KOLMAS NÄYTÖS.
Reading edition
Ylipäällikön teltta Husulan leirillä. Teltta on korkeahko ja kauttaaltaan tummansinisestä kankaasta. Peräseinässä käytävä taustalle, jota ei kuitenkaan näy, sillä verhot muodostavat aukon, josta ajatellaan nähtävän viistoon vasemmalta oikealle, mutta ei suoraan taustalle. Vasemmalta taka-alalta ja oikealta etualalta käynti teltan toiseen osaan ja ulos. Oikeassa takanurkassa on sinikeltainen Ruotsin lippu. Keskellä näyttämöä on mustalla verholla peitetty laaja pöytä, jolla on papereita ja karttoja, sekä lähettyvillä tumma, korkeaselustainen nojatuoli. Teltan permanto on hieman epätasainen. Vasemmalla etualalla on ryhmässä pari kiveä ja laaja kanto, jotka on peitetty istuimiksi tummalla kankaalla.
I KOHTAUS.
Bierken, v. Otter, Björnram ja Hierta tunkeilevat uteliaina ja liikehtivät Klickin ympärillä, joka ei näytä saavan suunvuoroa.
HIERTA (kävelee touhukkaana etualalla). Charmant, charmant…
v. OTTER (keskellä seisovasta ryhmästä). Par la barbe… parbleu…
BIERKEN (v. Otterille). Lakkaa siitä murisemasta.
BJÖRNRAM (terävästi). Antakaa hänen kertoa! Missä on kuningas?
BIERKEN. Mitä aikoo herttua ja laivasto?
KLICK (istuutuen nojatuoliin; hengästyneenä). Odottakaa… Heinäkuisessa helteessä…
v. OTTER (on kaatanut taskumatistaan pieneen pikariin ryypyn). Ryyppy, veli hyvä.
HIERTA. Mepä olemme jeevelinmoisia poikia, charmant.
KLICK (otettuaan ryypyn). Yötä päivää ratsulla, kurkussa tomu ja sieraimissa Suomenlahdelta ruumiitten haju…
BIERKEN. Näitkö Suursaaren sankaria?
KLICK. Herttua ei ole Suursaaren jälkeen tehnyt mitään, laivasto makaa Viaporissa, ja kapina kiertää kulovalkeana laivalta laivalle. Huhuttiin, että kuningas aiottiin vangita ja kutsua kansakunnan kokous päättämään itsenäisen Suomen hallitusmuodosta. Toiset kannattavat Jägerhornia ja tasavaltaa, toiset ovat valmiit antamaan Suomen kruunun Kaarle herttualle, jos hän nousee veljeänsä vastaan. Ja kuningas kulki, kuulema, höperönä laivan kannella ja tuhersi itkua.
HIERTA (muiden nauraa hohottaessa). Qu'elle bagatelle!
BIERKEN. Mutta me olemme kuulleet, että kuningas on jättänyt laivaston ja on matkalla maa-armeijaan?
KLICK. Niin on, sillä herttua on Juudas eikä sankari. Hän ei nosta miekkaa veljeänsä vastaan, mutta jättää hänet meidän käsiimme. Hän on luvannut kuninkaalle lähettävänsä täksi illaksi saarilaivaston Haminanlahteen tukeakseen muka meidän hyökkäystämme ensi yönä Haminaa vastaan. Mutta samalla hän on antanut sanansa kapinallisille, ettei laivasto tule ampumaan laukaustakaan joukkojemme hyökätessä. Herttua, nähkääs, odottaa, että me suoritamme työn ja hän saa "tahrattoman" kruunun. (Nousee.) Mutta siinä hän erehtyy.
BJÖRNRAM. Vasta hiljan saapuneena en ole oikein varma, mitä veljet ovat täällä suunnitelleet. Loistavia tekoja, luulen?
BIERKEN. On kyllä aiottu jos jotakin. Mutta mitä tehdä täällä keskellä Husulan soita. Miehistö sairastelee ja…
KLICK. Sitä parempi. Sillä meistä, vain meistä riippuu nyt Suomen kohtalo. (Lähestyen, melkein kuiskaten.) Vai ettekö tiedä, että kuningas on matkalla tänne, Husulaan.
v. OTTER. Parbleu, hän juoksee kuin jänis surmanpensaaseeni
KLICK. Hän on käsissämme. (Siirtyy vasemmalle taka-alalle, jää odottavana katsomaan taustalle päin.)
HIERTA (pelästyneenä). Mi-mi-missä on Jä-Jä-Jägerhorn?
BIERKEN (epäluuloisesti). Siitä asti, kun hänet korotettiin ylipäällikön ajutantiksi, näyttää hän viihtyvän huonosti seurassamme.
BJÖRNRAM (viekkaasti). Älkäämme ihmetelkö, veljet. Kuka meistä ei nauttisi suosiota, jos sitä meille tippanenkin pirahtaisi.
KLICK (lähestyen; tuimasti). Mitä täällä uskalletaan? (Björnramille.) Pyrittekö kylvämään keskuuteemme epäröintiä ja kateutta? (Kaikille.) Jägerhorn ratsastaa parhaillaan Anjalan tietä kuninkaan edellä, ja kuningas ajaa vaunuissa omaa kuolemaansa takaa. Joka leiriin hän kylvää kapinaa, ja joka pysähdyspaikassa ottaa kuninkaan vastaan mykkänä tuijottava joukko. Kuoleman silmät tuijottavat, kuningas näkee sen, mutta hän ei uskalla palata, sillä Haminan valloitus on hänen ainoa pelastuksensa. Odottakaa ja totelkaa.
BJÖRNRAM. Mikään ei ole minulle mieluisampaa kuin totella mestariamme. Mutta en ole tosiaankaan täysin varma mitä sanovat sotamiehet meidän leirissämme asiasta, lähes puolet ruotsalaisia ja…
v. OTTER. Jaa, pojat, taistelevatko ne vihollista vastaan vielä sittenkin kun…
II KOHTAUS.
Isaura tulee näkyviin vasemmalta.
ISAURA (erikoisesti v. Otterille). Toivon, etteivät kavaljeerit ole joutuneet pelon valtaan? (Ojentaa kätensä v. Otterin suudeltavaksi.)
