SISÄLLYSLUETTELO: (continued 2)

*

Juttuja esimerkin miehistä.

Eräs pohjalainen saaristolais-vanhus, seitsemättä vuosikymmentä käyvä ukko, joutui poikansa kanssa kiistaan siitä, kumpi heistä lähtee Vaasaan ryssiä vastaan. Ukko oli taipumaton ja sanoi: "Minä olen 50 vuotta odottanut tilaisuutta saadakseni ajaa ryssät maasta. Kun se nyt vihdoin tapahtuu, menen minä nyt. Mutta jos minä kuolen, tule sinä sitten ja maksa ryssälle minunkin puolestani."

Ylistarosta kerrotaan (V. Sanoille) seuraava tapaus: Kun tammik. 20 p:nä oli taistelu kuumimmillaan, mutta pappilan piharakennuksesta oli jo saatu ryssät pois, meni 78-vuotias ukko Iisakki Leppälahti sulkemaan sanotun rakennuksen ovia. Silloin äkkäsi Iisakki ylikamarin välikaton päälle piiloutuneen ryssän, joka ojensi kiväärinsä vanhusta kohti ampuakseen hänet. Ukko oli kuitenkin ryssää nopeampi, sieppasi halon ja iski sillä ryssää käsivarteen, niin että kivääri tuli kolinkolia alas. Mutta solttu oli varannut toisenkin kiväärin ja pesuvadillisen patruunia. Sen huomattuaan iski ukko toisen kerran, jolloin ryssä alkoi puhua bohusta ja antautui. Tultuaan alas antoi hän ukolle kiväärinsä ja patruunansa. Ne ottikin ukko huostaansa ja kuletti vangin yhteiseen vankileiriin.

*

Antonius Caesarin ruumiin ääressä.

Joku päivä sitten oletin, että kuvaukset valkoisten muka harjoittamista julmuuksista luultavasti piankin tulisivat antamaan tekstiä agitatsio-artikkeleihin. Tänään onkin "Tiedonantajassa" jo ensimäinen näyte siitä, miten tätä ainehistoa tullaan käyttämään. Yrjö Mäkelin alkaa pääartikkelina olevan kirjoituksensa "Pysähdy, kuuntele, mieti!" näin: "Pöyristyttävät ovat olleet sanomalehtien kertomukset lahtarikaartilaisten julmuuksista. Ja vielä niitäkin hirvittävämpiä kertomuksia kulkee kansan keskuudessa suusta suuhun." Ja sitten seuraa kirjoitus, joka tarkoitukseltaan ja sävyltään muistuttaa Antoniuksen puhetta Caesarin ruumiin ääressä. Sen näennäisenä tarkoituksena on hillitä kansan koston vimmaa. Kun en tunne miestä, menen niin pitkälle, että myönnän hänen ehkä olevan vilpittömän ja todella tarkoittavan rauhoittamista. Mutta mikä kirjoituksen tarkoitus liekin, sen vaikutus on varmaan oleva päinvastainen, omansa viemään vastatekoihin, kun kirjoittaja yhtä mittaa uudistaa kuvaukset valkoisten julmuuksista ja uskoo ne ilman muuta tosiksi. Pari näytettä:

Muuan toverimme oli kaatunut taistelussa lahtareita vastaan. Hänen ruumiinsa jäi virumaan lahtarien hallussa olleelle alueelle. Lahtarit katkasivat ruumiin kaulan kirveellä ja potkivat irtonaista päätä. Siten kertovat lehdet. Se kertomus on omansa kuohuttamaan mieltä. Ja kostonajatus kihoaa aivoihin. Mutta sittenkin: eihän tässä taistelussa nyt ole kysymys kuolleen miehen päästä.

Ei ole! Revittäkööt lahtarit kaatuneiden toveriemme ruumiita vaikkapa koirillaan. Se ei enää kuulu meille siinä mielessä, että sen seikan takia pitäisi ryhtyä joihinkin vastatoimenpiteisiin. Ruumiiden häpäiseminen ei ratkaise sitä asiaa, josta taistelua käydään. Tapaus on vain surullinen sivuilmiö. Ja meidän tulee varoa, ettemme omasta puolestamme aiheuta sellaisia sivuilmiöitä. Rikolliset saatettakoot tuomioistuimen eteen. Mutta pois yksityinen kosto.

Ehkä hän sittenkin on vilpitön. Sillä samalla hän jälleen vaipuu haaveilemaan tuhatvuotisesta valtakunnasta toteutettuna, mitä meihin tulee, tämän kansalaissodan kautta. Eikä sen saavuttamiseen hänen mielestään vaadita muuta kuin että tuohon valtakuntaan astuvien täytyy olla yleviä ja hyviä.

Mutta olemmeko ja tulemmeko sitä olemaan? Valmistaako Y.M. omiaan siihen yhä puhaltamalla sodan intohimojen liekkiin? Hän tuntee huonosti — vaiko liiankin hyvin? — ihmisten heimot, jotka väräjävät vain vaistojen mukaan. Kun hän loihtii esille vihollisen kaikki pahat teot, poistaa manttelin ja osoittaa Caesarin haavoja, ei auta enää vallalle päässyttä raivoa vaimentaa sanomalla: elkäähän sentään raivostuko, elkää kostako pahaa pahalla.

Joukot värähtävät vastaan omalla tavallaan, vaistomaisesti, vastustamatta. Ei mikään kuri voi, tai voi ainakin vain hyvin heikosti, sitä estää. Valkoistenkin puolella on, niinkuin kerrotaan, ollut vaikea hillitä sotilaita lynkkaamasta vankeja heidän nähtyään punaisten veritöitä tai niistä kuultuaan. Tämä sota tulee nähtävästi olemaan hyvin verinen ja katkera, ja raaka molemmin puolin. Meissä piilee vielä raakalaisheimojen verikostovaistoa. Meitä ei ole koskaan kasvatettu ritarillisuuteen. Eivätkähän suuret sivistyskansatkaan ole, Jumala paratkoon, näyttäneet meille esimerkkiä.

*

Venäläisten lähtö.

Y. Sirola ja E. Torniainen ovat äsken käyneet Venäjän työväenneuvoston kokouksessa Pietarissa viemässä täältä sinne terveisiä. Heidän puheessaan puhutaan useassa paikassa Suomen riippumattomuudesta ja itsenäisyydestä, jonka venäläisten toverien kautta olemme saaneet. Näyttää kuin sieltä päin olisi tahdottu saada jotain vakuutusta tästä riippumattomuudesta. Venäläisten vastauksessa ei anneta mitään sellaista vakuutusta, toivotaan vain menestystä molempien maiden köyhälistöjen yhteiselle taistelulle. Ehkä erehdyn, ehkä tervehdyskäynnin tarkoituksena olikin vain värvätä väkeä niiden venäläisten sijaan, jotka täältä joka päivä kuuluvat valuvan kotiinsa, tai vaikuttaa entisten tänne jäämiseen.

*

Nyt näinkin eräästä silkkipaperista, jossa selostetaan haastattelua, mikä N. Vjekillä on ollut Sirolan kanssa, millä asioilla hän siellä on liikkunut. "Suomalaiset työläiset eivät ollenkaan kiirehdi venäläisten joukkojen poistumista; sitä vaativat vain porvarit. Venäläiset lähtevät kyllä, kun katsovat sen tarpeelliseksi."

*

Punainen lippu on verilippu.

Tämä päivä toi tietoja uusista punamurhista. Arkkitehti V. Penttilä on viety asunnostaan Grankullassa ja ammuttu. Hän ei ollut millään tavalla ottanut osaa mihinkään "vastavallankumoukselliseen" toimintaan. — Lohjalla on surmattu useita henkilöitä, m.m. pappi Tuori, joka makasi sairaana vuoteessaan. — Eräs nuori ylioppilas Trygve Boldt on kadonnut matkalla, jolle hän jonain viestinviejänä lähti isoisänsä lehtori B. Nybergin asuntoon Hafsuddenissa lähellä Porvoota. Hän oli Topeliuksen tyttärentyttären poika, etevä, hieno nuorukainen. Hänestä ei ole toistaiseksi muuta tietoa kuin että hänet on nähty jossain siellä joutuneen punaisten vangiksi.

Punainen lippu on verilippu. Sen tahratulla pohjalla ei Suomen leijonavaakuna koskaan saa liehua. En koskaan voisi pitää sitä katollani. Lippukysymyksemme on ratkaistu.

Lippumme on oleva sinivalkoinen.

*

Onnellisia miehiä.

Olin tänään tohtori Z. Castrénin luona Siltasaarella. Hänen johtamansa Työväenopisto ei tietysti sekään voi toimia. Työväellä on nyt muuta tehtävää kuin vastaanottaa sivistyksellisiä herätyksiä. Teki virkistävän vaikutuksen tavata tämä tyyni filosoofi. Useiden muiden kanssa työskentelee hän komiteassa yhteiskunnallisten olojen parantamiseksi, joka pohtii edistysmielisiä alotteita tulevaisuuden varalta.

Onnellisia Arkimedeksiä, jotka kaikesta huolimatta voivat ajatella ympyröitään.

*

Veljeytymisestä ja sisartumisesta.

En ollenkaan ihmettele sitä vaikutusta, mikä venäläisillä tovereilla on ollut meidän työläisiin, sitä veljeytymistä ja sisartumista, mikä täällä vuosien kuluessa on niin lujaksi rakentunut. Venäläinen on suuri hypnotisoija ja erinomainen agitaattori. Hän kourasee sydämen pohjasta hyvätuulisuudellaan ja herttaisuudellaan ja lumoaa pian omalla uskollaan. Venäläiset "uskovat" tavattoman voimakkaasti, ovat enemmän kuin mitkään muut valmiit uhrautumaan uskonsa puolesta. He osaavat tavattomassa määrässä vakuuttaa, äänellä, silmillä, ilmeellä ja eleillä. Heidän jokapäiväinen "jej bohunsa" tulee, kaikkein tavallisimmassakin vakuutuksessa, ilmeisesti valehdellessakin, heidän sisimmästään syvänä rintaäänenä niinkuin urkujen sisälmyksistä, usein paksuna, voimakkaana bassona.

Kun ne tekevät propagandaansa milloin uhaten, milloin houkuttelevasti livertäen, paatoksin ja kyynelinkin, on vaikutusta vaikea torjua, vaikka olisi varuillaankin. Tiedän sen joistakin omistakin kokemuksistani.

Ajatella nyt meikäläistä työläistyttöä, aikana, jolloin kaikki hänen henkensä liitokset ovat lauenneet, joutuneena pulskan, puheliaan, joutilaan, politikoivan, lahjovan, halailevan, suutelevan matruusin käsiteltäväksi, vuosikausien kuluessa, joka-iltaisilla kävelyillä, tanssiaisissa, kulkueissa. Tarvitsee vain nähdä hänen täydellisen, autuaan antaumisensa, kun hän jollain esplanaadin sohvalla istuu ritarinsa vierellä, miltei lepää hänen sylissään. Eivät meidän omat jäykät nuorukaisemme koskaan olisi saaneet luoduksi sitä määrää punatyttöjä, minkä matruusit kesäisessä Helsingissä ovat värvänneet vallankumouksen armeijaan.

Tätä tietä on varmaan bolshevismi suuressa määrin tunkenut Sörnäisten työläiskoteihin. Ehkei aatteista ole paljoakaan puhuttu eikä niillä vaikutettu, mutta persoonallinen mieltymys sen aatteen ajajiin on rotuvastenmielisyyttä vähentäen tehnyt työtä aatteen hyväksi. On menty näiden hyvien ja herttaisten miesten mukana, minne ne ovat vieneet. Olen nähnyt sitä vaikutusta maaseudullakin, vallityöseuduilla, eivätkä sen alaisiksi joutuneet suinkaan ole olleet kaikki tavallisia sotaleirityttöjä. Turhaan ovat omat pojat tapelleet. Vaikka ovat antaneetkin ryssille selkään, on ryssä kuitenkin lopulta vienyt tytön. Naisilla, "morsiamilla", on varmaan suuri osuus kansallisessa luhistumisessa, roturaja-aitain repimisessä. Tehdastytöt ovat vieneet suosiollisuutensa koteihinsa, asuntokasarmeihin työläiskorttereissa ja valmistaneet maa-alaa yhteenliittymiselle, jonka hyväksi johtajat puolestaan ovat toimineet omalla propagandatyöllään. Tytöille on venäläinen sotilas sulhanen, pojille hän on veli, ja niin on entisestä vihollisesta tullut sukulainen, jonka kanssa käydään nujertamaan vihattua naapuria, omaa porvaria, ja valtaamaan hänen taloaan. Naisten kanssa kaulakkain, miesten kanssa käsikkäin, sormet sormien lomassa — on näky, jonka saattoi nähdä kaikissa kulkueissa Helsingin kaduilla, ja siitä on sitten siirrytty vallihautoihin rintamalle, toiset sairaanhoitajattarina, toiset sotilaina. Siinä olisi paljon ainehistoa vallankumouksen yksityis- ja luokkapsykologiaa harrastavalle tutkijalle, sekä tiedemiehelle että kaunokirjailijalle.

*

Tyynnyttelyä.

Kun porvarillinen hallitus oli vallassa, käytiin sen kimppuun lakkaamatta siitä, ettei se voinut hankkia elintarpeita. Eivät mitkään sen ponnistukset saaneet tunnustusta, ei mitään vaikeuksia otettu huomioon. Nyt sitä syytetään siitäkin, että se tahallaan kärjisti elintarvepulaa muka kokoamalla varastoja Pohjois-Suomeen omiin sotilastarpeihinsa. Kavalampaa, ilkeämpää ja samalla tehovampaa syytöstä tuskin voi tehdä, ja miten se on vaikuttanut jonottaviin naisiin, sen olen omin korvin kuullut.

Nyt on toinen äänensävy. Nyt odotetaan kärsivällisesti ja uskotaan vilpittömästi, että Tokoi kyllä hankkii. Uskotaan kaikki, mitä hän uskottelee. Ensimäinen juna on jo lähtenyt Siperiaan hakemaan viljaa ja seuraavia on aikomus lähettää jo viikon lopulla. Ja että ne sieltä myöskin palaavat, siitä ei liene tällä haavaa epäilystä ainoallakaan oikeauskoisella sosialistilla, paitsi asianomaisilla johtajilla itsellään. Sillä he eivät suinkaan ole niin optimistisia, kuin miltä ovat näyttävinään. He näkyvät pelkäävän, että "työväki kyllästyy odotukseen ja kohdistaa tyytymättömyyden ja vihan omaa kansanvaltuuskuntaansa kohtaan". Siinä pelossa lausutaan harras toivomus, että "toverit käsittävät nykyisen ajan vakavuuden ja tilanteen merkityksen ja ymmärtävät menetellä tyynesti ja harkitusti ajan vaatimuksia vastaavalla tavalla". Usein toistuvasta mielten kuohun rauhoittamisesta päättäen sitä nähtävästi on siellä paljonkin olemassa.

*

Lohduttava tieto.

"On vain yksi vihollinen, jota talonpoika pitää vaarallisena — se on vihollinen, joka pyrkii uhkaamaan hänen kotinsa rauhaa. Kotinsa kynnyksellä taistelee talonpoika leijonan rohkeudella ja hänen vihansa kotinsa vihollista kohtaan on yhtä palava, kuin hänen rakkautensa isien turpeeseen on syvä."

Nämä rivit ovat tänpäiväisestä "Tiedonantajasta" — ihme kyllä siitä, sillä kun samalla myönnetään että porvaristo osaa näitä talonpojan sielunelämän vaistoja käyttää taitavasti hyväkseen, luulisi omillekin lukijoille käyvän ilmi, mikä voimakas vastustaja juuri näistä talonpojista kokoonpantu valkoinen armeija todella on. Kaikessa tapauksessa on lohdullista täällä, jossa ei mitään tiedä, saada viholliselta itseltään tietoja hengestä ja mielialasta siellä kaukana.

*

Punakaartilaisen palkka.

Vallankumouksellisten eduskunta s.o. Työväen Pääneuvosto on ollut koolla pari kertaa ja sen ensimäisenä ja tärkeimpänä tehtävänä on ollut punakaartilaisen palkan määrääminen. Vakinaisessa palveluksessa oleva saa 450 mk kuussa sekä ruuan. Sen lisäksi hän saa 100 mk kuussa vaimonsa elatukseksi ja 25 mk kuussa lasta kohden, joka tekee 450 + 100 — sanokaamme keskimäärin 4 lapsen osa yhteensä 100 mk = mk.

*

Valtiopäivämies voidaan panna viralta.

Eilisessä istunnossa hyväksyi Pääneuvosto heidän "valtiopäiväjärjestyksensä" perussäännöt. Se ei ole pituudella pilattu, vain 8 §:ää. Merkittävimpiä säännöksiä on siinä se, että asianomainen järjestö joka on edustajan valinnut, voi milloin hyvänsä katsoo syytä olevan panna viralta vanhan ja valita uuden, jos ennen valitun ei enää katsota ansaitsevan järjestön luottamusta.

*

Suomen Pankki avaa tästä puoleen pano- ja ottotilejä kaikissa konttoreissaan. Liekö ketään vallankumouksen pysyväisyyteen niin luottavaa kapitalistia, joka uskaltaisi uskoa rahansa laitoksen talletettavaksi, joka alkoi toimintansa sisäänmurrolla.

*

Tokoi on yhä enemmän helisemässä, minkä jälleen mielihyvällä merkitsen muistiin. Kuta "pahhee heille, sitä parree meille." Jostain syystä minulla on erityisen paha silmä sitä runnaria kohtaan. Tänään on hän tavallista hermostuneempi. Hänelle on tehty ilmoituksia, että erinäiset kaartin osastot ja muut elintarvelautakunnista riippumattomat ryhmät kaikista varoituksista huolimatta ovat tehneet omavaltaisia elintarpeiden takavarikoimisia ja kulettaneet pois muille paikkakunnille määrätyn viljan — usein suuriakin määriä. Suurin osa Venäjältä tänne saapuneista viljavaunuista on takavarikoitu ennen määräpaikkaansa saapumista. Helsinkiin osotetusta maidosta on osa matkalla takavarikoitu tai kokonaan kadonnut ja Helsingin pieniltä lapsilta, jotka aina ovat saaneet maitoa niukalti, uhkaa maito loppua kokonaan.

Tokoi tavallisuutensa mukaan "ymmärtää kyllä" — olisi jo aika siitä lakata — että elintarpeiden puute usein pakottaa omavaltaisiinkin toimiin, mutta toiselta puolen on muistettava, — sanoo hän — että jos näin alulle päässyt vallattomuus saa jatkua, joutuu eri paikkakuntien työläiset taistelemaan elintarpeista keskenään. Ellei järjestystä ja annettuja kehoituksia noudateta, käy Kansanvaltuuskunnan Elintarveasiain Osaston toiminta kokonaan mahdottomaksi ja sijaan astuu täydellinen anarkia. "Toverit, kaartilaiset ja työläiset! Me pyydämme (!) teitä vallankumouksen menestyksen nimessä säilyttämään järjestyksen. Ellette luota nykyisiin toimihenkilöihinne, niin valitkaa uudet, joihin luotatte, mutta säilyttäkää järjestys."

On kuin hän jo suunnittelisi jotain pakoretkeä, niinkuin rotta jo etsisi reikää, mistä putkahtaa pois uppoavasta laivasta.

*

Yliopiston vuoro.

"Nyt on tullut yliopiston vuoro", sanottiin ennen, kun Bobrikoff ja Seyn, tosin siinä ehtimättä onnistua, kurottivat kouransa yliopiston kurkkuun. Nyt voi sanoa saman vallankumouksellisista. Eräässä kirjoituksessa (joku, joka merkitsee itsensä "Yliopistomiehiä") esitetään vaatimus, että yliopiston henki, siinä vallinnut järjestelmä, on kokonaan muutettava ja että sitä varten on perustettava erityinen yliopistoneuvosto, joka hoitaisi sen asiat, samoinkuin kouluneuvosto tulee hoitamaan koulujen ja taideneuvosto taiteelliset asiat kansanvaltaiseen suuntaan. Kirjoituksessa koetetaan houkutella valtapaikkaisia dosentteja mukaan. Muuten on kirjoituksessa kylläkin asiallista se, mitä siinä on lainattua siitä kritiikistä, mikä jo kauan sitten on tullut yliopiston osaksi suomenmieliseltä taholta.

*

Koko hyvin.

Luen ilokseni "Tiedonantajan" uutisen, että valkokaartilaiset Kuhmoisissa ovat olleet aseistetut "koko hyvin". Jos niin on ollut Kuhmoisissa, niin kai myöskin on samoin rintaman muillakin osilla.

*

Senaattori taas runoilee.

Senaattori L. Letonmäki runoilee taas, tehneekö sitten jotain muutakin.

YLI KUOLEMAN KENTTIEN.

Kirj. L. Letonmäki.

Täm' on tehtävä tehdas-orjan, työn lyöttämän vanhuksen: "Nyt eespäin te työläisnuoret yli kuoleman kenttien."

Täm' on vaatimus työläisvaimon laps' rinnoilla nälkäinen: "Isät eespäin ja eespäin pojat yli kuoleman kenttien!"

