ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Katu Paduassa. (Lucentio ja Tranio tulevat.) LUCENTIO. Sa tiedät, että harras halu nähdä Tää kaunis Padua, tää taiteen kehto, Mun loistavahan Lombardiaan toi, Italian ihanaiseen yrttitarhaan, Ja että isän lempisuosiosta Sain hänen lupansa ja seuraks sinut, Sa uskollinen, taattu palvelija. Nyt tänne jääkäämme ja opin tietä Ja taiteen uraa onnell' alkakaamme. Tuo kunnon porvareistaan kuulu Pisa On synnyinpaikkani; siell' isä asui, Vincentio, Bentevoglin sukua, Mies kauppiaana kuulu kautta maiden. Florensin kasvatin, Vincention pojan, Tulisi, isän toiveet täyttääkseen, Somentaa hyveill' isän rikkautta. Siks, Tranio, aion hyvett' opiskella Ja sitä tietoviisauden haaraa, Jok' opettaa, ett' on vain hyveess' onni. Sanohan mieles; Pisan, näet, jätin Ja tulin tänne niinkuin mies, mi jättää Matalan lammikon ja virtaan syöksyy, Näin tyyten sammuttaakseen janoaan. TRANIO. Mi perdonate, rakas, nuori herra, Ma kaikess' ajattelen niinkuin te, Iloiten, ett' on yhä teillä halu Suloisen opin suloisuutta maistaa. Mut, hyvä herra, hyvett' ihaillessa Ja hyveen tieteilyä, älkäämme Tok' olko niinkuin stoalaiset pölkyt Tai piintyneet niin Aristoteleeseen, Ett' ihan pannaan jää Ovidius. Logiikkaa tuttavissa jauhakaa Ja retoriikkaa arkipuheessanne; Runo ja soitto virkistykseks olkoon; Matematiikkaan, metafysiikkaan Vain ryhtykää, kun vatsa sitä vaatii. Ei mikään luonnista, jos halu puuttuu; Mik' enin haluttaa, sit' oppikaa. LUCENTIO. Suur' kiitos, Tranio, neuvosi on hyvä. Jos Biondello vain jo oisi täällä, Niin työhön käydä heti voisimme Ja ottaa huoneuston, johon sopis Kaikk' ystävät, joit' aion täällä saada. Mut varro hiukan: mikä seura tuo? TRANIO. Vain juhlasaatto, meitä tervehtivä.[5] (Baptista, Katariina, Bianca, Gremio ja Hortensio tulevat. Lucentio ja Tranio vetäytyvät syrjään.) BAPTISTA. Mua, hyvät herrat, älkää kiusatko. On, tiedättehän, luja mulla päätös: En tytärtäni nuorint' ennen naita Kuin olen miehen saanut vanhemmalle. Jos kumpi teistä lempii Katariinaa, — Ma teidät tunnen, hyvää teille suon — Kosikoon mielin määrin; luvan annan. GREMIO (syrjään). Kosia häntä pitäis: hän on äksy. — Tuoss' on, Hortensio! Naida tahdotko? KATARIINA. Oi isä hyvä, mua aiotko Näin kaupitella noille kumppaneille? HORTENSIO. Kuin? Kumppaneille? Kumppanist' ei teille, Jos ette luontoanne lauhduta. KATARIINA. Ei, hyvä herra, teille siit' ei vaaraa: Viel' ette puolitiessä sydämmeensä; Ja vaikka oisittekin, kyllä varmaan Hän kolmijalkusella päänne sukis Ja maalais naamanne ja narriks pukis. HORTENSIO. Piruista moisist' auta meitä, Herra! GREMIO. Minua myöskin, hyvä Jumala! TRANIO. Hst, herra! Tästä tulee hauska hupi; Tuo tyttö hassu on tai aika jupi. LUCENTIO. Mut toisen vait'olossa neitseellistä On suloa ja nöyryytt' ihmeellistä. Vait, hiljaa, Tranio! TRANIO. Hyv' on; hst! Töllistelkää kylliksenne! BAPTISTA. Hyvät herrat, heti vahvistaakseni Nuo sanani, — Bianca, mene sisään! Äl' ole pahoillas, Bianca hyvä, Sua silti vähemmin en rakasta. KATARIINA. Se pikku lelli! Kylläp' ois hän valmis Nyt tillittämään, jos vain tietäis, miksi. BIANCA. Hyvä mieles olkoon mielipahastani. — Mukaannun nöyräst', isä, tahtoonne: Mun seuranani sitra on ja kirjat, Ma lohdukseni soittelen ja luen. LUCENTIO. Haa, kuules, Tranio! Oi, Minerva puhuu! HORTENSIO. Signior Baptista, olettehan tyly! Surettaa että meidän lemmestämme Saa kärsiä Bianca. GREMIO. Kuin, Baptista? Tuon lemmon tähden hänet salpaatteko? Tuon pahan kielen hänkö maksaa saa? BAPTISTA. Tytykää, herrat; päätökseni pysyy. Bianca, mene sisään! (Bianca menee.) Kun tiedän, että paras ilo hälle Runous, soitto on ja soittimet, Niin nuoruutt' opastamaan hankin hälle Ma kotiin opettajan. — Te, Hortensio, Te, Gremio, sopivan jos tiedätte, Niin mulle lähettäkää; taitomiestä Ma hyvin kohtelen; en mitään säästä, Mik' oman lapsen kasvatusta koskee. Hyvästi vain! Jää tänne, Katariina! Biancan kanss' on mulla puhumista. (Menee.) KATARIINA. Haa! Minäkö en myös sais mennä? Mitä? Minäkö käskettävä? Niinkuin itse En tietäis, mitä tehdä, mitä jättää! Haa! (Menee.)