KAIKKI (kumartavat).
HIERTA (sopertaen). Mademoiselle, quelle beauté…
v. OTTER (mielihyvästä palaen; tankaten). Jalosukuinen neiti, vain hieman harkintaa, ansaitaksemme… Pohjolan kauneimmasta kädestä… (Kykenemättä jatkamaan kohteliasta lausettaan; suuriäänisesti.) Suoraan sanoen: hurmaavasta sydämestä tarjoo Sebastian von Otter vaikka joka päivä tämän syntisen päänsä.
ISAURA (on istuutunut nojatuoliin). Herroille lienee turvallista kuulla, että eversti Hastfehr on valmis marssimaan Savon-joukkoineen avuksemme heti, kun Suomen pelottomimmat ritarit ovat antaneet arvoisensa iskun.
KLICK. En ole epäillyt hetkeäkään, että myös sisämaan joukot ovat yhtyneet meihin, ennenkuin huomisaamu on valjennut.
BJÖRNRAM. Olisi kuitenkin hyvä tietää suunnitelmasta jotain muutakin kuin…
HIERTA (keskeyttäen). Oh, suunnitelma! (Kumartaen Isauralle.) Emmekö ole ritareita, jotka iskevät sidotuin silmin, kun…
v. OTTER (työntäen Hiertan syrjään). Kylläpä kai. (Isauralle tarkoittaen.) Mutta jos täällä joku kiistää kunniasta ansaita ensimmäisenä… (Hiertaa tyrkäten.) Ymmärrätkös?
BIERKEN. Ja mitä tässä enää jauhetaan tyhjiä akanoita. Kaikki yhden kortin varaan ja… kuningas lautaan.
BJÖRNRAM (taka-alalta). Ratsuja…
KLICK. Ketähän? (Siirtyy oviaukon luo.)
ISAURA (nousee).
BIERKEN. Jägerhorn!
KLICK (oviaukolta). Niitä on kaksi! (Katoo taustalle.)
ISAURA. Hyvät herrat, olen iloinen, että olette hetken lähestyessä valmiit mieleltänne. (Björnramille; äkkiä.) Paitsi te, herra…
BJÖRNRAM (nokkelasti; viitaten Hiertaan ja v. Otteriin päin). Sidotuin silmin lentävät sokot ja päätä vailla kukot. En ole kumpiakaan…
ISAURA (poistuu vasemmalle).
III KOHTAUS.
Jägerhorn, Klick ja Ehrenström tulevat taustalta.
JÄGERHORN (tuoden Ehrenströmin etunäyttämölle). Katsokaa, nuorin veljemme on palannut! Ei tuhlaajapoikana, vaan hyvänä ennusmerkkinä.
KLICK (ihmeissään). Mistä tulet? Yli rajanko vai…?
JÄGERHORN. Kerro heille. Sinä todistat parhaiten, että juuri me valitsimme oikean tien.
EHRENSTRÖM (istuutuen vasemmalle). Uskossani kenraaliin petyin katkerasti. Hän juhli maatiloillaan kuin ainakin ryssäläinen pajari, hovissa hän mielisteli Katariinaa kuin kätyri ja näytti unohtaneen kokonaan patrioottien asian. Kun rohkenin hänelle tästä huomauttaa, julmistui hän kuin pahin satraappi ja uhkasi toimittaa minut Siperiaan…
KAIKKI (ihmeissään mumisten). Siperiaan…
EHRENSTRÖM. Niin, Siperiaan, minut, joka olin jumaloinut häntä poikaiästä asti. — Silloin pakenin. En kyennyt kumartamaan ryssäläiseen malliin. Kotimaassa olen vaeltanut kurjana paikasta toiseen. Kuninkaalta ei minulla, karkurilla, ole armoa odotettavissa. Jos astun hänen eteensä, lyöttää hän minut rautoihin tai lähettää suoraan mestauslavalle. Jägerhorn ja te, veljet, olitte ainoa toivoni. (Jägerhornia tarkoittaen.) Tapasin hänet Liikalassa, ja hän otti minut vastaan kuin kaivatun veljen…
v. OTTER. Oikein tehty. Nyt vanhat hautaan, ja tänä iltana annetaan miehen kädestä.
JÄGERHORN (kaikille). Tunnette siis tilanteen?
ERI ÄÄNET. Olemme valmiit!
JÄGERHORN. Kuulkaa tarkasti. (Upseerien kokoonnuttua tiheäksi ryhmäksi hänen eteensä.) Kun kuningas saapuu seurueineen, astumme kaikki hänen vaunujensa luo. Minä, kreivi Possen ajutanttina, johdan hänet tänne, ilmoittaen, että kreivi on tulossa etuasemilta ja pyytää kahdenkeskistä keskustelua selostaakseen joukkojen asemat ja hyökkäyssuunnitelman. Kuninkaan astuttua telttaan asetutte te, Bierken ja Ehrenström, vartijoiksi kummallekin ovelle. Ja te muut johdatte seurueen von Otterin telttaan ja tarjoatte herroille tulomaljoja nopeassa tahdissa. Jos saan sopivan tilaisuuden, tulen itse antamaan teille merkin, jonka jälkeen poistutte seurasta yksi erältänne ja siirrytte tänne. Jos en ole tullut viimeistään neljännestunnin kuluttua, siirrytte samoin, ilman kutsuani. Kukin tarkastakoon ajoissa pistoolinsa. — Keräännyttyämme kuninkaan ympärille lausun keskustelun kuluessa kuuluvalla äänellä sanan tasavalta ja tähtään. Ymmärrättekö?
KAIKKI (nyökkäävät).
BJÖRNRAM on vetäytynyt ryhmästä erilleen ja aikoo hiipien kadota taustalle.
IV KOHTAUS.
Samassa astuu Björnramia vastaan Isaura, estäen hänen aikeensa.
ISAURA. Kavaltaja.
BJÖRNRAM (vetäytyy vasemmalle etualalle, näytellen hämmästynyttä).
MUUT (ympäröivät hänet samassa puoliympyrän muotoiseen kehään).