Täm' on kentälle sortuvan huuto, pyhä huokaus viimeinen: "Nyt eespäin, toverit, eespäin yli kuoleman kenttien!"

Täm' on maailman kansojen käsky proletaarien miljoonien: "Ylös, eespäin, sorretut orjat, yli kuoleman kenttien!"

"Maan herruus te vallatkaatte ja vapaus kansoillen! Nyt eespäin! Elämä kutsuu yli kuoleman kentien!"

Eipä siltä, että runo runona ei olisi mukiinmenevä mukailu jostain einoleinoisesta.

*

Iivo Härkänen senaatissa.

Kuulin kerrottavan, että Karjalan tuntija kirjailija livo Härkönen oli kutsuttu senaattiin asiantuntijana antamaan tietoja Venäjän ja Suomen välejä ja tilejä selvittämään asetetulle suomalais-venäläiselle sekakomitealle. Iivolle oli annettu takuu koskemattomuudesta hengen ja vapauden puolesta. Hän meni senaattiin kirjoineen ja karttoineen. Häneltä pyydettiin ja saatiin tietoja Vienan-Karjalan väestöoloista ja maantieteestä pohjaksi keskusteluille sen liittämisestä Suomeen. Komiteassa olisi pitänyt olla enemmistö liittämisen puolella. Gylling oli m.m. tiedustellut, uskoiko Härkönen porvarien suostuvan rauhaan, jos saisivat Karjalan ja ryssät vietäisiin maasta. Härkönen ei liene osannut vastata sitä eikä tätä. Gylling oli ollut hermostunut ja sanonut, että kaikki menee helvettiin. En ole päässyt tarkistamaan kertojani tietoja. Kerron ne vain huhuina. Kai Härkönen aikoinaan juttuaa asiasta autentisesti.

*

Kahnauksia.

Yhä useammin kuulee huhuja kahnauksista punaisten ja harmaiden veljien välillä. Punaiset uhkaavat puhdistaa kasarmit ja ottaa ne itse haltuunsa, kun ryssät eivät lähde heidän rintamalleen. Pitävät heitä sen vuoksi vastavallankumouksellisina. Muuan joukko lähti luovuttamatta aseitaan, joita sanoivat tarvitsevansa kotonaankin. Terijoella ne heiltä ryöstettiin. Kahakassa oli kaatunut kaksi matruusia. Jotkut palasivat Helsinkiin antamaan raporttia välikohtauksesta. Heidän käsityksensä sikäläisistä suomalaisista tovereista oli, että nehän eivät ole mitään vallankumouksellisia, vaan tavallisia rosvoja.

*

Vielä autolla ajajista (ks. I: 53).

"Pois eestä talonpoika, päästä herra helvettiin!" — ivaa kansanhuumori köyhän puolesta ylpeätä rikasta. Huutaja on varma siitä, että ajahan aikasi, kyllä tiedän, mihin lopulta päädyt. Minä väistyn ja jään tiepuoleen, sinä ajat ohi ja — perille. Siitäkö lie syöpynyt veriini taikauskomainen pelko kaikkien kellossa ja selkäkenossa ajavien lopullisesta kohtalosta. Enkä minä ole, ainakaan omasta kohdastani, onnistunut kokoamaan montakaan poikkeusta säännöstä, että ylpeys käy lankeemuksen edellä. Tunsin nuoruudessani virkamiehen sitä vanhaa ratsupiiskakantaa, jonka edessä talonpojan vielä 1870—80-luvullakin piti seista hatuttomin päin ulkonakin. Se herra ajoi aina kellossa, karkuutti edelle, otti hevoset majataloista, vaikka tuli myöhemmin, oli sanalla sanoen mahtava mies, jonka edessä kaikkien täytyi tietää huutia, mutta ei hoitanut asioitaan sen paremmin kuin että vaillingin vuoksi menetti virkansa ja elättelihe vanhoilla päivillään kalastuksella — muuten kylläkin lievä helvetti, kun kalavesi oli hyvä.

Kun autot alkoivat tässä maassa riehua ihmisten kauhuna ja talonpoika hevosineen ja rattaineen tuon tuostakin löysihe ojan takaa männiköstä, kirahti varmaan moni hammas ja kuului kitkerä manaus. En ole voinut oikein koskaan sietää autoja, en silloinkaan, kun itse selkäkenoherrana olen kiitänyt ohi hullaantuneiden hevosten ja huutavien ja huitovien eukkojen. Jos minulla olisi ollut oma auto, olen varma siitä, että jo aikoja sitten olisin — perillä. Ryssät olivat tuonnoisna vuonna eräällä kalaretkellä vähällä takavarikoida sekä automme että meidät. Ja niin on minussa yhä kasvanut taipumus pudistaa epäilevää ja varoittavaa päätä kaikille, jotka mahtavoivat voimavaunun notkuvilla patjoilla ja kietovat pölyhajuunsa pikkueläjät.

Kun Seyn pönäkkänä loistoautossaan pyyhkieli Helsingin katuja, niin tapasimme ilkkumasta: aja, mitä ajat, on sinullakin vielä matkasi määrä! Ja tuli hänenkin tielleen se, joka otti omansa. Niin otti Borovitinowinkin, ja kaikki ne ylen ylpeät kenraalit ja amiraalit. Otti keisarinkin, jonka hänenkin näin autossa ajavan, kuitenkin niin surkeana, kuin olisi jo jotain pelännyt.

Takavuosina ajoivat autoissa humalaiset ylioppilaat, nuorukaiset ja neidot niin, että oli ilkeä nähdä. Se oli sitä aikaansa, ylen kevytmielistä ilonpitoa Suomen surullisimpina päivinä.

Sitten alkoivat matruusit ja muut tavaritsit pistimet tanassa pitää tämän kaupungin katuja kilpa-ajo- ja ampumaratanaan. Missä nyt ajanevat, ei niitä ainakaan näy niinkuin ennen.

Svinhufvudkin ajoi jonkun aikaa. Se oli kai se sama pahan onnen auto, jolla Seyn ja Borovitinov olivat ajaneet. Ei hänellä tosin ollut sitä uhmaavaa ärsyttävää ryhtiä, mikä yleensä autossa ajavilla suurilla herroilla. Hänet näki vain vilahdukselta, kuomista lasin läpi. Auto muistutti vähän vankivaunua. Kun hän astui ulos senaatin rappujen edessä, hän hymyili hyväntahtoisesti ja nyökäytti päätään, mutta näytti olevan hiukan hämillään. Ajattelin: kunhan ei mitään tapahtuisi hyvälle miehelle tuossa pirun kelkassa. Mutta tapahtuipa kuin tapahtuikin. Ajakoon hän kuitenkin kernaasti taas autolla, kun palaa. Autolla ajo on nyt vähän siinäkin, kuinka ajaa ja kuka ajaa.

Nyt ajavat punaiset aivan niinkuin matruusit ennen, pyssyineen ja pistimineen retkuen pitkin ja poikin sekä sisä- että ulkopuolella, edessä ja takana, likasuojustenkin päällä vatsallaan. En luule, että hekään hyvänsä edellä ajavat.

Älkööt vain valkoiset kerran tänne tultuaan ajako niinkuin punaiset. [Lisäys jälkeenpäin: Ne ajoivat melkein niinkuin punaiset.]

*

Kiukuttelua.

Mitä kaikkia historiallisia näytelmiä, suurin osa kotimaisia, — farssejakin, sillä farssikin voi välistä olla historiallinen näytelmä — onkaan meillä esitetty Kansallisteatterissa, sekä sen sisässä että sen ulkopuolella talon vielä lyhyen olemassaolon aikana. Isänmaalliset juhlat, kansalais- ja puoluekokoukset, Bergbom- ja Iida Aalberg -juhlat, itsenäisyysjuhlat, vallankumoushuumausjuhla, jossa venäläinen amiraali esittää eläköönhuudon vapaalle Suomelle — ja sitten puoliviralliset, puoleksi sinne pakotetut venäläiset keisarilliset baletit ja entisen rakastajattaren Kjesinskajan näytännöt ja viimein rouva Seynin hyväntekeväisyysiltamat, jotka täytyi antaa pitää valtioavun menettämisen pelossa. Toiset ylpeätä itsetuntoa herättäviä, toiset kansallista häpeää kirvellyttäviä. Siellä pullistihe keisarillisessa aitiossa Seyn seurueineen, siellä nähtiin Maksimoff, Stahovitsh suomalaisten senaattorien kera y.m., y.m. Siellä on kajahtanut "Maamme", "Herää suomi", Karjala, Die Wacht am Rhein, Marseljeesi, Internationale. Ja nyt on kansallinen pyhättö ja suomalaisen taiteen temppeli punaisten ja ryssien juhlamielen purkupaikkana, maansa pettäneiden ja kansansa kavaltaneiden. Eilen siellä oli bolshevistinen juhlakokous, jossa puhujina esiintyivät Kullervo Manner, Aleksandra Kollontay ja Oskari Tokoi.

Rouvan puhe on tänään selostettuna "Tiedonantajassa". Puhuja kehui sillä, että bolshevikit olivat ainoa puolue Venäjällä, joka suoraan ja avonaisesti asettui kansojen täyden itsemääräämisoikeuden kannalle ja tunnusti myöskin Suomen itsenäisyyden. Mutta mitä merkitsee tämä itsenäisyys meille, kun päämääränä samalla on kaikkien kansallisten rajain asevoimalla hävittäminen, ja kun ne rajat todella tätä nykyä jo ovat hävitetyt meidän ja Venäjän väliltä, mikäli se on ollut heille mahdollista? Jos Suomen kansalla olisi itsemääräämisoikeus, ei rouva Kollontay olisi voinut esiintyä Kansallisteatterin näyttämöllä ilman johtokunnan lupaa. Kollontay on valloittaja- ja sortajakansan edustaja, seisoo pistinten varassa ja puhuu niiden päältä. Sillä venäläisellä sotamiehellä, joka tuki meidän sortajiamme ennen ja joka nyt itse meitä sortaa, ei ole muuta eroa, kuin että edellisellä oli tahraisessa sinellissään olkalaput, joita jälkimäisellä vielä tahraisemmassaan ei ole. Niin että kyllä se on yhtä pitkää kuin leveätä, mitä meidän siltä taholta saamaamme itsenäisyyteemme tulee. Ja tämmöisen liiton juhlaa vietetään Suomen Kansallisteatterissa. Miksei Aleksanterin teatterissa tai matruusiklubissa tai Uspenskin katedraalissa?

Niissä olisi ollut oikea paikka puhujattaren ylistellä venäläisen sosialismin tähänastisia saavutuksia. Kollontayn kehunta niistä käy samaan henkeen ja tyyliin kuin meikäläisten ylistely omia saavutuksiaan. Sota on lopetettu, teurastus on lakannut, ja se on muka bolshevikien ansio. Sopinee kysäistä, onko taistelun lopettaminen sen ansio, jonka vastataistelija on saanut siihen tilanteeseen, ettei hän enää kykene taistelemaan, vaan antautuu täydellisesti armoille? Ja mitä lopettamista se on, kun, niinkuin Kollontay kehahtaen sanoo lopettamista vain tempuksi, manööveriksi, kun "tarkoituksena on otollisen tilaisuuden tullen alottaa uudestaan"?

Monesta muusta bolssiensa "saavutuksesta" kehui Kollontay. Maakysymys on m.m. ratkaistu. Miten? Vallankumous nujersi aateliston ja maanomistajain riistämisvallan. Siis otti vain. Kai pitäisi nyt meilläkin meneteltämän samoin. Ottaako maa talonpojilta, ainakin talonpojilta_kin_, sillä on sitä vähän maata niilläkin, ja antaako maattomille? Mutta olisiko meidän maattomilla kykyä ja halua ja pääomaa sitä viljellä? Uusi torpparilaki olisi pian sen osoittanut ilman vallankumouksen väliintuloa. Meillä mennään mieluummin tukkitöihin ja tehtaihin kuin ruvetaan raatamaan. Ehkä valmiit talot kuitenkin kelpaisivat, jos karja ja muu irtaimisto seuraisi pakkoluovutuksessa mukana. Ja juuri niin kai lienee tapahtunut Venäjällä. Entisistä rengeistä, päiväläisistä ja torppareista tulisi talollisia ja päinvastoin. Maan omistajat muuttuisivat, mutta eivät maan_omistusolot_. Sekin olisi sitä ryssäläistä yhtä pitkää kuin leveääkin.

Nyt hän lähtee viemään tätä vallankumoustaan muuhunkin Euroopaan, jos nyt meitä enää voi sanoa Euroopaksi — vaikka se muukin Eurooppa korkeine kanuunakulttuureineen? — nyt hän lähtee täältä sinne. Meidän Kansallisteaatterimme oli ensimäinen pysäkki sillä matkalla. Ehkä tapausta tullaan pitämään ainakin pikkuisena merkkitapauksena Suomen historiassa. Toinen kestikievari on kai oleva ooppera Kustaa Aadolfin torin varrella Tukholmassa, jollei tie sitä ennen nouse pystyyn. Pysyisi kotonaan ja kypsyttäisi omenansa, ennenkuin lähtee raakiloitaan kaupalle ympäri kaiken maailman kyliä. Hänen omainkin ilmoitustensa mukaan on siellä vielä yhtä ja toista keskeneräistä. Sillä paitse tuota maakysymyksen ratkaisuaan ei bolshevismi siellä ole saanut aikaan muuta kuin että on olemassa jonkunlainen valtion kontrolli teollisuudessa — jota siellä ei enää ole olemassa. Sitäkin hän suosittelee Suomelle. Ja lopuksi tietysti loistavinta venäläistä saavutusta, vallankumousta, parlamenttarismin kukistamista, joka "ei vie kansanvaltaisuuteen, sillä siinä porvaristolla olisi mahdollisuus ylläpitää valtaansa."

Mannerin ja Tokoin puheita ei tänään vielä selosteta. Huomenna saanen nähdä, mitä heillä on ollut sanottavana suuressa juhlakokouksessa Kansallisteaatterissa.

*

Manner evästelee.

Kansanvaltuuskunnalla on eilen vähää ennen juhlakokousta Kansallisteaatterissa ollut juhlallinen istunto senaatissa, jossa ovat olleet saapuvilla Venäjän toimeenpanevan keskuskomitean ulkomaille matkustavat jäsenet. Siellä ovat samoin kuin sitten illalla teatterissa Manner ja Kollontay esittäneet suurvaltiollisen kaksinlaulun. Manner on laulanut venäläisen vallankumouksen ylistystä, Kollontay suomalaisen. Manner kiittää venäläisiä siitä opista, jota he ovat antaneet käytännöllisessä (ks. yllä) kumouksellisessa työssä; Kollontay ilmaisee ihastuksensa siitä rohkeudesta ja sankariudesta, jolla täällä kamppailua käydään.

Manner evästää vieraita matkalle. Hän lähettää Kollontayn mukana terveisiä Eurooppaan, varsinkin Skandinaviaan, että niiden maiden työläiset ponnistelisivat, jotta näiden maiden kapitalistit eivät pääsisi ainakaan helposti hyökkäämään meidän niskaamme. Jos Suomen työväki saa olla rauhassa vieraiden hyökkäyksiltä, tulee se kyllä omin voimin (s.o. venäläisten avustamana) kukistamaan porvariston vastavallankumouksellisen rintaman. Hän ei siis tyydy tähänastiseen liittolaiseensa venäläiseen, vaan hakee apua kaikilta vierailta kansanvalloilta Suomen porvaria vastaan. Se on kaikkien maiden köyhälistöjen "yhtymistä". Mutta jos tuo porvariparka pyytää apua muiden maiden porvaristoilta, on se maanpetturuutta.

Kollontay kukertaa omalta oksaltaan vastaan ja tarjoo agitatsiomatkallaan rinnallaan paikan myöskin Suomen työväestön edustajille, joiden pitäisi tulla Länsi-Euroopan työväelle selittämään suomalaisten toverien taistelua.

Tämmöisiä kiertueita siellä Suomen senaatin täysintuntosalissa suunnitellaan. Eiväthän mitkään paikat tosin ole pyhät, onhan kirkkojakin häväisty, tehty temppeleistä hevostalleja ja ryöväreitten luolia. Olihan Suomen kansan pyhimpien tunteiden loukkaamista Bobrikoffin ja Seynin aikakin.

Heidän jälkeensä tuuletettiin senaatin tupia. Suursiivouksen tarpeessa ne tulevat olemaan tämänkin jälkeen: niissä kuulutaan asuttavan, keitettävän, tiskattavan, tupakoitavan ja rähjättävän. Mutta enemmän kuin ulkonaisen siivouksen tarpeessa, ne ovat sen maanpetturillisen hengen poistuulettamisen tarpeessa, joka niiden ilmaa nyt saastuttaa. Sillä paikat ovat toki ainakin jossain määrin pyhät nekin.

*

Mikä meitä mahdollisesti odottaa.

Anarkisti-lehti Rab. Znamja kirjoittaa: "Meidän on viipymättä ryhdyttävä puhdistamaan Helsinkiä vastavallankumouksellisista. Me kehoitamme kaikkia matruuseja ja sotamiehiä viipymättä muodostamaan vallankumouksellisia joukko-osastoja ja pommit sekä kuularuiskut käsissä heti ryhtymään kotietsinnöihin kaikissa taloissa, asunnoissa, kellareissa, ullakoilla, varastoissa, ravintoloissa, kahviloissa, hotelleissa sekä hallinnollisissa ja kunnallisissa laitoksissa tarkoituksella juurineen hävittää vastavallankumouksellisten pesäpaikat. Meidän tulee paikalla surmata kaikki kansan viholliset, valkokaartilaiset ja heidän puoltajansa. Meidän ei tarvitse odottaa Smolnan tai paikallisten edustuslaitosten kehoituksia ryhtymään itsepuolustukseen. Hävittäkää siis porvariston pesät. Ampukaa vallankumouksen viholliset. Vain voimalla ja säälimättömällä terrorilla me voimme hävittää kaikki orjuutemme eri muodot."

*

Ohjeita "tuomareille"

Suomen kansanvaltuuskunnan oikeusasiain osasto julkaisee tänään monen palstan pituiset ohjeet rikosasiain oikeudenkäyntijärjestyksestä vallankumousoikeuksissa. On koko joukko uusille tuomareille nähtävästi hyvinkin tarpeellisia määräyksiä, neuvoja ja ohjeita. Alku on aina vaikeaa, mutta ehkä se siinä menee, kun miehet tottuvat.

Niinkuin porvarillisiin oikeuksiin ei vallankumousoikeuteen tarvitse haastattaa todistajia lautamiehen kautta, vaan voi jokainen itse haastattaa todistajansa. — Valaa ei oteta, riittää, kun todistaja on vakuuttanut puhuvansa totta. — Liekö käytännössä jo ruvennut tapahtumaan toisin, koska katsotaan tarpeelliseksi muistuttaa, että päätöstä tehdessä eivät asialliset eikä yleisö saa olla läsnä. — On ehkä myöskin ollut aihetta vaatimukseen, että "oikeuden edessä on esiinnyttävä siivosti".

Tottahan on, että meidän porvarillinen oikeudenkäyttö on ollut hirvittävän hidasta. Nyt pannaan tuomareille uusi kurssi. — "Jotta oikeudenkäyttely vastaisi tarkoitustaan, täytyy sen tapahtua nopeasti, mikäli mahdollista yhtä päätä loppuun asti." Enintään saa päätöksen antaminen lykkäytyä seuraavaan päivään.

On nähtävästi ollut tuiki tarpeellista huomauttaa, että "päätös on laadittava siten, että jos syytetty tuomitaan, käy selville, minkä rikoksen asianomainen on tehnyt."

Oikeus voi takavarikoida tuomitun omaisuuden, koska voi olla tarjona se vaara, että sakkoon tuomittu itse tai muut hävittävät hänen omaisuutensa.

Tuomarin tulee olla "inhimillinen, mutta ei hempeämielinen." "Kansanmiehen omantunnon ja kansan oikeuskäsityksen mukaan punnittakoon, kuka on syyllinen ja kuka ei, ja hänen terveen järkensä mukaan mitattakoon, mikä rangaistus kulloinkin on kohtuullinen."

Loppuhuomautuksena lausutaan, että elköön missään tapauksessa annettako oikeudenkäytön kompastua vanhojen turhantarkkojen muotojen ja kaavamaisuuksien tavotteluun, vaan olkoon oikeus, kuten sen nimikin kuuluu, vallankumousoikeus, omantunnon ja kansan väärentämättömän oikeustajunnan tarmokas tuomioistuin.

Mikähän nyt sitten lienee se kansanmiehen omatunto ja väärentämätön oikeustajunta? Kai ne ovat jonkunlaisia vastakohtia herrasmiehen omalletunnolle ja oikeustajunnalle.

Mutta kuinka tahansa: jos ei oikeudenkäytön puolueettomuus perustu muuhun kuin siihen, ollaan ilman lain turvaa, niinkuin tietysti ollaan jo muutenkin. Siitä ei siis ole syytä päivitellä, vaikka sitä aina vain tulee tehneeksi.

