ALKULAUSE. (continued 2)

58.

On todellakin jokin ero, mihin tarkoitukseen valhetellaan: jos sillä ylläpitää tai turmelee. On täysi oikeus pitää kristittyä ja anarkistia yhtäläisinä: heidän tarkoituksensa, heidän vaistonsa tähtää turmelemiseen. Tämän väitteen todistamiseksi ei tarvitse muuta kuin lukea historiaa: se on siinä hirvittävän selvänä. Jos juuri olemme oppineet tuntemaan uskonnollisen lainsäädännön, jonka tarkoituksena oli "ikuistaa" elämän kukoistamisen ensimäinen ehto, yhteiskunnan suuri muodostus, — niin kristinoppi on löytänyt tehtävänsä juuri sellaisen muodostuksen hävittämisessä, koska elämä viihtyi siinä. Siellä piti saattaa pitkäaikaisen kokeilun ja epävarmuuden järjensaalis kaukaisimpien aikain hyväksi ja korjata sato niin suurena, niin rikkaana, niin täydellisenä kuin mahdollista: täällä sitävastoin myrkytettiin sato yhtenä yönä… Se, joka oli vaskea ikuisempi, imperium Romanum, suuremmoisin organisatsiooni-muoto vaikeitten ehtojen alaisena, mitä tähän saakka on saavutettu, ja johon verrattuna kaikki edelläkäypä, kaikki sen jälkeinen on keskeneräistä työtä, hutiloimista, dilettantismia, — nuo pyhät anarkistit ovat tehneet itselleen "hurskaan ansion" siitä, että ovat tuhonneet "maailman", se on imperium Romanumin, kunnes ei ollut kiveä kiven päällä, — kunnes germaanitkin ja muut lurjukset saattoivat tulla sen herroiksi… Kristitty ja anarkisti: molemmat dekadentteja, molemmat kykenemättömiä toimimaan toisin kuin hajoittavasti, myrkyttävästi, huonontavasti, vertaimevästi, molemmat verisen vihan vaistoa kaikkea kohtaan, mikä on pystyssä, suuresti pystyssä, millä on pysyväisyyttä, mikä lupaa elämälle tulevaisuutta… Kristinusko oli imperium Romanumin vampyyri, — se on yhdessä yössä tehnyt tyhjäksi roomalaisten suunnattoman työn voittaa maa-ala suurelle kultuurille, jolla on aikaa. Eikö yhä vieläkään ymmärretä sitä? Tämä imperium Romanum, jonka me tunnemme, jota Rooman provinsin historia opettaa meitä yhä paremmin tuntemaan, tämä suuren tyylin ihailtavin taideteos, oli alku, sen rakenne oli laskettu todistamaan voimaansa vuosituhansilla, — tähän saakka ei ole vielä milloinkaan rakennettu niin, ei milloinkaan edes uneksittu, että rakennettaisiin samassa määrin sub specie aeterni! — Tämä organisatsiooni oli kyllin luja kestämään huonoja keisareita: henkilövaihdos ei saa merkitä mitään sellaisille olioille, — kaiken suuren arkitehtuurin ensimäinen perussääntö. Mutta se ei ollut kyllin luja kestämään turmeluksen turmelevinta lajia, kristittyä… Tämä salainen matelija, joka yössä, usvassa ja kaksimielisyydessä ryömi jokaisen yksityisen kimppuun ja imi hänestä vakavuuden tosia asioita kohtaan, yleensä vaiston realiteetteihin nähden, tämä arka, feminiininen ja makoinen joukkio on askel askeleelta vieroittanut "sielut" tästä suunnattomasta rakennuksesta, — nuo arvokkaat, nuo miehekkään-ylhäiset luonteet, jotka Rooman asiassa näkivät oman asiansa, oman totisuutensa, oman uljuutensa. Tekopyhä ryömiminen, hartauskokous-salakähmä, synkkä käsite kuten helvetti, viattoman uhraaminen, unio mystica verenjuonnissa, ennen kaikkea koston, Tshandalakoston hitaasti liehdottu tuli — se tuli Rooman herraksi, samanlainen uskonto, jonka edeltäolomuotoa vastaan jo Epikuros oli taistellut. Luettakoon Lukretiusta, jotta ymmärrettäisiin, mitä vastaan Epikuros on taistellut, ei pakanuutta, vaan "kristinoppia" vastaan, s.o. sielujen turmelemista syy-, rangaistus- ja kuolemattomuuskäsitteellä. — Hän taisteli manalaista kulttia vastaan, koko salaista kristinoppia vastaan, kieltää kuolemattomuus oli silloin jo todellista lunastusta. — Ja Epikuros olisi voittanut, jokainen kunnioitettava henki Rooman valtakunnassa oli epikuurolainen: silloin ilmestyi Paavali… Paavali, lihallistunut, neroksi muuttunut Tshandalaviha Roomaa kohtaan, "maailmaa" kohtaan, juutalainen, ikuinen juutalainen par excellence… Hänen ymmärryksensä oli siinä, kuinka pienen lahkolaisen kristillisliikkeen avulla juutalaisuuden ohessa voisi sytyttää "maailmanpalon", kuinka symboolilla "jumala ristillä" voisi yhteenlaskea suunnattomaksi voimaksi kaiken alemman, kaiken salaisesti kapinallisen, kaikki anarkistisen vehkeilyn perilliset valtakunnassa. "Lunastus tulee juutalaisista." — Kristinoppi kaikenlaisten manalaisten kulttien tarjoomismuotona, Osiriksen, suuren äidin, Mithraksen esimerkiksi — ja niiden yhteenlaskemismuotona: tässä taidossa on Paavalin nerokkaisuus. Hänen vaistonsa oli tässä niin varma, että hän säälimättömällä väkivallalla totuutta kohtaan asetti keksimänsä "lunastajan" suuhun, eikä ainoastaan suuhun, juuri ne ajatukset, joilla nuo Tshandala-uskonnot haltioivat — että hän teki hänestä sellaisen, jonka mithrapappikin saattoi ymmärtää… Tämä oli hänen silmänräpäyksensä Damaskuksessa: hän ymmärsi tarvitsevansa kuolemattomuususkoa tehdäkseen "maailman" arvottomaksi, että "helvetti" käsite tulee vielä Rooman herraksi, — että "tuonpuolisella" surmataan elämä… Nihilisti ja risti: ne muodostavat loppusoinnun, eivätkä ainoastaan loppusointua…

