ERÄÄLLE VALTIOLLISELLE RUNOILIJALLE.
Hilja Liinamaa-Pärssinen translation
Sä laulat lailla Tyrtaion ja innostusta loitsit. Mut huonosti sä yleisön ja aikas' valikoitsit.
He suopeasti kuulevat ja ylistyksiin puhkee, kuink' onkaan runos joustavat ja aattees' lento uhkee.
Sull' eläköönkin toisinaan he huutaa luona maljan. Ja sotalaulus ulvoo he seassa melun, naljan.
Nääs kapakassa iltaisin laulelee orjahenki. Se ruokaa hyvin sulattaa, on höysteeks' juomallenki.
SYVÄ HUOKAUS.
Epäkelpo usko kerran riistää meiltä taivaan herran. Päättyyköhän kirous? — Sakramentti, kirkastus!
Rukous jää unhoon pian kiroukset saavat sijan, kun on eessä vihamies. — Sakramentti, jumalties'!
Lempeen, ei mut' vihaamahan suokoon luoja halun pahan. Muuten ei voi kirota: sakramentit, jumala!
SALAISUUS.
Ei huokailla, on silmä kuiva ja nauretaan — ei naurua. Ei katsehet ja kasvoin sävy salaisuuttamme ilmoita.
Sen mykkä tuska rintahamme luo pohjatonta polttoaan. Ja vaikka sydän riehuu, huutaa, suu vaiti-oloin suljetaan.
Sä kysy kehtolapsoselta tai käänny puoleen vainajain. Ne ehkä sulle ilmaisevat, mit alati salata sain.