*

Punaisen armeijan muonitus- ja vaatetushuolet yhä suurenevat. Varsinkin vaatekappaleiden jakelutapa näyttää synnyttäneen tyytymättömyyttä. Otan tietoni eräästä yleisesikunnan omasta kiertokirjeestä. Kaikki tahtovat yhtä paljon vaatteen apua, mutta kun toisilla on enemmän omia vaatteita kuin toisilla, tulevat toisen varustukset paremmiksi kuin toisen. Siitä on syntynyt "ristiriitoja". Niiden sovittamiseksi on päätetty, että sotilaan on hankittava vaatteensa itse siten, että hänen palkastaan vedetään pois hänen saamansa vaatekappaleen hinta. Mitähän sanonevat eukot kotona siitä, että heidän avustuksensa näin vähenee? On myös niin hullusti, että niinkuin esikunta sanoo, kysymys palkastakin on vielä ratkaisematta sentähden, että tuhannet muut kysymykset on täytynyt ratkaista sen edellä vallankumouksen "onnistumiselle tärkeämpinä tekijöinä."

Arveluttava pula on siis olemassa, mutta esikunta koettaa päästä siitä sillä, että huudahtaa: "Eteenpäin siis… jatkuvaa uljuutta, uhrautuvaisuutta ja kärsivällisyyttä" j.n.e.

"Toverillisesti Yleisesikunta. Ali Aaltonen."

*

Orjatsalo ennustaa.

Näyttelijä-kirjailija-seikkailija Aarne Orjatsalo on liittynyt kapinallisiin. Hän esiintyy nyt köyhälistön ystävänä. Tämän päiväisessä "Tiedonantajassa" on häneltä kirjoitus "Vailankumouksen tie", joka ei ole mitenkään erikoinen. Siteeraanmahan kuitenkin seuraavan: "(Porvarillisten) omat joukot varmasti kääntyvät heitä vastaan. Ja tilinteon päivä on heidän joukossaan oleva ankarampi ja kenties verisempi, kuin mitä se nyt on meidän rintamallamme."

*

Matala moraalimme.

Kun sota puhkesi ja täällä alotettiin valli- y.m. varustukset, ja kun tehtaat, tosin puoliväkisin, muutettiin venäläisiksi asetehtaiksi ja muita sotatarvetilauksia suorittamaan, kun monen monet yksityiset rupesivat urakoitsijoina kokoamaan suuria voittoja, ja kun liikkeiden osakkeilla sitten harjoitettiin pörssikauppaa ja kaikkein isänmaallisimmat miehet ja naiset sulloivat ruplia taskuunsa nähtävästi tuntematta siitä mitään isänmaallisen tai eetillisen omantuntonsa vaivoja, tulin usein ajatelleeksi, miten matalaa moraalimme sittenkin on. Kaikille oli kyllä selvää, että Venäjän voitto olisi meidän tuhomme, että sen ase- ja muiden varastojen kartuttaminen oli omaan rintaan kerran tähdättävän puukon takomista, teroittamista. Eihän tietysti voitu harjoittaa mitään julkista agitatsiota vastarinnan aikaansaamiseksi. Mutta olisi voinut toivoa, että tässä asiassa jos missään olisi muodostunut maanalainen passiivisen vastarinnan rintama. Niin ei tapahtunut, vaan päin vastoin toimittiin oman voiton toivossa aktiivisesti venäläisen voiton hyväksi, vieläpä sittenkin, kun jääkärit olivat niiden ammusten yletettävissä, joita täällä valmisteltiin.

Sanotaan ehkä, että oli pakko, että täytyi pelastaa maan teollisuus, että tehtaat muuten ehkä olisivat joutuneet kokonaan venäläisten käsiin. Saatiinhan edes jotain pelastetuksi, estetyksi venäläistä työväkeä tänne tulemasta. Olkoon niinkin. Mutta alistumis- ja myöntyväisyyspolitiikkaa tämä oli, ei vähimmässäkään määrin perustuslaillista. Olisi siinä varmaan voitu saboteerata, jos olisi tahdottu, mutta oli mukavampi pistää rahat taskuunsa. Ei ole tämäkään historiamme kauniita lehtiä. Liikeveljeys venäläisten kanssa vei siihen, että rahakas venäläinen kundi Helsingin myymälöissä oli suosittu, kun suomalainen köyhempi tuskin siedetty. Omaksuttiin venäläiset liiketavat lahjuksineen ja väärine laskuineen. Ei ne ole vain punaiset, jotka ovat "veljeilleet".

On katkerahko kohtalon iva, että ne vallihaudat ja muut varustukset, joita me porvarillisesta rakennusmestariurakoitsijasta ja pikkupomosta gulashi- ja pörssikeinottelija-miljoonamieheen saakka olemme olleet kaivamassa, nyt ovat punaisten parhaita tukipaikkoja, joista ne meitä uhkaavat ja jotka ovat meidän valloitettavat verellämme. Ja niin katkeran kitkerää kuin se onkin, täytyy myöntää oikeaksi, mitä eräässä "Työmiehen" tänäisessä kirjoituksessa "Venäläiset ja me" (joka muuten tietysti on täynnä valhetta ja vääristelyjä) sanotaan: "Suomen porvaristo antoi passiivisen kannatuksen Venäjän sortovallan niille toimenpiteille, joilla meitä näännytettiin. Ja kylläpä he vallan hyvässä sovussa tasasivat venäläisten sotarosvojen kanssa valtion varustustöissä kähveltämänsä varat ja veivät kaikenlaisilla verukkeilla monen työläisen palkat…" En tiedä, onko totta, mutta pelkään pahoin, että on totta, mitä lehti vielä väittää: että "urakoitsijat ovat ilmoittaneet venäläisille töiden teettäjille, että ei tarvitse maksaa työläisille niin paljon kuin siellä ensiksi suunniteltiin."

Ja vallityömiehet poloiset, ne punaiset, jotka noita hautoja kaivoivat, kaivoivat niitä luultavasti omiksi haudoikseen. Ehkä piankin heidän verensä vuotaa niissä virtanaan.

*

Kätilö Manner.

Eilen, kun selostin rouva Kollontayn puhetta Kansallisteatterissa, ei Mannerin puhe, johon se oli vastaus, vielä ollut julkaistu. Tänään se täyttää kuusi palstaa "Tiedonantajassa". Se on oikein jymypuhe, ohjelmapuhe, laadittu ja lausuttu samaan tyyliin kuin minkä tahansa suuren maan pääministerin. Siinä vedetään sen hallitusmuodon suuntaviivat, jonka kansanvaltuuskunta aikoo antaa Suomen kansalle. Kun tämä asiakirja kai aikoinaan tulee olemaan pykäliin pantuna valmiina, jätän puheen siltä kohdaltaan selostamatta. Maistiaisiksi kuitenkin muutamia kohtia.

Manner on ajatellut, että uuteen valtiomuotoon tulisi kuulua määräykset, joiden kautta määrätty luku Suomen äänioikeutettuja kansalaisia, esim. 10,000, olisi oikeutettu tekemään kansan eduskunnalle vaatimuksen, että siitä ja siitä asiasta on laadittava sellainen ja sellainen laki. Ne 10,000 saisivat jättää joko valmiin yksityiskohtaisen tai ylimalkaisen ehdotuksen. Ja kansaneduskunta olisi velvoitettu tuota 10,000 kansalaisen lainsäädäntöalotetta käsittelemään ja siitä päätöksensä tekemään. Jos eduskunta kaikinpuolin hyväksyisi noiden 10,000 tekemän ehdotuksen, niin asia tulisi sillä jo päätökseen. Mutta jos muutettaisiin ehdotusta jonkun verran, niin kansa taas yleisellä äänestyksellä voisi ratkaista, hyväksyykö se tuon 10,000:n tekemän alkuperäisen vaiko kansaneduskunnan siitä muokkaaman ehdotuksen. "Demokraatiseen järjestykseen tulee kuulua myös sen, että kansaneduskunnan muistakin päätöksistä, jotka eivät ole lähteneet suoraan kansan alotteesta, voidaan vedota yleiseen kansan äänestykseen."

Kymmenentuhatta kansalaista — tai sanokaamme kymmenen agitaattoria, jotka saavat kokoon kukin tuhat nimeä, — voisi siis milloin tahansa pakottaa eduskunnan käsittelemään päähänpistojaan ja vaatia mahdollisesti koko kansan vähäväliä niistä äänestämään. Mikä kunta tahansa voisi saada eduskuntaan nurkkapatrioottiset alotteensa. Semmoisia alotteita voisi kerääntyä satoja. Kansanvalta sortuisi varmasti ennen pitkää omiin hameihinsa.

Että meillä sosialismi on ollut salaisesti pyrkimässä yksityisen omistusoikeuden lakkauttamiseen, siitä on ollut oireita havaittavissa Mannerin puheessa vaatimus siitä tuodaan julki.

Samoinkuin Kollontay venäläisen vallankumouksensa kehuu Manner omansa saavutuksilla. Hän vertaa vallankumoustaan, ja kai samalla myös itseään, sen ylintä toimihenkilöä, kätilöön, joka vapauttaa synnytystuskissaan olevan yhteiskunnan ja sen kohdusta kirvoittaa terveen, elävän ja voimakkaan uuden yhteiskunnan. Se on jo kirvoittanutkin jotain. Se on jo "verrattain vähällä vaivalla" kaatanut yhteiskunnan ylirakenteen ja nyt se tosiasiallisesti hallitsee tässä maassa ja pitää hallussaan valtiovaltaa, käyttäen sitä tarkoitusperiensä hyväksi. "Samalla se myös kaikella voimallaan pyrkii eteenpäin ja askel askeleelta ottaa käsiinsä myös yhteiskunnan taloudellista valtaa. Se on ottanut valvontansa alle taloudellisen elämän eri aloja. Tehtaita pannaan jo käyntiin työväen omilla toimilla. Työväen luottamusmiehiä pannaan niitä ohjaamaan ja teknillisesti hoitamaan, taloudellisesti järjestämään. Samaten maatiloja jo tässä maassa monin paikoin työväen järjestöt luottamusmiestensä ja tilojen alustalaisten välityksellä hoitavat. Näin valtiollisen vallankumouksen suurten saavutusten ohella taloudellinen vallankumous askel askeleelta menee eteenpäin ja sillälailla valmistaa sitä perustusta, jolla työväen tulevaisuuden vallan tulee seistä, jotta se olisi pysyväinen ja varma."

Pysyväinen ja varma. Ei ole milloinkaan ollut paremmin paikallaan vertaus vuoresta, joka synnytystuskissaan puhkuen loi naurettavan hiiren… Ei vain tahdo nauru naurulle tuntua, vaikka koettaisikin.

*

Siviilijutut saavat levätä.

Kansanvaltuuskunnan oikeusasiain osasto ei nähtävästi tahdo jättää oikeudenhoitoa retuperälle. Se ilmoittaa kanslistinsa Tyko Varto'n kautta, että kaikki raastuvan- ja kihlakunnan oikeuksissa (miksei myös hoveissa ja senaatissa?) keskeneräisiksi jääneet rikosluontoiset asiat ovat tutkittavat ja tuomittavat sen paikkakunnan vallankumousoikeudessa, missä ne ovat tapahtuneet.

"N.s. siviiliasiain, eli juttujen, joiden pohjana ei ole rikosta, käsittelystä ja oikeuslaitoksista tulee piakkoin julkaistavaksi erityinen laki, joten sellaiset jutut saavat levätä siihen asti."

On hyvä, että ne saavat vielä vähän aikaa levätä, sillä olisi muuten tainnut tulla ylivoimainen urakka vallankumousoikeuksien juristeille. Velkahakemusjutut kai voinevat tulla piankin ratkaistuiksi, niin pian kuin julaistaan laki yksityisen omistusoikeuden poistamisesta. Kun ei velkoja saa omistaa mitään, ei hän myöskään voi vaatia olematonta omaansa takaisin — jos on porvari. Jos hän on sosialisti, hän luultavasti sekä voi että saa.

*

Venäläisten irtaimisto.

Ilmoitetaan, että kaikki Venäjän sotalaitoksen hallussa oleva irtain omaisuus, samaten kuin aseet, ampumavarat ja elintarpeet ovat siirtyneet Suomen kansanvaltuuskunnalle. Ei mainita, onko siirto tapahtunut oston kautta, vai onko kysymyksessä suurenmoinen lahjoitus, sillä kai tuon tavaran arvo lähennellee miljaardia. Jos se on kauppa, on se kai tavallinen velkakauppa, sillä milläs meidän punaisemme maksaisivat, kun ei ole millä maksaa kaartilaisten palkkojakaan. Jos se on lahja, niin se on lahja Suomen valkoiselle kansalle, joka voitettuaan ottaa sen sotasaaliina punaisilta.

Ei sanota, kuuluvatko laivatkin irtaimistoon. Nähtävästi eivät. Eikähän niitä toistaiseksi voitanekaan lukea irtaimistoon, ne kun ovat vahvasti kiinni jäätyneinä Kruunuvuoren selällä. Vaan ehkä Mannerheim ne aikanaan "irtauttaa."

*

Aito meikäläistä.

"Tiedonantaja" on saanut käsiinsä jonkun koneella kirjoitetun kiertokirjeen, jossa m.m. kehoitetaan "kaikkia kansalaisia, niin miehiä kuin naisiakin, panemaan tarkoin muistiin ne henkilöt, jotka punaisten palveluksessa ovat unhottaneet, mitä heidän isänmaansa ja kunniansa heiltä vaatii, niin että he, kun tilin päivä piakkoin lähenee, saavat ansaitun rangaistuksen rikoksistaan."

Lehti puolestaan uhkaa sen johdosta:

"Siis kuinka herrasväkeä vain huvittaa. Punaisten rintamalinjojen sisäpuolella lienee vielä suurin osa kapitalistiluokan palveluksessa olevia. Punaisten pitämään muistikirjaan voisi niin ollen tulla myöskin merkityksi melkoinen määrä intiviitejä sen suuren tilinteonpäivän varalta."

Sanon näistä ja noista: yhtä luuta vuohen sarvi. Kosto on meidän kansallisimpia ominaisuuksiamme kiro- ja vainovuosien ajoilta ja paljoa aikaisemmilta ja myöhemmiltä. Voittipa kuka hyvänsä, epäilemättä tulee loppulitviikki molemmin puolin tapahtumaan juuri tässä hengessä.

*

Diplomaattinen kirjeenvaihto.

Tämän päivän suuri uutinen on diplomaattinen kirjeenvaihto Ruotsin pääkonsulin ja kansanvaltuuskunnan välillä. Konsuli on Venäjän armeijan ja laivaston täkäläiselle aluekomitealle jättänyt kirjelmän, jossa hän Suomen riippumattomuuteen ja Venäjän demobilisoimiseen vedoten lausuu sen Saksan, Ranskan, Englannin, Hollannin, Tanskan ja Norjan hallitusten tukeman toivomuksen, että venäläiset joukot siirrettäisiin pois Suomesta. Se helpoittaisi suuresti sisäisen rauhan aikaansaamista ja siten myös tämän verenvuodatuksen lopettamista, joka nyt järkyttää mieliä koko sivistyneessä maailmassa.

Tästä kirjelmästä on venäläinen aluekomitea antanut tiedon kansanvaltuuskunnalle, joka siihen vastaa, niinkuin näyttää, aluekomiteankin puolesta. Vastaus on sävyyn ja tyyliin nähden aito Manner-Sirolaa, jotka ovat sen allekirjoittaneet. Siinä väitetään, että venäläisten täällä viipyminen ei suinkaan häiritse eikä loukkaa tai uhkaa riippumatonta Suomea. Päinvastoin Venäjän kansankomissaarien neuvosto on kaiken aikaa mitä selvimmin osoittanut kannattavansa Suomen riippumattomuutta ja jalosti tukenut Suomen kansan vapautta ja oikeutta, myöskin viime aikoina, jolloin täällä vastavallankumoukselliset ainekset valitettavasti ovat tavantakaa aiheettomasti hyökänneet kansallemme myötätuntoisten venäläisten sotaväenosastojen kimppuun.

Tämän jälkeen seuraa Suomen kansan puolesta ankara vastalause Ruotsin Ahvenanmaan valtausta vastaan sekä sitä vastaan, että Ahvenanmaalle on laskettu maihin suomalaisia vastavallankumouksellisia. Tämä menettely on ristiriidassa Suomen riippumattomuuden kunnioittamisen kanssa ja on Suomen alueellisen koskemattomuuden ja kansamme itsenäisyyden loukkaus.

Pää- ja ulkoasiain ministerit Manner ja Sirola ovat terhakoita poikia, niskakarvat pystyssä. Heidän diplomaattinen tyylinsä muistuttaa venäläisten toverien kursailematonta kirjoitustapaa, jota vanhan koulun tyyliniekat hioittuine ja sorvattuine sanontoineen varmaankin jäävät suu auki ihmettelemään. Niin puhuu ainoastaan se, jolla on voimakeinot takanaan tukemassa sanojen tehoa. Ja onkinhan heillä takanaan vallankumouksen punainen armeija sekä Venäjällä että täällä kotona. He voivat riippumattoman Suomen puolesta itse ratkaista, kuinka kauan venäläisten sotavoimain täällä viipyminen vielä on välttämätön.

Johtaako tämä diplomaatinen sananvaihto siihen, että Ruotsi jättää Ahvenanmaan, vai julistaako se sodan kansanvaltuuskunnalle? Luultavasti se ei johda kumpaankaan, vaan jää keskustelu vastaukseksi kysymykseen.

*

Vihdoinkin.

Haapalainen vaatii, vihdoinkin, rikoksellisten, anarkististen ainesten poistamista kaartistaan. Hän on pakotettu myöntämään, että armeijassa on semmoisia, jotka käyttävät tilaisuutta hyväkseen yksityisten etujensa ajamiseen ja ovat valmiit ase kädessä käymään rosvouksiin, murhiin, ryöstöihin ja muihin konnantekoihin. Ne ovat riisuttavat aseista, vangittavat ja rangaistavat. Kielletään myös langettamasta kuolemantuomioita eikä saa tehdä sitä edes vankeihin nähden. Kuinkahan monta tuollaista tekoa siis lieneekään jo tehty? Ja mitä ajatellevat rehelliset työläiset tällaisista paljastuksista?

*

Tokoin toimia ja toiveita.

Siinä suuressa juhlakokouksessa, joka tiistaina pidettiin Kansallisteatterissa, esiintyi puhujana myöskin O. Tokoi. Hänen puheensa on julaistu vasta tänään. Sen aiheena on "Elintarvepula ja vallankumous", ja on tietysti erikoisesti omansa kiinnittämään porvarinkin mieltä, sillä jos Tokoi saa leipää, putoaa siitä kai murunen pöydän alle meille porvari-koirillekin. Vaikka eihän tiedä. Tokoin sanoissa, että "työväen ei tarvitse kuolla nälkään yhtään tuntia aikaisemmin kuin herrojenkaan", on jotain kätkettyä uhkaa. Jos tulee tiukka, porvari luultavasti saa kuolla jo päivää ennen. Ettei meitä tulla säälimään, jos niin kireälle ottaa, siihen valmistaa Tokoi mielipidettä omissa piireissään syytöksillään, että elintarvepula Etelä-Suomessa on hallituksen tahallisesti järjestämä. Se ei ole ainoastaan puhdistanut tätä osaa Suomea elintarpeista ja koonnut niitä pohjoiseen, vaan myöskin "tietoisesti tukkinut kaikki kauppatiet, ettei ulkoapäin olisi mitään apua saatavissa."

Hänen omat toimensa kauppateiden avaamiseksi ovat vain toiveita ja ne toiveet ovat niin vähäiset, että hän pelkää tulevan ajan, "jolloin työväki itse huutaa alas sen hallituksen, jonka se on asettanut, käsittämättä niitä vaikeuksia, joissa me elämme." Amerikka on kuitenkin jotain luvannut, se ei ainakaan tahdo, että "Suomen työväki kuolee nälkään." Ja ystävä Venäjä on myös luvannut. Siellä harhailee "350 vaunulastia meidän jo ennen ostamaamme viljaa, ja on koetettu ryhtyä toimenpiteihin näiden karkulaisten kiinni saamiseksi ja tänne palauttamiseksi. Mutta se ei ole helposti järjestettävissä, sillä Venäjän kulutuskeskuksissa myös kärsitään nälkää. Pietari, jonka läpi elintarpeet ovat kuljetettavat, on itse monta kertaa, ei päiviä, vaan jopa viikkokausia ilman leipää." Pietarissa käydessään on Tokoi näillä asioilla nähnyt, että työläisillä ei ole ollut leivänmurua pistää suuhun ja siitä huolimatta heitä elähyttää ja innostuttaa vallankumouksellinen mieliala. "He uskovat vallankumouksen lopulliseen voittoon, he kestävät kohtalonsa, purevat kaalia ja kurkkua. Se on kerrassaan ihailtavaa. Siinä suhteessa meillä on heistä hyvin paljon opittavaa."

Niin Tokoi. Venäjän vallankumous on nyt kaalin ja kurkun varassa. Mutta kun meillä ei ole viimeisenä varana edes sitäkään.