GREMIO. Niin, mene sinä pirun ämmän häntään! Sinulla on myötäantimet niin hyvät, että täällä ei kukaan sinua pidätä. — Noiden rakkaus ei ole niin suuri, Hortensio, ett'emme hyvin voisi malttaa, puhallella kynsiämme ja rauhassa odottaa; meidän kakkumme ei ole vielä molemmin puolin paistunut. Hyvästi! — Mutta rakkaudesta suloiseen Biancaani koetan kuitenkin saada, jos suinkin voin, sopivan miehen, joka opastaisi häntä hänen mieliharrastuksissaan, ja tätä hänen isälleen suositella.

HORTENSIO. Niin minäkin, signior Gremio. Mutta sananen vielä, jos suvaitsette. Vaikka riitamme luonto ei tähän asti ole sallinut mitään välipuheita, niin tietäkää nyt, että, vakaasti miettien, olisi meille kummallekin tähdellistä — jotta jälleen pääsisimme kauniin haltijattaremme puheille ja voisimme onnellisesti kilvoitella Biancan rakkaudesta — eritoten ajaa ja panna toimeen yksi asia.

GREMIO. Ja mikä se, jos saan kysyä?

HORTENSIO. He, että hankimme miehen hänen sisarelleen.

GREMIO. Miehenkö? Paholaisen!

HORTENSIO. Minä sanon: miehen.

GREMIO. Ja minä sanon: paholaisen. Luuletko todellakin, Hortensio, että, vaikka hänen isänsä onkin upporikas, kukaan olisi niin hullu, että naisi itselleen helvetin?

HORTENSIO. Joutavia, Gremio! Vaikka ei meidän kärsivällisyytemme, ei sinun eikä minun, riitä kestämään hänen suuriäänistä riehkinäänsä, niin on niitä sentään, hyvä ystävä, hiljaisia miehiä maailmassa — kun vain olisivat löydettävissä — jotka ottaisivat hänen kaikkine vikoineen ja rahat kaupan päälliseksi.

GREMIO. Enpä tiedä; mutta minä yhtä mielelläni ottaisin hänen myötäjäisensä sillä ehdolla, että tulisin joka aamu kaakinpuussa piiskattavaksi.

