SISÄLLYS:

I. Keskinäinen ihmisyys. II. Naisista. III. Elämä yksin on rikkautta. IV. Kauneuden siunaus.

Keskinäinen ihmisyys.

1. Näihin kolmeen — työhön, tuskaan ja iloon on ihminen syntynyt. Jokaisella näistä kolmesta on ala-arvoisuutensa ja ylevyytensä. On olemassa ala-arvoista työtä ja ylevää työtä. Löytyy ala-arvoista surua ja ylevää surua. Löytyy ala-arvoista iloa ja ylevää iloa. Älä kuitenkaan luule voivasi välttää näiden tuottamaa turmiota, tulemalla toimeen ilman niitä. Eikä voikaan pitää oikeana elämänä sitä, missä nämä kolme eivät esiinny. Iloton työ on ala-arvoista. Tuskaton työ cm ala-arvoista. Työtön suru on ala-arvoista. Työtön ilo on ala-arvoista.

2. Jumala antaa jokaiselle luodulleen erikoisen tehtävän. Ja kun he sen tekevät ja osoittautuvat ihmisiksi, ja jos he itsessään olevaa valoa uskollisesti seuraavat ja varjelevat sitä kaikilta tunnottomilta, tukahuttavilta vaikutteilta, alkaa se epäilemättäkin niin hehkua, että se sillä tavalla ja siinä määrin, kuin säädelty on, alkaa näkyä ihmisille ja on oleva ainaiseksi siunaukselliseksi hyödyksi. Täytyy nimittäin löytyä äärettömän monellaista valoa. Sillä heikoimmallakin meistä on lahja, joka, vaikka se olisi näennäisesti kuinkakin mitätön, on hänelle kuitenkin ominainen, ja joka oikein käytettynä on ainaisesti oleva sukukunnallekin arvokas.

3. Kaikista saavutettavissa olevista vapauksista on sinun todellakin ennen kaikkea tavoitteleminen hyödyksi olemista. Olisi parempi, että lakkaisit puhumasta riippumattomuudesta; sillä et ole riippuvainen ainoastaan jokaisesta ympärilläsi asuvien, sinulle tuntemattomien ihmisten teosta, vaan jokaisesta olemassa olleesta jo tuhansia vuosia tomuna olleiden teosta. Samoin on tulevien vuosisatojenkin meno riippuvainen sinussa olevasta pienestä, katoovaisesta voimasta. Se on sittenkin aina oleva kyllä pieni, katoovainen ja palkitsematon, vaikka kuinkakin hyvin sitä käyttäisit. Ymmärrä minua oikein! Hyve ei ole sen tekemistä, mikä heti palkitaan, taikka sinulle, itsestään hyveelliselle, palkitaan. Tapahtukoon se sitten eli ei, joskus tulee se kuitenkin palkituksi; mutta hyveen elinehto on juuri se, että oma tekonsa on sen palkkana ja pikemmin toivoo palkan tulevan toisille, aivan samoin kuin pahekin tyytyy omaan tekoonsa ja toivoo, että kosto lankeisi toisille.

4. Kuinka paljon tuskaa säästyisikään tuhansilta ihmisiltä, jos he kerrankin avomielisesti ja nöyrästi käsittäisivät tämän suuren totuuden, tämän lain: — että jos jonkun suuren työn yleensä voi tehdä, voi sen tehdä helposti; jos se on tehtävä, on maailmassa kenties vain yksi ihminen, joka sen voi tehdä; mutta hän voi sen tehdä ilman minkäänlaista ponnistusta — s.t.s. ettei hänellä ole siitä enemmän vaivaa, kuin tavallisilla ihmisillä tavallisia töitä toimittaessaan, vieläpä on hänellä siitä vähemmänkin vaivaa. Ja mikä totuus ilmeneekään selvemmin kaikissa inhimillisissä ilmiöissä, kuin juuri tämä ja eikö kaikissa suurissa teoissa ole huomattavissa onnekkaan, vaivattoman työn selviä merkkiä. Osoittavathan ne meille selvästi — ei että "tämä on vaatinut paljon vaivaa, vaan että tässä on ollut vaikuttamassa suuri voima!"…

Älä kuitenkaan käsitä minua väärin luulemalla, että tähän suureen totuuteen sisältyisi tuo nuorille ihmisille mieluinen luulo, ettei heidän muka tarvitse tehdä työtä, jos heillä vaan on neroa. Asianlaita on päinvastoin niin, että nerokas ihminen on aina työhön halukkaampi, kuin muut ihmiset, ja työssään saa hän aikaan niin paljon parempaa, ja on hän niin vähän tietoinen itsessään asuvasta jumaluudesta, että hän aikaansaamansa pitää työn ansiona ja niille, jotka häneltä kysyvät, miten hän on tullut siksi, mikä hän on, vastaa hän: "Jos minä jotakin olen, mitä suuresti epäilen, niin on minut sellaiseksi tehnyt työ." Näin tapasi Newton puhua ja sama lie luullakseni ylimalkaan suurten aatemiestenkin ajatus. Nerokkuuden taiteessa on tavallisesti oleminen itsetietoisempi, mutta muillakin aloilla osoittautuu se voimiensa keskittämisessä ja hallitsemisessa kestävällä, tasaisella, hyvätarkoituksellisella, onnellisella ja uskollisella työllä, samoinkuin sen suorittamisen suuren suurella ja jakamattomalla helppoudellakin. Oikeastaan ei liikuta ketään, onko hän nerokas eli ei: työtä on hänen tekeminen, oli hän sitten minkälainen tahansa; mutta levollisesti ja kestävästi; ja semmoisen työn luonnollinen ja pakoton tulos on aina juuri se, mitä Jumala häneltä vaatii ja samalla hänen parastansa. Eivät mitkään sieluntuskat eivätkä sydämen surut saata häntä mitään sen parempaa aikaan saamaan. Jos hän on suuri henki, on hän toimittava suuria tekoja, jos hän on tavallinen ihminen, saa hän aikaan jokapäiväisiä tekoja; mutta jos teot tehdään levollisesti, ovat ne aina olevat hyviä ja todellisia, jos ne taas tehdään hätäisesti ja kunnianhimoisesti, ovat ne aina vääriä, turhia ja ylenkatsottavia.

5. Huolettoman elämän viettäminen toisten luotujen veren kustannuksella soveltuu hyttysille ja merianemoneille, mutta ei ihmisille. Eivät päivät eikä elämä voi sen kautta pyhittyä ja jalostua, että vietetään ne työttöminä. Paras rukous päivän alussa on, ettemme sen hetkiä turhaan kuluttaisi; paras ruokarukous on tieto, että olemme päivällisemme rehellisesti ansainneet.

6. Työ on taistelu, jonka ihminen vastustajan kanssa suorittaa; — sanaan "elämä" sisältyvät hänen järkensä, sielunsa ja ruumiilliset voimansa taittelemassa kysymyksien, vaikeuksien, koettelemuksien tai aineellisten voimien kanssa. Työ on suurempi- tai vähempiarvoinen aina sen mukaan, onko siinä enemmän tai vähemmän elon ainesta; — ja hyvin tehdyssä työssä, olkoon se minkälaatuinen tahansa, on aina niin paljon järkeä ja tunnetta, kuin tarvitaan ruumiillisen voiman eheään, sopusointuiseen säännöstelyyn. Jos on puhe työn siveellisestä ja aineellisesta arvosta, on sillä aina tarkoitettava jonkun määrätyn arvoista tai laatuista työtä, aivan samoin kuin puhumme määrätystä kullan tai hopean hienopitoisuudesta. Huonoa, s.t.s. itsekästä, kokematonta ja järjetöntä työtä ei voi arvostella, se on epäiltävällä tavalla sekoitetun kullan tai murenevan raudan kaltainen.

7. Inhimillinen työ on tehtävä kunnollisesti ja perusteellisesti, koska me nyt olemme ihmisiä; — jos me joskus toivomme tulevamme enkeleiksi, taikka jos me kerran olemme olleet tyhjäntoimittajia, ei sillä ole mitään käytännöllistä merkitystä. Nyt olemme kuitenkin inhimillisiä olentoja ja meidän on vastuullamme tekeminen työtä inhimillisesti, s.t.s. lempeästi, rehellisesti ja vakavasti. Päätös tehdä työmme hyvin on kaiken uskonnon ainoa terveellinen perusta ja yksinomaan tämän päätöksemme sekä sen mukaan, mitä olemme tehneet, eikä uskomme mukaan, on Kristus meitä ylösnousemisessa tuomitseva, kuten hän selvin sanoin on sanonutkin (joskaan ei kukaan tätä usko).

8. Ei kukaan meistä ole niin hyvä rakennusmestari, että hän tottumuksesta tekisi ala-arvoista työtä, ja kuitenkaan minun tuntemistani, viime aikoina perustetuista rakennuksista ei ole ainoatakaan, jossa ei olisi kyllin silmiinpistävä se seikka, ettei arkkitehti eikä urakoitsija ole panneet parastansa. Tämä on nykyaikaisen työn erikoinen tunnusmerkki. Melkein kaikki entisinä aikoina tehty työ oli kovaa. Olipa se sitten lasten tai barbaarien tai talonpoikien työtä; aina oli se kuitenkin heidän parastansa. Nykyajan työssä ilmenee aina palkan kieroileminen, sen keskeyttäminen, milloin ja missä vaan sopii, sekä veltto itseensä tyytyminen, mutta ei koskaan voimaimme oikeaa ponnistamista. Älkäämme koskaan tehkö tällaista työtä! Koettakaamme voittaa kaikkinainen sen suuntainen kiusaus; älkäämme vapaehtoisesi itseämme alentako sitten taas kykenemättömyyttämme napistaksemme ja surraksemme; tunnustakaamme köyhyytemme ja karuisuutemme, mutta älkäämme pettäkö itseämme. Ei olekaan kysymys, kuinka paljon meidän on tekeminen, vaan miten se tulee tehdä; ei ole puhe siitä, teemmekö enemmän, vaan teemmekö paremmin.

9. Missä toimitetussa työssä on sterlingin verta arvoa, johtuu tämä siitä sterlingin vertaisesta arvosta, minkä tämän työn tekijä on sielustansa siihen pannut, olkoonpa tämän sitten vaikka kuinkakin turmellut ja häväissyt syntinen tila, joka meitä usein sentähden enemmän hämmästyttää ja kummastuttaa, kuin kaikki, mitä omasta sydämestämme löydämme, sillä se on osa persoonallisuutta, joka on meitä suurempi ja jonka pimeyttä me voimme yhtä vähän arvostella kuin seurata sitä valkeudessa.

10. Työntekijän mieltymys ja mietteet olkoot meille suurempiarvoiset kuin hänen työnsä! Hänen työnsä ei voi olla muuta kuin epätäydellistä, mutta aatteensa ja mieltymyksensä saattavat olla todellisia ja syviä.

11. Ei voi arvostella työtä kukaan, joka ei itse ole uuttera; sillä hän ei tiedä, kuinka paljo vaivaa se on vaatinut, eikä hän voi arvostella todellista intohimoa, itse intohimoja omistamatta, taikka arvostella lempeyttä, olematta itse lempeä. Vienoimpiakin luonteen vikoja ja heikkouksia voi vain se arvostella, joka itse on samallaisien vikojen kanssa kamppailut.

12. On fyysillisesti mahdotonta olla olemassa tosi uskonnollista tietoa tai puhdasta siveellisyyttä yhdessäkään kansanluokassa, joka ei käsin leipäänsä ansaitse.

13. Luulen, että ylempien luokkien kestävästä, olkoonpa se vaikka kuinka kömpelöstä yrityksestä tahansa, hakea ruumiillista ponnistusta jostakin hyödyllisestä toiminnasta — sen sijaan että nyt etsivät sitä ehdottomasti huveista — olisi äärettömän suuri voitto terveydelle ja onnelle. Olisi varmaankin paljo parempi, että gentlemanni itse niittäisi omia peltojaan, sen sijaan että ratsastelee toisten ihmisten peltojen poikki.

14. Ei ole koskaan yksikään ihminen toimittanut sellaista suuremmoista työtä, jossa ei olisi pääasiallisena henkisenä voimana vaikuttanut vaisto taikka jonka järjestely ja suunnitelma olisi säännöillä ollut määrätty tai järjen käsittämä. Senpätähden mekaaninen toiminta hävittääkin taiteen tarmoa ja samalla uskonnollista tunnetta.

Vihdoinkin ovat kaikki kansat huomaavat sen, minkä ne, jotka voimalla ja hengellä johtaen ovat heidän edeltäjänsä olleet, jo aikoja sitten ovat havainneet: että nimittäin meidän sukukuntamme voima ja hyve alkaa oman alhaisen luontomme tuntemisella ja alistumalla korkeimman olennon lakien alaiseksi. "Maasta olet sinä tullut ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman" on ensimmäinen meitä itseämme koskeva totuus, mikä meidän on opittava. Ensimmäinen velvollisuutemme on viljellä maata, josta olemme tulleet: tähän työhön ja yhteyteen luontokappaleiden kanssa, johon yhteyteen se meidät johtaa, perustuvat korkeimman kykymme ja korkeimman onnemme ehdot: ilman tätä työtä on ihmisen mahdoton saavuttaa järkeä, taidetta ja rauhaa.

Mutta tätä työtä tehden — kuten se ylevän nöyränä tyytyy ruumiilliseen kuolemaan, jossa olemme alhaisempien luotujen kaltaiset ja päivästä päivään jalolla innolla sytyttää henkisen elämän, mikä tekee meidät alhaisempia luotuja etevämmiksi — voimme saavuttaa viisautta, rauhaa, epäitsekästä toivoa ja rakkautta sekä maan päällä että taivaassa, ja silloin meidän elämämme on todellakin vain hiukan vähäarvoisempi kuin enkelien.

15. Älkää kerrassaan milloinkaan antako tavaksi tulleen puheenparren "eroitusta tekemättömästä hyväntekeväisyydestä" pettää itseänne. Meidän ei ole käsketty ravitsemaan nälkäistä, joka on sen ansainnut, taikka ahkeraa nälkäistä tai miellyttävää taikka hyväntahtoista nälkäistä, vaan meidän on yksinkertaisesti ravitseminen yleensä nälkäisiä. On ehdottomasti totta, että joka ei tahdo työtä tehdä, hänen ei pidä syömänkään; muistakaa se, ja joka kerta, kun istutte päivällispöytään, sanokaa juhlallisesti, ennenkuin luette ruokarukouksenne: "Kuinka paljon työtä olen tänään tehnyt päivällisestäni?"

16. Maailmassa on kahdellaisia kalliita asioita: sellaisia, joita Jumala antaa meille ilmaiseksi, auringon paiste, ilma ja elämä (sekä ajallinen että ijankaikkinen elämä), ja sitten ne toiseksi kallisarvoiset asiat, jotka Hän meille antaa määrätystä maksusta; näitä, maallista viiniä ja maitoa voi vaan määrätyllä rahalla ostaa, eikä voi niitä koskaan saada halvemmalla. Ei petkuttamalla eikä tinkimällä voi puolesta hinnasta saada niin mitään luonnon taloudesta. Jos haluamme olla vankkoja — niin tehkäämme työtä! Jos taas tahdomme olla nälkäisiä, niin paastotkaamme!

Jos taas onnellisia, niin olkaamme lempeitä! — Jos tahdomme olla viisaita — havaitkaamme ja ajatelkaamme! Vaikka voisimme tunnissa matkata sata peninkulmaa, minuutissa saada aikaan tuhat kyynärää, ei se kumminkaan tee meitä vähääkään voimakkaammiksi eikä onnellisemmiksi eikä viisaammiksi. Maailmassa on aina ollut enemmän nähtävää, kuin ihmiset ovat saattaneet huomata, vaikka he olisivat kävelleet kuinkakin hitaasti. Nopeammin käyden eivät he sitä sen paremmin näe. Vihdoinkin he ovat pian huomaavat, että heidän suuret (omasta mielestään) tilaa ja aikaa voittavat keksintönsä eivät todellisuudessa mitään voitakaan; sillä paikka ja aika ovat itsessään voittamattomat, eikä niitä sitäpaitsi pidä millään tavalla voittaakaan, vaan käyttää. Hullu tahtoo paikkaa ja aikaa aina lyhentää; viisas haluaa ne ensin voittaa ja sitten elähyttää. Jos tahdot niitä oikein käsittää, niin on rautatie vain keino saattaa maailmaa pienemmäksi, ja mitä siihen tulee, että nyt kykenemme puhumaan paikasta toiseen, niin onhan se kyllä hyvä ja hauskaa; mutta ajattelehan, ettei sinulla olisikaan niin mitään sanottavaa! Vihdoinkin olemme pakotetut myöntämään, mitä meidän jo aikoja sitten olisi pitänyt käsittää, että todellisesti kalliit ovat ajatus ja näkeminen eikä kulkeminen ja käyminen. Pyssynluotia ei ensinkään hyödytä se, että se saapuu pian perille, eikä ihmiselle ole haitaksi käydä hitaasti, jos hän todellisesti on ihminen. Sillä hänen kunniansa on olemisessa eikä suinkaan kävelemisessä.

"Niin, mutta rautatiet ja sähkölennätinhän ovat niin hyödyllisiä levitettäissä tietoa villeille." Kyllä, jos teillä on heille jotain annettavaa. Jollette tiedä muusta kuin rautateistä ettekä voi antaa muuta kuin vesihöyryä ja ruutia — niin mitä hyötyä siitä on? Vaan jos teillä on jotakin muuta annettavaa, niin on rautatie vain siitä syystä hyödyksi, että se on välikappaleena sen levittämiseen, mutta herää kysymys — mitä se muu sitten on? Onko se uskontoa? Luulen että jos sitä todellakin olisimme tahtoneet levittää, olisimme voineet sen vähemmässäkin kuin 1800 vuodessa tehdä ilman höyryäkin. Minun tietääkseni on uskonnollista opetusta enimmin annettu jalan käyden, eikä sitä voi juuri nopeammin levittääkään muulla tavalla kuin hitaasti käyden. Onko se tiedettä? Mutta mitä tiedettä — liikkumisen, ravinnon tai lääkkeen? Hyvä! Kun sinä olet vaatettanut villin, ruokkinut nisuleivällä ja opettanut hänen vetämään jäsenensä sijoilleen — mitä sitten? Syvenny tähän kysymykseen. Kuvittele mielessäsi, että joka este on voitettu; tee villi osalliseksi kulttuurin joka kehityksestä yhä suuremmassa määrässä; otaksu, että olet pistänyt indiaanin ahtaihin kenkiin, olet opettanut kiinalaisen tekemään wedgwoodposliinia ja maalaamaan sitä kuluvilla väreillä, että olet saanut vakuutetuiksi kaikki hindunaiset siitä, että on paljo hurskaampaa ärsyttää puolisoitansa koko heidän elämänsä ajan, kuin poltattaa itsensä heidän hautajaisissaan. Vihdoinkin, kun ajattelemme askel askeleelta eteenpäin, havaitsemme, että kaikki tosionnellisuus ja arvokkaisuus ovat meitä lähellä ja kuitenkaan emme niistä välitä, ja että niinkauvan kuin emme ole oppineet olemaan onnellisia ja jaloja, ei meillä ole indiaaneillekaan paljon sanottavaa. Kilpajuoksut ja metsästys, yöllinen seuraelämä, kallis ja väsyttävä musiikki, kallis ja haitallinen puku, harmillinen kilpaileminen asemasta, vallasta, rikkaudesta, eli joukon suosiosta, kaikki tämä loppumaton tarkoitukseton puuha, tämä tyhjän toimittaminen ilman lepoa, ovat meidän keskuudessamme nautintoja, joita meidän ei luullakseni tarvitsisi pyrkiä muille jakamaan. Kaikki todellinen ja terve ilo, joka on ihmisen saavutettavissa, on pääasiallisesti mahdollinen rauhassa saavuttaa. Ja oli semmoista iloa jo silloin, kun ihminen ensin mullasta luotiin, aivan samoin kuin nytkin. Nähdä viljan kasvavan ja kukkasten silmikoituvan, saada kyntäessä ja lapioidessa syvään huoahtaa, lukea, ajatella, rakastaa, toivoa, rukoilla — tämä kaikki tekee ihmiset onnellisiksi; se on heille aina mahdollista; eivätkä he koskaan voi sen enempää tehdäkään. Maailman onni tai onnettomuus perustuu siihen, että nämä muutamat asiat huomaamme ja muillekin opetamme — mutta ei millään tavalla rautaan tai lasiin tai sähköön tai höyryyn.