Venäläiset lupaavat ja lupaavat. Venäjän liikeasiain komissario, toveri Nevsky, on antanut Tokoin valtuutetulle täydet oikeudet käydä kaikilla Venäjän rautatieasemilla etsimässä tänne lähetettyjä viljavaunuja ja antanut määräykset kaikille virkamiehille, että heidän on avustettava hänen lähettiläitään. Punaisen kaartin ylipäällikkö on antanut määräyksen, että Punaisen kaartin on tarvittaessa avustettava viljalasteja perille toimitettaessa. "Venäläiset ovat siis luvanneet kaikkea sitä avustusta, minkä suinkin ihmiskäsi saattaa antaa. Toivomme, että jo läheisessä tulevaisuudessa seuraukset tulevat näkyviin, mutta mahdollista on, että meidän täytyy sittenkin monta kertaa tässä vallankumoustaistelussa nähdä suorastaan nälkää."

Eivät nämä punaiset toiveet todella ole valoisat. Olisihan luullut pitävän hiukan ottaa huomioon, mihin eväät riittävät, ennenkuin lähti vallankumouksen taipaleelle. On nyt myöhäistä hiki hatussa hääriä ympäri Venäjän valtakuntaa hakemassa syötävää, joka luultavasti jo aikoja sitten on pistetty parempiin suihin.

*

Suuria lapsia.

Saksalaisten tänne tulosta ei kuulu mitään. On kyllä huhuja, että Suomenlahden suun ohi on kulkenut pohjoiseen suuri saksalainen eskaaderi ja että Danzigista on lähtenyt liikkeelle kuletuslaivoja. Meikäläisten voiton varmuus minua hiukan huolettaa. Täällä jo jaetaan Venäjää meidänkin hyväksemme. Kuolan niemimaa ja koko Viena meille! Raja Nevaa myöten, jopa sen ylikin. Inkeri ja Viro! Niinkuin Googin ennustuksessa on suunniteltu!? Näin taannoin kartan, jossa meidän rajamme oli nauhoin ja nuppineuloin senmukaisesti merkitty. Mutta voihan mielikuvituksessaan nuolaistakin, ennenkuin tipahtaakaan. Lapsena sain sokerin maun suuhuni, kun vain suljin silmäni ja sitä ajattelin. Olemme monessa suhteessa suuria lapsia.

*

Uutispörssi.

Huhut tapahtumista rintamilla ovat niin ristiriitaisia, että ne lopulta menettävät kaiken mielenkiintonsa. Kuinka monta kertaa lieneekään Pori ja Turku valloitettu ja Tampere "pian" otettu ja liikeyhteys Pietariin katkaistu. Varmuudella emme oikeastaan tiedä mitään muuta kuin että rintama seisoo jotenkin ennallaan kulkien Porin pohjoispuolelta Tampereen pohjoispuolelle, sieltä Padasjoelle, Heinolaan, Mikkelin eteläpuolelle, Antreaan ja rajalle. Junat ainakin yhä kulkevat täältä Tampereelle, Turkuun, Poriin ja Pietariin.

Mutta kuinka vähän luotettavia tiedot ovatkin, ei niitä ilmankaan tule toimeen. Kerään niitä, kirjoitan kaikki kuulemani muistiin ja harjoitan niiden kanssa vaihtokauppaa. Meillä on muutamilla tuttavilla oikea uutispörssi, johon kokoonnumme kerta pari päivässä noteeraamaan vapaustaistelun kurssia. Siihen kuuluu etupäässä eräässä suuressa talossa asuvia koulumiehiä. Eräs sanomalehdenpäätoimittaja ja valtiopäivämies on asunut talossa, poissa kotoaan, koko kapinan ajan. Hän ei ole liikkunut sieltä muuta kuin kerta saunassa. Hänellä on veli, hänkin valtiopäivämies, joka on kosketuksissa toisten tietotoimistojen kanssa ja saa sieltä tietonsa. Samoista lähteistä alkuisin olevat tiedot kohtaavat usein toisensa eri henkilöjen kantamina. Aamupäivällä käyn tavallisesti ensi kerran tuossa paikassa. Iltapäivällä kokoontuu uutisklubi mieslukuisampana. Silloin saapuu sinne eräs yliopettaja lukemaan meille venäläisiä lehtiä, joiden avulla voimme seurata varsinkin Venäjän tapahtumia. Ne ovatkin tätä nykyä suurarvoisia, kun Saksa taas alkaa hyökätä itää kohti. Samat tiedot ovat sitten lyhyemmin esitettyinä silkkipaperilehtisissä.

Tänään kerrottiin A. Gripenbergiltä Tukholmasta tulleen salaisen sähkösanoman, jonka mukaan Vaasaan on saapunut suomalainen laiva "Arcturus" tuoden 12 tykkiä, 35,000 kivääriä ja 1 milj. patruunaa ja 100 jääkäriä. Viikon päästä on odotettavissa toinen laiva, joka tuo raskasta tykistöä.

Kevein askelin kuljin siis tänä iltana kotiin. Ehkä rintamat vähitellen alkavat etelääntyä, kun saavat aseita.

*

Pohjalaista sisua.

Sain tänään kuulla kertomuksen pohjalaisesta sisusta. Eräs tuttavani oli kirjoittanut kuulleensa sen eräässä saunassa Tampereella. Toinen punainen oli siitä ihaillen puhunut toiselle punaiselle. He olivat saaneet vangiksi joitakin pohjalaisia, joilta riisuttiin vaatteet, ennenkuin heidät vietiin ammuttaviksi. "On ne perkeleen poikia ne pohjalaiset; eivät olleet millänsäkään, pyysivät vain jättämään sukat jalkaan, ettei tulisi nuha ammuttaessa. Sitten osoittivat sydämen kohtaa: 'Siinä on pilkka, ammu siihen, jos osaat.'"

*

Sota kuin sota.

Olin tähän saakka uskonut, että jos täytyisi valita kahden pahan välillä, kahden kansan välisen ja kansalaissodan välillä, jälkimäinen olisi rauhanystävän kannalta tuomittava paljon ankarammin kuin edellinen ja katsottava vieläkin valitettavammaksi. Luen sen vuoksi melkoisella hämmästyksellä "Arbetet"-lehdestä väitteen, että "tietoiset" työläiset, samalla kuin he ovat kironneet maailman sotaa ja jokaista muuta sotaa eri kansain kesken, aina ovat samalla tunnustaneet, että kuitenkin on sota, joka köyhälistön mielestä on oikeutettu: luokkasota, köyhälistön oma sota sortajiaan vastaan, sen sota vapautumisensa puolesta.

Onko se siis vain sodan tarkoitusperä, joka ratkaisee sen oikeutuksen? Sota itsessään ei ole hyvä eikä paha. Mutta onhan kansojenkin sodilla tarkoitusperänsä, joita sotaakäyvät kansat pitävät yhtä oikeuttavina kuin luokat omiaan. Ja jos luokkasota on oikeutettu yhdelle luokalle, niin on se kai toisellekin, porvaristollekin. Jos se oikeutus riippuu vain tarkoitusperistä, silloin voi porvaristokin alkaa sodan, milloin esim. pelkää hyökkäystä tai sortoa työväen puolelta. Luultavasti tuleekin vielä taisteltavaksi monta porvariston vapautussotaa köyhälistön vallananastussotien jälkeen. Tämä meidän sotamme on jo semmoinen. Maailmanrauhan rakentaminenhan on muka imperialistienkin päämääränä, vaikka heidän sotansa todellisuudessa on vain ryöstösotaa. Samoin tämmöisten luokkaryöstösotienkin kuin tämän meidän. Kaikki sotivat ovat susia lammasten vaatteissa.

*

Jaa, nythän on taas lauantai-ilta. On täysikuu. On kulunut vasta neljä viikkoa, yksi taivaallinen kuukausi siitä, kuin tämä alkoi.

Montako kertaa kalpeat kasvot tuolla ylhäällä saanevat kääntyä päin ja pois, ennenkuin on maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto. Kai monta ja vielä monenkin monta.

*

Ruvetaanko ottamaan panttivankeja?

Tulee niin paljon tietoja murhista ja tihutöistä maaseudulla, useimmat minulle outoja henkilöitä, etten ole tullut tehneeksi niistä enää muistiinpanoja. Joskus taas kumotaankin tiedot. Etäämpää tietysti tulee tietoja niukemmin, vaikka siellä kai tapahtuu vielä enemmän, rintamain läheisyydessä. Tällä haavaa pelätään varsinkin panttivankien ottoja, jopa pogromejakin, joita poistuvien matruusien luullaan panevan toimeen.

"Työmiehen" kirjoituksetkin tulevat yhä verisemmiksi ja kiihkoisemmiksi.

*

Hämärtää.

En huomaa, että ihmiset näissäkään vaikeissa oloissa olisivat entistä paremmat, jalommat, eivät edes yksityisessäkään elämässään. Lieköhän montakaan, jotka käyvät tilille itsensä kanssa. Me olemme kaikin puolin oikeassa, he ovat kaikin puolin väärässä. Koston tunne kehittyy siveelliseksi velvollisuudeksi. Se on olevinaan oikeuden tunnetta, se pukeutuu ihmisten sitä itsekään aavistamatta siihen vaippaan. Jotkut kyllä sanovat: tietysti ovat vain johtajat rangaistavat, muille on annettava, mikäli mahdollista, armahdus. "Mikäli mahdollista" on hyvin venyvä. Minusta tuntuu, minä suoraan sanoen jo pelkään meidän puolestamme, sittenkuin olemme voittaneet, ettemme kykene korjaamaan voittomme hedelmiä niinkuin pitäisi. Näissä mietteissäni ollen on minulla ollut surullinen sunnuntai. En ole käynyt ketään tapaamassa.

Täytyisikö kuitenkin johonkin ryhtyä?

*

Mitä olisi tehtävä tämän kansan valistamiseksi.

Olisi ryhdyttävä isänmaalliseen taisteluun ja toimintaan kansan eetillisen kasvatuksen, laillisuuden, oikeuden ja totuuden puolesta isänmaattomuutta, laittomuutta, vääryyttä, valhetta ja siveettömyyttä vastaan.

Sillä yhteiskuntamme kaikki vanhat perustukset tätä nykyä horjuvat. Eivät vain ulkonaiset ja näkyvät, vaan vieläkin enemmän sisäiset, aatteelliset, ihanteelliset, siveelliset. Suomessa ei ole koko maan yhteistä hallitusta, ei järjestystä, ei oikeutta, ei oikeuden, hengen eikä omaisuuden turvaa. Vallitsemassa ja hallitsemassa on mielivalta väkivallan ja raa'an voiman turvin.

On jo kauan ollut selvillä, että tämäntapaiseen tultaisiin ja mikä siihen oli vievä. Olkootpa ulkonaiset aineelliset syyt siihen olleet kuinka suuret tahansa, epäkohdat, vääryydet kuinka räikeät tahansa, sota ja sen seuraukset venäläisine tartuntoineen niin vaikuttavat kuin ne ovat olleetkin —, pääsyyt ovat kuitenkin paljoa syvemmällä. Se oli Suomen kansan pohjimmainen hengen pohja, joka ei kestänyt. Kun rakennus kaatuu, ei se ole ainoastaan sen myrskyn syy, joka sitä sysäsi, vaan itsensä perustuksen, joka oli heikko.

Suomen kansan valistuksellinen, sivistyksellinen perustus ehkä lopultakin on jossain määrin kestävä ne sysäykset joita sen sille rakentama vuosisatainen yhteiskunta nyt saa kokea, mutta kun se kuitenkin saattoi siinä määrinkin pettää, kuin jo nyt on tapahtunut, on itse pohjassakin ja juuri siinä vika niin suuri, että se on uusittava ja vastaisen, ehkä jo huomisen lopullisen romahduksen vaara mitä pikimmin torjuttava.

Tätä vaaraa ei saada torjutuksi yksinomaan millään lujalla järjestysvallalla, ei tarmokkaimmallakaan hallituksella, ei kansanvaltaisimmallakaan hallitusmuodolla, ei myöskään laajaperäisimmillä yhteiskunnallisilla uudistuksilla. Uusinnan täytyy alkaa mielistä, sydämistä, kansan omasta hengestä. Yksityisten, ryhmien, luokkien maailmankatsomus on rakennettava uudelle tai oikeastaan vanhalle pohjalle.

Kaikki eetilliset, oikeudelliset, valtiolliset ja yhteiskunnalliset käsitteet ovat suuressa osassa ihmisiä tätä nykyä täysin sekaisin. Murhat, rosvoukset, valheellisuus, vääristely, alhaisimmat intohimot, kaikkinainen väkivalta, vallan anastus, sorto ja pakko ovat tunnustetut oikeutetuiksi taistelukeinoiksi oman asian ajamisessa. Hirvittävintä on, että itsessään mitä parhainten ja oikeutetuimpien pyrkimysten perille ajamiseksi kehnoin keino näyttää olevan parhain. Oikeata, rehellistä, totta semmoisenaan ei enää ole olemassa, ainoastaan silloin sekin ehkä omaksutaan ja siihen vedotaan, kun se hyödyttää; se kielletään ja hyljätään, kun sen luullaan vahingoittavan. Sodan moraali on jo kauan ennen sotaa ollut kansamme moraali.

Tämä siveellinen sekaannus on suurin siinä osassa kansaamme, joka lähti kumouksen ja kaappauksen tielle, mutta ei ole mitään takeita siitä, että sama oppi ei ole saava, ja on jo saanutkin, tunnustajiaan toisessakin osassa kansaamme. Nykyisestä punaisesta sorrosta kärsiviä uhkaa siitä vapautuneina vaara ruveta mittaamaan samalla mitalla, millä heille mitattiin. Sisäinen sota-aikainen turmelus ei rajoita kansan siveellistä selkärankaa jäytävää työtään ainoastaan toiselle puolelle rintamaa, vaan pyrkii leviämään ruttona kaikkialle, ja on jo levinnytkin.

On noustava, kun tästä vähänkin selvitään, nopeaan, tarmokkaaseen työhön ja taisteluun ikuisten eetillisten, oikeudellisten, aatteellisten, yhteiskunnallisten ja valtiollisten, sanalla sanoen vanhojen tunnustettujen inhimillisten ja kansallis-isänmaallisten ihanteiden puolesta, joista Suomi tähänkin saakka on elänyt. On noustava juuri silloin, kun ne kielletään ja niitä uhataan — ja kun vielä on aika.

On ryhdyttävä niiden levittämiseksi sisäiseen lähetystyöhön niinkuin mustimmassa pakanamaassa, jossa niistä ei mitään tiedetä eikä niiden mukaan eletä. Kansastamme on puristettava pois valhe, se on uudelleen impregnoitava totuudella. On alotettava aakkosista, sillä suuri osa meidän kansastamme on ne unhottanut, jos se koskaan vielä lienee niitä tuntenutkaan.

Epäilen sitä. Epäilen sitä nykyhetken kauheat harhat silmiemme edessä. Sillä tietämättömyyttä, harhaantumista tämä kaikki pohjaltaan on.

Mikä pimeyden pohjola tämä muka valon ja vapauden kotimaa onkaan! Eihän osa Suomen kansasta ole selvillä edes siitäkään, että se on oma erikoinen kansa, jonka on saatava elää elämäänsä vieraan siihen sekautumatta, että sillä on isänmaa, jota ei ole jätettävä vihollisen valtaan. Eihän sillä ole aavistustakaan lakipohjaisen yhteiskuntajärjestyksen ensimäisistä ehdoista, ei eduskunnallisesta toiminnasta, todellisesta kansanvallasta, henkilön ja omistusoikeuden loukkaamattomuudesta, se ei tunnusta mitään muuta kuin luokkaedun ja luokkamoraalin, tuskinpa enää sitäkään, sillä pian kai hajoaa sosialistiemme oma luokkakansakin pieniksi hetkellisiä riistanajojaan harjoittaviksi villiheimoiksi, käyden samaa kehitystä kohti kuin sen emämaassa Venäjällä.

Ja tämän kansan pitäisi kyetä luomaan itselleen ja jälkeentulevilleen uutta Suomea, vapaata itsenäistä valtiota, ja siihen upi-uutta yhteiskuntaa?

Kansaamme on opetettava, neuvottava, totutettava, kädestä pitäen talutettava pois siltä harhapolulta, jolle se on joutunut, takaisin omaan kotiinsa. Kai vitsaakin tarvitaan, ja vitsankäyttäjät yhdessä vitsausten kanssa kyllä tulevat tekemään tehtävänsä, ja tehkööt ne sen. Mutta opetus, neuvonta, kasvatus, valistustyö seuratkoon kuritusta.

Kansamme eetillisessä, opillisessa, käytöllisessä kasvatuksessa on täytynyt tapahtua hirveitä laiminlyöntejä, koska se on voinut kasvaa siinä määrin väärään, kuin nyt toteamme tapahtuneen. Tämä laiminlyönti on korjattava. Työ ei ole kädenkäänteessä suoritettu, mutta alku on tehtävä. Kaikkien, jotka siihen tuntevat vähänkin kykyä ja kutsumusta, on pantava itselleen velvollisuus, asevelvollisuus sisäisen turmeluksemme vihollista vastaan. Ei riitä enää tähänastinen toiminta, ei kirkko, koulu ja muu virallinen ja puolivirallinen valistustyö. On ryhdyttävä aivan erikoiseen, ylimääräiseen valistustyöhön, vanhain alkeellisimpien totuuksien ja ihanteiden selvittämiseksi ja uudelleen juurruttamiseksi kansamme sieluun, kaikkein pimeimpien kolkkien valaisemiseksi. On alotettava mitä sitkein, määrätietoinen, uupumaton, keskeytymätön toiminta siveelliseksi, tiedolliseksi, opilliseksi, valtiolliseksi, yhteiskunnalliseksi valistamiseksi. Sen työn tulee olla yhtäällä positiivisesti rakentavaa totuuden työtä, toisaalla alasrepivää valheen valloitusten hävittämistä.

Tähän tehtävään on koottava kansamme parhaat henkiset kyvyt, sen korkein äly, sen toimintatarmoisin voima.

Olen ajatellut, että näitä voimia kokoamaan ja keskittämään olisi perustettava seura, järjestö, miksi häntä nimittänemmekin, joka heti kohta, kun tarpeelliset varat ovat koossa, ryhtyisi tehtäväänsä. Tehtäväthän ovat moninaiset ja yhtä moninaiset niiden toteuttamiskeinot puhutun ja kirjoitetun sanan avulla. Käytettävinä olevat voimat ja varat kai tulisivat määräämään, kumpaanko olisi kulloinkin turvattava. Toistaiseksi luulisimme olevan helpomman saada kirjallisia voimia. Meillä on paljon kynämiehiä, joille nykyiset tapahtumat varmaankin ovat antaneet voimakkaan sisäisen sysäyksen valistukselliseen agitatsiotyöhön yllä esitetyssä tarkoituksessa. Ne olisivat saatavat ja varmaan saadaankin liikkeelle: tietomiehet ja tiedemiehet, professorit, tohtorit, lehtorit, maisterit, opettajat, kirjailijat, runoilijat, sanalla sanoen kaikki aatteen miehet, ihanteiden miehet, papit ja maallikot.

Muissa sivistysmaissa suorittavat suurimmatkin ja parhaimmat kyvyt ja kynät tällaista aatteellista kansanvalistustyötä sekä sanomalehdistössä että muussa kirjallisuudessa, varsinaisen toimintansa ohella. Meillä sitä ei ole tehty siinä määrin kuin olisi ollut suotava. Nyt on sellaisen toiminnan aika tullut. Nyt on aika astua korkeuksista laaksoihin, aikakauskirjoista ja yläluokan julkaisuista aina sanomalehtien alikertoihin. Ei saa jättää ammattisanomalehtimiesten ja puolueitten palveluksessa toimivien kynämiesten yksinomaiseen varaan edes sellaistakaan heille tavallaan kuuluvaa työtä kuin on jokapäiväinen taistelu sosialistis-anarkistista valheen rintamaa vastaan. Sillä nyt ei ole kysymys vartiopalveluksesta, vaan hyökkäyksestä, läpimurtamisesta, eikä saa olla herraa maalla enemmän kuin merelläkään.

Ei olisi aluksi lähdettävä liikehtimään laajemmalti kuin mihin voimia ja varoja riittää. Olen ajatellut, että repivä ja rakentava työ olisi aluksi suoritettava sanoma- ja lentolehdistön avulla. Kirjoitukset olisivat laadittavat siihen sävyyn ja suuntaan, että niitä voitaisiin tarjota sanomalehdille, etupäässä maaseutulehdille eri osissa maata, päivä-, viikko-, kuvalehtiin, kaikkiin, halpahintaisiin aikakauskirjoihin, mihin niitä vain saataisiin sijoitetuksi. Olen varma siitä, että ainakin porvarilliset lehdet puolueisiin katsomatta mielellään julkaisevat tällaista lukemista, kun sen hankkiminen heille ei mitään maksa, ja vaikkapa, vähän maksaisikin. Jolleivät lehtien omat palstat riittäisi, voitaisiin niitä seuran avustuksella laajentaa. Voitaisiin lehtien mukana myös tarjota julaistavaksi pitempiäkin kirjoituksia erikoisina liitteinä ja sunnuntainumeroina, jotka voisivat olla sisällöltään samat eri lukija-alueilla. Maaseudulla luetaan muutakin kuin sosialistista kirjallisuutta, kun sitä on saatavana. Maaseutulehdet tunkevat sosialististenkin lukijain luo, niiden avulla pääsisivät maan parhaat kirjailijat aatteineen yhtämittaiseen kosketukseen heidän kanssaan, vaikkeivät lukijat aluksi kuuluisikaan heidän varsinaiseen lukijakuntaansa.

