERBURY. Kuningas On laupias ja hienotunteinen.

ELY. Ja pyhän kirkon harras ystävä.

CANTERBURY. Nuoruuden eljet moist' ei ennustaneet. Mut tuskin hengetön ol' isän ruumis, Niin pojan hurjuus sekin heikenneen Ja kuolleen näytti: sillä tuokiossa Tul' äly niinkuin enkeli ja pieksi Hänestä pois tuon synnin Aatamin Ja hänen ruumiistaan tek' ilotarhan, Jonk' omaa nyt ja täyttää taivaan henget. Niin pian opinkäynyttä ei toista; Ei koskaan ole parannuksen virta Niin ripein vuoltein pessyt tahraa pois; Ei koskaan ykspäisyyden lohikäärme Niin äkist' ole istuimeltaan syösty, Niin kerrassaan, kuin tässä kuninkaassa.

ELY. Se muutos hyväonninen on meille.

CANTERBURY. Puhuvan hänen kuulkaa uskonnosta, Niin ihmetystä täynnä sydämmenne Vain toivois, ett' ois kuninkaamme piispa; Neuvottelevan kuulkaa valtatöistä, Niin sanotte: tuo hänen alaans' onkin; Sodasta kuulkaa haastavan, niin tuntuu Kuin muuttuis soitoks julma miekankalske; Udelkaa valtiollist' asiaa, Hän gordilaiset solmut helpost' avaa Kuin sukkanauhansa; niin, kun hän puhuu, Niin vaiti ilma on, tuo villipää, Ja kaikkein korviss ihmettely mykkä Hunajaa väijyy hänen huuliltaan; Niin että elämän on taitopuoli Hänessä tiedon kasvattaja ollut. On ihme, ett' on niin hän vaurastunut, Vaikk' aina haluns' oli turhuuteen, Opiton, tyhjä, raaka seura hällä, Ja humut, huvit, kesti: ajan veivät, Ja häness' ahkeruutt' ei nähty koskaan, Ei hillintää, ei pidättäytymistä Huonoista paikoista ja joukkioista.

ELY. Nokkosten alla kasvaa mansikoita, Ja terveet marjat menestyy ja kypsyy Paraiten halvempien kanssa rinnan. Näin prinssi hurjuutensa hunnun alle Älynsä peitti, joka sekin kasvoi Rajuimmin niinkuin kesäruoho yöllä Ja vahvaks varttui, vaikka näkymättä.

CANTERBURY. Niin kyllä, ihmeitä ei ole enää; Ja siis on meidän etsittävä johto Jokaisen ilmeen syntyyn.

ELY. Mut, mylord, Tuon alahuoneen ehdotuksen kuinka Nyt lievennämme? Mitä mieltä tästä On majesteetti?

CANTERBURY. Häälyvältä näyttää; Pikemmin sentään taipuu meidän puoleen Kuin suosii vastakkaista ehdotusta. Tein, näette, majesteetille ma tarjon — Hengellisessä parlamentissamme Ja ajan vaatimuksiin katsoen, Joit' olin Ranskaan nähden laajaan hälle Ma selitellyt — verosumman antaa Isomman kuin yht aikaa koskaan ennen Edeltäjille maksoi papisto.

ELY. Ja mitenkä hän otti vastaan tarjon?

CANTERBURY. Mieleistä majesteetille se oli; Mut kyllin häll' ei ollut aikaa kuulla — Vaikk' oisi tahtonut, sen huomasin — Erityiskohdin esittää kun aioin Es'isäst' Edwardista johtuvaa Oikeuttaan erinäisiin herttuakuntiin, Mut etupäässä Ranskan valtakruunuun.

ELY. Mut mikä este teidät keskeytti?

CANTERBURY. Se Ranskan lähettiläs silloin juuri Puheille pyrki; nyt paraikaa hällä Lie vastaanotto: onhan kello neljä?

ELY. On oikein.

CANTERBURY. Siis mennään lähetystä kuulemaan, Vaikk' arvaan kyllä jo sen sisällyksen, Ennenkuin ranskalainen mitään virkkaa.

ELY. Mukananne tulen, halaan kuulla häntä.

(Menevät.)

Toinen kohtaus.

Vastaanottohuone kuninkaanlinnassa.

