Note 112 — KOLMAS LUKU. Kansallinen eli Fennomaanein aikakausi.
Reading edition
Näin Gottlund itse esittää asian Otavassa (s. VII). Kuitenkin mainitsee hän päiväkirjassaan jo 9 päivänä Heinäkuuta panneensa kirjaan loitsurunoja. Epäilemättä oli hän saanut herätystä myös edellisenä lukuvuonna Turun yliopistossa, jossa Porthan'in työn muisto vielä eli ja jossa hänen vanhemmista tovereistaan ainakin Poppius, Sjögren ja Arvidsson suomalaista kansanrunoutta harrastivat. Tämä seikka ei kuitenkaan vähennä mainitun tapauksen merkitystä, sillä Gottlund'in senjälkeisen keräystyön tulokset, kaikkiansa noin 700-800 runoa, olivat moninverroin suuremmat kuin kenenkään muun ennen Lönnrot'ia.