Olisi siis kysymyksessä oikeastaan saada aikaan toimisto, toimitus kansaa valistavien sanomalehtikirjoitusten hankkimiseksi. Tuo toimitus ei tarvitseisi olla kovinkaan monimiehinen. Siinä pitäisi kuitenkin olla edustettuna vissit välttämättömät alat: uskonto, etiikka, yhteiskunta- ja valtio-oppi, kaunokirjallisuus, runous — eri alain edustajat pitäisivät huolta omaan alaansa kuuluvain kirjoitusten hankkimisesta. Erikoisen tärkeänä tehtävänä olisi päivän tapahtumien käsittely niiden aatteiden valossa, joiden ajamista tämä toiminta tarkoittaa. Kuta aktualisempi teksti, sitä vaikuttavampi saarna — ja sitä tekstimateriaalia tarjoutuu varmaan tulvimalla. Kiireellinen tarve vaatisi, että suunnaton valheiden, intohimojen, vääristelyjen, vihan ja harhaoppien likalättö suoranaisella polemisella ja agitatorisellakin tavalla edes jossain määrin saataisiin ajetuksi pois ja kansanhenki puhdistetuksi ja desinfisoiduksi.

Vastatkoot eetillisen kansan kasvatuksen, yhteiskunnan tukemisen, laillisuuspohjan uudelleen rakentamisen, siveellisen suursiivouksen ystävät: onko aika tähän toimintaan ryhtyä?

Jos on — sanon: kun on — niin tällaista toimintaa, tällaista valistustyötä varten tarvitaan ennen kaikkea varoja ja paljon varoja. Pelkkä innostus ja hetkellinen avustushalu pian lakkaa, jos toimihenkilöt ja kirjoittajat eivät saa vaivoistaan täyttä korvausta. Kun varoja on, saadaan työvoimiakin, ensin niitä, jotka esikuntana johtavat sotaretkeä, ja sitten niitä, jotka sotaa käyvät.

Olisi vedottava niihin, jotka voivat uhrata, jotka voivat hankkia nämä varat. Uskon, että varakkaat kansalaiset kaikista puolueista kilvan rientäisivät tätä työtä tukemaan. Koemerkintä osoittaisi, voidaanko ollenkaan lähteä suunnitellulle retkelle sitä valhetta, pimitystä, yllytystä ja anarkiaa vastaan, joka ei ole voitettu sillä, että laillinen järjestys on asevoimin palautettu. Hirviöllä, joka pitää tätä maata puristuksessaan, on sata päätä ja tuhat kouraa.

Kun varat on saatu kokoon, kutsuttaisiin varain antajat muodostamaan sitä elintä, seuraa, yhtiötä, joka ne hoitaa ja käyttää ja antaa tarpeelliset toimintaohjeet.

Maanantaina 25 p:nä helmikuuta.

Tämän päivän tietosato:

Mannerheimilta on tähän saakka puuttunut aseita, mutta nyt hän on niitä saanut. Se on ollut syynä siihen, että rynnistys on viipynyt. Samassa on myös ollut joitakin punaisten pesiä, m.m. Varkaus, jotka on täytynyt puhdistaa. Varkaus vallattiin vasta viime perjantaina. Punaiset olivat tehneet itselleen siellä suojuksia jäästä ja rautapellistä. — Pohjanmaalla ovat heränneet antaneet oman erikoisen julistuksensa. Sota on saanut heidän keskuudessaan melkein uskonsodan luonteen. — Ruokavaroja on nyt saatu rintaman taa, mutta rahasta on puute. Tehtaat antavat shekkejä. — Juna, joka kuukausi sitten vei täältä eräät senaattorit, oli vähällä joutua tuhon omaksi. Tietämättä sen tulosta olivat valkoiset miinoittaneet radan, sillä odotettiin punaista junaa, eikä voitu enää saada annetuksi tietoa. Joku jääkäri lähti sitä vastaan, mutta ei ehtinyt poistamaan miinaa. Pysäyttääkseen junan hän ampui veturia. Juna pysähtyikin, mutta veturi, tenderi ja yksi vaunu ehtivät kuitenkin räjähtää. Senaattorien vaunu säilyi. — Punaiset ovat Otavan koululla silponeet uhreiltaan nenät ja puhkaisseet silmät. — Eräs opettajatar Anna Hyvärinen Karttulassa on pitänyt puheen erään kaatuneen valkoisen haudalla ja tullut salaa ammutuksi matkalla sieltä. — Joku 70-vuotias asemapäällikkö Viipurin puolessa on ripustettu puuhun ja siihen ammuttu; ruumiissa useita kuulia.

*

Rovasti Kössi Ahmala.

Kun työläiselle vuodesta vuoteen joka päivä heidän lehdissään ja kirjasissa ja kokouksissa on uskoteltu, että niin pian kuin me vain otamme tämän maan asiat hoitoomme ja tartumme itse peräsimeen, niin maailma kyllä muuttuu, koittaa vapautuksen päivä, saapuu onnen aika, on tuhatvuotinen valtakunta ovella, niin eihän ole oikeastaan ihme, että he lopulta ovat ottaneet uskoakseen. Ja kun omat miehet nyt ovat olleet ohjaksissa jo kuukauden päivät, niin tuumii yksinkertainen työmies: nyt kai se luvattu maa jo alkanee häämöittää — minullekin. Ja hän kuvittelee sen maan rieskan ja hunajan itselleen vuotavaksi siten, että hänen omat osansa edes jossain määrin ehoutuvat porvarillisesta entisestään sillä tavoin, että hänen tarvitsee tehdä hiukan vähemmän työtä ja että hän saa hiukan enemmän palkkaa. Muulla tavoin toteutuvaksi, muita päämääriä tavoittelevaksi hän ei ole osannut uutta aikaa ajatella. Tasa-arvoisuudet ja sen semmoiset aatteelliset päämäärät — niistä hän välittää vähemmän, jos ollenkaan.

Ja niinpä nyt — kertoo "Tiedonantaja" — tulvii sekä valtion että kunnan virastojen pöydille lukuisia kirjelmiä, joissa "vedoten työväestön valta-asemaan, anotaan palkka- y.m. sopimusten parantamista. Semmoisia palkankorotuspyyntöjä on kansanvaltuuskunnalle tullut m.m. useilta eri paperiteollisuustyöaloilta."

Mutta kun valtuuskunta, ei voi maksaa edes kaartinsa palkkoja, ei sillä tietysti ole varoja korottaa siviilityömiesten palkkoja. Se ei voi sitä ajatellakaan. Nykyinen kiireellinen tilanne estää hallitusta ottamasta edes käsittelynkään alaiseksi niin mitättömiä asioita kuin työväen palkkakysymyksiä. Se levittää käsiään, kohauttaa olkapäitään — sanoo kai: tjah! sanoo: tjeh! — on kohtelias, valittaa, myöntää kyllä, ikävä kyllä, että palkat ovat aivan mitättömät, ne tietysti vaatisivat korjausta j.n.e. — mutta koettakaahan, hyvät ystävät ja kylänmiehet, nyt toistaiseksi työskennellä — entisen palkkaperustan mukaan. Ja jottei siinä sen enempää mukistaisi, tai toverillisesti turistaisi, niin lopetetaan keskustelu melkoisen töykeästi niinkuin paras porvaripomo entisinä pahoina aikoina: "On aivan mieletöntä, että tällaisena aikana, jolloin ratkaistaan suuria yhteiskunnallisia kysymyksiä, te sekoitatte niihin myös palkkakysymykset. Hyvästi, toverit, näkemiin siksi, kunnes tilanne on edes jossain määrin selventynyt!" Tämmöinen on henki ja osaksi sanaiset sanatkin eräässä Kansanvaltuuskunnan Työasiain Osaston kiertokirjeessä "kaikille paperiteollisuus- ja puuhiomotyöläisille".

Ennen aikaan isäntä usein vei jäykkäniskaisen renkinsä tai torpparinsa papin pakeille saamaan nuhteita ja neuvoja ja ojennusta. Sosialisti-isännällämme ei ole mieliä pehmittävää pappia varanaan, mutta hänellä on herrashenkinen aatteen mies, akitaattori, sanomalehtimies, joka pannaan sepittämään sovittava ja selittävä yleväaatteinen artikkeli hallituksen äänenkannattajaan, antamaan palkankorotuksen sijasta puoluemoraalia, leivän sijasta sanoja. Hän vaatii "uhrautuvaisuutta ja itsekieltäymistä". "Tuossa tuokiossa, jo ennen alkaneen taistelun ratkaisemistakaan ei sovi odottaa kovin kouraantuntuvaa aineellista hyvyyttä ja mahdottomia olojen parannuksia. 'Keltaisen linnan' valtauksen luulevat pintapuolisesti ajattelevat ainekset saattaneen jo runsauden sarven ylitse vuotamaan… Aineellisella elämällä on omat järkkymättömät lakinsa, joita mikään taikurikäsi ei saata mielivaltaisesti muutella. Vasta pitkien ajanjaksojen perästä voi aineellisen hyvinvoinnin edellytykset päästä siunausta tuottamaan. Siihen mennessä voidaan lohduttautua niillä aatteellisilla saavutuksilla, joita vallankumous on niin huomattavasti tuottanut ja yhä tuottaa… Siitä syystä on meidän joka paikassa teroitettava mieliin: uhrautuvaisuutta ja itsekieltäytymystä, sanankuul… (ei, hän sanoo:) toverit!"

Tämä sosialistinen valtion palkkapaimen puhuu tovereille juuri niinkuin paras porvarirovasti sanankuulijoilleen ja saa luultavasti, toivottavasti, evankeliumistaan hyvän elatuksensakin. Hänen nimensä on Kössi Ahmala.

*

Panen vain ohimennen merkille, että Aarne Orjatsalo taas vilahtaa esiin. Hän on kirjoittanut "Tiedonantajaan" kirjoituksen "Ihanteensa pettävä nuoriso" — pettävä siihen nähden, ettei se ole liittynyt vallankumoukseen. Aarne arvostelee sangen ylimalkaisesti ja tylsäkärkisesti nuorison tähänastista opetusta. Hän on parempi näyttelijä kuin sosialipolitikko ja moralisti. Se hänestä tähän otteeseen.

*

Saksa auttaa meitä varmasti.

Se on tämän päivän suuri uutinen. Sen Venäjälle panemien rauhanehtojen 4:s kohta kuuluu:

"Venäjän on solmittava pikainen rauha Ukrainan tasavallan kanssa. Ukraina ja Suomi ovat mitä pikimmin puhdistettavat venäläisestä sotaväestä ja punakaartista."

*

Valtiosääntö.

Kansanvaltuuskunnan ehdotus Suomen valtiosäännöksi, josta äsken otin maistiaisia Mannerin puheen mukaan, on nyt ilmestynyt pykäliin pantuna. Niitä on kaikkiaan 83. Tavallaan se on sympaatinen tekele, sillä se on mitä peittelemättömin luokkaperustuslaki, jossa ei edes koetetakaan tehdä oikeutta muille kansanluokille kuin työväenluokalle. Se on köyhälistön rehellinen vallananastus- ja itsevaltiuslaki, sen täydellisen ylivallan kaappaus, pantuna pykäliin sen tilanteen ainaiseksi pysyttämiseksi, joka tällä haavaa on olemassa.

Se on siinä naivisuudessaan voittamaton, vastustamaton. Se tuotti minulle jo ensi-lukemisessani vilpitöntä huvia ja hauskuutta, jonka uudistamistakaan en henno kieltää itseltäni selostamalla sen parhaita paikkoja. Tulen luultavasti usein lueskelemaan sitä virkistyksekseni.

Monen muun tavallisen, jokapäiväisen vapauden (sanan-, kokoontumis-, uskonnon-) ohella, joita vapauksia tapaa kaikissa paremmissa uudenaikaisemmissa perustuslaeissa, on tähän perustuslakiin otettu nimenomainen säännös myöskin lakkovapaudesta. Se on laajennettu niin suureksi, että lakkoa vastaan on mahdoton ryhtyä minkäänlaisiin ehkäisytoimenpiteisiin, muodostuipa se melkein millaiseksi tahansa, sillä julkisen vallan ase- ja järjestysvoiman ei ole sallittu millään tavoin sekaantua työriitaisuuksiin. Työväelle on perustuslaissa myönnetty oikeus (sanoisinpa melkein: annettu kehoitus) kehoittaa (toisin sanoen: kiihoittaa) työstä luopumiseen; sen täytyy saada asettaa lakkovahteja, sillä on oikeus yllyttää vieromaan (s.o. boikottaamaan) lakonalaista liikettä ja sen isännistöä, avustajia ja tavaroitakin. Valtion täytyy siis, pukeutuipa tämä vapaus millaisiin muotoihin tahansa, seisoa ristissä käsin.

Kansaneduskunnasta — joka kansan edustajana käyttää sen korkeinta valtaa, asettaa m.m. ylemmät virkamiehet ja tuomarit ja ratkaisee melkein kaikki asiat sekä pienet että suuret — tulee pysyvä virasto à 200 virkamiestä. Se kokoontuu vuosittain sekä lain määräämänä että määräämättömänä aikana, milloin vain enemmistö sen tarpeellisena pitää, ja lopettaa tai on lopettamatta istuntonsa oman päätöksensä mukaan. Se voi kyllä hajoittaakin itsensä, jos niinkuin tulisi sille päälle. Sen kaikki valiokunnat voivat ja joidenkuiden tuleekin työskennellä valtiopäiväin väliajoillakin. Se on oikea ammattipolitikkojen eläke- ja kasvatuslaitos.

Äänestys on julkinen, kun pöytäkirjaan on merkittävä, mitä ehdotusta mikin äänestäjä kannattaa. Tämä tietysti sitä varten, että edustajiin nähden voitaisiin harjoittaa puoluepakotusta ja riistää heiltä mahdollisuus pienimpäänkin itsenäisen mielipiteen ilmaisuun. Eduskunta valvoo ylintä hallintoa, jota hoitaa sen valitsema Suomen Kansanvaltuuskunta erään valiokuntansa, n.s. valvojavaliokunnan kautta, jonka jäsenten tulee olla läsnä kansanvaltuuskunnan istunnoissa. Niissä istunnoissa on valvojavaliokunnan jäsenellä oikeustehdä muistutus, jos kansan valtuuskunta tekee päätöksen, joka valvojain mielestä poikkeaa siitä, mitä kansaneduskunta asiassa todennäköisesti päättäisi. Se voi siis sanoa senaatilleen milloin tahansa: top! ja jos senaatti ei tottele, vaan pitää oman päänsä, panee se eduskunnan sanomaan: top tykkänään!

"Kansaneduskunnan on varjeltava ja vahvistettava Suomen vapautta, koskemattomuutta ja puolueettomuutta ja hankittava niille takuita." Jos niin hullusti kävisi, että Suomea uhkaisi sodan vaara taikka muuten vieraan vallan tunkeutuminen Suomen alueelle, "koettakoon eduskunta saada sellaisen onnettomuuden vältetyksi, ja jos se sittenkin tapahtuu, mahdollisimman pian palautetuksi Suomen koskemattomuuden". Millä keinoin tämä "koettamisen" epäonnistumisen jälkeinen koskemattomuuden palauttaminen tapahtuu, siitä pikkuasiasta ei ole säädöstä valtiosäännössä, mutta näyttää siltä, ettei se missään tapauksessa tule tapahtumaan aseiden avulla, koska valtiosäännössä ei ole viittaustakaan sotalaitoksen järjestämisestä. Että kuitenkin on aikomus Suomen vapauden varjelemiseksi ja vahvistamiseksi ryhtyä joihinkin toimenpiteihin, käy selville siitä, että yllä mainituissa tapauksissa eduskunta voi rajoittaa kansalaisten oikeuksia ja vapauksia kieltämällä heitä oleskelemasta maassa ja sieltä pois matkustamasta, lakkauttamalla paino- ja kokoontumis- jopa lakkovapaudenkin, johon kaikkeen kuitenkin vaaditaan eduskunnan suostumus.

Mitäs hauskaa minä sitten vielä löytäisin tästä asiakirjasta? Se on kyllä sitä tulvillaan, joka pykälä, ja pula onkin oikeastaan, mitä siitä poimisin. Joo, pykälä 43! Vaikkei ulkonaista vihollista vastaan nähtävästi olekaan tarvis mitenkään valmistautua, niin teroitetaan valtiomuodossa sitä enemmän sen välttämättömyyttä sisäistä vihollista vastaan. Tämä valtiosääntö voidaan siinä olevan säännöksen mukaan (§ 28) muuttaa, selittää tai kumota uudella, kansaneduskunnan säätämällä perustuslailla, jos kansa yleisessä äänestyksessä sen vahvistaa. Mutta siitä huolimatta, että sellainen laillinen tie on olemassa… — se, mitä nyt siteeraan, ei ole näyte mistään "Työmiehen" artikkelista, vaan on löydettävänä valtiomuodosta, jonka 43 § kuuluu sanasta sanaan näin:

"Jos niin uskomatonta tapahtuisi, että itse kansaneduskunta julkenisi syrjäyttää koko tämän valtiosäännön tahi ilmeisesti tahallaan rikkoa tässä perustuslaissa olevia määräyksiä saadakseen aikaan harvainvaltaisen järjestyksen maassa, niin kansa nouskoon ja linjoittakoon sen eduskunnan sekä pitäköön huolen, että kolmen kuukauden sisällä toimitetaan valtiosäännön mukaiset kansanedustajain vaalit. Näissä vaaleissa valitut kansanedustajat kokoontukoot valtiopäiville yhden kuukauden sisällä ja ensi tehtäväkseen antakoot kansalle kukin allekirjoittamansa juhlallisen vakuutuksen, jossa sanotaan: 'Ellen kansanäänestyksessä hyväksytyn valtiosäännön mukaista kansanvaltaa uskollisesti edusta, olen kansan tuomion ansaitseva'."

Turmelisin valtiosääntöehdotuksen loppuvaikutusta, jos tätä selostustani jatkaisin. Ehkä saa siihen vielä julkisuudessakin palata. Se tulee näet otettavaksi kansanäänestyksen alaiseksi. Odotan riemulla sitä päivää. Se tulee pian, jos kansanvaltuuskunta pitää puheensa, "mahdollisimman pian, jo tänä keväänä, koko maassa."

*

Kaikki hyvin.

Yhteytemme valkoisen Suomen kanssa on tähän saakka ollut melkein olematon. Ainoastaan silloin tällöin on sieltä päässyt joitain tietoja tänne päin. Tänään kuitenkin kerrotaan senaattori Arajärveltä Vaasasta tulleen pikalähetin pankinjohtaja Vikstenille. Sen mukaan on t. k. 18 p:nä tullut Vaasaan 44,000 kivääriä, 80 kuularuiskua ja 30 milj. patruunaa. Ei pidä ryhtyä minkäänlaisiin sovitteluihin. Mannerheim alkaa voida ruveta liikehtimään. — Berliinissä ovat asiat hyvin hoidetut. Sieltä on siis varmasti apu odotettavissa.

Näistä kai punaisetkin jotain tietävät. Eräs henkilö oli ollut jollain asialla senaatissa Haapalaisen luona. Sirola oli syössyt sisään tukka pystyssä ja huudahtanut Haapalaiselle:

"Jos tietäisit, mitä minä tiedän, leikkaisit kurkkusi."

*

Inhimillisiäkin tunteita.

Annan taas vastapuolen purkaa tunteitaan, kun ne tunteet ovat inhimillisiä. Semmoisia on kummallakin puolella rintaman, kaikilla maailman rintamilla. Eikä niihin voi kuitenkaan mitään rakentaa. Sääli ja ymmärtämys ovat vain hetkellisiä tunnelmaperhoja, jotka ilmojen, ylä- ja alailmojen, raa'at intohimo-tuulet pyyhkäisevät olemattomiin. Hänkin, joka sairaalassa tunnelmoi näin, voi huomenna jossain kokouksessa kiihoittaa kimein äänin, hurjin liikkein, kiihkein elein jatkettavaan taisteluun ja verenvuodatukseen aatteensa ja asiansa, "ihmiskunnan tulevan onnen" puolesta. Mutta saakoon hänen parempi minänsä sentään sananvuoron.

Aatteen uhrit.

Siinä he nukkuvat, nuoret, lapselliset kasvot, ja vanhat, aatteen ja työn uurtamat keski-ikäisten miesten piirteet valkoisilla patjoilla.

Minulla on yövuoro haavoittuneiden sairaalassa.

Punaisen paperin ympäröimänä sähkölamppu valaisee himmeästi sairaalan salia.