HORTENSIO. Totta, mitä sanoit: ei ole mädissä omenissa valitsemisen varaa. No niin, kun nyt tämä laillinen este on tehnyt meistä ystävät, niin pitäkäämme edelleenkin ystävinä yhtä, kunnes, auttamalla Baptistan vanhempaa tytärtä naimisiin, olemme tehneet nuoremman naimiseen esteettömäksi; ja sitte taas reippaasti kilpailuun! — Ihana Bianca! — Onni miehen edellä käy; nopein juoksija voiton vie. Mitä arvelet, signior Gremio?

GREMIO. Siihen suostun; ja mielelläni antaisin vaikka parhaan ratsun Paduassa naimahevoseksi sille, joka oikein rajusti häntä kosisi ja hänet saisi ja hänet naisi ja talon hänestä pelastaisi. Lähtekäämme!

(Gremio ja Hortensio menevät.) TRANIO (astuen esiin). Ihanko totta? Onko mahdollista? Noin ruttoon voiko lempi tarttua? LUCENTIO. Oi, Tranio, ennenkuin sit' itse ko'in, En sit' ois mahdolliseks uskonut. Mut näes, kun jouten seisoksin ja katsoin, Niin lemmen teho valtas joutilaan; Ja nyt, sen suoraan sulle tunnustan, — Jok' olet minun kallis uskottuni, Kuin Anna Dido-kuningattaren — Ma palan, Tranio, riudun; kuolen, Tranio, Jos tuota somaa tyttöä en saa. Mua neuvo, Tranio! Tiedän, että voit; Mua auta, Tranio! Tiedän, että tahdot. TRANIO. Nyt, herra, teit' ei aika nuhdella: Toruilla sydämmest' ei lempi lähde. Jos lempi voitti, ei voi siihen mitään: Redime te captum, qvam queas minimo. LUCENTIO. Suur' kiitos, poika; jatka; tuo se lientää; On tuumas terveellistä; jatka, jatka! TRANIO. Niin tyttöst' aavehtien katselitte, Ett' ehkä tärkein huomaamatta jäi. LUCENTIO. Oo, poskillaan näin sulon samanlaisen Kuin ol' Agenorinkin tyttärellä, Suur' Zeus kun hänen kättään ihaili Ja Kreetan rantaa polvin suuteli. TRANIO. Tuon vainko näitte? Ette, kuinka sisar Toraksi löi ja moisen nosti myrskyn, Ett' ihmiskorva tuskin melun sieti? LUCENTIO. Korallihuultensa näin liikkuvan Ja hänen hengestänsä ilma tuoksui: Ihanaa, pyhää kaikki, minkä näin. TRANIO. Nyt aika herättää hänt' unestaan. — Herätkää, hoi! Jos neittä rakastatte, Niin älyin taidoin hänet voittakaa. Niin hurja on ja häijy vanhin sisko, Ett' isä, kunnes hänest' irti pääsee, Ei päästä nuorempaakaan naimisiin; Ja siksi hänet tarkoin sisään salpaa, Jott' ei hänt' ahdistaisi kosijat. LUCENTIO. Oi, Tranio, kuinka julma on se isä! Mut huomasitko, kuinka oli kärkäs Hänelle saamaan hyvää opettajaa? TRANIO. Sen huomasin; ja valmis mull' on juoni. LUCENTIO. Minulla myöskin. TRANIO. Vannon, että sama On kuje kummallakin. LUCENTIO. Mikä sulla? TRANIO. Ett' astutte nyt kouluttajan virkaan Ja tytön opetukseen ryhdytte: Se juonenne. LUCENTIO. Niin onkin; eikö kelpaa? TRANIO. Se mahdotonta on. Ken Paduassa Vincention poikaa silloin edustaa, Hovia pitää, opit käy ja pidot, Maanmiehiänsä tervehtii ja