17. Elämän ilot ovat kaikki teitä varten. Jumala on ihmisen luonut sitä varten, että hän käyttämällä näköänsä, järkeänsä ja jäseniänsä löytäisi iloa. Ihminen epäviisaudessaan koettaa aina elää näkemättä mitään, ajattelematta mitään ja tekemättä mitään, ja tulee sillä tavalla ei ainoastaan hirviöksi, vaan vieläpä onnettomimmaksikin kaikista hirviöistä. Kaikki laiskuus ja himot, joita hän keksii, saattavat hänet vaan vielä suurempaan kurjuuteen. Jos joku ihminen nyt juuri kävelisi Parisin kaduilla havaintoja tekemässä — kaduilla tuon kaupungin, jossa joka keksintö, jota tiede, järki ja rikkaus vain pystyvät keksimään, tuottaa tyhjäntoimittajien huveille vain kiihoketta ja vaihtelua, niin ei hän näkisi ainoitakaan rauhallisia ja onnellisia kasvoja, lukuunottamatta sellaisia alhaisesta, kovin raskasta työtä tekevästä kansaluokasta. Joka ilo, mikä saavutetaan Jumalan tahdon vastaisella tavalla, halvalla, varastamalla ja äkisti, sen sijaan että se Hänen määräyksensä mukaan olisi rehellisesti ja hitaasti ansaittava, muuttuu myrkylliseksi taakaksi ja pysyy, ilon haihduttua, painona ja päivästä päivään kasvaa sen rautapaidan kuolettava tuli. Vihan, taistelun, irstaisuuden, turhanpäiväisen tiedon ja alhaisen ylellisyyden ilot ne kaikki muuttuvat hitaiksi tuskiksi. Puhtaasta ilosta ei ihmiselle jää mitään. Eikä hänelle ole mahdollista mikään muu, kuin rehellinen rakkaus kanssaihmiseen, lakien tunto ja Jumalan ihanuus, ynnä sen lisäksi jokapäiväinen Jumalan hänelle antamien ruumiin ja sielun taipumusten käyttäminen.

18. Vaikka kuuluukin korkeimpien luontojen ylevyyteen omaksua heille määrätyt muutokset, ne osittain ymmärtää ja valmistautua niitä varten ja vieläpä niiden tulosta, jos ne, kuten tavallisesti ennen määrätyt muutoksetkin, johtavat korkeampaan tilaan, iloitakin, niin perustuu kuitenkin jokaisen ihmisen voima siihen, että se nykyaikana tyytyy kotitaloonsa ja vain sillä tavalla koettaa lähentää toivomaansa muutosta, että hän täyttää nykyisen tilansa velvollisuudet pienimpään asti.

19. Sinä olet luotu nautintoa varten. Ja elämä on täysi seikkoja, joista olet nauttiva, ellet ole liian ylpeä niistä iloitsemaan etkä liian ahne olemaan välittämättä jostakin, mikä sinulle tuottaa ainoastaan iloa. Ajattelepas, että kauniimmat kappaleet maailmassa tuottavat kaikkein vähin hyötyä; esim. riikinkukot ja liljat; minä ainakin luulen, että tämä kädessäni pitämä sulka kirjoittaa paremmin kuin riikinkukon sulka; ja Veveyn talonpojat, joiden pellot keväällä ovat liljoista valkoiset, kuin ikuisen lumen peittämä vuori, sanoivat minulle, ettei heidän heinänsä niiden vuoksi tulisi paremmiksi.

20. Missään muissa voimissa, paitsi ihmisen henkisissä, ei voi tulla kysymykseen, mikä elämä on ja mikä ei. Elintunne, olkoon se sitten vegetabiilinen tai animaalinen, voi joutua niin suureen heikkouteen, että sen olemassaolo käy epäilyttäväksi; mutta jos se yleensä on huomattavissa, niin on se selvästikin semmoisenaan havaittava. Ei mitään jäljentämistä tai uskottamista voi erehdyksestäkään pitää oikeana elämänä; ei mikään mekanismi tai galvanismi saata sen sijaa anastaa; ei mikään yhdennäköisyys ole niin silmiinpistävä, että se voisi arvostelua erehdyttää.

Usein kyllä sattuu olemaan yhdennäköisyyttä, jota ihmisen mielikuvitus mielellään suurentaa, kadottamatta kuitenkaan näkyvistä hetkeksikään elottomien asioiden oikeata luonnetta, mikä niitä elähyttää; se päinvastoin iloitsee omasta äärettömästä elämästään, joka pilville antaa värityksen, ilahuttaa laineet ja antaa kallioille kaikunsa.

Mutta niin pian kun olemme ihmisvoimien kanssa tekemisissä, huomaamme heti, että edessämme on kaksinaisolento. Hänen olemuksensa suurempi osa näyttää olevan epä-alkuperäistä toisintoa; se on ihmiselle vaaraksi, ellei hän siitä vapaudu ja kiellä sitä. Hänellä on siis oikea ja väärä usko, (jota tavallisesti sanotaan kait eläväksi ja kuolleeksi, teeskennellyksi ja teeskentelemättömäksi). Hänellä on todellinen ja väärä toivo, todellinen ja väärä rakkaus, ja lopullisesti todellinen ja väärä elämä. Hänen todellinen elämänsä on, kuten alhaisilla orgaanisilla olennoillakin, se riippumaton voima, minkä avulla hän ulkonaiset asiat muodostaa ja hallitsee; omistamisen voima, joka kaiken hänen ympärillänsä olevan muuttaa ravinnokseen tai keinokseen; joka nöyrästi ja kuuliaisesti saattaa kuunnella ja seurata etevämmän järjen johtoa, mutta ei koskaan luovu omasta ratkaisevan vaikutinperusteensa auktoriteetista, tahdosta, joka tahto kykenee sekä tottelemaan että vastustamaan. Hänen väärä elämänsä on todellisuudessa vaan kuolemantila, kangistuminen, mutta se on sentään toimiva, vaikka ei voisikaan sanoa sen elähyttävän eikä sitä ole aina helppo eroittaa oikeasta elämästä. Se on tuo tottumuksen ja sattuman elämä, jossa useat meistä viettävät ajastaan suurimman osan; se elämä, jossa teemme mitä emme aijo, puhumme, mitä emme tarkoita ja hyväksymme, mitä emme ymmärrä; se elämä, jonka tulee sortamaan ja muovailemaan ulkonaisten seikkojen paino, sen sijaan että se omaksuisi ne; sen sijaan että elähyttävän kasteen alaisena kasvaisi ja kukoistaisi, jäätyy se huuraan ja suhteutuu oikeaan elämään niinkuin vesa puuhun — se vieraiden ajatuksien ja tottumuksien kiteytynyt yhteenkutistuminen, hauras, vastahakoinen ja jäinen, joka ei voi taipua eikä kasvaa, mutta jonka täytyy tulla murskatuksi ja sirpaleiksi lyödyksi, jos se on meille esteeksi. Kaikki ihmiset ovat jossain määrin tälle jäähtymiselle alttiit; kaikki ovat ikäänkuin painostavan aineen raskauttamat ja niinkuin kuoren peittämät; mutta jos heissä on oikeata elämää, puhkaisevat he tämän kuoren aina uudelleen suuremmoisin repäisemin, kunnes ne, kuten koivussa tummat syyt, todistavat yksinomaan hänen sisällisestä voimastaan. Kaikista parhaidenkin ihmisten ponnistuksista huolimatta kuluu heidän olemuksestaan paljon unentapaisesti; he liikkuvat, he pelaavat osansa tyydyttävästi kanssauneksijoidensa mielestä, mutta he eivät ole selvästi tietoisia siitä, mitä heidän ympärillään tai heissä itsessään on, ja ovat toisia kohtaan sokeita ja toisia kohtaan vastaanottamattomia.

21. Kokemattomalle on sanoin vaikea selittää, mimmoisen jumalallisen leiman toimiva hurskaus ja rakkaus lyö kovimpiinkin ja koleimpiin kasvoihin, ja miten heijastavalla valolla se ne ympäröi, sekä minkälaisen varjon niiden katoaminen heittää suloisimmillekin kasvoille. Ei ole hyvettä, jonka harjoittaminen ei kasvonpiirteille heti antaisi uutta kauneutta.

22. Puhuinpa kuninkaista tai syvistä riveistä, niin on vankka vakuutukseni se, että ihmisen luonto on jotakin jaloa ja kaunista eikä mitään epäpuhdasta ja alhaista. Ihmisten syntiä pidän sairautena, enkä heidän luontonaan, siis vältettävissä olevana vähämielisyytenä, eikä välttämättömyytenä, johon yksinkertaisesti on alistuminen. Jopa asiain pahimmillakin ollessa sittenkin ihailen ihmisen luonnon saavutettavissa olevaa ylevyyttä. Pidän ihmisen luonnon jalona ja huomaan sen vielä jalommaksi kuin ajattelinkaan. Sitä vastoin ne, jotka pitävät sen alhaisena, huomaavat sen vielä alhaisemmaksi, kuin odottivatkaan: sillä se on rajaton, kykenevä rajattomasti kohoamaan ja rajattomasti lankeemaan, mutta sen sisäinen olemus — ja pysy kansani lujana uskossa — se se on ylevyyttä eikä turmiota.

23. Sielumme joka kyky ja pyrkimys on altis heille ominaiselle turmelustavalle: ja ihmisessä tai hänen ympäristössään koittaa pahan mahti tai tila yhtenään vetää hänen sielunsa ihanuutta sekä jokaista sen elämän voimaa alas äärimmäiseen, hänelle mahdollisen turmion asteeseen. Mitä kauniimmat nämät ovat, sitä kauheampi on heidän turmeltumistaan kostava kuolema.

24. Aina sanotaan ihmisen olevan luonnostaan sydämmettömän. Älä usko sitä! Ihmisen luonto on lempeä ja ylevä; mutta se on ahdas ja sokea sekä saattaa vaikeasti käsittää, mitä se ei juuri näe ja tunne. Ihmiset heti huolehtisivat yhtähyvin toisista kuin itsestäänkin, jos he vain voisivat syventyä toinen toistensa elämään, jos lapsi putoo veteen tylymmänkin miehen nähden, niin tämä tavallisesti oman elämänsäkin uhalla tekee kaiken voitavansa lasta pelastaakseen ja koko kaupunki on tuon pienen elämän pelastuksesta riemuitseva. Anna saman miehen nähdä satojen lasten kuolevan kuumeesen jonkun terveydellisen määräyksen puutteessa, jonka määräyksen toimeenpantavaksi saamiseen hänen olisi itseänsä vaivattava, niin hän ei ole ponnistava voimiansa sen hyväksi; mutta jos hän sen tekisi, niin koko kaupunki sitä luultavasti vastustaisi. Useiden ansiokkaiden naistenkin elämä kuluu pikkumaisten huolten pitkässä jaksossa, heidän ahtaan piirinsä pienen pienten harrastuksien ja muutamien ilojen jälkipoiminnassa, sillä heitä ei ole opetettu tämän ahtaan piirinsä ulkopuolelle silmäämään, ja havaitsemaan jotakin siitä mahtavasta maailmasta, missä heidän elämänsä kuihtuu, kuten kitkerän ruohon korret hedelmättömällä pellolla.

25. Jalostava eroitus kahden ihmisen välillä — kahden eläimen välillä — on juuri siinä, että toinen niistä tuntee enemmän kuin toinen. Jos olisimme sieniä, emme ehkä kykenisikään tuntemaan; jos olisimme onkilieroja ja siten joka hetki vaarassa tulla lapiolla kahtia leikatuksi, niin ehkä ei meitä liikanainen tunne hyödyttäisikään. Mutta kun olemme ihmisiä niin on se hyväksi meille. Niin, me olemme vaan sen verran inhimillisiä, kuin tunnemme ja kunniamme tarkasti suhteutuu intohimojemme voimaan.

26. Tyly käsi ja kuollut sydän sekä sairaloinen tottumus ja paatunut omatunto tekevät ihmiset alhaismielisiksi. He ovat siinä määrin ainaisesti halpamielisiä, kuin ovat osanottoon kykenemättömiä — kaiken sen nopeaan käsittämiseen, jota me käyttäen tavaksi tullutta, mutta kuitenkin tarkkaa sanaa "tunne" tai hienotunteisuus, kutsumme ruumiin ja sielun tunneaistiksi; se on sitä hienotunteisuutta, jota muihin kasveihin nähden on ennenkaikkea mimosalla ja toisten luotujen suhteen etupäässä puhtaalla naisella; — sitä tuntemisen hienoutta ja runsautta, joka on järkeä ylevämpi ja itse järkeäkin johtaa ja pyhittää. Järki vain voi määrätä, mikä on totta; — mutta tämä Jumalan meille antama voima se yksin voi käsittää hänen tekojensa ihanuutta.

27. Meidän kaikkien suuri tunteettomuus on elämän ensimmäinen salaisuus; se on kaiken käsittämyksen ja hyveen esteenä. Emme saata sitä kyllin ihmetellä. Ei ole käsitettävissä, että elämän puuhilta ja huveilta puuttuu vaikutusperuste; mutta — että se puuttuu itse elämältä, ettemme kysy, mihin se johtaa emmekä estä sen ainaiseksi meiltä poisottamista, se se todellakin on salaisuus.

28. "Voimakkaan sydämen ja ylevän hengen" omistaminen — "ylevänä" oleminen s.t.s. olla todellakin suuri elämässä; kasvaa siinä, tarkoittaa "edistymistä elämässä" — elämässä itsessään eikä sen komeudessa. Muistatko sinä vielä sitä vanhaa skytiläistä tapaa perheen pään kuollessa; miten hänet puettiin parhaimpiin vaatteisinsa, asetettiin vaunuun istumaan ja vietiin hänet siten hänen ystäviensä koteihin, kuinka hänet pantiin istumaan pöytänsä kunniapaikalle ja vietettiin juhla-ateriaa hänen läsnäollessaan? Otaksu, että sinullekin yksinkertaisin sanoin tarjottaisiin, kuten sinulle onkin kauheiden tositapahtumien kautta tarjottu, tämä skytiläinen kunnia vähitellen saavutettavaksesi, olettaessasi olevasi vielä elävä. Kuvittele mielessäsi tätä tarjousta: sinun täytyy kuolla hitaasti, veresi on päivä päivältä tuleminen kylmemmäksi, lihasi on kangistuminen ja sydämmesi on sykkivä lopulta vain kahden ruostuneen rautaisen läpän tavoin. Elämäsi on sinulta häviävä ja vaipuva Cainan jäähän; mutta päivä päivältä on ruumiisi tuleva loistokkaammin puetuksi ja asetettava istumaan korkeampiin vaunuihin, ja on rinnassasi oleva aina enemmän kunniamerkkejä, — kruunujakin päässäsi, jos haluat. Ihmiset kumartavat, katsoa tuijottavat ruumiisesi ja riemuitsevat äänekkäästi. He parveilevat kadulla sen ympärillä, rakentavat sille palatseja ja mässäävät yöt sen näkyvissä; niin paljon sielustasi on jäävä siihen, että se tietää, mitä he tekevät, että se tuntee kultaisen vaatteen painon olkapäällänsä ja kruunun reunan puristuksen pääkallossaan; — ei sen enempää. Ottaisitko tämän tarjouksen vastaan, jos kuoleman enkeli sitä sinulle ehdottaisi. Luuletko alhaisimmankaan meistä siihen suostuvan. Mutta käytännöllisesti todellisuudessa siihen kuitenkin myönnymme, jokainen meistä suostuu jossain määrin. Useat suostuvat siihen koko sen hirmuisuudessa. Kukin, joka toivoo elämässä edistyvänsä, ottaa sen vastaan, tietämättä, mikä elämä on. Hän luulee, että pääasia on, omistaa aina enemmän hevosia, yhä enemmän palvelijoita, enemmän ja enemmän omaisuutta ja saada aina enemmän yleistä kunniaa — eikä enemmän persoonallista sielua. Se vaan elämässä edistyy, jonka sydän tulee lempeämmäksi, veri lämpimämmäksi, järki terävämmäksi sekä se jonka henki omaksuu elävän rauhan. Ihmiset, jotka tällaisen elämän omistavat, ovat maailman oikeat herrat ja kuninkaat, — he ja yksinomaan he.

29. Niinkuin todellinen tietäminen on kuriin totutettu ja koeteltu — eikä sitä ole ensimmäinen heräävä ajatus — samoin on oikea intohimokin kuriin totutettu ja koeteltu, eikä suinkaan ensimmäinen esiintuleva intohimo. Ensin ilmenevät nuo turhat, väärät ja uskottomat; jos annat heille perää, niin he vievät sinut erehdyttävästi ja kauvas turhiin pyrintöihin ja onttoon innostukseen, kunnes sinulle ei enää jää lainkaan rehellistä pyrkimystä eikä todellista intohimoa. Ei asianlaita ole sellainen, että joku ihmiselle mahdollinen tunne itsessään olisi väärä; se on vaan väärä silloin, kun se ei ole järjestetty. Sen jalous on sen voimassa ja oikeudessa; se on väärä, jos se on heikko taikka ilmenee jonkin viheliäisen syyn aiheuttamana. Alhainen on ihmetteleminen lapsen, joka näkee silmänkääntäjän heittelevän kultaisia palloja; se on halpaa, jos haluat sen siten sanoa. Mutta luuletko, että ihmetteleminen on epäjaloa taikka vähäisempi vaikutus, millä ihmissielu on kutsuttu tarkastelemaan taivaan kultaisia palloja, kun sen maailman kaikkeuden halki heittää käsi, joka ne on luonut? Alhainen on lapsen uteliaisuus, joka kielletyn oven avaa, palvelijan uteliaisuus, joka nuuskii herransa asioita; — mutta jaloa on tiedonhalu joka vaaroja pelkäämättä tutkii suuren virran lähteitä korven tuolla puolen ja suurten maiden avaruutta meren takana; vielä ylevämpi on tiedonhalu, joka tutkii elämänvirran lähteitä, taivaallisten maiden avaruuksia, — asioita, joita enkelit nähdä haluavat. Samoin on jännitys, millä turhanpäiväisen kertomuksen kulkua ja kehitystä odotat, epäjaloa; mutta luuletko, olevan eroitusta pienemmän tai suuremman jännityksen välillä siinä, millä seuraat tai sinun ainakin pitäisi seurata sitä, kuinka kova onni ja sallimus kohtelevat kiusatun kansan elämää? Voi, se on sitä tunteen ahtautta, itsekkäisyyttä ja pikkumaisuutta, jota meidän tänäpäivänäkin on englantilaisissa surkuteltava; sen tunteen, jota kulutetaan kukkaisvihkoihin ja puheisin, pitoihin ja aterioihin, valetaisteluihin ja huvittaviin nukenleikkeihin, samalla kun voidaan estämättä, kyyneleittä katsella, miten jaloja kansoja melkein sukupuuttoon surmataan.