(Kuningas Henrik, Gloster, Bedford, Exeter, Warwick, Westmoreland ja seuralaisia.)

KUNINGAS HENRIK. Miss' arvoisa on Canterburyn piispa?

EXETER. Ei läsnä.

KUNINGAS HENRIK. Haettakaa hänet, setä.

WESTMORELAND. Kutsunko lähettilään, majesteetti?

KUNINGAS HENRIK. Ei vielä, lanko; ensin ratkaistava On tärkeä ja tähdellinen seikka, Läheltä Ranskaa koskeva ja meitä,

(Canterburyn arkkipiispa ja Elyn piispa tulevat.)

CANTERBURY. Jumala enkeleineen pyhää kaitkoon Valaistuintanne sekä suokoon teidän Kaunistaa sitä kauan!

KUNINGAS HENRIK. Kiitos, kiitos! Nyt, tietoviisas piispa, olkaa hyvä, Sanokaa totuuden ja tunnon mukaan, Epääkö Ranskan salilainen laki, Vai eikö, oikeutemme. Herran tähden Älkäätte, rakas, uskollinen piispa, Asiaa kiertäkö tai kaartako Tai vilppiin älyänne viekotelko Esittämällä kierää vaatimusta, Joll' ei jo synnyss' ole toden leimaa. Ties taivas, kuinka moni, terve nyt, Saa vielä maksaa verellään ne pyyteet, Joit', arvo piispa, meissä herätätte. Varokaa, pian vaaraan meidät myytte, Unestaan herätätte sodan miekan! Nimessä taivaan pyydän: varokaa! Kun kaksi moista valtaa ottelee, Niin paljo vuotaa verta; ja sen veren Jok'ainut syytön pisara sen kiroo, Jonk' ilkineuvo miekanterää hioi Lyhyen ihmiselon tuhoksi. Näin teitä velvoitan; nyt puhukaa; Me kuulemme ja hartaast' uskomme Ett' tunnossanne puheenne on pesty Niin puhtaaksi kuin synti kastehessa.

CANTERBURY. Siis kuulkaa, majesteetti, ja te päärit, Jotk' ootte valtaistuimelle velkaa Veren ja hengen: — kuninkaamme oikeutt' Ei Ranskan kruunuun estä muu kuin tämä, Mi johdettu on Pharamondista: In terram Salicam mulieres ne succedant, "Ei salilaista maata peri vaimo" Mut "salilaisen maan" nuo ranskalaiset Lukevat väärin Ranskaksi ja samoin Lainlaatijaksi väärin Pharamondin. Tok' oikein sen maan oppineetkin väittää, Ett' tämä Sale-maa on Saksassa Sale- ja Elbe-virtain välissä. Kun Kaarle suuri, näette, Saksin voitti, Asukkaiks sinne frankkeja hän jätti, Ja nämä, halveksien Saksan naista, Jok' eli siivotonta elämää, Lain julistivat tämän: ettei vaimo Periä saisi salilaista maata; Ja tuo maa Salen välissä ja Elben Saksassa vielä nimeltään on Meissen. Siis näkyy, ettei salilainen laki Säädetty ole Ranskan kruunun hyväks; Ja Ranskakin se Sale-maan sai vasta, Kun vuotta neljäsataa yksikolmatt' Oli mennyt Pharamondin kuolemasta, Jonk' antamaksi tämä laki luultiin; Hän näet kuoli vuonna neljäsataa Ja kuusikolmatta; ja Kaarle suuri Kahdeksansataa viisi voitti saksit Ja Salen seudut frankeill' asutti. Kuningas Pipin — lisäks väitetään — Mi Childerikilt' otti kuninkuuden, Perusti oikeutensa Ranskan kruunuun Täysperijänä, johtain sukunsa Qatarin tyttärestä, Blithildasta. Myös Hugo Capet, joka riisti kruunun Lothringin Kaarlelta, jok' oli ainut Täyspuhdas Kaarle suuren jälkeläinen, Saadakseen jonkin varjon vaateelleen, Jok' itsessään ol' arvoton ja laho, Oikeuttaan johti rouva Lingaresta, Jok' oli tytär Kaarle Kaljupään, Ja tää taas poika Ludvig keisarin Ja Kaarle suuren pojan. Myöskään Ludvig, Capetin, anastajan, ainut poika, Ei Ranskan kruunupäänä liioin saanut Tunnossaan rauhaa, kunnes todistettiin Ett' isoäitins', Isabella kaunis, Polveutui rouva Ermengardista, Lothringin Kaarlen tyttärestä suoraan. Näin tuli Kaarle suuren sukukanta Uudestaan liitetyksi Ranskan kruunuun. Siis on kuin kesäpäivä selvää, että Pipinin oikeus, Hugon vaatimukset Ja Ludviginkin rauha perustuvat Naispuolisehen oikeuteen kaikki. Näin menettelee Ranska vielä nytkin, Vaikk' yhä salilaiseen lakiin vetoo, Kun teiltä kieltää vaatimuksenne, Ja ennen verkkoon kietoutuu, kuin riisuu Pois kierot oikeutensa, jotk' on teiltä Ja esi-isiltänne anastanut.