Ensi vuoteella lepää tuon tuostakin hieman valittaen vaaleakiharainen suomalainen. Hänen suuria sinisiä silmiään peittävät tummenneet silmäluomet. Hän on ollut ensimäisenä ryntäämässä, hän on vaikeasti haavoittunut ja vaikean taistelun, vilustumisen, valvomisen ja syömättömyyden aiheuttama väsymys on nostanut kuumeen punan hänen nuorille, kauniille poskilleen.

Hänen vieressään makaa tyynenä keski-ikäinen työmies. Suomalainen sitkeys ja pelottomuus kuvastuu hänen vakavissa, vaaleissa kasvoissaan. Hänen käsivartensa on pahoin ruhjottu, vaan hän ei koskaan valita. Hänellä on vaimo ja lapset, mutta köyhälistön onni on ollut hänelle heitä vielä rakkaampi ja hän on hetkeä miettimättä pannut henkensä alttiiksi yhteisen kansansa edun vuoksi.

Minä seison kauan hänen vuoteensa ääressä ja ihailen suurenmoisinta puolta kansani luonteessa, tyyneyttä, rehellisyyttä ja kestävyyttä.

Hänen vieressään lepää ihan lapsellinen poika. Muistan, miten hän nauraen sanoi päivällä: "Äitimuori kielsi minua menemästä Savon rintamalle, vaan minä karkasin."

Herttainen, aurinkoinen hymy valaisi hänen tätä sanoessaan noita pyöreän pehmeitä poikamaisia piirteitä.

Tuon lapsen rinnalla nukkuu iloinen hymy huulilla reipas keski-ikäinen mies. Hän on salin ilopilleri ja politikoitsija. Sauvansa varassa hän kulkee kaiket päivät viereisissä huoneissa synnyttäen hauskoilla sanasutkauksillaan kaikkien kasvoilla leveän hymyn.

Minun täytyy hymyillä, kun katselen hänen hauskoja kasvojaan, hänen nukkuessaan siinä rauhallisena.

Salin toisessa päässä voihkii kaunis kalpea, tumma nuorukainen. Hänellä on hirveä haavakuume, hän hourailee. Vähän välistä hän mutisee: "ruutia on, kaikki on kunnossa, ampukaa noita vietävän valkokaartilaisia!"

Hän on kolme viikkoa ollut yhtämittaa rintamalla. Hänen käsivartensa on ihan mäsäksi ammuttu. Se täytyy leikata poikki. Hoitajat seisovat ääneti hänen vuoteensa ääressä. He eivät voi hänen tuskiaan lieventää. Kyyneleet nousevat kuumina silmiini. Tuo nuorukainen on minusta kuin pyhä. Hän on uhrannut itsensä elämän hymyillessä kauniimpana hänen verevillä nuorilla poskillaan. Nyt on hän kalpea ja laiha, mutta minusta hän on entistä kauniimpi. Kärsimykset ovat jalostuttaneet hänen kasvonsa.

Yhä edelleen kuljen vuoteen äärestä vuoteen ääreen. Näen samat tyynet, kärsivät kasvot, samat nuoret, tuskien uurtamat piirteet. Toiset hikoilevat poltoissaan, sähkövalossa näkyy kimmeltäviä hikipisaroita heidän otsallaan. Ne ovat kuin aatteen välkkyviä jalokivikoristeita heidän ylevillä kasvoillaan. He ovat taistelun kruunaamia ylimyksiä, nuo ihmiskunnan tulevaisuuden onnen puolesta uhrautuneet työmiehet.

Toisessa salissa nukkuvat suomalaisen köyhälistön avuksi rientäneet lättiläiset.

Peitteiden alta näkyvät pitkät komeat vartalot, valkoista patjaa vastaan välkkyy heidän tuuhea, tumma tukkansa.

Tuossa lepää haavoittunut nuorukainen, jonka kasvot ovat kauniit kuin kreikkalaisen jumalan kuvapatsaan. Tuossa on pyöreäpiirteinen veikeä kuularuiskunhoitaja, tuossa solakka tarkk'ampuja ihanine huulineen. Tuossa on välkkyvän ruskea kiharatukka, tuossa pieni, laihahko ukrainalainen, panssarijunan hoitaja, jonka mustat kulmakarvat ovat tuskaisina yhteen puristetut. Hänellä on haava päässä ja se vaivaa häntä kovin.

Hän hymyilee väsyneesti päivisin tummien viiksiensä alta. Hän on kuin suuri haaveksiva lapsi, itämaalaisine mustine silmineen, raskaine pitkine silmäripsineen.

Minä muistan persialaisia kuunvalaisemia hiekka-aavikkoja, loppumattomine taivaanrantoineen, kuulen kumeata barbaarista soittoa ja salaperäistä aavikon tuulen huminaa. Minä kuvittelen rajattomia asioita, kun katselen häntä valkoisten haavasiteitten ympäröidessä hänen norsunluun väristä otsaansa ja kalpeita poskiaan.

Siinä on ihmeisiin uskova itämaa, satuihin luottava lapsi, mielikuvitus ja usko, marttyyrisuus ja itämaalaisen fakiirin kuolemaa pelkäämättömyyttä! Venäjä on jo itämaata, arvaamattomien tapahtumien ja mahdollisuuksien maa, suurenmoinen kiihkossaan, peloittava vaihtelumahdollisuuksissaan, kiehtova, houkutteleva, puistattava kuin öinen aavikko jalopeuroineen, tukahuttavine, hiekkapilviä nostattavine etelätuulineen, ihmeitten yrttien ja huumaavien kukkien maa, mustimman taantumuksen ja äärimmäisimmän vallankumouksen kehto! Oi, sinä Venäjä, jota Länsimaa ei koskaan täysin tajua, sillä Länsimaa on järjen. Venäjä on tunnekuohujen tyyssija.

Venäjällä versoo epäluotettavin hyötypolitiikka, vehkeily ja itsekkyys, Venäjällä ovat kuolleet historian suurenmoisimmat urhot, jaloimmat ihmisystävät ja loistavimmat älyniekat!

Tätä kaikkea aattelen katsellessani ukrainalaisen, aromaanlapsen, tummia säännöllisiä kasvoja. — — —

Hänen kasvonsa ovat tuskan hiessä: Minä pyyhin niitä. Se liike näkyy rauhoittavan häntä ja hän sulkee silmänsä.

Katselen hänen sulkeutuneita silmiään. Minä tiedän, että hänestä on tuleva täydellinen rampa. Liikkumishermo on pilaantunut.

Hän on tullut vieraalta maalta, vieraalle maalle, sen maan vapautta puolustamaan. Hänen kansallisuuttaan ovat vuosisatoja venäläiset taantumukselliset yrittäneet hävittää pois maailmasta asettaen sen viimeisessäkin maailmansodassa Riian rintamalle tahallaan kuolemaan ilman ampumatarpeita, ilman muonaa. — — —

Kuljen pitkän tyhjän salin läpi eteisen poikki yksityiseen huoneeseen.

Nuori kaksikymmentäkolme vuotta vasta täyttänyt lättiläinen viruu siinä tautivuoteella.

Hänen säärihermonsa on poikki ammuttu. Näen hänen korkean otsansa kastanjanruskeine suortuvineen. Hänen nenänsä on voimakkaan kaareva, suu ilmaisee miehekkyyttä ja mielenlujuutta. Päivällä, kun tuskat joskus lauhtuvat, muistan hänen rohkean hymynsä ruskeitten, sirojen viiksien alta, kun hän sanoo: "Ei mitään hätää."

Hän ei voi tuskiltaan nukkua öisin. Nytkin hän valvoo. Kumarrun hänen ylitsensä ja kysyn venäjäksi:

"Särkeekö jalkaa paljon."

"Hieman", hän vastaa huoaten.

"Koettakaa nukkua!"

"En voi."

Hieron hänen kipeää jalkaansa.

Hänen rinnastaan nousee helpoituksen huokaus.

Minä sivelen viileällä kädelläni viihdyttäen hänen kuumaa otsaansa. Hän sulkee silmänsä.

"Pitää nukkua", sanon minä hyväillen kuin pienelle lapselle.

"En voi." — — —

Uneksin sanoin kuvaamattomia kauniita unelmia tuon jalopiirteisen lättiläisen vapaustaistelijan vuoteen ääressä. Venäjän ihanimpia ilmiöitä näen ruhjoutuneena ja miten monta tuhatta ja miljoonaa on tuota ihanaa kansaa sorrettu ja tapettu vuosina 1905—1918!

Lättiläisten verilöylyt ovat maailman kuuluisat julmuudessaan.

Oi, sinä elämän kuningatar, sinun sydämettömyytesi on ollut rajaton. Miksi sinä haaskaat ihmiskunnan hyvettä ja autat eloon vain rumuutta ja alhaisuutta?

Haavoittunut lättiläinen nukkuu kuin hyvä lapsi.

Minä irroitan käteni hänen kädestään ja hiivin hiljaa pois.

Eteisen penkille istahdan ja itken, itken ääneti ja ahdistavasti.

Kauhea on ihmiselämä!

Ei mitään kaunista, ei mitään uutta synny ilman hirveitä tuskia ja verenvuodatusta.

Istun kauan kasvot käsien varassa.

Välskäri tulee tohveleineen suuresta salista eteiseen.

"Mitä mietitte?"

"En mitään", sanon minä ja tukahutan tunnelmani.

Se on minulle liian kaunis, etten voi sitä jokaiselle kertoa.

Kotkassa 14.2.1918.

Elvira Villman-Eloranta.

*

Tervehdys valkoisesta Suomesta.

Sain ohimennen muutamiksi hetkiksi käsiini pari valkoisen Suomen sanomalehteä ("Iikka" ja "Savotar"), jotka jollain tavalla olivat kulkeutuneet tänne ja kiertävät nyt kädestä käteen, kuluen matkallaan hauraiksi kuin taula. Niitä silmäillessä avautuu yhtäkkiä aivan toinen, kaukainen, ammoin eletty maailma. Jokainen rivi, olipa sitten pääkirjoitus, uutinen tai ilmoitus, tarjoo aivan erikoista viehätystä. Herää kuin unesta. Siellä on senaatti, jonka toimia selosteitaan. Siellä on vanha järjestys, siellä ollaan ja eletään jokseenkin niinkuin täällä ennen. Ei aina ymmärrä kaikkea. Samuli Sario puolustaa jostain syystä Mannerheimia ja kehoittaa tyytymään ja ymmärtämään. On siis ollut jotain kahnausta — kuinkas muuten, sillä ollaanhan Suomessa, joskin valkoisessa. Kiireessä ehdin painaa mieleeni joitakin uutisia. Mannerheim käskee ottamaan aseet pois kaikilta yksityisiltä. Siellä on tietysti sielläkin punainen vaara, pelko heidän nousustaan selän takana. Useissa kunnissa on kova elintarvepula, sillä ulkoa ei ole saatu mitään. Pyydetään luovuttamaan viljaa ja muita elintarpeita. — Edv. Björkenheim on elintarvepäällikkönä. — Pakollista asevelvollisuutta pannaan parhaallaan toimeen. Ei ole siis vapaaehtoista tietä saatu tarpeeksi miehiä. — Ovat siellä kapinallisille keksineet nimen "punaryssät". — Vaasassa on ollut suuret juhlalliset Oulussa kaatuneiden vaasalaisten hautajaiset, joissa Mannerheim on ollut mukana. Renvall on laskenut senaatin puolesta seppeleen ja Sola laulanut. — Enempää en saanut tietää, lehti oli luovutettava toiselle.

*

Saksalaiset ovat nyt edenneet Venäjällä niin pitkälle, että Englannin ja Ranskan lähetystöt ovat katsoneet pitävänsä poistua Pietarista Suomen kautta. Jos täällä olisi vallinnut säännölliset olot, olisivat lähetystöt luultavasti jääneet tänne sen sijaan, että nyt siirtyvät Ruotsiin, tänne Suomen tasavallan puolueettomalle alueelle täältä käsin seuratakseen tapahtumain kehitystä Venäjällä. Olisimme siis voineet heille suojaa antamalla tehdä näille suurvalloille huomattavan palveluksen, josta meillä varmaankin olisi ollut suurta hyötyä; ainakin olisimme saaneet viljaa. Jos saksalaiset tulevat tänne, emme ole enää puolueeton maa eivätkä lähetystöt voi jäädä tänne, ja me joudumme monenlaisiin selkkauksiin. Siinäkin yksi monesta muusta punaisten aiheuttamasta onnettomuudesta.

*

Meidän eteläinen rintamamme on nyt lopullisesti hajalla, sittenkun valkokaartilaiset ensin olivat hajaantuneet Porvoon tienoilla ja nyt toinen osasto antautunut Kirkkonummella ja tuotu tänne, jossa ovat vankeina jollakin koululla. Ruotsin konsuli on ollut välittämässä ja saanut aikaan, ettei vankeja ole surmattu — ainakaan vielä.

*

Joku kauppias on käynyt erän meikäläisen johtomiehen luona puhumassa sovinnosta, mutta ei ole voinut esittää mitään ehtoja eikä hänellä myöskään ole ollut mitään valtuuksia. Häntä neuvottiin kääntymään Mannerheimin puoleen.

*

Ei ole päässyt.

Manner, Tokoi, Sirola ja Haapalainen ovat kuulemma olleet Pietarissa rauhan solmiamisen johdosta. Tokoi on pyytänyt Suomen puolesta saada ottaa osaa rauhanneuvotteluun Brest-Litovskissa, mutta ei ole häntä päästetty sinne. Meidän asioitamme siellä päin valvovat jo toiset miehet.

*

Kuinka ryssät Ilmajoelta riisuttiin aseista.

Ilmajoelta kerrotaan hupainen juttu venäläisten aseista riisumisesta. Ilmajokisilla ei ollut kuin joitakin kymmeniä kiväärejä. Miehet varustautuivat seipäillä ja piirittivät hämärissä kasarmin. Kiväärimiehet olivat eturivissä, seiväsmiehet taampana. Joku Anttilan poika meni vaatimaan antautumista. Venäläiset pyysivät tunnin miettimisaikaa. Sillaikaa odotti poika ja nukahti. Tämä erinomainen rauhallisuus vakuutti venäläisiä siitä, että niin tyynen miehen takana täytyy olla suuri sotavoima, ja he ilmoittivat antautuvansa. Poika huusi kiväärimiehet sisään, ja niin alettiin venäläisiä riisua aseista, jotka kannettiin ulkona oleville seiväsmiehille.

*

Ruotsalaisten oikea käsi ja vasen.

Ruotsalaisia oikeistososialisteja on saapunut Suomeen jonkinlaisissa rauhanvälittämistarkoituksissa. Heitä on haastateltu Tampereella. He ovat ilmoittaneet olevansa vallankumousta vastaan. Varsinkaan he eivät voi hyväksyä sellaista verenvuodatusta kuin täällä nyt tapahtuu. Siksi he pyrkivät saamaan aikaan "demokraatista rauhaa (?)" — Suomen työväen ja porvariston välillä. Ruotsin pääministeri on taipuvainen ryhtymään rauhan välittäjäksi. Ruotsalaiset ovat antaneet meikäläisten toverien tietää, ettei Ruotsissa ole odotettavissa mitään valtavampia työväen liikehtimisiä.

Kai on tämän lähetystön tulon vaikutusta, että kansanvaltuuskuntakin on ryhtynyt pesemään puhtaaksi käsiään viattomasti vuotaneesta verestä. Se julkaisee pitkän kirjoituksen "Julmuuksia vastaan". Se on vaikeroiva ja avuton. Valtuuskunta, s.o. varsinainen vallankumoushallitus, jonka vastuulla kaikki tapahtuu, myöntää viimeinkin peittelemättä, että se oikeastaan ei kykene mihinkään punakaartia vastaan. Sillä ei ole mitään pakkokeinoja käytettävänään. Se uhkaa erota, ellei kaarti osoita pystyvänsä ylläpitämään kunnollista toverikuria. Kirjoituksessa tunnustetaan, mikä jo kyllä muutenkin on tiedetty, että vankeja on surmattu yksityisenkin kostonhimon tyydyttämiseksi tai luovutettu epämääräisten tutkijakuntain käsiin. Johtajat eivät siis enää saa sammumaan sytyttämäänsä paloa ja turhaa on ruotsalaistenkaan tulla enää vesiruiskuineen. Jos sieltä olisi tullut kuularuiskuja, alkaisi meillä kai jo pian olla rauha. Mutta sen sijaan ovat ruotsalaiset asestettuina astuneet maihin Ahvenanmaalla ja sitä rauhoittaakseen ottaneet haltuunsa valkoistenkin, venäläisiltä valtaamat, kuularuiskut.

*

Setelisota.

Suomen Pankki täällä julistaa juhlallisesti, että se ei koskaan tule lunastamaan niitä pankinjohtaja Arajärven nimellä varustettuja maksulippuja, joita jotkut "Vaasassa asustavat yksityiset herrasmiehet" ovat ryhtyneet julkaisemaan. Semmoiset "setelit" ovat kokonaan arvottomia ja yleisöllä on syytä olla niiden suhteen varuillaan, sillä niiden vastaanottajat eivät tule niillä mitään tekemään.

Presiis samaa on kai Suomen Pankki siellä julistanut. Suomen Pankki täällä — Suomen Pankki siellä — minä herra — sinä herra — mikä on oikea seteli — mikä väärä? — mikä on totuus? kysyi Pilatuskin ja pesi kätensä.

Tämä tragedia on myöskin komediaa.

*

Olevinaan oikein sukkelaa.

Otsakkeella "Suomen herrat tutkimassa turkkilaisia haaremeja" julkaisee "Tiedonantaja" jonka toimittaja myöhemmin tehtyjen tutkimusten mukaan oli vanha kyynikko Eetu Salin, N. Vjekin uutisen, että Suomen lähetit "tohtorit" Mikkola ja Kalima ovat saapuneet Konstantinopoliin ilmoittamaan Turkin hallitukselle, että Suomi on tullut itsenäiseksi valtioksi.

*

Helsingin kaupungin rakennusmailla ei vallankumouksellinen siviili kuri näytä olevan sen lujempi kuin sotilaskuri punakaartissa. Oman virallisen tiedonannon mukaan ei työhön saavuta aikanaan heti kellon soitua, siellä laiskotellaan, poistutaan ilman asiaa, kuljetetaan pois työkaluja, harjoitetaan kaikenlaista ilkivaltaa — josta kaikesta nyt mitä jyrkimmin kielletään. "Kuitenkin on kahvilla käynti sallittua ehdolla, että se ilman turhia viivyttelyjä toimitetaan."

Työaika viikossa on 46 tuntia, joten siis on ollut olemassa ainoastaan 7 tunnin ja 20 minuutin työpäivä ja tähänastisten laiskottelujen kanssa arviolta 6 tunnin — joka kylläkin näkyy siitä siivosta, missä kadut ja torit ovat.

Lauantaina 2 p:nä maaliskuuta.

Toteutui pikemminkin kuin olisi odottanut oletukseni sairaanhoitajatar Elviira Willman-Elorannasta. Äsken hän istui ja itki säälin kyyneleitä haavoittuneiden vuoteiden ääressä, nyt hän hautuumaalla kiroo, rienaa ja kiihoittaa jatkuvaan taisteluun ja uuteen verenvuodatukseen:

Saavumme hautuumaalle. Tekopyhä lukkari laulaa ruikuttaa jonkun virallisen, kiusottavan tyhmän virren. Nuori teeskentelevä pappi puhua papattaa laulavalla äänellä ihmiselämän kirjavuudesta ja Jumalan laupeudesta.

Minua suututtaa.

Nousen haudan partaan takaiselle penkereelle ja sanon joukolle:

"Sankarien haudoilla ei kelpaa itku eikä voihkina, vaan uhka ja lupaus lopettaa se työ, jonka sankarit ovat aloittaneet. Me emme turvaudu rukoilemaan. Sitä olemme jo tuhansia vuosia tehneet. Nälällä ja sorrolla on Jumala meitä siitä palkinnut. Nyt puhukoot teot, nyt laulakoot tuliputket. Nyt kirjoitetaan maailman raamattu uudella kielellä, järjen ja tekojen kielellä.

"Ruikuttavan virren sijasta laulakaamme 'Kansainvälinen työväenmarssi'."

Ja joukon rinnasta nousee sata-ääninen laulu:

Työn orjat, sorron yöstä nouskaa! Maan ääriin kuuluu kutsumus.

Viimeiset laulun säveleet aaltoilevat yli rinteitten. Työläisjoukon silmät kirkastuvat, läheiset henkilöt hymyilevät rohkaistuina.

Itkulla ei sua muistettane.

Saattue rientää kotia uuteen taisteluun, sillä nyt on teon ja toimen aika.

Hän on tyypillinen punaisten hysteerikko. Eikä näitä henkensä ja tunteittensa tasapainon menettäneitä kostottaria ole vain yksi, eikä niitä ole vain punaisella puolella.

*

Pakko-otto alkaa.