59.

Antiikin maailman koko työ tehty tyhjäksi: minulla ei ole sanoja ilmaistakseni, mitä tunnen näin hirvittävän johdosta. — Ja katsoen siihen, että sen työ oli esityötä, että juuri oli ennätetty laskea perustus vuosituhansien työlle graniittikovalla itsetietoisuudella: antiikin maailman koko tarkoitus turhaan!… Miksi kreikkalaisia? Miksi roomalaisia? Kaikki edellytykset oppineeseen kultuuriin, kaikki tieteelliset metoodit olivat jo olemassa, suuri, verraton taito lukea oikein oli jo saavutettu — tämä edellytys kultuurin traditsiooniin, tieteen kokonaisuuteen; luonnontiede matematiikan ja mekaniikan yhteydessä oli kukoistamassa, — asiallisuusaistilla, — viimeisellä — ja — arvokkaimmalla — kaikista aisteista, oli koulunsa, jo monisatavuotinen traditsiooninsa! Ymmärretäänkö tätä? Kaikki oleellinen oli löydetty, jotta olisi voitu ryhtyä työhön: — metoodit, täytyy toistaa se kymmenen kertaa, muodostavat tuon oleellisen, myös vaikeimman, myöskin sen, jota tottumus ja laiskuus kauimmin vastustavat. Mitä me tänään sanomattomalla itsehillitsemisellä, sillä meidän kunkin ruumiissamme on vielä tavalla tai toisella huonot vaistot, kristilliset — olemme valloittaneet takaisin itsellemme, vapaan katseen realiteetteihin nähden, varovaisen käden, kärsivällisyyden ja totisuuden vähäisimmässä, tietämisen koko rehellisyyden — se on jo kerran ollut olemassa! Enemmän kuin kaksi vuosituhatta sitten! Ja, sitäpaitsi, hyvä, hieno aisti ja maku! Ei aivotottumuksena! Ei "saksalaisena" sivistyksenä tolvanatavoilla! Vaan ruumiina, eleenä, vaistona sanalla sanoen realiteettina… Kaikki turhaan! yksi ainoa yö, ja sitten vain muisto! — Kreikkalaiset! Roomalaiset! Vaiston ylhäisyys, maku, metoodinen tutkimus, järjestämis- ja hallitsemisnerokkuus, usko, tahto ihmistulevaisuuteen, kaikkien kappaleitten suuren myöntämisen toteuttaminen imperium Romanumina, kaikkien aistien havaittavana, suuri tyyli ei enää vain taiteena, vaan todellisuudeksi, totuudeksi, elämäksi käyneenä… — Ja tätä ei yhtenä yönä hävittänyt luonnonmullistus. Sitä eivät tallanneet maahan germaanit ja muut kämpäjalat! Vaan viekkaat, hiipivät, näkymättömät, verettömät vampyyrit turmelivat sen! Sitä ei voitettu, — imettiin vain tyhjiin!