KUNINGAS HENRIK. Mut voinko oikeuden ja tunnon mukaan Tuon vaatimuksen tehdä?

CANTERBURY. Minun päähän' Se synti tulkoon, tuima majesteetti. Mooseksen neljäs kirja säätää näin: "Jos poika kuolee, tytär periköön." Puoltanne pitäkää siis, majesteetti; Verinen viiri auki käärikää Ja suuriin isihinne katse luokaa; Haudalle käykää suuren kantaisän, Jost' oikeutenne juontuu; hänen ylvää Rukoilkaa henkeään ja Edwardin, Setänne, mustan prinssin,[1] joka pani Ranskassa toimeen murhenäytelmän, Maan koko sotavoiman lyöden maahan, Suur' isä kummulta kun katseli, Hymyillen jalopeura-pentuansa, Jok' ahmi Ranskan ylimystön verta. Oi, uljaat brittiläiset puolin voimin Uhmaavat Ranskan koko uhkeutta, Kun toinen puoli vieress' on ja nauraa, Erillään taistelusta, toimetonna!

ELY. Nuo suuret vainaat johdattakaa muistiin, Verestäin voimakäsin heidän töitään. Te heidän perijänään istutte Nyt heidän istuimellaan; veri, miehuus, Mi heille maineen toi, se myöskin teidän Suonissa virtaa; kolmast' ylvä valtias, Nuoruuden kevätkukass' olette Ja kypsä suuriin hankkeisiin ja töihin.

EXETER. Kuningaskumppanit, maan valtiaat, Vain odottavat että nousisitte Kuin entisenkin suvun jalopeurat.

WESTMORELAND. Syy teill' on, tiedetään, ja valta, keinot; Englannin kuninkaall' ei yhdelläkään Niin rikast' ole aatelia ollut, Niin nöyrää kansaa, jonka sydämmet, Ruumiinsa jättäin tänne Englantiin, Jo Ranskan tanterille leiriytyvät.

CANTERBURY. Mukahan ruumiit myöskin, majesteetti, Ja verin, tulin, miekoin oikeutenne Taas voittakaa! Me, kirkon miehet, teille Avuksi kokoomme niin suuren summan, Ett'ei sen moista papit yhteen erään Es'isillenne koskaan maksaneet.

KUNINGAS HENRIK. Ei yksin Ranskaan meidän hyökättävä, Myös puolustukseen skottilaista vastaan On hankittava, joka tilaisuutta Varmaankin käyttää meihin rynnistääkseen.

CANTERBURY. Ei, majesteetti; rajavartiomme On kyllin vahva muuri torjumaan Maan sydämmestä moiset rosvojoukot.

KUNINGAS HENRIK. Ei tässä puhett' yksin sisseistä; Päävoimaa skottilaisen pelkäämme, Jok' aina rauhaton on naapur' ollut. Tiedätte, aina kun läks sotaan Ranskaan Mun kantaisäni, niin skottilainen Se turvattomaan valtakuntaan syöksi Kuin hyöky halkeamaan, parrastasan Ja väkivoimin autiota maata Tulella, miekall' ahdistain ja vyöttäin Lujahan saartoon kaupungit ja linnat, Niin että maamme, turvaa ihan vailla, Moist' ilkinaapuruutta kauhistui.