Mainitsin tunteen "pikkumaisuudesta" ja "itsekkäisyydestä". Olisi riittänyt puhua tunteen "puolueellisuudesta" ja "epärehellisyydestä". Sillä ei missään eroa ylevä ihminen tavallisesta ja ylevä kansanluokka (semmoisia on ollut) syvistä riveistä muussa kuin siinä, että edellisten tunteet ovat luotettavat ja todelliset, oikean tutkimisen ja puolueettoman ajattelemisen tulos. Syvät rivit voi puhumalla saada vaikka mitä tekemään; sen tunteet saattavat ylimalkaan olla jalomielisiä ja oikeita, ja ne ovatkin tavallisesti sellaiset; mutta heillä ei ole niille vahvaa perustaa eikä kestävyyttä. Sinä voit heitä mielesi mukaan pakoittaa vaikka minkälaisiin tunteisiin kutkuttamalla heidän turhamielisyyttään; suurimmaksi osaksi ajattelevat he toisien antamilla ajatuksilla ja mielipiteitä saavat he samoin kuin joku saa nuhan. Eikä mikään aihe ole niin pieni, etteivät he riehuisi villinä, kun tilaisuus siihen tarjoutuu, eikä mikään taas niin suuri, etteivät sitä tunnin kuluessa unohtaisi, kun kohtaus on ohi. Ylevän ihmisen ja ylevän kansan intohimot ovat oikeita, vakavia ja kestäviä.

30. Mene pakoveden aikana loivalle merenrannalle, ota kämmenellesi hiukan santaa ja eroita yksi santajyvänen toisista. Koeta sitten kuvitella mielessäsi tämän yksinäisen jyvän suhdetta kaukaisen rannan välkkyvän hietikon ja äärettömän etäisten maiden sannan paljouteen. Tähtientutkija sanoo sinulle, että maailmasi on sellainen santajyvänen verrattuna olemassa oleviin maailmoihin, mutta ettei hän voi huomata niissä mitään asukkaita, ei mitään elon- tai hyvyydenmerkkiä. Kauhistus ja sattumus, kylmyys ja tuli, hankaamisesta syntynyt valo, räjähtävien taivaankappaleiden ja kiitävien meteoorien lohduton hävittäminen! Entäs — sinä, santajyvälläsi, mikä sinä olet? Itse pikku jyvänenkin on suurimmaksi osaksi asumaton; se on kostean, vihreän vyön ympäröimä. Siinä santajyväsessä — raukat pikku matelijat — elätte lyhyet hetkenne, suurimmaksi osaksi taistelemalla keskenänne ravinnostanne, taikka jos teillä sattumalta on rauhaa, rakentamalla likaisia pesiä, joissa kuolette nälkään, keuhkotautiin, tai paheen tuottamiin tauteihin tai epätoivoon. Siinä teidän kulttuurihistorianne, lyhyempi kuin Bucklen ja todellisempi, jos tarkkaatte taivasta ja maata ilman Jumalaa.

Se on hirmuinen näkö ja sen lisäksi väärä. Millä tavalla se on väärä, sitä en tiedä enkä kysy. Mutta sen minä tiedän, että jos profeetta silmiinne koskettaisi, niin näkisitte hetkessä kaikki nämä ikuiset avaruudet taivaallisten sotajoukkojen täyttäminä, ja sen myöskin tiedän, että jos tahtoisitte ihmissilmin ruveta näitä tähtiä tarkastamaan ja oppimaan, mitä jalot ihmiset ovat niistä ajatelleet ja ruveta niiden valossa pyhiä tarkoituksia palvelemaan, niin saavuttaisitte paremman ilon ja paremmat tiedot, kuin silmänne ovat koskaan nähneet. Meillä ei ole taivaan avaruuden tapahtumien kanssa mitään tekemistä (taikka sen kanssa, mitä mahdollisesti kerran voi tapahtua), meidän on vain ottaminen vaari siitä, mikä täällä ja nyt tapahtuu. Tuolla tähdet nousevat! Oletko koskaan tarkannut niiden järjestöä, kuullut niiden vanhoja nimiä, ajatellut niiden olleen opettajina, "esilukijoina" noille muinaisajan viisaille yön aavassa avaruudessa? Oletko koskaan muistanut itsellesi annettua lupausta, että saatat olla heidän kaltaisensa, jos haluat? "Opettajat paistavat kuin taivaan valo ja ne, jotka monta opettavat vanhurskauteen, niinkuin tähdet alati ja iankaikkisesti."

Siis opettajat. Älä ajattele, että sillä olisi tarkoitettu niitä, jotka tietävät, kuinka suuri kuu on. Sillä tarkoitetaan, että sinä miehenä ja vaimona tiedät tehtäväsi; että tunnet velvollisuutesi isääsi, lapsiasi, naapuriasi ja kyläläisiäsi kohtaan.

31. Onko olemassa vain yksi tuomiopäivä? Jokainen päivämme on sellainen; joka päivä on "dies irae" (vihan päivä), joka piirtää vastustamattoman tuomion lännen tulihehkuun. Luuletko tämän tuomion odottavan siksi, kunnes hautojen ovet avataan? Kotienne ovella se jo odottaa, — odottaa katujenne nurkissa; olemme keskellä tuomiota — hyönteiset, joita olemme jaloin tallanneet, ovat tuomarimme, — hetket, joita olemme harmitellen ja vihotellen viettäneet, ovat nekin tuomarimme, — ainekset, jotka meitä ravitsevat, tuomitsevat meidät palvellessaan — ja huvitukset, jotka meitä pettävät, tuomitsevat meitä samalla kun ne meitä miellyttävät: tehkäämme elämämme tähden ihmisten töitä, niinkauvan kuin ihmishahmossa olemme, jos tämä elämä ei todellakaan ole höyryn kaltaista eikä haihdu.

32. Otaksukaamme, että luotettava lääkäri sanoisi sinulle, että sinulla on enää seitsemän päivää elettävänäsi. Ja olettakaamme, että sinun kasvatuksesi laita on samoin kuin monen muun, ettet olisi koskaan kuullut mitään tulevasta elämästä taikka et olisi kuulemaasi uskonut ja täytyisi sinun sentähden tämän lähestyvän kuoleman välttämättömyyttä kaikessa sen alastomuudessa katsoa silmästä silmään: et pelkäisi mitään rangaistusta jostakin synnistä, jonka olisit ennen tehnyt taikka voisit seuraavina päivinä tehdä, eikä sinulla samalla olisi mitään toivoa menneen taikka vielä mahdollisen hyveen palkinnosta; et edes odottaisi, että sinulle seitsemännen päivän kuluttua jäisi tietoa tekosi seurauksista rakkaillesi, eikä tietoa jonkun jälelle jääneen tunteistakaan sinua kohtaan: silloin olisi tapa, jolla vietät nuo seitsemän päivää, luontosi tarkka siveyden mittapuu.

Tiedän, että moni tässä tapauksessa eläisi ne heille myönnetyt päivät aivan niinkuin heidän pitäisikin. He eivät laskisi menneisyytensä virheitä eikä surisi niiden iloja; eivät tavoittelisi nykyisyyden halpaa tavaraa; eivätkä turhaan valittaisi tulevaisuuden salaperäisyyttä, mutta heti täyttäisivät he tosi toiminnalla, mitä heille olisi vielä tällä ajalla mahdollista, järjestäisivät asioitaan ja pitäisivät huolta tulevasta hyvinvoinnista ja — siinä määrin kuin he sen tiedonannon tai ilmoituksen kautta kykenisivät tekemään — lohdutuksesta niiden, joita he rakastavat ja joiden muistoon — ei omaksi hyväkseen — he tahtoisivat jäädä. Missä määrin voisi joku toinen taas inhimillisessä heikkoudessaan masentua ja jäädä jälelle hävetessään menneisyyttään ja joutuessaan epätoivoon siitä, mitä ei voinut loppupäivinänsä täyttää, taikka särjetyn rakkauden sietämättömyydestä, kaikki se riippuu siitä määrästä millä hänen luonteensa olisi hänen menneen elämänlaatunsa kautta masentunut eli vahvistunut. Luulen kuitenkin, että olisi harvoja, jotka eivät viettäisi näitä viimeisiä päiviä paremmin kuin edellisiä.

Jos tarkoin tutkimme niiden elämää, jotka ovat ihmiskuntaa parhaiten palvelleet, niin huomaamme, että paras, mikä tuli tehdyksi, tehtiin näin; — ja että kaikkien etevimpien henkien ja ylevimpien sielujen — isän oikeiden lasten, jonka isän edessä tuhat ajastaikaa on kuin yksi päivä — vajavaiset seitsemänkymmentä vuotta ovat kuin seitsemän päivää. Vaikka kuoleman varjo olisi heistä siirtynytkin epämääräiseen, mutta kuitenkin läheiseen etäisyyteen, ei se heiltä koskaan kuitenkaan poista sen välitöntä valvontaa. Jos heille onkin suotu muutamia valonhetkiä enemmän tai vähemmän, niin he kuitenkin täydellisesti käsittävät tietonsa ja työnsä äärettömän vajavaisuuden. Heidän lyhyen palveluksensa turhuus vie heidät ihanaan epätoivoon ja kun he päänsä levolle kallistavat eivätkä enää pidä ihmisen ääntä minäkään, jättävät he vielä kunniansa toisten iloksi.

Siten ovat parhaat toimet toimitetut ja siitä syystä surullisin sydämin. Mutta suurin osa kaikkea hyvää työtä maailmassa tapahtuu joko puhtaan häiritsemättömän velvollisuuden tunteen johdosta taikka on — ja se onkin vielä parempi — sen iloinen ja avulias tekeminen, mikä käsin on tehtävä siinä tiedossa, että mestari illalla antaa, mitä tarvitsemme.

33. Meillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, miten asiat lopullisesti tulevat olemaan, vaan sen kanssa, miten niiden laita on nykyään. Ja ne ovat usein perin huonoja.

34. Ihmisen järjen ja itsetunnon, jos ne ovat vakavia, ilmestyksen avulla aina saattaessa hänet kykeneväksi havaitsemaan, mikä oikein on, ei hänen järkensä eikä itsetuntonsa eikä tunteensakaan koskaan kykene (sillä se ei ole niiden tehtävä) päättämään, mikä hänelle on mahdollista. Ei hän tunne omaa eikä toveriensa voimaa, eikä hän tunne missä määrin hän voi omiin liittoutuneihinsa luottaa, eikä tunne vastustusta, jota hän voi vihollisiltaan odottaa. Intohimo voi hänen asiain arvostelunsa tehdä nurinkuriseksi, ja tietämättömyys voi niitä rajoittaa; mutta se on hänen oma syynsä, jos ne vaikuttavat hänen velvollisuuden ja oikeuden käsitykseensä. Mikäli olen tullut tuntemaan monellaisen epäonnistumisen syitä, joihin kokeneiden miesten ponnistukset ovat johtuneet, erittäinkin valtiollisella alalla, sikäli minusta näyttää, kuin johtuisi se suurimmaksi osaksi yhdestä hairahduksesta: nimittäin että epäilyttävien ja jossain määrin selittämättömien suhteiden tutkiminen, kyky, sattumus, vastustaminen ja epätäydellisyys on heistä tärkeämpi, kuin hyvän ja oikeuden puolustamisen ratkaisu, vieläpä edellinen tämän kokonaan syrjäänkin sysää. Eikä ole ihmeteltäväkään, että joskus voimamme liian kylmäverinen arvioiminen meitä ehkä liiankin helposti sovittaa riittämättömyytemme kanssa ja johtaa siihen vaaralliseen harhaluuloon, että paras, mitä luulemme tarvittavan tehdä, on hyvä sellaisenaan, tai toisin sanoen, että haittojen välttämättömyys tekee ne vahingoittamattomiksi.

35. Ei kukaan ole koskaan tietänyt eikä ole koskaan tietävä, mitä seurauksia voi lopullisesti olla hänelle tai toisille hänen yhdestä ainoasta toimitavastaan. Mutta jokainen voi tietää, ja suurin osa meistä tietääkin, mikä teko on oikea ja mikä väärä. Samalla tavalla voimme kaikki tietää, että hurskaudella on lopullisesti niin meille kuin muillekin mahdollisimman hyvät seuraukset, vaikka emme voikaan koskaan sanoa, mikä on parasta tai miten se mahdollisesti tapahtuu.

36. Utoopinen (haaveiltu) on myös yksi niitä paholaisen lempisanoja. Uskon, että maltillisuus ja myöntyväisyys, millä kaikki myönnämme, ettei jonkin seikan pidä koskaan tuleman oikeaksi, syystä että se kauvan on ollut nurinkurinen, on yksi niitä turmiollisimpia kurjuuden ja rikosten lähteitä, jotka ovat maailman vaivana. Varo ainakin miestä, joka koettaa sinua estää tekemästä hyvää siitä syystä, että täydellisyys on "haaveiltua". Pyyhi se sana kokonaan pois sanakirjastasi. Sinä et tarvitse sitä. Asiat ovat joko mahdollisia taikka mahdottomia saada aikaan — kumpaisestakin näistä molemmista voit sillä määrällä ihmistietoa, kuin sinulla on, päättää. Jos asia on mahdoton, niin ei sinun tarvitse siitä välittää; jos se taas on mahdollinen, niin tavoittele sitä. On liiaksi haaveiltua toivoa saada joskus poistaa kokonaan juoppous ja kurjuus Canongatista [osa Edinburgin vanhan kaupungin pääkadusta]; mutta haaveilu ei kuulu sinulle — vaan työ. Toivo opettaa joka lasta tässä kuningaskunnassa tuntemaan Jumalaa nuoruudestaan lähtien on haaveilevaa; mutta haaveilu ei kuulu sinulle — vaan työ.

37. Uskon pettymyksen olevan joskus terveellisen lääkkeen ja me voimme sitä seuraavassa yksinäisyydessä kuten Tiziankin mieluisassa puolihämärässä nähdä asian värit paljon syvemmässä totuudessa kuin häikäisevässä auringonvalossa.

38. Jokaisella suurella miehellä on aina tukensa; sillä hänen kykyynsä kuuluu ottaa aina kaikista asioista ja ihmisistä itselleen niissä löytyvä hyvä.

39. Ei ole olemassa todellista voimaa, muuta kuin auttamisen voima; eikä todellista kunniaa muuta kuin pelastamisen kunnia.

40. On tietenkin totta, että viho viimeinkin voittaa vain hyvä; vääryyden versovat ohdakkeet lopullisesti tulessa räiskyvät: ja kylvetystä hyvästä viljasta nousee jonakuna päivänä tuhansista yksi jyvä — ja jokainen saa siitä jyvästä henkisen ravintonsa; mutta suurin osa etevistä opettajistamme Carlyle ja Emersonkin lukuunotettuina tätä lohdutusta ilmoittaessaan rohkaisevat enemmän kuin onkaan hyödyllistä, peltomme ollessa nisun sijasta täynnä lusteita ja ohran sijasta täynnä aurankukkia. Minun mielestäni ei yksikään heistä ole kylliksi ilmi tuonut pahan pakkaavaa mahtia ja tarttumista sekä hyvän helposti ja kokonaan hävittämisen mahdollisuutta. Lääkkeeltä usein puuttuu tehokkaisuutensa, myrkyltä ei koskaan, ja muistelemalla kuluneen elämäni havaintoja, saatan totuuden mukaan sanoa, että olen tuhat kertaa nähnyt kärsivällisyyden toivossaan pettyneen ja viisauden tarkoitusperässään; mutta en ole koskaan nähnyt mielettömyyttä, joka ei olisi tuottanut onnettomuuden hedelmiä, ja paheita, jotka eivät olisi päättyneet kurjuuteen.

41. Ei koskaan voi muutos hyvään tapahtua helposti eikä nopeasti; ei se voi tapahtua äkkinäisen, säännönmukaisuutta vailla olevan ponnistuksen kautta, ei huonojen ihmisten kautta, eikä hyvienkään ihmisten kautta ilman suurta kärsimystä. Joka tapauksessa on suurien ratkaisujen aikana paljon kärsiminen; kysymys on vain, tahdommeko saavuttaa tarkoitusperämme (jos niitä koskaan saavutammekaan) kautta pakollisen ja osaksi tarpeettoman kurjuuden sarjan, mikä on meille arvotonta taikka tahdommeko heti saada tiedon kaikkein pahimmasta ja käydä sitä vastustamaan sillä viisaalla ja selvällä rohkeudella, jossa kanssamme on Jumala.

42. Kuten on vaaraksi, jos heimo laajentaa herruutensa paljaasta vallanhimosta, samoin on vielä suurempi vaara tarjona, jos se kieltäytyy ryhtymästä voimainsa mukaiseen hyökkäyssotaan, milloin hän vaan voi olla varma, että auktoriteettinsa voisi tuottaa apua. Älkää viitsikö kuunnella viisastelevaa vastalausetta, että on mahdotonta tietää, milloin apu on tarpeesen ja milloin ei. Pitäkää huolta, että kansallinen omatuntonne on puhdas, niin kansalliset silmännekin pian selkenevät. Ei yksikään mies, joka todellakin on valmis ottamaan jaloon taisteluun osaa, ole koskaan kauvan epäröivä, kuka tai mikä seikka hänen apuaan kaipaa. — Sanon teille arkailematta ja avomielisesti, että me englantilaiset olemme viimeisien kymmenen vuoden kuluessa ritarillisen kansan nimemme menettäneet; missä ei meidän olisi pitänyt taistella, siellä olemme kuitenkin voiton himosta taistelleet; missä meidän ei olisi pitänyt jäädä osaa ottamattomiksi, siinä olemme pelosta toimettomina katselleet. Sanon teille, että se sekaantumattomuuden periaate, jommoisena sitä meillä nykyään saarnataan, on niin itsekäs ja julma, kuin julmin valloittamiskiihko, ja eroittuu se tästä yksinomaan siinä, ettei se ole ainoastaan sydämetön, vaan samalla pelkurimainenkin.

43. Avomieliset ihmiset voivat aina nähdä asioita sellaisinaan, vaikka ei koskaan täydellisesti. Ei mikään inhimillinen kyky ole koskaan nähnyt asian kokonaisuutta; mutta voimme siitä sitä enemmän huomata, mitä kauvemmin sitä tarkkaamme. Joka-ainoa on huomaava siitä erilaisen luonnonlaatunsa mukaan jotakin erilaista, mutta kaikki erilaisuudet ovat siinä kuitenkin olemassa, jos vaan havainnon tekijän luonne on rehellinen. Jokainen edistys havaitsemistarkkuudessamme näyttää meille aina jotakin uutta; mutta se vanha, jonka ennen havaitsimme, on siinä myöskin jälellä. Ei uusien havaintojen vastustamana, vaan näiden kautta pehmeämpänä ja runsaampana käy se yhä kauniimmaksi sopusoinnussaan niiden kanssa sekä tulee pysymään aina enemmän ikuisen totuuden osana.