kestaa? LUCENTIO. Basta! Ei hätää: juoneni on valmis. Ei meitä vielä missään ole nähty, Ja palvelijaa herrasta ei kukaan Voi kasvoist' erottaa. Siis sinä, Tranio, Minua edustat ja olet herra, Hovia pidät, komennat ja käsket; Min' olen joku toinen: halpa mies Pisasta, — Napolista, — Florensista. Siis päätetty! Nyt joutuin vaattees riisu, Mun sulkahattuni ja vaippan' ota; Sua Biondello palvelee, kun saapuu; Mut ensin noidun hältä kielen lukkoon. (Vaihtavat vaatteita.) TRANIO. Se onkin tarpeellista. Olkoon niin: Kun tää on, herra, tahtonne, ja minä Teit' olen velvollinen kuulemaan — Niin lähteissämme käski isänne: "Avulias ole pojalleni", sanoi, Vaikk' arvatenkin toisin tarkoitti — Niin olen mielelläin Lucentio, Siks että rakastan Lucentiota. LUCENTIO. Siks että rakastaa Lucentio. Käyn orjaks tytön vuoks, jok' äkkipikaa Kahlehti haavoitetun silmäni. (Biondello tulee.) Tuoss' on se lurjus. — Missä olet ollut? BIONDELLO. Miss' ollutko? Miss' itse olette? Teilt' onko Tranio varastanut vaatteet? Vai hältä te? Vai kumpikinko? Mitä? LUCENTIO. Lähemmä! Nyt ei aika suottailla; Siis mukaudu ajan vaatimukseen. Pelastaaksensa henkeni on Tranio Minulta asun lainannut ja puvun, Ja minä hältä, pakoon päästäkseni. Kun tänne saavuin, näet, niin riitannuin Ja tapoin miehen: pelkään tulla ilmi. Sävyllä häntä palvele, se muista, Kun minä henkeäni pakoon lähden. Mua ymmärrätkö? BIONDELLO. En tään taivaallista. LUCENTIO. Ja Traniost' et saa sanaa hiiskua: On Tranio muuttunut Lucentioksi. BIONDELLO. No, onneks olkoon! Toivois sitä muutkin! TRANIO. Ja minä toivon lisäks, että sekin onni koittais, Lucentio että nuorimman Baptistan tytön voittais. Mut, poika, — min' en itseni, vaan herras tähden sois, Ett' ihmisissä käytöksesi aina höyli ois. Kun ollaan kahdenkesken, min' olen Tranio, Mut muuten kaikkialla sun "herrasi Lucentio". LUCENTIO. No, tule, Tranio. Yks toimi sull' on tehtävänä vielä: Sa liity muihin kosijoihin; älä kysy, miksi; Se riittää, että syyni tiedät ylen painaviksi. (Menevät.) 1 PALVELIJA. Torkutte, herra, kappalt' ette tarkkaa. SUKKI. Tarkkaan, kautta pyhän Annan: hyvä kappale, tosiaankin! Tuleeko vielä lisää? PAASHI. Tää vast' on alku, herrani. SUKKI. Se on oikein oivallinen työkappale, eukko rouva; kunhan vain loppuisi!

Toinen kohtaus.

Sama paikka. Hortension talon edusta. (Petruchio ja Grumio tulevat.) PETRUCHIO. Verona, jätin hetkeks sun, ja tulin Tääll' ystävissä käymään Paduassa, Etenkin hyvän, taatun ystäväni Hortension luona; tässä kai hän asuu. Koputa, Grumio, konna, koputa!

GRUMIO. Koputa! Ketä mä koputan? Onko kukaan herjastellut herraa?

PETRUCHIO. Koputa häntä oikein jytevästi.

GRUMIO. Koputa häntä? Mikä, herra, minä olen, että minä häntä, herra, koputtaisin?