CANTERBURY. Pelotus suuremp' oli vahinkoa; Se itse hyvän esimerkin antaa: Kun kaikki ritaristo Ranskass' oli, Ja leskenä se aateliaan suri, Niin ei vain puoliaan se pitänyt, Vaan skottilaisten kuninkaankin voitti, Kuin kulkuraavaan kytki, Ranskaan laittoi, Näin vangiks otetuilla kruunupäillä Lisäten mainett' Edwardin ja tehden Niin kunniasta rikkaiks aikakirjat, Kuin meren liejupohja laivarytää Ja summatonta kalleutt' on täynnä.

WESTMORELAND. Mut vanha, tosi sananlasku sanoo: "Sen, ken tahtoo Ranskan valloittaa, Tulee Skotlannista aloittaa." Näet, Englannin kun kotka ryöstöön lentää, Niin Skotlanti, se kärppä, turvattomaan Sen pesään hiipii, munat tyhjiin imee Ja niinkuin hiiri, kun on kissa poissa, Pilaa ja haaskaa, mit' ei syödä jaksa.

EXETER. Ja siksi tulis kissan jäädä kotiin! Mut siihen ehdotont' ei pakkoa, Sill' onhan meillä lukot aitoissamme Ja sievät paulat pikkuvarkaan kaulaan. Käs' asestettu ulkona kun sotii, Pää päältään hyökkyyt torjuu kotona; Hallinto, nähkäät, hyvin jäsennelty Ylemmäst' alempaan ja alhaisimpaan, Se samaa laulaa säveltä ja yhtyy Täydeksi luontevaksi sopusoinnuks Kuin soitto ikään.

CANTERBURY. Siksi taivas jakaa Myös ihmisille eri tehtävät, Työntoimen pannen alituiseen käyntiin, Jonk' ylin määränpää on kuuliaisuus. Samaten tekee mesimehiläiset, Eläimet, joiden luonnonvaisto neuvoo, Mitenkä valtakunnat järjestetään. Kuningas heillä on ja virkamiehet Jos jonkin arvolliset, joista toiset Kodissa kurin pitää päällikköinä, Taas toiset kauppiaina käyvät kauppaa, Aseina piikit sotaa käyvät toiset Ryöstellen kesän ruususilmikoita Ja vieden saaliins' ilomarssissa Kotihin valtatelttaan keisarinsa, Jok' uutterana valtamahdissaan Katsastaa, miten kultaparvekkeita Laulellen rakentavat muurarit. Kuink' uuraat käs'työläiset mettä vatkaa Ja köyhät päiväläiset tungeksivat Solassa ahtaass' yllään raskas taakka; Kuink' yrmy tuomar', äissään suristen Kalpeille pyöveleille jättää laiskat Ja haukottavat kuhnurit. Näin myöskin Monella asialla, vaikka yhteen Ne sointuvat, on erilainen teho, Kuin nuolet, eri suunnilt' ammutut, Kaikk' yhteen pilkkaan sattuu; monta tietä Vie samaan kaupunkihin, monta virtaa Samahan suolamereen; monta viivaa Aurinkokellon keskipisteess' yhtyy; Tuhannet toimet myös, kun saa ne vauhtiin, Päämäärään samaan vie, ja vauriotta Kaikk' onnistuu. Siis, Ranskaan, kuningas! Jakakaa neljäks armas Englantinne: Siit' yksi neljännes vain Ranskaan viekää, Niin koko Gallia on vapiseva. Jos kolmell' osalla me emme voi Kotona koirilt' oviamme puoltaa, Niin meitä piestäköön, ja kansaltamme Miehuuden, valtataidon maine menköön.

KUNINGAS HENRIK. Dauphinin lähettiläät tuokaa sisään. (Eräs seuralaisista menee. Kuningas nousee valtaistuimelle.) On päätös tehty; taivaan avulla Ja teidän — vahvuuteni jalot suonet — Kun Ranskan voitan, niin sen nöyryytän Tai murskaks lyön sen; joko siellä istun Ja laajaan herrauteeni lasken Ranskan Ja kuninkaalliset sen herttuakunnat, Tai luuni halpaan uurnaan pantakoon Ja hautaa jääkööt, patsastakin vaille. Jos täysin suin ei aikakirjat kerro Suurtöitäni, niin olkoon hautani Kuin mykkä turkki, jolt' on kieli viety, Ja vahakirjoitusta vaille jääköön. (Ranskan lähettiläät tulevat.) Halaamme tietää, mitä Dauphin lanko Suvaitsee ilmoituttaa; tervehdys on Häneltä, kuulen, eikä kuninkaalta.

