IV. (continued 2)
Reading edition
"Minä tulen Pavel Petrovitshin luo. 'Missä sinä olet vetelehtänyt?' kysyy hän nauraen. Minä katson häntä ja huomaan — se on sama ihminen kuin eilenkin ja kuitenkin olen minä näkevinäni jotain uutta hänessä… No, minä kerron hänelle kaikki niinkuin se on tapahtunut. Hän kuunteli tarkkaavaisena ja sanoi sitte: 'Te olette suuri pässi, Jemeljan Nikitish, ja tyhmeliini lisäksi. Kenties on se parasta, että te niin pian kuin mahdollista katoatte minun talostani!' — Mitä muutakaan oli minulla neuvoa? Hänellähän oli oikein! Minä siis menin matkoihini ja sillä hyvä. — Siten, veliseni, oli sen historian laita!"
Hän vaikeni ja ojensihe pitkälleen maahan sekä pistäen kätensä päänsä alle, alkoi tirkistellä ylös tummaa tähdikästä taivaslakea kohden. Ympärillämme oli hiljaista. Aaltojen loiske tuli yhä hiljaisemmaksi ja hiljaisemmaksi ja kuului lopulta korviimme ikäänkuin heikolta huokumiselta.