44. Täydellinen hurskaus ei todellakaan ole helpommin saavutettavissa kuin täydellinen totuuskaan; mutta oikeutta rakastava mies eroittuu väärämielisestä oikeuden halunsa ja toivonsa kautta, kuten todellinen mies väärämielisestä totuuden etsimisen ja toivon kautta. Ja vaikka täydellinen oikeus onkin saavuttamaton, voivat kuitenkin saavuttaa niin paljon oikeutta, kuin tarvitsevat käytännössä, kaikki ne, jotka sitä tavoittelevat.

45. Kaikki todellinen oikeus kostaa paheen, samoinkuin se hyveenkin palkitsee. Mutta — tämän kautta eroittuu se persoonallisesta kostosta — se kostaa tapahtuneen, ei kuitenkaan meille tapahtuneen vääryyden. Se on harkitun vihan ja harkitun kiitollisuuden kansallinen ilmaus. Se ei tahdo peloittaa, eikä parantaakaan, mutta kostaa. Se on koston mittaamaton taide, joka antaa kunnian sille, jolle se kuuluu, häpeän sille, jolle häpeä kuuluu, ja iloa sille, joka sen on ansainnut, ja tuskaa sille, joka tuskaa on ansainnut. Ei tahdo se kasvattaa; sillä ihmisiä kasvattavat terveelliset totuttamukset, mutta eivät palkinnot tai rangaistukset. Eikä se halua ehkäistäkään; sillä se hallitsee mistään seurauksista huolimatta; vain oikeuden tähden harjoittaa rehellinen kansa oikeutta ja tuomiota.

46. Vapaus on petollisin kaikista harhakuvista. Järjen heikoinkin säde saattaa meille varmuudella osoittaa, ettei ainoastaan sen saavuttaminen, vaan sen olemassaolokin on mahdoton. Semmoista ei ole maailman kaikkeudessa eikä tule koskaan olemaankaan. Ei sitä ole tähdillä. Eikä ole sitä maallakaan. Ja meidät ihmiset se sokaisee ja sen valo on meille vaan raskaaksi rangaistukseksi.

47. Käyttäydymme epäkunnioittavasti Jumalaa kohtaan, jos poistamme hänet ajatuksistamme emmekä vähäisissäkään aiheissa kysy Hänen neuvoaan. Hän ei ole rajoitettu auktoriteetti, jota ei saisi pienillä asioilla vaivata. Ei mikään asia ole niin pieni, ettemme kunnioittaisi Jumalaa pyytämällä siihen Hänen johdatustaan, taikka taas loukkaisi Häntä, omin päin sitä ohjaamalla. Ja niin todellinen kuin on jumaluus, niin todellinen on sen ilmestyskin. Käytämme sitä aina suuremmalla kunnioituksella, mitä enemmän totumme sitä käyttämään. On ylimielisyyttä, jos joskus toimimme siitä välittämättä, ja todellisesti sitä kunnioitamme, jos joka tilaisuudessa siitä vaarin otamme. Minua on moitittu sen pyhien sanojen tutunomaisesta käyttämisestä. Mieleni on paha, että olen siten loukannut. Haluni, että nämä sanat tulisivat joka todistuksen perustaksi, joka teon koetinkiveksi, puolustaa minua. Ei saata se kyllin usein olla huulillamme eikä kyllin syvällä muistissamme, eikä kyllin noudatettuna elämässämme. Lumi, savu, myrskytuuli täyttävät hänen sanansa. Ovatko tekomme ja ajatuksemme näitä kevyemmät ja rajummat, että sen unohtaisimme?

48. Jumalan lapset omistavat aina hänen korkeutensa pelokkaan ja nöyrän siihen tarttumisen ja käsittämisen, tuon pyhän pelon loukata häntä, jota pelkoa me kutsumme jumalanpeloksi, mutta ei se ole mitään todellista, oikeata pelkoa, vaan heidän turvautumistaan Häneen, niinkuin kallioonsa, linnaansa, Vapahtajaansa; täydellinen rakkaus poistaa pelon, niin että on mahdotonta, niinkauvan kun sydämemme Häneen oikein taipuu, että sydämessämme voisi olla maallista tai ylenluonnollista pelkoa. Mitä peloittavammalta suuruutensa korkeus näyttää, sitä vähemmän sen varjossa asuvat sitä pelkäävät. "Ketä minä pelkäisin?"

49. Puhdas kristillisyys antaa synnit vain sillä tavalla anteeksi, että se lopettaa ne, mutta valekristillisyys sopimalla ja suostumalla niihin.

50. On olemassa paljon uskontoja, mutta vain yksi siveys. On siveellisiä ja epäsiveellisiä uskontoja, mutta vain yksi siveys, joka aina on ollut ja aina tulee olemaan, luonnonvaisto kaikkien siveellisten ihmisten sydämissä, muuttumaton kuten sen ruumiillinen muotokin, jota uskonto ei hallitse eikä vahvista, vaan jolle se kuitenkin antaa sulaa toivoa ja jonka se ylen onnellisentaa.

51. Vilpittömyytesi perusteena älköön olko uskonto tai politiikka. Päinvastoin on niin hyvin uskontosi kuin politiikkasikin perustuminen siihen. Vilpittömyytesi olkoon kuin aurinko avaralla taivaalla. Leijailkoon se kuin päivää ja yötä vallitsevat valot taivaalla. Paljas kysymys, miksi pitäisi sinun olla rehellinen, on sinulle jo epäkunniaksi. "Sentähden että olet ihminen", on ainoa vastaus. Senpätähden sanonkin sinulle, että koko kasvatus alkaa sillä, että opetat lapsesi vilpittömiksi. Tee heidät ensin ihmisiksi, sitten uskonnollisiksi ihmisiksi, ja kaikki on sitten oleva hyvin; mutta konnien uskonnollisuus on aina heissä olevaa pahinta mätää.

52. Olipa sinussa oleva henki mitä olentoa tahansa, niin jos se antaa kätesi olla silmänkääntäjän kätenä ja sydämesi pettäjän sydämenä, ei ole se Pyhä Henki. Siitä saat olla varma! Muuten perustuu koko valtion talous, kuten kaikki korkeampi hyvekin, etu kädessä rehelliseen työhön.

53. Jos emme joka tahdonilmauksessa toimita elämän jumalanpalvelusta, niin emme toimita niin minkäänlaista. Ainoa jumalallinen teko — ainoa vaadittu uhri — on harjoittaa oikeutta, mutta siihenpä olemmekin vähimmässä määrin taipuvaiset. Teemme mieluummin kaikkea muuta kuin sitä! Niin paljon rakkautta kuin vaan tahdot, mutta ei vaan oikeutta! Mutta väität, että rakkaus on oikeutta suurempi; se on suurempi; se on oikeuden korkein kohta, temppeli, jonka perustusmuuri on oikeus. Mutta sinä et voi aikaan saada huippua ilman perustusta; et sinä voi rakkaudellekaan rakentaa. Oikeudelle on sinun rakentaminen pääasiallisestikin sentähden, että sinussa aluksi ei ole rakkautta. Se on hyvän työn viimeinen palkka. Myönnä oikeutta veljellesi (sen voit tehdä, joko sitten häntä rakastat eli et) ja sinä opit häntä rakastamaan; mutta jos et halua tehdä hänelle oikeutta siitä syystä, ettet häntä rakasta, niin alat häntä vihata.

54. (Pyhän Yrjön uskontunnustuksesta).

Uskon ihmisen luonnon jalouteen, sen voimien ylevyyteen, sen armahtavaisuuden runsauteen sekä sen rakkauden iloon.

Ja tahdon koettaa rakastaa lähimmäistäni yhtä paljon kuin itseäni, ja vaikka en sitä voisikaan, tahdon kuitenkin toimia, kuin sen tekisin.

55. Kaikissa pyrkimyksissä asettavat ihmiset totuuden etusijaan, syystä että he sillä käsittävät omia mielipiteitään; siis sillä aikaa, kun useat maailmassa kärsivät marttyyreinä sen asian tähden, jota he totuudeksi kutsuvat, olisi vain harvoja, jotka oikeuden ja armahtavaisuuden tähden olisivat valmiit kärsimään edes vähänkin ikävyyksiä.

56. Ihmisen hyveen ja hänen asumansa maapallon valaistuksen välillä on selvä yhtäläisyys — niiden voima vähenee alueidensa rajoilla samoilla asteilla ja ovat ne samalla tavalla eroitetut vastakohdistaan, — ne kohtaavat toisensa samallaisessa hämäryydessä. Vähän laajempi vyö kuin viiva, jota myöten maailma kiertää alas yöhön, on tämä omituinen hyveiden hämärä, on tämä hämärä, riitainen maa, jossa innostus käy kärsimättömyydeksi, kohtuus ankaruudeksi, oikeus julmuudeksi, usko epäuskoksi ja kaikki häipyy pimeyteen.

Huolimatta siitä voimme me suuremmassa osassa niitä, vaikka pimeytensä vähitellen lisääntyykin, huomata niiden päivänlaskun hetken, ja voimme onneksi poistaa varjon samaa tietä, kuin se on tullutkin. Yhtä lukuunottamatta on taivaanrannan reuna epäsäännöllinen ja epämääräinen, tämä yksi on ekvaattori ja kaiken vyö, — totuus; se on ainoa, joka ei ole asteista riippuvainen. Se on maan kannatin ja samalla pilvien pilari. Se on se kultainen, kapea viiva, jota juuri ne voimat ja hyve taivuttavat, jotka siihen nojaavat; jota viisaus ja varovaisuus salaavat; jota hyvyys ja kohteliaisuus lauhentavat; jota rohkeus omalla kilvellään varjostaa; jota mielikuvitus siivillään peittää ja jota ihmisrakkaus kyyneleillään pimentää. Kuinka vaikea mahtaa olla säilyttää tätä ylivaltaa, kun sillä on huonojen periaatteiden vihollisuus hillittävänä, sekä parhaiden periaatteiden väärinkäyttäminen rajoitettavana, — jonka kimppuun alituisesti muutamat hyökkäävät ja toiset taas pettävät ja joka samalla ankaruudella arvostelee sekä pienintä että julkisinta lakiensa loukkaamista. On rikoksia, jotka rakkauden mielestä ovat pieniä, ja erehdyksiä, joita viisaus pitää vähäpätöisinä; mutta totuus ei anna yhtäkään loukkausta anteeksi eikä kärsi ainoatakaan tahraa.

Tätä emme kylliksi ajattele, emmekä kyllin varo vähäpätöisiä, aina esiintyviä tilaisuuksia loukata sitä. Olemme liiaksi tottuneet näkemään vääryyttä sen kaikkein synkimmässä muodossa, jopa kaikkein huonoimpienkin tarkoitusten valossa. Hirmustumista, joka meidät täyttää selvää petosta huomatessamme, tunnemme todellisesti vain silloin, kun olemme tekemisissä julkisen petoksen kanssa. Inhoamme panettelemista, teeskentelemistä ja petosta, sentähden että ne meitä vahingoittavat, ei sentähden että ne ovat vääriä. Eroita häväistys ja vahinko petoksesta, niin se loukkaa meitä vähemmän. Yhdistä ne kiitokseen, niin voimmepa niistä vielä pitääkin. Eikä kuitenkaan juuri panetteleminen eikä petos saa maailmassa enimmän onnettomuutta aikaan. Sillä ne aina tukahutetaan ja on niille ominaista juuri se, että ne voitetaan. Mutta tuo välkähtelevä, lempeästi lausuttu vale, tuo herttainen petos, tuo historijoitsijan isänmaallinen vale, tuo politikoitsijan huolta pitävä vale, puoluemielien innokas vale, ystävän armahtava vale ja tuo huolimaton itsepetos, ne ne juuri verhoavat ihmisyyden tuohon tummaan salaisuuteen. Joka sen läpi tunkeutuu, häntä on meidän kiittäminen, kuten sitä, joka arosta löysi vettä; on onni, että meille on vielä jäänyt totuuden jano, vaikka olemmekin sen lähteeltä tahallamme lähteneet.

57. Ei ole tarkoitukseni vähentää loukkaavaa ja kiukkuista syntiä sekä itsekästä ja harkittua valetta kohtaavaa moitetta; mutta minusta näyttää se olevan lyhin tie pysäyttää petoksen synkempi laatu, että me nimittäin olemme perin varuillamme niitä vastaan, jotka ovat huomaamatta ja rankaisematta elämämme juoksuun sekaantuneet. Älkäämme ylipäänsä valhetelko! Älkäämme pitäkö yhtä valetta vaarattomana, toista vähäpätöisenä ja kolmatta harkitsemattomana. Poistakaamme ne kaikki itseltämme! Vaikka ne olisivatkin pieniä ja satunnaisia, ovat ne sittenkin helvetin savun rumaa nokea. Ja on parempi, että lakaisemme sydämemme siitä puhtaaksi, mieltämme suurestikaan vaivaamatta sillä, mikä niistä on tärkein ja mustin. Toden puhumisen laita on samallainen, kuin kaunokirjoituksenkin, sitä näet oppii vain harjoituksella; se on vähemmän tahdon kuin tottumuksen asia, ja epäilen, voiko olla vähäpätöinen mikään tilaisuus, joka tällaista tottumusta harjoittaa ja kehittää. Puhuessaan ja toiminnassaan tarkasti totuudessa pysyminen on melkein yhtä vaikea ehkäpä yhtä suuri ansiokin, kuin puhuisimme totuutta uhkaava rangaistus silmäimme edessä. On omituista ajatella, miten paljon enemmän on ihmisiä, jotka vakuutukseni mukaan pysyisivät totuudessa onnensa ja elämänsä uhalla, verraten yhteen, joka pysyisi totuudessa vähäisen jokapäiväisen vaivankin tähden.

58. Nuorten ihmisten alkukasvatuksessa pitäisi heidän mieleensä eritoten teroittaa ja heille alituisen vakavasti osoittaa, että valheen olemus on petoksessa eikä sanoissa. Vaikenemallakin voi valhetella, ja kaksimielisyydelläkin, tai panemalla jollekulle tavulle painoa, katseella, joka antaa jollekin lauseelle erikoisen merkityksen. Ja kaikki tällaiset valheet ovat paljon pahemmat ja alhaisemmat, kuin suorastaan sanoin puhuttu valhe. Ei mikään sokaistun omantunnon muoto ole niin syvälle langennut, kuin se, mikä valheteltuaan lohduttaa itseään sillä, että petos tapahtui liikkeellä taikka vaitiolemiselia, sen sijaan että se olisi tapahtunut ilmaistuin sanoin. Lyhyesti sanoen on Tennysonin syvällisen ja sattuvan lauseen mukaan valhe, joka on puoleksi totta, niitä pahimpia.

59. Joka totuttautuu etsimään totuutta kaikesta, mitä hän kuulee ja näkee, hänen sielullensa tämä totuus esiintyy jaloimmassa yhteydessään; ja joka etsii mitättömyyksiä ja petosta, se unissaankin näkee mitättömyyksiä ja petosta.

60. Oikealaatuisen ja oikeasuuntaisen sivistyksen ehtona on kärsivällinen sydän. Tämä viivähtää siinä, mikä on sen käsiteltävänä; se ei niitä jaloillaan tallaa — nehän saattaisivat olla helmiä, vaikka näyttävätkin liskoilta. Se on hyvä maaperä, joka on altis vastaanottamaan ja uskollisesti säilyttämään; joka ei verso lemmettömien ajatusten ohdakkeita, tukahduttaakseen heikon siemenen; joka on nälkäinenkin ja janoovainen ja joka imee kaiken sille lankeevan kasteen. Avomielinen ja hyvä sydän, joka ennen auringon nousua ei liian nopeasti vartu, mutta sitä ei sen jälkeen jätä tekemättäkään! Se epäilee itseänsä ja on altis kaikkia asioita uskomaan ja koettamaan ja on kuitenkin niin täynnä itseluottamusta, ettei se jätä mitään tutkimatta, eikä ota koettelematta mitään vastaan. Sen ilo uskollisiksi ja hyviksi osottautuneista asioista on niin suuri, että sen on mahdoton joutua harhaan kuosin ja ulkomuodon viekkauden ja petoksen kautta, eikä sitä voi päätöksessään rajoittaa puoluellisuus ja teeskentely. Sen tarkkaamiset ja ilot ovat liian läpitunkevat ja eloisat, ettei joku kaunisteltu asia tai laimea lähde voi sitä kauvan tyydyttää. Mitä se rakastaa, sen se niin hartaasti omistaa, että se kaiken onton musertaa.

61. Täydellinen maku on se kyky, joka ammentaa mahdollisimman suurta iloa aineellisista lähteistä, jotka meidän siveellistä luontoamme sen puhtaudessa ja täydellisyydessä luokseen vetävät.

62. Maku ei ole vaan siveyden osa tai sen näytteillepano; — se on siveellisyys kokonaan. Ensimmäinen ja viimmeinen ja tärkein koekysymys jokaiselle elävälle olennolle on: mistä sinä pidät? Sano minulle, mistä sinä pidät, ja minä sanon sinulle, mikä sinä olet. Mene ulos kadulle ja kysy kohtaamaltasi ensimmäiseltä mieheltä ja ensimmäiseltä naiselta heidän "makuansa"; jos he rehellisesti sinulle vastaavat, niin tunnet heidän ruumiinsa ja sielunsa. "Sinä hoiperteleva, repaleinen ystäväni, mistä sinä pidät?" "Piipusta ja katajaviina-neljänneksestä?" Nyt minä sinut tunnen. "Sinä, nopeajalkainen ja kaunishattuinen, hyvä rouvaseni, mistä sinä pidät?" "Puhtaaksi laastusta liedestä ja siististä teepöydästä, missä mieheni on vastapäätäni ja lapseni rinnallani". Hyvä, tunnen sinutkin. "Ja sinä, kultakutrinen ja lempeäsilmäinen tyttönen, mistä sinä pidät?" "Kanarialinnustani ja metsän kukista." "Entäs sinä, matala otsainen poikanen, likaisine käsinesi, mistä sinä pidät?" "Saada kivillä heittää varpusia ja nappikuoppaleikistä." Hyvä, tunnemme teidät kaikki. Mitä meidän vielä tarvitsee kysyä? — "Ei näin", vastaat ehkä, "pikemmin pitäisi meidän kysyä, mitä nämä ihmiset ja lapset tekevät muuta, kuin mistä he pitävät. Jos he tekevät sen, mikä on oikein, niin ei vahingoita heitä, että pitävät siitä, mikä ei ole oikein; ja jos he tekevät, mikä ei ole oikein, niin ei auta, että he pitävät oikeasta. Itse tekeminen on tärkein; ei tee mitään, vaikka mies pitää juomisesta, jos ei hän vain juo; taikka että tuo pikku tyttö on kanarialinnulleen hyvä, jos hän oppii läksynsä; taikka että tuo pieni poika heittää mielellään varpusia, jos hän vaan käy pyhäkoulua". Se on todellakin lyhyeksi ajaksi ja toistaiseksi totta. Sillä jos ihmiset päättäväisesti tekevät sitä, mikä on oikein, niin he vähitellen johtuvat siihenkin, että tekevät sen mielellään. Sillä silloin vasta ovat he oikeassa siveellisessä mielentilassa, jos he sen tekevät mielellään; niin kauvan kun eivät he tee sitä mielellään, ovat he turmeltuneessa tilassa: ei ole ruumiillisesti terve se mies, joka aina muistelee pulloa kaapissa, vaikka hän kestääkin janon urhokkaasti, mutta se on mies, joka miehukkaasti juopi aamulla vettä ja illalla viiniä, kutakin oikealla ajallansa ja oikeassa määrässä. Tosi kasvatuksen koko tarkoitus on saattaa ihmisiä siihen, etteivät he ainoastaan tee oikeita tekoja, vaan nauttivatkin niistä, — etteivät he vain ole ahkeria, vaan että ahkeruutta rakastavatkin, — etteivät ole vain oppineita, vaan rakastavatkin tietoa, — etteivät vain ole puhtaita, vaan rakastavatkin puhtautta — etteivät vain ole hurskaita, vaan isoovatkin ja janoovat vanhurskautta.