1 LÄHETTILÄS. Suvaitsetteko, majesteetti, meidän Esittää suoraan toimemme, vai kaartain Ja viittomallako Dauphinin tahdon Ja tehtävämme ilmoitamme?

KUNINGAS HENRIK. Olen Kristitty kuningas, en tyranni. Ja kiihkoni niin armon taltuttama Kuin tyrmään kahlehdittu rikollinen. Siis suoraan lausukaa ja peittämättä Dauphinin tahto.

1 LÄHETTILÄS. Lyhyesti siis: Vaaditte, majesteetti, Ranskalt' äsken, Es'isän suuren, Edward kolmannen, Perillisenä, eräät herttuakunnat. Herramme prinssi vastaa, että vielä Nuorelta liiaksi te haiskahdatte, Ja pyytää huomauttaa, ett' ilohypyill' Ei Ranskaa voiteta ja ettei siellä Mässäillen saada herttuakuntia. Hän teille sopivampaa lähettää, Tavaraa tynnyrillisen, ja toivoo Ett' ette herttuakunnist' enää nosta Melua joutavaa. Niin sanoo Dauphin.

KUNINGAS HENRIK. Tavaraa mitä?

EXETER. Höyhenpalloja.

KUNINGAS HENRIK. Niin leikkisäkö Dauphin? Sepä hauskaa. Lahjasta kiitämme ja vaivastanne. Kun mailat saamme näille palloille, Niin Luojan avull' alotamme Ranskass' Isänsä kruunull' aimo palloiset. Hän, Dauphin, moisen kanss' on leikkiin mennyt, Jonk' iskut kaikki Ranskan hovikunnat Saa säikkymään. Kyll' ymmärrämme mielen: Hän hurjaa nuoruuttamme soimaa, mutta Ei arvaa, mik' on hyöty siitä ollut. Englannin valtaistuin-raukalle Suurt' emme panneet arvoa, ja siksi Etäällä siitä hurjaan irstaisuuteen Vain heittäydyimme, niinkuin mieli aina Kotoa poissa ollessa on hilpein. Sanokaa hälle: arvoni ma tunnen; Kuningas olen, suuruuteni purjeet Levitän levälleen, kun kerran nousen Ma Ranskan valtaistuimelle; siksi Noin syrjään laskin majesteettiuden Ja ahersin kuin päivämies; mut siellä Niin täyteen loistoon nousen, että kaikkein Ma ranskalaisten silmät huikaisen, Ja Dauphin sokenee mun nähdessään. Sanokaa hupaprinssille, ett' ivans' On tykinluodeiks muuttanut nuo pallot, Ja niistä käyvä tuhoava kosto On tuimeleva hänen sieluaan: Näet, tuhansilta leskiltä tuo iva Pois ivaa rakkaat miehet, äideiltä Pois pojat ivaa, maahan ivaa linnat, Ja moni vielä syntymätön poika Dauphinin pilkkaa kiroova on kerran. Mut kaikki viel' on Herran tahdosta; Vetoan häneen; hänen nimessään Sanokaa Dauphinille, että tulen Hänelle kostamaan ja ojentamaan Oikeuden kättä pyhäss' asiassa. Pois rauhaan! Dauphinille sanokaa: Typerä oli pila, miehen mukaan! Sit' itkee sadat, mut ei naura kukaan. Saatelkaa heitä matkaan! — Herran haltuun!

(Lähettiläät menevät.)

EXETER. Hupainen lähetys se oli tuo.

KUNINGAS HENRIK. Sen lähettäjä viel' on punastuva. (Astuu alas valtaistuimelta.) Hyväksi käyttäkää siis joka tilaa, Mik' edistää voi hankettamme, loordit. Nyt meillä mielessä ei muu kuin Ranska, Pait Jumala, jot' enin tulee muistaa. Siis jouduttakaa mitä tähän sotaan On tarpeellista; miettikäätte, miten Varovin kiirein lisää sulkia Siipiimme saada. Herran avulla Dauphinin pieksen isäns' ovella. Siis kaikin älyämme koitelkaamme, Ett' aimo hankkeen hyvään alkuun saamme.

(Menevät.)