ISAURA. Hän aikoi hiipiä kuningasta vastaan ja myödä teidät hyvästä hinnasta.
BJÖRNRAM. Olen kyllä havainnut olevani armollisen neidin epäsuosiossa.
ISAURA. Jo Tukholmassa hän herätti epäluulojani. Hän näytti päässeen Armfeltin suosioon nopeammin kuin hänen ansionsa edellyttävät…
HIERTA (kopeloi nokkelasti Björnramin rintapieliä ja vetää esiin sinisen merkin). Voilà Sininen merkki! Hän on kertonut tästä minulle… Urkkijain merkki, voilà!
BIERKEN (tarttuen pistooliin). Kuolema.
JÄGERHORN. Seis. Ei mitään melua nyt. (Osoittaen oikealle.) Viereiseen telttaan, sitokaa lujasti.
BIERKEN (ottaen Björnramia käsivarresta). Ja lukko hampaisiin, kyllä osataan. (Vie Björnramin oikealle.)
JÄGERHORN (kuohuksissaan). Te muut? Oletteko vannoneet?
KLICK. Rauhoitu, veli, sinä tiedät voivasi meihin luottaa.
JÄGERHORN. Niin, niin, siirtykää teltan edustalle ja tuokaa ajoissa sana.
(Klick, v. Otter, Ehrenström ja Hierta poistuvat taustalle).
ISAURA (lähestyen; kuiskaten). Rakkain…
JÄGERHORN Minä vapisen…
ISAURA. Sinä? Kuinka…
JÄGERHORN (katkonaisesti). Minä vapisen… ja silmäni ovat pimeässä.
ISAURA (hoivaa Jägerhornin nojatuoliin istumaan). Lepää hetkinen, toivut kyllä.
JÄGERHORN (yhä katkonaisesti). Tiedäthän… kun metsässä tarttuu otsaasi hämähäkin verkko, tarttuu toinen, kolmas… peittävät silmäsi, tunkevat huultesi väliin kuin katkera tomu. Sinulla on kiire heittää ne pois. Et pääse niistä eroon. Ne tuntuvat kasvoilla yhä, vaikka olet ne pyyhkinyt menemään. Luulen, että Juudaksen kämmenellä oli tuollaista nihkeää verkkoa, kun hän antoi kättä, ja huulilla tuollaista kitkerää tomua antaessaan suudelman… Petturin käden kosketuksesta minä nyt vapisen.
ISAURA (rauhoittaen). Tiedän… olet oikeassa.
JÄGERHORN (sisäisessä hädässä; melkein kuiskaten). Ja minusta tuntuu, kuin nyt odottaisin hänen suudelmaansa.
ISAURA (suutelee äkkiä Jägerhornia; kääntäen leikiksi). Siinäs sait. Maistuiko katkeralta? Vai kitkerältäkö?
JÄGERHORN (yhä ristiriitaisessa mielentilassa). Polttavalta…
ISAURA (nauraen). Eikö miltään muulta?
JÄGERHORN. Ikäänkuin kaukaiselta… (Äkkiä, kuin löytäen oikean langan.) Niin, juuri sellainen olet sinä minulle. Sinun suudelmasi on kuin tummanpuhuva rypäle, joka jostain lasketaan huulilleni. Mutta sinä, sinä itse et ole lähellä. Sylisi on avoinna, mutta kuitenkin loittonet…
ISAURA. Vain tähän päivään ja tähän tummansiniseen telttaan saakka.
JÄGERHORN (melkein uhkaavasti). Viime aikoina on minun yhä useammin täytynyt pysähtyä ajattelemaan sinua ja minua.
ISAURA. Ota pistoolisi esiin, tarkasta se ja koettele onko käsivartesi vakaa. Nyt älä mieti muuta, jos aiot onnistua.
JÄGERHORN. Juuri sitä parhaillansa teen. (Vaativasti.) Mitä rehellisemmin avaat nyt sydämesi sitä vakaammin tähtää käsivarsi.
ISAURA (epävarmana). Tarkoitin… tuotat itsellesi turhaa kärsimystä.
JÄGERHORN (puoliksi itsekseen). Suuren teon edellä lie Getsemanensa jokaisella. Minulla oli jo Juudas ja jäljellä olet — sinä.
ISAURA. Minä?
JÄGERHORN (nousten). Sinun salaisuutesi!
ISAURA. Muistat kai sanoneeni, että vihaan kuningasta, koska hän häpäisi minut sukuni edessä, ja hovia, koska siellä turmeltui nuori elämäni.
JÄGERHORN. Miten sinut häväistiin? Miten turmeltui elämäsi? Näiden kysymysten alla juuri on salaisuus.
ISAURA. Sanoit luottavasi minuun…
JÄGERHORN. Nyt voit näyttää, että olet luottamukseni arvoinen.
ISAURA. Etkö muista, ken lähestyy? Onko nyt tunnustusten aika… (Äkkiä.) Ja kestätkö sen, oletko varma?
JÄGERHORN (jäykästi; miettivästi). Minun täytyy kestää tilinteko sinun kanssasi ja itseni kanssa… juuri nyt. (Kiihkeämmin.) Mitään epäselvyyttä, salaisuutta, jonka alla voi piillä kylmyys, kierous, petos, ei saa jäädä tänä hetkenä välillemme. (Hiljaisesti.) Sekin lienee Getsemanesta osa…
ISAURA (pieni uhma äänessä). Kuule siis… (Istuutuu nojatuoliin.)
JÄGERHORN nojaa viereiseen pöytään tai nojatuoliin.
ISAURA. Pian eromme jälkeen pääsin hoviin. Luulin tulleeni onnellisten valtakuntaan. Minulle tuhlattiin siroja kumarruksia ja sieviä sanoja. Vieläpä prinssi Fredrik anoi suosiotani. Jos joskus muistuit mieleeni, hymähdin säälivästi itsekseni. Mutta… sitten rakastuin.
JÄGERHORN (katkerin hymyin). Et tietenkään toivottomasti?
ISAURA. En, vaan syvemmin kuin olisi sopinut hovin galanteriaan, ja lisäksi mieheen, joka oli aikeissa mennä avioliittoon toisen naisen kanssa.