… Kätketty kostonhimo, pieni kateus tullut herraksi! Kaikki katala, itsestään kärsivä, huonojen tunteitten rankaisema, sielun koko ghettomaailma päässeenä yhdellä erää voittoon! — Luettakoon vain jotakin kristillistä agitaattoria, pyhää Augustinusta esimerkiksi, jotta ymmärrettäisiin, tunnettaisiin hajusta, mitkä siivottomat veitikat ovat täten tulleet herroiksi. Pettyisi perinpohjin, jos epäiltäisiin, että kristillisen liikkeen johtajilta puuttuisi hiukankin älyä: — oi, he ovat viisaita, viisaita aina pyhyyteen saakka, nämä herrat kirkkoisät! Aivan toista se on, mitä heiltä puuttuu. Luonto ei ole pitänyt heistä huolta, — se unhoitti antaa heille kunnioitettavien, säädyllisten, puhtaitten vaistojen häveliään myötäjäislahjan… Meidän kesken, he eivät ole edes miehiä… Jos Islam halveksii kristinoppia, niin sillä on tuhat kertaa oikeus siihen: Islamilla on edellytyksenä miehiä…

60.

Kristinoppi on riistänyt meiltä antiikisen kultuurin sadon, se on myöhemmin riistänyt meiltä myös Islam-kultuurin sadon. Espanjan ihmeellinen maurilainen kultuurimaailma, meille oikeastaan läheisempi, meidän aistiamme ja makuamme enemmän miellyttävä kuin Rooma ja Kreikka, tallattiin maahan (— en sano mitkä jalat tallasivat sen —), miksi? Siksi, että se sai kiittää ylhäisiä, miehekkäitä vaistoja synnystään, siksi että se myönsi elämän, ja vieläpä maurilaisen elämän omituisilla ja raffineeratuilla kalleuksilla!… Ristiritarit voittivat myöhemmin jonkin, minkä edessä heidän paremmin olisi sopinut maata tomussa, — kultuurin, johon verrattuna itse yhdeksästoista vuosisatamme pitäisi tuntea itsensä hyvin köyhäksi, hyvin jälkeenjääneeksi. — Tosin, he tahtoivat saalista: itä oli rikas… Voi olla huoletta! Ristiretket — korkeampaa merirosvoutta, ei muuta! Saksalainen aateli, viikinkiaatelia perinpohjin, oli siinä mielialallaan: kirkko tiesi vain liian hyvin, millä saa saksalaisen aatelin… Saksalainen aateli, alati kirkon henkivartija, alati kirkon kaikkein huonoimpien vaistojen palveluksessa, mutta hyvästä maksusta… Juuri saksalaisten miekkojen, saksalaisen veren ja rohkeuden avulla, on kirkko käynyt verivihollisuussotaansa kaikkea ylhäistä vastaan maan päällä! Tässä kohdassa on kokonainen joukko katkeria kysymyksiä. Saksalainen aateli on melkein poissa korkeamman kultuurin historiasta: syyn arvaa… Kristinusko, alkohooli — turmelemisen molemmat suuret keinot… Itsessäänhän ei pitäisi olla mitään valintaa Islamiin ja kristinoppiin nähden, yhtä vähän kuin arapialaiseen ja juutalaiseen nähden. Se on jo ennakolta ratkaistu: kenellekään ei ole vapaaehtoista valita tässä. Joko on Tshandalaa, tai ei ole sitä… "Sotaa Rooman kanssa aina veitseen saakka! Rauhaa, ystävyyttä Islamin kanssa": niin tunsi, niin toimi tuo suuri vapaa-ajattelija, nero Saksan keisarien joukossa, Fredrik toinen. Kuinka? Täytyykö saksalaisen ensin olla nero, ensin olla vapaa-ajattelija tunteakseen säädyllisesti? En ymmärrä, kuinka saksalainen on milloinkaan voinut tuntea kristillisesti…