Se hermostunut mieliala, joka kuvastuu yllä olevassakin, näyttää yhä enemmän voittavan alaa. Heidän sanomalehtiensä kirjoitusten sävy on yhä kiihkeämpi, kaikki vanhat vihapuheet vallankumouksen muka välttämättömyydestä toistetaan joka numerossa, milteipä joka palstalla, ja uutta keksitään. Luultavasti on rintaman kiristys pohjoisessa alkanut tuntua ja ilmaisekse tälläkin tavoin. Sen murtamiseksi ehdotetaan ja yritetään jos jonkinlaisia keinoja. Muuan kirjoittaja valittaa, ettei rintaman takana ole oikeita tietoja täältäpäin. Siellä muka uskotaan, että tällä puolella on vain julmia huligaani- ja rosvojoukkoja, jonka vuoksi sinne olisi saatava selvitetyksi, että täällä on kysymys vain järjestyneen ja luokkatietoisen työväen toiminnasta. Olisi myös saatava selvitetyksi, kuinka hyvä järjestys vallitsee niissä seuduin, jotka ovat vallankumouksellisten joukkojen hallussa. Samassa kirjoituksessa kehoitetaan jouduttamaan "kauhistuttavan veljesverivirran tukkeamista ja rauhallisiin oloihin palaamista" — siten, että "yhä tehokkaammin annetaan kannatusta kansanvaltuuskunnalle ja sen pyrkimyksille."

Paras todistus aseman kiristymisestä on, että Punaisen Kaartin esikunta heittää houkuttelunsa ja innostuttelunsa ja käskee tänään kaupungin työmailla työskentelevät miehet, 18-50 ikävuoteen saakka, Punaisen Kaartin riveihin, siis pakko-otolla sotapalvelukseen. Kun ei kai vapaaehtoisia ole ilmaantunut tarpeeksi, täytyy siis turvautua pakolliseen asevelvollisuuteen, josta Vaasan senaattia ei ole kyllin ankarasti voitu tuomita.

Ei ole sitä periaatetta, jota sosialismi meillä ei olisi pettänyt, ei sitä sen ihannetta, jota se ei olisi tallannut jalkoihinsa.

*

Kokous senaatintorilla.

Tänään oli suuri herätys- ja rohkaisukokous senaatintorilla, jossa puhuivat Sirola, Haapalainen ja Tokoi. Teki mieleni kurkistaa leijonaluolaan ja nuuskia sen ilmaa. Tulen sieltä juuri. Luulin, että tungoksen vuoksi saisin kääntyä takaisin Stockmanin kulmasta tai että minut muuten käännytettäisiin. Mutta pääsin aivan puhujalavain juurelle. Väkeä oli vain pienet ryhmät, vaikka on sunnuntai ja liikkeellä paljon muutakin väkeä kuin heidän omaansa.

Ei ollut havaittavissa mitään erikoista innostusta. Nämä tämmöiset torikappaleet ovat nähtävästi jo vanhoja. Esiintyjät eivät saaneet syntymään mitään tunnelmaa, ei niitä jyriseviä hyvä- ja alashuutoja, joita ennen. Haapalainen koettaa saada seurakuntaa milloin hurraamaan, milloin nauramaan, mutta ei saavuta vastakaikua. Heikot suosionosoitukset tulevat kuin tilattuina. Hän kehuu vallankumousta niinkuin mustilainen markkinoilla koniaan, lautaselle lyöden, karkuutellen sitä sinne tänne, kelloja helistellen ja koreita ohjia kohotellen. On voittoja, on saavutuksia, on innostusta, on rahaa ja ruokaa, on aseita, ampumavaroja, onpa myrkkykaasujakin. Hänen ryhtinsä on hyvä, mutta sanain sisältö onttoa, niinkuin tavallisesti vanhoilla viinamiehillä. Minusta tuntuu kuin esiintyisi hän viimeisiä kertojaan, pitäisi lähtösaarnaa.

Sirola oli jo puhunut, kun tulin, mutta ei hänenkään puheensa kuulu olleen enemmästä kotoisin.

Siirryin kuulemaan Tokoita. Hän oli kasvoiltaan entistä punaisempi, teki samalla rasittuneen, hermostuneen ja pinnistetyn vaikutuksen. Eikähän tuo ihme olisikaan; väsyy sitä vähemmästäkin. Hän puhuu kuitenkin aina hyvin ja asiallisesti, vaikka valehtelisikin. Hän lyö reilusti asiakirjat ja setelit pöytään, eikä niitä heti voi väittää vääriksi. Hänellä oli nytkin kerrottavana suuria asioita, niin suuria, että päätä huimasi. Hän vakuutti, että nyt on lopullisesti saatu Venäjältä Suomen itsenäisyyden tunnustus ja paljon muutakin. Kuukaudessa on Suomen työväki saanut aikaan sen, mitä sen porvaristo ei ole kyennyt aikaansaamaan tuhannessa vuodessa. Maalisk. 1 p:nä on Pietarissa allekirjoitettu sopimus Suomen ja Venäjän välien selvityksestä molempien sosialististen tasavaltain välillä. Venäjän puolesta luovutettiin siinä Suomelle heti kaikki Venäjän valtion ja venäläisten valtiolaitosten Suomessa omistama tai hallinnossaan pitämä kiinteä omaisuus, kuten maatilat ynnä muut maa- ja vesialueet, rakennukset, tehtaat, lennätinlaitos, linnoitukset, majakat y.m. sekä Venäjän hallituksen sodan aikana ja sitä ennenkin täällä pakkoluovuttama valtion, kuntain ja yksityisten omaisuus.

Lisäksi luovutti Venäjä Suomelle, tosin vain ehdollisesti, arvokkaan satama-alueen Jäämeren rannalla ja sinne Suomen tähänastiselta rajalta ulottuvan laajan maa-alueen, joka on suurempi kuin Uudenmaan lääni. Satama siellä on läpi vuoden jäistä vapaa ja rantavesissä erittäin hyvä kalastuspaikka. Kun sinne rakennetaan rautatie, tarjoutuu sen kautta koko Pohjolalle uusia tulolähteitä.

Samalla saatiin Suomen aluksille vapaa pääsyoikeus kaikkiin venäläisiin satamiin ja kanaviin, mikä on askel kaupan ja merenkulun internatsionalisoimiseen.

Ei vielä ratkaistu kysymystä siitä, tuleeko osa Vienan ja Aunuksen Karjalaa liitettäväksi Suomeen. Tämäkin kysymys oli jo vireillä, mutta lykättiin erityisen alakomitean valmistettavaksi.

Tämän on Suomi nyt muka saanut, mutta mitä se on antanut vastikkeeksi, niinkuin sen varmaan on täytynyt tehdä, sitä ei Tokoi ilmaissut. Komealta se sittenkin kuului ja ehkä se kaikki vielä saadaankin, vaikkei tämä kauppa pitäisikään. Molemmat, sekä meidän bolshevikit että Venäjän, vaihtavat ja myövät tavaraa, joka ei ole heidän omaansa.

*

Eräs nimenmuutto "Tiedonantajassa": "Nimeni ei ole enää mikään 'Sandström', vaan Vilho Henrik Jalonsoi."

*

Suomi luovutettu Venäjälle.

En ole näissä muistiinpanoissani tähän saakka vielä käyttänyt Kansanvaltuuskunnasta nimitystä Kansankavalluskunta, jota, ja ainoastaan sitä, käytetään "Vapaissa Sanoissa" ja muissa lehtisissä. Kapina maan laillista hallitusta vastaan ei aina ole maansa kavaltamista. Eikä vieraan vallan apuun turvautuminenkaan sitä ole. Mutta jos joku osa kansasta luovuttaa maansa vieraan valtaan niin kuin kansanvaltuuskunta nyt on tehnyt, on se sen herjausnimensä täysin ansainnut. Ja se on nyt tapahtunut siinä asiakirjassa, jota kansankavalluskunta kutsuu "Sopimukseksi Venäjän ja Suomen sosialististen tasavaltain välillä."

Eilisessä torikokouksessa selosteli Tokoi tätä sopimusta siinä mielessä kuin siinä olisi Suomen vapauden ja itsenäisyyden tuleva lopullinen turva. Tosiasiallisesti se olisi kummankin niiden hauta, jos sopimus jäisi pysyväksi. Mutta vaikkei jäisikään, on maankavallus tapahtunut tosiasia, tämän kapinan lopullinen tulos.

Mitä Suomi tämän kauppakirjan mukaan saa?

Venäjän Federatiivisen Neuvostotasavallan Kansankomissarien Neuvosto luovuttaa — korvausta vastaan, siis myömällä hinnasta, joka vastedes määrätään, — Suomen Sosialistiselle Työväentasavallan Kansanvaltuuskunnalle, näiden, vapaitten Tasavaltain ystävyyden ja veljeyden lujittamiseksi, kaiken Venäjän Tasavallan tai Venäjän valtiolaitosten omistaman tai hallinnossaan pitämän entisen Suomen Suuriruhtinaanmaan alueella sijaitsevan kiinteän omaisuuden, kuten maan, vesialueet, kaupungeissa olevat tontit, rakennukset, tehtaat, kuin myös lennätinlaitokset, rautatiet, linnoitukset, majakat, loistot ja reimarit.

Suomen Työväentasavalta saa ostaa ja suostuu ostamaan muutakin Venäjän Neuvostotasavallalle kuuluvaa ja entisessä Suomen Suuriruhtinaanmaassa sijaitsevaa omaisuutta, ja nauttii Suomen Sosialistinen Työväentasavalta tällöin etuosto-oikeutta, mikäli se ei loukkaa Venäjän Federatiivisen Neuvostotasavallan etuja.

Se ei kuitenkaan ole Suomi semmoisenaan, Suomen kansa kokonaisuudessaan, joka saa kaiken tämän. Siitä erotetaan päältä pois kaikki se, minkä Suomen ja Venäjän asiain selvittely-komitea suvaitsee määrätä, ja annetaan se työväen järjestöille. Suomen työväki saa siis itselleen, jos tahtoo, ja tietystikin se tahtoo, esim. Viaporin, kaikki Helsingin venäläiset kasarmit ja tontit.

Vielä saa Suomi kaikki Suomen valtiolle, kunnille tai yksityisille kuuluvat Venäjän hallituksen ennen sotaa tai sodan aikana rekviroimat laivat niiden nykyisessä kunnossa. Samoilla perusteilla luovutetaan kaikki muukin rekviroitu omaisuus mikäli sitä sopimusta päätettäessä on entisen Suomen Suuriruhtinaanmaan alueella.

Nämä saa Suomi ilman korvausta. Ryssä ei, kumma kyllä, pyydä mitään maksua niistä laivoista, jotka se jo on turmellut käyttökelvottomiksi, eikä se anna takaisin niitä, jotka se jo on täältä ehtinyt korjata omaan taiteensa tai vielä korjaa, ennenkuin sopimus tulee lopullisesti allekirjoitetuksi.

Edelleen saa Suomi kauppa-aluksilleen kaikiksi ajoiksi vapaan ja esteettömän pääsyn kaikkiin Venäjän meri-, järvi- ja jokisatamiin, ankkuripaikkoihin ja kanaviin sekä mainituille aluksille vapaan ja esteettömän tavaran lastaus- ja purkamisoikeuden sekä luotsilaitoksen käytön.

Sitten Suomi saa sataman Jäämeren rannalla. Neuvostotasavalta luovuttaa näet Suomen Työväentasavallan täydelliseksi omaisuudeksi näin määritellyn alueen (jos paikallinen väestö vapaasti kysyttynä ilmoittaa siihen suostuvansa): Venäjän ja Suomen välinen valtakunnanraja kulkee tästedes Korvatunturista nykyisellä Venäjän ja Suomen välisellä rajalla linjassa Petsamonjoen lähteelle, sieltä Petsamonjoen itäistä vedenjakajaa kiertäen Muotkavuonon ja Kalastajaniemen yli suorassa linjassa Jäämeren rannalle Sopuskan luona.

Ja lopuksi saa Suomi niiden maiden ja tavarain ja aineellisten etujen lisäksi, joiden saaminen on meille ollut rohkeana tulevaisuuden unelmana, vielä jotakin, josta emme ole rohjenneet koskaan edes unelmoidakaan:

1) Suomalaista alkuperää oleville Venäjän kansalaisille Venäjällä taataan samanlaiset oikeudet kuin muillakin sen maan kansalaisilla on; 2) Suomen kansalaiset Venäjällä nauttivat samoja yksityisoikeuksia, kansalaisvapauksia ja kunnallisia oikeuksia kuin sen maan omilla kansalaisilla on; ja 3) niille Suomen kansalaisille Venäjällä, jotka kuuluvat työväenluokkaan tai talonpoikaisväestöön, joka ei käytä vierasta työvoimaa, myönnetään kaikki Venäjän kansalaisille kuuluvat valtiolliset oikeudet.

Suomalainen Venäjällä oleskeleva työmies voi siis ottaa osaa esim. presidentin vaaliin ei ainoastaan omassa tasavallassaan, vaan myöskin tulevassa Venäjän tasavallassa.

Kaiken tämän nyt Suomi saa.

Ja mitä se kaikesta tästä saa maksaa?

Näiden "vapaitten tasavaltain ystävyyden ja veljeyden lujittamiseksi" Suomen tulee ensiksikin, korvaukseksi saamistaan irtaimistoista ja kiinteimistöistä, rautateistä, majakoista, loistoista ja reimareista antaa pois kaikki Suomen valtion tai Suomen valtiolaitosten omistama tai hallinnossaan pitämä Venäjän Neuvostotasavallan alueella sijaitseva kiinteä omaisuus, kuten maan, vesialueet, kaupungeissa olevat tontit, rakennukset, tehtaat, kuin myös rautatiet, majakat, loistot ja reimarit — siis Valkeasaaren—Pietarin ratakin, joka tähän saakka on ollut Suomen valtionrautateiden kannattavin osa.

Suomen tasavalta ei saa omakseen niitä sen alueella olevia Venäjän kiinteimistöjä, jotka ovat tälle välttämättömät diplomaattisen, konsuli- ja kauppaedustuksen rakennuksia ja henkilökuntaa, kuin myös sivistys- ja valistus- sekä parantolalaitoksia varten. Kuinka paljon taloja ja maa-aloja se kaikkiin näihin tarkoituksiinsa tarvitsee, sen se määrää itse ja voi siis toisella kädellä pidättää melkein kaikki kiinteimistöt, mitkä se toisella kädellään luovuttaa. Se voi vaatia vaikka koko Viaporin vastaiseksi merikylpyparantolan paikaksi.

Suomen tasavalta saa lennätinlaitoksen, mutta sen täytyy samalla luovuttaa Venäjän käytettäväksi Suomen alueella oleva sähkölennätin, posti ja maantiet. Vielä jää Venäjälle viideksikymmeneksi vuodeksi eksterritorialioikeudella kolme Suomen kautta kulkevaa ja Pietariin, Tukholmaan, Newcastleen ja Fredericsiin yhdistävää lennätinjohtoa sekä yksi yhtämittainen ja suora johto Pietari—Vartoniemi—Aleksandrovsk (Muurmannilla), joka johto kulkee Viipurin, Kuopion, Kemin ja Rovaniemen kautta, sekä pidätetään Venäjälle ne oikeudet, mitkä Venäjän valtiolla nyt on tanskalaisen yhtiön kanssa tekemänsä sopimuksen perusteella Uudestakaupungista Ruotsiin Ahvenanmaan saariston kautta kulkevaan kolmeen kaapeliin. Nämä johdot pitää Venäjä hallussaan niinkuin ennenkin eikä Suomella ole niiden alueilla mitään sanomista. Ne alueet tulevat olemaan osa Venäjää Suomen sisällä.

Suomi saa kaistaleen Jäämeren rannikkoa jos alkuasukkaat, venäläiset ja lappalaiset, siihen suostuvat. Mutta sen täytyy samalla luovuttaa Venäjälle "täydelliseksi omaisuudeksi" osa Suomen omaa aluetta, Suomenlahden rannalla sijaitseva Inon linnakkeen alue ja vakuuttaa välttämätön kauttakulkuyhteys mainittuun linnakkeeseen.

Venäjän toisella kädellä antaessa ja heti toisella ottaessa ei Suomelle siis jää juuri mitään muuta aineellista omaisuutta kuin ehkä joitakin pilalle pidettyjä laivoja ja likaisia kasarmeja pääkaupungissa ja siellä täällä maaseudulla.

Jonka lisäksi sille sisäisestä riippumattomuudestaan ja ulkonaisesta itsenäisyydestään ei jää niin mitään. Sillä siinä 13:nnessa pykälässä, jonka mukaan suomalaiset saavat täydet yhteiskunnalliset ja valtiolliset oikeudet Venäjällä, joita emme ole koskaan tavoitelleet ja joilla emme mitään tee, myönnetään venäläisille Suomessa vastaavat oikeudet. Tuon pykälän 3:s kohta kuuluu:

Suomen Sosialistinen Työväentasavalta sitoutuu puolestaan myöntämään mahdollisimman helpoilla ehdoilla täydet valtiolliset oikeudet Venäjän Federatiivisen Neuvostotasavallan kansalaisille Suomessa erityisesti huomioon ottaen liikkuvan työtätekevän väestön edut.

Ja tietää tämä pykälä sitä, että samoin kuin punaiset venäläisten aseellisella avulla nyt koettavat valloittaa Suomea itselleen, he vastedes, milloin tahansa, voivat sopimuksen mukaisesti suorittaa saman valloituksen ilman aseitta, äänestyslipun avulla, kutsumalla tänne Pietarista joitakin junantäysiä venäläisiä työmiehiä täyttämään vaaliuurnia. Eikä siihen tarvitse kutsuakaan täältä, joku Venäjän tuleva hallitus voi omasta alotteestaan lähettää tänne äänestäjiä ratkaisemaan kysymystä Suomen tulevasta valtiomuodosta, valituttaa tänne mieleisensä eduskunnan ja presidentin, ottaa Suomen "itsenäisyyttä" omalla tavallaan hoitaakseen.

Semmoinen on se kauppakirja, jolla kansankavalluskunta on myönyt maansa takaisin Venäjälle ja jonka vahvistamiseksi suomalaista työväkeä yhä edelleen ajetaan rintamille. Sitä kirjoitettaessa on Bobrikoffin henki seisonut tuolin takana ehtoja kuiskaamassa.

Se olisi, selittävillä kuvilla varustettuna, ilmalaivalla lennätettävä rintaman yli valkoiseen Suomeen, siellä tiedottamaan, keitä vastaan ja kenen ja minkä puolesta he entisen lisäksi tästä lähtien taistelevat.

*

Terrori täydessä käynnissä.

Yhä enemmän alkaa tämä sota näyttäytyä siksi, mitä se kai alkujaan ja syvimmältään olikin: ryöstö- ja rosvosodaksi, jonka päälle koetettiin pyyhkiä aatteellisuuden vernissaa. Ainakin sitä käydään yhtä paljon näissä kahdessa hengessä. Sillaikaa kun heidän hallituksensa on laativinaan lakeja ja tekevinään parannuksia ja kun joukko naivimpia ja rehellisempiä ja aatteellisesti innostuneita työläisiä taistelee hyvässä uskossa muka vapautuksensa puolesta, on olemassa enemmän tai vähemmän omin päin toimivia joukkoja, joilla ei ole mitään muuta tarkoitusta kuin ryöstäminen, saalistaminen ja tappaminen. Heistä se alkoi tämä ja he siihen yhä enemmän painavat leimansa. Ryöppyämällä alkaa saapua tietoja mitä kauheimmasta terrorista maaseudulla. Orimattilassa on viimeisten tietojen mukaan riehunut lentävä punakaartilaisosasto, joka on surmannut 11 henkeä. Sieltä kerrotaan m.m., että Pakaan kylässä pakoittivat punakaartilaiset agronoomi Uljas Hardénin lähtemään heitä kyyditsemään kirkonkylään. Hänen ruumiinsa löydettiin myöhemmin metsästä tienvierestä. Vainajan isä, maanviljelijä G.A. Hardén, jo hyvin iäkäs mies, kävi kolme kertaa Orimattilan työväenyhdistyksen talolla tiedustelemassa poikansa kohtaloa. Mitään selvyyttä hän ei saanut. Kolmannella kerralla hänet ja hänen mukanansa ollut eräs toinen, Otto Putkisto -niminen Pakaan isäntämies, vangittiin. Omaisille ei heidän kohtalostaan mitään tietoa annettu. Nyt on asia selvinnyt. Orimattilan joessa talviongella olleen kalamiehen koukkuun tarttui — maanviljelijä Hardénin ruumis. Kun punakaartilaiset vihdoin antoivat suostumuksensa ruumiin joesta nostamiseen ja hautaamiseen, toimitettiin joenjäähän hakatusta avannosta naarauksia. Tällöin löydettiin vielä punakaartilaisten vangitseman kahdeksan henkilön ruumiit. — Suodenniemellä on pappi ammuttu. Ruumis on jäädytetty ja virsikirja kainalossa nostettu kirkon seinää vasten. — Kymin tehtaalla on surmattu useita henkilöitä.

*

Ruotsalaiset sovintoa hieromassa.