JÄGERHORN. Siis keneen?
ISAURA. Häneen, jonka lemmenseikkailut ulottuvat Neapelista Tukholmaan, prinsessoista kamarineitsyt-tuttavuuksiin saakka. Ja hänen häitänsä valmistettiin, näytelmiä harjoitettiin ja karuselli rakennettiin kaupungin kokoiseksi…
JÄGERHORN. Niinpä niin…
ISAURA. Ja ne tulivat, tulivat. Mikään ei voinut niitä estää, sillä niin oli kuninkaan tahto. Mutta minua, minua hän rakasti… Sen tiesin, vaikka hän ei voinutkaan sitä sanoilla sanoa…
129
JÄGERHORN (naurahtaa katkerasti).
ISAURA. Vai luuletko, että rakkauteen tarvitaan sanoja?
JÄGERHORN. En, en, en!
ISAURA. Vihkimisyönä hän ryösti minut, vei maakartanoonsa, ja minusta tuli hänen rakastajattarensa. Oo, miten minä kostin tuolle vihitylle vaimolle, joka armollisesti oli suvainnut suudelmalla kiittää minua, hänen häittensä tanssijatarta. Kuulitko? Minusta tuli hänen rakastajattarensa.
JÄGERHORN (melankoolisen katkerasti). Miten sopivaa; Armfelt on hovin maître des plaisirs (halveksivasti) ja sinä — maîtresse.
ISAURA. Enkä sitä keneltäkään salannut. Paljastin suhteeni uhmamielin koko hoville ja itketin nuorta rouvaa. Niin tein… (masentuen) kunnes havaitsin, että olin kaikkien halveksima, kurtisaani, jolle keikarit alkoivat salaa tarjota lemmenkohtauksia. Havahduin, katsoin ympärilleni. Olin kuin tuo Tristanin rakastettu, kedolle ruoskittu, mutta itseni häpäisemänä, en toisten.
JÄGERHORN (raskaasti). Ja sitten… minä kelpasin pelastajaksi.
ISAURA. Ei, olit ainoa, joka koskaan olit ollut minulle oikea ritari. (Nousten.) Siispä: kosta puolestani, eikä kukaan voi antaa itseänsä toiselle sen rehellisemmin kuin minä itseni sinulle. — Kun tallaat kuninkaan hautaan, syökset samalla hänen suosikkinsa kunniasta kurjuuteen, maanpakolaiseksi, mitättömäksi. Tahraa verellä hänen koreat kasvonsa, jotta voin ne unohtaa… kokonaan.
JÄGERHORN (kuin näkisi allaan kuilun). Et siis…? Kuinka? Et ole unohtanut? Olet hänen, yhä hänen…
ISAURA. En, en. — Ne vain katselevat kuin… itsetyytyväinen viettelys…
JÄGERHORN. Tulit lääkettä hakemaan. Mikä mielenvikainen sattuma! Mitä sanonkaan… sattumako? Ei, ei… Helvetillinen harmonia! — Niinhän tein minäkin. Hain parannusta toisen sylistä. Sinä haet minulta. Tahdoin syövyttää sinun kuvasi olemattomiin toisen avulla. Sinä aiot pestä sen verellä, joka minun tulee vuodattaa. Samaa maata, samaa. Nainen on vain julmempi miestä. Viisaat ovat tainneet olla oikeassa.
ISAURA (hiljaisesti). Tiesin astuvani tuomarin eteen.
JÄGERHORN (puoliksi itsekseen). Korvata toinen toisella, rakkaus pienemmällä rakkaudella. Kenties julman elämän armeliasta viisautta? Mutta voi sitä, joka joutuu korvaamaan!
ISAURA. Etkö sitä itse sanonut, että olemme joutuneet samaan onnettomuuteen. Elämän edessä ovat pahat tekomme ja kärsimyksemme yhtä. Eikö se juuri meitä sovita ja lähennä?
JÄGERHORN (valoisammin). Niin, minä, itse vikapää, en ole oikea mies sinua tuomitsemaan. Sen sanoo oikeudentuntoni. (Joutuen jälleen kärsimyksen valtaan.) Mutta… minusta tuntuu, että yksityiset vihantunteemme tahraavat sen jalon rikoksen, jonka on minulta oikeutettu vaatimaan… yksin isänmaa. (Syyttävästi.) — Sinä toit pienen koston siihen, missä piti olla vain puhdasta velvoitusta…
ISAURA (vakuuttavasti). Alentuuko jalon tekosi arvo siitä, että tyrannin surmaamalla voit puhdistaa myös sen rakkauden, joka kokemattomuuteni tähden tahrautui. Ei, siitä se kirkastuu.
JÄGERHORN on kävellyt hetken, pysähtyy Isauran sanojen satuttamana ja istuu miettien vasemmalle.
ISAURA (lähestyen; hyväillen Jägerhornin päätä; houkutellen). Elämä kaivaa hautoja joka päivä. (Kumartuen yhä lähemmäksi.) Me luomme ne omalta osaltamme umpeen…
V KOHTAUS.
Klick ilmestyy hiljaa taustalta telttaan, jää odottavana taka-alalle.
JÄGERHORN (kuin löytämäisillään pelastavan ajatuksen). Mitä sanoitkaan? Molemmat ovat jaloja tekoja? Toinen ei kiellä toista…
ISAURA. Ne vaativat toinen toisensa. Voitko sanoa rikostasi jaloksi, jos et astu siihen kantapäilläsi jalo lupaus myös avuttoman naisen puolesta?
JÄGERHORN (mieleltään kirkastuen). Nyt tuntuu selkeämmältä… Tarkoitat? Jos kieltäisin vaativani hyvitystä loukatulle naiselle…
ISAURA. Nuoruutesi rakastetulle…
JÄGERHORN. Saisin kilpeeni tahran jo ennen taistelua.