PETRUCHIO. Koputa, konna, tuossahan näet oven, Ja lujast' iske, tai saat kalloos loven. GRUMIO. Hän haastaa riitaa. — Hyvä, etten minä ensin lyönyt; Kyll' olis silloin periltäkin hitto minut syönyt. PETRUCHIO. No, eikö siitä tule mitään? Koputa, sanon, nopeaan ja minkä voimas voi, Tai pian koko sävelikkö korvissasi soi. (Lyö häntä korvalle.) GRUMIO. Avuksi, hyvät ihmiset, mun herrani on hullu! PETRUCHIO. Koputa, kun ma käsken, senkin lurjus! (Hortensio tulee.)

HORTENSIO. Mitä nyt? Mitä tämä? — Vanha ystäväni Grumio, ja hyvä ystäväni Petruchio! Mitä te Veronassa teette?

PETRUCHIO. Hortensio, tuletteko te riitaa ratkomaan? Con tutto il cuore ben trovato, sanon vaan.

HORTENSIO. Alla nostra casa ben venuto, molto onorato, signor, mio Petruchio. No, nouse, Grumio; riita sovitaan.

GRUMIO. Ei, herra, siinä ei ole pontta eikä perää, mitä hän tuossa latinaksi selittää. — Tämä, jos mikään, on minulle laillinen syy luopua hänen palveluksestaan. — Nähkääs, herra, hän käski minun koputtaa häntä, iskeä oikein jytevästi; luuletteko, herra, että olisi ollut palvelijalle sopivaa näin pidellä herraansa, vallankin kun, mikäli minä voin nähdä, hän oli vähän toisella kymmenellä. Mut jos vain minä heti oisin lyönyt; Niin eip' ois hitto Grumiota syönyt.

PETRUCHIO. Typerä nulikka! — Horatio, katsos, Oveesi käskin koputtaa sen konnan, Mut siihen hänt' en saanut milläkään. GRUMIO. Vai oveen koputtaa! Oi, hyvä taivas! Sanoihan suoraan: koputappa häntä, Lujasti iske, iske jytevästi! Ja oven koputuksesta nyt puhuu! PETRUCHIO. Vait, lurjus, taikka matkaan, tiedä se! HORTENSIO. Petruchio, malta! Minä Grumion takaan. Pois kopu väliltänne, sun ja hänen, Tuon vanhan, hauskan, taatun Grumion! Nyt sano, ystävä, mik' onnen tuuli Sun lietsoi Veronasta Paduaan? PETRUCHIO. Se tuuli, joka nuoret onnenhakuun Pois maailmalle ajaa kodista, Miss' on niin vähän tarjon kokemusta. Hortensio, näin on lyhyesti laita: Antonio, mun isäni, on kuollut; Ja tässä itse harhailen ja etsin, Mist' eukon saisin sekä onnen naisin; Kotona konnut, kultaa kukkarossa, Ma matkustan ja mailmaa katselen. HORTENSIO. Petruchio, toimitanko empimättä Sinulle riitaisan ja häijyn vaimon? Et neuvostani suurin kiittäisi, Mut lupaan, että rikkaan sulle hankin, Hyvinkin rikkaan: — liiaks sua sentään Rakastan, jotta moista toivoisin. PETRUCHIO. Näin vanhain ystävien kesken tarvis Ei monta sanaa. Tytön jos sa tunnet Niin rikkaan, että vaimokseni kelpaa, — Häätanssissani tulee kullan soida — Vaikk' ois niin jolsa kuin Florentiuksen Oli avio,[6] niin vanha kuin Sibylla Ja häijy niinkuin Sokrateen Xanthippa, Tai vaikka pahempikin, niin ei vois hän Mua kammottaa, ei edes sammuttaa Minussa lemmen kiihkaa — vaikk' ois ärjy Kuin Adrian on meren kuohupäät. Rikasta tulin naimaan Paduasta; Jos rikkaan saan, saan onnen Paduassa.

GRUMIO. Niin, nähkääs, herra, hän sanoo ainakin suoraan mitä ajattelee. Niin että antakaa hänelle vain kylläksi rahaa ja naittakaa hänet vauvalle, tai pelinukelle, tai vanhalle homsulle, jolla ei ole enää hammastakaan suussa, vaikka tauteja on yhtä monta kuin kahdellakuudetta hevosella: kaikki kelpaa, kun vaan tulee rahaa.