Täällä on ollut lähetystö ruotsinmaalaisia oikeistososialisteja, jotka olivat ilmaisseet halunsa päästä yhteyteen joidenkuiden porvarillistenkin kanssa, mieluummin joidenkuiden sellaisten kanssa, jotka eivät varsinaisesti ole ottaneet osaa valtiolliseen elämään. Heidän välittäjämiehensä kysyi minultakin, haluaisinko tavata heitä. Meidän oli silloin ja silloin mentävä Seurahuoneelle. Pormestari Lindhagen otti meidät vastaan vuoteessa maaten, sairaana. Myöhemmin saapuivat huoneeseen myöskin muut, puoluesihteeri Möller ja hra Thorberg.

Oli melkoinen ulkonainen ero näiden miesten ja meikäläisten sosialistipomojen välillä; nämä olivat hienonpuoleisia herroja.

Lindhagen ilmoitti heidän saapuneen kahdenlaisessa tarkoituksessa, humanitaarisessa ja valtiollisessa. Heillä oli aikomus järjestää sairaanhoitoa ja samalla koettaa vaikuttaa siihen, että sodankäyntitapa tulisi inhimillisemmäksi, Siihen meidän puoleltamme tietysti vastattiin suurella kiitoksella. Mutta siihen loppuivatkin yhtymäkohdat.

Heidän otettuaan puheeksi rauhantekomahdollisuudet kävi ilmi, että heidän mielestään olisi myönnettävä amnestia kaikille muille paitsi murhamiehille ja varsinaisille rikollisille.

Me selitimme, että johtajiin ja aktiivisesti s.o. aseellisesti mukana olleihin nähden amnestia ei voisi olla annettavissa. Teroitimme samalla sitä, että me, yhtä vähän kuin muutkaan porvarilliset tällä puolen rintaman, emme voi ottaa mitään rauhan alotetta, vaan ovat kaikki välitysyritykset esitettävät Mannerheimille, jo siitäkin syystä, että täältä päin lähtenyttä sovittelualotetta voitaisiin selittää yritykseksi pelastaa oma henkemme. Kysymystä amnestiasta ja uudesta hallitusmuodosta he olivat ajatelleet ratkaistavaksi yleisellä kansanäänestyksellä. Sen mukaan olisi siis tehtävä rauha ensin, nähtävästi ilman mitään ehtoja, ja jätettävä ne sitten kansanäänestyksen saneltaviksi — tuntui ilmeisesti, että tämä oli täkäläisten toverien inspiroimaa. Kansanäänestystä odottaessa kaikki syylliset voisivat kulkea vapaina kukaties kuinka kauan rankaisematta.

Ruotsalaiset näyttivät olevan erikoisesti huolissaan tulevien kenttäoikeuksien oikeudenkäytöstä. Emme tietysti voineet muiden puolesta antaa mitään takeita, vaikka lausuimmekin omasta puolestamme, ettemme hyväksy mitään kostotoimenpiteitä. Se meidän puolestamme myöskin lausuttiin, että katsoimme välttämättömäksi suuria reformeja kapinan päätyttyä.

Nimitys "kapina" ei heitä muuten näyttänyt miellyttävän, vaan oli tämä säännöllistä kansalaissotaa tai ainakin vallankumousta. En huomannut heissä erikoista paheksumista sen johdosta, että venäläiset olivat mukana.

Ruotsalaisille oli kaikesta päättäen syötetty kaikenlaista, m.m. että porvarillisilla olisi aikomus voitettuaan panna toimeen taantumuksellinen vallankaappaus. Samoin olivat he nähtävästi siinä käsityksessä, että vallankumoukseen oli ollut pakko ryhtyä sellaisen kaappauksen pelossa. Vakuutimme, että sellaisesta ei ole ollut eikä tulisi olemaan kysymystäkään. Meidän täytyi myöskin kumota, en tiedä sitten millä menestyksellä, tuo aina uudistuva valhe, että hallitus aikoja ennen vallankumouksen puhkeamista oli lähettänyt elintarpeita Pohjanmaalle ja että aseita oli lähetetty elintarpeiden nimellä, y.m.s.

Heidän puheistaan kävi ilmi, että kapinan johtajat olivat olleet pakotetut siihen vasten tahtoaan, etteivät he henkensä menettämisen uhallakaan olleet voineet olla siihen liittymättä. Se tuotiin esiin kuin jonkinlaisena lieventävänä asianhaarana heidän suhteensa. Siihen huomautettiin meidän puoleltamme, että siinä tapauksessa, jos sellainen vaara heitä todella uhkasi, olisi ollut komeampaa sitä uhmata antamalla vaikka oma henkensä kuin ostaa sen säilyminen tuhansien muiden hengellä.

Kun kuvaavana esimerkkinä siitä, millaisten sosialistien kanssa tässä maassa oltiin tekemisissä, kerrottiin, että punakaarti jo ennen kapinan alkamista oli ajanut sosiaalihallituksen sen huoneustosta ja tehnyt siitä itselleen kasarmin, näytti se melkoisesti selventävän heille kysymystä sen järjestysvallan aikaansaamisen tarpeellisuudesta, mihin hallitus ennen kapinaa, oli ryhtynyt. Meidän vastauksemme summa siitä, millä ehdoilla rauha voisi solmeutua, oli palautuminen status quo'hon, tilaan ennen kapinaa, sekä mahdollisimman laaja amnestia.

Tapaamisemme jäi tietysti tuloksettomaksi. Ruotsalaisten piti vielä samana iltana tavata kansanvaltuuskuntaa, mutta tuskinpa heidän välittelynsä sielläkään onnistuu paremmin.

Eräs heistä sadatteli Valpasta, joka oikeastaan on pääsyyllinen, mutta nyt on vetäytynyt syrjään ja luultavasti pääsee vapaaksi kaikesta vastuusta. Meidän puoleltamme vastattiin, että jos muut, niin kyllä hänkin aikanaan on saava ansaitun palkkansa.

*

Tarkastuksia kahviloissa.

Mitä järkeä lienee siinäkin, että yhtäkkiä punakaartilaiset ryntäävät kahvilaan, asettavat vartijat ovelle, komentavat kädet ylös ja tutkivat kaikkien taskut, etsien muka "Vapaita Sanoja." Kuuluu tietysti asiaan, että joku laukauskin pamahtaa, joku lamppu menee rikki, rappausta tipahtaa katosta. Täntapainen kohtaus on ollut joku päivä sitten Brondinin kahvilassa.

*

Mannerheimin rintamalla, niin kerrotaan, vallitsee hyvä henki. Mannerheim on julistanut, että nyt alkaa varsinainen taistelu Suomesta ja ettei hän tule lepäämään, ennenkuin koko Suomi on valloitettu ja lisäksi vielä Venäjän Karjalakin.

Nähtävästi kiristyvät kiristymistään venäläisten ja punaisten välit. Joku Shishko, en nyt muista mikä heidän päällikkönsä hän on, on sähköttänyt Scheimannille Pietariin pyytäen häntä tulemaan ja järjestämään heidän asioitaan täällä, sillä suomalaiset katsovat kaikki omakseen ja kohta meille ei suoda ilmaakaan hengittääksemme.

*

Nyt lentelee ilmassa tavallista enemmän tietoja sotanäyttämöltä. Hajanaisia ne ovat eikähän niihin ole liioin luottamista. Olen kerännyt niitä muistikirjaani koko sarjan ja kopioin niitä tähän muutamia.

Pälkäneeltä tulleet haavoittuneet ovat kertoneet, että punaisten asema on toivoton, että yleinen hajaannus on olemassa. Siellä makaa sadoittain haavoittuneita avuttomina metsissä. Punaiset ovat perääntyneet Pälkäneeltä Valkeakoskelle. — Porissa on ollut, kymmenkunta kilometriä pohjoiseen päin, kovia taisteluja, ja on kuulunut ankaraa tykkien pauketta. Punaisia pakenee pois rintamalta ja kaupungista Poriin pyydetään apua, mutta ei saada. — Tampereenkin pohjoispuolella taistelut ovat kääntyneet punaisille lopulliseksi häviöksi, koska venäläisten päämaja siellä on siirretty Riihimäelle ja Helsinkiin. — Riihimäellä valmistetaan uutta rintamaa, Mahdollisesti he jättävät Tampereen enemmittä taisteluitta. — Tampereelta on lähtenyt venäläinen sotilasjuna eteläänpäin ja riisuttu aseista. — Punainen kaarti Riihimäellä on riisuttu aseista, kun on kieltäytynyt lähtemästä rintamalle. — Tampereella hermostuneisuus yhä lisääntyy. Punaiset pitävät vartioita ullakoillakin. Hiekkasäkkejä kuletetaan kaduille. — Punakaartin esikunnalle sähkötetään, että Turkua ja sen saaristoa uhkaavat vakavasti valkoiset ja ruotsalaiset, jotka tulevat Ahvenanmaalta. Sinne pyydetään pikaista apua, jota ei kuitenkaan voida antaa. — Punaisten pohjoisen rintaman päällikkö Karjalainen on saanut eron ja vangittu. Tampereen raportissa nimitetään häntä "Pohjoisen rintaman kuoletuskenraaliksi". — Suodenniemelle pyydetään lähettämään apua "vaikka helvetistä", sillä lahtarit hyökkäävät julmasti. — Orivedellä ovat punaiset tilanneet rusinoita, jotta miehiä voisi hyvitellä rusinasopalla ja saada heitä menemään rintamalle. — Vilppulassa punaiset ovat ampuneet johtajiaan eivätkä mene taisteluun, eikä ole apua, vaikka itse Haapalainen siellä agiteeraa, karkaavat jo sinne mennessään.

*

Tapasin tänään erään tuttavan suurtilallisen rouvan. Hän oli perin surkeassa mielentilassa. Punaiset hallitsevat tilalla, ottavat halkoja tarpeisiinsa, ajavat kartanon hevosilla, vievät maidon, ovat murhanneet heidän pehtorinsa. "Viekööt mitä vievät, kunhan jättäisivät hengen." Siellä on tilojen ylinnä isäntänä eräs muonamiehen poika.

Rouvan mies ja poika piilevät jossain maaseudulla, mutta ovat vaarassa joutua milloin hyvänsä kiinni.

Z. Höglund, yksi ruotsalaisten punaisia, joka täällä ollessaan asui komeasti Seurahuoneella ja jolta siellä ryöstettiin tavarat, m.m. toverien lahjoittama kultakello, on Ruotsissa kertonut matkastaan sinne. Kuvaus voi olla kylläkin oikea. Matkalla mukana olleiden pakolaisten joukossa vallitsi rajaton katkeruus Suomen vallankumousta ja sen kannattajia kohtaan. Kun radio-sähkösanoma ilmoitti kenraali Mannerheimin julistuksesta, että kaikki vallankumoukselliset ovat tuomittavat kuolemaan, niin tervehdittiin sitä hyväksymishuudoilla. Eräskin vanha rouva, hurskaan näköinen, jalokivet sormissa, huudahti: "Sepä oli kaunista!"

*

Aarne Orjatsalo väittää nähneensä seuraavaa, jonka otan tähän, vaikka olenkin taipuvainen epäilemään, näkivätkö valkokaartilaiset todellakin nuo merkit.

"Seison taistelurintaman sivussa. Olen lähtenyt Punaisen Ristin merkin suojassa avustamaan niitä, jotka ovat haavottuneet, niitä, jotka eivät enää ole ystäviä eivätkä vihamiehiä, vaan ainoastaan ihmisiä ja veljiä. Näen kolme Punaisen Ristin merkillä varustettua laupeudensisarta ja muutamia saman merkin suojassa toimivia miehiä. Haavoittuneita on jo paljon keräytynyt. Kuumeisella kiireellä annetaan heille apua ja koetetaan lievittää heidän tuskiaan. Siinä on kaatuneita ja haavoittuneita molemmista kansalaisarmeijoista. Mutta yhtäkkiä ilmestyy porvarikaartilainen osasto. He näkevät merkit. Heille huudetaan: 'Täällä toimii laupeuden sisaret'. Alkeellisin vaisto sanoisi: 'Nuo ovat puolueetonta joukkoa.'

"Mutta mitä näin. Nuo pyssyillä ja dum-dum-kuulilla varustetut alkoivat kivääritulen ja ampuivat joka ainoan sisaren ja veljen. Ja lisäksi vielä joitakuita jo ennestään haavoittuneita, puoleksi sidottuja.

"Tämän olen omin silmin nähnyt. En olisi sellaista koskaan todeksi uskonut."

*

Ojankaivuun — talvella.

Erityisenä tikkuna punaisten silmissä on tietysti se yleisö, joka täällä huoletonna, niinkuin ei mitään olisi tapahtunut, kuljeskelee päivät päästään katuja pitkin sinä aikana, kun se on heille sallittua. Tuota yleisöä on entistä runsaammin päivisinkin liikkeellä syystä, että virastot ja liikkeet seisovat. Mutta tätä ei nyt punaisten "yhteiskunta" voi sietää, "tällaista vetelehtijäin joukkoa ja tuhlata vähiä ruokatarpeitaan niille. Se on saatava mukaan yhteiskuntaa hyödyttävään työhön. Katuyleisö on kertakaikkiaan mobilisoitava yhteiskunnan hyväksi". Kirjoittaja "Työmiehessä", joka käyttää tuota komeata nimeä Orjanheimo, työntää hallituksen tarkemmin ajateltavaksi, miten tämä katuyleisön mobilisoiminen käytännössä toteutetaan. Itselläänkin hänellä kuitenkin on aate. Elintarpeita kuluttava tyhjäntoimittajajoukko on pantava niitä tuottamaan. "Kuokka ja lapio kouraan, oli se sitten herra tahi narri, ylhäinen tai alhainen, ja kääntämään maata peruna- y.m. viljelystä varten, ojittamaan peltoa, lantatunkioita levittämään."

Joutaisihan tästä hyvinkin maantöihin ja olisin iloinen, jos minutkin sinne jonnekin lähetettäisiin. Jospa olisi mennä pyytämään passia lantapatteritöihin. Mutta nythän on vasta maaliskuun 6:s päivä, lumi peittää pellot, laaksot, vuoret, maassa on kai myös routa. Niin on ainakin täällä, Helsingin ympäristössä, miten lie sitten maaseudulla. Ei ainakaan vanhana pahana porvarillisena aikana ollut tapana ryhtyä ojankaivuun, perunan viljelykseen ja iantatunkioiden levittämiseen vielä tähän vuodenaikaan. Mutta ehkä maat sulavat siihen mennessä, kun valkoiset tulevat. Suosittelen aatetta katuyleisön maatöihin mobilisoimisesta sen hallituksen huomioon, joka silloin on olemassa. Tämän johdosta muuten tuumittiin meidän talon miesten kesken, ettemme ensi kesänä tee muuta kuin tuotamme elintarpeita: kalastelemme.

*

Nurmijärven Punikit ja punikit.

Jos muistatte, niin toimitettiin Impivaarassa Nurmijärvellä ennen muinoin ankara härkäin teurastus, niinkuin Seitsemässä Veljeksessä kerrotaan, ja siitä oli monet merkilliset seuraukset. Nyt on siellä tulossa yhtä ankara lehmäin lopetus. Punikit ovat tuominneet 2,500 pitäjän Punikkia kuolemaan, koska niille, ynnä yhteensä 150 hevoselle, ei voida antaa "rehukorttia" rehuvarojen vähyyden vuoksi. Näiden eläinten karjoista valitsemista varten pitäjä on jaettu neljään piiriin. Karsimisen toimittaa 3-miehinen joukkue, joka määrää, mitkä eläimet on lopetettava tai pitäjästä pois toimitettava. Karsimisessa otetaan huomioon hevosiin nähden ikä ja viallisuus, lehmäin nähden lypsykyky, siitosarvo ja ikä. Karsimisessa mahdollisesti tulevia "ristiriitoja" — arvaapa sen, että siinä tulee Vendla-muorien suut soimaan — käsittelee 8-miehinen tutkijakunta, joka saa käyttää "ammattitaitoista" apua, jos tarpeelliseksi katsoo.

Mainitun toimenpiteen kautta teurastettaviksi tulevat eläimet saa omistaja, joko itse tai elintarvelautakunnan välityksellä, kuljettaa kulutuskeskuksien elintarvelautakunnille. Muut eivät saa lihaa kuljettaa. Jos karjan omistaja itse omiksi tarpeikseen suolaa lihaa, on se sitä ennen punakaartilaisen läsnäollessa punnittava ja paino ilmoitettava elintarvelautakunnan kansliaan.

Minä tahtoisin olla Nurmijärvellä, kun tämä rankaisuretkikunta kulkee Jukolasta Jukolaan kivääreineen ja kuularuiskuineen.

*

Narsissit ja tulpaanit.

Täntapaisia salakirjoituskirjeitä saapuu ja kiertelee vähä väliä. Tämä on lähetetty Porista 3/III 1918.

"Olen jättänyt kaiken politiikan ja alkanut harrastaa ainoastaan kukkaislyökkien hoitamista ikkunoissa: tulpaanien ja narsissien. Edelliset nuutuivat jo kovien merituulien puhaltaessa luoteesta päin ja nyt ne, kun pohjoisesta suoraan porotti, ovat kokonaan kuoleutuneet. Oli aikomus saada tänne uusi lähetys tulpaaneja, mutta olen kysynyt asemalta, ja sanotaan, että lyökit ovat karisseet tiellä pois vaunusta; ei mitään ole tullut perille."

*

Muistutus sopimattomasta käytöksestä.

Raumalta annetaan seuraava ajankuva (3/III 1918): "Kahdeksas luokka lopetti koulunsa 28/II ja ajoivat tavanmukaista ajoaan ympäri kaupunkia. Heti levisi punaisten joukkoihin huhu, että nyt lahtarit ajavat rintamalle, ja illalla, kun iloiset lapset olivat kokoontuneet juhlaa pitämään, ympäröitiin talo, asestetut miehet ryntäsivät sisään, jopa ottivat kaksi poikaa pihalle 50:n askeleen päästä ammuttaviksi. Kuitenkin muutettiin tuomio siten, että seuraavana aamuna kaikki pojat käskettiin tuomioistuimen eteen, jossa sitten saivat muistutuksen — sopimattomasta käytöksestä."

*

Välivaltioaatteesta.

Huhut saksalaisten tulosta Ahvenanmaalle yhä varmistuvat. On suuri tapaus, että he ainakin ovat Suomessa. Kun he kerran ottavat sen asian hoitoonsa, he hoitavat sen, sitä kesken jättämättä. Ei ole tietoja, millaisia joukkoja he siellä laskevat maihin. Puhutaan vain 800 miehestä, ja sitä parempi kuta vähemmän. Jo pelkkä heidän tulonsakin luultavasti vaikuttaa ratkaisevasti. Karhu lyöpi kämmeniinsä ja karjaisee, niin karja kaikkoo mölisten. Turku lienee heidän helppo vallata, saapuessaan sinne jäänmurtajalla tai jäätä myöten kevein joukoin.

Minä tässä muuten viisastelen samalla tavalla kuin "Vapaan Sanan" suurpolitikko ja strateegi, joka tyylistä päättäen on sama kynäilijä, joka ennen kapinaa eräissä ruotsalaisissa iltalehdissä esiintyi suurella varmuudella ja suurella asiantuntemuksella meikäläisenä Nörregaardina. Hän tiesi tarkalleen, milloin ja mistä Hindenburg hyökkää ja jos Hindenburg sitten hyökkäsi, sanoi hän: 'sanoimmehan me sen', tai jos Hindenburg ei siten ja siten hyökännyt, sanoi hän: 'Hindenburg ei tosin hyökännyt, niinkuin me olimme odottaneet, mutta' j.n.e. — aina siis kuitenkin 'Hindenburg ja me' tai 'me ja Hindenburg'. Samoin hän nyt lueskelee Mannerheimin ajatuksia. Suon hänelle kernaasti sen ilon, että Mannerheimin päärynnistys ei tapahdu Tamperetta vastaan, vaan jossain Lahden ja Pietarin välillä. Kun rata siltä väliltä katkaistaan, putoo sitten Tampere itsestään kuin kypsä hedelmä puusta.

Hän suunnittelee muuten suurta historiallisesti merkityksellistä tulevaisuutta Suomelle. Tai ei oikeastaan hän, sillä onhan niistä jo ennenkin kannuja valettu ja olihan aate sen lennokkaan hymnin aiheena, jonka rouva Maila Mikkola esitti itsenäisyysjuhlassa Kansallisteaatterissa. "On todella enemmän kuin todenmukaista, että Saksa ei ole kieltävä meiltä apuaan. Saksan suoranainen voitto sodasta Venäjän kanssa on se ketju bufferttivaltioita, Ukraina, Puola, Liettua, Kuurinmaa, Liivinmaa, Viro ja Suomi, jonka se on luonut itsensä ja itäeuroppalaisen raakalaisvallan väliin. Kaikkia näitä valtioita vastaan on Suurvenäjä suunnannut uuden valloitussodan siinä muodossa, että se koettaa niissä toteuttaa bolshevistisen ohjelman. Puola, Liettua, Kuurinmaa, Liivinmaa ja Viro ovat jo pelastetut raakalaisen kourista. Ukrainasta, joka jo näytti olevan hukassa, on kohta puolet jo valloitettu eikä loppusuoritukseen enää menne montakaan viikkoa. Että Saksa pitää huolen siitä, ettei Suomi putoa pois tästä bufferttivaltioiden systeemistä, on itsestään selvää."