ISAURA (painautuen Jägerhornin lähelle). Etkö tunne: liittämällä suureen kohtaloosi pienen katumuksentekijän koroitat mieltäsi oikealla hetkellä, juuri nyt, suurimman tuokion kynnyksellä…
JÄGERHORN (nousten; onnellisena). Sinäpä sen sanoit! — Salaisuutesi oli tehdä näiden hetkien koettelemuksen ylivoimaiseksi. Mutta… oikeaan aikaan sinä osasit myöskin avata Getsemanen portit. (Koskettaen Isauran hiuksia; lempeästi.) Magdaleena…
KLICK (kuin peläten häiritsevänsä). Veljeni… luulimme kuulevamme… (Kuuluu kaukaa taustalta yksinäinen torventoitotus.)
JÄGERHORN (toitotuksen vaiettua). Oikeinpa kuulit. (Iloisen varmasti.) Nyt on kaksin verroin silmä tarkka ja käsivarsi vakaa. (Poistuu taustalle.)
KLICK (Isauralle; nopeasti). Pyydän saattaa teidät toiseen telttaan.
ISAURA. En tahdo. Tehtäväni on täällä.
KLICK. Tehtävä on meidän! Sitäpaitsi… (Alkaa kuulua ulkoa pysähtyväin hevosten korskahtelua ja voimakasta äänten sorinaa.)
ISAURA. Olen teille avuksi, en vahingoksi, siihen saatte luottaa. Ja nyt… kukin paikalleen.
KLICK (katsahtaa taustalle; lähestyy). Jos kuningas näkisi teidät täällä…
ISAURA (ylpeästi). Mitä te pelkäätte? Eikö teillä ole panoksia? Ettekö osaa tähdätä?
KLICK. Osaamme kyllä. (Kääntyy; poistuu.)
ISAURA. Tahdon nähdä läheltä, vierestä, miten kosto täyttyy… (Siirtyy taka-alalle, katsoo oviaukosta viistoon oikealle, kuuntelee ulkona liikkuvan seurueen ääntensorinaa; tämän äkkiä lakattua hätkähtää, katsahtaa vielä kerran oviaukosta ja poistuu vasemmalle.)
VI KOHTAUS.
Kustaa III ja Jägerhorn tulevat taustalta.
KUNINGAS (mennen suoraan kohti pöytää, silmäten sillä oleviin papereihin). Noo, nuori herra, käyttäkäämme aikamme hyvin ennen kreivin saapumista, jotta hän voi ruveta miettimään teille nopeaa arvonylennystä, jonka — tietääkseni — hyvin ansaitsette.
JÄGERHORN (kylmästi, kohteliaasti). Pyydän käskyjänne, majesteetti.
KUNINGAS. Piirrokset, kartat!
JÄGERHORN (viitaten nojatuoliin; kumartaen jäykästi, mutta kohteliaasti). Suvainnette istahtaa, käyn noutamassa. (Aikoo poistua taustalle.)
KUNINGAS (epäluuloisena; äkkiä). Seis!
JÄGERHORN palaa jälleen kuninkaan eteen ja katsoo tyynesti häntä silmiin.
KUNINGAS (katsottuaan hetken tutkivasti, jälleen rauhoittuen). Niin, noutakaa.
JÄGERHORN kumartaa, poistuu.
KUNINGAS ottaa pöydältä käteensä jonkin piirroksen, istuu nojatuoliin ja levittää paperin polveaan vasten ja ryhtyy sitä silmäilemään.
VII KOHTAUS.
Isaura tulee oikealta, lähestyy hitaasti kuningasta, joka ei häntä huomaa.
ISAURA (laskien hiljaa kätensä tuolin selkänojalle). Kumma piirros, teidän majesteettinne.
KUNINGAS (katsahtaa; hätkähtäen). Neiti… (Ponnahtaa tuolista; ihmeissään.) Haamu, luulen…
ISAURA (synkästi). Vain maanpakolainen.
KUNINGAS (tointuen hämmennyksestä; taitavan kohteliaasti). Ja haamunakin poikkeus! Asiaan kuuluvaa rumuutta vailla. Todellakin… yhä vain "la plus jolie".
ISAURA. Juuri tuosta innostelevasta herjausnimestä, jonka hovinne kavaljeerit minulle antoivat, tulin vaatimaan hyvitystä teidän majesteetiltanne.
KUNINGAS (kylmähkösti). Suvainnette sitä ennen selvittää mistä saitte rohkeutta unohtaa käskyni, joka tarkoitti parastanne.
ISAURA (kohteliaan ivallisesti). En ole hetkeäkään unohtanut, että teidän majesteettinne karkoitti minut Quedlinburgiin, korkean sisarensa hoviin, jotta minun rakkauteni lakkaisi häiritsemästä Hedvig de la Gardien aviollista onnea.
KUNINGAS (yhä ankarammin). Jos ette siis unohtanut, rikoitte sen tahtoen ja tieten.
ISAURA. Arvelin teidän majesteettinne antavan armon käydä oikeudesta, kun on kysymyksessä vain naisellinen uteliaisuus.
KUNINGAS. Olen tullut käymään sotaa, en ratkaisemaan hovinaisteni arvoituksia. Puhukaa suoraan.
ISAURA (kiihkeästi). Oliko Hedvig de la Gardie paljonkin ylhäisempi ja paljonkin kauniimpi, ollakseen minua arvollisempi tulemaan Kustaa Mauri Armfeltin puolisoksi?
KUNINGAS (naurahtaen). Hänellä oli onni tutustua teitä aikaisemmin tuohon… Alkibiades parkaan.
ISAURA. Tutustuttuaan minuun hän pyysi teidän majesteettianne purkamaan kihlauksensa, sen pyynnön te hylkäsitte. Onnettomana hän rukoili edes häiden lykkäämistä, te torjuitte rukouksenkin, sillä köyhä kuningas tarvitsi suosikkinsa ylläpitämiseksi valtakunnan rikkaimman perijättären…
KUNINGAS (keskeyttäen; tuimasti). Keskustelumme on päättynyt, jos suvaitsette.
ISAURA. Olen sanottavani sanonut. Tahdoin vain teidän majesteettinne tietävän, että myös loukatun naisen katkeruus liittyy siihen Suomen aateliston vihaan, jonka tulessa se palaa parhaillaan lyijyisiä punnuksia Kustaa III:n elämänvaakaan…
KUNINGAS (kammahtaen). Elämän?