HORTENSIO. Petruchio, kun näin pitkälle on tultu, Niin jatkan mitä piloill' alotin. Petruchio, sulle toimittaa voin vaimon. Jok' ylen rikas on ja nuori, kaunis, Ja vallasnaisen tapaan kasvatettu; Yks vika vain, ja siin' on vikaa kyllin: Hän sietämättömän on kiukkuinen Ja ynseä ja häijy siihen määrään, Ett' itse, vaikka köyhemp' olisin, En kultavuoristaan ma häntä naisi. PETRUCHIO. Hortensio, sin et tunne kullan voimaa. Isänsä nimi sano vain, se riittää: Ma tytön suostutan, vaikk' ääneen pauhais Kuin syksyn pilviss' ukko jyrisee. HORTENSIO. Isänsä on Baptista Minola, Ylimys ystävällinen ja höyli; Ja tyttö Katariina Minola, Pahasta suustaan kuulu Paduassa. PETRUCHIO. En häntä tunne, mutta isän tunnen, Ja hänkin hyvin tunsi isäni. Unt' en saa, ennenkuin sen tytön näen. Siis anna anteeksi, jos jätän sun Näin heti ensi tapaamisen jälkeen, Jos ehk' et sinä mulle seuraa tee.

GRUMIO. Kuulkaa, hyvä herra, antakaa hänen mennä niin kauan kuin tuota tuulta kestää. Mutta sen sanon, että, jos tyttö tuntisi hänet niin hyvin kuin minä, niin tietäisi hän, että torat hyvin vähän siihen mieheen pystyy. Hän voi kenties kymmenkunnan kertaa sanoa häntä lurjukseksi tai sen semmoiseksi, se ei häntä vähääkään liikuta; mutta kun hän kerran rupee, silloin se vasta tosi alkaa. Tietäkääs mitä: jos tyttö vähääkään tekee vastarintaa, niin kyllä se mies hänen kasvonsa kuvittaa, tekeepä ne niin kuvattomiksi, että hänellä ei ole enemmän näkeviä silmiä kuin kissalla. Te ette tunne häntä, herra.

HORTENSIO. Petruchio, varro, minä tulen mukaan: Baptistan hallussa on aarteeni, Hän elämäni kalleutta valvoo, Tytärtään nuorint', ihanaa Biancaa, Ja minulta ja muilta kosijoilta Ja kilpakiehtojilta hänet kätkee, Pitäen perin mahdottomana — Sen vian vuoks, jonk' äsken mainitsin — Ett' ikänään saa Katariina miehen. Sen vuoks Baptista niin on laittanut, Ett' ei Biancan luokse kukaan pääse, Ennenkuin naidaan pois se Kaisa hurja. GRUMIO. Se Kaisa hurja! Se tytön nimeksi on perin kurja. HORTENSIO. Tee mulle palvelus, Petruchio hyvä: Baptistan luokse valepuvussa Nyt minut saata soittotaiturina, Jost' opettajan sais Bianca-neiti. Ma niillä juonin, näet, saan tilaisuutta Tytölle tunteitani ilmaista Ja salavihkaa häntä kosia. (Gremio ja Lucentio tulevat, jälkimmäinen valepukuisena, kirjat kainalossa.)

GRUMIO. Tuo ei ole mitään koirankuria, tuo muka! Kas vain, kuinka ne nuoret lyövät päänsä yhteen pettääksensä vanhoja! Herra, herra, katsokaa taaksenne! Keitä tuossa tulee? Häh?

