ALKUSANANEN

Kenraaliluutnantti Sir Robert Stephenson Smyth Baden-PoweIl syntyi helmikuun 22 p. 1857. Vuonna 1875 hän alotti upseeriuransa luutnanttina eräässä husaarirykmentissä, joka palveli vuoroon Intiassa, Afganistanissa ja Etelä-Afrikassa. Viimemainitussa maailmankolkassa hän kunnostautui erityisesti sodassa tsuluja vastaan 1888. Kuuluttuaan sen jälkeen moniaan vuoden Maltan sotilaskuvernöörin esikuntaan, hänet komennettiin uudelleen Afrikaan, jossa hän sotaretkellä Ashanti-maahan sai neekerisoturien ylipäällikkyyden; ansioistaan tässä sodassa hänet sitten korotettiin everstiluutnantiksi. Kohta sen jälkeen alkoi verinen sota tuimaa Matabele-heimoa vastaan, johon hän otti osaa ja jonka loputtua hänet nimitettiin everstiksi ja 5:nnen kaartinrakuunarykmentin päälliköksi.

Nämä sotaretket erinäisiä Afrikan neekeriheimoja vastaan olivat olleet niinhyvin Baden-PowelliIle kuin hänen sotamiehilleenkin hyvänä harjotuskouluna suurempia sotatoimia varten, jotka eivät kauvan viipyneetkään tulemasta. Vuonna 1901 alkoi buurisota, joka järkytti Englannin koko valta-asemaa maailman silloin mahtavimpana suurvaltana. Siihen otti Baden-Powell tarmokkaasti osaa, kun oli erityisesti perehtynyt sodankäyntiin näissä maanäärissä. Tällöin hän jo teki nimensä kuuluisaksi sotilasvakooja- ja partiotoiminnan järjestäjänä. Mutta varsinaisen maineensa hän saavutti Mafekingin taitavana ja urheana puolustajana. Kesti seitsemän kuukautta, ennenkun englantilaiset pääjoukot voivat päästä tämän buurien saartaman kaupungin avuksi; ja vaikka se alkuaan oli miltei linnoittamaton, varusti B-P. sen sellaiseen kuntoon ja ylläpiti niin sitkeätä vastarintaa, että ryntääjät työnnettiin joka kerta verisin otsin takaisin. Palkinnoksi siitä hänet korotettiin kenraaliksi.

Vuonna 1910 Baden-Powell, joka tällöin toimi ratsuväen ylitarkastajana, erosi aktiivisesta sotapalveluksesta, voidakseen kokonaan antautua Englannin sotavakoilutoimen johtoon. Se puoli hänen toimintaansa lienee luonnostaan salassa suurimmalle osalle hänen omiakin kansalaisiaan; sen sijaan on hänen alkuunpanemansa scout- eli partioliike vallannut jalansijaa yli koko maapallon.

Suomentaja.

KOKEMUKSENI VAKOOJANA

Rauhan aikaan on hankalata kirjoittaa sellaisista asioista kuin vakoojista ja vakoilutoimesta. Mutta nykyään, kun sota on käynnissä ja noiden »ihmiskunnan hylkyjen» menettelytapoja joka päivä paljastetaan sanomalehdissä, ei asialle ole haitaksi, vaikka siihen luokin jonkun verran valaistusta. Minä osaltani tuon korteni kokoon kertomalla vähän kokemuksistani vakoojana.

Vakoojille on tullut miltei samanlainen kohtalo kuin kummituksille. Ihmiset ovat hämärästi tajunneet mokomien olemassaolon, voimatta ja tahtomatta kuitenkaan oikein uskoa niitä — he eivät ole koskaan nähneet sellaista edessään; ja vain aniharvat ovat kohdanneet henkilöitä, jotka todella ovat olleet suoranaisessa kosketuksessa vakoojain kanssa. Minä voin kuitenkin omasta persoonallisesta kokemuksestani jutella vakoojista ja voin taata niiden olemassaolon, jopa vallan suuressakin määrässä; eikä vain Englannissa, vaan jok'ikisessä Europan kolkassa.

Tunnettu tosiasia on, että mikä hiljainen, selittämätön kopina hyvänsä voi saada heikkohermoiset ihmiset pelosta säpsähtämään; ja että esim. kaappi, josta keskiyön aikaan kuuluu ritinää, tahi mikä muu äkkiarvaamaton risahdus tahansa voi aikaansaada saman tuloksen. Samalla tapaa tuntevat sangen monet ihmiset kylmän karsivan ruumistaan, kun vain kuulevatkin puhuttavan vakoojista. Pelkkä maine niistä vaikuttaa heihin aivan samalla tapaa kuin jokin keskiyön kummitus.

En luule voivani alottaa esitystäni sen paremmin kuin koettamalla vapauttaa lukijani siitä sangen yleisestä käsityksestä, että jok'ikinen vakooja muka olisi kurja ja halveksittava yksilö, jollaisena ihmiset mielellään häntä pitävät. Jokapäiväisessä puheessahan sana vakooja on kerrassaan muuttunut haukkumanimeksi. Olkoon, ettei kieli voi enää tulla toimeen ilman sellaista voimasanaa — mutta kun on puhe todellisista vakoojista, niin jätettäköön pois se ylenkatseellinen sävy, joka puheessa siihen yleensä liitetään. Vakoojan toimeen voidaan ruveta joko vapaaehtoisesti (korvauksetta), komennuksesta (upseerit) tahi maksusta — mutta kussakin tapauksessa vakooja tällöin toimii isänmaansa hyväksi ja suorittaa — silloin kun sen tosiaankin kunnolla suorittaa — erinomaisen tärkeän ja suuriarvoisen työn maansa puolesta. Sen kestäessä hän lisäksi on alituisesti vaarassa joutua kiini — mikä rauhan aikana tietää sangen ankarata vankeusrangaistusta ja sodan aikana hirttonuoraa.

Toisin on kavaltajan laita, sellaisen vakoojan, joka rahasta myy oman maansa salaisuuksia vihollisvallalle. Hänestä ei ole ainuttakaan hyvää sanaa sanottavana.