ISAURA. Ja kuoleman.
KUNINGAS (hätääntyy, astuu kiivaasti pari askelta taka-alalle, kuin pakoon lähtevä).
ISAURA (pysähdyttäen kuninkaan). Turhaa, teidän majesteettinne. (Siirtyy vasemmanpuoliselle oviaukolle.) Kummankin oven takana on salaliittolainen pistooli vireessä.
KUNINGAS (on siirtynyt etualalle, näyttää tarmokkaasti miettivän, kuin pelastusajatusta etsien).
ISAURA. Herrasmies ei kiirehdi pyöveliä.
KUNINGAS (kumartaen, niukasti; iroonisesti hymyillen). Niinpä niin, "la plus jolie".
ISAURA (kuulosteltuaan). Hänen kannuksensa helisevät…
KUNINGAS (halveksivan käskevästi; kädellä viitaten). Au revoir!
ISAURA (tehden syvän hoviniiauksen). Hieno mies… pyöveliksi, teidän majesteettinne. (Poistuu vasemmalle.)
VIII KOHTAUS.
Eversti v. Otter tulee taustalta.
KUNINGAS (ottaa pöydältä jonkin paperin, seisoo selkä tulijaa kohti, odottaa jännittyneenä).
v. OTTER (lähestyy hitaasti; vaivautuneesti). Teidän majesteettinne…
KUNINGAS (näytellen iloisesti yllätettyä). Ahaa, eversti von Otter! (Taputtaen tuttavallisesti olalle.) Vanha tuttava! Muistatteko kuusi vuotta sitten — noita mainioita manööverejä Parolan kentällä? Veljeni, herttua, ylisti teidät maasta taivaaseen. Ja tottakin: teidän pataljoonanne kantoi päivän helteen ja ansaitsi laakerinsa.
v. OTTER (röyhkeästi). Pojilla olikin vielä silloin ruutia, millä korventaa, ja ehjät anturat tömistää tannerta. Mutta sodan tullen on ruutisarvi tyhjä ja panoksena tappuratukkoja, puhumattakaan tääppäistä ja töppösistä, joissa ruotuni seisovat kuin spitaaliset haaskat.
KUNINGAS. Se on oikean patriootin puhetta. Paljon ovat suuret herrat lyöneet laimin. Arvottomia on koroitettu ja arvokkaita miehiä unohdettu… Suureksi hämmästyksekseni sain vasta kuulla, että teillä, eversti, on yhä vain pataljoona käskettävänänne eikä rykmenttiä, joka teille olisi kuulunut jo aikoja sitten. Hallitsijansanani: ensi yön hyökkäyksessä komennatte rykmenttiä. (Ojentaen kätensä.)
v. OTTER (sopertaen). Teidän majesteettinne… (Suutelee kömpelösti kuninkaan kättä.) En voi kieltää, että uskollinen palvelukseni… (Köhittyään, yskittyään; ottaen ryhdikkään asennon, sotaäänellä.) Uskollinen nyt ja vasta, parbleu…
KUNINGAS. Luotan teihin, eversti. — Teidän äänenne on komeudessa pian kenraalin arvoinen, saammepa nähdä.
IX KOHTAUS.
Ehrenström tulee taustalta, kalpeana ja vakavana; jää odottavana taka-alalle.
KUNINGAS (edelleen v. Otterille; leikillisesti jälleen olalle taputtaen). Pelkään vain, että liian paljon myöskin naissydämiä särkyy sen voimasta. Niin, niin, herra eversti, hovinaiseni, jotka ovat paljon teistä kuulleet, sanovat teitä Falstaffiksi.
144
v. OTTER (nauraa höröttävästi ja ylenpalttisesti hyvillään).
KUNINGAS (kääntyen äkkiä Ehrenströmin puoleen; ankarasti). Vänrikki Ehrenström, minkälaisia terveisiä lähetti kuninkaalleen tuo luopio… Sprengtporten?
EHRENSTRÖM (synkästi). Minulla ei ollut kunnia tuoda myötäni viestejä…
KUNINGAS. Joitain suosituksia hän kai antoi holhokilleen, joka oli jumaloinut opettajaansa enemmän kuin isänmaata ja kuningastaan?
EHRENSTRÖM. En häneltä suosituksia pyytänyt (uhmaavasti) enkä niitä enää tarvitse keneltäkään.
KUNINGAS (kääntyen lempeäksi). Tiedän, nuori mies, te seurasitte häntä Kiovaan saakka, ja Katariina näytteli teille Potemkinin kulisseja ryssäläiseen tapaan. (Liikuttavasti.) Mutta teidän nuorukaissydämenne oli vielä puhdas. Valhe ei päässyt sinne pesimään. Te kauhistuitte vierasta loistoa, muistitte kotoiset rannat ja pakenitte, pelastaaksenne sen ainoan, mitä teillä enää oli jäljellä: vilpittömän sydämen.
EHRENSTRÖM (liikutettuna). Majesteetti…
KUNINGAS. Ja te pelkäsitte astua kuninkaanne eteen. Teille oli kuvattu häntä tyranniksi, joka himoitsee nuorukaisten päitä kuin intiaanipäällikkö päänahkoja. Te unohditte, että sama parjattu kuningas on poistanut kidutuksen ja lieventänyt julmia lakeja…
EHRENSTRÖM. Minulla ei ollut oikeutta armonpyyntöön, eikä siihen tuntoni käskenyt.
KUNINGAS. Koska ette muistanut, että tunsin teidän jalon isänne, jonka tähden otan hänen poikansa vastaan kuin tuhlaajapojan, en kuninkaana vaan ystävänä… (Ojentaa kätensä.)
EHRENSTRÖM (sortuu kyyneliin; polvistuu kuninkaan eteen; tukahtuneella äänellä). Näin suurta jaloutta en luullut olevan… maailmassa…
KUNINGAS. Nouskaa!
v. OTTER (pyyhkii liikutettuna kyyneleen silmäkulmastaan).