61.

Tässä täytyy koskettaa saksalaisille vielä sata kertaa kiusallisempaa muistoa. Saksalaiset ovat riistäneet Europalta viimeisen suuren kultuurisadon, jonka Europa olisi voinut korjata, — renessansin. Ymmärretäänkö vihdoin, tahdotaanko ymmärtää, mitä renessansi oli? Kaikkien kristillisten arvojen uudestaan arvioiminen, koe kaikilla keinoilla, kaikilla vaistoilla, kaikella nerolla saada vastakkaisarvot, ylhäiset arvot voittoon… Tähän saakka oli olemassa vain tämä suuri sota, tähän saakka ei ollut olemassa mitään ratkaisevampaa kyseeseenasettamista kuin renessansin, — minun kysymykseni on sen kysymys —: ei ollut myöskään milloinkaan perusteellisempaa, suorempaa, ankarampaa, koko rintamalla ja keskukseen tähdättyä hyökkäyksen muotoa! Hyökätä ratkaisevimman paikan, itse kristinopin istuimen, kimppuun, asettaa täällä ylhäiset arvot valta-istuimelle, s.o. sielläistuvien vaistoihin, sisäisimpiin tarpeisiin ja pyyteisiin… Näen edessäni mahdollisuuden, jolla on aivan ylimaailmallinen lumo ja väriloiste: — minusta tuntuu kuin se säteilisi raffineeratun kauneuden kaikissa väristyksissä, siinä on taide tarttunut työhön, niin jumalallisesti, niin saatanallisen jumalallisesti, että turhaan etsii halki vuosituhansien vielä toista sellaista mahdollisuutta; näen näytelmän, niin nerokkaan, samalla niin ihmeellisen oudon, että se antaisi kaikille Olympon jumaluuksille aiheen kuolemattomaan nauruun — Cesare Borgia paavina — Ymmärretäänkö minut?… No niin, se olisi ollut se voitto, jota minä yksin tänään toivon —: sillä olisi kristinoppi ollut hävitetty! — Mitä tapahtui? Saksalainen munkki, Luther, tuli Roomaan. Tämä munkki, epäonnistuneen papin kaikki kostonhimoiset vaistot ruumiissaan, nousi Roomassa renessansia vastaan… Sensijaan, että syvimmällä kiitollisuudella olisi ymmärtänyt sen suunnattoman, mikä oli tapahtunut, kristinopin voittamisen sen omalla istuimella, — ymmärsi hänen vihansa ottaa vain ravintoa tästä näytelmästä. Uskonnollinen ihminen ajattelee aina vain itseään. — Luther näki paavikunnan turmeluksen, kun vastakohta juuri oli saavutettavissa: vanha turmelus, peccatum originale, kristinoppi, ei ollut enää paavin istuimella! Vaan elämä! Elämän riemuvoitto! Kaikkien korkeitten, kauniiden, rohkeiden asiain myöntäminen! Myöntäminen!… Ja Luther korjasi kirkon jälleen entiselleen: hän karkasi sen kimppuun… Renessanssi — tapahtuma vailla tarkoitusta, suuri turhaanraukeaminen! — Ah näitä saksalaisia, mitä ne ovat meille jo maksaneet! Tyhjiin — se oli aina saksalaisten työtä. — Uskonpuhdistus; Leibniz; Kant ja tuo niin sanottu saksalainen filosofia; "vapaus"-sota; valtakunta — joka kerta tyhjiin jokin, joka jo oli olemassa, jokin entiselleen palauttamaton… He ovat minun vihollisiani, nämä saksalaiset, tunnustan sen: halveksin heissä käsitteen ja arvojen epäpuhtauden jokaista lajia, pelkuruutta jokaiseen rehelliseen myöntämiseen ja kieltämiseen nähden. He ovat, melkein jo vuosituhannen, sekoittaneet ja hämmentäneet kaiken, mihin sormineen ovat tarttuneet, heidän omallatunnollaan on kaikki puolinaisuudet — kolmekahdeksasosaisuudet! — joista Europa on sairas, heidän omallatunnollaan on myöskin mauttomin laji kristinoppia, mitä on olemassa, parantumattomin, kumoamattomin, protestanttisuus… Ellei milloinkaan päästä kristinopista, niin saksalaiset ovat siihen syypäät…