63. Suurin asia, minkä ihmissielu tässä maailmassa toimittaa, on se, että hän jotakin näkee ja näkemänsä yksinkertaisella tavalla esittää. Sadat ihmiset saattavat puhua verraten yhteen, joka voi ajatella. Mutta tuhannet kykenevät ajattelemaan, verraten yhteen, joka kykenee näkemään. Nähdä selvästi on runoutta, ennustamista ja uskontoa — kaikkia yhdessä.

64. On välttämätöntä että olet kyllin urhoollinen tuimasti katsomaan jokaista sinua kohtaavaa kysymystä silmästä silmään, ja että taas olet kyllin nöyrä tunnustamaan, jos se on sinulle liian vaikea. Varo ennen kaikkea ollaksesi nöyrä ajatuksissasi, sillä voimme olla aivan varmat siitä, että kaikki ajatuksemme ovat vain pimeyden asteita.

65. Profeetta ei koskaan ajattele itsestään suurta. Koko hänen voimansa perustuu siihen, että hän poistaa mielestään eikä enää muistele omaa olemassaoloaan ja tulee totuuden puhtaaksi todistajaksi ja peiliksi, — tarkkaamisen kirjoittajaksi, joka aina valittaa sitä, ettei hän voi näkemäänsä täydellisesti heijastaa eikä selvästi selittää, — mikä ei suinkaan ole miestä rohkaiseva tunne.

Mutta mies ilman korkeampaa päämäärää on aina valmis järjestämään asioita, maailmaa korjaamaan, parantamaan, kaunistelemaan ja kaikkea tätä tehdessään pöyhistelee hän kuin olisi tekonsa kaikin puolin erinomaista.

66. Luulen, että todellisesti suuren miehen ensimmäinen koetinkivi on hänen nöyryytensä. Nöyryydellä en tarkoita oman voiman epäilemistä taikka empimistä lausua ilmi mielipiteensä; vaan hänen tuumansa sekä toimensa ja maailman tuuman sekä toimen välisten suhteiden oikeata ymmärtämistä. Kaikki suuret miehet eivät ainoastaan käsitä tehtäväänsä, vaan tavallisesti tietävätkin sen käsittävänsä; he eivät ole oikeassa vain tärkeimpiin mielipiteisiinsä nähden, vaan tietävätkin olevansa siinä oikeassa; he vaan tässä asiassa eivät ajattele itseään kovin paljon. Arnolfo tietää, että hän kykenee rakentamaan Florensiin hyvän tuomiokirkon. Albrecht Dürer kirjoittaa levollisesti eräälle hänen työnsä moittijalle: "sitä on mahdoton paremmin tehdä". Isak Newton tietää ratkaisseensa muutaman probleemin, jossa joku toinen olisi epäonnistunut; vaan he eivät odota, että lähimmäisensä sentakia polvistuisivat heitä jumaloimaan. Heillä on ihmeellinen sisäinen tunne kykenemättömyydestään ja he tuntevat ettei suuruus ilmene heissä vaan heidän kauttaan, — etteivät voi tehdä tai olla mitään muuta kuin, minkä Jumala heidän antaa tehdä ja olla, ja he näkevät jotakin jumalallista, Jumalan vaikuttamaa jokaisessa kohtaamassaan ihmisessä, ja ovat rajattomasti epäviisaita sekä uskomattoman armahtavaisia.

67. Joka kerran on haudan partaalla seisonut ja silmäillyt taaksepäin ainaisesti päättyneesen elämänjuoksuun sekä tuntenut, kuinka voimattomia ovat siinä palava rakkaus sekä katkera suru antamaan sykkimättömälle sydämelle hetkiseksikään iloa ja vähimmässäkin määrin korvaamaan poistuneelle hengelle lemmettömyytensä hetket, hän tuskin tulevaisuudessa laskee sydämmelleen tuota syyllisyyttä, mikä vain tomulle voi tulla korvatuksi. Mutta opetuksia, joita ihmiset yksitellen oppivat, eivät he opi kansoina. Alituisesti ovat ne nähneet jaloimpia kansastaan menevän hautaan ja tyytyneet hautakiven seppelöimiseen, kun eivät ole heidän otsaansa seppelöinneet, sekä antamaan tuhalle kunniaa, jota ovat elävältä kieltäneet. Älköön se heitä loukatko, että heitä käsketään keskellä elämänsä puuhaavaa melskettä ja hyörinää kuuntelemaan niitä vähiä ääniä sekä ottamaan vaaria niistä harvoista valoista, joita viehättämään ja johtamaan Jumala on heitä virittänyt ja sytyttänyt, etteivät he vasta silloin tuntisi niiden suloutta, kuin ne jo vaikenevat, vasta silloin niiden loistoa, kuin ne jo sammuvat.

68. Tämänpä minä tiedän — minkä sinäkin uskollisesti työtä tehden olet kokeva — että nimittäin kunnioituksessa on elämän pää ilo ja voima; — sen kunnioittamisessa, mikä on puhdasta ja valoisaa sinun omassa nuoruudessasi sekä sen, mikä on todellista ja koettua toisten ihmisten vanhuudessa; ja kaiken sen mikä on elävien keskuudessa suloista, — suurta kuolleiden keskuudessa sekä ihmeellistä voimissa, jotka eivät milloinkaan kuole.

69. Tyhmä on kaikkien mielestä mies, jolla ei ole yhtään herraa, — joka sydämmessään on sanonut — ei ole ketään Jumalaa — ei yhtään lakia. Viisas tuntee herransa. Alemmalla tai ylemmällä viisauden kannalla ollen havaitsee hän alempia tai korkeampia herroja; mutta kuitenkin aina olennon, joka on häntä itseään korkeampi — lain korkeamman omaansa; lain, jota täytyy etsiä, oppia, rakastaa ja seurata. Keksiäkseen sen, täytyy hänen ensin parhaan tietonsa mukaan alkaa kuuliaisuudella. Tottele ja voit toivoa jonakuna päivänä löytäväsi sen, mitä on paras totella.

70. Mikäli voit löytää olentoja, jotka ovat sinua suurempia, joiden puoleen voit katsoa, juuri sikäli tulet jalommaksi, sikäli onnellisemmaksi. Ollapa että eläisit aina pääenkelin likisyydessä, silloin olisit onnellisempi kuin ihmisten joukossa; mutta jopa ihastusta herättävien ritarienkin ja kauniiden naisten seurassa olisit sitä onnellisempi, mitä jalompia ja loistavampia he olisivat ja mitä enemmän heidän hyvettään voisit kunnioittaa. Mutta jos sinä sitävastoin tuomitaan asumaan heikkomielisten, typerien, hupsujen ja pahojen ihmisten seassa, niin et voisi olla onnellinen aina tuntiessasi omaa etevämmyyttäsi. Samoin riippuu ilo ja ihmiskunnan edistymiskyky siitä, että löydetään jotain, jota voidaan kunnioittaa ja kaikki ihmiskunnan kurjuus alkaa tottumuksella halveksimaan.

71. Lapsen ensimmäinen velvollisuus on olla kuuliainen isäänsä ja äitiänsä kohtaan, samoin kuin kansalaisen ensimmäinen velvollisuus on totella valtionsa lakeja. Tämä velvollisuus on niin ankara, että luullakseni ovat sen ainoat rajat ne, jotka Isak ja Ifigenia ovat asettaneet. Toiselta puolen on myös isällä ja äidillä määrätty velvollisuus lasta kohtaan, olemaan yllyttämättä häntä vihaan. En koskaan ole kuullut saarnatuolista tätä isille ja äideille selitettävän; kumma kyllä. Ja minusta näyttää, että Jumala odottaa vanhempien vielä paremmin ymmärtävän velvollisuutensa lapsia kohtaan, kuin voidaan vaatia lapsilta heidän velvollisuuksiinsa nähden vanhempiansa kohtaan.

Mutta edelleen. Lapsen velvollisuus on olla kuuliainen vanhemmille. Ei missään raamatussa, ei missään hyvässä ja viisaassa kirjassa ole sanottu, että se olisi miehen tai naisen velvollisuus. Milloin sitten lapsi varmasti tulee mieheksi tai naiseksi, voidaan yhtä vähän sanoa, kuin, milloin se ensikerran voisi seistä omilla jaloillaan. Sekin aika tulee aivan varmaan. Missä ollaan ylevämielisiä, siellä koettavat lapset aina pysyä lapsina, ja vanhemmat tahtovat heistä tehdä miehiä ja naisia. Missä taas alhaisesti ajatellaan, siellä pyrkivät lapset aina tulemaan miehiksi ja naisiksi, ja vanhemmat koettavat pysyttää heitä lapsina. Voi olla, — ja onnellinen on se koti, missä niin on — että isän ainakin yhdensukuinen ymmärrys ja vanhempi kokemus pysyy hänen elämänsä loppuun asti lastensa lakina, ei väkivallan lakina, vaan lakina, joka kokonaan johtaa täydestä rakkaudesta. Harvoin on asianlaita niin, eikä se useinkaan ole mahdollista. Yhtä luonnollista on vanhoille olla kytkettyinä ennakkoluuloihin kuin nuorien olla yltiöpäitä. Vuosisatojen vaihtuessa on jokaisella suvulla jotakin itselleen tuomittavana ja päätettävänä.

72. Ei mitään velvollisuutta ole petolliset papit kaikissa kirkoissa niin ilkeästi kierrelleet ja vääristelleet kuin nuorison velvollisuutta itse valita se, ketä he tahtovat palvella. Mutta itse velvollisuus ei ole siitä syystä vähempi; jos kristinuskossa yleensä on totuus, niin tulee kaikille tosiopetuslapsille aika, jolloin heidän tulee ottaa sydämelleen nämä sanat: "kuka ikänänsä rakastaa isäänsä ja äitiänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias".

73. Milloinka luulet lapsen kasvatuksen alkavan? Kuusikuukautisena voi se vastata hymyilyyn hymyillä, kärsimättömyyteen kärsimättömyydellä. Se voi tehdä havaintoja, nauttia ja kärsiä tarkoin aistimin ja jossain määrin ymmärryksellä. Arveletko, ettei hänestä ole mitään eroitusta, onko kodin järjestys täydellinen ja levollinen, ovatko isänsä ja äitinsä kasvot täysin rauhaisat, ovatko heidän lempeät äänensä hänelle suotuisat ja kuulostavatko yksin vierastenkin äänet hyväntahtoisilta; taikka heitelläänkö häntä kovien, varomattomien ja tyhjämielisten ihmisten sylistä syliin paheisen kodin synkkyydessä tahi irstaan kodin epäjärjestyksessä? Siveellisten taipumusten suunta tulee epäilemättä suuresti määrätyksi näinä ensimmäisinä puheettomina vuosina. Minä erittäin luulen, parhaimman ajatusvoiman muodostumiselle olevan tarpeen, että lasta ympäröi rauha ja että häntä pidetään kaukana kaikista esineistä, jotka häntä huvittaessaan helposti saattavat hänet hajamieliseksi, jotta hän voi häiritsemättä suunnata mielenkiintonsa jokaiseen pienimpäänkin piirissään ilmenevään seikkaan.

74. Meidän poloisen ihmisluontomme sangen katkera laki on, että ihmisten terveen lapsuuden kehitykselle on taivas asettanut sen välttämättömän pakon, että sen on yhtä hyvin käytettävä mielikuvitusvoimaansa kuin keuhkojaan ja jalkojaan; että se on pakoitettu keksintökykynsä levittämään niinkuin lintu lentosulkansa; ettei ole mitään leikkikapinetta, jonka voit lahjoittaa, joka ei häiritsisi iloa kuvitella jotain olematonta, eivätkä oppineimmat kertomukset, joita voit hänelle maailman ihmeistä sepittää, koskaan voita niiden kertomusten viehätystä, joita viisas lapsi itse voi kertoa ruusun lehden tekemästä haaksirikosta puron syvyyteen.

Yhden huomattavimmista todistuksista, jotka osoittavat lasten tarvetta tähän keksivän ja uskovan voiman harjoitukseen — des besoin de croire (uskon tarve), ja että sitä edeltää besoin d'aimer (rakkauden tarve), voit sinä siitä havaita, että hävität häneltä leikkikapineesta elinvoiman ohjaamalla hänet liian lähelle elämän jäljittelemistä.

75. Kaikkinainen kasvatus alkaa työllä. Ajattelemisemme, tahtomisemme, uskomisemme ei ole lopultakaan erittäin tärkeätä. Ainoa tärkeä on tekemisemme. Ja miehen, naisen ja lapsen kasvatuksen ensimmäinen aste on se, että saa heidät tekemään parhaansa. Kaiken hyvän talouden laki on se, että kaikesta tehdään paras. Kuinka paljon enemmän meidän olisi jokaisesta olennosta tehtävä paras.

76. Olla saamatta mitään kasvatusta ei ole välttämättä pahinta, mikä voi meitä kohdata. Uskokaa minua, ei meidän tule enin peljätä sitä, että olemme kokonaan saamatta kasvatusta. Todella on pelättävä sitä, että saa huonon kasvatuksen. Niitä on olemassa kaikenlaatuisia — hyviä ja sangen hyviä; huonoja ja sangen huonoja. Rikkaiden ihmisten lapset saavat usein huonoimman kasvatuksen kuin rahalla voi saada; ja köyhien lapset saavat usein parhaimman ilmaiseksi.

77. Koulujen terveellinen vaikutus on kaikissa paikoissa ja kaikkina aikoina siitä riippuvainen, että kilpailun kiihoke on kaikessa muodossa ja varjossa kokonaan poistettu. Jokaista lasta tulee oman mittapuunsa mukaan pitää hänen omassa velvollisuudessaan ja palkita häntä omalla oikeudenmukaisella kiitoksellaan. Ponnistus ansaitsee kiitosta, mutta ei saavutus. Ei ole kysymys, onko joku oppilas viisaampi tai tyhmempi kuin muut, vaan onko hän tehnyt parhaansa hänelle annetuilla lahjoilla. Uudenaikaisen kokeiden järjestelmän nurinkurisuus johtuu pääasiallisesti taistelusta saada tuottavia paikkoja, mutta myös osaksi juurtuneesta pölkkypäisyydestä, joka otaksuu kaikkien ihmisten olevan luonnostaan samallaisia ja voivan paljailla kyynärpään töyttäyksillä tiellään edistyä. Asianlaita on kuitenkin sellainen, että jokainen ihminen on syntynyt tarkoin määrätyn-, sangen rajoitetunkykyisenä; että hän luonnostaan, — jos hän muuten yleensä on lainkaan saanut kykyjä — on kykenevä muutamiin asioihin, toisiin kykenemätön; ettei hän aivojensa painoon voi atoomiakaan ponnistusta ja oppia lisätä; että hän kilpailulla voi kyllä voimansa lamauttaa ja muuttaa, mutta ei mihinkään suuntaan ulottaa, ja että hänen elämänsä koko suloisuus, onni ja hyve on siitä riippuvainen, että hän velvollisuuksilleen uskollisena tekee voitavansa ja rauhallisena jää siksi, mitä hän on. Jos hän huomaa toisissa vähemmän tai enemmän kykyisyyttä, tulee hänen käyttää etevämmyyttään heidän tukemisekseen eikä omaksi edukseen, ja missä toiset hänen voittavat, siinä ei hänellä ole harmistumisen syytä, vaan on hänen iloitseminen ihastelemalla jaloja voimia. En voi ilmilausua ilon suuruutta, jonka tunsin Turnerin ja Tintoretton [eteviä taidemaalareita] voimasta, oman kykyni ollessa vasta kehittymässä; ja kaikki hyvät taiteilijat myöntävät, että on paljon vähemmän persoonallista tyydytystä siitä, että tekee jotakin kaunista, kuin että näkee kaunista tehtävän. Jokaisen koulun oven yllä, jokaisen korkeakoulun käytävän päällä näkisin mielelläni marmoriin piirretyksi rajoittamattoman kiellon: "Älä tee mitään riidan eikä turhan kunnian tähden!"

78. Elämän kaikkein suurin salaisuus ja kauheinkin on turmelus, mikä uhkaa totisintakin uskontoa, joka ei perustu jokapäiväiseen, järkevään, työteliääsen, nöyrään ja avuliaasen työhön. Avulias työ!

Sehän se on juuri laki, jonka, jos sitä seurataan, kaikki uskonto puhtaasti sisältää, ja jonka, jos se unohdetaan, se tekee turhaksi ja tyhjäksi. Jos me aina jossain synkässä tai valoisassa uskonnollisessa uskossa pidämme tärkeinä niitä kohtia, joissa me toisista ihmisistä eroamme, niin olemme väärässä ja pahan hengen vallassa. Tämä on farisealaisen kiitoksen olemus ja ydinkohta: "Herra, minä kiitän sinua, etten ole niinkuin muut ihmiset." Joka hetki elämästämme tulisi meidän koettaa löytää ei semmoista, missä toisista ihmisistä eroamme, vaan semmoista, missä olemme toisten kanssa samaa mieltä; ja niin pian kuin huomaatte, että jossakin, mikä voisi ystävyydessä ja hyvyydessä tulla tehdyksi, voitte olla yksimielisiä (ja kuka ei sitä voisi, hullut poisluettuina!) niin tehkää se. Käykää siihen yhdessä käsiksi. Ette voi keskenänne riidellä, jos olkapää olkapäässä kiinni eteenpäin tunkeudutte; mutta hetkenä, jolloin parhaatkin ihmiset lakkaavat vaikuttamasta ja alkavat puhua, luulottelevat he taisteluhalunsa olevan hurskautta, ja silloin on kaikki mennyttä. En tahdo puhua rikoksista, jotka ovat tehdyt entisinä aikoina Kristuksen nimessä, en tyhmyyksistä, jotka meidän aikoihin asti pidetään olevana sopusoinnussa kuuliaisuuden kanssa Häntä kohtaan; vaan haluan puhua sairaloisesta turmeluksesta, uskonnollisen tuntemuksen elävän voiman haaskauksesta, jonka kautta sen terve voimakkuus, jonka pitäisi olla jokaisen kansakunnan johtava sielu, sen nuorukaisten ja miesten loisto, sen nuorten naisten turmelematon valo, tulee heikennetyksi ja tuhlatuksi. Sinä voit aina tavata tyttöjä, jotka eivät ole oppineet tekemään yhtäkään hyödyllistä työtä perusteellisesti; jotka eivät osaa ommella, eivät keittää, eivät laskuja tehdä, eivät lääkkeitä laittaa, joiden tyttöjen koko elämä on kulunut leikissä ja epätodellisuudessa ja olet huomaava, että sellaiset tytöt, jos ovat vakavasti päättäneet koko sen uskonnollisen tunteen voimalla, minkä he ovat Jumalalta saaneet, ylläpitää voimaansa jokapäiväisen työn ja aherruksen vaikeuksissa, voivat vain vaikeasti ja tuloksettomasti ajatella sitä kirjaa, josta ei koskaan voida tavuakaan muuten ymmärtää kuin työn avulla; koko heidän naisellisuutensa vaistontapainen viisaus ja armeliaisuus menee mitättömäksi ja heidän puhtaan omantuntonsa sulous kääntyy hedelmättömäksi sielun tuskaksi kysymyksistä, joista yhteisen avuliaan elämän lait olisivat joko heti tulleet ratkaistuiksi tai tieltä syrjäytetyiksi. Anna sellaiselle tytölle oikea työ, joka hänet pitää toimekkaana aamuhämärässä ja saattaa hänet illalla väsyneeksi tietoisena siitä, että lähimmäisensä hänen päivänsä takia ovat todella tulleet autetuiksi, niin heidän innostuksensa voimaton suru muuttuu säteilevän, hyväätekevän rauhan ylevyydeksi.

