Note 26 — Itseluottamus,
Reading edition
Antonius pyhää (n. 250—356) pidetään kristillisen munkkilaisuuden isänä. Kaksikymmenvuotiaana kuuli hän saarnan rikkaasta nuorukaisesta, päätti elämässään toteuttaa täydellisen uhrautumisen vaatimuksia ja luovutti kaiken omaisuutensa köyhille. Senjälkeen hän vetäytyi erämaan yksinäisyyteen. Aika oli sellainen, että tuhannet muut riensivät seuraamaan hänen esimerkkiään.
Kveekarien kirkkokunnan perusti George Fox (1624—91), joka jo 19-vuotiaana suutarinoppipoikana rupesi miettimään uskonnollisia asioita. Hän tahtoi sanoa, että ihmisen tulee ennen kaikkea tarkata »sisällistä sanaa» omassa sielussaan ja pitää sitä valolähteenään. Itse hän jo nuorena näki näkyjä.
John Wesley (1703—1791) pani muutamien ylioppilaiden kokouksessa Oxfordissa 1729 alulle laajalle levinneen metodistisen suunnan; kokouksen osanottajat päättivät tyytymättöminä ajan paheellisuuteen ruveta elämään ankaraa säännönmukaista kristillistä elämää. Wesleyllä oli hyvät hengenlahjat, puhujakyky, järjestelytaito ja uupumaton halu saada toimia. Englantilaiset ovat arvostelleet hänen vaikutustaan numeroilla: hän matkusti 40 tuhatta englanninpenikulmaa, piti 40,500 saarnaa ja antoi pois lahjoina 32 tuhatta puntaa. Hän sanoi kääntymyksensä tapahtuneen toukok. 24:ntena 1738 »kello neljännestä vailla yhdeksän» Lutherin roomalaisepistolan selitystä luettaessa. Välittömän hurskautensa ja yleisestä ajan suunnasta poikkeamisensa takia hän sai kärsiä paljon pilkkaa ja vainoa. Hän kuoli todellisena sankarina.
Thomas Clarkson (1760—1846) oli englantilainen orjuuden vastustaja ja sai Cambridgen yliopiston palkinnon v. 1785 kirjoittamastaan tutkielmasta »Onko oikein tehdä ihmisiä orjiksi vastoin heidän tahtoansa?» Hän pyhitti koko elämänsä taisteluun orjuutta ja orjakauppaa vastaan.