62.

— Täten olen lopussa ja langetan tuomioni. Minä tuomitsen kristinopin, minä lausun kristillistä kirkkoa vastaan hirvittävimmän kaikista syytöksistä, mitä yksikään syyttäjä milloinkaan on lausunut. Se on minulle korkein ajateltavissa oleva turmelus, sillä on ollut tahto äärimmäiseen mahdolliseen turmelukseen. Kristillinen kirkko ei jättänyt turmeluksellaan mitään rauhaan, se on tehnyt jokaisesta arvosta arvottomuuden, jokaisesta totuudesta valheen, jokaisesta rehellisyydestä sielunalhaisuuden. Uskallettakoon minulle muistuttaa vielä sen "humaanisia" siunauksia! Poistaa yhtäkään hädänalaisuutta, se soti sen syvimpiä harrastuksia vastaan, se eli hädänalaisuuksista, se loi hädänalaisuuksia ikuistaakseen itsensä… Synnin madon esimerkiksi: tällä hädänalaisuudella on vasta kirkko rikastuttanut ihmiskuntaa! — "Sielujen yhtäläisyys jumalan edessä", tämä valheellisuus, tämä kaikkien halpamielisten kaunan tekosyy, tämä käsitteen räjähdysaine, joka viimein on käynyt vallankumoukseksi, moderniksi ideaksi ja koko yhteiskuntajärjestyksen alenemisperiaatteeksi, — on kristillistä dynamiittia… Kristinopin "humaaniset" siunaukset! Kurittaa humaanisuus ristiriitaisuudeksi itsensä kanssa, itsesaastutustaidoksi, tahdoksi valheeseen mistä hinnasta tahansa, vastahakoisuudeksi, kaikkien hyvien ja rehellisten vaistojen halveksimiseksi! Ne ovat minusta kristinopin siunauksia! — Loiselämä kirkon ainoana tapana; juoden kalvetustauti-, "pyhyys" ihanteellaan kaiken veren, kaiken rakkauden, kaiken elämäntoiveen; tuonpuoleinen tahtona jokaisen realiteetin kieltämiseen; risti tunnusmerkkinä manalaisimmasta salaliitosta, mitä milloinkaan on ollut, — terveyttä, kauneutta, sopusointuisuutta, urhoollisuutta, henkeä, sielun hyvyyttä, elämää itseään vastaan…

Tämän iankaikkisen syytöksen kristinoppia vastaan tahdon kirjoittaa kaikille seinille, missä vain seiniä on, — minulla on kirjaimia, jotka tekevät sokeatkin näkeviksi… Minä kutsun kristinoppia ainoaksi suureksi kiroukseksi, ainoaksi suureksi sisäiseksi turmelukseksi, ainoaksi suureksi kostonvaistoksi, jolle yksikään keino ei ole kylliksi myrkyllinen, salainen, manalainen, pieni, — minä kutsun sitä ihmiskunnan ainoaksi kuolemattomaksi häpeäpilkuksi…

Ja ajanlasku alkaa tuosta epäonnen päivästä, dies nefastus, jolloin kohtalokas tapahtumasarja käynnistyi — kristinopin ensimmäisestä päivästä! — Miksei mieluummin viimeisestä, tästä päivästä? — Kaikki arvot uusiksi!

LOPPU.