Samoin on meidän nuorukaistenkin laita. Ennen aikaan opetimme heitä latinalaisia runoja laatimaan ja nimitimme heitä sivistyneiksi; nyt opetamme heitä juoksemaan ja soutamaan, nuijalla palloa lyömään ja sanomme heitä sivistyneiksi. Osaatteko kyntää, kylvää, oikeaan aikaan istuttaa, vakaalla kädellä rakentaa? Onko elämänne pyrkimyksenä olla puhtaita, ritarillisia, uskollisia, pyhiä ajatuksissanne, sanoissa ja teoissa rakkaudellisia? Näin on tosiaankin muutamien, jopa useidenkin laita, ja Englannin voima ja toivo on heissä; mutta on kyseessä kääntää heidän rohkeuttansa sodan töistä armeliaisuuden töihin ja johtaa heidän ymmärryksensä sanariidoista asioiden tuntemiseen ja heidän ritarillisuutensa seikkailuista kuninkaallisen voiman ainaisuuteen ja uskollisuuteen. Silloin todellakin pysyy heillä ja meillä kukistumaton onni ja pettämätön uskonto, silloin pysyy meillä usko, jota ei mikään koettelemus enää hätyytä, eikä vihan eikä pelon tarvitse puolustaa; silloin jääpi meille toivo, jota ei enää tukahuta vuosien valta eikä enää saata häpeään petolliset harhakuvat; silloin meillä ja meidän kanssamme pysyy niistä suurin: iankaikkinen tahto, Isämme ikuinen nimi. Sillä rakkaus on niistä suurin.

79. Ei mikään fyysillinen erehdys voi olla syvempi, ei mikään siveellinen hairahdus voi olla vaarallisempi kuin munkkilaisoppi ruumiin ja sielun vastakohdista. Epätäydellisessä ruumiissa ei voi sielu olla täydellinen; ei mikään ruumis ole täydellinen ilman täydellistä sielua. Jokainen oikea teko, jokainen todellinen ajatus painaa kauneutensa leiman henkilöön ja kasvoihin; kaikkinainen huono teko ja epäpuhdas ajatus painaa rumuuden leiman. Ihmisten ilmettä ja esiintymistä voitaisi yhtä yksinkertaisesti lukea, kuin painettua kertomusta, jolleivät vaikutukset olisi niin moninaisesti kokoonpantuja, että muutamissa tapauksissa aina (ja tietomme nykyisellä kannalla ollen joka tapauksessa) jääpi mahdottomaksi täydelleen niitä selittää. Yhtä kaikki voidaan aina vanhurskaan kasvot ensi hetkellä eroittaa alati epävanhurskaan kasvoista; ja jos nämä ominaisuudet säilyvät yksi tai kaksi sukupolvea läpeensä, niin syntyy luonnollisten taipumusten täydellinen eroitus. Sekä siveelliset että ruumiilliset ominaisuudet kulkeutuvat paljon enemmän perinnäisyyden kautta, kuin kehittyvät kasvatuksen kautta, vaikkakin molemmat voivat joutua kasvatuksen puutteessa hävitetyiksi. Vielä ei ole varmasti vedetty aateluuden rajoja, jotka ihminen voi savuttaa jumalallisia syntymys- ja kasvatuslakia hartaasti vaarinottamalla.

80. Yleistä kurjuutta vastaan on olemassa vain yksi parannus: yleinen kasvatus, joka on suunnattu siihen, että ihmiset saadaan ajattelemaan ja että he tehdään armeliaiksi ja vanhurskaiksi. Voidaan ajatella useampia lakeja, jotka vähitellen korjaavat ja lujittavat kansallista mielenlaatua; mutta suurimmaksi osaksi ne ovat sen laatuisia, että kansallinen mielenlaatu pitäisi tulla olemuksessaan parannetuksi, ennenkuin se voisi sitä sietää.

81. Varma on, että sivistyksen tulisi taivaan tavoin olla kaikille avoinna; yhtä varmaa on myöskin, ettei niitä kellenkään tulla pakoittamaan ja että jätetään hyväntahtoisen luonnon varaan johtaa lapsiaan, ihmisiä ja eläimiä niin, että he mielensä mukaan joko ottavat tai eivät ota. Vie hevonen ja ihminen veden ääreen, anna niiden juoda, jos ja milloin tahtovat. Lapsi, joka tahtoo sivistystä, edistyy sen kautta, se lapsi taas, joka sitä kammoksuu, turmeltuu.

82. Ole varma siitä, että voit yhtä vähän ihmisiä kuin kasvejakaan täydelleen repiä ja kokoon ruhjoa. Jos tapaat joskus itsesi vaikutuksellisessa asemassa, — niin varmistu siitä ensin, mitä ihmiset, joita tahtoisit opettaa, olivat tottuneet tekemään, ja rohkaise heitä tekemään se paremmin. Älä aseta muita oivallisuuksia heidän nähtäviinsä, älä häiritse heidän kunnioitustaan menneisyyttä kohtaan; älä katso olevasi velvoitettu poistamaan heidän tietämättömyyttään, vastustamaan heidän taikauskoansa, opeta heille vain hiljaisuutta ja totuutta ja pelasta heidät niiden tottumuksien esikuvilla, jotka sinä olet tullut tuntemaan epäterveellisiksi ja alhaisiksi.

83. Aikamme suuria peruserehdyksiä on se, että lukeneisuutta pidetään väärin kyllä sivistyksenä. Nimitän sen peruserehdykseksi, koska luulen pienimmättä vaikeudetta voitavan todistaa, kuinka siihen lujasti on juurtunut jokainen ja aivan varmaan pahin erehdys, mihin voidaan taiteen alalla joutua. Sivistys lyhyesti sanottuna on siinä, että ihmissielut johdetaan parhaasen ja heistä tehdään paras; nämä molemmat päämäärät ovat aina yhdessä ja yhtäläisillä välikappaleilla saavutetut. Kasvatus, joka itse ihmiset tekee onnellisimmiksi, tekee heidät mitä soveliaimmiksikin ja avuliaimmiksi toisia kohtaan. Tosisivistys tarkoittaa ensin päämäärää, jotka ihmisille ovat pannut eteen tahi ovat hänen saavutettavissaan, sitten perusainetta, josta hän on tehty. Mikäli on mahdollista, sikäli valitsee se päämäärän perusaineksen mukaan; ei sillä aina kuitenkaan ole päämäärän valinta vapaa; sillä useiden ihmisten asema elämässä on välttämättömyyden määräämä. Vielä vähemmin voi se valita perusainesta; kaikki, mitä se voi tehdä, on sen mukaista, että se sovittaa toisen toiseensa mahdollisimman viisaasti.

Ensiksi on tarpeen tietää, että perusaines on yhtä moninainen kuin päämäärät; että ei ainoastaan toinen ihminen ole erilainen kuin toinen, vaan että jokainen ihminen olemukseltaan eroaa jokaisesta toisesta, niin ettei voida mitään kasvatusta, mitään sivistystä ja opetusta koskaan kahden ihmisen ajatuksiin ja voimaan yhtäläisiksi saada. Kaikkien ihmisten seassa, niin ylä- kuin alaluokissa on olemassa iankaikkisia ja yhteensoveltumattomia eroavaisuuksia persoonallisuuksien välillä, jotka ovat aivan samallaisissa oloissa syntyneet. Toinen ihminen on achatikivestä [Achates virrasta Siciliasta tavattava mineraali (piihaponsekaista), värittyy erilaiseksi] toinen sappikivestä, toinen liuskakivestä, toinen savesta. Ensimmäistä kasvattaa hiominen, toista rapautuminen, kolmatta taittuminen, neljättä vatkaaminen. Achatin kuivattaminen ei ensinkään hyödytä, ja turhaa on liuskakiveä hioa; mutta molemmat ovat omalla tavallaan kunniakkaasen palvelukseen kelpoisia.

Sivistystä vaatiminen, joka päivä päivältä laajemmalti ja äänekkäämmin on havaittavissa, on viisas ja pyhä sikäli, mikäli se laajenee vaatimukseksi, että kaikki säädyt sivistytetään siis ottamalla varmasti huomioon se työ, joka jokaisella ihmisellä on tehtävänä ja perusaines, josta hän tehty on. Mutta se on tyhmä ja turha huuto, jos me sen käsitämme, kuten se useimmissa tapauksissa on tarkoitettu, pelkän tiedon himon ilmaukseksi, joka ei ota huomioon nykyisen elämän yksinkertaisia vaatimuksia ja tulevan elämän onnellisuutta.

Suuri, perin erehtynyt päätelmä, johon ihmiset usein joutuvat tätä seikkaa mietiskellessään, on se, että valo semmoisenaan on aina hyvä, pimeys semmoisenaan taas aina vahingollinen. Kaukana siitä. Määrätön valo olisi hävitys. Niille, jotka pimeässä ja kuoleman varjon maassa istuvat, on se hyvä. Niille taas, jotka uupuvat erämaassa, on suuren kallion varjokin nääntyneessä maassa terveellinen. Olkoonpa auringon paiste hyvä, niin on se hyvä myös iltasateen pilvi. Valo on vain silloin kaunis, se on vain silloin elämälle hyödyllinen, kun sitä heikentää varjo; ei mikään ole niinkuin valo, kauhea ja ihmiskunnan mahdoton sietää. Ei ole vähemmin naurettavaa sanoa, että valo semmoisenaan itsessään on hyvä, kuin sanoa, että pimeys itsessään on hyvä. Molemmat tulevat vasta toisensa kautta terveellisiksi ja hyödyllisiksi; yö päivän kautta, päivä yön kautta. Voisimme yhtä helposti ilman aamun hämyä elää kuin ilman auringon laskua, niinkauvan kuin olemme ihmisellisiä. Taivaallisesta kaupungista on meille sanottu, ettei siellä pidä oleman "yhtään yötä", että taidamme tuntea niinkuin me tutut olemme: mutta täällä alhaalla on yöllä ja salaisuudella tehtävänsä; meidän asiamme ei ole haluta muuttamaan yötä päiväksi, vaan olemaan varmat, että olemme vartijoiden kaltaiset, jotka aamua odottavat.

Siitä syystä niin alhaisemman kuin ylhäisemmän säädyn kasvatuksessa ei rahtuakaan merkitse se, kuinka paljo taikka kuinka vähän ne tietävät, kun ne vain sen tietävät, mikä heidät saattaa kykeneviksi tekemään työnsä ja siinä olemaan onnelliset. Kuinka suuren ja minkälaisen heidän tietonsa tulee olla johonkin määrättyyn aikaan ja johonkin määrättyyn tapaukseen, on kokonaan toinen kysymys: pääasiallisesti ei riipu se, että ymmärretään miehen kokonaan olevan sivistymättömän siitä, osaako hän latinaa lukea ja englannin kieltä kirjoittaa tahi käyttäytyä seurustelussa; vaan että vain se on sivistynyt, joka maailmassa on onnellinen, liikkuva, hyväätekevä ja vaikuttava; että siitä syystä parhaallaankin miljoonat talonpojista ovat sivistyneempiä, kuin sivistyneiksi itseänsä kutsuvat, ja että ne toimenpiteet, joihin on ryhdytty alempia säätyjä "sivistyttääksemme" jossakin toisessa mielessä, sangen usein voinevat saada aikaan peräti vastaisia vaikutuksia.

Huomaa kuitenkin, sitä en kiellä, että alhaiso ollee tuhat kertaa paremmin kasvatettu kuin he ovat. Uskon, että jokaisen ihmisen pitäisi kristillisessä kuningaskunnassa yhtä hyvin tuleman kasvatetuksi. Mutta kasvatuksen pitäisi oleman tarkoituksenmukainen, ankara, käytännöllinen, vastustamaton, siveellisissä totuttamuksissa, ruumiillisessa voimassa ja kauneudessa, mielen kaikissa kyvyissä, jotka ovat yksityisten elämän olosuhteissa kehitysmahdollisia ja erittäinkin hänen oman kutsumuksensa teknillisissä tiedoissa; mutta kuitenkin äärettömän moninaisena vaikutuksessaan tulisi sen olla siihen suunnattuna, että se tekee nuorukaisen nöyräksi ja toisiin luottavaiseksi; että tätä mieli rauhoittaa ja heittää siihen kunnianhimon kipinän; nyt se yllyttää, nyt taas pidättää: ja kaikessa tulisi sen tietoa käytettävään pitää ainoastaan yhtenä lahjojen monilukuisuudesta, kymmentuhatlukuisista keinoista saatavilla ja sitä antaa ja olla antamatta, kuten hyvä maanviljelijä kastelee puutarhaansa, antaessaan ainoastaan janoisille kasville täyden ryöppysateen ja vain aikoina, jolloin ne ovat sen tarpeessa; kuin me sitä vastoin nykyisin sitä valamme nuorisomme päiden päälle, kuten lumi putoo Alpeille, niin toisen kuin toisenkin päälle, kunnes ne eivät voi enää kantaa ja sitten pidämme omana kunnianamme, että siellä täällä virta valuu alas niiden huipulta laksoon emmekä ota sitä huomioon, että olemme itse liiaksi sälytetyt huiput tehneet ikuisesti hedelmättömiksi.

84. Ei siinä ole kasvatuksen merkitys, että se opettaa ihmisille sitä, mitä eivät tiedä, vaan siinä, että se opettaa heidät käyttäytymään niin, kuin ne eivät käyttäydy. Kasvatuksen oikea pakko, jota ihmiset nyt vaativat, ei ole katkismus, vaan kuri. Ei ole puhetta siitä syystä nuorisoa kirjottamaan opettamisesta ja laskemaan, ja että se heidän haltuunsa jätettäisiin käyttääkseen laskutaitoa veijaukseen ja lukutaitoa aistimien kiihoittamiseen; vaan paljon enämmin, että ne kasvattavat ruumista ja sielua täydelliseen harjoitukseen ja kuninkaalliseen pidättäytymiseen. Tuskallinen, jatkumaton, vaikea on työ, mikä on tehtävä hyvyydellä, valppaudella, kehoituksella, opetuksella ja kiitoksella, — mutta ennen kaikkea — esikuvaan perustuva.

Pakolla! Niin välttämättömästi! "Mene kaduille ja kujille ja vaadi heitä tulemaan sisälle." Pakolla! Niin, ja myös ilmaiseksi. Dei gratia (Jumalan armosta) tulee heidän saada oppia, niinkuin sinä olet Dei gratia määrätty opettamaan. Olen aina kuullut kummakseni puhuttavan, kuinka vaikea on ihmisiä saada kasvatuksestaan jotakin maksamaan. Niin, sitä minäkin! Annatteko lastenne maksaa kasvatuksestaan tahi annatteko heille pakolla ja ilmaiseksi? Heiltä te ette odota mitään muuta maksua, kuin että heistä tulee hyviä lapsia. Miksi sinä odotat talonpojalta, että hän omasta kasvatuksestaan maksaa muuten kuin tulemalla hyväksi mieheksi? — Kylliksi palkintoa ajattelen, jos me sen tietäisimme. Palkkiota kylliksi hänelle itselleen, kuten meillekin. Sillä sekin on yksi meidän suuria kansallisia erehdyksiämme, että ihmiset pitävät kasvatusta aina elatuksen välikappaleena. Kasvatus ei ole koskaan tuottavaa, pikemmin rahaa vaativaa; jopa paraskaan, mikä sillä saavutetaan, ei koskaan, ei milloinkaan tuota mitäkään. Ei mikään kansa ole koskaan ansainnut leipäänsä suurella taidollaan eikä korkealla viisaudellaankaan, vaan vähemmällä taidolla tai valmistuksella, käytännöllisellä taidolla, niin: mutta jaloa oppineisuutta, sen ylevää filosofiaa ja sen jaloa taidetta tulee meidän aina ostaa, kuten ostamme aarteen, eikä pidä voida myytää elatukseksi. Et opi, voidaksesi sillä elää, vaan elät, voidaksesi oppia. Sinun on uhraaminen aikaa ja voimia kansalliseen kasvatukseen eikä sen kautta enää voittaa rahaa, vaan saada aikaan parempia ihmisiä; — ja saadaksesi tähän brittiläiseen saareen mahdollisimman suuren määrän hyviä ja urhoollisia englantilaisia. Heidän tulee olla sinulle rahan arvoisia.

85. Todellisesti elähyttävä on tiedon voima vain silloin vasta, kun se otetaan vastaan, kun se täyttää meidät ihastuksella ja ilolla, jota varten entinen tietämättömyys on yhtä tarpeen, kuin nykyinen tieto. Aina onnellinen on se, jonka silmissä on alituisesti jotakin, jota hän ei voi täysin käsittää, mutta jota hän edistyen on aina käsittämistään käsittävä. Se on tarpeellinen tila äärelliselle olennolle, jonka henki juurtuu Jumalaan sekä on suunnattu Jumalaan. Se on sentähden hänen onnentilansa, ei riemun- tai ilontila sen johdosta, mitä hän tietää, vaan pikemmin sen ilon, että hän voi aina taas löytää uutta tietämättömyyttä, ainaista nöyrytystä, ainaista ihastusta. Kerran tiedon perinpohjaisesti omaksuttuamme, lakkaa se tuottamasta meille iloa. Siitä voi olla meille käytännöllistä hyötyä tai on se toisille palvelukseksi. Me voimme sitä lisäämällä kartuttaa enemmän saadaksemme; mutta itsessään on se kerran kokonaan meidän haltuumme jouduttuaan kuollut. Ihmeteltävä on siitä otettu pois sekä se hieno väri, joka sillä oli, kun me sen kerran nostimme ylös iankaikkisuuden merestä… Kaikki ihmiset sen tuntevat, vaikka eivät sitä ajattele eivätkä selvitä itselleen seurauksia. He silmäilevät takaisin lapsuutensa aikoihin, ikäänkuin onnellisimpaan aikaansa, sillä ne olivat suurimman ihastuksen, suurimman yksinkertaisuuden sekä voimakkaimman mielikuvituksen päiviä. Neron ja tavallisen miehen välinen erotus on, niinkuin usein ja täydellä syyllä on sanottukin, kokonaan siinä, että edellinen pysyy suurimmaksi osaksi lapsena ja katselee asioita suurin lapsensilmin ainaisesti ihmetellen, ei tietoisena suuresta tiedostaan, vaan pikemmin tietoisena rajattomasta tietämättömyydestään ja sentään rajattomasta mahdistaan. Hänessä on ikuisen ihastuksen, ilon ja luomiskyvyn lähde, ja yhtyy se huomattavien ja ohjattavien asioiden valtamereen hänen ympärillään.

