KIUSAAJA.

(Hänen ylhäisyytensä yksityinen vastaanottohuone. Hänen ylhäisyytensä on aamutakissaan. Poliisimestari, entinen kaartinkapteeni, täydessä univormussaan, tulee sisään, pysähtyy ovensuuhun ja tervehtii sotilaallisesti. Hänen ylhäisyytensä menee teeskennellyn ystävällisesti. häntä vastaan.)

HÄNEN YLHÄISYYTENSÄ: Ahaa, Ivan Petrowitsch! käykää peremmä, käykää peremmä, rakas ystäväni! Vai niin, pankaa lakki tähän tuolille ja riisukaa miekkanne. Istukaa tähän sohvaan … ei mitään virallisuuksia … tahdoin puhua kanssanne niinkuin toverin kanssa … tehkää hyvin!

KAPTEENI: (panee pois lakkinsa ja miekkansa.) Niinkuin teidän ylhäisyytenne käskee.

HÄNEN YLHÄISYYTENSÄ: Minä en käske, minä vain pyydän, rakas Ivan Petrowitsch—olemmehan tavallamme asetovereita … samasta sota-akatemiasta.

KAPTEENI: (istuutuu sohvaan niin kauas kuin suinkin voi hänen ylhäisyydestään.).

HÄNEN YLHÄISYYTENSÄ: Kas niin, jahah, te voitte hyvin … sehän on mainiota … ja kaikki muuten tarpeellisessa kunnossa. Apropos, olette saanut salaisen kiertokirjeeni Hänen Korkeutensa matkasta?

KAPTEENI: Olen, teidän ylhäisyytenne.

HÄNEN YLHÄISYYTENSÄ: Päivä ei vielä ole määrätty, mutta olen jo nyt tahtonut ilmoittaa maan poliisiviranomaisille asiasta, niin että he voivat ryhtyä tarpeellisiin toimenpiteisiin Hänen Korkeutensa vastaanottamiseksi.

KAPTEENI: Kaikki on oleva aikanaan valmiina, teidän ylhäisyytenne.

HÄNEN YLHÄISYYTENSÄ: Tietystikin tulee koko maa, mutta erittäinkin maan pääkaupunki tekemään velvollisuutensa? Vai niitä luulette?

KAPTEENI: Olen vakuutettu siitä, että maa tulee tekemään velvollisuutensa.

HÄNEN YLHÄISYYTENSÄ: Kaikkialla, missä Hänen Korkeutensa ennen on matkustanut, ovat asianomaiset, sekä sotilas- että siviiliviranomaiset tehneet enemmänkin kuin velvollisuutensa … pystyttäneet kunniaportteja, toimittaneet lähetystöjä … te ymmärrätte? Se on kaunis tapa Hänen Korkeutensa kotimaassa—ja kai myöskin Suomessa?

KAPTEENI: (vaikenee.)

HÄNEN YLHÄISYYTENSÄ: Ette saa käsittää minua väärin … en suinkaan tahdo millään tavoin pakottaa … sen tulee tietysti tapahtua itsestään … luuletteko?

KAPTEENI: Mikä tapahtuu, se tapahtuu varmaankin itsestään.

HÄNEN YLHÄISYYTENSÄ: Niin, tietysti … tahdoinkin oikeastaan vain tietää, mitä luulette, että kansa … tehän tunnette heidän mielialansa?

KAPTEENI: Suomalaiset ovat hitaita hurraamaan, teidän ylhäisyytenne.

HÄNEN YLHÄISYYTENSÄ: Mutta hitaatkin voi saada hyvän esimerkin avulla innostumaan.

KAPTEENI: Suomalaisilla on vanha sananlasku, joka sanoo: ei kukko käskien laula.

HÄNEN YLHÄISYYTENSÄ: Vai niin! (Väkinäisesti naurahtaen.) Vai on niillä semmoinen sananlasku. Käskien laula? Mutta eihän ole kysymys käskystä, ainoastaan esimerkistä, tai sanokaamme vain: merkistä, jonka joku joukolle antaa. Toivon siis saavani teiltä, hyvä Ivan Petrowitsch, tietää kaikesta, mitä valmistellaan, mitä on tekeillä—suhteessa niinkuin toisessakin?

KAPTEENI: Olen vast'edes niinkuin tähänkin saakka jättävä jokapäiväisen raporttini teidän ylhäisyytenne kansliaan.