HORTENSIO. Vait, Grumio! Sehän kilpakosijani. Petruchio, mennään syrjään. GRUMIO. Komea poika, oikein naisten hempu! (Vetäytyvät syrjään.) GREMIO. Jo luin luettelon; se on hyvä. Mut, kuulkaa, kauniiksi ne sidottakaa, Ja muistakaa: vain lemmenkirjoja, Muut' ette hänellä saa luettaa. Mun ymmärrätte. — Lisäksi ja yli Baptistan antimien minä teitä Hyvitän auliisti — Nuo paperinne Hyvillä hajuilla ne hajutelkaa: Hän, joka saa ne, hyvää hajua On suloisempi. Mitä hälle luette? LUCENTIO. Mitä luenkin, niin puolestanne puhun Kuin suosijan, niin vakaasti, sen lupaan, Kuin jos te itse läsnä oisitte, Ja ehkä vielä tehovammin sanoin Kuin te, jos ette liene oppimies. GREMIO. Oi, oppi, mikä aarre oletkin! GRUMIO. Oi, hölmö, mikä aasi oletkin! PETRUCHIO. Vait, sinä! HORTENSIO. Vait, Grumio! — (Astuu esiin.) Herran rauha, signior Gremio! GREMIO. Signior Hortensio, terve! Arvaatteko, Mihinkä menen nyt? — Baptistan luo: Lupasin taitavata opettajaa Kysellä kauniille Biancalle, Ja onneks tapasin tään nuoren miehen, Jok' opiltaan ja käytökseltään hälle Sopiva on ja tuntee runoniekat Ja muutkin kirjat — hyvät, tietysti. HORTENSIO. Hyv' on; ja minä ylimyksen näin, Jok' oivan, hienon soittoniekan lupas Opettajaksi laittaa neidellemme. Näin mitään en lyö laimin, palvellessa Biancaa ihanaa, jot' armastan. GREMIO. Ma häntä armastan, sen työllä näytän. GRUMIO (syrjään). Sen kukkarollaan näyttää. HORTENSIO. Gremio, Ei lemmestä nyt aikaa rupattaa. Jos puhut kauniisti, niin sulle uutta Ma kerron, jok' on hyödyks kummallekin. Täss' sattumalta herran tapasin, Jonk' oma etu meidän etuun liittyy: Kosia lupaa hurjaa Katariinaa Ja hänet naidakin, jos vain saa rahaa. GREMIO. Haa! Sanottu ja tehty! Kaikki hyvin! Mut tunteeko hän tytön kaikki viat? PETRUCHIO. Ett' äreä ja tyly on, sen tiedän; Jos siinä kaikki, niin ei tuosta haittaa. GREMIO. Niin vainko, ystäväni? Mistä ollaan? PETRUCHIO. Antonion poika olen Veronasta. Isäni kuollut on, mut rahat jäivät; Niill' elän kauan, pidän hyvät päivät. GREMIO. Ei päivät hyvät moisen räivän kanssa. Mut Herran nimeen vain, jos haluttaa! Ma kaikess' olen teille avuksi. Siis naida aiotte tuon villikissan? PETRUCHIO. Niin totta kuin ma aion elääkin. GRUMIO (syrjään). Hän naiko tuon? Jos ei, niin tytön hirtän. PETRUCHIO. Siks enkö tänne tullut? Luuletteko, Mult' että pieni melu korvat särkee? Olenhan kuullut jalopeuran kiljun Ja nähnyt myrskyn mylleröimän meren Kuin villikarjun vaahdoss' ärjyvän, Ja tuliputken tanterella soivan Ja taivaan tykkein pilviss' ulvovan, Ja taiston hälinässä räikän kuullut Ja ratsun hirnunnan ja torven rämyn. Siis naisen kielest' älkää haastelko, Jok' isompaa ei anna paukausta, Kuin jos sa takkaan heität kastanjan. Möröjä lapsille! GRUMIO (syrjään). Hän niit' ei pelkää! GREMIO. Hortensio, kuules, onnelliseen aikaan Tää herra tullut on, sit' aavistan, Niin omaksi