86. Todelliseen sivistykseen ei kuulu ainoastaan voida täysin vallita kielen oikeata käyttämistä, vaan myöskin se seikka, että osaa oikein hallita äänen musikaalista sävyä sekä antaa oikean muodon käsin tehtäville.

87. Lukemisesi ravitsee henkeäsi aivan samojen lakien mukaan kuin ruokakin ravitsee ruumistasi; älä nimittäin syö ainoastaan syödäksesi äläkä lue vain lukeaksesi. Mutta oikein itseäsi hillitsemällä nautit paljon sekä päivällisestäsi että kirjastasi. Jos olet hiukankin järkevä, voit helposti tätä johdonmukaisuutta noudattaa; minulla ei ole nyt aikaa tehdä sitä sinun puolestasi; ole varma, että se on olemassa pienimpiinkin yksityiskohtiin asti, vain sillä eroituksella, että lukemisen tuottamat paheet ovat vahingollisemmat, siitä johtuvat hyveet korkeammat siinä määrin, kuin sielu on ruumista kalliimpi. Ahnaasti lukeminen on pahempi pahe, kuin ahmien syöminen. Rietas ja siivoton lukemistapa on inhoittavampi kuin samallainen syöminen. Lukemiseen nähden on vaikeampi tulla herkkusuuksi, kuin syömiseen; mutta yksinkertainen, voimakas ruoka on epäilemättä mieluisin.

88. Mitä tyhmät vain lukevat, se heitä vahingoittaa. Ja heidän kirjoituksensa vahingoittavat muita ihmisiä. Se ei ole estettävissä; sillä tyhmä vetää tyhmyyttä puoleensa, kuten mädännyt liha kärpäsiä, ja siivilöi ja tasoittelee sitä, olkoonpa se mistä kirjasta tahansa; — hän voi sitä ammentaa yhtä hyvin raamatusta, kuin jostakin muustakin kirjasta, vaikka hän, oli hän mies tai nainen, tavallisesti lukee tietenkin vain sanomalehtiä tai romaania.

Persoonallinen itserakkaus ja kunnianhimo, jota lukeminen herättää itsekkäisesti virkeissä luonteissa, johtaa ylenkatsomaan käsityötä sekä haluamaan kaikellaisia saavuttamattomia asioita ja täyttää kadut tyytymättömillä ja kelvottomilla ihmisillä, jotka etsivät keinoja ja tilaisuuksia voidakseen elää sukkeluudestaan kaupunkilaisten seuroissa. Tätä minun ei tarvitse laajemmin selittää. Jokaisen lukijan on kokemuksesta myöntäminen, että tämä yltyvä heikkous levenee, ja lisääntyy vaivannäkö, joka pyrkii ansaitsemaan itselleen sen, jota sanotaan "asemaksi elämässä."

89. Vaikka lukisit kaikki kirjat brittiläisessä museossa, jos nimittäin eläisit niin kauvan, niin voisit sittenkin jäädä ihan "tietämättömäksi", sivistymättömäksi ihmiseksi; mutta jos luet hyvästä kirjasta kymmenen sivua kirjain kirjaimelta — s.t.s. todellisella tarkkuudella, niin olet ainaiseksi jokseenkin sivistynyt ihminen. Sivistyksen ja sivistymättömyyden välinen eroitus perustuu kokonaan tähän tarkkuuteen, mikäli on kysymys varsinaisesti henkisestä puolesta. Sivistynyt mies saattaa osata vähän kieliä, saattaa taitaa puhua vaan omaa kieltään sekä olla lukenut vain vähän kirjoja. Mutta kielen, jonka hän taitaa, tuntee hän tarkoin; joka puhumansa sanan lausuu hän oikein. Ennen kaikkea tuntee hän sanojen jalouden; hän osaa heti paikalla eroittaa sanojen oikean sukuperän ja entisen ytimen uudenaikaisista sanansikiöistä; hän muistaa sanojen koko esi-isien sarjan, niiden vaihtoavioimisen, etäisen sukulaisuuden sekä laajuuden, missä määrin niitä käytetään, ynnä tehtävän, mikä niillä sanojen kansallisen jalouden kesken on ollut kunakin aikana ja joka maassa. Mutta sivistymätön voi muistaen osata monta kieltä sekä puhua niitä kaikkia tuntematta niistä todellisuudessa sanaakaan, tuskinpa sanaa omasta kielestään. Kukin järkevä merimies voi tulla toimeen useimmissa satamissa, ja tarvitsee hänen sentään lausua vain yksi lause jostakin kielestä, niin hänet heti tuntee tästä lauseesta sivistymättömäksi. Samalla tavalla yhden ainoan lauseen äännäntä ja lausumatapa osoittaa heti todellista sivistystä.

90. Kun tutkit kirjailijasi yhtä sanaa toisensa jälkeen, sanotaan sitä aivan oikein "lukemiseksi"; huomatessasi joka koron ja ilmaisun, asettautuessasi tekijän asemaan, hävittäessäsi oman persoonallisuutesi ja koettaessasi sulautua tekijän persoonallisuuteen, niin että varmuudella voit sanoa: "niin ajatteli Milton", eikä "niin ajattelin minä, kun luin huonosti Miltonia". Tällä tavoin johdut vähitellen toiste antamaan vähemmän painoa omalle mietteellesi: "niin minä ajattelin". Alat käsittää, ettei olekaan niin perin tärkeätä, mitä sinä ajattelit; etteivät ajatuksesi jostain esineestä olekaan ehkä niitä selvimpiä ja viisaimpia, mitä on olemassa; ja vielä että, ellet ole aivan merkillinen henkilö, ei sinusta yleensä voi sanoa, että sinulla lainkaan on "ajatuksia", ja ettei sinulla vakavassa asiassa ole ajattelemisen ainesta; — että sinulla ei ole oikeutta "ajatella", vaan koetat ainoastaan enemmän oppia tosiseikoista. Hyvin luultavasti et koko elämässäsi (ellet, kuten sanoin, ole vallan merkillinen) ole saava laillista oikeutta mielipiteen omaamiseen jostakin asiasta, lukuun ottamatta sitä, mikä sinulla parhaillaan on. Kysymättäkin voit aina keksiä, miten sinun on tehtävä, kun jotakin välttämättömästi on tehtävä. Onko sinulla talo kunnossapidettävänä, tavara myytävänä, pelto kynnettävänä, oja puhdistettavana? Tämmöiseen tehtävään ei tarvita kahta mielipidettä; se tapahtuu vastuullasi, ellei sinulla ole paljo enemmän kuin yksi "mielipide" tavasta, millä näitä asioita käsittelet. Tehtäviesi ulkopuolellakin on jokunen asia, joista sinulla pitää olla oma mielipide. Että konnantyöt ja valhe ovat luvattomia ja heti ne keksittyä tieltä pois ruoskittavat; että himoitseminen ja riitaisuus ovat lapsissakin vaarallisia, mutta miehillä ja kansoilla kuolettavia taipumuksia; vihdoin että taivaan ja maan Herra pitää uutterista, vaatimattomista ja lempeistä ihmisistä sekä vihaa laiskoja, ylpeitä, ahneita ja julmia; — näistä yleisistä tosiseikoista on sinulla oleva vaan yksi ainoa, vieläpä sangen voimakaskin mielipide. Muuten olet kokeva, ettet voi tietää etkä arvostella mitään sellaista, mikä kuuluu uskontoihin, asetuksiin, tieteisin ja taiteisin; että paras, mitä voit tehdä, vaikka olisit hyvin sivistynytkin ihminen, on olla vaiti, pyrkiä päivä päivältä viisaammaksi ja vähän enemmän ymmärtämään toisten ajatuksia; niin pian kun koetat tätä rehellisesti tehdä, olet huomaava, etteivät viisaimpienkaan ajatukset ole paljon enemmän arvoiset kuin soveliaat kysymykset. Vaikeutta selvittää ja esittää ratkaisemattomuuden perusteita on enimmiten kaikki, mitä he sinua varten voivat tehdä; on onneksi heille ja meille, jos he todellakin kykenevät "sekoittamaan ajatuksiimme musiikkia sekä saattamaan meidät surullisiksi taivaallisista epäilyksistä".

91. On olemassa kahdellaisia kirjoja, hetken kirjoja ja ikuisesti pysyviä kirjoja. Niitä ei eroita yksinomaan laatu. Ei yksinomaan huono kirja ole sellainen, joka ei pysy eikä hyvä sellainen, joka pysyy. Tässä eroittaa luonto. Mutta on olemassa hyviä hetkellisiä kirjoja ja hyviä pysyviä kirjoja, ja huonoja hetkenkirjoja sekä huonoja pysyväisiä kirjoja.

Hyvä hetkenkirja — huonoista en puhu, — on yksinkertaisesti sinua varten painettu hyödyllinen tai miellyttävä keskustelu ihmisen kanssa, jonka kanssa et muuten voi keskustella. Hyödyllisenä se sanoo sinulle, mitä sinun välttämättä pitää tietää; miellyttävänä useinkin samaa, kuin järkevän, läsnäolevan ystävän puhe. Nuo hilpeät matkakertomukset, nuo jonkun kysymyksen hauskat ja vitsikkäät pohtimiset, vilkkaat tai liikuttavat kertomukset, tunnolliset muistiinpanot niiden, jotka ovat toimivina aikansa historiassa, — ne ovat kaikki puhtaasti hetken kirjoja, joita sivistyksen leveneminen kartuttaa, ja jotka ovat nykyajan omituinen omistus: meidän on avomielisesti niistä kiittäminen sekä avomielisesti häpeäminen, jos emme osaa niitä hyödyksemme käyttää. Mutta käytämme niitä mahdollisimman huonosti, jos vastoin oikeutta asetamme ne todellisten kirjojen asemaan; sillä tarkoin katsottuna eivät ne ole ollenkaan kirjoja, vaan kirjeitä ja hyvästi painettuja sanomalehtiä. Ystävämme kirje saattaa tänään olla ilahuttava ja hyödyllinen; jääpi harkittavaksi, onko se säilyttämisen arvoinen vai ei. Sanomalehti saattaa olla hyvin sopiva aamiaisen aikaan, vaan ei suinkaan koko päiväiseksi lukemiseksi. Samalla tavalla pitkä kirje (vaikkapa nidokseksikin sidottuna), joka sinulle niin hauskasti kertoo ravintoloista, teistä ja ilmasta, jommoisia ne olivat viime vuonna jossakin paikassa, taikka kertoo sinulle huvittavan kertomuksen, taikka mainitsee jonkin tapahtuman todellisen asianlaidan, olipa se kuinka arvokas tahansa tilapäistä silmäilemistä varten, ei ole kuitenkaan sanan oikeassa merkityksessä mikään "kirja", mikään "luettava". Kirja ei ole varsinaisesti mikään puhuva, vaan kirjoitettu esine, joka on kirjoitettu pysyväiseksi eikä paljasta tiedonantoa varten. Juttukirja painetaan sentähden, ettei sen tekijä voi puhua tuhansille yhtaikaa; jos hän voisi, niin hän tietenkin tekisi sen; — tämmöinen kirja on vaan hänen äänensä monistamista. Et voi puhua Indiassa asuvan ystäväsi kanssa; tekisit sen, jos vain voisit; sen sijaan kirjoitat hänelle: se on paljasta äänen lähettämistä. Mutta kirja kirjoitetaan ei äänen monistamiseksi tai sen kauvas lähettämiseksi, vaan ikuistamiseksi; tekijällä on jotakin sanomista, jota hän pitää todellisena tai hyödyllisenä taikka auttavan kauniina. Hänen tietääkseen ei ole siitä vielä kukaan mitään puhunut; hänen tietääkseen, ei ole siitä kukaan mitään puhuvakaan. Hän on velvoitettu sanomaan sen kauniisti ja selvästi, jos hän siihen vain kykenee; joka tapauksessa selvästi. Elämänsä kokonaisuudessa on hänelle selvinnyt tämä asia, tämä asioiden sarja; — tämä oikean tiedon ja näkemisen osanen, jota käsittämään hänet auttaa hänen osansa päivänpaisteesta ja maasta. Hän tahtoisi mielellään kirjoittaa sen ainaiseksi, kaivertaa kallioon, jos voisi, ja sanoa: "tämä on minun parhaani; muuten söin ja join ja nukuin, rakastin ja vihasin, kuten muutkin. Elämäni oli kuin höyry eikä se enää ole olemassa; mutta tämän minä havaitsin ja tiesin. Jos jotain minussa on muistamisen arvoista, on se juuri tämä". Tämä on hänen "kirjoittamistansa"; pienellä, inhimillisellä tavallaan ja hänessä olevan jumalallisen vaikutuksen määrän mukaan on tämä hänen kirjoituksensa, hänen "pyhä raamattunsa". Tällainen se on kirja.

Ehkäpä luulet, ettei näin ole vielä koskaan kirjoja kirjoitettu. Kysyn sinulta, uskotko yleensä rehellisyyteen ja hyvyyteen, vai luuletko, että viisaissa ihmisissä ei koskaan olisi ollut rehellisyyttä ja hyvänsuopeutta. Toivottavasti ei meistä ole kukaan niin onneton, että ajattelisi näin. Siis mitä viisaan ihmisen työssä on rehellisesti ja lempeästi tehtyä, se on hänen kirjansa taikka hänen taideteoksensa. Siihen on aina huonojakin aineksia sekoitettu sekä huonoa, tarpeetonta ja teennäistä työtä. Mutta jos luet oikein, niin helposti löydät sen oikean ja se on se kirja.

92. Kaikkina aikoina ovat tämmöisiä kirjoja kirjoittaneet suuret miehet, suuret lukijat, suuret valtiomiehet taikka suuret ajattelijat. Kaikki ovat ne käytettävinäsi. Ja elämä on lyhyt. Sen olet ennenkin kuullut; — mutta oletko mitannut tätä lyhyttä elämää ja sen mahdollisuuksia. Tiedätkö, että kun luet yhden, et ehkä toista enää ennätäkään lukea? — Minkä tänään menetät, sitä et huomenna enää saavuta. Tahdotko mennä haastelemaan palvelustytön tai tallipojan kanssa, kun voit puhua kuningattarien ja kuninkaiden kanssa. Vai luulotteletko, että olisi arvokkaalle itsetietoisuudelle sopivaa lykkiä ja tuuppia nälkäisen ja alhaisen joukon kanssa sisäänmenosta ja puheillepääsöstä tämän valittujen ja mahtavien joukon ikuisen hovin ollessa sinulle avoinna, joka joukko on niin laaja kuin maailma ja niin monilukuinen kuin sen päivät? Sinne sisään voit aina päästä. Voit valita seuran ja arvon halusi mukaan; sieltä sinua ei voi koskaan sysätä pois, jos kerran olet sisään päässyt, paitsi jos siihen olet itse syypää; ympäristösi ja ylevyytesi kautta tulee siellä sinun oma synnynnäinen ylevyytesi koetelluksi, ja mistä syystä pyrit saavuttamaan korkeata asemaa elävien joukossa, niin samojen syiden totuuden ja suoruuden mittana on juuri se asema johon pyrit näiden kuolleiden joukossa.

"Asema, johon pyrit", sekä asema, johon kelpaat täytyy minun myöskin lisätä; sillä jokaisesta elävästä ylimyskunnasta eroittuu tämä menneisyyden hovi sen kautta — että se on avoinna työlle ja ansiolle, mutta ei millekään muulle. Ei rikkaus eikä mikään nimi tehoa eikä viekkaus petä näiden taivaallisten porttien vartijaa. Syvällisessä merkityksessä ei yksikään alhainen tai ala-arvoinen astu sinne koskaan. Tuon hiljaisen Faubourg S:t Germainen [Pariisin ylhäisön kaupungin osa] portilla tehdään vain lyhyt kysymys: "oletko arvokas astumaan sisään?" Käy sisään. Jos haluat olla ylevien toverina, niin tule itse jaloksi. Jos haluat kuulla viisaiden keskustelua, opi käsittämään heitä, ja saat sitä kuulla. Mutta jos haluat muilla ehdoilla, — niin et saa. Ellet kohota itseäsi meidän tasalle, niin emme voi astua alas sinun luoksesi. Elävä lordi voi kohteliaasti käyttäytyä; elävä filosofi voi selittää sinulle ajatuksiansa suurella vaivalla; mutta täällä ei teeskennellä eikä selitetä. Sinun täytyy kohota meidän ajatustemme korkeuteen, jos mielit saada niistä iloa, sekä täytyy ottaaksesi osaa tunteihimme, jos tahdot olla varma läsnäolostamme.

93. Ainaiset ilmoitukset uudesta musiikista (ikäänkuin olisi uutuus sen hyve) osoittavat todellisuudessa, ettei kukaan huoli musiikista. Uusien näyttelyjen ainainen vaatiminen merkitsee, ettemme välitäkään kuvaelmista; uusien kirjojen ainainen kysyntä osottaa, ettei kukaan juuri välitäkään lukemisesta.

94. Kielen koko voima ja kauneus on laadultaan siveellistä. Kieli on tarkka, jos puhuva tahtoo olla todellinen; selvä, jos hän puhuu sisällisellä osanotolla ja haluten tulla ymmärretyksi; mahtava, jos hän on vakava; miellyttävä jos hänellä on taipumusta rytmiin ja järjestykseen. Taide ei voi tuottaa muita kielellisiä hyveitä, kuin tämän; yhden niistä merkitystä tahtoisin tarkemmin selittää. Kieli on vain silloin selvä, kun se ilmi lausuu tunteen. Voit todellisuudessa vain sen kautta ihmisen sanoja ymmärtää, että ymmärrät hänen aikomuksensa. Sanasikin kuuluu hänestä vieraalta kieleltä, jos ei hän ymmärrä tarkoitustasi. Se tekee kielitaiteen (jos yleensä tahtoo antaa enemmän arvoa jollekulle niistä) sopivimmaksi välikappaleeksi todellisen sivistyksen saavuttamiseen. Perusteellisesti opettaa sanan merkitystä on sama kuin opettaa luontoa hengen, joka sen on leimannut. Kielen salaisuus on osanoton salaisuus, sen täyden viehätyksen tuntee vain ylevä. Siten ovat kauniin puheen perussäännöt lujitetut suoralla ja lempeällä puheella. Näiden lakien mukaan voi myöhemmin parantaa väärää näennäisesti kaunista kieltä; mutta kaikki tämmöiset ilmaisut, kuuluivat ne sitten puheen tai runouden alalle, eivät ole ainoastaan vailla kestävää voimaa, vaan ne hävittävätkin periaatteet, joita ovat oikeudetta anastaneet. Niin kauvan kun ei puhuta sanaakaan muuten kun rehellisesti, kohoo kielen taide kohoamistaan; mutta siitä hetkestä jolloin sitä muodostavat ja hiovat ulkonaiset syyt, vaipuu se mitättömyyteen ja hukkuu. Tämä totuus olisi jo aikoja tullut julki, ellei kuuluisan akateemisen tiedon aikoina olisi aina ilmennyt taipumusta kieltää kielen ensimmäisten mestarien suoruutta. Kun me vaan opimme taitavasti kirjoittamaan vanhan kirjailijan tyyliä, olemme heti valmiit ajattelemaan, että hänkin kirjoitti toisen tavalla. Mutta ei mikään jalo, rehellinen tyyli ole koskaan perustunut muullaiseen kuin suoraan sydämeen.

