Note 155 — TOINEN OSA. (continued 4)
Rob. A. Seppänen translation
"Venäjän sodan olisi pitänyt olla uusimpien aikojen mitä suotuisimman; se oli terveen järjen ja todellisten etujen sota, sota kaikkien rauhan ja turvallisuuden puolesta; se oli puhtaasti rauhanaatteinen ja konservatiivinen.
"Se oli suuren tarkotusperän, satunnaisuuksien lopettamisen ja rauhan vakiinnuttamisen sota. Uudet näköalat, uudet työalat olisivat auenneet ja ne olisivat olleet täynnä kaikkien hyvinvointia ja hyviä töitä. Europalainen systeemi oli perustettu, kysymyksessä olisi ollut vain sen järjestäminen.
"Tyydytettynä näistä suurista kysymyksistä ja aina tyyneenä olisi minullakin ollut oma kongressini ja oma pyhä liittoni. Nämä ovat ajatuksia, jotka minulta on varastettu. Tuossa suuressa hallitsijain kokouksessa me olisimme pohtineet harrastuksiamme kuin perheen kesken ja kansojemme kanssa olisimme suoriutuneet kuin kirjuri isäntänsä kanssa.
"Täten olisi Europa todellakin kohta muodostanut yhden ja saman kansan ja jokainen matkustaja, liikkuipa hän missä tahansa, olisi aina ollut yhteisessä isänmaassa.
"Minä olisin vaatinut, että kaikki joet olisivat olleet kaikkien purjehdittavissa, että meri olisi ollut yhteinen, että vakinaiset, suuret armeijat olisi supistettu aina hallitsijoiden kaarteihin asti.
"Ranskaan palattuani, tuohon suureen, voimakkaaseen, mahtavaan, rauhalliseen ja mainehikkaaseen isänmaahan, olisin julistanut sen rajat muuttumattomiksi; jokaisen tulevan sodan puolustussodaksi, jokaisen uuden aluelaajennuksen kansallisvastaiseksi; minä olisin liittänyt poikani keisarikuntaan; minun diktaturini olisi päättynyt ja hänen perustuslaillinen hallituskautensa olisi alkanut...
"Parisi olisi ollut maailman pääkaupunki ja ranskalaiset kaikkien kansojen kateuden esineenä!...
"Joutoaikani ja viimeiset päiväni olisin sitte omistanut keisarinnan avulla ja poikani kuninkaallisen kasvatuksen aikana sitä varten, että vähitellen olisin kulkenut oikeana talonpoikaismatkueena omilla hevosillani valtakuntani kaikki kolkat, kuunnellut valituksia, poistanut vääryyksiä, kylvänyt kaikille tahoille ja joka paikkaan rakennuksia ja hyviä töitä."