KUNINGAS (kävelee hetken levottomasti, huolimattomuutta teeskennellen). Voitteko sanoa, missä viipyy tuo… teidän Valhallanne mestari…
v. OTTER ja EHRENSTRÖM hätkähtävät, katsahtavat toisiinsa ja taka-alalle levottomina.
X KOHTAUS.
Bierken tulee oikealta ja melkein samalla hetkellä Hierta taustalta.
KUNINGAS (katsahtaa saapuviin; Ehrenströmille). No, niin, olette tästä alkaen luutnantti isänmaanne armeijassa. (Bierkeniä tarkoittaen, v. Otterille.) Ja nuori Bierken, hän nouskoon samaan arvoon, jos vain hänen esimiehensä todistaa hänet pelottomaksi mieheksi? (Kävelee jälleen taka-alalle v. Otterin puhuessa.)
v. OTTER. Pirunmoinen tappelupukari, mutta ei ole pirulle sieluansa myönyt, sillä pelissä hän häviää… (nauraen) kuin Kroisos.
KUNINGAS (palaa etualalle; Bierkenille). Ai, ai, ja pelivelat tekevät yhteensä rahapulan, vai kuinka?
BIERKEN (töykeästi). Kuin naulan kantaan, majesteetti.
KUNINGAS (puoliksi leikillisesti). En voi kuninkaana sietää, että armeijani luutnanteilla on maksamattomia pelivelkoja. Noutaessanne luutnantin valtakirjanne voitte nostaa käsikassastani pyörein luvuin tarvittavan summan…
BIERKEN (seisoo neuvottomana ja kömpelönä).
v. OTTER. Kumarra, senkin juupeli, kuninkaista armollisinta…
BIERKEN (kumartaa hämmästyneenä ja tyytyväisenä).
HIERTA (on lähestynyt ja kumartaa samalla kuninkaan edessä). Un coeur de roi — jalomielisin kaikista sydämistä…
KUNINGAS. "Pohjantähti" mustine nauhoineen vai puolalainen sininauha vastaisi toiveitanne parhaiten?
HIERTA (kumartaen). Oo, Puolan naiset ja puolalaiset tanssit… ja Pohjolan tähtitaivas…
KUNINGAS (hymyillen; lähtien kävelemään). En epäile teidän ansaitsevan jompaakumpaa.
HIERTA (kumartaa).
KUNINGAS (siirtyy jälleen taka-alalle, palaa pöydän luo, upseerien ryhmittyessä oikealle etualalle ja katsahtaessa toisiinsa jännittyneinä sekä vaihtaessa keskenään repliikkejä kuiskaten hätäisesti).
XI KOHTAUS.
Jägerhorn, kädessä kokoonkääritty paperi, ja Klick tulevat taustalta.
JÄGERHORN (käyden suoraan kuningasta kohti). Majesteetti, olemme valmiit.
KUNINGAS (huolettomasti; iloisen kohteliaasti). Jättäkäämme kartat ja paperit. Herroille lienee mieluisempaa kuulla, että olen tullut ylentämään ja palkitsemaan…
JÄGERHORN (viitaten vieressään seisovaan Klickiin; lyhyesti, kohteliaasti). Meillä ei ole mitään ansioita ylentyäksemme teidän majesteettinne suosiosta.
KUNINGAS (lyhyt vaitiolo). Olen ollut kauan utelias kuulemaan jotain teidän Valhalla-seuranne opeista ja menoista. Jos olen aavistanut oikein, lienevät swedenborgiaanit ja…
JÄGERHORN (jyrkästi). Sen opit ovat salaoppeja, sen menot ovat mysteerioita, maallikon silmään näkyvät vain sen hedelmät.
KUNINGAS Sitä miellyttävämpää: oppia hedelmistä tuntemaan sen kasvuvoima ja kauneus!
JÄGERHORN (vaimennetuin äänin, kohtalokkaasti). Suurin niistä on kypsynyt tänään.
KUNINGAS (ylpeästi). Alamainen ei voine kieltäytyä näyttämästä sitä kuninkaalleen.
JÄGERHORN (avaa kädessään olevan kartan, levittää sen pöydälle). Suvainnette katsoa: tarkka kartta armeijain liikkeistä ja asemista.
KUNINGAS (lyhyen käskevästi). Tuon kaiken saa selostaa minulle kreivi Posse saavuttuaan.
JÄGERHORN. Tämän hetken tilanne on patrioottien selvitettävä, ei muiden. Saanen siis kiinnittää hetkisen huomiotanne, majesteetti? (Kuninkaan synkkänä vaietessa.) Täältä — Viipurista käsin — lähestyy parhaillaan huomattavia vihollisvoimia Haminan avuksi. Samassa tarkoituksessa etenee Lappeenrannan tietä vihollisosasto, samalla aikoen katkaista Hastfehrin savolaisjoukoilta tien etelää kohti. Haminanlahteen on saapumassa saarilaivasto tukeakseen hyökkäystämme maihinnousujoukolla ja tykkitulella… (Edellisen repliikin kuluessa ovat upseerit siirtyneet Jägerhornin luo, joka seisoo pöydän vasemmanpuolisessa päässä, joten kuningas on jäänyt yksin seisomaan pöydän vastakkaiseen päähän.)
KUNINGAS (kärsimättömästi). Tuon tiedämme kyllä…
JÄGERHORN. Mutta uutta lienee, että laivue ei tule ampumaan laukaustakaan eikä laskemaan maihin ainoatakaan miestä.
KUNINGAS (hetken tyrmistyneenä vaiti oltuaan). Ja mikä on siihen syynä?
JÄGERHORN (painavasti) Valhalla.
KUNINGAS (tarttuu vimmastuneena tuolin selkänojaan, mutta hillitsee itsensä puristetuin huulin ja vaikenee).