Ei yksikään kirjailija, joka ei tarkoita sitä, mitä hän sanoo, ansaitse tulla luetuksi siinä tarkoituksessa, että se tyyliäsi kasvattaisi. Mutta ei ole myös koskaan jaloa tyyliä keksinyt joku muu, kuin se, joka sitä tarkoitti, mitä sanoikin. Etsi päivän valoon etevän tyylin alkuunpanija, niin olet samalla löytänyt muutamien todellisten tosiseikkojen tai vilpittömien intohimojen selvittäjän: ja koko lukemisesi elostuu ja kiihoittuu sen kautta, että sinä varmana siitä, että tekijä todellakin tarkoitti sitä, mitä sanoi, hänen tarkoittamaansa syventymistään syvennyt. Vielä tärkeämpi on syvästi käsittää, että jokainen kansallisuuden kielen omaksuma kauneus kuvaa sen olemuksen sisimpiä lakeja. Pysytä kansan luonne ankarana ja miehekkäänä, anna sen ajatusten olla vakavasti ja puhtaasti ja arvokkaihin esineihin suunnatut, pidä sitä tekemisissä oikeiden seikkojen kanssa, niin ehdottomastikin on sen kieli oleva ylevä ja jalo. Samalla on mahdotonta, — huomaa tarpeellinen vastavaikutus, — että olisi jalo jokin kieli, jonka sanat eivät kutsusi työhön yhtä monien torventoitotuksien tavoin. Mutta kaikki suuret kielet esittävät ja vaativat muuttumattomasti suuria asioita; niitä voi vain kuuliaisuudella jäljitellä; niiden hengähdys on inspiratiooni ja innostus, sillä niillä ei ole ainoastaan ääntä, vaan elämäkin. Voit näiden miesten tavalla vain oppia puhumaan tulemalla heidän kaltaisekseen.

Naisista.

1. (Nuorelle tytölle). Jos on olemassa jotakin, jonka oikeudellisuudesta ja vääryydestä viisaat miehet ovat kuudentuhannen vuoden ajattelemisen ajalla olleet yhtä mieltä, ja jonka he toinen toisensa jälestä kokemuksen kautta ovat keksineet, niin on se tämä, että Jumala kaikkein enin paheksuu laiskoja ja julmaluontoisia ihmisiä: — että hänen ensimmäinen käskynsä on: "tee työtä niin kauvan kuin sinulla on valoa", ja toinen: "ole armelias niinkauan kuin sinulla on armeliaisuutta".

"Tee työtä niinkauvan kuin sinulla on valoa", erittäinkin niinkauvan kuin sinulle paistaa aamunvalo. En ole mitään niin ihmetellyt, kuin sitä, että vanhat niin harvoin huomauttavat nuorille, kuinka kallis näiden nuoruus on. Usein he tunteellisesti valittavat omia entisiä päiviään, joskus taas viisaasti kyllä unohtavat ne. Epäviisaalla tavalla moittivat he usein nuoria, vielä epäviisaammin antavat heille peräksi, usein estävät he ja rajoittavat heitä kaikkein epäviisaimmalla tavalla; mutta tuskin koskaan he heitä varoittavat ja valvovat.

Niinpä muistakin, että ainakin minä olen sinua varoittanut, että elämäsi onni ja sen voima, sen osa ja arvo maan päällä ja taivaassa riippuvat siitä, millä tavoin nyt päiviäsi vietät. Ei tarvitse niiden olla surullisia päiviä: kaukana siitä. Nuorison ensimmäinen velvollisuus on olla iloisena sekä toisille iloksi; mutta niiden täytyy olla juhlallisia päiviä sanan syvimmässä merkityksessä. Oikein ajattelevan olennon mielestä ei ole mitään aamuhämärän syvälle juhlallisuudelle vertoja vetävää. Ei ainoastaan tuossa kauniissa merkityksessä, vaan koko niiden suunnitteluun ja laatuun nähden pitää niiden oleman juhlallisia päiviä. Ota latinalainen sanakirjasi ja etsi sana "solennis" (juhlallinen), paina syvästi sydämeesi tämän sanan merkitys ja ajattele, että entisen elämäsi kukin päivä väittämättä määrää sielusi tottumuksen ja harjaantumisen hyvään tai pahaan joko pyhän tavan kalliilla ja suloisella palauttamisella taikka kyntämällä aina syvempiä vakoja surun kylvöä varten….

On tuskan määriä samoin kuin virheellisyydenkin määriä, jotka ovat kokonaan voitettavissa ja näyttävät ainoastaan olevan terveellisen koetuksen ja kurin muotoja. Sormiasi pistelee, kun pakkas-aamuna menet ulos, mutta senjälkeen ovat ne sitä lämpimämmät; jäsenesi väsyvät terveellisestä työstä ja asettuvat sitä mielummin levolle; sinua koetellaan vähän aikaa sillä, että sinun täytyy odottaa luvattua tavaraa, ja se on tultuaan sitä suloisempi. Mutta et voi tätä koetusta ulottaa määrättyä määrää pidemmälle. Kovin kova kylmyys mädännyttää sorminivelesi. Väsytä itsesi vaan kerrankin upi uupuneeksi, niin et koko elämässäsi enää saavuta ruumiisi entistä voimaa. Salli sydäntuskan nousta yli jonkin katkeran kohdan ja sydämen elo häipyy ainaiseksi.

Niinpä perustuu koko pahan määrityskin juuri sen parantumattomuuteen. Sillä tarkoitetaan surua tai syntiä, jotka kuolemassa loppuvat. Ja varmastikin on meidän tietääksemme ja käsittääksemme olemassa monta tuskan ja synnin tilaa, jotka vain kuolemalla voivat loppua. Tietystikin, olemmehan me tietämättömiä, sokeita olentoja emmekä voi huomata, minkä hyvän siemenen voi sisältää nykyinen kärsimys tai nykyinen rikos; mutta mitä me emme voi tietää, se ei meille kuulukaan. On mahdollista, että murhaajia ja valehtelijoita korotetaan tulevaisessa maailmassa korkeampaan ihmisyyteen, kuin he olisivat voineet ilman murhaa tai vääryyttä saavuttaa; mutta tämä mahdollisuus ei ole sellainen, että se saisi tekojamme johtaa. On kyllä olemassa parempi toivo, että nimittäin kerjäläinen, joka kurjuudessa makaa porttimme edessä, saa helmiporttien sisällä lohdutuksen; mutta Herra, jonka sanat yksinomaan oikeuttavat meitä sitä ajattelemaan, ei ole itse koskaan asettanut pahaa siunaukseksi eikä ole jättänyt nälkäisiä ravitsematta, eikä päästänyt sairaita parantumattomina luotaan.

Usko siis minua, että toimimisemme ainoa oikea periaate täällä on nähdä hyvä ja paha määrättyinä luonnollisen tuntemisemme kautta edistämään yhtä ja voittamaan toista niin sydämellisellä koittamisella, kuin ei olisikaan muuta maailmaa kuin tämä. Poista ennen kaikkea se mieletön ajatus, että taivas sekaantuu parantamaan suuria virheitä, antaessaan vapaan vallan omille laeilleen rangaista pieniä. Jos huolimattomasti valmistat ruo'an, niin älä odota, että sallimus sen tekee maukkaaksi; odota yhtä vähän Jumalan sekaantumista, jos ohjaat ymmärtämättömyyden aikoina elämäsi harhaan, ja että tuo sekaantuminen johtaisi kaiken hyväksi. Totisesti sanon sinulle, ettei maailma ole sillä tavalla järjestetty. Seuraukset suurista virheistä ovat yhtä varmat kuin pienistäkin. Ja koko elämäsi ja kaikkien sinun vaikutuksesi alaistenkin elämän onni riippuu niin sananmukaisesti sinun järjestäsi ja maltillisuudestasi, kuin aterian oivallisuus ja järjestys.

2. Ensimmäinen velvollisuutemme naista kohtaan — ei yksikään ajatteleva ole sitä epäilevä — on antaa hänelle semmoinen ruumiillinen kehitys ja harjoitus, jommoista hän tarvitsee terveytensä vahvistamiseksi sekä kauneutensa täydentämiseksi; sillä tuon kauneuden korkein jalostuttaminen ei ole saavutettavissa ilman hänen toimeliaisuutensa ja hennon voimansa loistoa; hänen kauneuttansa täydentämään ja tämän mahtia enentämään. Kauneus ei voi olla koskaan liian mahtava eikä voi se liian kauvas valaa pyhää valoansa; mutta muista, että saadakseen kauneutta puhkeamaan, on kaikki ruumiillinen vapaus ilman sydämen suoruutta turhaa.

3. Älä usko voivasi tehdä tyttöä suloiseksi tekemättä häntä onnelliseksi. Et voi pakottaa hyvän tytön luonnetta etkä estää hänen luonnollisia mieltymyksen ja ponnistuksen halujaan, niin ettei se este olisi ainaiseksi lyönyt leimaansa hänen piirteisinsä tehden sen sitä tuskallisemmalla ankaruudella, kun se poistaa loiston hänen viattomista silmistään ja lumouksen hänen puhtaalta otsaltaan.

4. Naiskasvojen täydellinen sulous voi vain johtua siitä ylevästä rauhasta, mikä perustuu onnellisten ja hyödyllisten vuosien muistoon — täysin suloisiin muistelmiin, — sekä siihen yhdistettyyn, vielä ylevämpään lapsekkuuteen, joka varsin vaihtelevana ja lupaavana sekä hilpeänä että vaatimattomana on aina altis toivomaan, että pitäisi oleman vielä parempaa voitettavana ja annettavana.

Sinun on siis ensin kehittäminen hänen ruumiillista muotoaan, sitten saavuttamansa voiman mukaan täyttäminen hänen henkensä kaikella sillä tiedolla ja kaikilla niillä ajatuksilla, jotka vahvistavat hänen luonnollisia oikeuden taipumuksiaan sekä puhdistavat hänen luonnollista rakkaudentunnettaan.

Hänelle on annettava kaikki se tieto, mikä hänet tekee kykeneväksi ymmärtämään ja tukemaan miehensä työtä: mutta ei olisi se sentään annettava hänelle tiedoksi siinä merkityksessä, kuin olisi hänen tarkoituksensa tietää, vaan ainoastaan tuntea ja arvostella. On itsessään yhdentekevää, tunteeko hän useita kieliä vai yhden; mutta se on tärkeintä, että hän kykenee osoittamaan ystävällisyyttä vieraille sekä tajuamaan puheensa suloutta. Ei ole hänen arvolleen välttämätöntä, että hän tutustuu johonkin tieteesen. Mutta tärkeintä on, että hän tottuu tarkasti ajattelemaan; että hän käsittää luonnonlakien tarkoituksen, välttämättömyyden ja kauneuden sekä seuraa ainakin yhtä tieteellisen sivistyksen polkua tuolle nöyryytyksen katkeran laakson kynnykselle, mihin viisaimmat ja urhoollisimmat miehet laskeutuvat tunnustamaan olevansa ikuisesti lapsia, jotka aavalla rannalla kokoovat piikiveä. Sillä on vähän merkitystä, miten monen kaupungin aseman hän tuntee, kuinka monta vuosilukua tai kuuluisain ihmisten nimeä hän tietää; ei ole kasvatuksen tarkoitus muuttaa nainen sanakirjaksi; mutta on perin tarpeellista opettaa hänet syventymään koko persoonallisuudellaan lukemaansa historiaan; vilkkaasti kuvaamaan tapahtumat loistavalla mielikuvituksellaan; käsittämään hienolla vaistollaan ne liikuttavat ja draamalliset asianhaarat, joita historioitsija usein vain himmentää johtopäätöksillään ynnä järjestämisellään eroittaa: hänen tehtävänsä on noudattaa jumalallisen palkitsemisen salattua oikeutta sekä tähystää pimeän läpi tulisen verhon kovaonnisia kuteita, jotka rikoksen ja koston yhdistävät. Mutta ennen kaikkea on hänet opetettava ulottamaan osanottonsa rajoja siihen historiaan, joka ainaiseksi ratkaistaan hänen rauhassa eläessään sekä siihen aikalaistensa suureen onnettomuuteen, joka, jos hän sitä oikein suree, ei koskaan palaa. Hänen täytyy harjaantua kuvittelemaan, minkä vaikutuksen tekisi hänen luonteeseensa ja käytökseensä se seikka, että hän jokapäivä olisi tekemisissä kärsimysten kanssa, jotka, syystä etteivät ole hänen näkyvissään, ovat yhtä todellisia. Hänen täytyy käsittää, minkälaisessa mitättömässä suhteessa pieni maailma, jossa hän elää ja rakastaa, on maailmaan, missä Jumala elää ja rakastaa, ja vakavasti pitää häntä opettaa pyrkimään siihen, etteivät hänen hurskaat ajatuksensa heikontuisi suhteissaan lukuihin, joita ne sisältävät; ettei hänen rukouksensa olisi heikompi anoessaan niiden monien puolesta, joilla ei ole ketään, joka heitä rakastaa, puolesta niiden "kaikkien, jotka ovat surullisia ja raskautettuja" kuin anoessaan hetkellistä tuskan lievitystä puolisolleen tai lapselleen.

5. Uskon, että tytön kasvatuksen, mikäli se koskee opin kulkua ja ainesta, pitäisi oleman joksikin samallaisen kuin pojan; sen pitäisi vaan olla toisin suunnattu. Kussakin elämäntilassa pitäisi naisen tietämän, mitä hänen miehensä tietää, mutta toisella tavalla. Miehen pitäisi sitä perinpohjaisesti ja siinä edistyen vallita; naisen oleman yleisessä täydentämisessä jokapäiväiseksi avuksi. Kyllä olisi usein viisaampaa, että miehetkin suoranaista käytäntöä varten oppisivat naisten tavalla ja pyrkisivät henkisiä voimiansa kurittamaan ja kehittämään niillä työaloilla, jotka myöhemmin olisivat yhteiskunnan palvelukseen sopivammat; mutta yleisesti puhuen pitäisi miehen perinpohjaisesti oppia joka opettelemansa kieli tai tiede, samalla kuin naisen olisi samaan kieleen tai tieteesen tutustuminen vain siinä määrin kuin hän kykenee ottamaan osaa miehensä ja hänen parhaiden ystäviensä harrastuksiin.

Mutta kaiken tämän on tapahtuminen erinomaisella huolellisuudella. On olemassa suuri ero elementaarisen ja pintapuolisen tiedon välillä — tarmokkaan alun ja epävarman koko piiriä noudattaa koittavan yrityksen välillä. Vaimo voi aina auttaa miestään tiedollaan, vaikka tämä olisi kuinkakin vähäinen. Puolinaisella tiedollaan taikka väärinkäsityksellään voi hän miestään vain tuskastuttaa.

Jos tyttö ja poika täytyy tosiaankin eri tavalla kasvattaa, niin neuvoisin, että niistä molemmista tyttö varhemmin tutustutettaisiin syvällisiin ja vakaviin asioihin, siliä hänen järkensä kypsyy nopeammin: niin että häntä varten valittu lukeminen ei saisi olla vähäpätöisempää, vaan päinvastoin arvokkaampaa sekä tarkoitettu lisäämään kärsivällisyyttä ja vakavuutta hänen luonnolliseen ajatuksenterävyyteensä ja järjennopeuteensa ynnä pysyttämään hänet ylevissä ja puhtaissa ajatuksissa. En antaudu nyt minkäänlaisiin kysymyksiin kirjojen valintaan nähden; pitäkäämme vain huolta, ettei hänen pöydälleen kasaantuisi lainakirjaston kirjoja, jotka olisivat vielä kosteita epäviisauden lähteen viimeisestä kevyestä vaahdosta.

6. En yritä määräämään, miten paljo romaanilukemista olisi sallittava. Mutta sitä tahtoisin teroittaa mieleen, että jos romaaneja, runoja tai historiaa luetaan, niin niitä ei valikoittaisi siihen nähden että ne olisivat huonoista ominaisuuksista vapaat, vaan että niissä on olemassa hyviä ominaisuuksia. Paha, joka satunnaisesti ja siellä täällä mahtavassa kirjassa kummittelee taikka piilee, ei koskaan vahingoita jaloa tyttöä; mutta kirjailijan tyhjyys masentaa häntä ja hänen rakastettava mielettömyytensä alentaa häntä. Jos hänellä on tilaisuus päästä hyvään vanhojen klassikkojen kirjastoon, on valikoiminen tarpeeton. Poista nykyaikaiset aikakauskirjat ja romaanit tytön tieltä: vaan päästä hänet kunakin sadepäivänä vanhaan kirjastoon ja jätä hänet omaan oloonsa. Hän kyllä löytää sen, mikä hänelle sopii; sinä et voisi sitä hänelle valita: sillä tämä juuri on tytön ja pojan välisen luonteen kehityksen erotus — sinä voit poikaa muovailla muodoksi, kuten kalliota, taikka, jos hän on parempaa ainesta, takoa kuin pronssipalasta. Mutta tyttöä et voi ensinkään takoa. Hän kasvaa kuin kukkanen, — ilman päivänpaistetta hän näivettyy; hän surkastuu kuin narssissi kotelossaan, jos et anna hänelle kylliksi ilmaa; hän lankee ja tahrii otsansa tomuun, jos jätät hänet joinakuina elämänsä hetkinä ilman apua; mutta et voi häntä kahlehtia; hänen täytyy käydä omaa tietään, voidakseen ylipäänsä kehittyä, ja hänen hengelleen ja ruumiilleen täytyy aina sallia vapaata ja kevyttä omaa liikuntoa sekä neitsyeellisen vapauden askeleita. Päästä hänet vanhaan kirjastoon, sanon minä, niinkuin päästäisit nuoren hirven pellolle. Se tuntee kaksikymmentä kertaa paremmin vahingolliset ruohot kuin sinä, samoin hyvätkin, ja on valitseva itselleen muutamia katkeria ja pisteliäitä, jotka hänelle ovat terveellisiä ja joita sinä et vähimmässäkään määrin olisi osannut semmoisina pitää.

7. Te kasvatatte tyttöjänne, ikäänkuin olisivat ne olemassa koristukseksi ja valitatte sitten heidän kevytmielisyyttään. Tehkää heidät osallisiksi samoista eduista kuin veljensäkin. Ohjatkaa heidätkin samoihin suuriin hyväntaipumuksiin; opettakaa heillekin, että rohkeus ja totuus ovat heidän olemuksensa peruspylväät: luuletteko, etteivät he seuraisi semmoista kutsua rohkeana ja uskollisena, jommoisia he ovat jo nytkin, vaikka tiedätte tässä kristillisessä kuningaskunnassa tuskin olevan yhtään tyttökoulua, jossa lasten rohkeutta ja avomielisyyttä pidetään puoleksikaan niin tärkeänä, kuin heidän tapaansa astua ovesta sisään; ja vaikka koko yhteiskunnallinen systeemi, joka perustuu tavanmukaiseen elämän toimeentulon hankkimiseen heille, on pelkuruuden ja petoksen mätä rutto, — pelkuruuden, sillä se ei uskalla antaa heidän elää ja rakastaa toisin, kuin heidän naapurinsa tahtovat; petoksen, asettamalla tytön havaittavaksi oman ylpeytemme tarkoituksiin maailman pahimman turhamielisyyden täyden loiston juuri ajalla, jolloin hänen tulevan elämänsä koko onni riippuu siitä, että hän jäisi vahingoittamatta.