HÄNEN YLHÄISYYTENSÄ: Ei, ei, ei kansliaan, vaan minulle itselleni, mieluimmin suullisesti.

KAPTEENI: Olen tekevä velvollisuuteni, teidän ylhäisyytenne.

HÄNEN YLHÄISYYTENSÄ: (laskee kätensä hänen polvelleen.) En pyydä sitä velvollisuutena esimiestä kohtaan, vaan persoonallisena palveluksena minulle. On asioita, jotka ovat olemassa ainoastaan meitä varten, teitä ja minua … mitä kerrotaan, mitä huhuja … mitä eräät henkilöt … te ymmärrätte?

KAPTEENI: (on vaiti, hetken äänettömyys.)

HÄNEN YLHÄISYYTENSÄ: Mutta enhän oikeastaan aikonutkaan kaikesta tästä … sillä ei ole mitään kiirettä. Vielähän ehdimme.—Näytätte niin rasittuneelta, Ivan Petrowitsch … paljon työtä ja huolta, eikö totta? Liian paljon! Sanokaa, kuinka suuret ovat tulonne?

KAPTEENI: Palkkani on viisituhatta markkaa, vapaa asunto, valo ja puut.

HÄNEN YLHÄISYYTENSÄ: En kysynyt palkkaanne, tarkoitan: kuinka paljon teillä on tuloja?

KAPTEENI: Teidän ylhäisyytenne, minulla ei ole muita tuloja kuin palkkani.

HÄNEN YLHÄISYYTENSÄ: Kuinka ei? Ei muita tuloja kuin palkkanne? Viisituhatta markkaa!

KAPTEENI: Asunto, valo ja…

HÄNEN YLHÄISYYTENSÄ: Ei täyttä kuutta tuhatta! Onko se mahdollista? Virkamiehellä teidän asemassanne, niin vastuunalaisessa virassa, sehän on … teillä pitäisi, rakas, rakas Ivan Petrowitsch, teillä pitäisi olla ainakin ruplissa se, mikä markoissa. Olette varmaan ollut pakotettu tekemään velkoja?

KAPTEENI: Teidän ylhäisyytenne, en ole ollut siihen pakotettu.

HÄNEN YLHÄISYYTENSÄ: Mutta ei kai teille kuitenkaan olisi vastenmielistä saada joitakin sivutuloja?

KAPTEENI: Pyydän anteeksi, mutta minä en ymmärrä, mitä teidän ylhäisyytenne tarkoittaa.

HÄNEN YLHÄISYYTENSÄ: Ette ymmärrä. (Nauraa.) Mutta, rakas Ivan Petrowitsch, minä tarkoitan: jotakin ylimääräistä, jotakin erikoista palkkiota joistakin erikoisista palveluksista.

KAPTEENI: En tiedä tehneeni mitään erityisiä palveluksia, joilla olisin ansainnut…

HÄNEN YLHÄISYYTENSÄ: (käsi uudelleen kapteenin polvella.) Minun tarvitsee vain sanoa sana, ja te voitte saada esim. ritarimerkin ja sitä seuraavan vuotuisen apurahan, lisän pieneen palkkaanne, joistakin erikoisista palveluksista—tulevaisuudessa.

KAPTEENI: (jäykästi.) Kiitän teidän ylhäisyyttänne, mutta, niinkuin minulla jo oli kunnia sanoa, minä tulen hyvin toimeen sillä palkallani, mikä minulla on.

HÄNEN YLHÄISYYTENSÄ: Olette kovin vaatimaton herra, kapteeni. (Tarkastaa häntä terävästi.) Tai ehkä kovin vaativainen. (Nousee ylös merkiksi, että puhelu on lopussa.)

KAPTEENI: (on vyöttänyt miekkansa ja ottanut lakkinsa). Onko teidän ylhäisyydellänne mitään muuta käskettävää?

HÄNEN YLHÄISYYTENSÄ: (viitaten virallisesti.) Saatte mennä! Hyvästi!

KAPTEENI: (käsi lakin liepeessä.) Jumala varjelkoon, teidän ylhäisyytenne! (Poistuu kankean virallisesti.)

HÄNEN YLHÄISYYTENSÄ: (yksin miettii hetken, yht'äkkiä hänelle selviää.) Ah, nyt tiedän! Hän ottaa tietysti lahjoja heidän salaisesta agitatsionirahastostaan!

1899.