Note 36 — Ajattelija.
Reading edition
Monipuolista kreikkalaista filosofia Aristotelesta (384—322 e. Kr.) voi pitää yleensä kaiken tieteellisyyden isänä. Hänen oppinsa ovat parintuhannen vuoden ajan vaikuttaneet monien, etenkin luonnontieteiden viljelyyn. Emerson ottaakin erään hänen oppinsa pääkohdan esimerkiksi arvovallasta, josta ihminen luonnossa vaeltaessaan sisäisesti voi olla täysin piittaamatta samoin kuin yleensä kaikesta, joka on omiaan sitomaan hänen sisintään. Aristoteleen kolmella yhteydellä Emerson nähtävästi tarkoittaa Aristoteleen luonnossa näkemää saman asian kolmea pääperustetta: muotoa, liikuttavaa syytä ja tarkoitusta, jotka yhdessä yksilöllisessä ihmissielussakin ilmenevät kolmena sielun lajina eli asteena: kasvisieluna eli ruumiin elinvoimana, aistillisena eläinsieluna ja järjellisenä, ajattelevana sieluna.
Kölnin kolmella kuninkaalla Emerson tarkoittaa ulkonaista hallitusmahtia, josta sisäinen ihminen on riippumaton. Kölnissä on Wilhelm I:n, Fredrik Wilhelm III:n ja Fredrik Wilhelm IV:n kuvapatsaat.
Sorbonnen yliopisto oli keskiajalla teologisen opiskelun pääpaikkoja; myöhemmin on ruvettu Sorbonnen nimeä käyttämään Pariisin koko jumaluusopillisesta tiedekunnasta. Nykyään on Sorbonnessa toista sataa opettajaa ja toistakymmentä tuhatta ylioppilasta.
Edinburgh Review on huomattava englantilainen aikakauskirja, joka v. 1802 perustettiin Edinburghissa, mutta on nyt ilmestynyt Lontoossa. Sen vaikutus yleiseen mielipiteeseen oli aikoinaan tavattoman suuri.