JÄGERHORN. Täkäläisillä joukoilla voitaisiin kuitenkin Hamina ensi yönä helposti valloittaa. Teidän majesteettinne sotakunnia olisi Ruotsin silmissä pelastettu. Rauhankeskustelut saattaisivat alkaa. Ja tämä laiton sota olisi saatettu…
KUNINGAS (keskeyttäen). Rohkenetteko te…
JÄGERHORN. Mekin toivomme rauhaa, mutta emme sotaonnea Ruotsille ja sen kuninkaalle. Sillä se lujittaisi jälleen ruotsalaisten vallan sorretussa Suomen maassa. Tästä vallasta ja jokaisesta kuninkaasta on Valhalla päättänyt pelastaa isänmaamme… (paussein, joiden aikana vetää esiin pistoolinsa nostaen tämän tähtäysasentoon "tasavalta" sanan kohdalla) ja… luoda sen itsenäiseksi… Suomen… tasavallaksi! (Pistoolin kohotessa on Bierken tarttunut estäen Jägerhornin käsivarteen, joten se laukea viistosti ylös vahingoittamatta kuningasta; samalla Bierken riistää aseen ampujan kädestä. Heti tämän jälkeen on Klick siirtynyt etualalle aikoen vetää pistoolinsa esiin, mutta Ehrenström tekee sen mahdottomaksi tarttuen hänen käsivarteensa.)
EHRENSTRÖM (estäessään Klickiä). Teemme väärin! Hän on armelias ja jalo…
KUNINGAS (siirtyy taka-alalle).
BIERKEN (Jägerhornille). Tyhmyyksiä…
v. OTTER. Sebastian von Otterista ei saateta sanoa…
JÄGERHORN (lyyhistyy nojatuolia vastaan; toivottomana). Ja he pettivät!
KLICK (masentuneena ja Ehrenström seisovat vasemmalla etualalla. Muut upseerit ovat oikealla ympäröineet Jägerhornin, joka hetken kuluttua nousee seisomaan. Ulkoa alkaa kuulua kiihkeää äänten sorinaa ja kiireesti lähestyviä askelia).
(Hetken vaitiolo).
KUNINGAS (taka-alalla; nostaen kätensä estävästi oviaukon luona; voitollisen rauhoittavasti). Rauhoittukaa, hyvät herrat. Vain vahinkolaukaus! Saavumme oitis. (Lähestyy hitaasti upseeriryhmien väliin; hymyillen.) Kuten kuulette, seurueeni herrat käyvät rauhattomiksi. He ovat varmaan käyttäneet niin innokkaasti hyväkseen isäntiemme kestiystävyyttä, etteivät osaa enää erottaa leikkisotaa — kuningasmurhasta… Herra Jägerhorn, osoittaakseni, etten ole varomattomuudestanne pahasti säikähtänyt, huomautan, että ette ole enää ylipäällikön ajutantti vaan — kuninkaallinen kenraaliajutantti. Seuratkaa, herrat… (Kulkee kohti oviaukkoa, kaikki, paitsi Jägerhorn ja Klick, seuraavat innokkaan nöyrinä kuningasta, joka kuitenkin palaa jälleen etualalle; Jägerhornille.) A-propos, teidän luonanne vierailee hovini kaunein nainen… pyydän, tuokaa hänet juhlamme emännäksi. (Poistuu taka-alalle kumartelevien upseerien editse, jotka seuraavat häntä.)
(Jägerhorn ja Klick tuijottavat toisiansa sanattomina).
XII KOHTAUS.
Isaura tulee vasemmalta; jää taka-alalle.
JÄGERHORN (pieni toivonväre äänessään). Magdaleena…
ISAURA (kovasti; ratkaisevasti). Sinun edessäsi oli kaksi kuvaa. Sinun piti toinen tuhota ja omasi kaunistaa Tristanin näköiseksi. Et kyennyt siihen. (Alla katkera suru kaiken menetyksestä.) Niinpä oletkin jälleen vain kömpelö ja avuton narri Tantris… (Kääntyy hitaasti, poistuu taustalle.)
JÄGERHORN (naurahtaa, Klickin puoleen kääntyen, lyhyesti ja ilmeettömästi).
KLICK (lähestyy; kiihkeästi). Paetkaamme Savoon Hastfehrin joukkojen turviin. Sprengtportenin veteraanit ovat valmiit meitä auttamaan, kuten tiedät. Ja muukin Savon rahvas on nostettavissa. Juuri siinä olemme tehneet virheen, että olemme unohtaneet kuninkaaseen tyytymättömän rahvaan.
JÄGERHORN (jäykkänä eteensä tuijottaen; puoliksi itsekseen). Nämä valansyöjät, nämä Juudakset…
KLICK. Etkö muista, ken on odottanut siellä turhaan…
JÄGERHORN. Suomen aateliston itsemurha…
KLICK. Beata Kristiina…
JÄGERHORN (kuin havahtuen). Beata Kristiina, niin, nyt hän on lakannut olemasta minulle lääke… (Viitaten taustalle; katkerasti.) Minut paransi kurtisaani, joka laski tarkkaan suudelmansa kuin Juudas hopeapenningit. (Kuin läheltä puhutellen.) Beata, me olemme lakanneet korvaamasta rakkautta meitä kylmemmille. Nyt olemme me kahden… rakkaus itse. (Hetken vaitiolo; muuttautuu valoisasta näystä synkkään nykyhetkeen.) Kuitenkin: hän kestäköön vielä hetken ajan…
KLICK. Täällä on asiamme menetetty.
JÄGERHORN (äkkiä; käskevästi, osoittaen pöytää ja tuolia). Istu ja kirjoita. Juudaksille on punottava hirttonuora. (Klickin seisoessa epäröiden.) Istu.
KLICK (istuutuu, ottaa eteensä paperia).
JÄGERHORN. Kirje Venäjän eukolle. Päällekirjoitus: "Kaikkein nöyrin memoriaali." Ano nöyrästi rauhaa. Lupaa hänelle koko Suomen aatelisto. Sano, että se kaipaa hänen armonsa paistetta. Allekirjoituksia kyllä saadaan. Nuo herrathan myövät itsensä ja pettävät veljensä pienestä rahasta, muutamasta nauhasta ja hyvästä ryypystä. Kavaltajien tulee myöskin näyttää kavaltajilta! Minä todistan heille, että Juudaksillakin on Juudas. (Lyöden nyrkkinsä pöytään, tuimasti.) Kirjoita.
KLICK (ottaa pöydältä kynän käteensä, katsoen Jägerhorniin kuin hypnoottisen voiman alaisena).
Väliverho.