kuin meidän hyödyksemme. HORTENSIO. Lupasin että häntä auttaisimme Ja korvaisimme kosikulungit. GREMIO. Sen teemmekin, jos hän vain saa sen neidon. GRUMIO (syrjään). Josp' yhtä varmaan minä hyvän keiton! (Tranio, komeaksi puettuna, ja Biondello tulevat.) TRANIO. Jumalan rauha, herrat! Rohkeneisin Kysyä teiltä, mikä suorin tie Signior Baptista Minolan on taloon. GREMIO. Sen, joll' on kaksi somaa tytärtäkö? Sen taloonko? TRANIO. Sen saman. — Biondello! GREMIO. Mut ettehän vain aio niiden luo? TRANIO. Hänen tai niiden; mitä teihin tuo? PETRUCHIO. Mut äksyn luo ei vain, ma sit' en sois. TRANIO. Ei äksyistä! — Biondello, tule pois! LUCENTIO (syrjään). Hyv' alku, Tranio! HORTENSIO. Sana teille ennen lähtöänne: Te neitokaista kosioimaan liette tullut tänne? TRANIO. Jos oisinkin, ei lie se rikosta? GREMIO. Ei, jos vain menette ja ette kikosta. TRANIO. Mut katu lienee vapaa, tiedänhän, Niin minulle kuin teille. GREMIO. Mut ei hän. TRANIO. Miks? Saanko tietää? GREMIO. Siihen vastaus on: Siks että on hän signior Gremion. HORTENSIO. Siks ett' on hän signior Hortension. TRANIO. Seis, herrat! Ylimyksinä te suokaa Minulle oikeus; tyynesti mua kuulkaa. Baptista arvoisa on ylimys, Eik' isänäkään vallan outo hälle. Ja vaikka tytär kauniimp' ois kuin onkaan, Yks monist' olen kosijoistaan minä. Niit' oli tuhat Ledan tyttärellä, Bianca saakoon yhden lisää siis, Ja saakin sen. Lucentio hänet veisi, Vaikk' itse Paris häntä pyyteleisi. GREMIO. Tuo herra puhuu kumoon meidät kaikki! LUCENTIO. No, antaa laukata, hän onkin koni. PETRUCHIO. Hortensio, mitä nämä pitkät puheet? HORTENSIO. Suvaitkaa minun vielä kysyä: Baptistan tytärt' oletteko nähnyt? TRANIO. En, mutta kuulin ett' on hällä kaksi: Pahasta kielestään on toinen kuulu Ja toinen kainost' ihanuudestaan. PETRUCHIO. Mun on se vanhin, siit' en hellitä. GREMIO. Se työ te Herkuleelle jättäkää, Se raskaamp' on kuin kaikki kaksitoista. PETRUCHIO. Se, hitto vieköön, selittää siis täytyy: Sen toisen tyttärensä, johon teillä On mieli, isä kätkee kosijoilta Eik' ennen päästä häntä naimisiin, Kuin vanhempi on tytär saanut miehen; On silloin vapaa nuorempi, ei ennen. TRANIO. Jos niin on, että te se mies, jolt' avun Me saamme kaikki, muun muassa minä, Niin jää siis murtakaa ja toimiin käykää, Pois viekää vanhin, tehkää vapaaks nuorin; Ja kuka tämän saaneekin, ei lie Niin hävytön hän, ettei kiittäis teitä. HORTENSIO. Puhutte hyvin, sangen älykkäästi; Ja kun nyt kosijana esiinnytte, Niin teidän, niinkuin meidän, tulee kiittää Tät' ylimystä hyväst' avustaan. TRANIO. Sit' en lyö laimin. Siitä todisteeksi Humussa viettäkäämme tämä ilta Ja neitostemme malja juokaamme. Kuin juttuherrat laissa, riitelemme, Mut ystävinä syömme sekä juomme. GRUMIO ja BIONDELLO. Sep' oiva ehdotus! No, tulkaa, pojat! HORTENSIO. Niin, ehdotus on hyvä, tosiaan! — Petruchio, ben venuto sanon vaan.